Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aikuisen lapsen kontrolloiva äiti
30.01.2023 |
Olen 42 v. perheellinen nainen. Äitini on oikein hyväsydäminen, auttava, antelias, mukava jne. Mutta hän ei ikään kuin hyväksy omaa tapaani elää ja ajatella. Milloin teen kotitöitä väärällä tavalla, milloin liian vähän, milloin en ole tarpeeksi nopea, milloin olen liikaa omissa oloissani, milloin en tykkää oikeista asioista, milloin olen pukeutunut väärin jne. Asenne on määräävä Et voi, Täytyy, ei niinkään ehdottava Miten olisi, jos / minusta olisi parempi, jos. Vierailut meillä alkavat yleensä jollain kauhistelulla tai huokailulla, ja vierailuja ennen tulee epämukavan ahdistunut tunne siitä, mitä kaikkea pitäisi ehtiä tekemään. Joskus tulee sellainen olo, etten kestä kuulla enää ja tekisi mieli alkaa huutaa suoraa kurkkua, että anna vähän tilaa toisille. Olen saanut hillittyä itseni ja enimmäkseen kaikki on hyvin. Mutta ne pienet asiat raivostuttavat.
Pahimpia ovat tapaukset, jolloin hän ottaa nokkiinsa sellaisesta, että en ole hänen kanssaan samaa mieltä jostain. Hän saattaa vetää jopa päivien itkuraivarit, syyllistämiset, roskiin heittämiset tai mykkäkoulun loukkaantuneena jostain täysin käsittämättömästä asiasta. Esim. jos sanon, että koululaiseni ei jaksa tänä viikonloppuna asiaa x sairastumisensa vuoksi, siirretään myöhemmäksi. Tai lapsuudessani jos lapsen muistilla esim. kerran vahingossa unohdin repun kouluun. Tämä vaikuttaa omaan mielenterveyteeni, kun hänen käyttäytymisensä on osin niin arvaamatonta ja hän syyllistää minua silloin voimakkaasti. En voi ehdottaa terapiaa, koska hän todennäköisesti loukkaantuisi verisesti. Ja terapiajakson tulisi luultavasti olla tosi pitkä. Hänellä oli ongelmia aikoinaan omassa äiti-suhteessaan äitinsä puolelta. En tiedä, mitä tehdä. Miksi hän hermostuu minusta? Ikään kuin hän olisi ladannut kaikelle mahdolliselle aina hirveät ulkoiset odotukset ja vuorosanat ja tunteenjaot, ja kun ne eivät joltain osin täyty, minä saan kyllä kuulla siitä. Pelkään myös, että alan itsekin hänen vaikutuksessaan antaa valtaa epäterveelle käyttäytymiselle. Huomaan esim. pinnani kiristyvän helpommin omien lasteni kanssa, kun äitini on lähellä ja käyttäytyy tuomitsevasti.
Kommentit (113)
41/113
|
30.01.2023 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin äitisi tarkoittaa mielestään neuvoillaan ja ohjeillaan hyvää. Sitten tuleekin iso mutta. Jostakin syystä äitisi taantuu uhmaikäiseksi lapseksi, jos jokia asia ei suju hänen mielensä mukaan. Hän tuskin itsekään tietää syytä käytökseensä. Itsellä oli haasteellinen suhde äitiini, hän loukkasi neuvoillaan ja holhoamisellaan minua. Tuntui, että enhän minä aikuinen osaa/uskalla mitään. Oli pakko asettaa rajat. Voisitko kirjoittaa äidillesi lämpimän kirjeen, jossa kuvailisit, miltä sinusta äitisi käytös tuntuu. Ole varovainen,älä syyllistä, vaan kerro kuinka pahoitat mielesi - vaikka muutama konkreettinen esimerkki. Kunnioita äitiäsi, ja pyydä samaa häneltä. Suhde voi kääntyä ensin huonompaan suuntaan, mutta ehkä paranee sitten. Silloin asia on äitisi omassa päätösvallassa. Kerro, että haluat hänet elämääsi mukaan, mutta et kaipaa "ilmaisia ja hyviä" neuvoja pyytämättä. Pyydät neuvoa, kun tarvitset niitä. Tilanteesi on vaikea, mutta ei mahdoton.
Paino on sanalla MIELESTÄÄN.
Hassua, kun kirjoitin ,että ÄLÄ syyllistä, kuvaile miltä sinusta TUNTUU ja kunnioittaen!
Voi myös olla ettei edes mielestään tarkoita hyvää, mutta naamioi tekemisensä hyvän tarkoittamiseksi niin että siihen olisi vaikeampi puuttua ja torjua.
Ja mitä luulet tuollaisen ihmisen tykkäävän kirjeestä, jossa häntä arvostellaan - kun ihan mikä tahansa normaali asia saa hänet jo hyppimään seinille?
Joskus kyllä toivoisi, että kaltaisesi ihmiset ei avaisi suutaan ollenkaan kun eivät mitään aiheesta ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin äitisi tarkoittaa mielestään neuvoillaan ja ohjeillaan hyvää. Sitten tuleekin iso mutta. Jostakin syystä äitisi taantuu uhmaikäiseksi lapseksi, jos jokia asia ei suju hänen mielensä mukaan. Hän tuskin itsekään tietää syytä käytökseensä. Itsellä oli haasteellinen suhde äitiini, hän loukkasi neuvoillaan ja holhoamisellaan minua. Tuntui, että enhän minä aikuinen osaa/uskalla mitään. Oli pakko asettaa rajat. Voisitko kirjoittaa äidillesi lämpimän kirjeen, jossa kuvailisit, miltä sinusta äitisi käytös tuntuu. Ole varovainen,älä syyllistä, vaan kerro kuinka pahoitat mielesi - vaikka muutama konkreettinen esimerkki. Kunnioita äitiäsi, ja pyydä samaa häneltä. Suhde voi kääntyä ensin huonompaan suuntaan, mutta ehkä paranee sitten. Silloin asia on äitisi omassa päätösvallassa. Kerro, että haluat hänet elämääsi mukaan, mutta et kaipaa "ilmaisia ja hyviä" neuvoja pyytämättä. Pyydät neuvoa, kun tarvitset niitä. Tilanteesi on vaikea, mutta ei mahdoton.
Paino on sanalla MIELESTÄÄN.
Voi myös olla ettei edes mielestään tarkoita hyvää, mutta naamioi tekemisensä hyvän tarkoittamiseksi niin että siihen olisi vaikeampi puuttua ja torjua.
Ja mitä luulet tuollaisen ihmisen tykkäävän kirjeestä, jossa häntä arvostellaan - kun ihan mikä tahansa normaali asia saa hänet jo hyppimään seinille?
Joskus kyllä toivoisi, että kaltaisesi ihmiset ei avaisi suutaan ollenkaan kun eivät mitään aiheesta ymmärrä.
Huvittaa vastauksesi, kun kirjoitin että ÄLÄ SYYLLISTÄ JA KUNNIOITA. Kerro vain asiallisesti, miltä sinusta TUNTUU. Ja kyllä, tiedän paljon asiasta - luitko vastaukseni lainkaan?
Oma äitini oli myös tuollainen. Lisäksi hän piti liian paljon yhteyttä, oli tulossa kylään joka päivä tai minun olisi pitänyt mennä hänen luo, ja soitti joka päivä. Jos en vastannut, niin äiti soitti niin monta kertaa kunnes vastasin tai ilmestyi oven taakse. Äiti oli jatkuvasti "auttamassa" vaikka en ollut apua pyytänyt. Toi esim ruokaa tai vaatteita minulle, vaikka osaan laittaa ruokaa itse ja vaatteet olivat väärän kokoisia.
Sitten minut irtisanottiin ja sain uuden työn 150km päästä. Äiti loukkaantui sydänjuuriaan myöten, hänen mielestään minun olisi pitänyt ottaa kotikaupungista vastaan huonompi työpaikka.
Nyt kun asun täällä 150km päässä äidistä eikä äiti pääse enää kutsumatta oveni taakse, en vastaa hänen puheluun jos en jaksa, ja silloin kun vastaan lopetan puhelun mikäli äitini ei osaa puhua muusta kuin minun tekemistäni virheistä.
Ehkä kuulostan itsekkäältä ja tylyltä tyttäreltä, mutta ei voi mitään, oman mielenterveyteni vuoksi äidin kanssa ei vain voi olla enempää tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Se on kaavamaista, koska se ON kaava, persoonallisuushäiriö, keinotekoinen rakennelma hauraan psyyken suojaksi.
Kammottavaa ja säälittävää yhtä aikaa.
Hauraan psyyken suojelu kuulostaa psykolöpinältä. Kyllä persoonallisuushäröt tulee sieltä mistä muukin eli pohjimmiltaan biologiasta ja hermoston rakenteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin äitisi tarkoittaa mielestään neuvoillaan ja ohjeillaan hyvää. Sitten tuleekin iso mutta. Jostakin syystä äitisi taantuu uhmaikäiseksi lapseksi, jos jokia asia ei suju hänen mielensä mukaan. Hän tuskin itsekään tietää syytä käytökseensä. Itsellä oli haasteellinen suhde äitiini, hän loukkasi neuvoillaan ja holhoamisellaan minua. Tuntui, että enhän minä aikuinen osaa/uskalla mitään. Oli pakko asettaa rajat. Voisitko kirjoittaa äidillesi lämpimän kirjeen, jossa kuvailisit, miltä sinusta äitisi käytös tuntuu. Ole varovainen,älä syyllistä, vaan kerro kuinka pahoitat mielesi - vaikka muutama konkreettinen esimerkki. Kunnioita äitiäsi, ja pyydä samaa häneltä. Suhde voi kääntyä ensin huonompaan suuntaan, mutta ehkä paranee sitten. Silloin asia on äitisi omassa päätösvallassa. Kerro, että haluat hänet elämääsi mukaan, mutta et kaipaa "ilmaisia ja hyviä" neuvoja pyytämättä. Pyydät neuvoa, kun tarvitset niitä. Tilanteesi on vaikea, mutta ei mahdoton.
Paino on sanalla MIELESTÄÄN.
Voi myös olla ettei edes mielestään tarkoita hyvää, mutta naamioi tekemisensä hyvän tarkoittamiseksi niin että siihen olisi vaikeampi puuttua ja torjua.
Ja mitä luulet tuollaisen ihmisen tykkäävän kirjeestä, jossa häntä arvostellaan - kun ihan mikä tahansa normaali asia saa hänet jo hyppimään seinille?
Joskus kyllä toivoisi, että kaltaisesi ihmiset ei avaisi suutaan ollenkaan kun eivät mitään aiheesta ymmärrä.
Huvittaa vastauksesi, kun kirjoitin että ÄLÄ SYYLLISTÄ JA KUNNIOITA. Kerro vain asiallisesti, miltä sinusta TUNTUU. Ja kyllä, tiedän paljon asiasta - luitko vastaukseni lainkaan?
Etkö sinä ymmärrä että tuollainen ihminen kokee pelkästään jo sen kirjeen äärimmäisen loukkaavaksi.
Siitä nousee jäätävä metakka.
Luitko aloitusra ollenkaan? Ap kuvaa miten jo se että on eri mieltä jostain ihan neutraalista asiasta kiihdyttää ko ihmisen hysteeriseen raivoon.
Et ymmärrä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä, olen keski-ikäinen ja minulla on mykkäkouluileva, silmittömiä raivonpuuskia saava kontrolloiva äiti. Olen lakannut puhumasta hänelle mitään henkilökohtaisia asioita, sillä siitä saa vain pahan mielen. Hän haluaisi päättää kaikesta alkaen siitä, missä asunnossa saan asua ja lisäksi hän haluaa oikeuden päättää esimerkiksi siitä, mitä sairauksia minulla on. Ellen myönny hänen tyhjästä keksimäänsä diagnoosiin, hän laittaa välit poikki. Yritän pitää etäisyyttä, minkä seurauksena hän uhriutuu Facebookissa, kun tytär ei käy tarpeeksi usein.katsomassa. Kerran hän suuttui, kun en laittanut tarpeeksi usein tykkäyksiä hänen päivityksiinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin äitisi tarkoittaa mielestään neuvoillaan ja ohjeillaan hyvää. Sitten tuleekin iso mutta. Jostakin syystä äitisi taantuu uhmaikäiseksi lapseksi, jos jokia asia ei suju hänen mielensä mukaan. Hän tuskin itsekään tietää syytä käytökseensä. Itsellä oli haasteellinen suhde äitiini, hän loukkasi neuvoillaan ja holhoamisellaan minua. Tuntui, että enhän minä aikuinen osaa/uskalla mitään. Oli pakko asettaa rajat. Voisitko kirjoittaa äidillesi lämpimän kirjeen, jossa kuvailisit, miltä sinusta äitisi käytös tuntuu. Ole varovainen,älä syyllistä, vaan kerro kuinka pahoitat mielesi - vaikka muutama konkreettinen esimerkki. Kunnioita äitiäsi, ja pyydä samaa häneltä. Suhde voi kääntyä ensin huonompaan suuntaan, mutta ehkä paranee sitten. Silloin asia on äitisi omassa päätösvallassa. Kerro, että haluat hänet elämääsi mukaan, mutta et kaipaa "ilmaisia ja hyviä" neuvoja pyytämättä. Pyydät neuvoa, kun tarvitset niitä. Tilanteesi on vaikea, mutta ei mahdoton.
Paino on sanalla MIELESTÄÄN.
Voi myös olla ettei edes mielestään tarkoita hyvää, mutta naamioi tekemisensä hyvän tarkoittamiseksi niin että siihen olisi vaikeampi puuttua ja torjua.
Ja mitä luulet tuollaisen ihmisen tykkäävän kirjeestä, jossa häntä arvostellaan - kun ihan mikä tahansa normaali asia saa hänet jo hyppimään seinille?
Joskus kyllä toivoisi, että kaltaisesi ihmiset ei avaisi suutaan ollenkaan kun eivät mitään aiheesta ymmärrä.
Huvittaa vastauksesi, kun kirjoitin että ÄLÄ SYYLLISTÄ JA KUNNIOITA. Kerro vain asiallisesti, miltä sinusta TUNTUU. Ja kyllä, tiedän paljon asiasta - luitko vastaukseni lainkaan?
Etkö sinä ymmärrä että tuollainen ihminen kokee pelkästään jo sen kirjeen äärimmäisen loukkaavaksi.
Siitä nousee jäätävä metakka.
Luitko aloitusra ollenkaan? Ap kuvaa miten jo se että on eri mieltä jostain ihan neutraalista asiasta kiihdyttää ko ihmisen hysteeriseen raivoon.
Et ymmärrä mitään.
OLET IHANA! Yhden kirjoituksen perusteella tiedät, etten ymmärrä mistään mitään! Oikein hyvää päivää sinulle, kiitos kommentistasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin äitisi tarkoittaa mielestään neuvoillaan ja ohjeillaan hyvää. Sitten tuleekin iso mutta. Jostakin syystä äitisi taantuu uhmaikäiseksi lapseksi, jos jokia asia ei suju hänen mielensä mukaan. Hän tuskin itsekään tietää syytä käytökseensä. Itsellä oli haasteellinen suhde äitiini, hän loukkasi neuvoillaan ja holhoamisellaan minua. Tuntui, että enhän minä aikuinen osaa/uskalla mitään. Oli pakko asettaa rajat. Voisitko kirjoittaa äidillesi lämpimän kirjeen, jossa kuvailisit, miltä sinusta äitisi käytös tuntuu. Ole varovainen,älä syyllistä, vaan kerro kuinka pahoitat mielesi - vaikka muutama konkreettinen esimerkki. Kunnioita äitiäsi, ja pyydä samaa häneltä. Suhde voi kääntyä ensin huonompaan suuntaan, mutta ehkä paranee sitten. Silloin asia on äitisi omassa päätösvallassa. Kerro, että haluat hänet elämääsi mukaan, mutta et kaipaa "ilmaisia ja hyviä" neuvoja pyytämättä. Pyydät neuvoa, kun tarvitset niitä. Tilanteesi on vaikea, mutta ei mahdoton.
Paino on sanalla MIELESTÄÄN.
Voi myös olla ettei edes mielestään tarkoita hyvää, mutta naamioi tekemisensä hyvän tarkoittamiseksi niin että siihen olisi vaikeampi puuttua ja torjua.
Ja mitä luulet tuollaisen ihmisen tykkäävän kirjeestä, jossa häntä arvostellaan - kun ihan mikä tahansa normaali asia saa hänet jo hyppimään seinille?
Joskus kyllä toivoisi, että kaltaisesi ihmiset ei avaisi suutaan ollenkaan kun eivät mitään aiheesta ymmärrä.
Huvittaa vastauksesi, kun kirjoitin että ÄLÄ SYYLLISTÄ JA KUNNIOITA. Kerro vain asiallisesti, miltä sinusta TUNTUU. Ja kyllä, tiedän paljon asiasta - luitko vastaukseni lainkaan?
Etkö sinä ymmärrä että tuollainen ihminen kokee pelkästään jo sen kirjeen äärimmäisen loukkaavaksi.
Siitä nousee jäätävä metakka.
Luitko aloitusra ollenkaan? Ap kuvaa miten jo se että on eri mieltä jostain ihan neutraalista asiasta kiihdyttää ko ihmisen hysteeriseen raivoon.
Et ymmärrä mitään.
OLET IHANA! Yhden kirjoituksen perusteella tiedät, etten ymmärrä mistään mitään! Oikein hyvää päivää sinulle, kiitos kommentistasi!
Niin tiedän. Ja tuntuu pukkaavan marttyyrikohtausta siellä sitten.
Aikuistu ja ala elämään omaa elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteen kommentoijaan näköjään kalikka kalahti.
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä, olen keski-ikäinen ja minulla on mykkäkouluileva, silmittömiä raivonpuuskia saava kontrolloiva äiti. Olen lakannut puhumasta hänelle mitään henkilökohtaisia asioita, sillä siitä saa vain pahan mielen. Hän haluaisi päättää kaikesta alkaen siitä, missä asunnossa saan asua ja lisäksi hän haluaa oikeuden päättää esimerkiksi siitä, mitä sairauksia minulla on. Ellen myönny hänen tyhjästä keksimäänsä diagnoosiin, hän laittaa välit poikki. Yritän pitää etäisyyttä, minkä seurauksena hän uhriutuu Facebookissa, kun tytär ei käy tarpeeksi usein.katsomassa. Kerran hän suuttui, kun en laittanut tarpeeksi usein tykkäyksiä hänen päivityksiinsä.
Minun äitini diagnosoi lapsiani ja suuttuu kun ei häntä kuunnella kun hän tuetää.
On just ja just peruskoulun käynyt kaupan kassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin äitisi tarkoittaa mielestään neuvoillaan ja ohjeillaan hyvää. Sitten tuleekin iso mutta. Jostakin syystä äitisi taantuu uhmaikäiseksi lapseksi, jos jokia asia ei suju hänen mielensä mukaan. Hän tuskin itsekään tietää syytä käytökseensä. Itsellä oli haasteellinen suhde äitiini, hän loukkasi neuvoillaan ja holhoamisellaan minua. Tuntui, että enhän minä aikuinen osaa/uskalla mitään. Oli pakko asettaa rajat. Voisitko kirjoittaa äidillesi lämpimän kirjeen, jossa kuvailisit, miltä sinusta äitisi käytös tuntuu. Ole varovainen,älä syyllistä, vaan kerro kuinka pahoitat mielesi - vaikka muutama konkreettinen esimerkki. Kunnioita äitiäsi, ja pyydä samaa häneltä. Suhde voi kääntyä ensin huonompaan suuntaan, mutta ehkä paranee sitten. Silloin asia on äitisi omassa päätösvallassa. Kerro, että haluat hänet elämääsi mukaan, mutta et kaipaa "ilmaisia ja hyviä" neuvoja pyytämättä. Pyydät neuvoa, kun tarvitset niitä. Tilanteesi on vaikea, mutta ei mahdoton.
Miksi pitää kunnioittaa ihmistä joka on itse epäkunnioittava?
Miksi just hänen tunteitaan pitää vaalia vaikka hän itse käyttäytyy kuin katujyrä muita kohtaan?
Kiitos kaikille kommentoijille. Äitini on myös tärkeä osa elämäämme, en siis ole katkaisemassa välejä. Kuten totesin aloituksessa, enimmäkseen kaikki on kuitenkin hyvin ja ei hän ole mikään hirviö. Hän on lapsillekin tärkeä. Tarkkailen alitajuisestikin sivustalta, ettei hän tee lasten kanssa mitään pahaa virhettä, ja toistaiseksi ei ole tehnyt. Asiat ovat aina kohdistuneet minuun, sisareeni ja isääni. Isäni on sittemmin oppinut olemaan hyvin tossun alla. Lapsuudessani heillä oli riitoja todella paljon. Ne saattoivat alkaa ihan esim. siksi että isäni sanoi kirosanan tai ei jaksanut teeskennellä iloista ja innostunutta jossain kaupassa. Ja jatkuivat tuntikaupalla.
Itsekin olen aika kiltti perusluonteeltani, ja olen siksikin kyllä vähän huolissani hänen vaikutuksesta itseeni. Olen ahdistukseen taipuvainen ja hän ei todellakaan vähennä sitä, mutta luultavasti ei ymmärrä sitä. Stressaan tosi paljpn. Olen kasvanut tietynlaisen henkisen turvattomuuden tunteen ympäröimänä. Kritisoinnit kyllä vielä sietää, mutta ne käsittämättömät täysin puun takaa tulevat uhmakohtaukset ovat todella raskaita. Yhtenä hetkenä voimme nauraa ja kohta hän vetää mykkäkoulut minua kohtaan jostain yhdestä tavallisesta sanasta tai lauseesta. Saattaa mennä suht hyvin pari kuukautta ja sitten taas täysin puun takaa hirveä show.
Epävakaata persoonallisuushäiriötä olen pohtinut joskus. Mutta kuitenkin hän on saanut pidettyä ympärillään laajan ystäväverkoston, vaikka toisinaan on ollut jotain purkauksia muuallakin. Ongelmat vaikuttavat kohdistuvan eniten kaikkein läheisimpiin, perheen jäseniin. Tai sitten kyse on siitä, että lastensa luonteita hän ei ole voinut valita kuten ystäviensä luonteita. Kirjettä en hänelle uskalla kirjoittaa valitettavasti. Voisinko jotain kautta saada kuitenkin ujutettua hänelle jotain helpotusta tunne-elämän ongelmiin? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitten on mamma välinpitämätön ja kylmä ihminen jos ei koskaan oma-aloitteisesti ota yhteyttä. ( Eikä tuo lapsille tarpeeksi lahjoja ja yo-mekkoja.)
Yleensä yo-mekko halutaan valita itse. Mummon tuoma yo-mekko sopii hyvin rajattoman mummon touhuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten on mamma välinpitämätön ja kylmä ihminen jos ei koskaan oma-aloitteisesti ota yhteyttä. ( Eikä tuo lapsille tarpeeksi lahjoja ja yo-mekkoja.)
Yleensä yo-mekko halutaan valita itse. Mummon tuoma yo-mekko sopii hyvin rajattoman mummon touhuihin.
Maksama, hyvä rouva.
Jos on äiti rajaton, katsotaan tyttäret peiliin kuka sieltä katsoo.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille kommentoijille. Äitini on myös tärkeä osa elämäämme, en siis ole katkaisemassa välejä. Kuten totesin aloituksessa, enimmäkseen kaikki on kuitenkin hyvin ja ei hän ole mikään hirviö. Hän on lapsillekin tärkeä. Tarkkailen alitajuisestikin sivustalta, ettei hän tee lasten kanssa mitään pahaa virhettä, ja toistaiseksi ei ole tehnyt. Asiat ovat aina kohdistuneet minuun, sisareeni ja isääni. Isäni on sittemmin oppinut olemaan hyvin tossun alla. Lapsuudessani heillä oli riitoja todella paljon. Ne saattoivat alkaa ihan esim. siksi että isäni sanoi kirosanan tai ei jaksanut teeskennellä iloista ja innostunutta jossain kaupassa. Ja jatkuivat tuntikaupalla.
Itsekin olen aika kiltti perusluonteeltani, ja olen siksikin kyllä vähän huolissani hänen vaikutuksesta itseeni. Olen ahdistukseen taipuvainen ja hän ei todellakaan vähennä sitä, mutta luultavasti ei ymmärrä sitä. Stressaan tosi paljpn. Olen kasvanut tietynlaisen henkisen turvattomuuden tunteen ympäröimänä. Kritisoinnit kyllä vielä sietää, mutta ne käsittämättömät täysin puun takaa tulevat uhmakohtaukset ovat todella raskaita. Yhtenä hetkenä voimme nauraa ja kohta hän vetää mykkäkoulut minua kohtaan jostain yhdestä tavallisesta sanasta tai lauseesta. Saattaa mennä suht hyvin pari kuukautta ja sitten taas täysin puun takaa hirveä show.
Epävakaata persoonallisuushäiriötä olen pohtinut joskus. Mutta kuitenkin hän on saanut pidettyä ympärillään laajan ystäväverkoston, vaikka toisinaan on ollut jotain purkauksia muuallakin. Ongelmat vaikuttavat kohdistuvan eniten kaikkein läheisimpiin, perheen jäseniin. Tai sitten kyse on siitä, että lastensa luonteita hän ei ole voinut valita kuten ystäviensä luonteita. Kirjettä en hänelle uskalla kirjoittaa valitettavasti. Voisinko jotain kautta saada kuitenkin ujutettua hänelle jotain helpotusta tunne-elämän ongelmiin? Ap
Ei häntä voi auttaa.
Lisäksi ne hänen kodin ulkopuoliset sosiaaliset suhteensa voivat perustua valehteluunkin. Minullakin on isä mitä kiltein ja herttaisin ihminen ja tossun alla ja äiti taas on raivoava narsisti. Tapasin kerran äidin ystävättären muissa yhteyksissä ja hän kauhisteli minulle, että isäni on sellainen raivohullu tyranni ja äitini on kuulemma niin kilttinä rauhallisena ihmisenä isän uhrina. Eli aivan täysin toisinpäin kuin miten asia oikeasti on. Äiti on maalannut muille itsestään pyhimyksen ja törkeästi mustamaalannut isääni valheellisesti kaiket vuodet.
Minulla on oppikirjaesimerkki narsisti-isä, joka on suuri hyväntekijä perhene ulkopuolisille ihmisille. Käyttää kaikki maaseudun mummot ja papat kaupassa, lääkärissä, apteekissa ilmaiseksi. Avaa asuntojen pihat talvella lumesta. Tulee remonttiavuksi. Jos kysyt keneltä tahansa ei-perheeseen kuuluvalta, ylistävät isäni taivaaseen niin hyvänä miehenä. Perheen sisällä on sitten aivan erilainen, eikä välitä esimerkiksi meistä lapsista tippaakaan.
Tämä on ihan tyypillistä narsistille, että jossain asiassa on todella ihana ja oppikirjaesimerkki upeasta ja hyvästä ihmisestä, toisessa taas enemmän tai vähemmän hirviö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten on mamma välinpitämätön ja kylmä ihminen jos ei koskaan oma-aloitteisesti ota yhteyttä. ( Eikä tuo lapsille tarpeeksi lahjoja ja yo-mekkoja.)
Yleensä yo-mekko halutaan valita itse. Mummon tuoma yo-mekko sopii hyvin rajattoman mummon touhuihin.
Maksama, hyvä rouva.
Jos on äiti rajaton, katsotaan tyttäret peiliin kuka sieltä katsoo.
Rajattoman äidin tyttäret kunnioittavat omien lastensa rajoja. Sen verran monta kertaa heidät ylikävelty aikoinaan oman äidin toimesta.
Oma äitiys viimeistään avaa silmät oman äidin oudoille touhuille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille kommentoijille. Äitini on myös tärkeä osa elämäämme, en siis ole katkaisemassa välejä. Kuten totesin aloituksessa, enimmäkseen kaikki on kuitenkin hyvin ja ei hän ole mikään hirviö. Hän on lapsillekin tärkeä. Tarkkailen alitajuisestikin sivustalta, ettei hän tee lasten kanssa mitään pahaa virhettä, ja toistaiseksi ei ole tehnyt. Asiat ovat aina kohdistuneet minuun, sisareeni ja isääni. Isäni on sittemmin oppinut olemaan hyvin tossun alla. Lapsuudessani heillä oli riitoja todella paljon. Ne saattoivat alkaa ihan esim. siksi että isäni sanoi kirosanan tai ei jaksanut teeskennellä iloista ja innostunutta jossain kaupassa. Ja jatkuivat tuntikaupalla.
Itsekin olen aika kiltti perusluonteeltani, ja olen siksikin kyllä vähän huolissani hänen vaikutuksesta itseeni. Olen ahdistukseen taipuvainen ja hän ei todellakaan vähennä sitä, mutta luultavasti ei ymmärrä sitä. Stressaan tosi paljpn. Olen kasvanut tietynlaisen henkisen turvattomuuden tunteen ympäröimänä. Kritisoinnit kyllä vielä sietää, mutta ne käsittämättömät täysin puun takaa tulevat uhmakohtaukset ovat todella raskaita. Yhtenä hetkenä voimme nauraa ja kohta hän vetää mykkäkoulut minua kohtaan jostain yhdestä tavallisesta sanasta tai lauseesta. Saattaa mennä suht hyvin pari kuukautta ja sitten taas täysin puun takaa hirveä show.
Epävakaata persoonallisuushäiriötä olen pohtinut joskus. Mutta kuitenkin hän on saanut pidettyä ympärillään laajan ystäväverkoston, vaikka toisinaan on ollut jotain purkauksia muuallakin. Ongelmat vaikuttavat kohdistuvan eniten kaikkein läheisimpiin, perheen jäseniin. Tai sitten kyse on siitä, että lastensa luonteita hän ei ole voinut valita kuten ystäviensä luonteita. Kirjettä en hänelle uskalla kirjoittaa valitettavasti. Voisinko jotain kautta saada kuitenkin ujutettua hänelle jotain helpotusta tunne-elämän ongelmiin? Ap
Ei häntä voi auttaa.
Lisäksi ne hänen kodin ulkopuoliset sosiaaliset suhteensa voivat perustua valehteluunkin. Minullakin on isä mitä kiltein ja herttaisin ihminen ja tossun alla ja äiti taas on raivoava narsisti. Tapasin kerran äidin ystävättären muissa yhteyksissä ja hän kauhisteli minulle, että isäni on sellainen raivohullu tyranni ja äitini on kuulemma niin kilttinä rauhallisena ihmisenä isän uhrina. Eli aivan täysin toisinpäin kuin miten asia oikeasti on. Äiti on maalannut muille itsestään pyhimyksen ja törkeästi mustamaalannut isääni valheellisesti kaiket vuodet.
Näin myös omassa lapsuuden perheessä. Äiti syytti isääni narsistiksi. Minun piti oikein googlata millainen narsisti on... kuvailusta tuli yllättäen vain ja ainoastaan äitini mieleen.
Alue: Aihe vapaa