Miksi miehille ei lähetetä viiden vuoden välein kutsua eturauhassyövän seulontaan?
Kommentit (831)
Vierailija kirjoitti:
nro 753 lisää vielä, että tuska nykyisestä tilanteesta on nimenomaan yhteinen. Minä naisena ja vaimona ja mieheni rakastavana puolisona suren yhtä paljon kuin puolisoni. Elän sitä täysin mukanaan. Seulontojen ongelmallisuudet käsitän kyllä. Sen sijaan kehotan miehiä menemään omatoimisesti testauttamaan psa-arvonsa viiskymppisinä. Jos se on ok, niin sitten tietää senkin.
Ilman muuta miesten kannattaa hakeutua omaehtoisesti psa-testiin.
Eihän naisten rintasyöpääkään aleta seuloa kuin vasta 50v ja kuitenkin sitä nuorempia sairastuu joka vuosi satoja.
Kyllähän ihmisen itsensäkin täytyy olla vastuussa omasta terveydestään, eikä ne yleiset seulonnatkaan ketään auta, jos niihin ei sitten mennä.
Syöpä kuin syöpä on järkytys sekä sairastuneelle, että omaisille.
Järkytys on suuri myös silloin, kun eturaussyöpä löytyy vaikka se sitten onkin sellainen, ettei koskaan tule sairastuneen elämään mitenkään vaikuttamaan. Aika suuri eturauhassyövistä on juuri tälläisiä, hitaasti eteneviä, eikä niille tehdä mitään, koska eivät ehdi elämänlaatua huonontamaan. Kuitenkin ne tressaa tätä ihmistä. Silloin olisi parempi, jos ei olisi tiennyt koko sairaudesta ja olisi saaanut elää elämänsä ilman tätä tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seulonta ei ole tasa-arvokysymys
Keskustelussa nostettiin esiin, että eturauhassyövän seulonta olisi tasa-arvokysymys ja että miehillä on myös oltava oikeus syöpäseulontaan, koska naisille järjestetään jo kohdunkaulasyövän ja rintasyövän seulontaa. Näitä seulontaohjelmia toteutetaan, koska niiden osalta hyötyjen ja haittojen tasapaino on paljon eturauhassyövän seulontaa suotuisampi.
Miesten asema ei parane sillä, että heille järjestetään haittoja aiheuttavaa seulontaa.
Miehet voidaan kuitenkin saada myös syöpäseulonnan piiriin varmistamalla, että hallituksen suunnitelmat suolistosyövän seulonnan valtakunnallisesta ohjelmasta toteutuvat. Suolistosyöpä on Suomessa toiseksi yleisin syöpä sekä miehillä että naisilla ja siihen kuolee vuosittain noin 1300 ihmistä. Suolistosyövän seulonnan toimivuudesta löytyy runsaasti tutkimusnäyttöä ja Euroopan unioni onkin suositellut sitä jo vuodesta 2003 lähtien.
Suolistosyöpää kun aletaan seulomaan, se tehdään pilotinomaisesti ensin vain naisille. Tilapäinen ratkaisu, aivan kuten autovero.
Nyt kyllä puhut paskaa :D Sanan varsinaisessa merkityksessä.
Meilläkin mies on ollut tuon seulonnan parissa voi vuosikausia ja minä naisena en ole ollut.
Otapa vähän asioista selvää, ennen kuin länkytät paskaa.
Laita hakuun suolistosyövän seulonta ja näät sieltä, että tietyt ikäluokat saa kutsun seulontaan syntymävuotensa perusteella, ei sen perusteella mikä on sukupuoli.
Hirveätä uhriutumista jollakin(miehellä?) .
Miehet ei saa sitä ja miehet ei saa tätä, eikä vaivaudu edes tarkastamaan väittämiään, vaikka koneella taas tämänkin päivän viettää.
Mies viettää täällä päivänsä, mutta nainen viesteineen onkin saanut jo 7 tykkäystä. Hei eivät kuitenkaan vietä täällä päiväänsä haukkumassa miehiä.
Hämmentää tämä uusi, miehinen uhri- ja itkutyyli. Ei se ole naisillakaan esiintyessään kaunista kuultavaa, mutta kun isot miehet päivästä toiseen itkevät ja itkevät....

Tuohan koskee kaikkea. Parempi kun ei tiedä mihin kuolee 50-vuotiaana miehenä. Siksi sairaanhoito onkin suunnattu lähinnä naisille.

Kun tämä ei ole sukupuolien välinen sota, minkä jokainen normaali tajuaa. Sinä et.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heippa
Riski sairastua nuorena on todella pieni, vain prosentin , muutaman luokkaa, on vanhojen miesten sairaus. Riski kasvaa vastaavasti yli 80- vuotiaana. Miksi pitäisi seuloa alle 80- vuotiaita silloin?Lue tuolta:
Mieheni sairastui 49-vuotiaana, kun eturauhassyöpä löytyi. Se ei aiheuttanut minkäänlaisia oireita, kuten jotkut väittävät, että se aiheuttaisi. Ei todellakaan. Kyse oli rutiini-terveystarkastuksesta, johon mies meni omasta tahdostaan muuten vain. Ensin kasvain näytti kiltiltä ja sitä alettiin seuraamaan. Aggressiiviseksi se muuttui kolmen vuoden päästä, edelleen täysin ilman oireita. Jouduttiin leikkaamaan eturauhanen pois. Erektiohermojen säästämispyrkimyksistä huolimatta seksuaalinen kyky loppui siihen. Myös virtsankarkailu jäi hankaloittamaan elämää. Se on ankara tuomio elämänsä kunnossa ja intohimoisessa pitkässä liitossa olleelle miehelle. Meille molemmille. Ollaan kiitollisia, että henki säästyi sillä erää, tottakai. Moni ei vain voi käsittää, minkä myllerryksen ja muutoksen parisuhteeseen tällainen sairaus tuo. Siinä on miehen itsetunto todella kovilla ja jopa halu elää. Se tunne ei mene ohi, keskusteluista huolimatta ja keinoista, konsteista, ymmärryksestä, yrityksestä, kaikesta. Näen punaista joka ikinen kerta, kun joku väittää etrauhassyövän olevan vain vanhojen miesten tauti. Se on salakavala tappaja, joka vie helposti joko hengen tai vähintään mielekkään elämänlaadun mukanaan. Tuosta noin vain yhtäkkiä. Huom. mieheni tilannetta seurataan yhä puolivuosittain, kolme vuotta on seurattu psa-arvoa yhä. Ja tullaan seuraamaan vielä 10 vuotta. Se syöpä voi nimittäin uusia siihen kohtaan, josta er jo kokonaan poistettiin. Olen tullut siihen tulokseen, että kokonaisuutena ers on järkyttävän paljon pahempi uhka miehelle kuin rintasyöpä naiselle. Perusteina löytämisen satunnaisuus, tuhovoima ja uusimisen mahdollisuus. Käykää, miehet, psa-verikokeessa.
Naisten rintasyöpä tekee ihan samaa ja vie hengen(ei vain naimakuntoa) monelta nuorelta naiselta.
En vähättele miehesi kokemuksia, mutta tälläkin hetkellä läheiseni on sairaalassa isosta rintasyöpäleikkauksesta toipumassa. Sairastui rintasyöpään nelikymymppisenä ja alkuun on poitettu rinta , jossa syöpä oli, ja nyt on poistettu toinenkin rinta, kohtu, munasarjat jne.
Varmaa ei ole vieläkään, onko turvassa.
Rintasyövästä yli 10% löytyy 25-49 vuotiailta naisilta. Eli aika nuorilta.
20% 50-59 vuotiailta ja yli 60 % yli 60 vuotiailta. Joka 8 nainen sairastuu rintasyöpään. Ei mikään vähäinen määrä.
Eturauhassyövän esiintyminen:
ikä 40-49 riski sairastua 0% riski kuolla 0%
50-59v 0,2% 0,01%
60-69v 1,6 0,06
70-79v 6,0 0,4
80-89v 11,5 1,5
90-99v 14,2 3,4
Aina on olemassa poikkeuksia, jotka ei tilastoissa juuri näy, esim joku mies voi sairastua alle 50v eturauhassyöpään ja myös naisia sairastuu alla 25v rintasyöpään yksittäisiä henkilöitä.
En menisi vähättelemään naisten rintasyövän sairastamista, vaikka miehelläkin on rankat kokemukset eturauhassyövän sairastamisesta. Molemmat ihan yhtä pahoja.
Älä nyt faktalla pilaa hyvää, miehistä ruikutusta!
Ilmiannettu asiattomana viestinä.
Vierailija kirjoitti:
Hämmentää tämä uusi, miehinen uhri- ja itkutyyli. Ei se ole naisillakaan esiintyessään kaunista kuultavaa, mutta kun isot miehet päivästä toiseen itkevät ja itkevät....
Eikö ole hienoa että miehet puhuvat asioista nykyään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska ongelma ei koske naisia. Siksi ei.
Mitä sinä russakka sepität? Että puolison impotenssi ja syöpä ei vaikuta myös naiseen?
Mies on tehtävänsä tehnyt jo siinä vaiheessa. Impotentti se mies on jo lihavuutensa vuoksi, jonka takia nainen hankkii nuoremman rakastajan.
Etkö seuraa palstaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heippa
Riski sairastua nuorena on todella pieni, vain prosentin , muutaman luokkaa, on vanhojen miesten sairaus. Riski kasvaa vastaavasti yli 80- vuotiaana. Miksi pitäisi seuloa alle 80- vuotiaita silloin?Lue tuolta:
Mieheni sairastui 49-vuotiaana, kun eturauhassyöpä löytyi. Se ei aiheuttanut minkäänlaisia oireita, kuten jotkut väittävät, että se aiheuttaisi. Ei todellakaan. Kyse oli rutiini-terveystarkastuksesta, johon mies meni omasta tahdostaan muuten vain. Ensin kasvain näytti kiltiltä ja sitä alettiin seuraamaan. Aggressiiviseksi se muuttui kolmen vuoden päästä, edelleen täysin ilman oireita. Jouduttiin leikkaamaan eturauhanen pois. Erektiohermojen säästämispyrkimyksistä huolimatta seksuaalinen kyky loppui siihen. Myös virtsankarkailu jäi hankaloittamaan elämää. Se on ankara tuomio elämänsä kunnossa ja intohimoisessa pitkässä liitossa olleelle miehelle. Meille molemmille. Ollaan kiitollisia, että henki säästyi sillä erää, tottakai. Moni ei vain voi käsittää, minkä myllerryksen ja muutoksen parisuhteeseen tällainen sairaus tuo. Siinä on miehen itsetunto todella kovilla ja jopa halu elää. Se tunne ei mene ohi, keskusteluista huolimatta ja keinoista, konsteista, ymmärryksestä, yrityksestä, kaikesta. Näen punaista joka ikinen kerta, kun joku väittää etrauhassyövän olevan vain vanhojen miesten tauti. Se on salakavala tappaja, joka vie helposti joko hengen tai vähintään mielekkään elämänlaadun mukanaan. Tuosta noin vain yhtäkkiä. Huom. mieheni tilannetta seurataan yhä puolivuosittain, kolme vuotta on seurattu psa-arvoa yhä. Ja tullaan seuraamaan vielä 10 vuotta. Se syöpä voi nimittäin uusia siihen kohtaan, josta er jo kokonaan poistettiin. Olen tullut siihen tulokseen, että kokonaisuutena ers on järkyttävän paljon pahempi uhka miehelle kuin rintasyöpä naiselle. Perusteina löytämisen satunnaisuus, tuhovoima ja uusimisen mahdollisuus. Käykää, miehet, psa-verikokeessa.
Naisten rintasyöpä tekee ihan samaa ja vie hengen(ei vain naimakuntoa) monelta nuorelta naiselta.
En vähättele miehesi kokemuksia, mutta tälläkin hetkellä läheiseni on sairaalassa isosta rintasyöpäleikkauksesta toipumassa. Sairastui rintasyöpään nelikymymppisenä ja alkuun on poitettu rinta , jossa syöpä oli, ja nyt on poistettu toinenkin rinta, kohtu, munasarjat jne.
Varmaa ei ole vieläkään, onko turvassa.
Rintasyövästä yli 10% löytyy 25-49 vuotiailta naisilta. Eli aika nuorilta.
20% 50-59 vuotiailta ja yli 60 % yli 60 vuotiailta. Joka 8 nainen sairastuu rintasyöpään. Ei mikään vähäinen määrä.
Eturauhassyövän esiintyminen:
ikä 40-49 riski sairastua 0% riski kuolla 0%
50-59v 0,2% 0,01%
60-69v 1,6 0,06
70-79v 6,0 0,4
80-89v 11,5 1,5
90-99v 14,2 3,4
Aina on olemassa poikkeuksia, jotka ei tilastoissa juuri näy, esim joku mies voi sairastua alle 50v eturauhassyöpään ja myös naisia sairastuu alla 25v rintasyöpään yksittäisiä henkilöitä.
En menisi vähättelemään naisten rintasyövän sairastamista, vaikka miehelläkin on rankat kokemukset eturauhassyövän sairastamisesta. Molemmat ihan yhtä pahoja.
Höpöhöpö, miehet joutavat kuolemaan pois nuorempina ja se on ihan hyvä asia. Ei valtiolla ole varaa pitää miehiä hengissä.
Tuo on vain sinun mielipiteesi. Mutta se ei ole totuus :D
Yritä päästä yli tuosta harhastasi niin elämäsi on paljon mukavampaa .
Ja minkäs sille tekee, jos valtio noin ajattelee. Mikä/kuka muuten on valtio? No mutta sehän olemme me kaikki: Naiset, miehet, lapset, teinit, vanhukset ja vauvat ja, jos me kaikki ollaan tuota mieltä niin eihän se silloin ole kenenkään yksittäisen yksilön vika.
Miehetkin siis on tuota mieltä? Pitäisikö sinun tehdä tuota valistustyötäsi jollakin sellaisella foorumilla, missä pääset vaikuttamaan miesten mielipiteisiin. Miiden mieli kai se pitäsi ensin saaada muuttumaan, niin, että ajaisivat miesten etua.
Naisten mielipiteestähän miehet ei välitä, eivätkä mene sinne psa testiin vaikka nainen patistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
nro 753 lisää vielä, että tuska nykyisestä tilanteesta on nimenomaan yhteinen. Minä naisena ja vaimona ja mieheni rakastavana puolisona suren yhtä paljon kuin puolisoni. Elän sitä täysin mukanaan. Seulontojen ongelmallisuudet käsitän kyllä. Sen sijaan kehotan miehiä menemään omatoimisesti testauttamaan psa-arvonsa viiskymppisinä. Jos se on ok, niin sitten tietää senkin.
Ilman muuta miesten kannattaa hakeutua omaehtoisesti psa-testiin.
Eihän naisten rintasyöpääkään aleta seuloa kuin vasta 50v ja kuitenkin sitä nuorempia sairastuu joka vuosi satoja.
Kyllähän ihmisen itsensäkin täytyy olla vastuussa omasta terveydestään, eikä ne yleiset seulonnatkaan ketään auta, jos niihin ei sitten mennä.
Syöpä kuin syöpä on järkytys sekä sairastuneelle, että omaisille.
Järkytys on suuri myös silloin, kun eturaussyöpä löytyy vaikka se sitten onkin sellainen, ettei koskaan tule sairastuneen elämään mitenkään vaikuttamaan. Aika suuri eturauhassyövistä on juuri tälläisiä, hitaasti eteneviä, eikä niille tehdä mitään, koska eivät ehdi elämänlaatua huonontamaan. Kuitenkin ne tressaa tätä ihmistä. Silloin olisi parempi, jos ei olisi tiennyt koko sairaudesta ja olisi saaanut elää elämänsä ilman tätä tietoa.
Viestintähän on päinvastaista. Lääkärit kilvan kertovat kuinka miehillä ei ole mitään syytä hakeutua mihinkään testeihin, muutenhan niitä seulottaisiin.
Koska ei me sinne mennä kuitenkaan ennen ku on kustu ja paskottu verta ainakin kuukausi eka.

Se on totuus. Miehet tiedostavat kyllä että he ovat yhteiskunnalle tarpeettomia eläkeiän koittaessa.
Miksi mieli pitäisi saada muuttumaan? Jotta miehet pääsisivät maksamaan vielä enemmän veroja ja naisilla olisi kivaa puuhasteltavaa?
Miehet ovat isoja lapsia ei ollutkaan meemi.

Miksi mies menisi psa testiin? Lääkärit ovat kertoneet kuinka miesten terveyden testaaminen on tarpeetonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
nro 753 lisää vielä, että tuska nykyisestä tilanteesta on nimenomaan yhteinen. Minä naisena ja vaimona ja mieheni rakastavana puolisona suren yhtä paljon kuin puolisoni. Elän sitä täysin mukanaan. Seulontojen ongelmallisuudet käsitän kyllä. Sen sijaan kehotan miehiä menemään omatoimisesti testauttamaan psa-arvonsa viiskymppisinä. Jos se on ok, niin sitten tietää senkin.
Ilman muuta miesten kannattaa hakeutua omaehtoisesti psa-testiin.
Eihän naisten rintasyöpääkään aleta seuloa kuin vasta 50v ja kuitenkin sitä nuorempia sairastuu joka vuosi satoja.
Kyllähän ihmisen itsensäkin täytyy olla vastuussa omasta terveydestään, eikä ne yleiset seulonnatkaan ketään auta, jos niihin ei sitten mennä.
Syöpä kuin syöpä on järkytys sekä sairastuneelle, että omaisille.
Järkytys on suuri myös silloin, kun eturaussyöpä löytyy vaikka se sitten onkin sellainen, ettei koskaan tule sairastuneen elämään mitenkään vaikuttamaan. Aika suuri eturauhassyövistä on juuri tälläisiä, hitaasti eteneviä, eikä niille tehdä mitään, koska eivät ehdi elämänlaatua huonontamaan. Kuitenkin ne tressaa tätä ihmistä. Silloin olisi parempi, jos ei olisi tiennyt koko sairaudesta ja olisi saaanut elää elämänsä ilman tätä tietoa.
Viestintähän on päinvastaista. Lääkärit kilvan kertovat kuinka miehillä ei ole mitään syytä hakeutua mihinkään testeihin, muutenhan niitä seulottaisiin.
Lääkärit kirjoittavat helposti lähetteen PSA-verikokeeseen ja jos ei jostain syystä lähetettä saa, voi kyseisen verikokeen käydä teettämässä labrassa itse maksaen. Ei ole edes kovin kallis, ainakaan jos vertaa yksityisellä tehtyyn mammografiaan.

-Eri-
Naiset on yhtälailla tarpeettomia yhteiskunnalle eläkeiässä.

Miksi miesten pitäisi käydä? Lääkärit ja asiantuntijat ovat tässäkin ketjussa kehuneet, oikein tilastojen kanssa kuinka 0% miehistä kuolee tuohon.

Pitää nykyään paikkansa, mutta ei niitä voi alkaa jättää hoitamatta enää. Lopetetaan naisten syöpäseulonnat? Mikä paskamyrsky siitä nousisi :)
Helpompi sanoa ettei miehet tarvitse sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
nro 753 lisää vielä, että tuska nykyisestä tilanteesta on nimenomaan yhteinen. Minä naisena ja vaimona ja mieheni rakastavana puolisona suren yhtä paljon kuin puolisoni. Elän sitä täysin mukanaan. Seulontojen ongelmallisuudet käsitän kyllä. Sen sijaan kehotan miehiä menemään omatoimisesti testauttamaan psa-arvonsa viiskymppisinä. Jos se on ok, niin sitten tietää senkin.
Ilman muuta miesten kannattaa hakeutua omaehtoisesti psa-testiin.
Eihän naisten rintasyöpääkään aleta seuloa kuin vasta 50v ja kuitenkin sitä nuorempia sairastuu joka vuosi satoja.
Kyllähän ihmisen itsensäkin täytyy olla vastuussa omasta terveydestään, eikä ne yleiset seulonnatkaan ketään auta, jos niihin ei sitten mennä.
Syöpä kuin syöpä on järkytys sekä sairastuneelle, että omaisille.
Järkytys on suuri myös silloin, kun eturaussyöpä löytyy vaikka se sitten onkin sellainen, ettei koskaan tule sairastuneen elämään mitenkään vaikuttamaan. Aika suuri eturauhassyövistä on juuri tälläisiä, hitaasti eteneviä, eikä niille tehdä mitään, koska eivät ehdi elämänlaatua huonontamaan. Kuitenkin ne tressaa tätä ihmistä. Silloin olisi parempi, jos ei olisi tiennyt koko sairaudesta ja olisi saaanut elää elämänsä ilman tätä tietoa.
Viestintähän on päinvastaista. Lääkärit kilvan kertovat kuinka miehillä ei ole mitään syytä hakeutua mihinkään testeihin, muutenhan niitä seulottaisiin.
Lääkärit kirjoittavat helposti lähetteen PSA-verikokeeseen ja jos ei jostain syystä lähetettä saa, voi kyseisen verikokeen käydä teettämässä labrassa itse maksaen. Ei ole edes kovin kallis, ainakaan jos vertaa yksityisellä tehtyyn mammografiaan.
Nyt vain vastaus siihen miksi tarpeeton tutkimus pitäisi tehdä?