Kuka muistaa sunnuntaiden ahdistavan ja tylsän tunnelman lapsuudessa?

Voi muistan! Tv:stä tuli aina kaikkea super tylsiä sarjoja, joissa ei tapahtunut yhtään mitään. Esim. enkelin kosketus (touched by an angel) tai Amyn lailla (judging Amy).

Muistan todella elävästi löhöäväni sohvalla pakkokatsomassa noita sarjoja kun ei keksinyt muutakaan ja sen ahdistuksen tunteen kun halusi sen päivän vaan loppuvan.

Nyt tuntuu typerältä. Miksiköhän en pelannut vaikka pasianssia tai lähtenyt ulos.

Vierailija kirjoitti:

Eipä ollut simpsoneita eikä frendejä silloin, kun olin lapsi. Ne ja formulat liittyvät mun muistoissani nuoruuden sunnuntaihin, ja silloin oli usein krapula, siitä se ankeus. Lapsuuden sunnuntait kyläiltiin, pullakahvien sävytteisiä muistoja ovat ne.

juuri näin. Eikä ollut mithän videovuokraamoja

Muistan. Paitsi että eivät ahdistaneet. Tuli ulkoiltua ilman rahanmenoa. Ikkunaostoksilla sai käydä ilman ruuhkaa.

Ihanaa rentoa vanhanajan sunnuntaita. Kaipaan.

SIIS: Minkä ikäisiä ketjuun kirjoittajat oikein ovat? 70-80?

Vierailija kirjoitti:

SIIS: Minkä ikäisiä ketjuun kirjoittajat oikein ovat? 70-80?

Itse olen 43.

Sivumennen sanoen, jos menneisyyden sulkeutuneet sunnuntait herättävät ihastusta, kannattaa hakeutua Saksaan. Siellä sunnuntaiaukiolo on yhä yhtä laajalti lailla kiellettyä kuin Suomessa 30 vuotta sitten. Siis se meno on tosiaankin luokkaa kioskit ja huoltoasemat auki ja kaikki muu kiinni. Saksassa, toisin kuin Suomessa, kun otetaan ns. luterilaisesta työmoraalista vakavasti myös se puolikas, joka käskee pyhittää lepopäivän.

sunnuntait oli kivoja,mutta se ilta sitten,kun mietti,et seuraavana aamuna pitää taas lähteä kouluun,vaikka oli koulussakin ihan mukavaa. Ei haitannut,vaikka kaupat oli kiinni. Sunnuntaisin kylään lähdettäessä aina me lapset pukeuduttiin hienommin ja sunnuntaisin syötiin paremmin,kuin arkena. Jos oltiin kotona,niin joko kävi vieraita tai leikittiin ja katotiin lastenohjelmia. Ei ollut nettiä,eikä puhelimia.

Minä muistan ahdistavan sunnuntaifiiliksen ihan viime sunnuntailtakin.

Enemmän lapsena ahdisti lauantai-iltapäivät ja alkuillat, kun kaikki meni koteihinsa saunomaan eikä telkustakaan tullu kuin Englannin liigan jalkapalloa.

Vierailija kirjoitti:

50-luvun lapsi kirjoitti:

50-luvulla syntyneenä ja maalla kasvaneena lapsuudessani ei ollut muita "ylellisyyksiä" kuin radio, josta tosin ei koskaan tullut ainuttakaan länsimaista biisiä, vaan tunnista toiseen jotain käsittämättömän hirveältä kuulostavia itäblokin viulu- ja pianokonsertteja.    Näin naapurissa ohjelmassa kerrottiin kuinka Neuvostoliitossa kaikki on maailman parasta, tekniikka ylivoimaista, eikä teollisuus saastuta ollenkaan, kuten rappeutuneissa länsimaissa. Ihmiset ovat onnellisia ja heillä on kaikkea mitä he tarvitsevat.

Sitten meille saatiin toinenkin radio, jolla saattoi öisin kuulla radio Luxemburgia eteisen vintillä rautalankaviritykset antennina.  Se musiikki kuulosti niin jumalaiselta, että sitä ei vieläkään oikein käsitä miten kahden eri maailman välillä voi olla niin valtava ero ja että miten ihmeessä Suomessakin joku uskoi sitä aivopesua jonka kymmenvuotiaskin tajusi valeeksi?

Melkoinen lapsuus kyseessä. Näin naapurissa -ohjelma alkoi Ylessä todellisuudessa syyskuussa 1978, jolloin 50-luvulla syntyneet olivat 18–28-vuotiaita. Mainittakoon, että se ei tullut sunnuntaisin vaan maanantai-iltaisin, yksi 30 minuutin ohjelma viikossa.

Popmusiikin syrjiminen Ylen radio-ohjelmissa puolestaan on aito 50-luvun ja 60-luvun muutaman ensimmäisen vuoden ilmiö, mutta tuli päätökseen jo toukokuussa 1963. Silloin aloitti toimintansa Sävelradio, joka lähetti pelkkää populaarimusiikkia, pääosin ulkomaista ja nimenomaan länsimaista sellaista, aluksi kuusi tuntia päivässä, mutta pian jo 11 tuntia päivässä. Muistikuvat klassisen musiikin yms. ylitarjonnasta kuuluvat tätä edeltäneeseen aikaan, joka ei sen koommin palannut takaisin enää koskaan. Lisäksi sanomalehtien radio-ohjelmatiedoista ilmenee, että siinä klassisen soitossa ei ollut minkäänlaista vinoumaa itäblokin suuntaan.

Muistoissa menee siis iloisesti sekaisin asioita, jotka eivät liity mitenkään toisiinsa ja jotka aikajanalla sijaitsevat aivan eri kohdissa, heittoa on 15 vuotta tai ylikin.

Klassista tuli aamupäivisin. Ennen kouluunmenoa -73 kuuntelin yksin kotona ollessani kuuntelin joka aamupäivä klassista. Ehkä siksi koska pelotti. Opin silloin pitämään esim.Stravinskista jota kuuntelen vieläkin.

Kysyin mun lapselta, että oliko sunnutait hänen mielestään kamalia tai tylsiä, hän täyttää kohta 21 v. Vastaus oli, ei todellakaan, koska äiti teki aina lettuja tai muuta hyvää ruokaa ja pelattiin yhdessä kaikkia kivoja pelejä tai käytiin jossain kivoissa paikoissa.

Vierailija kirjoitti:

Ne aikuisten pyhien hiihtokisojen seuraamiset olivat jotain mitä en ymmärtänyt. Se kilke, kalke ja häly on jäänyt ikuisesti mieleen. Olivat ukille tärkeitä.

Onneksi tv:ssä oli älytty ajoittaa lastenohjelmat eri aikaan, muuten aikuisten mäkiviikot olisivat menneet edelle. Talossa oli vain 1 kusinen kuvaputkitelkku.

Muistelisin, että ainakin omassa lapsuudessa 90-luvulla aika usein sunnuntai-iltapäivien lastenohjelmat joutuivat tekemään tilaa urheilukisoille. Voi sitä pettymyksen määrää, kun ruutuun lävähti teksti "Lastenohjelman lähetys peruttu/siirtyy hiihtokisalähetyksen venymisen vuoksi".

Vierailija kirjoitti:

EN minä muista lapsuuden sunnuntaita ahdistavina. Sai nukkua pitkään, lököillä ja lukea kirjoja. Aamiainen syötiin myöhemmin. Joskus iltapäivällä saatettiin mennä leffaan koko perhe ja jätskille baariin. Ulkoiltiin paljon ja tehtiin retkiä Suomenlinnaan,  Korkeasaareen tai uimaan sekä käytiin museoissa Kansallisessa, Atskissa jne. Ihania muistoja -60 luvun lopulta.

Tämän lukeminen sai vielä näin aikuisellakin aikaan kateuden aallon hulahduksen. Olisin halunnut juuri tällaista elämää lapsena. Olin jo pienenä erittäin kiinnostunut lukemisesta, taidemuseoista, historiasta yms. ja aina innokkaana menossa erilaisiin näyttelyihin ja retkille kun niihin oli mahdollisuus. Olin lukenut romaaneja ja nähnyt televisiosarjoja joissa ihmiset harrastivat tällaisia asioita, ja unelmoin siitä, että meidänkin perheemme tekisi sellaisia asioita. 

Me asuimme maalla, jossa ei ollut museoita, jäätelöbaareja tai elokuvateattereita. Äitini oli usein viikonloput töissä, mutta silloin kun hän oli vapaalla, kaikki aika piti käyttää jonkinlaiseen jonkinlaiseen häärimiseen ja työn tekemiseen. Meillä ei edes ollut maatilaa, mutta koko ajan piti joko hoitaa puutarhaa, ajaan nurmikkoa, raivata risukkoa, tehdä puutöitä, kitkeä kasvimaata, rassata jotain laitetta, tehdä lumitöitä tai rakentaa jotain pihalla. Vanhemmillani oli hyvin harvoin halukkuutta kysyä meiltä lapsilta mitä me haluaisimme tehdä, tai vain istua alas ja vaikka pelata lautapeliä tai vain jutella. Kiireetöntä yhdessäoloa ei ollut koskaan, vaan koko ajan piti säätää jotain. Mietin jo silloin, että miksi niitä lapsia pitää hankkia, kun niiden kanssa ei koskaan haluta olla. 

Vierailija kirjoitti:

Joo muistan lapsuudessani 90-luvun ankeat sunnuntait. Aina sitä mäkihyppyä! Ei mitään muuta ei tullut telkkarista, sitä oli pakko katsoa kylässä sukulaisilla. Niin tylsää. Parasta oli muumit ja simpsonit. Outoa että muistan lapsuudesta vain sen mitä telkkarista tuli, olen kai jo niin vanha.

Sleepy Sleepersiä lainaten: hiihdän kesät talvet kouluun. :)

Ei kai sitä mäkihyppyä sentään aina tullut telkkarista.

Sunnuntaina saatettiin vaikka leipoa yhdessä pullaa tai sämpylöitä. Muistan vieläkin sämpylöiden tuoksun ja pehmeän kauraisen maun.

Tällehän on useimmissa kielissä termikin: sunnuntain sairaus.

Saman niminen espanjalainen elokuva Netflixissä.

Sisältää samaa ahdistavaa ilotonta painostavan haikeaa tunnelmaa kuin "lapsuuden sunnuntait". Kannattaa katsoa. *****

Formulat oli just paras ohjelma sunnuntaina! Muutama kalja ja sipsejä.. se on siinä! 

Vierailija kirjoitti:

SIIS: Minkä ikäisiä ketjuun kirjoittajat oikein ovat? 70-80?

Olen 89. Tässä istuskelemme  ja juttelemme lapsuuden sunnuntaista. Tähän ketjuun  kirjoittaneet  ovat : 42, 57 ja 60. 

Itse en ole vielä kirjoittanut.

Vierailija kirjoitti:

Formulat oli just paras ohjelma sunnuntaina! Muutama kalja ja sipsejä.. se on siinä! 

Minkä ikäisenä lapsena? 

Vierailija kirjoitti:

Sunnuntaina saatettiin vaikka leipoa yhdessä pullaa tai sämpylöitä. Muistan vieläkin sämpylöiden tuoksun ja pehmeän kauraisen maun.

Ai että, olisi ihana luoda lapselle tämmöiset muistot ja mukavat sunnuntait ilman mitään häslinkiä. Pitääkin ottaa ohjelmaan, kunhan alkaa olla siinä iässä, että voidaan touhuta yhdessä! Sunnuntaina leivotaan-päivä; sämpylöitä, pitsaa, pullia, mitä nyt sattuukin tekemään mieli. Koko perhe yhdessä. Myös lautapelejä ja satupäivää ollaan suunniteltu, kaikkea missä ei olla ruudun ääressä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkuinen vanha mummo kirjoitti:

Minä muistan lapsuuden sunnuntait viikon kohokohtina ja oikeastaan jopa elämäni parhaimpina aikoina.

Aamiaisen jälkeen kuunneltiin radiosta jumalanpalvelus ja sen jälkeen isä otti esiin perheraamatun ja luki sekä selitti sieltä meille Jobin kirjaa.

Muistan kuinka äiti seisoi esiliinassaan hellan ääressä ja hämmensi kattilaa, jossa kiehui Pulmentum iecoris.

Me lapset saimme leikkiä tuvan lattialla käpylehmillä ja temmeltä ometan vintillä olkien seassa. Pian kuuluikin jo äidin kutsuhuuto: Ptryii Mielikki, ptryii Annikki, ptryii Kalevi, ptryiii Maikki. SYÖMÄÄN !

Ne olivat onnellisia päiviä. Kirkkaimmat helmet elämäni helminauhassa.

Voi kuinka söpöä ! Mutta mitä ihmettä se Pulmentum iecoris on ?

Taitaa olla jo 50-luvun juttuja se maksamakkarakeitto. Eiköhön nuo mummun käpylehmät ja navetan ylisillä peuhaamisetkin viittaa siihen suuntaan.

Nuo mummun käpylehmäleikit taitavat olla hänen omien isovanhempiensa muistoja. En tiedä yhtään 60-luvun lasta, joka olisi leikkinyt käpylehmillä.

Älkää nyt herran tähden ottako tuota kommenttia (johon tässä viitataan) tosissaan. Joku kirjoitti "muistonsa" ihan kieli poskessa.

Vierailija kirjoitti:

Frendejä ja Simpsoneita ei ollut 70-luvulla.

Niin? Olet oikeassa, mutta miten se liittyy tähän keskusteluun?