Millaista on olla kaunis?

Vaikeaa kun nuoret miehet ottavat yhteyttä.Selitä siinä sitten että ikäero on liian iso. On tapahtunut . Eivät välitä, minä kärsin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miltä tuntuu olla noin kaunis- kysymys on esitetty minulle kautta vuosien. Mitä tuohon sitten vastaisi? Ja minkälaista vastausta kysyjä odottaa?

Oletan aina että kysyjä tahtoo tuolla kysymyksellä oikeasti kysyä että onko elämäsi koskaan vaikeaa tai ikävää. Oletetaan että elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista kun on nätti.

Ei todellakaan ole.Kovasti töitä tehty ja tehdään vieläkin, vikaa olen jo eläkkeellä. 

Itse olen kaunistunut iän myötä. Itse olen huomannut, että mitä kauniimpi on itse, niin sitä tavallisemmilta kaikki muut ihmiset näyttää. En tiedä mistä tämä oikein johtuu. Ehkä siitä, että oma silmä on tottunut omaan peilikuvaan, jota pitää itse normaalina, mutta muiden mielestä kaunis. Esimerkiksi Helsingin keskustassa kävellessä harva vastaantulijaa voi sanoa kauniiksi/ komeaksi.

Kaunista ihmistä vaan ihmiset katsoo mielellään, koska kauneutta on kivaa katsella.

Olen kanssa huomannut että vanhenevia kaunottaria pidetään automaattisesti jonain cougareina eli puumanaisina, mikähän tässäkin on?

Mullekin tulee jatkuvasti netissä viestiä nuorilta miehiltä.

Ei mun velvollisuus ole ketään opettaa.

Olen ollut sekä kaunis että ruma, ja olen sitä mieltä että rumana on helpompaa. En koe saaneeni mitään etua kauneudesta, päinvastoin. Kauniina jouduin aina todistelemaan osaamistani. Kun pääsin arvostettuun kouluun, oma puolisoni oli sitä mieltä että pääsin sinne ulkonäköni vuoksi (sain kuitenkin täydet pisteet kirjallisista tehtävistä). Tapasin vain pinnallisia miehiä, joille ulkonäköni oli tärkeintä minussa. Vaikka olin huomattavan kaunis, ulkonäköäni arvosteltiin jatkuvasti. Muistan kerran, jolloin olin kapakassa siihen aikaan todella ylipainoisen ystäväni kanssa. Täysin tuntematon mies tuli kertomaan, miten minulle muodostuu istuessani vatsamakkara. Ystävälleni hän ei sanonut mitään. Tuo makkara oli aivan minimaalinen, silti se piti saattaa tietooni. 

 

Koin paljon ahdistelua, joka ei ollut edes millään lailla kehuvaa vaan alas painavaa, halventavaa ja ilkeämielistä. En ole koskaan kokenut sellaista mitä moni täällä kuvaa, että olisi saanut alennuksia ja muut olisivat tehneet asioita puolestani. Ennemmin koin että minulta vaadittiin koko ajan jotain. Minun olisi pitänyt olla koko ajan hymyssä suin kaikille, muuten sain kuulla että olikin arvattavaa että tuon näköinen on koppava. Tuntui että jokainen halusi repiä palan minusta, antamatta mitään vastalahjaksi. 

Nykyään rumana asia on aivan toisin. Saan hyvää, ystävällistä palvelua. Minua ei ahdistella, vaan jutellaan kuin normaalisti ihmisille jutellaan. Tietojani ei epäillä, minunkin mielipidettäni kysytään. Ulkonäköäni ei kommentoida millään tavalla, mikä on valtava helpotus. Voin lähteä ulos homssuisenakin eikä kukaan arvostele. Parisuhde, jonka sain rumennuttuani, on ollut suhteistani paras. Hän on ensimmäinen mies, jolle olen muutakin kuin ulkonäkö, eikä hän odota että pysyisin koko ikäni saman näköisenä.

Joo, kauneus on katoavaista. Se toisaalta on myös muuttuva juttu. Itse olin alakouluikäisenä aika ruma kakara. Huonosti myös puettu ja typerästi leikatut hiukset. Teininä aloin kaunistumaan ja tajusin sen hiljalleen. Olihan se hienoa saada huomiota ja jotkin asiat toimivat kuin itsestään. Ensivaikutelmaan riitti vain reipas asenne ja iloinen hymy.

Kun tulin raskaaksi, huomasin että tilanne muuttui. En tajunnut ennen että monet ystävälliset ihmiset olivatkin ajatelleet ehkä jotain muuta kuin vaan sitä et olen kiva ja fiksu. Uskomaton ero siinä, miten erityisesti miesten kohtaaminen muuttui. En siis todellakaan tarkoita sitä, et olisin yrittänyt iskeä jokaista..

Lasten kasvettua palasi suosio suuri, eron jälkeen varsinkin tuntui että olisi ollut vaikka mistä valita. Ellei olisi ollut itsellä olo et ei enää ikinä yhtään miestä mun elämääni.

Sitten löysin elämäni rakkauden ja en ole huomannut sen jälkeenkään muiden katseita tai mitään muutakaan kontaktia. Taidan elää edelleen 5 avioliittovuoden jälkeen omassa kuplassani mieheni kanssa. Tai sitten olen vain tullut vanhaksi ja rumaksi jälleen.

Vierailija kirjoitti:

Olen kanssa huomannut että vanhenevia kaunottaria pidetään automaattisesti jonain cougareina eli puumanaisina, mikähän tässäkin on?

Mullekin tulee jatkuvasti netissä viestiä nuorilta miehiltä.

Ei mun velvollisuus ole ketään opettaa.

Juuri nyt eräs 8 vuotta nuorempi mies sai pakit. Olen aivan tosi ihastunut häneen mutta kärsin ikäerosta. Ajattelen että en ole täydellinen niinkuin nuorena ja pelottaa tavata. Mitä tehdä?

Miehet on ystävällisiä ja kohtelee hyvin, mutta naisten puolelta on sitten sadellut puukkoa ja kateutta.

Potkin ihailijoita ovelta, että pääsen ulos. Pyyhin kuolaa hihoista, kun istun bussissa. Töissä läiskin läppärillä lääppijöitä. Tuijottajia heitän omenoilla.

En oikeastaan ole varma tiedänkö, miltä se tuntuu. Ehkä pitäisi, mutta en ole siitä varma. Kovin usein kuulen kehuja ulkonäöstäni.

Moni mies sekä nainen on kehunut jopa kauneimmaksi koskaan näkemäänsä ihmiseksi. Minulla on kuitenkin pahoja ongelmia itsetunnon kanssa ja mm. vuosia kestänyt syömishäiriö on jättänyt jälkensä minäkuvaani. Menen aina yhtä hämilleni kun joku kehuu, kun peilistä näen jotain ihan muuta kuin sen mitä muut sanovat. Tiedostan sen, että minulla on kehonkuvan häiriö, näen siis itseni kai ihan eri tavalla kuin muut. Tuntuu aina kiusalliselta kun joku kehuu, kun en yhtään tunnista itseäni niistä kehuista. Harvassa on ne päivät, kun edes siedän omaa peilikuvaani. Tämä oli vähän tällainen erilainen kommentti aloittajan kysymykseen.

Miten määritellään kaunis? Esim tämä nainen kertoo deittailuvaikeuksistaqn, koska on liian kaunis:

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000009325758.html

Minulla on päinvastaisia kokemuksia. Itseäni on pyydetty kadullakin malliksi ja miehet ovat aina olleet kiinnostuneita, mutta he eivät tehneet aloitteita juuri koskaan, itseni on pitänyt tehdä aloitteita miehille. Toisaalta olen saanut kaikki miehet, joille olen aloitteen tehnyt. Yhdeltä sain pakit treffien jälkeen, hän sanoi, että olen liian kaunis hänelle. Menin lopulta naimisiin ex miesmallin kanssa. Minulla on todella huono itsetunto. En koe olevani kaunis, vaan ruma ja mieheni on haukkunut minua rumaksi. Jälkikäteen kuvista sanoisin olleeni nuorena tosi kaunis, mutta en tuntenut itseäni sellaiseksi. Baareissakaan miehet eivät koskaan tulleet juttelemaan. Kadulla he tuijottivat ja opin olemaan huomaamatta ketään.

Kunnioittavampaa kohtelua niin miehiltä kuin naisilta. Kaunis ihminen on valitettavasti alitajuisesti monen silmissä arvokkaampi, kiinnostavampi ja tärkeämpi kuin vähemmän kaunis. Onnelliseksi kauneus ei tee.

Vierailija kirjoitti:

Miehet on ystävällisiä ja kohtelee hyvin, mutta naisten puolelta on sitten sadellut puukkoa ja kateutta.

Minulle myös naiset olleet ikäviä. Tuttavapiirissä on miehiä, jotka ovat todella ystävällisiä minua kohtaan ja saan heiltä huomiota. Tämä kai osittain johtuu ulkonäöstä, mutta uskon sen johtuvan myös mukavasta luonteestani jonka vuoksi minua on helppo lähestyä. Tuon yhtälön moni nainen on tuntunut kokevan uhaksi ja moni on silminnähden suuttunut, kun miehensä ovat olleet ystävällisiä minua kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorena en ymmärtänyt olevani todella kaunis, vaan pidin sitä itsestäänselvänä, että on tiettyjä etuja, joita en eduiksi edes ymmärtänyt. Se oli vain normaalia elämää minulle. En ole lainkaan ulkonäkökeskeinen tyyppi ja minua ärsytti suuresti, kun jotkut vanhat sukulaiset yrittivät houkutella minua missikisoihin. Kauneus oli siis minulle yhdentekevää. 

Vasta keski-ikäisenä olen ymmärtänyt ulkonäön merkityksen moneen asiaan. Olin järkyttynyt, kun luin muiden naisten kohtelusta esimerkiksi miesten tai poikien taholta, koska minua ei ole koskaan yksikään mies haukkunut eikä kohdellut huonosti. Kauneus ilmeisesti herättää jonkinlaista kunnioitusta, varsinkin, jos ihminen on itsevarma. Myös ystäväni olivat kauniita, joten minulla ei ollut mitään kosketusta naisiin, joita esimerkiksi haukutaan ulkonäön takia. Olin elänyt täysin omassa kuplassani, koska minä itse en katso ihmisen ulkonäköä milloinkaan arvostellen. Se ajatus on vain itselleni täysin vieras.

Sama kokemus. Paitsi että nyt keski-ikäisenä on ihanaa kun saa olla pääasiassa rauhassa ei-toivotuksi huomiotta

Kiva kyllä saada vieläkin kohteliaisuuksia 🤭

Enpä ole ihmeemmin kauneuden eduista "nauttinut". Vanhempani kasvattivat vähättelemällä ja pilkkaamalla, joten teini-iässä sairastuin syömishäiriöön ja minusta tuli sosiaalinen hylkiö.

Pari vuotta myöhemmin löysin poikaystävän, joka käytti minua hyväksi niin taloudellisesti kuin seksuaalisesti, vanhempieni mielestä hieno mies ja minun tuli olla kiitollinen.

Yliopistoon pääsin opiskelemaan pääsykokeiden kautta kuten muutkin, ei siellä ulkonäköä pisteytetty. Olin ujo ja alani naisvaltainen, eipä siellä ulkonäöllä ratsastettu.

Löysin lopulta ihan ok työpaikan ja sain lapsia tämän "ihanan" ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Kaikki meni lasten syntymän jälkeen pahemmaksi ja mies hävisi juopottelureissuille sekä muuttui väkivaltaiseksi. 35-vuotiaana sain itseni sen verran kasaan, että pystyin eroamaan.

Siitä se parempi elämä lähti sitten käyntiin, löysin itsetunnon ja iloisuuden sekä aloin elää elämääni lasten kanssa siten kuten halusin. Miehiä olisi ollut joka sormelle, muttei enää kiinnostanut.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut sekä kaunis että ruma, ja olen sitä mieltä että rumana on helpompaa. En koe saaneeni mitään etua kauneudesta, päinvastoin. Kauniina jouduin aina todistelemaan osaamistani. Kun pääsin arvostettuun kouluun, oma puolisoni oli sitä mieltä että pääsin sinne ulkonäköni vuoksi (sain kuitenkin täydet pisteet kirjallisista tehtävistä). Tapasin vain pinnallisia miehiä, joille ulkonäköni oli tärkeintä minussa. Vaikka olin huomattavan kaunis, ulkonäköäni arvosteltiin jatkuvasti. Muistan kerran, jolloin olin kapakassa siihen aikaan todella ylipainoisen ystäväni kanssa. Täysin tuntematon mies tuli kertomaan, miten minulle muodostuu istuessani vatsamakkara. Ystävälleni hän ei sanonut mitään. Tuo makkara oli aivan minimaalinen, silti se piti saattaa tietooni. 

 

Koin paljon ahdistelua, joka ei ollut edes millään lailla kehuvaa vaan alas painavaa, halventavaa ja ilkeämielistä. En ole koskaan kokenut sellaista mitä moni täällä kuvaa, että olisi saanut alennuksia ja muut olisivat tehneet asioita puolestani. Ennemmin koin että minulta vaadittiin koko ajan jotain. Minun olisi pitänyt olla koko ajan hymyssä suin kaikille, muuten sain kuulla että olikin arvattavaa että tuon näköinen on koppava. Tuntui että jokainen halusi repiä palan minusta, antamatta mitään vastalahjaksi. 

Nykyään rumana asia on aivan toisin. Saan hyvää, ystävällistä palvelua. Minua ei ahdistella, vaan jutellaan kuin normaalisti ihmisille jutellaan. Tietojani ei epäillä, minunkin mielipidettäni kysytään. Ulkonäköäni ei kommentoida millään tavalla, mikä on valtava helpotus. Voin lähteä ulos homssuisenakin eikä kukaan arvostele. Parisuhde, jonka sain rumennuttuani, on ollut suhteistani paras. Hän on ensimmäinen mies, jolle olen muutakin kuin ulkonäkö, eikä hän odota että pysyisin koko ikäni saman näköisenä.

Tämä olisi voinut olla minun kirjoittamani, kaikki täsmää! Jopa tuo vatsamakkarajuttu sillä erotuksella, että eräs mies tuli kertomaan kuinka minulla on nykyään KAKSI makkaraa kun ennen oli vain yksi. Minun tavallisen näköisiä ystäviäni ei kukaan koskaan arvostellut. Minua sen sijaan koko ajan: jopa kynsistä lohkeillut lakka sai moitteita (varpaissa), samoin paksut pohkeet yms. yms. pikku virheet.

Nykyään en enää meikkaa eikä kukaan enää arvostele ulkonäköäni, aivan hassua. Kai sitä sitten Suomessa halutaan että kaikki ovat yhtä tavallisen näköisiä.

Itse en kyllä ole saanut naisilta huonoa palautetta vaan aina miehiltä, olin mallinakin ja kaikki naiset olivat tosi mukavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kanssa huomannut että vanhenevia kaunottaria pidetään automaattisesti jonain cougareina eli puumanaisina, mikähän tässäkin on?

Mullekin tulee jatkuvasti netissä viestiä nuorilta miehiltä.

Ei mun velvollisuus ole ketään opettaa.

Juuri nyt eräs 8 vuotta nuorempi mies sai pakit. Olen aivan tosi ihastunut häneen mutta kärsin ikäerosta. Ajattelen että en ole täydellinen niinkuin nuorena ja pelottaa tavata. Mitä tehdä?

Ei 8 vuotta ole mitään, anna palaa. Minä puhun nyt noin 30 vuotta nuoremmista miehistä, jopa 18-vuotiaat lähestyvät. En pidä 8 vuotta ikäerona.

Kaikki on helppoa nuorena mutta sitten pudotus korkealta kun alkaa ikä purra.

Hirveän kauan sitten tapahtui synnärillä, uutta äitiä ei tunnistettu, kun ei ollut meikkejä naamassa. Jaa ei ole kyllä täällä, oli viimeisen päälle aina kaunis. Vieraat siis ei tuntenut, siihen aikaan pääsi ystävät myös käymään. Kyllä moni on kaunis, ei vaan itse ymmärrä sitä.