Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aikuisen lapsen kontrolloiva äiti
30.01.2023 |
Olen 42 v. perheellinen nainen. Äitini on oikein hyväsydäminen, auttava, antelias, mukava jne. Mutta hän ei ikään kuin hyväksy omaa tapaani elää ja ajatella. Milloin teen kotitöitä väärällä tavalla, milloin liian vähän, milloin en ole tarpeeksi nopea, milloin olen liikaa omissa oloissani, milloin en tykkää oikeista asioista, milloin olen pukeutunut väärin jne. Asenne on määräävä Et voi, Täytyy, ei niinkään ehdottava Miten olisi, jos / minusta olisi parempi, jos. Vierailut meillä alkavat yleensä jollain kauhistelulla tai huokailulla, ja vierailuja ennen tulee epämukavan ahdistunut tunne siitä, mitä kaikkea pitäisi ehtiä tekemään. Joskus tulee sellainen olo, etten kestä kuulla enää ja tekisi mieli alkaa huutaa suoraa kurkkua, että anna vähän tilaa toisille. Olen saanut hillittyä itseni ja enimmäkseen kaikki on hyvin. Mutta ne pienet asiat raivostuttavat.
Pahimpia ovat tapaukset, jolloin hän ottaa nokkiinsa sellaisesta, että en ole hänen kanssaan samaa mieltä jostain. Hän saattaa vetää jopa päivien itkuraivarit, syyllistämiset, roskiin heittämiset tai mykkäkoulun loukkaantuneena jostain täysin käsittämättömästä asiasta. Esim. jos sanon, että koululaiseni ei jaksa tänä viikonloppuna asiaa x sairastumisensa vuoksi, siirretään myöhemmäksi. Tai lapsuudessani jos lapsen muistilla esim. kerran vahingossa unohdin repun kouluun. Tämä vaikuttaa omaan mielenterveyteeni, kun hänen käyttäytymisensä on osin niin arvaamatonta ja hän syyllistää minua silloin voimakkaasti. En voi ehdottaa terapiaa, koska hän todennäköisesti loukkaantuisi verisesti. Ja terapiajakson tulisi luultavasti olla tosi pitkä. Hänellä oli ongelmia aikoinaan omassa äiti-suhteessaan äitinsä puolelta. En tiedä, mitä tehdä. Miksi hän hermostuu minusta? Ikään kuin hän olisi ladannut kaikelle mahdolliselle aina hirveät ulkoiset odotukset ja vuorosanat ja tunteenjaot, ja kun ne eivät joltain osin täyty, minä saan kyllä kuulla siitä. Pelkään myös, että alan itsekin hänen vaikutuksessaan antaa valtaa epäterveelle käyttäytymiselle. Huomaan esim. pinnani kiristyvän helpommin omien lasteni kanssa, kun äitini on lähellä ja käyttäytyy tuomitsevasti.
Kommentit (121)
Minä olen 48, ja edelleen teen kaikki kotityöt väärin. Eihän sille voi muuta kuin nauraa. Ainoastaan jos äiti on yrittänyt arvostella lastenkasvatustani olen kyllä puuttunut ja kipakasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi voi, yyh yyh, kasva hei aikuiseksi ihan eka neuvo olisi. En jaksa näitä ikuisten lasten valituksia siitä että äiti sitä ja äiti tätä. Ihan voit kuule normaalisti kommunikoida äitisi kanssa. Ei kaikkea tarvitse jotenkin selittää ja lokeroida. Välillä on paska fiilis, välillä menee helpommin. Semmoista se elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 48, ja edelleen teen kaikki kotityöt väärin. Eihän sille voi muuta kuin nauraa. Ainoastaan jos äiti on yrittänyt arvostella lastenkasvatustani olen kyllä puuttunut ja kipakasti.
Jatkan tähän vielä että olen ihan ääneen huumorilla todennut että ajatella, kohta viisikymppinen kolmen lapsen äiti enkä osaa vielä pyykkiä pestä. Ehkä suitsii äitiä jonkun aikaa.
Minulla ei auttanut kuin välien katkaisu - hänestä minä olin ongelma kun en tehnyt/elänyt kuin hän sanoo. Liian kauan yritinl
Se on muuten aikamoinen näky kun kuusikymppinen saa taaperomaisen uhmakohtauksen. Joka ei ole sitä kokenut ei ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei auttanut kuin välien katkaisu - hänestä minä olin ongelma kun en tehnyt/elänyt kuin hän sanoo. Liian kauan yritinl
Se on muuten aikamoinen näky kun kuusikymppinen saa taaperomaisen uhmakohtauksen. Joka ei ole sitä kokenut ei ymmärrä.
Minäkin katsoin tuota ihan liian pitkään ja tein kuten käskettiin ja kiristettiin taipumaan milloin milläkin, esim. lemmikin eutanasia oli klassikko. No, lemmikki sitten menehtyi lopulta ihan ikäänsäkin joten onneksi, Luojan kiitos viimein pystyi ottamaan etäisyyttä ja nyt kun vuosien jälkeen katson noita aikoja taaksepäin, en pysty antamaan anteeksi. Miten ihmeessä tuo kyseinen ihminen oli noin idiootti päällepäsmäri? Kiristi omaa lastaan? Nosti riidan aina jos ei saanut tahtoaan läpi, ihan pienistäkin meni ratas sekaisin. Tuollaista taaperon jalan polkemista. Täysin anteeksiantamatonta.
Mitä enemmän vuosia kuluu, sitä vähemmän kiinnostaa olla kyseisen henkilön kanssa tekemisissä enää ollenkaan joten grey rock on toiminut täydellisesti.
Ei tule enää ikinä mieleen että no minäpä soitan sille kysyäkseni kuulumisia / kertoakseni omiani. Ei. se juna meni jo. Hänen kohdaallaan pelkkä tyhjyys sukupuussa.
Itse tämän aiheutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse lapsena kertoisin, 'en halua, että moitit mun lapsen kasvatusta' 'mua loukkaa, kun arvostelet mun x, y, u' 'enkä halua sun puuttuvan miten toimin'.
Voi olla, että äitisi ei ole ymmärtänyt käyttäytymisen aiheuttavan pahaa. Jos vuosikymmenet on opittu toimimaan omalla tavalla, ei huomaa oman kuplansa ulkopuolista vaikutusta. Voi myös sanoa, että nyt ei sovi vierailla, ei selitystä. Tai vieläkin tiukemmilla rajoilla. Omia, aikuisen ihmisen päätöksiä, itsestä huolta pitämistä, ei se väärin ole.
Olin kiltti lapsi (siskoni oli myös), silloin tällöin tuli kehitykseen liittyviä vaiheita. Upotin muun muassa lelurasian ämpäriin ja barbi sukelsi etsimään aarretta. Äiti suuttui ja uhkaili aina vievänsä kasvatuslaitokseen. Aina silloin, kun olisi pitänyt kasvattaa, itki ovi kiinni omissa oloissaan kuinka hänelle tuli paha mieli. Äiti oli palanut loppuun kasvattaessaan meitä (kaksosia) ja olisi tarvinnut apua. Hänestä tuli herkkänahkainen. Nyt äiti liikkuu selkäänsä pidellen itku silmässä ja hakee empatiaa ja sympatiaa ilmeisesti, vaikka ei itsekään välittänyt edes lastensa kasvatuksesta ja perustarpeista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei auttanut kuin välien katkaisu - hänestä minä olin ongelma kun en tehnyt/elänyt kuin hän sanoo. Liian kauan yritinl
Se on muuten aikamoinen näky kun kuusikymppinen saa taaperomaisen uhmakohtauksen. Joka ei ole sitä kokenut ei ymmärrä.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei auttanut kuin välien katkaisu - hänestä minä olin ongelma kun en tehnyt/elänyt kuin hän sanoo. Liian kauan yritinl
Se on muuten aikamoinen näky kun kuusikymppinen saa taaperomaisen uhmakohtauksen. Joka ei ole sitä kokenut ei ymmärrä.
Ketju on yli puolitoista vuotta vanha.
Oma äitini on saanut niitä itkupotkuraivareita aina ja saa vielä ysikymppisenäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa että äitisi kontrolloi sinua käytöksellään. Koita opetella reagoimaan äitiisi uudella tavalla. Eli älä anna hänen kiukuttelunsa, valittamisensa ja itkuraivareidensa vaikuttaa käytökseesi ja tekemisiisi. Äidin tunteet eivät ole sinun ongelmasi vaan äitisi ongelma. Kun äiti huomaa että ei saa haluamaansa rektiota sinulta niin hänen käytöksensä voi muuttua. Varsinkin jos sanot suoraan että elät elämääsi kuten itse haluat ja teet omat valintasi jne. Sanot että välillä tekisi mieli huutaa suoraa kurkkua, ehdotan että kun tuskastut äitisi nipottamiseen niin huudat suoraa kurkkua ja jysäytät nyrkkiä pöytään. Äläkä pelkää äitisi itkua ja reaktiota. Hänen on aika oppia että olet aikuinen ihminen joka elää elämäänsä omalla tavallaan.
Ap, kuulostaa että äitisi yrittää kasvattaa sinusta oman kopionsa. Mulla oli sama tilanne oman äitini kanssa. Olisin kelvannut vain jos olisin mahtunut hänen hyvin kapeisiin raameihinsa. Ainoa mikä auttoi oli että katkaisin välit. Se oli mulle suunnaton huojennus. Mahtava vapauden tunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ap kuuluu?
Itse joudun laittamaan omaan äitiini nyt "luukut kiinni" tunkeilevan ja rajattoman käytöksen vuoksi. Edes 45-vuotiaana kunnollisena perheenäitinä en saa rauhassa elää elämääni mieheni ja lasteni kanssa, vaan äitini kuvittelee olevansa jollain etuoikeutetulla ykkössijalla. Marssii meille kylään kun huvittaa ja raivoaa ja uhriutuu jos en vastaa heti puhelimeen. Keksii sitten kaikkea dramaattista uhkailua ja rääkymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kohtalotoveri. Äiti jo 87 v ja minä 55 v.
Olen mahdollisimman vähän tekemisissä, mutta tarviihan 87 v. apua omakotitalon hoitamiseen eikä ajokorttiakaan hänellä enää ole . Tinttailu, kärsimätön ja kiukkuinen luonne yhdistettynä heikentyneeseen kuulon on kauhea yhdistelmä.
Saan edelleen ihan joka kerta haukut: olen lihava, tukkani on huonosti, aikuisen lapseni tyttöystävässä on vikaa, miehessäni on vikaa, työpaikkassani on vikaa, naapureissani on vikaa.
Haluaisi määrätä ketä vaaleissa äänestän, lenkillä en saisi käydä jos susi tulee, mieheni sukulaisten kanssa ei saisi olla tekemisissä
Äitini vetää omassa päässään vääriä johtopäätöksiä ja harhaluuloja, koska ei kuule ihmisten puhetta. Eikä muuta väärinkäsityksiään vaikka miten selittäisin. Raskas ihminen ja on aina sitä mieltä, että hän nyt vain sanoo. Hänellä kun on oikeus sanoa muille vaikka mitä !
Ja ei, äitini ei ole sodassa traumatisoituneen sotaveteraani lapsi, ja siksi pilalle mennyt lapsena.
Isänsä ei ollut rintamalla eikä perhe muutenkaan menettänyt sodassa mitään, ei ihmisiä.eikä omaisuutta.
Luin vain aloituksen ja jäi vaivaamaan: Mikä tekee hänestä mukavan ja hyväsydämisen? Kuvailusi mukaan kyse on ilkeästä ja itsekkäästä ja kontrolloivasta kokovartalom*lkusta.
Älkää te kehdatko kirjoittaa, etten lukenut artikkelia, mutta kuitenkin osasitte perusteellisen hyvin analysoida artikkelia. Älkää valehdelko! Muutama rivi tekstiä tulee kevyesti luettua. Häpeä pöljää käytöstäsi 5/115 ja 101/115.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei auttanut kuin välien katkaisu - hänestä minä olin ongelma kun en tehnyt/elänyt kuin hän sanoo. Liian kauan yritinl
Se on muuten aikamoinen näky kun kuusikymppinen saa taaperomaisen uhmakohtauksen. Joka ei ole sitä kokenut ei ymmärrä.
Olen kokenut ja väsyin häneen aika totaalisesti. Onneksi asuimme eti maissa viimeiset parikymmentä vuotta joten ei tarvinnut katsella huonoa käytöstä lyhyitä vierailuja enempää. Puhelimessa osasi sentään käyttäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Luin vain aloituksen ja jäi vaivaamaan: Mikä tekee hänestä mukavan ja hyväsydämisen? Kuvailusi mukaan kyse on ilkeästä ja itsekkäästä ja kontrolloivasta kokovartalom*lkusta.
Joissain persoonallisuusongelmissa hlö voi olla välillä toisissa hetkissä ihan erilainen kuin toisissa hetkissä. Voi olla hetkittäin lämmin ja hetkittäin jääkylmä, tähän tyyliin. Tai voi olla ulkopuolelle mukava, mutta ongelmallinen läheisimmille.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri. Äiti jo 87 v ja minä 55 v.
Olen mahdollisimman vähän tekemisissä, mutta tarviihan 87 v. apua omakotitalon hoitamiseen eikä ajokorttiakaan hänellä enää ole . Tinttailu, kärsimätön ja kiukkuinen luonne yhdistettynä heikentyneeseen kuulon on kauhea yhdistelmä.
Saan edelleen ihan joka kerta haukut: olen lihava, tukkani on huonosti, aikuisen lapseni tyttöystävässä on vikaa, miehessäni on vikaa, työpaikkassani on vikaa, naapureissani on vikaa.
Haluaisi määrätä ketä vaaleissa äänestän, lenkillä en saisi käydä jos susi tulee, mieheni sukulaisten kanssa ei saisi olla tekemisissä
Äitini vetää omassa päässään vääriä johtopäätöksiä ja harhaluuloja, koska ei kuule ihmisten puhetta. Eikä muuta väärinkäsityksiään vaikka miten selittäisin. Raskas ihminen ja on aina sitä mieltä, että hän nyt vain sanoo. Hänellä kun on oikeus sanoa muille vaikka mitä !
Ja ei, äitini ei ole sodassa traumatisoituneen sotaveteraani lapsi, ja siksi pilalle mennyt lapsena.
Isänsä ei ollut rintamalla eikä perhe muutenkaan menettänyt sodassa mitään, ei ihmisiä.eikä omaisuutta.
Kuulostaa tutulta. Äitini on äitisi ikätoveri. Kaikkien elämän päähenkilö, toiset vain hänen jatkeitaan etenkin minä. Kyselee näön vuoksi jotakin, mutta alkaa puhua aina vain itsestään. Hänen asiansa on tärkeimpiä ja aina ykkösprioriteetti. Vastaan sanominen on aina riitelyä. Aina puuttunut kaikkeen.
Muistaa nykyään liki kaiken väärin, sekoittaa asiat, tekee ihmeellisiä johtopäätöksiä.
Viikottaiset käyntini hänen luonaan ovat yhtä tuskaa minulle, henkisesti erittäin rasittavia, mutta yritän jaksaa ja muistaa hyvät hetket. Seuraava päiväkin menee vierailusta toipuessa. Kamalaa on.
Alue: Aihe vapaa
Luin vain aloituksen. Mielestäni jos äitisi kuitenkin on perus hyväntahtoinen ihminen pohjimmiltaan, niin ihan reilusti voit vaan kunnolla kerran ärähtää asiasta. Varmasti loukkaantuu aluks mutta menee sitten itseensä. Nythän hän ei tiedä että stressaat hänen tapaamistaan ja ajattelet että hän kontrolloi, kun et ole sanonut mitään. Kiristelet vain hampaita hiljaa. Pitää ihan uskaltaa suuttua. Jos kyseessä oli pahemman luokan luonnehäiriöinen, neuvoisin välttämään seuraa. Kai se kohta selviää kummasta on oikeasti kyse.