Voi =%#`!" #%¤¤)!!!! Hurraahuuto subjektiiviselle päivähoito-oikeudelle!
En voi ottaa työpaikkaa vastaan, koska lapsillemme ei riitä hoitopaikkoja. Kohta veronmaksajat pääsevät makselemaan minulle työttömyyskorvausta, pelkästään laiskojen äitien takia! Kyllä vituttaa!
Lähipiirissä on äiti, joka tahtoo säilyttää esikoisensa hoitopaikan ja pitää häntä siksi hoidossa vaikka on itse kotona. Muutamassa perheessä lapset viihtyvät päiväkodissa paremmin kuin kotona (Ja äidit vielä kehtaavat mainostaa tätä!!!!) ja jossakin perheessä kolmen lapsen äiti on väsynyt kun kaikki lapset ovat niin pieniä ja valvovat. (Niin, enpä olisi arvannut että jos tekee kolme lasta kolmessa vuodessa, ei esikoinen ole täysi-ikäinen kuopuksen syntyessä. Ja kukapa olisi uskonut, että vanhemmat lapset eivät opi nukkumaan täysiä öitä heti kun istukka on syntynyt?)
Hävetkää laiskat loiset jotka netissä roikutte kun toiset hoitavat lapsianne!!!
Kommentit (263)
Vierailija:
Ok, on kamalampiakin kohtaloita varmasti, mutta käsi sydämmelle eikö tuo ole aika ikävää kun lähempänäkin olisi ollut peräti 2 päiväkotia.
Ja muistutan että olin tuolloin yh, joten kannoin hommasta vastuun ihan yksin. Ja jos muuten MUN ÄITI jollekin nauraa niin tälle subjektiiviselle oikeudelle ja esim. pelkosektiolle. Ei edes meinannut uskoa!
lapsi olisi hoidossa kotinsa tai vanhempansa työpaikan vieressä, se päivän pituus ei välttämättä ole yhtään sen lyhyempi? Vanhemman työpaikka saattaa olla eri kaupungissa jne. Menee siinäkin matkoihin " hiukan" aikaa.
Mutta ei se meitä haittaa, sillä lapsiemme hoitopaikka on hyvä!
Meillä on myös onneksi rahaa maksaa kalliimmat hoitomaksut.
Kaikilla ei silti ole yhtä hyvä tilanne.
Yksityistämisessä on hyvät puolensa, mutta toki siinä on
riskinä, että se eriarvoistaa ihmisiä.
Vierailija:
se on noin 70 - 100 eur enemmän kahdelta lapselta kuin
kunnalla olisi.
ja sain sitten paikan yh:na sinne kauimmaiseen. ja joo meillä vuorot vaihtuu lomissa niin että vuoro kiertää touko-syyskuu joten tuolla ajalla lomat pidetään.
Ja sinä olet sitten niitä ihmisiä että sinun tarpeet menee muiden edelle?
Miksi tuollaiset kermaperseet tekee lapsia? Ja toisekseen oisko sun kuitenkin ollut tärkeempää viettää tämäkin päivä lapsesi kanssa?
Ei, koska sinä tykkäät istua läskiperse penkissä ja huutelet meille sinun oikeuksia täällä päivät pitkät ja lapset on hoidossa (hyvä niille kylläkin).
Mutta musta olisi ihan reilua että sinä kävisit jossain vähän juttelemassa, paikassa jossa on paljon valkotakkisia.
Vierailija:
ja sain sitten paikan yh:na sinne kauimmaiseen. ja joo meillä vuorot vaihtuu lomissa niin että vuoro kiertää touko-syyskuu joten tuolla ajalla lomat pidetään.Ja sinä olet sitten niitä ihmisiä että sinun tarpeet menee muiden edelle?
Miksi tuollaiset kermaperseet tekee lapsia? Ja toisekseen oisko sun kuitenkin ollut tärkeempää viettää tämäkin päivä lapsesi kanssa?
Ei, koska sinä tykkäät istua läskiperse penkissä ja huutelet meille sinun oikeuksia täällä päivät pitkät ja lapset on hoidossa (hyvä niille kylläkin).
Mutta musta olisi ihan reilua että sinä kävisit jossain vähän juttelemassa, paikassa jossa on paljon valkotakkisia.
Sinusta siis pitäisi kaikkien ostaa auto, että
saa vietyä lapset hoitoon ja pääsee itse töihin.
Hyvä, että toit asian esille.
Kävellenkö viet lapsesi harrastuksiinkin? Vai eivätkö saa harrastaa ollenkaan?
ei meillä ei ollut autoa koska meillä ei olisi ollut siihen varaa. Lapseni alkoi harrastamaan 6 vuotiaana ja tänä päivänä on sm- tason urheilija.
Auto ei täällä Helsingissä todellakaan ole pakollinen ja mielestäni ihan suositeltavaakin että joka taloudessa ei autoa oliskaan! ainakin näin vihertävänä ihmisenä olen tätä mieltä.
Itse kyllä tykkään ajatella asioita kaikkien kannalta ja kantaa vastuuta laajemminkin kuin vain microtasolla, minäminäminä näkökulmasta.
Helsingissä päivähoitopaikkojen puute on varmasti toista luokkaa kuin monissa muissa kunnissa, joten puhun tasan omasta kontekstistani, en mitä elämä on esim. pohjanmaalla.
Nyt kun nuorimmaiseni on aloittamassa hoitopaikkaa lähin kuulemma löytyy tällähetkellä 5 km päästä, noh onneksi meitä on nyt 2 tätä pyörittämässä ja juu autokin löytyy.
T. " se" yh
Moni epätyypilinen työ on nimenomaan siksi epätyypillistä, että työntekijä EI TIEDÄ etukäteen työvuorojaan. Eli ei voi ilmoittaa tarvittavia hoitopäiviä, koska työpaikalle voi joutua lähtemään muutaman tunnin varoajalla. Ja mitä ihmettä niillä satunnaisilla " ylijäämäpäivillä" tehtäisiin? Jos lapsi ei tulekaan päiväkotiin aamulla, niin lähetetään yksi hoitaja kotiin? Ja sitten lapsi ilmestyykin puoliltapäivin, kun äiti on saanut hälytyksen töihin...
" Vierailija:
Työttömyyskorvauksia maksetaan jokaisen päivän perusteella, työtön täyttää itse listaa ja toimittaa työtodistukset eteenpäin. Samaa systeemiä voitaisiin käyttää lastenhoidossa; vanhempi ilmoittaa ne päivät jolloin tarvii lastenhoitoa ja työttöminä jaksoina hän on kotona lapsen kanssa. Todistetusti toimiva systeemi!"
Itse olen ruuhka-Suomesta (Espoosta) ja olin ajatellut palata tänä syksynä töihin. Hain molemmille lapsilleni (1 ja 3-vuotiaat) päiväkodista paikkaa. Esikoinen sai meitä miellyttävän paikan, mutta pienempi ei. Näin päätin jatkaa vielä kotona oloa.
Mutta mutta, esikoinen lähti päiväkotiin, koska paikat täällä ovat kiven alla ja näin sain edes toiselle lapselle järkevän paikan. Nuoremmalle ehkä vuoden päästä myös järjestyy hyvä päiväkotipaikka.
Sorry vaan, mutta jokainen elää elämäänsä oman perheen kautta, eikä voi ratkaista naapurin päivähoito-ongelmia.
T. virikelapsen äiti
:-)
Meidän naapureille (Espoosta) ei käynyt samassa tilanteessa
yhtä hyvin, vaan heidän lapsille tarjottiin hoitopaikkaa 10 km:n
päästä. Äiti päätti jäädä molempien lasten kanssa vielä kotiin
ja hakea hoitopaikkoja uudestaan ensi syksyksi. Tämä perhe
ei voi edes esikoista tuonne kauas hakemaan " virikkeitä" , sillä
äidillä menisi liikaa aikaa kodin ja hoitopaikan väliseen matkaan.
Vierailija:
Meidän naapureille (Espoosta) ei käynyt samassa tilanteessa
yhtä hyvin, vaan heidän lapsille tarjottiin hoitopaikkaa 10 km:n
päästä. Äiti päätti jäädä molempien lasten kanssa vielä kotiin
ja hakea hoitopaikkoja uudestaan ensi syksyksi. Tämä perhe
ei voi edes esikoista tuonne kauas hakemaan " virikkeitä" , sillä
äidillä menisi liikaa aikaa kodin ja hoitopaikan väliseen matkaan.
kuitenkin on hyvä julkinen liikenne.
Espoon julkinen liikenne on varmaan hyvä Tapiolasta
tai Leppävaarasta, mutta ei sentään ihan joka kulmalla.
Meiltä on bussipysäkille melkein 2 km:n kävely.
Työtodistuksella, lääkärintodistuksella, koulun todistuksella... Ainoastaan laiskuuttaan lapsia hoitoon laittavat eivät voi tarvettaan perustella kunnolla, ja heille se paikka ei kuulukkaan.
Ja kyllä, minusta on ihan normaali lähtökohta, että aikuisten odotetaan kantavan itse vastuunsa ja hoitavan itse perheensä. Minusta tuossa ei ole mitään ennenkuulumatonta.
Vierailija:
Minä olen tismalleen samaa mieltä siitä, että _laiskuudesta_ lapset hoitoon vieviltä paikat saisi ottaa pois. Ydin oli siinä, että millä ihmeen seulalla nämä ' laiskat' erotellaan muista syistä? Kun syyt eivät ole aina niin yksiselitteisiä että a on laiska ja b on uupunut saatika että ulkopuolinen ihminen voisi pureutua syihin hetkessä. Lääkärintodistuksen saa pyytämällä, se ei muuta tilannetta miksikään paitsi lääkäreiden työmäärää lisäten.En tee johtopäätöksiä (paitsi elämänkokemuksen suhteen tein, koska todella kommenttisi vaikuttivat yksioikoisilta ja ajattelemattomilta) sanomisistasi vaan tartun asioihin, joita olet ihan itse kirjoittanut.
Jos esim. kerrot, että perheen pitää tietää rajansa ja jaksamisensa ennen kuin lapsia tehtailee niin se on aika hemmetinmoinen lähtökohta!
Voidaan puhua tällaisista utopioista vaikka koko yö, mutta käytännössä kukaan ei tiedä mitä elämässä tulee eteen.Hyvää yötä.
Äänioikeuteen vetoaminen on ehkä hieman ylidramatisointia...
Vierailija:
Mitä luulette saavutettavan jos oikeus poistetaan?Kertokaa vielä miksi kaikilla lapsilla ei saisi olla sama oikeus? Miksi olette laittamassa lapsia arvojärjestykseen sen mukaan mitä heidän vanhempansa tekevät tai jättävät tekemättä?
Seuraavaksi haluatte varmaankin poistaa pienituloisilta naisilta äänioikeuden kun he aina äänestävät väärin tai eivät äänestää ollenkaan.
Ja edelleen, se ei ole sinulta pois jos tämä järjestely sopii jollekin toiselle. Ota se herne pois nenästä.
Vain lapsimäärät pienentyisivät.
Joten hoito järjestettäisiin samalla tavalla kuin nytkin.
Vierailija:
Moni epätyypilinen työ on nimenomaan siksi epätyypillistä, että työntekijä EI TIEDÄ etukäteen työvuorojaan. Eli ei voi ilmoittaa tarvittavia hoitopäiviä, koska työpaikalle voi joutua lähtemään muutaman tunnin varoajalla. Ja mitä ihmettä niillä satunnaisilla " ylijäämäpäivillä" tehtäisiin? Jos lapsi ei tulekaan päiväkotiin aamulla, niin lähetetään yksi hoitaja kotiin? Ja sitten lapsi ilmestyykin puoliltapäivin, kun äiti on saanut hälytyksen töihin...
Tuskimpa yksikään lapsi tahtoo nimenomaan päiväkotiin. Sen sijaan he tahtovat leikkimään kavereitten kanssa, askartelemaan, laulamaan, ulkoilemaan jne. jne. Kaiken tämän voi järjestää kotihoidossa, paitsi jos äiti on laiska ja naapuruston muutkin äidit ovat laiskoja. (tuskin sentään koko alueella on vain 1 kotiäiti, eli leikkikavereita pitäisi riittää kun lapsia ei turhaan vietäisi tarhaan..?)
Vierailija:
Äidin laiskuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa jos 5-vuotias haluaa päiväkotiin.
Ja edelleen, se ei ole sinulta pois jos tämä järjestely sopii jollekin toiselle. Ota se herne pois nenästä.
Se on edelleen vanhempien tehtävä päättää mikä on lapselle paras. Jos vanhemmat katsovat, että lapselle on parasta mennä päivähoitoon, niin he hakevat tälle paikka. Ja nyt astuu kuvioon hieno lakimme, joka velvoittaa kuntia antamaan sen paikan kaikille hakijoille.
Miksi halutaan siirtää päätäntävallan vanhemmilta joillekin asiantuntijaviranomaisille? Muutaman lusmukotiäidin takiako ruvetaan muuttamaan loistavaa selkeää systeemiä? JÄRJETÖNTÄ sanon minä.
se on noin 70 - 100 eur enemmän kahdelta lapselta kuin
kunnalla olisi.