Onko väärin tuntea mustasukkaisuutta ja epäillä toista tässä asiassa?!

Tunteet on aina sallittuja. Onko tuossakaan tilanteessa sitten mustasukkaisuudesta mitään hyötyä? Ei taida olla.

Jos olet nainen, niin sinulla on oikeus tunteisiin.

Jos olet mies, niin olet vainoharhainen, ja naisen tulee dumpata sinut.

Paska nainen, jos on niin surkea itsetunto, että ei pysty luottamaan mieheen.

Miehesi ansaitsee parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet nainen, niin sinulla on oikeus tunteisiin.

Jos olet mies, niin olet vainoharhainen, ja naisen tulee dumpata sinut.

Kukaan ei voi päättää mistään asioista itse vaan kakki ratkaisut on tehtävä sen mukaan mitä mieltä ollaan asiasta av:lla?

Vierailija kirjoitti:

Paska nainen, jos on niin surkea itsetunto, että ei pysty luottamaan mieheen.

Miehesi ansaitsee parempaa.

Nainen joka ei halua muuttaa ei ansaitse miestä joka haluaa myös pysyä täällä?

Jos et pysty luottamaan puolisoosi, niin miksi olet hänen kanssaan naimisissa? Meinaatko, että ainoastaan jatkuva valvontasi pitää hänet uskollisena, ja onko sellainen järjestely sinun käsityksesi hyvästä parisuhteesta?

Vierailija kirjoitti:

Paska nainen, jos on niin surkea itsetunto, että ei pysty luottamaan mieheen.

Miehesi ansaitsee parempaa.

Ei nämä jutut liity aina itsetuntoon. Kumppani voi olla sen tapainen että antaa aihetta huoleen. Tosin silloin ei suhdetta kannattaisi edes jatkaa.

En suostuisi tuollaiseen ikinä, eikä siihen tarvita mitään mustasukkaisuutta. Joillekin tuo on tietenkin ok, mutta ei mies voi tuollaista muutosta tehdä liittoonne ilmoitusluontoisesti ja odottaa että sinä suostut kaikkeen kuin tahdoton nukke.

Kai olet kertonut puolisollesi, että olet varma, että hän paneskelee kaikkea mikä liikkuu aina kun sinun silmäsi välttää? Miten hän reagoi tähän syytökseen? Itse en olisi sekuntiakaan yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, joka syyttelee yhtään mistään ilman syytä.

No, tiedän pariskuntia jotka on eläneet noin. Toinen eläkkeellä ja osan vuodesta ties missä, toinen kotona vielä työelämässä. Joillain se toimi, toisilla siihen kyllä sitten tuli toisia osapuolia mukaan ja kaikenlaista. Mutta jos toinen haluaa lähteä niin ethän sitä oikeastaan mitenkään voi estää. Sitten pitää vaan miettiä että pystytkö sietämään epävarmuuden vai pitääkö erota. Vai löytyisikö joku kompromissi, että kävisit siellä toisaalla jonkin verran? No, onneksi teillä on nyt vielä aikaa miettiä ja jalostaa tätä suunnitelmaa ja miehellä miettiä käytännön järjestelyjä.

Mulla itellä herää aina pieni epäilys, kun mies on niin innoissaan ehdottelemassa että lähtisin taas viikoksi tai  vanhempieni luokse.  Todennäköisesti pettää sinä aikana

olenhan minäkin kesällä rannalla torpassa pitkiä aikoja ja ei kai siin' mitään ihmmeellistä ole

en juo enkä polta eikä vieraitakaan sängyss' tuppaa olemaan ollenkaan olin missä tahaan

Kaikenlaiset tunteet on sallittuja, mutta kaikkia tunteita ei kannata elättää, ei tutkia eikä kasvattaa. Joitain kannattaa jättää ruokkimatta.

Meillä minä olen ollut se, joka on uran ja koulutuksen takia ollut säännöllisen epäsäännöllisesti pitkiä aikoja ulkomailla. Suhde ei olisi voinut onnistua eikä jatkua, jos olisimme olleet epäileväisiä tai mustasukkaisia tai omistushaluisia. Mikä oikeus meistä kummallakaan olisi ollut pilata toisen mahdollisuuksia sellaiseen elämään ja tulevaisuuteen, jota tämä halusi? En olisi itse ainakaan suostunut luopumaan omasta työstäni, tavoitteistani, elämästäni. Minulla ei koskaan ollut näillä ulkomaanjaksoilla mitään sellaista, mistå miehellä olisi ollut syytä olla pahoillaan. Enkä oleta, että hänelläkään oli totona mitään oheisjärjestelyä.

Aapeen kannattaisi ehkä myös miettiä, että miksi miehen pitäisi elää loppuelämänsä niin kun ap haluaa, muttei toisin päin? Miksi vain toisen pitäisi tehdä kompromissejä? Mikä oikeus hänellä on pidätellä toista ja estää tavoittelemasta haaveitaan? Kannattaako panna toinen valitsemaan?

Suosittelen Espanjaa. Siellä on jonkunlainen turva EU:sta ja bordellit laillisia. Ja lennot Suomeen kohtuuhintaisia.

Vierailija kirjoitti:

Kai olet kertonut puolisollesi, että olet varma, että hän paneskelee kaikkea mikä liikkuu aina kun sinun silmäsi välttää? Miten hän reagoi tähän syytökseen? Itse en olisi sekuntiakaan yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, joka syyttelee yhtään mistään ilman syytä.

Aika kärjistettyä settiä.

Itse en ole lainkaan mustasukkainen ihminen, mutta tiedostan silti ne tilanteet joissa riski uskottomuuteen kasvaa. Sellainen on mielestäni esimerkiksi juurikin pitkät ajat erossa puolisosta. Ajattele nyt; kaksi erillistä elämää. Toinen nauttii auringossa uima-altaalla pina coladaa siemaillen elostaan, toinen jatkaa tavallista elämää Suomessa. Mielestäni naiivia ajatella, etteikö kumman tahansa suhde vaikka naapuriin voi tuollaisessa tilanteessa suuremmalla todennäköisyydella syventyä ihastumiseksi.

Sama tilanne reissutyötä tekevillä ja esimerkiksi risteilylaivoilla työskentelevillä. Jälkimmäiseksi mainituilla todistetusti suurella osalla on 2 elämää; se jossa aviopuoliso on kotona ja se toinen jossa mies- tia naisystävän kanssa hengaillaan töissä.

Miltä sinusta tuntuisi, jos puolisosi epäilisi sinun pettävän? Olisiko se reilua? Vai eroaisitko, jos toinen ei päästäisi irti aiheettomista epäilyistään?

Olennaisinta tässä olisi nyt tajuta, että suurin ongelmanne ei ole erimielisyys asumisjärjestelyistä, vaan joko se, että puolisosi on epäluotettava, tai se että sinä epäilet häntä ilman syytä.

Mun isovanhemmat (tai isoisä ja bonus-isoäiti) elivät aikanaan näin vuosikausia, olivat naimisissa ja rakastivat toisiaan ilmeisen syvästi. Heillä oli asunto etelässä ja viettivät siellä aikaa, isoisä huomattavasti enemmän kuin isoäiti ja heillä oli siihen syynsä.

Isoisän lapsenlapset (eli minä ja pikkuveli) olivat jo parikymppisiä kun taas isoäidin lapsenlapset olivat pieniä, alle 10v. Isoisä ei viihtynyt Suomessa talvella, ei tykännyt pimeydestä ja isoäiti taas ei halunnut olla niin paljon erossa lapsenlapsistaan.

Kompromissina isoisä lähti asunnolle aina lokakuun alussa, isoäiti tuli perässä yleensä marraskuun alussa. Jouluksi tulivat Suomeen. Isoisä lähti taas tammikuussa takaisin, isoäiti yleensä vasta joskus helmi-maaliskuussa. Toukokuun puolivälissä tulivat sitten taas Suomeen.

Ilmeisesti eivät olleet mustasukkaista sorttia ja heille tämä tuntui sopivan hyvin.

Vitsi koko aloitus. Täyttä keksittyä paskaa.

Vierailija kirjoitti:

Mun isovanhemmat (tai isoisä ja bonus-isoäiti) elivät aikanaan näin vuosikausia, olivat naimisissa ja rakastivat toisiaan ilmeisen syvästi. Heillä oli asunto etelässä ja viettivät siellä aikaa, isoisä huomattavasti enemmän kuin isoäiti ja heillä oli siihen syynsä.

Isoisän lapsenlapset (eli minä ja pikkuveli) olivat jo parikymppisiä kun taas isoäidin lapsenlapset olivat pieniä, alle 10v. Isoisä ei viihtynyt Suomessa talvella, ei tykännyt pimeydestä ja isoäiti taas ei halunnut olla niin paljon erossa lapsenlapsistaan.

Kompromissina isoisä lähti asunnolle aina lokakuun alussa, isoäiti tuli perässä yleensä marraskuun alussa. Jouluksi tulivat Suomeen. Isoisä lähti taas tammikuussa takaisin, isoäiti yleensä vasta joskus helmi-maaliskuussa. Toukokuun puolivälissä tulivat sitten taas Suomeen.

Ilmeisesti eivät olleet mustasukkaista sorttia ja heille tämä tuntui sopivan hyvin.

Ja lisäyksenä että isovanhempani eivät siis tähän aikaan olleet mitään ikäloppuja, noin 60v, pääsivät nuorena eläkkeelle.

Ihana nainen. Voi kumpa kaikki naiset epäilisivät miehiä pettäjiksi. <3 Isyystestiä ei saa tehdä, kun naiset loukkaantuvat siitä, mutta nainen saa aina epäillä miestään. Ah, suominaiset. <3 :3