Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aikuisen lapsen kontrolloiva äiti
30.01.2023 |
Olen 42 v. perheellinen nainen. Äitini on oikein hyväsydäminen, auttava, antelias, mukava jne. Mutta hän ei ikään kuin hyväksy omaa tapaani elää ja ajatella. Milloin teen kotitöitä väärällä tavalla, milloin liian vähän, milloin en ole tarpeeksi nopea, milloin olen liikaa omissa oloissani, milloin en tykkää oikeista asioista, milloin olen pukeutunut väärin jne. Asenne on määräävä Et voi, Täytyy, ei niinkään ehdottava Miten olisi, jos / minusta olisi parempi, jos. Vierailut meillä alkavat yleensä jollain kauhistelulla tai huokailulla, ja vierailuja ennen tulee epämukavan ahdistunut tunne siitä, mitä kaikkea pitäisi ehtiä tekemään. Joskus tulee sellainen olo, etten kestä kuulla enää ja tekisi mieli alkaa huutaa suoraa kurkkua, että anna vähän tilaa toisille. Olen saanut hillittyä itseni ja enimmäkseen kaikki on hyvin. Mutta ne pienet asiat raivostuttavat.
Pahimpia ovat tapaukset, jolloin hän ottaa nokkiinsa sellaisesta, että en ole hänen kanssaan samaa mieltä jostain. Hän saattaa vetää jopa päivien itkuraivarit, syyllistämiset, roskiin heittämiset tai mykkäkoulun loukkaantuneena jostain täysin käsittämättömästä asiasta. Esim. jos sanon, että koululaiseni ei jaksa tänä viikonloppuna asiaa x sairastumisensa vuoksi, siirretään myöhemmäksi. Tai lapsuudessani jos lapsen muistilla esim. kerran vahingossa unohdin repun kouluun. Tämä vaikuttaa omaan mielenterveyteeni, kun hänen käyttäytymisensä on osin niin arvaamatonta ja hän syyllistää minua silloin voimakkaasti. En voi ehdottaa terapiaa, koska hän todennäköisesti loukkaantuisi verisesti. Ja terapiajakson tulisi luultavasti olla tosi pitkä. Hänellä oli ongelmia aikoinaan omassa äiti-suhteessaan äitinsä puolelta. En tiedä, mitä tehdä. Miksi hän hermostuu minusta? Ikään kuin hän olisi ladannut kaikelle mahdolliselle aina hirveät ulkoiset odotukset ja vuorosanat ja tunteenjaot, ja kun ne eivät joltain osin täyty, minä saan kyllä kuulla siitä. Pelkään myös, että alan itsekin hänen vaikutuksessaan antaa valtaa epäterveelle käyttäytymiselle. Huomaan esim. pinnani kiristyvän helpommin omien lasteni kanssa, kun äitini on lähellä ja käyttäytyy tuomitsevasti.
Kommentit (113)
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille kommentoijille. Äitini on myös tärkeä osa elämäämme, en siis ole katkaisemassa välejä. Kuten totesin aloituksessa, enimmäkseen kaikki on kuitenkin hyvin ja ei hän ole mikään hirviö. Hän on lapsillekin tärkeä. Tarkkailen alitajuisestikin sivustalta, ettei hän tee lasten kanssa mitään pahaa virhettä, ja toistaiseksi ei ole tehnyt. Asiat ovat aina kohdistuneet minuun, sisareeni ja isääni. Isäni on sittemmin oppinut olemaan hyvin tossun alla. Lapsuudessani heillä oli riitoja todella paljon. Ne saattoivat alkaa ihan esim. siksi että isäni sanoi kirosanan tai ei jaksanut teeskennellä iloista ja innostunutta jossain kaupassa. Ja jatkuivat tuntikaupalla.
Itsekin olen aika kiltti perusluonteeltani, ja olen siksikin kyllä vähän huolissani hänen vaikutuksesta itseeni. Olen ahdistukseen taipuvainen ja hän ei todellakaan vähennä sitä, mutta luultavasti ei ymmärrä sitä. Stressaan tosi paljpn. Olen kasvanut tietynlaisen henkisen turvattomuuden tunteen ympäröimänä. Kritisoinnit kyllä vielä sietää, mutta ne käsittämättömät täysin puun takaa tulevat uhmakohtaukset ovat todella raskaita. Yhtenä hetkenä voimme nauraa ja kohta hän vetää mykkäkoulut minua kohtaan jostain yhdestä tavallisesta sanasta tai lauseesta. Saattaa mennä suht hyvin pari kuukautta ja sitten taas täysin puun takaa hirveä show.
Epävakaata persoonallisuushäiriötä olen pohtinut joskus. Mutta kuitenkin hän on saanut pidettyä ympärillään laajan ystäväverkoston, vaikka toisinaan on ollut jotain purkauksia muuallakin. Ongelmat vaikuttavat kohdistuvan eniten kaikkein läheisimpiin, perheen jäseniin. Tai sitten kyse on siitä, että lastensa luonteita hän ei ole voinut valita kuten ystäviensä luonteita. Kirjettä en hänelle uskalla kirjoittaa valitettavasti. Voisinko jotain kautta saada kuitenkin ujutettua hänelle jotain helpotusta tunne-elämän ongelmiin? Ap
Kyllähän meitä on moneen junaan, eikä kaikki ole jotain mielipuolia narsisteja, vaikka palstalla niin kuuleekin. Kertomasi perusteella tulee mielikuva enemmänkin siitä, että on jotain muuta vialla. Ihmisellä voi myös olla narsistisia piirteitä, vaikka hän ei olisi narsisti. Käsittääkseni esim. juuri epävakaaseen voi liittyä.
Onko äitisi aina ollut samanlainen? Sisareni käytös muuttuu tuollaiseksi silloin, kun hän on masentunut tai masentumassa. Outo piirre masentuneelle, mutta sekin vaihtoehto kannattaa huomioida. Ehkä se liittyy burnoutiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille kommentoijille. Äitini on myös tärkeä osa elämäämme, en siis ole katkaisemassa välejä. Kuten totesin aloituksessa, enimmäkseen kaikki on kuitenkin hyvin ja ei hän ole mikään hirviö. Hän on lapsillekin tärkeä. Tarkkailen alitajuisestikin sivustalta, ettei hän tee lasten kanssa mitään pahaa virhettä, ja toistaiseksi ei ole tehnyt. Asiat ovat aina kohdistuneet minuun, sisareeni ja isääni. Isäni on sittemmin oppinut olemaan hyvin tossun alla. Lapsuudessani heillä oli riitoja todella paljon. Ne saattoivat alkaa ihan esim. siksi että isäni sanoi kirosanan tai ei jaksanut teeskennellä iloista ja innostunutta jossain kaupassa. Ja jatkuivat tuntikaupalla.
Itsekin olen aika kiltti perusluonteeltani, ja olen siksikin kyllä vähän huolissani hänen vaikutuksesta itseeni. Olen ahdistukseen taipuvainen ja hän ei todellakaan vähennä sitä, mutta luultavasti ei ymmärrä sitä. Stressaan tosi paljpn. Olen kasvanut tietynlaisen henkisen turvattomuuden tunteen ympäröimänä. Kritisoinnit kyllä vielä sietää, mutta ne käsittämättömät täysin puun takaa tulevat uhmakohtaukset ovat todella raskaita. Yhtenä hetkenä voimme nauraa ja kohta hän vetää mykkäkoulut minua kohtaan jostain yhdestä tavallisesta sanasta tai lauseesta. Saattaa mennä suht hyvin pari kuukautta ja sitten taas täysin puun takaa hirveä show.
Epävakaata persoonallisuushäiriötä olen pohtinut joskus. Mutta kuitenkin hän on saanut pidettyä ympärillään laajan ystäväverkoston, vaikka toisinaan on ollut jotain purkauksia muuallakin. Ongelmat vaikuttavat kohdistuvan eniten kaikkein läheisimpiin, perheen jäseniin. Tai sitten kyse on siitä, että lastensa luonteita hän ei ole voinut valita kuten ystäviensä luonteita. Kirjettä en hänelle uskalla kirjoittaa valitettavasti. Voisinko jotain kautta saada kuitenkin ujutettua hänelle jotain helpotusta tunne-elämän ongelmiin? Ap
Kyllähän meitä on moneen junaan, eikä kaikki ole jotain mielipuolia narsisteja, vaikka palstalla niin kuuleekin. Kertomasi perusteella tulee mielikuva enemmänkin siitä, että on jotain muuta vialla. Ihmisellä voi myös olla narsistisia piirteitä, vaikka hän ei olisi narsisti. Käsittääkseni esim. juuri epävakaaseen voi liittyä.
Onko äitisi aina ollut samanlainen? Sisareni käytös muuttuu tuollaiseksi silloin, kun hän on masentunut tai masentumassa. Outo piirre masentuneelle, mutta sekin vaihtoehto kannattaa huomioida. Ehkä se liittyy burnoutiin.
On ollut aina samanlainen. Ennen näitä juttuja oli vielä tiuhempaan. Näin itsekin perheellisenä tietysti tapaamme harvemmin kuin lapsena, jolloin asuttiin saman katon alla. Joskus mietin että liittyisikö hormoneihin, mutta ei enää tämän ikäisenä kyllä.
Läheisriippuvuus, yksin jäämisen pelko, tyhjän pesän syndrooma, rajojen ylittäminen ym. Voi olla myös mt ongelmainen, vaihdevuodet, jokin hormonihäiriö. Onhan näitä syitä ja selityksiä. Pistä rajat, ole jämäkkä. Tai kysy neuvoa ammattilaiselta.
Vierailija kirjoitti:
Äitini on koko ikänsä valittanut, miten isä ei tee keittiöhommia ollenkaan... paitsi pesee perunat.
Oma puolisoni taas tekee hyvää ruokaa, välilä leipoo jne. En nyt ole ihan varma onko äiti iloinen puolestani, vai onko hän lähinnä sitä mieltä että pääseen ihan liian helpolla.
Erinomainen pointti! Välillä tuntuu että vanhemmat naiset ei hyväksy nykyistä miehen mallia juurikin tästä syystä että "nykynaiset pääsevät niin helpolla", eikä niinkään että osallistuminen kuuluu parisuhteeseen ja perhe-elämään.
Miksi et halua äitisi loukkaantuvan suorista sanoistasi ja selkeistä rajoista? Oma miellyttämisen tarpeesi on iso osa ongelmaa ja estää sinua suojelemasta lapsiasi. Sinulla on velvollisuus vain lapsiasi kohtaan, ei äitiäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi et halua äitisi loukkaantuvan suorista sanoistasi ja selkeistä rajoista? Oma miellyttämisen tarpeesi on iso osa ongelmaa ja estää sinua suojelemasta lapsiasi. Sinulla on velvollisuus vain lapsiasi kohtaan, ei äitiäsi.
Sen lisäksi että ap on kaltaistensa tavoin kasvatettu myötäilemään ja löytämään itsestä se vika, hän on myös oppinut välttelemään niitä äitinsä kohtauksia.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille kommentoijille. Äitini on myös tärkeä osa elämäämme, en siis ole katkaisemassa välejä. Kuten totesin aloituksessa, enimmäkseen kaikki on kuitenkin hyvin ja ei hän ole mikään hirviö. Hän on lapsillekin tärkeä. Tarkkailen alitajuisestikin sivustalta, ettei hän tee lasten kanssa mitään pahaa virhettä, ja toistaiseksi ei ole tehnyt. Asiat ovat aina kohdistuneet minuun, sisareeni ja isääni. Isäni on sittemmin oppinut olemaan hyvin tossun alla. Lapsuudessani heillä oli riitoja todella paljon. Ne saattoivat alkaa ihan esim. siksi että isäni sanoi kirosanan tai ei jaksanut teeskennellä iloista ja innostunutta jossain kaupassa. Ja jatkuivat tuntikaupalla.
Itsekin olen aika kiltti perusluonteeltani, ja olen siksikin kyllä vähän huolissani hänen vaikutuksesta itseeni. Olen ahdistukseen taipuvainen ja hän ei todellakaan vähennä sitä, mutta luultavasti ei ymmärrä sitä. Stressaan tosi paljpn. Olen kasvanut tietynlaisen henkisen turvattomuuden tunteen ympäröimänä. Kritisoinnit kyllä vielä sietää, mutta ne käsittämättömät täysin puun takaa tulevat uhmakohtaukset ovat todella raskaita. Yhtenä hetkenä voimme nauraa ja kohta hän vetää mykkäkoulut minua kohtaan jostain yhdestä tavallisesta sanasta tai lauseesta. Saattaa mennä suht hyvin pari kuukautta ja sitten taas täysin puun takaa hirveä show.
Epävakaata persoonallisuushäiriötä olen pohtinut joskus. Mutta kuitenkin hän on saanut pidettyä ympärillään laajan ystäväverkoston, vaikka toisinaan on ollut jotain purkauksia muuallakin. Ongelmat vaikuttavat kohdistuvan eniten kaikkein läheisimpiin, perheen jäseniin. Tai sitten kyse on siitä, että lastensa luonteita hän ei ole voinut valita kuten ystäviensä luonteita. Kirjettä en hänelle uskalla kirjoittaa valitettavasti. Voisinko jotain kautta saada kuitenkin ujutettua hänelle jotain helpotusta tunne-elämän ongelmiin? Ap
Mitä teet, kun äitisi saa jonkun uhmakohtauksen? Pyyteletkö anteeksi, lepytteletkö? Kiinnitin huomiota että olet jo useampaan kertaan vakuutellut että kaikki on hyvin. Onko? Luultavasti vain siksi että alistut äitisi pomputteluun. Kaikki on ehkä hyvin äitisi kannalta katsottuna, mutta onko myös sinun ja perheesi puolesta?
Valitettavasti en usko että saisit jotenkin ujutettua äidillesi apua ilman että itse joudut myrskyn silmään. Tulkitsin viesteistäsi että näin haluaisit tapahtuvan. Että äitisi käytös paranisi jotenkin kivuitta. Se ei taida olla mahdollista.
Itse sinun tilanteessasi pyrkisin toteamaan rauhallisesti että tämä on nyt minun pätökseni/elämäni/asiani enkä ottaisi äidin tunteita omikseni. En lähtisi mukaan hänen kihtauksiinsa. Jos hän haluaa pitää mykkäkoulua, pitäkööt. Jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ottaisi kotiini (jossa on vieläpä kasvavia lapsia) ollenkaan ihmistä jonka tulo jo etukäteen ahdistaa minua ja joka minun kotonani haukkuu ja solvaa minua ja joka käyttäytyy vihamielisesti ja loukkaavasti.
Jos (en kyllä ymmärrä miksi) tällaisen ihmisen kanssa on pakko olla tekemisissä, tapaisin vain neutraalilla maaperällä tai koko perheenä lyhyillä vierailuilla hänen luonaan.
Ja jos tulisi yksikin poikkipuolinen sana, se tapaaminen päättyisi siihen.
Lapsia en antaisi tuollaiselle ihmiselle lainkaan ilman aikuista vahtijaa.
Ja jos yhdenkään kihahduksen jälkeen hän ei pyytäisi selkeästi anteeksi ua selkeästi ymmärtäisi tehneensä väärin, katkaisisin välit kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en ottaisi kotiini (jossa on vieläpä kasvavia lapsia) ollenkaan ihmistä jonka tulo jo etukäteen ahdistaa minua ja joka minun kotonani haukkuu ja solvaa minua ja joka käyttäytyy vihamielisesti ja loukkaavasti.
Jos (en kyllä ymmärrä miksi) tällaisen ihmisen kanssa on pakko olla tekemisissä, tapaisin vain neutraalilla maaperällä tai koko perheenä lyhyillä vierailuilla hänen luonaan.
Ja jos tulisi yksikin poikkipuolinen sana, se tapaaminen päättyisi siihen.
Lapsia en antaisi tuollaiselle ihmiselle lainkaan ilman aikuista vahtijaa.
Mun appivanhemmat olivat tuollaisia.
Haukkuivat aivan kaiken. Kun ei heti muuttopäivänä ole edes verhoja (muutettu aamuyölle ja he tunkivat aamuseiskalta paikalle), kun ojatkin on vääränlaisia, kun en hae töitä joita he tuputtivat (olin alani töissä), kun emme muutakaan Mikkeliin), meillä ei voinut syödä koska olen kasvissyöjä ja he ei syö ituja
Loputtomiin.
Viimeinen tikki oli se kuin häissämme anoppi selosti tuntitolkulla miten meillä olisi pitänyt olla samanlaiset maalaishäät kuin miehen serkullakin oli ollut.
Nyt sitten ihmettelevät kun en ole tekemisissä. Enkä päästä meilöe enää ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä, olen keski-ikäinen ja minulla on mykkäkouluileva, silmittömiä raivonpuuskia saava kontrolloiva äiti. Olen lakannut puhumasta hänelle mitään henkilökohtaisia asioita, sillä siitä saa vain pahan mielen. Hän haluaisi päättää kaikesta alkaen siitä, missä asunnossa saan asua ja lisäksi hän haluaa oikeuden päättää esimerkiksi siitä, mitä sairauksia minulla on. Ellen myönny hänen tyhjästä keksimäänsä diagnoosiin, hän laittaa välit poikki. Yritän pitää etäisyyttä, minkä seurauksena hän uhriutuu Facebookissa, kun tytär ei käy tarpeeksi usein.katsomassa. Kerran hän suuttui, kun en laittanut tarpeeksi usein tykkäyksiä hänen päivityksiinsä.
Äitisi on kuin tämä palsta lihaksi tulleena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on kyllä ihan malliesimerkki liian kiltiksi kasvatetusta tytöstä, jota äiti kontrolloi yhä edelleen. Tiedän tämän, koska olin ihan samanlainen. Kolmikymppisenä tajusin, ettei äitini tunteet ole minun vastuullani, minulla on ihan oma elämä, tunteet ja perhe.
Välithän siitä viilenivät, mummo oli lapsille kyllä ihan kiva, mutta siitä maksettava hinta olisi ollut liian kova oman mielenterveyteni ja perhedynamiikan kannalta. Sen jälkeen näimme mummoa muutaman kerran vuodessa ja mikäli alkoi vinkumaan ja panettelemaan niin katkaisin puheet alkuunsa.
Ap kasva aikuiseksi ja itsenäisty. Et voi muuttaa muita, voit muuttaa vain itseäsi.
Meillä sama juttu mutta en pidä häntä narsistina vaan omaan elämäänsä kyllästyneenä. On eläkkeellä, mies tissuttelee illat, nahistelevat keskenään, ei ole tuppukylässä harrastuksia jne. Ainoa virhe tässä oli muuttaa lähemmäksi, koska viestiä pukkaa koko ajan jostain asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Läheisriippuvuus, yksin jäämisen pelko, tyhjän pesän syndrooma, rajojen ylittäminen ym. Voi olla myös mt ongelmainen, vaihdevuodet, jokin hormonihäiriö. Onhan näitä syitä ja selityksiä. Pistä rajat, ole jämäkkä. Tai kysy neuvoa ammattilaiselta.
Vaihdevuodet on ohitettu jo aikaa sitten, joten ei varmaan enää hormoneihin liity. Ap
Tämä oli kuin omasta kynästä. Itse olen todennut, että vanhempi on narsisti. Häntä hajottaa sisäisesti jos joku tekee toisin kuin hän ajattelee.
Kaikki on juurikin riitelyä hänen mielestään kun ilmaisee oman näkemyksen. Ja todella tuttua tuo, että huokaillaan ja määritelläään miten pitäisi tehdä eikä niin että tämähän olisi hyvä jos koittaisitte näin, vaan sanoo, että nyt TEETTE näin.
Ihan pikkuasiat käännetään niin miten hänen mielestä ne pitäisi tehdä. Kerran ajettiin kotiin kun olimme käymässä ja matkalla mainitsin että käydään S-marketissa. Siihen tuli viesti miksi ette käy K-kaupassa..
Kaikki valinnat päivitelty siihen tyyliin että ne ovat vääriä, koti on vääränlainen, työ on vääränlainen, mies on vääränlainen.
Hän ihmettelee, miks hän ei juuri kuule mitään mitä olemme tehneet, mutta se vastaanotto on niin posketonta että siitä meneee ilo kaikesta mitä on tehnyt jos toinen lyttää sen kuulleessan mitä on tehty.
Ihan vaikka perus kahvilakäynnit; miksi olette siellä, kahvi on halvempaa kotona,
vieraisilla, ettekö kotona ole ollenkaan, miksi ette tule tänne.
Harrastukset, älä mene tänään huono ilma.
Jos itse olet hyvällä tuulella niin yhteydenoton jälkeen voit olla varma ettet enää ole ja tihrustat itkua, kun jostain sanasta suututtu.
Ja välillä voi olla ihan normaali ja on hauska jutella mutta koskaan et tiedä milloin se kelkka kääntyy. Se voi kääntyä aivan hetkessä ihan kuin taaperolla tulee hetkessä raivari. Olen todennut, että vanhempi on jäänyt tunne tasoltaan lapsen tasolle. Hän ei kykene säätelemään tunteita vaan odottaa kuten lapsi, että tehdään hänen vaatimuksen mukaan ja kun ei tehdä otetaan itkupotkuraivarit.
Lapsihan voi vaatia vanhemmalta jotain vaikka karkkia ja jos ei saa niin alkaa itkeä. Vanhempi toimii tässä aivan samalla tavoin. Hän ikään kuin kantaa koko ajan niskassaan taakkaa mikä menee pieleen missäkin asiassa ja mistä on oikeus rettelöidä. Ongelmanratkaisu kyky puuttuu ihan täysin. Hän saattaa vaikka vaatia menemään päivystykseen pienestä lapsen kuumeesta eikä kykene ajattelemaan mikä on järkevää.
Tai samalla tavoin hän saattaa vaatia ihan mitä tahansa jostain muualta vaikka että yrityksen on tarjottava palvelu x vaikka sitä ei ole valikoimassa.
Hän ei kykene ajattelemaan että kaikkea ei ole mahdollista saada täysin haluamassaan muodossa eikä kykene kompromisseihin. Ajettelu on joko tai kaikki tai ei mitään.
Jos vaikka joku laite menee rikki, kirotaan ja se heitetään pois sen sijaan että selvitetään mikä vikana. Hän vaatii kaikilta välitöntä toimintaa eikä odottele vaan tekee itse. Hän ei anna muille mahdollisuutta.
Lapsuudessa varmaan on joku mennyt pieleen mikä juontaa tähän käytökseen.
Mut ihmiset ovat punainen vaate ja kenestäkään ei saa puhua.
Kerran kun sanoin että haluaisin mennä katsomaan erästä julkisuuden henkilöä, niin totesi mitä sitä vanhaa ukkoa katsomaan. Jos joku sanoo jotain hän yhdistää välittömästi aivoissaan että hänen pitää se tehdä.
Eli hän koki että hänen pitää lähteä katsomaan vanhaa ukkoa. Jos erehtyy mainitsemaan että on aikeissa ostaa jotain, niin hän on välittömästi menossa kauppaan ostamaan sen.
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli kuin omasta kynästä. Itse olen todennut, että vanhempi on narsisti. Häntä hajottaa sisäisesti jos joku tekee toisin kuin hän ajattelee.
Kaikki on juurikin riitelyä hänen mielestään kun ilmaisee oman näkemyksen. Ja todella tuttua tuo, että huokaillaan ja määritelläään miten pitäisi tehdä eikä niin että tämähän olisi hyvä jos koittaisitte näin, vaan sanoo, että nyt TEETTE näin.
Ihan pikkuasiat käännetään niin miten hänen mielestä ne pitäisi tehdä. Kerran ajettiin kotiin kun olimme käymässä ja matkalla mainitsin että käydään S-marketissa. Siihen tuli viesti miksi ette käy K-kaupassa..
Kaikki valinnat päivitelty siihen tyyliin että ne ovat vääriä, koti on vääränlainen, työ on vääränlainen, mies on vääränlainen.
Hän ihmettelee, miks hän ei juuri kuule mitään mitä olemme tehneet, mutta se vastaanotto on niin posketonta että siitä meneee ilo kaikesta mitä on tehnyt jos toinen lyttää sen kuulleessan mitä on tehty.
Ihan vaikka perus kahvilakäynnit; miksi olette siellä, kahvi on halvempaa kotona,
vieraisilla, ettekö kotona ole ollenkaan, miksi ette tule tänne.
Harrastukset, älä mene tänään huono ilma.
Jos itse olet hyvällä tuulella niin yhteydenoton jälkeen voit olla varma ettet enää ole ja tihrustat itkua, kun jostain sanasta suututtu.
Ja välillä voi olla ihan normaali ja on hauska jutella mutta koskaan et tiedä milloin se kelkka kääntyy. Se voi kääntyä aivan hetkessä ihan kuin taaperolla tulee hetkessä raivari. Olen todennut, että vanhempi on jäänyt tunne tasoltaan lapsen tasolle. Hän ei kykene säätelemään tunteita vaan odottaa kuten lapsi, että tehdään hänen vaatimuksen mukaan ja kun ei tehdä otetaan itkupotkuraivarit.
Lapsihan voi vaatia vanhemmalta jotain vaikka karkkia ja jos ei saa niin alkaa itkeä. Vanhempi toimii tässä aivan samalla tavoin. Hän ikään kuin kantaa koko ajan niskassaan taakkaa mikä menee pieleen missäkin asiassa ja mistä on oikeus rettelöidä. Ongelmanratkaisu kyky puuttuu ihan täysin. Hän saattaa vaikka vaatia menemään päivystykseen pienestä lapsen kuumeesta eikä kykene ajattelemaan mikä on järkevää.
Tai samalla tavoin hän saattaa vaatia ihan mitä tahansa jostain muualta vaikka että yrityksen on tarjottava palvelu x vaikka sitä ei ole valikoimassa.
Hän ei kykene ajattelemaan että kaikkea ei ole mahdollista saada täysin haluamassaan muodossa eikä kykene kompromisseihin. Ajettelu on joko tai kaikki tai ei mitään.
Jos vaikka joku laite menee rikki, kirotaan ja se heitetään pois sen sijaan että selvitetään mikä vikana. Hän vaatii kaikilta välitöntä toimintaa eikä odottele vaan tekee itse. Hän ei anna muille mahdollisuutta.
Lapsuudessa varmaan on joku mennyt pieleen mikä juontaa tähän käytökseen.
Mut ihmiset ovat punainen vaate ja kenestäkään ei saa puhua.
Kerran kun sanoin että haluaisin mennä katsomaan erästä julkisuuden henkilöä, niin totesi mitä sitä vanhaa ukkoa katsomaan. Jos joku sanoo jotain hän yhdistää välittömästi aivoissaan että hänen pitää se tehdä.
Eli hän koki että hänen pitää lähteä katsomaan vanhaa ukkoa. Jos erehtyy mainitsemaan että on aikeissa ostaa jotain, niin hän on välittömästi menossa kauppaan ostamaan sen.
Onkohan kanssasi vähän vaikea puhua? Mitä odotat äidiltäsi, myötäilyä, ylistämistä? Jos hän small talkkina mainitsee kahvilassa käymisen olevan kallista miten sinä lapsenomaisesti heti menet 5- vuotiaan moodiin, äiti sanoi.
Jos äitisi ei tykkää jostain julkkiksesta eikö hän saa sanoa sitä vaan otat heti itseesi?
Myös sinulla on jäänyt suhteesi äitiin alakoululaisen tasolle jos kaikki lausahdukset on elämää suurempi asia.
Tosin itse en millään tavoin kysy mitään, sano mitään mistään, kuuntelen. Ehkä olen se mutsi jota ei kiinnosta viiskymppisten asiat ja hankinnat. Enkä myös puhu itsestäni mitään.
Siispä ei paljon puhuttavaa ole.
En lukenut kaikkia vastauksia, mutta sinun on pakko sanoa äidillesi rauhallisesti tai vaikka sitten huutamalla, että hänen käytöksensä ei ole ihan normaalia, että yleensä tuon ikäinen nainen ei käyttäydy noin ja se loukkaa sinua. Sitten sanot, että saat raivota ihan rauhassa, mutta käytöksen on muututtava ja terapia auttaa. Ole rohkea, vaikka se on vaikeaa. Oma äitini kävi 10v terapiassa kun lopulta tunnusti ongelmansa. Suhteemme on nyt hyvä, ei toki täydellinen, mutta huima parannus entiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli kuin omasta kynästä. Itse olen todennut, että vanhempi on narsisti. Häntä hajottaa sisäisesti jos joku tekee toisin kuin hän ajattelee.
Kaikki on juurikin riitelyä hänen mielestään kun ilmaisee oman näkemyksen. Ja todella tuttua tuo, että huokaillaan ja määritelläään miten pitäisi tehdä eikä niin että tämähän olisi hyvä jos koittaisitte näin, vaan sanoo, että nyt TEETTE näin.
Ihan pikkuasiat käännetään niin miten hänen mielestä ne pitäisi tehdä. Kerran ajettiin kotiin kun olimme käymässä ja matkalla mainitsin että käydään S-marketissa. Siihen tuli viesti miksi ette käy K-kaupassa..
Kaikki valinnat päivitelty siihen tyyliin että ne ovat vääriä, koti on vääränlainen, työ on vääränlainen, mies on vääränlainen.
Hän ihmettelee, miks hän ei juuri kuule mitään mitä olemme tehneet, mutta se vastaanotto on niin posketonta että siitä meneee ilo kaikesta mitä on tehnyt jos toinen lyttää sen kuulleessan mitä on tehty.
Ihan vaikka perus kahvilakäynnit; miksi olette siellä, kahvi on halvempaa kotona,
vieraisilla, ettekö kotona ole ollenkaan, miksi ette tule tänne.
Harrastukset, älä mene tänään huono ilma.
Jos itse olet hyvällä tuulella niin yhteydenoton jälkeen voit olla varma ettet enää ole ja tihrustat itkua, kun jostain sanasta suututtu.
Ja välillä voi olla ihan normaali ja on hauska jutella mutta koskaan et tiedä milloin se kelkka kääntyy. Se voi kääntyä aivan hetkessä ihan kuin taaperolla tulee hetkessä raivari. Olen todennut, että vanhempi on jäänyt tunne tasoltaan lapsen tasolle. Hän ei kykene säätelemään tunteita vaan odottaa kuten lapsi, että tehdään hänen vaatimuksen mukaan ja kun ei tehdä otetaan itkupotkuraivarit.
Lapsihan voi vaatia vanhemmalta jotain vaikka karkkia ja jos ei saa niin alkaa itkeä. Vanhempi toimii tässä aivan samalla tavoin. Hän ikään kuin kantaa koko ajan niskassaan taakkaa mikä menee pieleen missäkin asiassa ja mistä on oikeus rettelöidä. Ongelmanratkaisu kyky puuttuu ihan täysin. Hän saattaa vaikka vaatia menemään päivystykseen pienestä lapsen kuumeesta eikä kykene ajattelemaan mikä on järkevää.
Tai samalla tavoin hän saattaa vaatia ihan mitä tahansa jostain muualta vaikka että yrityksen on tarjottava palvelu x vaikka sitä ei ole valikoimassa.
Hän ei kykene ajattelemaan että kaikkea ei ole mahdollista saada täysin haluamassaan muodossa eikä kykene kompromisseihin. Ajettelu on joko tai kaikki tai ei mitään.
Jos vaikka joku laite menee rikki, kirotaan ja se heitetään pois sen sijaan että selvitetään mikä vikana. Hän vaatii kaikilta välitöntä toimintaa eikä odottele vaan tekee itse. Hän ei anna muille mahdollisuutta.
Lapsuudessa varmaan on joku mennyt pieleen mikä juontaa tähän käytökseen.
Mut ihmiset ovat punainen vaate ja kenestäkään ei saa puhua.
Kerran kun sanoin että haluaisin mennä katsomaan erästä julkisuuden henkilöä, niin totesi mitä sitä vanhaa ukkoa katsomaan. Jos joku sanoo jotain hän yhdistää välittömästi aivoissaan että hänen pitää se tehdä.
Eli hän koki että hänen pitää lähteä katsomaan vanhaa ukkoa. Jos erehtyy mainitsemaan että on aikeissa ostaa jotain, niin hän on välittömästi menossa kauppaan ostamaan sen.
Onkohan kanssasi vähän vaikea puhua? Mitä odotat äidiltäsi, myötäilyä, ylistämistä? Jos hän small talkkina mainitsee kahvilassa käymisen olevan kallista miten sinä lapsenomaisesti heti menet 5- vuotiaan moodiin, äiti sanoi.
Jos äitisi ei tykkää jostain julkkiksesta eikö hän saa sanoa sitä vaan otat heti itseesi?Myös sinulla on jäänyt suhteesi äitiin alakoululaisen tasolle jos kaikki lausahdukset on elämää suurempi asia.
Tosin itse en millään tavoin kysy mitään, sano mitään mistään, kuuntelen. Ehkä olen se mutsi jota ei kiinnosta viiskymppisten asiat ja hankinnat. Enkä myös puhu itsestäni mitään.
Siispä ei paljon puhuttavaa ole.
Tai sitten - todennäköisimmin - tunnistit kuvauksesta itsesi ja aloit nälviä.
Mulla on tällainen sisko.
Hän pyrkii aina määräämään ja komentelemaan, minulla ei saisi olla edes omia lapsuusmuistoja.
Minä esimerkiksi viihdyin koulussa ja tykkäsin asua siellä missä asuimme. Siskoni ei viihtynyt koulussa ja inhosi asuinpaikkaamme. Hän alkaa aina räyhätä että minun muistoni ja kokemukseni on väärä.
Samatem hän määrää kenestä saisi pitää, ketä pitää inhota jne.
Perinnönjaossa hän yritti määrätä mitä saan ottaa vaikka kyse oli tavaroista joita hän ei hslunnut. Hän vain luokitteli sellaisiksi ettei niitä kukaan halua joten minäkään en sitten muka halua niitä.
Alue: Aihe vapaa
Monet maksavat mummot myös haluavat itse valita mekon. Helpommalla pääsee, kun teini valitsee ja äiti maksaa. Saa sitten mummo huokailla, kun kaupassa olisi ollut vaikka mitä hienoa ja tuollaisen valitsitte 🤣
Äidillä meni aikoinaan isän 50 v. juhliin pukeutuminen ihan mönkään, kun minulla oli liian hieno mekko... Ihan tavallisen nätti kietaisumekko, mutta ilmeisesti sopi minulle liian hyvin. Äiti ottaa mekon ja kokeilee itselleen, eikä sovi. Minä seuraan vierestä lähinnä hämmästyneenä. Vaikea kuvitella itseäni tekemässä samaa omalle tyttärelle.