Lue keskustelun säännöt.
Voisiko joku selittää, mitä hyötyä on siitä, että parisuhteessa puhutaan kaikista ongelmista?
01.02.2023 |
Jos parisuhteessa on ongelma, jota ei voi ratkaista. Tai syy ongelmille on oma mustat ajatukset.
Miksi siitä pyydetään puhutaan? Eikö puhuminen vain tuhoa parisuhteen?
Puhun ongelmista esim.
- puolison sukulaiset. Et itse kestä heitä, mutta et voi pyytää puolisoasi tuhoamaan omia välejään.
- puolison lapset. Et itse kestä heitä, mutta et voi kieltää tulemasta.
- puolison pitkät työpäivät. Et pidä niistä, mutta puoliso ei voi vähentää niitä.
- oma kateus tai mustasukkaisuus. Liittyy mihin tahansa, mitä puoliso tekee. Tajuat, että se on oman pään sisäinen ongelma.
Siis kyse kaikessa on sinun omasta ongelmastasi, ei objektiivisesta ongelmasta, jonka voi ratkaista jotenkin. Jos puoliso jo tietää näkökulmasi, niin miksi silti aina pyydetään keskustelemaan? Mitä hyötyä sillä vatvomisella on?
Kommentit (128)
En näe aloituksessa olleita ongelmia ratkaisemattomina, esim.
-puolison sukulaiset: Ainoastaan puoliso on heidän kanssaan halutessaan tekemisissä jos muu on mahdotonta.
- puolison lapset: Ei mennä alunperinkään yhteen jos tämä asia merkitsee paljon tai hankitaan erilliset kodit.
- puolison pitkät työpäivät: Lähes aina voi vaikuttaa siihen kuinka paljon työtä tekee. Tässä pääongelma on varmaan muualla, esim. liian vähän yhteistä aikaa tai kotityöt kaatuneet toiselle. Ratkeaa siksi myös vapaa-ajan ajankäyttöön vaikuttamalla.
- oma kateus tai mustasukkaisuus: Jos omassa päässä on vikaa, sille voi, kannattaa ja melkeinpä pitääkin tehdä jotain.
On toki asioita, joissa kelvollista kompromissia on mahdotonta saavuttaa. Esimerkiksi toinen haluaa suurperheen ja toinen haluaa elää kahden aikuisen kesken. Tai toinen haluaa koiran mutta toinen on hengenvaarallisesti allerginen. Tai toinen tekee rikoksia / käyttää liikaa päihteitä / on väkivaltainen. Näissä ei ole mitään puolitietä johon tulla vastaan. Tällöin ratkaisu on ero.
Puhumista suositellaan siksi, että kukaan ei osaa lukea toisen ajatuksia ja ongelmat on helpompi ratkaista kun ongelma on tiedossa. Mikäli tilanne ei ratkea tyydyttävästi, siitä keskusteleminen on tietenkin tarvetta palata uudestaan. Jos vika on omassa päässä, se ei ole syy olla tekemättä mitään. Ihminen yleensä kykenee kehittämään itseään ja omiin ajatuksiinsa on mahdollista vaikuttaa. Jos päävika on todellisuudessa muu kuin vain asenteesta johtuva (esimerkiksi huono kovien äänten sietokyky) voidaan sitäkin ratkaista (esim. korvatulpat, lapset enemmän ulkona, koiran kouluttaminen, muutto muualle mieluisan naapurin vuoksi jne.).
Puhuminen, silloinkin kun ratkaisu, edes ero, ei ole mahdollinen (esim. suru puolison tai oman lähestyvän vakavaan sairauteen kuolemisen johdosta) yleensä auttaa edes siinä määrin, että ei tarvitse olla yksin ajatustensa kanssa ja, että kumpikin on toistensa tukena ja välittää. Monelle tämä keskinäinen välittäminen on parisuhteen ydin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksihän niistä puhutaan, että löydetään yhteinen, molemmille sopiva ratkaisu. Usein kompromissi.
Puolison sukulaiset: Minä kerro(i)n puolisolleni, että hän voi tottakai tavata omia sukulaisiin niin usein kuin haluaa, mutta itse en halua käyttää vähäistä vapaa-aikaani vierailuihin. En ylipäänsä ole ihminen, joka tykkää käydä kylässä. Hänen sukulaisensa saavat tottakai käydä myös meillä, mutta minä haluan aina tietää etukäteen, jos vieraita on tulossa (yllätysvieraat eivät ole meille tervetulleita) ja jos minulla on töitä, opintoja, harrastuksia tai muita omia asioita, niin en välttämättä itse heitä ole tapaamassa.
Puolison lapset: Puolisoni on kertonut minulle, kuinka hän toivoo, että toimimme minun lapseni suhteen. Minä olen kertonut hänelle, etten tietenkään odota hänen lähtevän aina mukaan kun haluan vierailla lapseni luona, enkä odota puolisoni olevan kotona, kun lapseni vierailee täällä.
Puolison pitkät työpäivät: MInä olen meillä se, jolla on pitkiä työpäiviä. Tottakai haluaisin tietää, jos puolisoni jotenkin kärsisi niistä. En voisi lyhentää päivien pituutta, mutta voisin yrittää panostaa enemmän siihen yhteiseen aikaan, mitä meillä on.
Oma kateus tai mustasukkaisuus: Erittäin tärkeä puheenaihe. Molempien pitää tietää, mitkä ovat meidän parisuhteemme rajat, ettei loukkaa niitä tahtomattaan. Ja haluaisin kyllä puolisoni kertovan, jos hän yhtäkkiä alkaisi kokea mustasukkaisuuden tunteita jostain syystä.
Puhun siitä, että nuo keskustelut on jo käyty, ja tiettyyn kompromissiin päästy.
Olen ymmärtänyt, että silti pitäisi puhua. Ja kysyn miksi.
Kysy sitä puolisolta miksi. Mikä häntä on jäänyt mietityttämään ja vaivaamaan. Kuuntele. Et sinä diktaattorina suhteessa voi vaan päättää, että nyt on jo puhuttu. Ottamatta huomioon mitä toisesta tuntuu. Ehkä toisen mielestä hyvää ratkaisua ei ole kaikessa vielä löydetty.
Miksi et halua puhua ja kuunnella? (Et halua tehdä asioille mitään?)
Tämä ketju menee aivan mahdottomaksi. Miksi pistätte suuhuni asioita, joita ei ole?
Puolisollani ei ole mitään ongelmia. Hän on tyytyväinen kaikkeen, mitä meillä on. Hänellä ei ole mitään tarvetta puhua.
Mutta tämä ketju ei ole meistä. Vaan yleisellä tasolla ihmettelen.
Sulla ei siis ole niitä aloituksessa mainittuja mustia ajatuksia, joita ei oikein voi ääneen sanoa, jotka saattaisivat jopa kaataa suhteen? Hyvä. Tuli vaan muuten sellainen jotain mieleen? Ymmärräthän, että ei tuollaisia isoja ajatusluurankoja kaikilla ole. Vaan monet voivat puhua mielipiteistään, tunteistaan ja ajatukseistaan aika avoimesti läheiselle ihmiselle?
Voit ottaa tuon aiemman vastuksen myös hypoteettisena vastauksen sellaiseen esimerkkitilanteeseen, jossa olisi lähtökohtatilanne kuin aloituksen esimerkeissä, jos tilanne ei nyht ollutkaan omasi.
Aloituksesta: "Siis kyse kaikessa on sinun omasta ongelmastasi, ei objektiivisesta ongelmasta, jonka voi ratkaista jotenkin. Jos puoliso jo tietää näkökulmasi, niin miksi silti aina pyydetään keskustelemaan? Mitä hyötyä sillä vatvomisella on?"
Tuo on hyvin itskeskeinen näkökuma. Kyse ei ole vain omasta subjektiivisesta ongelmasta, jos se vaikuttaa toiseen, paljonkin. On myös erikosta sanoa, ettei esim. mustasukkaisuusongelmaa voisi ratkaista, jos nyt ei aina ihan kokonaan, niin selkeästi paremmalle tolalle kuitenkin. Usein onkin kyse siitä, haluaako nähdä vaivaa ongelman ratkaisemiseksi. Se, että puoliso tietää toisen näkökulman, ei vielä riitä. Myös toisen pitää tietää puolison näkökulma ja sitten niistä katsotaan, että löytyisikö yhteistä säveltä. Jos näkökulmat ovat kaukana toisistaan, siihen voidaan tarvita pajonkin puhetta, jotta ymmärrys löytyy. Ja tässä esimerkissä toki sen mustasukkaisen pitäisi joustaa, ei sen, jolle ollaan turhaan mustasukkaisia.
Esim. tämä aloituksen mustasukkaisuusongelma ei ole parisuhteessa hänen oma ongelmansa, vaan siitä on tullut molempien asia, jopa enemmän sen puolison ongelma, johon mustasukkaisuutta kohdistetaan. Tällä puolisolla on ymmärrettävästi tarve saada keskustella ja selvittää asiaa. Hän voi haluta puhua asiasta mahdollisesti useita kertoja. Ja hänellä on syy toivoa muutosta mustasukkaisen esim. kontrolloivaan ja turhasta kiukkuavaan käytökseen. Hän myös aika todennäköisesti alkaa harkitsemaan eroa, jos ongelma haittaa häntä liikaa, eikä siihen tule muutosta, ymmärrystä ja ratkaisua.
Hän siis haluaa puhua ja ratkaista ongelmaa, ymmärtää ja tulla ymmärretyksi, jotta voisi hyvin suhteessaan tai voisi edes ehkä ollenkaan sitä jatkaa. Siinä ei auta, että toisen mielestä kerran puhumisen pitäisi riittää. Ihmiset ratkaisevat puhumalla ongelmia ja ratkaisun avain käy monesti toisen ymmärtämisen kautta, johon puhuminen on parhaita välineitä, joita meillä on työkalupakissamme. Jos toinen haluaa puhua uudestaan ja uudestaan samasta asiasta, niin silloinhan on selvää, ettei ongelmaa ole ratkaistu.
"Vatvomiseksi" puhumisen voi tehdä sen mustasukkaisen torjuva asenne keskusteluun. Keskustelussa ei päästä eteenpäin. Junnataan paikoillaan ja mustasukkainen toistaa saman kuin ennekin, mikä ei toista tyydytä. Hänen mielestään riittää, että hän on kerran sanonut miten ajattelee asiasta. Hän ei halua käsitellä asiaa eteenpäin. Se ei ymmärrettävästikään toiselle välttämättä riitä, koska hän haluaa muutosta ja hän haluaa ymmärtää mistä mustasukkainen käytös kumpuaa ja toivoo ongemaan ratkaisua syvemmällä tasolla.
On erikoinen ajatus sinällään, että vain toinen voisi yksipuolisesti vain omaa näkökumaansa katsoen päättää, milloin asiasta on juteltu tarpeeksi ja lopullinen ratkaisu on löytynyt. Varsin kummaksi asian vielä tekee se, jos yhden keskustelukerran pitäisi riittää. Aloituksen ajatuksessa ei huomioida toisen, puolison, näkökuman ja mielipiteen tärkeyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos parisuhteessa on ongelma, jota ei voi ratkaista.
Sitten erotaan. Ei ole terve parisuhde, jos ongelmia ei pystytä ratkomaan yhdessä.
Ei kaikkia ongelmia voi ratkoa. Ne täytyy vain kestää. Se on ihan normaalia elämää.
Nimeä ongelma, jota ei mielestäsi voi ratkoa. Katsotaan yhdessä, voiko vai ei.
Mikä tahansa asia joka ärsyttää joko molempia tai jompaa kumpaa mutta mikä ei muutu miksikään. Aloituksessakin niitä lueteltiin.
Ja kuten voit huomata ketjusta, aloituksessa mainittuihin ongelmiin löytyi kaikkiin ratkaisu. Yleisellä tasolla, jos jokin ärsyttää, aloitetaan sillä että pohditaan, miksi ärsytyksen tunne tulee. Onko syynä turhautuminen, kyllästyminen, väsymys, stressi vai mikä? Kun löydetään syy, ryhdytään toimenpiteisiin syyn poistamiseen tai vähintäänkin vähentämiseen. Ei ole välttämättä helppoa, mutta ratkaisu löytyy varmasti, jos on tarpeeksi tahtoa. Sillä ei ainakaan mikään ratkea, että jo valmiiksi päättää, että ratkaisua ei ole ja jääräpäisesti pysyy näkemyksessään.
Ap tässä.
Esim. Jos sinua ärsyttää puolison lapset. Lapset itsessään ovat hyvätapaisia ja kaikin puolin kivoja lapsia. Mutta sinua ärsyttää.
Ja puoliso on jo tullut puoliväliin vastaan. Vaikka istuttaa lapset omiin huoneisiin viikonlopun ajaksi, ettei heitä tarvi nähdä. Tai vie lapset ulos koko päiväksi. Tai ihan mitä tahansa. Mutta silti sinua ärsyttää, vaikka et näe heitä,
Ketä se hyödyttää, että sanot puolisollesi, että toivoisit, ettei näitä olisi olemassa? Mikä,se hyöty on, jos kerrot, miltä sinusta tuntuu?
Toivottavasti olet provo. Jos et, niin onhan tuo täysin sairas kuvio lasten kannalta. Sinä vieraana ihmisenä et ole se, jonka pillin mukaan pitää pomppia. Sinä muutat omaan kotiin, jos et lapsia kestä. Lapsilla on oikeus elää normaalisti. Ihmettelen suuresti millainen lapanen suostuu tuollaisiin järjestelyihin omien lastensa kustannuksella.
Älkää nyt takertuko tähän esimerkkiin, vaan keskustelkaa asiasta: mikä hyöty puhumisesta on?
Mielestäni puhumisesta ei ole mitään hyötyä. Se vaan lisää pahaa mieltä. Esimerkiksi meillä kumpikaan ei suostu kompromisseihin. Mieheni haluaisi muuttaa minut sellaiseksi kuin itse haluaa. Minä taas kieltäydyn muuttumasta piiruakaan. Ero ei ole vaihtoehto, koska kummankin uskonnollinen vakaumus kieltää sen. on paljon parempi olla hiljaa kuin jankata jatkuvasti asioista, jotka eivät tule koskaan muuttumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 vuoden parisuhdekokemuksella voin kertoa, että puhuminen ei pilaa parisuhdetta, päinvastoin. Puhumattomuus ja kommunikaatio-ongelmat ovat yksi yleisimpiä erojen syitä. Kun haudotaan ongelmia vain omassa päässä eikä käydä niitä läpi, paisuu tilanne vain pahemmaksi ja jossain vaiheessa räjähtää kunnolla.
Tämä. Usein puhumisen sijasta myös vain oletetaan asioita. Vaikkapa oletat jotain sen perusteella mitä toinen on sanonut viisi vuotta sitten ja sitten ällistyt, kun hän ei olekaan enää samaa mieltä.
Asioista voi puhua niin monella tavalla. Jos toinen osapuoli pakotetaan toisen tapaan, se tuskin auttaa. Kokemukseni mukaan ihme vaatimukset ("miksi me ei koskaan puhuta syvällisesti") kertoo vaatimusten esittäjän ongelmista enemmän kuin parisuhteen ongelmista. Esim. riittämättömyyden tunteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 vuoden parisuhdekokemuksella voin kertoa, että puhuminen ei pilaa parisuhdetta, päinvastoin. Puhumattomuus ja kommunikaatio-ongelmat ovat yksi yleisimpiä erojen syitä. Kun haudotaan ongelmia vain omassa päässä eikä käydä niitä läpi, paisuu tilanne vain pahemmaksi ja jossain vaiheessa räjähtää kunnolla.
Tämä. Usein puhumisen sijasta myös vain oletetaan asioita. Vaikkapa oletat jotain sen perusteella mitä toinen on sanonut viisi vuotta sitten ja sitten ällistyt, kun hän ei olekaan enää samaa mieltä.
Asioista voi puhua niin monella tavalla. Jos toinen osapuoli pakotetaan toisen tapaan, se tuskin auttaa. Kokemukseni mukaan ihme vaatimukset ("miksi me ei koskaan puhuta syvällisesti") kertoo vaatimusten esittäjän ongelmista enemmän kuin parisuhteen ongelmista. Esim. riittämättömyyden tunteesta.
Omassa parisuhteessa oli näin. Olen aina ollut avoin. mutta minulta ilmeisesti odotettiin jotain muuta. Puhuin asioista mutta se yleensä tyrmättiin tai se aiheutti järkytyksen. Ei sitä kauaa jaksanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos parisuhteessa on ongelma, jota ei voi ratkaista.
Sitten erotaan. Ei ole terve parisuhde, jos ongelmia ei pystytä ratkomaan yhdessä.
Ei kaikkia ongelmia voi ratkoa. Ne täytyy vain kestää. Se on ihan normaalia elämää.
Nimeä ongelma, jota ei mielestäsi voi ratkoa. Katsotaan yhdessä, voiko vai ei.
Mikä tahansa asia joka ärsyttää joko molempia tai jompaa kumpaa mutta mikä ei muutu miksikään. Aloituksessakin niitä lueteltiin.
Ja kuten voit huomata ketjusta, aloituksessa mainittuihin ongelmiin löytyi kaikkiin ratkaisu. Yleisellä tasolla, jos jokin ärsyttää, aloitetaan sillä että pohditaan, miksi ärsytyksen tunne tulee. Onko syynä turhautuminen, kyllästyminen, väsymys, stressi vai mikä? Kun löydetään syy, ryhdytään toimenpiteisiin syyn poistamiseen tai vähintäänkin vähentämiseen. Ei ole välttämättä helppoa, mutta ratkaisu löytyy varmasti, jos on tarpeeksi tahtoa. Sillä ei ainakaan mikään ratkea, että jo valmiiksi päättää, että ratkaisua ei ole ja jääräpäisesti pysyy näkemyksessään.
Ap tässä.
Esim. Jos sinua ärsyttää puolison lapset. Lapset itsessään ovat hyvätapaisia ja kaikin puolin kivoja lapsia. Mutta sinua ärsyttää.
Ja puoliso on jo tullut puoliväliin vastaan. Vaikka istuttaa lapset omiin huoneisiin viikonlopun ajaksi, ettei heitä tarvi nähdä. Tai vie lapset ulos koko päiväksi. Tai ihan mitä tahansa. Mutta silti sinua ärsyttää, vaikka et näe heitä,
Ketä se hyödyttää, että sanot puolisollesi, että toivoisit, ettei näitä olisi olemassa? Mikä,se hyöty on, jos kerrot, miltä sinusta tuntuu?
Toivottavasti olet provo. Jos et, niin onhan tuo täysin sairas kuvio lasten kannalta. Sinä vieraana ihmisenä et ole se, jonka pillin mukaan pitää pomppia. Sinä muutat omaan kotiin, jos et lapsia kestä. Lapsilla on oikeus elää normaalisti. Ihmettelen suuresti millainen lapanen suostuu tuollaisiin järjestelyihin omien lastensa kustannuksella.
Älkää nyt takertuko tähän esimerkkiin, vaan keskustelkaa asiasta: mikä hyöty puhumisesta on?
Mielestäni puhumisesta ei ole mitään hyötyä. Se vaan lisää pahaa mieltä. Esimerkiksi meillä kumpikaan ei suostu kompromisseihin. Mieheni haluaisi muuttaa minut sellaiseksi kuin itse haluaa. Minä taas kieltäydyn muuttumasta piiruakaan. Ero ei ole vaihtoehto, koska kummankin uskonnollinen vakaumus kieltää sen. on paljon parempi olla hiljaa kuin jankata jatkuvasti asioista, jotka eivät tule koskaan muuttumaan.
Mutta tuo sitten tukee jotenkin uskonnollista vakaumustanne?
Mun mielestä puhumisessa on järkeä silloin, kun
1. puhumisella saadaan ongelma ratkaistua
2. puhumisella toinen saa paremman mielen
Jälkimmäisessä tapauksessa ei oikeastaan toisen tarvitse edes puhua vaan kuunnella ja osoittaa myötätuntoa. Vähän sama tilanne kuin ystävän kanssa, joka sadatta kertaa purkaa sulle huoltaan asiasta X, joka taas ei tule koskaan muuttumaan. Täysin uuden ongelman kanssa asiasta puhutaan, jotta ongelmaan saataisiin ratkaisu (eli kohta 1). Jos ratkaisua ei ole olemassakaan, ei ole tarpeen puhua samasta asiasta uudestaan ja uudestaan ellei sitten haluta puhua syystä 2.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä sitä etukäteen tietää, ettei ongelmaa voi mitenkään ratkaista, jos ei kerran ole vielä yritettykään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos parisuhteessa on ongelma, jota ei voi ratkaista.
Sitten erotaan. Ei ole terve parisuhde, jos ongelmia ei pystytä ratkomaan yhdessä.
Ei kaikkia ongelmia voi ratkoa. Ne täytyy vain kestää. Se on ihan normaalia elämää.
Ei voi, mutta kaikkia ongelmia voi helpottaa, että niitä paremmin sietää. Ei pelkkä puhe riitä vaan sen jälkeen tarvitaan myös tekoja. Kannatatko siis vain passiivista alistumista ongelmiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaisia ihmisiä on, joiden kanssa puhuminen ei auta. Jotkut vain ajattelevat asioista niin eri tavalla, että on lähes mahdotonta ymmärtää mitä toinen tarkoittaa.
Suomalainen ratkaisu on se, että ensin ei puhuta mitään, mutta sitten paineen kasvaessa yli kattilan kestokyvyn lyödään. Suomalaisen eurooppalaisittain väkivaltaisimman parisuhdemallin kehittäminen on vaatinut sukupolvien ajan tiukkaan puhumattomuutta, että perinnettä on voitu siirtää myös seuraaville sukupolville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sellaisia ihmisiä on, joiden kanssa puhuminen ei auta. Jotkut vain ajattelevat asioista niin eri tavalla, että on lähes mahdotonta ymmärtää mitä toinen tarkoittaa.
Miksi kukaan edes haluaisi ryhtyä parisuhteeseen sellaisen kanssa, joka ei ymmärrä mitään?
Vierailija kirjoitti:
En näe aloituksessa olleita ongelmia ratkaisemattomina, esim.
-puolison sukulaiset: Ainoastaan puoliso on heidän kanssaan halutessaan tekemisissä jos muu on mahdotonta.
- puolison lapset: Ei mennä alunperinkään yhteen jos tämä asia merkitsee paljon tai hankitaan erilliset kodit.
- puolison pitkät työpäivät: Lähes aina voi vaikuttaa siihen kuinka paljon työtä tekee. Tässä pääongelma on varmaan muualla, esim. liian vähän yhteistä aikaa tai kotityöt kaatuneet toiselle. Ratkeaa siksi myös vapaa-ajan ajankäyttöön vaikuttamalla.
- oma kateus tai mustasukkaisuus: Jos omassa päässä on vikaa, sille voi, kannattaa ja melkeinpä pitääkin tehdä jotain.On toki asioita, joissa kelvollista kompromissia on mahdotonta saavuttaa. Esimerkiksi toinen haluaa suurperheen ja toinen haluaa elää kahden aikuisen kesken. Tai toinen haluaa koiran mutta toinen on hengenvaarallisesti allerginen. Tai toinen tekee rikoksia / käyttää liikaa päihteitä / on väkivaltainen. Näissä ei ole mitään puolitietä johon tulla vastaan. Tällöin ratkaisu on ero.
Puhumista suositellaan siksi, että kukaan ei osaa lukea toisen ajatuksia ja ongelmat on helpompi ratkaista kun ongelma on tiedossa. Mikäli tilanne ei ratkea tyydyttävästi, siitä keskusteleminen on tietenkin tarvetta palata uudestaan. Jos vika on omassa päässä, se ei ole syy olla tekemättä mitään. Ihminen yleensä kykenee kehittämään itseään ja omiin ajatuksiinsa on mahdollista vaikuttaa. Jos päävika on todellisuudessa muu kuin vain asenteesta johtuva (esimerkiksi huono kovien äänten sietokyky) voidaan sitäkin ratkaista (esim. korvatulpat, lapset enemmän ulkona, koiran kouluttaminen, muutto muualle mieluisan naapurin vuoksi jne.).
Puhuminen, silloinkin kun ratkaisu, edes ero, ei ole mahdollinen (esim. suru puolison tai oman lähestyvän vakavaan sairauteen kuolemisen johdosta) yleensä auttaa edes siinä määrin, että ei tarvitse olla yksin ajatustensa kanssa ja, että kumpikin on toistensa tukena ja välittää. Monelle tämä keskinäinen välittäminen on parisuhteen ydin.
Samaa mieltä, keskinäinen valittaminen on monen parisuhteen ainoa koossapitävä voima.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitä etukäteen tietää, ettei ongelmaa voi mitenkään ratkaista, jos ei kerran ole vielä yritettykään.
Mitä ongelmaa? Kuka on puhunut ongelmasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaisia ihmisiä on, joiden kanssa puhuminen ei auta. Jotkut vain ajattelevat asioista niin eri tavalla, että on lähes mahdotonta ymmärtää mitä toinen tarkoittaa.
Miksi kukaan edes haluaisi ryhtyä parisuhteeseen sellaisen kanssa, joka ei ymmärrä mitään?
Ymmärtämättömyyttään, aika tavallista.
Puhuminen on ihan turhaa, jos kumpikaan ei kuuntele toistaan. Ohipuhuminen on ihan tavallista. Yleensä siinä vaiheessa ei viitsi enää edes kysyä, mitä sanoit.
Vierailija kirjoitti:
Noh, kyllä avoimuus on aina parempi kuin asioiden peittely. Kun se mieltä painava asia voi tulla ulos sitten jotain toista kautta. Kiukutteluna, piilovittuiluna, sulkeutumisena jne. Siinä sitten ihmetellään kun kommunikaatio ei toimi ja toinen on piiloaggressiivinen ja etäinen.
Jaksatko oikeasti vuosikausia saman asian vatvomista, koska ei ne puolison lapset mukaviksi muutu ja sama valitus jatkuu aina vain? Tarkoituskaan ei ole ratkaista asiaa, vain puhua ongelmasta.
Kaikista ongelmista voi mielestäni puhua puhumatta kuitenkaan kaikesta.
Itse olen kertonut puolisolleni ehkä yhden tuhannesosan traumani aiheuttaneesta lapsuudestani ja nuoruudestani ja jättänyt loput 999 osaa terapiaan. En koe, että minulla on oikeutta traumatisoida myös puolisonia saati että puolisollani olisi oikeus vaatia minua kertomaan kaikki mahdollinen.
Ja tietenkin myös kerrot ajatuksenjuoksusi ja ratkaisuehdotuksesi sille toiselle, ja kuuntelet jos hänellä on jotain sanottava. Voiko olla vuorovaikutus ja kommunikointi näin vaikeaa? Ihan vinkkinä, voi sekä kommunikoida että toimia. Ja toistaa tarvittaessa.