Miksi lapsi romahtaa kun "väärä" vanhempi hakee hänet hoidosta?

Onko ongelma siis se odottamattomuus? Olisiko mahdollista kertoa lapselle aamulla, kuka tänään hakee?

Oletan, että se on yleensä tiedossa jo etukäteen, vaikka totta kai satunnaisesti tulee muutoksia.

Vierailija kirjoitti:

Lapset rakastavat rutiineja ja ennalta-arvattavuutta. He rakentavat maailmankuvaansa peilaamalla kaikkea jatkuvasti siihen, täyttyvätkö heidän odotuksensa, ja aina kun odotukset täyttyvät, se maailmankuva vahvistuu. Odottamattomat yllätykset voivat suistaa lapsen raiteiltaan, koska ne ravisuttavat maailmankuvaa ja koska lapsi kokee tunteet niin vahvasti kehittymättömän tunteiden säätelyn vuoksi.

Tässä viittaan siis tilanteeseen, jossa on etukäteen puhuttu esim. että isä hakee, ja sitten hakija onkin yllättäen äiti. Jos lapsi jostain syystä ei ikinä haluaisi, että toinen vanhemmista hakee, se on joku toinen juttu.

Ehkä on hyvä  lapselle huomata, että muutos ei ole välttämättä paha asia.   Koska  kaikenlaista vakavampaakin voi tapahtua, kuin tarhasta hakijan muuttuminen.

Vaikka rutiinit ovat turvallisia, niin  niin yllätyksiä tapahtuu.                                  

Lapsella on ollut ikävä vanhempaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset rakastavat rutiineja ja ennalta-arvattavuutta. He rakentavat maailmankuvaansa peilaamalla kaikkea jatkuvasti siihen, täyttyvätkö heidän odotuksensa, ja aina kun odotukset täyttyvät, se maailmankuva vahvistuu. Odottamattomat yllätykset voivat suistaa lapsen raiteiltaan, koska ne ravisuttavat maailmankuvaa ja koska lapsi kokee tunteet niin vahvasti kehittymättömän tunteiden säätelyn vuoksi.

Tässä viittaan siis tilanteeseen, jossa on etukäteen puhuttu esim. että isä hakee, ja sitten hakija onkin yllättäen äiti. Jos lapsi jostain syystä ei ikinä haluaisi, että toinen vanhemmista hakee, se on joku toinen juttu.

Ehkä on hyvä  lapselle huomata, että muutos ei ole välttämättä paha asia.   Koska  kaikenlaista vakavampaakin voi tapahtua, kuin tarhasta hakijan muuttuminen.

Vaikka rutiinit ovat turvallisia, niin  niin yllätyksiä tapahtuu.                                  

Toki. Tavoite äskeisessä viestissä oli selittää lapsen reaktiota. Sitähän tässä kysyttiin.

Sulla on kovapäinen (lue: vmäinen) lapsi. Älkää antako sille myönnytyksiä tai hänestä tulee ihan hirveä aikuinen.

Miksi curling-vanhemmuudesta ei saa täällä puhua. Sinkkonenkin kirjoittanut tästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi kiukuttelee siinä vaiheessa vanhemmalleen sitä erossa oloa. Ei sillä ole väliä kuka se hakija on.

Oikeastaan tuossa saa olla vain kiitollinen, koska lapsi uskaltaa kiukuta. Kiintymyssuhde on kunnossa.

Totta. Jotkut vanhemmat eivät ymmärrä, että lapsen kanssa pitäisi viettää aikaakin joskus. Lasta saatetaan pitää hoidossa yli 8 tuntia päivässä vaikka toinen vanhempi olisi kotona. Ylimääräisiä lomia tai vapaitakaan ei lapsella ole, koska vanhemman täytyy saada omaa aikaa ja rauhaa. Onko ihme että lapsi kiukuttelee?  

Onko kiintymyssuhde tuollaisessa tapauksessa kunnossa on sitten täysin eri asia. Mielestäni nimenomaan ei ole.

Mun esikoiseni meni 5-vuotiaana neljän tunnin eskariin, jossa viihtyi erinomaisen hyvin. Silti hän sai jäätäviä raivareita, kun hain hänet sieltä.

Koskaan ei ollut 8 tunnin hoitopäiviä ja kaikki kesälomat oli kolme kuukautta kotona ja joulun aikaan pari viikkoa.

Jos lapsi uskaltaa kiukuta vanhemmalleen eli näyttää tunteensa, kiintymyssuhde on erinomainen.

Jos lapsi vielä 5-vuotiaana saa tuollaisista asioista raivareita, on hänen tunnemaailmansa huolestuttava. Joko hän on perustemperamentiltaan negatiivinen tai sitten hänen on annettu kiukuta ja terrorisoida vähän liikaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi kiukuttelee siinä vaiheessa vanhemmalleen sitä erossa oloa. Ei sillä ole väliä kuka se hakija on.

Oikeastaan tuossa saa olla vain kiitollinen, koska lapsi uskaltaa kiukuta. Kiintymyssuhde on kunnossa.

Totta. Jotkut vanhemmat eivät ymmärrä, että lapsen kanssa pitäisi viettää aikaakin joskus. Lasta saatetaan pitää hoidossa yli 8 tuntia päivässä vaikka toinen vanhempi olisi kotona. Ylimääräisiä lomia tai vapaitakaan ei lapsella ole, koska vanhemman täytyy saada omaa aikaa ja rauhaa. Onko ihme että lapsi kiukuttelee?  

Onko kiintymyssuhde tuollaisessa tapauksessa kunnossa on sitten täysin eri asia. Mielestäni nimenomaan ei ole.

Mun esikoiseni meni 5-vuotiaana neljän tunnin eskariin, jossa viihtyi erinomaisen hyvin. Silti hän sai jäätäviä raivareita, kun hain hänet sieltä.

Koskaan ei ollut 8 tunnin hoitopäiviä ja kaikki kesälomat oli kolme kuukautta kotona ja joulun aikaan pari viikkoa.

Jos lapsi uskaltaa kiukuta vanhemmalleen eli näyttää tunteensa, kiintymyssuhde on erinomainen.

Jos lapsi vielä 5-vuotiaana saa tuollaisista asioista raivareita, on hänen tunnemaailmansa huolestuttava. Joko hän on perustemperamentiltaan negatiivinen tai sitten hänen on annettu kiukuta ja terrorisoida vähän liikaakin.

Olisko nuo raivarit tuossa tapauksessa tulleet tuossa iässä siksi, ettei lapsi ilmeisesti ollut pienempänä päivähoidossa eikä ollut siis voinut harjoitella ja prosessoida noita asioita aikaisemmin? En tiedä, onko siinä mitään outoa tai huolestuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi kiukuttelee siinä vaiheessa vanhemmalleen sitä erossa oloa. Ei sillä ole väliä kuka se hakija on.

Oikeastaan tuossa saa olla vain kiitollinen, koska lapsi uskaltaa kiukuta. Kiintymyssuhde on kunnossa.

Totta. Jotkut vanhemmat eivät ymmärrä, että lapsen kanssa pitäisi viettää aikaakin joskus. Lasta saatetaan pitää hoidossa yli 8 tuntia päivässä vaikka toinen vanhempi olisi kotona. Ylimääräisiä lomia tai vapaitakaan ei lapsella ole, koska vanhemman täytyy saada omaa aikaa ja rauhaa. Onko ihme että lapsi kiukuttelee?  

Onko kiintymyssuhde tuollaisessa tapauksessa kunnossa on sitten täysin eri asia. Mielestäni nimenomaan ei ole.

Mun esikoiseni meni 5-vuotiaana neljän tunnin eskariin, jossa viihtyi erinomaisen hyvin. Silti hän sai jäätäviä raivareita, kun hain hänet sieltä.

Koskaan ei ollut 8 tunnin hoitopäiviä ja kaikki kesälomat oli kolme kuukautta kotona ja joulun aikaan pari viikkoa.

Jos lapsi uskaltaa kiukuta vanhemmalleen eli näyttää tunteensa, kiintymyssuhde on erinomainen.

Jos lapsi vielä 5-vuotiaana saa tuollaisista asioista raivareita, on hänen tunnemaailmansa huolestuttava. Joko hän on perustemperamentiltaan negatiivinen tai sitten hänen on annettu kiukuta ja terrorisoida vähän liikaakin.

Ei ole.

Hän on nyt 22-vuotias, kirjoilla kahdessa yliopistossa, lähti rohkeasti ulkomaille opiskelemaan heti lukion jälkeen.

Tunne-elämältään vakaa ja erittäin menestyvä pätevä ihminen.

Jos lapsi uskaltaa näyttää tunteensa  vanhemmalle, hänellä on vanhempaan hyvä kiintymyssuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ainakin lapsi haluaa, että asiat menevät kuten hänelle on etukäteen luvattu. Isi hakee neljältä - selvä, elämä on hallussa. Jos hakija onkin äiti ja kolmelta, aikuinen ajattelee että kyseessä on kiva yllätys, mutta lapsi voi alitajuisesti miettiä, että mahdollista on myös, että ensi viikolla ei hae kukaan.

Ilmeisesti lapsi kokee turvattomuutta todella herkästi? Mistäköhän johtuu?

Ihan kuule kehitysvaihe. Ei mitään sen suurempaa salaliittoa ole tässä takana. T: Kolmen jo aikuisen lapsen äiti

Joka kestää koko päiväkotiajan? Eiköhän silloin ole kyse jostain ihan muusta kuin "kehitysvaiheesta".

Niinkö toi ap tuossa sanoi? Että 2v ikäisenä vietiin päiväkotiin ja nyt 7v eskarina homma edelleen ihan smalaista. Vai että 2v toimii tällä hetkellä näin? Pitäskö sun palata takas sinne S2-luokkaan? Jos vaikka oppisit jotain.

Vierailija kirjoitti:

Sulla on kovapäinen (lue: vmäinen) lapsi. Älkää antako sille myönnytyksiä tai hänestä tulee ihan hirveä aikuinen.

Sulle taidettiin kaikesta päätellen antaa liikaa myönnytyksiä.

Tiedän, ei saisi ruokkia trollia. Pelottaa vain ajatus että joku tosiaan ottaa noita lastenvihaajan juttuja tosissaan.

Muutamalla tuttavallani on tuollaisia lapsia. Vielä ala-asteella hirveitä raivareita vanhemmilleen ja sisaruksilleen. Heidän kohdallaan oli kyse siitä, että lapsi oli hemmoteltu ja päästetty todella helpolla kaikesta. Äiti teki kaiken heidän puolestaan. Ei tarvinnut opetella uusia taitoja, ei tarvinnut käyttäytyä vieraiden seurassa, ei tarvinnut maistaa uusia ruokia, ei tarvinnut edes tehdä läksyjä jos se harmitti. Näille lapsille myös ostettiin leluja ja herkkuja ä lapset saivat toki jättäytyä pois yhteisistä jutuista ja sen sijaan pelata pleikkaria yötä myöten. Ironisesti se vanhempien pyrkimys olla aiheuttamatta lapselle pahaa mieltä aiheutti lopulta pahaa mieltä.

Temperamentteja on monenlaisia. Romahteleeko lapsi herkästi muistakin asioista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on kovapäinen (lue: vmäinen) lapsi. Älkää antako sille myönnytyksiä tai hänestä tulee ihan hirveä aikuinen.

Sulle taidettiin kaikesta päätellen antaa liikaa myönnytyksiä.

Tiedän, ei saisi ruokkia trollia. Pelottaa vain ajatus että joku tosiaan ottaa noita lastenvihaajan juttuja tosissaan.

Kyllä lapsista löytyy ihan aitoja k-päitä, usko pois. Monesti kyse on yhdistelmästä vaikeaa luonnetta ja vanhempien kasvatustyyliä, joka ruokkii tietynlaista käytöstä. Lapsi voi olla väkivaltainen kiusaaja päiväkodissa tai vaikka sisaruksiaan kohtaan, ja häntä ei saisi kutsua vaikeaksi/ikäväluonteiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Muutamalla tuttavallani on tuollaisia lapsia. Vielä ala-asteella hirveitä raivareita vanhemmilleen ja sisaruksilleen. Heidän kohdallaan oli kyse siitä, että lapsi oli hemmoteltu ja päästetty todella helpolla kaikesta. Äiti teki kaiken heidän puolestaan. Ei tarvinnut opetella uusia taitoja, ei tarvinnut käyttäytyä vieraiden seurassa, ei tarvinnut maistaa uusia ruokia, ei tarvinnut edes tehdä läksyjä jos se harmitti. Näille lapsille myös ostettiin leluja ja herkkuja ä lapset saivat toki jättäytyä pois yhteisistä jutuista ja sen sijaan pelata pleikkaria yötä myöten. Ironisesti se vanhempien pyrkimys olla aiheuttamatta lapselle pahaa mieltä aiheutti lopulta pahaa mieltä.

Toisille lapsille sopivat pienet askeleet. Etenkin jos on joustamaton ja raivoamiseen taipuvainen lapsi, on tärkeää antaa myös niitä hyviä hetkiä, ettei lapsen itsetunto romahda. Koska jokainen lapsi kuitenkin haluaa äärimmäisen kovasti olla pidetty.

Pienen lapsen joustamattomuus on usein merkki itsesäätelyn kehittymättömyydestä. Iän myötä sieltä saattaa tulla esiin aivan toisenlainen persoona, ehkä liiankin kiltti.

Nuo pelikoneet ja yöllä pelaaminen kyllä ovat pahasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on kovapäinen (lue: vmäinen) lapsi. Älkää antako sille myönnytyksiä tai hänestä tulee ihan hirveä aikuinen.

Sulle taidettiin kaikesta päätellen antaa liikaa myönnytyksiä.

Tiedän, ei saisi ruokkia trollia. Pelottaa vain ajatus että joku tosiaan ottaa noita lastenvihaajan juttuja tosissaan.

Kyllä lapsista löytyy ihan aitoja k-päitä, usko pois. Monesti kyse on yhdistelmästä vaikeaa luonnetta ja vanhempien kasvatustyyliä, joka ruokkii tietynlaista käytöstä. Lapsi voi olla väkivaltainen kiusaaja päiväkodissa tai vaikka sisaruksiaan kohtaan, ja häntä ei saisi kutsua vaikeaksi/ikäväluonteiseksi?

Sivusta saa huudella lasten olevan k-päitä, jos haluaa itse näyttää oman järkensä ja sydämensä tason. Mutta noiden lasten perheenjäsenet tai heidän kanssaan tekemisissä olevat ammattikasvattajat eivät voi lähteä tuollaiseen huuteluun, koska lapsen kehityksen kannalta ainoa toivo on, että joku näkee heissä hyvän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi kiukuttelee siinä vaiheessa vanhemmalleen sitä erossa oloa. Ei sillä ole väliä kuka se hakija on.

Oikeastaan tuossa saa olla vain kiitollinen, koska lapsi uskaltaa kiukuta. Kiintymyssuhde on kunnossa.

Totta. Jotkut vanhemmat eivät ymmärrä, että lapsen kanssa pitäisi viettää aikaakin joskus. Lasta saatetaan pitää hoidossa yli 8 tuntia päivässä vaikka toinen vanhempi olisi kotona. Ylimääräisiä lomia tai vapaitakaan ei lapsella ole, koska vanhemman täytyy saada omaa aikaa ja rauhaa. Onko ihme että lapsi kiukuttelee?  

Onko kiintymyssuhde tuollaisessa tapauksessa kunnossa on sitten täysin eri asia. Mielestäni nimenomaan ei ole.

Mun esikoiseni meni 5-vuotiaana neljän tunnin eskariin, jossa viihtyi erinomaisen hyvin. Silti hän sai jäätäviä raivareita, kun hain hänet sieltä.

Koskaan ei ollut 8 tunnin hoitopäiviä ja kaikki kesälomat oli kolme kuukautta kotona ja joulun aikaan pari viikkoa.

Jos lapsi uskaltaa kiukuta vanhemmalleen eli näyttää tunteensa, kiintymyssuhde on erinomainen.

Juu. Jokaisessa tapauksessa se on varmasti juuri samalla tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on ollut ikävä vanhempaansa.

Jos lapsi on täysin laitostunut, eli vauvasta asti ollut päiväkodissa 9-10h päiviä vuoden ympäri, niin tuskin kovasti ikävöi vanhempiaan. Voi olla enemmään kiintynyt lastenhoitajaan (mikäli on sellaisessa onnellisessa asemassa, että on ollut sama hoitaja pidempään).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi kiukuttelee siinä vaiheessa vanhemmalleen sitä erossa oloa. Ei sillä ole väliä kuka se hakija on.

Oikeastaan tuossa saa olla vain kiitollinen, koska lapsi uskaltaa kiukuta. Kiintymyssuhde on kunnossa.

Totta. Jotkut vanhemmat eivät ymmärrä, että lapsen kanssa pitäisi viettää aikaakin joskus. Lasta saatetaan pitää hoidossa yli 8 tuntia päivässä vaikka toinen vanhempi olisi kotona. Ylimääräisiä lomia tai vapaitakaan ei lapsella ole, koska vanhemman täytyy saada omaa aikaa ja rauhaa. Onko ihme että lapsi kiukuttelee?  

Onko kiintymyssuhde tuollaisessa tapauksessa kunnossa on sitten täysin eri asia. Mielestäni nimenomaan ei ole.

Mun esikoiseni meni 5-vuotiaana neljän tunnin eskariin, jossa viihtyi erinomaisen hyvin. Silti hän sai jäätäviä raivareita, kun hain hänet sieltä.

Koskaan ei ollut 8 tunnin hoitopäiviä ja kaikki kesälomat oli kolme kuukautta kotona ja joulun aikaan pari viikkoa.

Jos lapsi uskaltaa kiukuta vanhemmalleen eli näyttää tunteensa, kiintymyssuhde on erinomainen.

Juu. Jokaisessa tapauksessa se on varmasti juuri samalla tavalla. 

On se. Se että lapsi näyttää tunteensa, positiiviset ja negatiiviset, kertoo aina hyvästä kiintymyssuhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Muutamalla tuttavallani on tuollaisia lapsia. Vielä ala-asteella hirveitä raivareita vanhemmilleen ja sisaruksilleen. Heidän kohdallaan oli kyse siitä, että lapsi oli hemmoteltu ja päästetty todella helpolla kaikesta. Äiti teki kaiken heidän puolestaan. Ei tarvinnut opetella uusia taitoja, ei tarvinnut käyttäytyä vieraiden seurassa, ei tarvinnut maistaa uusia ruokia, ei tarvinnut edes tehdä läksyjä jos se harmitti. Näille lapsille myös ostettiin leluja ja herkkuja ä lapset saivat toki jättäytyä pois yhteisistä jutuista ja sen sijaan pelata pleikkaria yötä myöten. Ironisesti se vanhempien pyrkimys olla aiheuttamatta lapselle pahaa mieltä aiheutti lopulta pahaa mieltä.

Hyvin yleistä tänä päivänä tällainen. On paljon lapsia, jotka eivät kestä minkäänlaisia vastoinkäymisiä, koska eivät ole koskaan joutuneet sellaisia kokemaan.