Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi jotkut suuttuu, kun sanon olevani isätön?
28.01.2023 |
Minulla ei ole koskaan ollut isää, vaikka se ihminen samassa asunnossani asuikin silloin kun olin lapsi. Mutta sitä ihmistä ei voi tekojensa takia sanoa isäksi, enkä ole varhaislapsuuden jälkeen sanonutkaan. Meillä ei ole koskaan ollut mitään vanhemman ja lapsen välisen suhteen kaltaista suhdetta, täysin vieras ihminen.
Miksi silti jotkut suuttuu siitä kun sanon, että minulla ei ole ollut koskaan isää?
Yleensä nämä ovat sellaisia, joilla on ainakin ollut molemmat hyvät vanhemmat.
Kommentit (907)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.
Olet väärässä.
Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?
Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.
Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.
Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.
Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.
Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.
Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.
Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?
Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.
Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.
Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?
Siis ihanko oikeasti alat tuollaista asiaa ihmettelemään jankkaamaan? Toivottavasti et sentään ihan kaikille. Miten toimit, jos tapaat vaikka ihmisen, kenellä on samaa sukupuolta olevat vanhemmat? Alatko taas?
Miksi koet, että muiden pitäisi selittää asian taustoja sinulle?
Öö. Jos joku mulle kertoo isättömyydestään, mitä mä siinä väärin teen jos jatkan keskustelua?
Jos joku sanoo että on isätön, miksi sinun pitäisi saada tietää lisätietoja?
Teetkö tutkimusta isättömyyden syistä?
Jos mun ystävä sanoo mulle että hänellä on kuukautiskipuja, enkö oleta että hän haluaa puhua niistä? Jos joku sulle sanoo olevansa isätön, säkö sanot että jaa?
Jos työkaverisi sanoo, että hän lähtee tauolle kun hänellä on kuukautiskipuja, sinäkö oletat työkaverisi haluavan puhua niistä kuukautiskivuistaan?
Itse en koe mitään mielenkiintoa muiden ihmisten isättömyyden taustoihin.
Ei kukaan töissä avaa isättömyyttään tai kuukautiskipujaan 😅 Ja jos avaa, ihmiset yleensä reagoi.
Usko tai älä, töissäkin ihmiset voi puhua keskenään. Esimerkiksi perjantaina voi työkaverin kanssa tulla puheeksi viikonloppusuunnitelmat, kun toinen kertoo lähtevänsä vanhempiensa luo. Samalla tämä kysyy käykö toinen usein vanhempiensa luona. Tämä toinen sitten vastaa, että ei, koska äiti asuu kaukana ja isää ei olekaan.
Harva normaali ihminen alkaa siinä kyseenalaistaa toisen sanomisia.
No on niitä inttäjiäkin. Olen maininnut tämän toisessa samantapaisessa ketjussa joskus mutta minulla oli työkaveri, joka alkoi inttämällä inttämään perheen merkityksestä ja siitä että olin "valehdellut" kun satuin pahaa aavistamattomana mainitsemaan että minulla on periaatteessa sisarus. En vain laske tätä sisaruksekseni kun ei olla nähty kuin kerran joku 20v sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.
Olet väärässä.
Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?
Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.
Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.
Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.
Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.
Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.
Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.
Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?
Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.
Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.
Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?
Siis ihanko oikeasti alat tuollaista asiaa ihmettelemään jankkaamaan? Toivottavasti et sentään ihan kaikille. Miten toimit, jos tapaat vaikka ihmisen, kenellä on samaa sukupuolta olevat vanhemmat? Alatko taas?
Miksi koet, että muiden pitäisi selittää asian taustoja sinulle?
Öö. Jos joku mulle kertoo isättömyydestään, mitä mä siinä väärin teen jos jatkan keskustelua?
Jos joku sanoo että on isätön, miksi sinun pitäisi saada tietää lisätietoja?
Teetkö tutkimusta isättömyyden syistä?
Jos mun ystävä sanoo mulle että hänellä on kuukautiskipuja, enkö oleta että hän haluaa puhua niistä? Jos joku sulle sanoo olevansa isätön, säkö sanot että jaa?
Jos työkaverisi sanoo, että hän lähtee tauolle kun hänellä on kuukautiskipuja, sinäkö oletat työkaverisi haluavan puhua niistä kuukautiskivuistaan?
Itse en koe mitään mielenkiintoa muiden ihmisten isättömyyden taustoihin.
Ei kukaan töissä avaa isättömyyttään tai kuukautiskipujaan 😅 Ja jos avaa, ihmiset yleensä reagoi.
Usko tai älä, töissäkin ihmiset voi puhua keskenään. Esimerkiksi perjantaina voi työkaverin kanssa tulla puheeksi viikonloppusuunnitelmat, kun toinen kertoo lähtevänsä vanhempiensa luo. Samalla tämä kysyy käykö toinen usein vanhempiensa luona. Tämä toinen sitten vastaa, että ei, koska äiti asuu kaukana ja isää ei olekaan.
Harva normaali ihminen alkaa siinä kyseenalaistaa toisen sanomisia.
Mitä kyseenalaistamista se on että kysyy ja toteaa että niin siis mä käsitin eritavalla, et siis olekaan isätön?
Ja ei, kukaan ei töissä sano että mä olen isätön ja vielä varmemmin siihen töissä vastataan että jaahas.
Miksi joku tuntee tarvetta sanoa, että et siis olekaan isätön?
Tunteeko tämä ihminen myös jotain mieletöntä halua inttää adoptoiduille, että ai ei siis sulla olekaan oikeita vanhempia?
Kummallista porukkaa.
Jotkut on imeneet isäänsä niin paljon, että aivot on kai muokkautuneet siitä. Ovat sitten ottaneet elämäntehtäväkseen jakaa muillekin tätä sanomaa, että isä on aina isä, vaikka mikä olisi.
Nykyään voi kyllä sanoa olevansa isätön, jos on syntynyt lahjasoluilla. Tai sitten korjata, että ei ole isää vaan solun luovuttaja. On todella epäkohteliasta, jos lahjasoluilla syntyneeltä tivataan vanhempia.
En nyt tiedä miksi joku tuosta suuttuu mutta onhan se outoa, että viittaat itseesi isättömänä vaikka sinulla on olemassa biologinen isä ja olette asuneet samassa osoitteessa koko lapsuutesi. Se on sitten eri asia, että ette tule isän kanssa toimeen. Ei se sinusta kuitenkaan isätöntä tee. Sinulla on isä jonka kanssa ette tule toimeen ja jonka kanssa ette ole tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.
Olet väärässä.
Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?
Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.
Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.
Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.
Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.
Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.
Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.
Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?
Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.
Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.
Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?
Siis ihanko oikeasti alat tuollaista asiaa ihmettelemään jankkaamaan? Toivottavasti et sentään ihan kaikille. Miten toimit, jos tapaat vaikka ihmisen, kenellä on samaa sukupuolta olevat vanhemmat? Alatko taas?
Miksi koet, että muiden pitäisi selittää asian taustoja sinulle?
Öö. Jos joku mulle kertoo isättömyydestään, mitä mä siinä väärin teen jos jatkan keskustelua?
Jos joku sanoo että on isätön, miksi sinun pitäisi saada tietää lisätietoja?
Teetkö tutkimusta isättömyyden syistä?
Jos mun ystävä sanoo mulle että hänellä on kuukautiskipuja, enkö oleta että hän haluaa puhua niistä? Jos joku sulle sanoo olevansa isätön, säkö sanot että jaa?
Jos työkaverisi sanoo, että hän lähtee tauolle kun hänellä on kuukautiskipuja, sinäkö oletat työkaverisi haluavan puhua niistä kuukautiskivuistaan?
Itse en koe mitään mielenkiintoa muiden ihmisten isättömyyden taustoihin.
Ei kukaan töissä avaa isättömyyttään tai kuukautiskipujaan 😅 Ja jos avaa, ihmiset yleensä reagoi.
Usko tai älä, töissäkin ihmiset voi puhua keskenään. Esimerkiksi perjantaina voi työkaverin kanssa tulla puheeksi viikonloppusuunnitelmat, kun toinen kertoo lähtevänsä vanhempiensa luo. Samalla tämä kysyy käykö toinen usein vanhempiensa luona. Tämä toinen sitten vastaa, että ei, koska äiti asuu kaukana ja isää ei olekaan.
Harva normaali ihminen alkaa siinä kyseenalaistaa toisen sanomisia.
Mitä kyseenalaistamista se on että kysyy ja toteaa että niin siis mä käsitin eritavalla, et siis olekaan isätön?
Ja ei, kukaan ei töissä sano että mä olen isätön ja vielä varmemmin siihen töissä vastataan että jaahas.
Miksi joku tuntee tarvetta sanoa, että et siis olekaan isätön?
Tunteeko tämä ihminen myös jotain mieletöntä halua inttää adoptoiduille, että ai ei siis sulla olekaan oikeita vanhempia?
Kummallista porukkaa.
*Mä olen isätön*
*Varmasti rankkaa, musta olis ihan hirveetä jos mulla ei olis isää*
*Niin, viimeksi pilasi mun synttärit kuten lapsenakin*
*Siis kuka?*
*No isä*
*Siis mä luulin että olet isätön*
*Niin mä olenkin*
*Mut siis sulla on isä?*
*Joo, mutta olen isätön*
Vaikka tähän tyyliin. Kun puhutaan termein, jotka on vakiintuneita, ei voi olettaa että ihmiset tajuaa että sä käytät niitä väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.
Olet väärässä.
Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?
Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.
Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.
Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.
Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.
Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.
Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.
Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?
Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.
Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.
Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?
Siis ihanko oikeasti alat tuollaista asiaa ihmettelemään jankkaamaan? Toivottavasti et sentään ihan kaikille. Miten toimit, jos tapaat vaikka ihmisen, kenellä on samaa sukupuolta olevat vanhemmat? Alatko taas?
Miksi koet, että muiden pitäisi selittää asian taustoja sinulle?
Öö. Jos joku mulle kertoo isättömyydestään, mitä mä siinä väärin teen jos jatkan keskustelua?
Jos joku sanoo että on isätön, miksi sinun pitäisi saada tietää lisätietoja?
Teetkö tutkimusta isättömyyden syistä?
Jos mun ystävä sanoo mulle että hänellä on kuukautiskipuja, enkö oleta että hän haluaa puhua niistä? Jos joku sulle sanoo olevansa isätön, säkö sanot että jaa?
Jos työkaverisi sanoo, että hän lähtee tauolle kun hänellä on kuukautiskipuja, sinäkö oletat työkaverisi haluavan puhua niistä kuukautiskivuistaan?
Itse en koe mitään mielenkiintoa muiden ihmisten isättömyyden taustoihin.
Ei kukaan töissä avaa isättömyyttään tai kuukautiskipujaan 😅 Ja jos avaa, ihmiset yleensä reagoi.
Usko tai älä, töissäkin ihmiset voi puhua keskenään. Esimerkiksi perjantaina voi työkaverin kanssa tulla puheeksi viikonloppusuunnitelmat, kun toinen kertoo lähtevänsä vanhempiensa luo. Samalla tämä kysyy käykö toinen usein vanhempiensa luona. Tämä toinen sitten vastaa, että ei, koska äiti asuu kaukana ja isää ei olekaan.
Harva normaali ihminen alkaa siinä kyseenalaistaa toisen sanomisia.
No on niitä inttäjiäkin. Olen maininnut tämän toisessa samantapaisessa ketjussa joskus mutta minulla oli työkaveri, joka alkoi inttämällä inttämään perheen merkityksestä ja siitä että olin "valehdellut" kun satuin pahaa aavistamattomana mainitsemaan että minulla on periaatteessa sisarus. En vain laske tätä sisaruksekseni kun ei olla nähty kuin kerran joku 20v sitten.
Niin tuttua.
Minulla on yksi sisarus, jonka kanssa minulla ei ole yhtään samaa biologista vanhempaa, mutta tällä on toinen yhteinen biologinen vanhempi muiden sisarusteni kanssa. Vanhemmat on adoptoineet hänet tämän biologisten vanhempien kuoleman jälkeen kun olin pieni. Kyseessä siis sisarus.
Joillekin ihmisille tämä on kuitenkin joku ihmeen kovan ymmärtämättömyyden paikka, kun asiasta kuultuaan kommentoivat, että no eihän se ole mikään sun sisarus. Ilmeisesti joidenkin mielestä muut ovat heille tilivelvollisia mm. siitä, miten kukin perheen lapsi on saanut alkunsa. Sitä en toki tiedä, miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.
Olet väärässä.
Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?
Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.
Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.
Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.
Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.
Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.
Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.
Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?
Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.
Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.
Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?
Siis ihanko oikeasti alat tuollaista asiaa ihmettelemään jankkaamaan? Toivottavasti et sentään ihan kaikille. Miten toimit, jos tapaat vaikka ihmisen, kenellä on samaa sukupuolta olevat vanhemmat? Alatko taas?
Miksi koet, että muiden pitäisi selittää asian taustoja sinulle?
Öö. Jos joku mulle kertoo isättömyydestään, mitä mä siinä väärin teen jos jatkan keskustelua?
Jos joku sanoo että on isätön, miksi sinun pitäisi saada tietää lisätietoja?
Teetkö tutkimusta isättömyyden syistä?
Jos mun ystävä sanoo mulle että hänellä on kuukautiskipuja, enkö oleta että hän haluaa puhua niistä? Jos joku sulle sanoo olevansa isätön, säkö sanot että jaa?
Jos työkaverisi sanoo, että hän lähtee tauolle kun hänellä on kuukautiskipuja, sinäkö oletat työkaverisi haluavan puhua niistä kuukautiskivuistaan?
Itse en koe mitään mielenkiintoa muiden ihmisten isättömyyden taustoihin.
Ei kukaan töissä avaa isättömyyttään tai kuukautiskipujaan 😅 Ja jos avaa, ihmiset yleensä reagoi.
Usko tai älä, töissäkin ihmiset voi puhua keskenään. Esimerkiksi perjantaina voi työkaverin kanssa tulla puheeksi viikonloppusuunnitelmat, kun toinen kertoo lähtevänsä vanhempiensa luo. Samalla tämä kysyy käykö toinen usein vanhempiensa luona. Tämä toinen sitten vastaa, että ei, koska äiti asuu kaukana ja isää ei olekaan.
Harva normaali ihminen alkaa siinä kyseenalaistaa toisen sanomisia.
Mitä kyseenalaistamista se on että kysyy ja toteaa että niin siis mä käsitin eritavalla, et siis olekaan isätön?
Ja ei, kukaan ei töissä sano että mä olen isätön ja vielä varmemmin siihen töissä vastataan että jaahas.
Miksi joku tuntee tarvetta sanoa, että et siis olekaan isätön?
Tunteeko tämä ihminen myös jotain mieletöntä halua inttää adoptoiduille, että ai ei siis sulla olekaan oikeita vanhempia?
Kummallista porukkaa.
Kummalisempaa se nyt on jos ei reagoi siihen että toinen sanoo olevansa isätön vaikkei olekaan. Ja adoptiokeskustelussakin aika harva jättää kysymättä lisätietoja.
Vierailija kirjoitti:
En nyt tiedä miksi joku tuosta suuttuu mutta onhan se outoa, että viittaat itseesi isättömänä vaikka sinulla on olemassa biologinen isä ja olette asuneet samassa osoitteessa koko lapsuutesi. Se on sitten eri asia, että ette tule isän kanssa toimeen. Ei se sinusta kuitenkaan isätöntä tee. Sinulla on isä jonka kanssa ette tule toimeen ja jonka kanssa ette ole tekemisissä.
Toimeen tulemattomuus on kyllä täysin eri asia.
Sinä et sitä määrittele, onko jollain isää vai ei.
Miksi siis yrität määritellä ja jankkaat tuollaista höpöhöpöä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.
Olet väärässä.
Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?
Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.
Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.
Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.
Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.
Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.
Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.
Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?
Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.
Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.
Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?
Siis ihanko oikeasti alat tuollaista asiaa ihmettelemään jankkaamaan? Toivottavasti et sentään ihan kaikille. Miten toimit, jos tapaat vaikka ihmisen, kenellä on samaa sukupuolta olevat vanhemmat? Alatko taas?
Miksi koet, että muiden pitäisi selittää asian taustoja sinulle?
Öö. Jos joku mulle kertoo isättömyydestään, mitä mä siinä väärin teen jos jatkan keskustelua?
Jos joku sanoo että on isätön, miksi sinun pitäisi saada tietää lisätietoja?
Teetkö tutkimusta isättömyyden syistä?
Jos mun ystävä sanoo mulle että hänellä on kuukautiskipuja, enkö oleta että hän haluaa puhua niistä? Jos joku sulle sanoo olevansa isätön, säkö sanot että jaa?
Jos työkaverisi sanoo, että hän lähtee tauolle kun hänellä on kuukautiskipuja, sinäkö oletat työkaverisi haluavan puhua niistä kuukautiskivuistaan?
Itse en koe mitään mielenkiintoa muiden ihmisten isättömyyden taustoihin.
Ei kukaan töissä avaa isättömyyttään tai kuukautiskipujaan 😅 Ja jos avaa, ihmiset yleensä reagoi.
Usko tai älä, töissäkin ihmiset voi puhua keskenään. Esimerkiksi perjantaina voi työkaverin kanssa tulla puheeksi viikonloppusuunnitelmat, kun toinen kertoo lähtevänsä vanhempiensa luo. Samalla tämä kysyy käykö toinen usein vanhempiensa luona. Tämä toinen sitten vastaa, että ei, koska äiti asuu kaukana ja isää ei olekaan.
Harva normaali ihminen alkaa siinä kyseenalaistaa toisen sanomisia.
No on niitä inttäjiäkin. Olen maininnut tämän toisessa samantapaisessa ketjussa joskus mutta minulla oli työkaveri, joka alkoi inttämällä inttämään perheen merkityksestä ja siitä että olin "valehdellut" kun satuin pahaa aavistamattomana mainitsemaan että minulla on periaatteessa sisarus. En vain laske tätä sisaruksekseni kun ei olla nähty kuin kerran joku 20v sitten.
Niin tuttua.
Minulla on yksi sisarus, jonka kanssa minulla ei ole yhtään samaa biologista vanhempaa, mutta tällä on toinen yhteinen biologinen vanhempi muiden sisarusteni kanssa. Vanhemmat on adoptoineet hänet tämän biologisten vanhempien kuoleman jälkeen kun olin pieni. Kyseessä siis sisarus.
Joillekin ihmisille tämä on kuitenkin joku ihmeen kovan ymmärtämättömyyden paikka, kun asiasta kuultuaan kommentoivat, että no eihän se ole mikään sun sisarus. Ilmeisesti joidenkin mielestä muut ovat heille tilivelvollisia mm. siitä, miten kukin perheen lapsi on saanut alkunsa. Sitä en toki tiedä, miksi.
Mullakin on yksi sisko, joka ei ole mulle mitään sukua enkä mä kyllä yhtään ihmettele että ihmiset ei tajua kuviota. Sit mä kerron, että niin siis siskoni on isäni nykyisen vaimon lapsi ja mä sanon häntä siskokseni. Ei edes olla asuttu koskaan yhdessä.
Miksi teet ongelman siitä että muut ajattelee sisarusta vähintään sisarpuolena?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.
Olet väärässä.
Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?
Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.
Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.
Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.
Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.
Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.
Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.
Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?
Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.
Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.
Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?
Siis ihanko oikeasti alat tuollaista asiaa ihmettelemään jankkaamaan? Toivottavasti et sentään ihan kaikille. Miten toimit, jos tapaat vaikka ihmisen, kenellä on samaa sukupuolta olevat vanhemmat? Alatko taas?
Miksi koet, että muiden pitäisi selittää asian taustoja sinulle?
Öö. Jos joku mulle kertoo isättömyydestään, mitä mä siinä väärin teen jos jatkan keskustelua?
Jos joku sanoo että on isätön, miksi sinun pitäisi saada tietää lisätietoja?
Teetkö tutkimusta isättömyyden syistä?
Jos mun ystävä sanoo mulle että hänellä on kuukautiskipuja, enkö oleta että hän haluaa puhua niistä? Jos joku sulle sanoo olevansa isätön, säkö sanot että jaa?
Jos työkaverisi sanoo, että hän lähtee tauolle kun hänellä on kuukautiskipuja, sinäkö oletat työkaverisi haluavan puhua niistä kuukautiskivuistaan?
Itse en koe mitään mielenkiintoa muiden ihmisten isättömyyden taustoihin.
Ei kukaan töissä avaa isättömyyttään tai kuukautiskipujaan 😅 Ja jos avaa, ihmiset yleensä reagoi.
Usko tai älä, töissäkin ihmiset voi puhua keskenään. Esimerkiksi perjantaina voi työkaverin kanssa tulla puheeksi viikonloppusuunnitelmat, kun toinen kertoo lähtevänsä vanhempiensa luo. Samalla tämä kysyy käykö toinen usein vanhempiensa luona. Tämä toinen sitten vastaa, että ei, koska äiti asuu kaukana ja isää ei olekaan.
Harva normaali ihminen alkaa siinä kyseenalaistaa toisen sanomisia.
Mitä kyseenalaistamista se on että kysyy ja toteaa että niin siis mä käsitin eritavalla, et siis olekaan isätön?
Ja ei, kukaan ei töissä sano että mä olen isätön ja vielä varmemmin siihen töissä vastataan että jaahas.
Miksi joku tuntee tarvetta sanoa, että et siis olekaan isätön?
Tunteeko tämä ihminen myös jotain mieletöntä halua inttää adoptoiduille, että ai ei siis sulla olekaan oikeita vanhempia?
Kummallista porukkaa.
Kummalisempaa se nyt on jos ei reagoi siihen että toinen sanoo olevansa isätön vaikkei olekaan. Ja adoptiokeskustelussakin aika harva jättää kysymättä lisätietoja.
Mitä ihmeen lisätietoja adoptoidulta pitäisi kysyä?
Pitääkö keinohedelmöityksellä alkunsa saaneiltakin kysyä lisätietoja? Entä biologisilta lapsilta, missäs asennossa ja monennellako työnnöllä lensi?
No, mielenkiinnonkohteensa kai kullakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ei ole teiltä pois yhtään millään tavalla jos joku sanoo olevansa isätön.
Vai onko? Miten?
Kai jotkut kuvittelee, että vain heillä itsellään on oikeus sanoa olevansa isättömiä.
Hyvin itsekästä ja ymmätämätöntä ajatteluahan sellainen on.
Kuka ajattelisi sen olevan itseltä pois? Mikä isättömyydestä tekee asian, josta ei voi keskustella? Keskustella myös niin, että *Niin siis sä et ole isätön vaan kasvanut ilman kunnon isää*
Jos joku sanoo että hän on lapseton, saako siitä puhua?
Kerro ihmeessä säännöt muillekin niin sit ei heti leimaudu itsekkääksi ja ymmärtämättömäksi.
Ei tuollainen ole keskustelua, vaan jankkaamista. Mutta vissiin sitten joillain on joku kauhea tarve mitätöidä jonkun toisen ihmisen isättömyyttä ja yrittää kääntää sitä itselle mieleisekseen.
Kääntää itselleen mieleisekseen? Sun kanssa on varmaan hauska keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.
Olet väärässä.
Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?
Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.
Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.
Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.
Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.
Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.
Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.
Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?
Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.
Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.
Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?
Siis ihanko oikeasti alat tuollaista asiaa ihmettelemään jankkaamaan? Toivottavasti et sentään ihan kaikille. Miten toimit, jos tapaat vaikka ihmisen, kenellä on samaa sukupuolta olevat vanhemmat? Alatko taas?
Miksi koet, että muiden pitäisi selittää asian taustoja sinulle?
Öö. Jos joku mulle kertoo isättömyydestään, mitä mä siinä väärin teen jos jatkan keskustelua?
Jos joku sanoo että on isätön, miksi sinun pitäisi saada tietää lisätietoja?
Teetkö tutkimusta isättömyyden syistä?
Jos mun ystävä sanoo mulle että hänellä on kuukautiskipuja, enkö oleta että hän haluaa puhua niistä? Jos joku sulle sanoo olevansa isätön, säkö sanot että jaa?
Jos työkaverisi sanoo, että hän lähtee tauolle kun hänellä on kuukautiskipuja, sinäkö oletat työkaverisi haluavan puhua niistä kuukautiskivuistaan?
Itse en koe mitään mielenkiintoa muiden ihmisten isättömyyden taustoihin.
Ei kukaan töissä avaa isättömyyttään tai kuukautiskipujaan 😅 Ja jos avaa, ihmiset yleensä reagoi.
Usko tai älä, töissäkin ihmiset voi puhua keskenään. Esimerkiksi perjantaina voi työkaverin kanssa tulla puheeksi viikonloppusuunnitelmat, kun toinen kertoo lähtevänsä vanhempiensa luo. Samalla tämä kysyy käykö toinen usein vanhempiensa luona. Tämä toinen sitten vastaa, että ei, koska äiti asuu kaukana ja isää ei olekaan.
Harva normaali ihminen alkaa siinä kyseenalaistaa toisen sanomisia.
Mitä kyseenalaistamista se on että kysyy ja toteaa että niin siis mä käsitin eritavalla, et siis olekaan isätön?
Ja ei, kukaan ei töissä sano että mä olen isätön ja vielä varmemmin siihen töissä vastataan että jaahas.
Miksi joku tuntee tarvetta sanoa, että et siis olekaan isätön?
Tunteeko tämä ihminen myös jotain mieletöntä halua inttää adoptoiduille, että ai ei siis sulla olekaan oikeita vanhempia?
Kummallista porukkaa.
Kummalisempaa se nyt on jos ei reagoi siihen että toinen sanoo olevansa isätön vaikkei olekaan. Ja adoptiokeskustelussakin aika harva jättää kysymättä lisätietoja.
Mitä ihmeen lisätietoja adoptoidulta pitäisi kysyä?
Pitääkö keinohedelmöityksellä alkunsa saaneiltakin kysyä lisätietoja? Entä biologisilta lapsilta, missäs asennossa ja monennellako työnnöllä lensi?
No, mielenkiinnonkohteensa kai kullakin.
Multa kysytään yleisimmin että olenko biologisiin vanhempiini yhteydessä. Myös sitä kysytään olenko asunut lastenkodissa jossain vaiheessa. Samoin sitä muistanko biovanhempia jne. Ihan normaalia kommunikointia. Hyvin vaikea on keskustella mistään, jos aina loukkaantuu. Ei sit sano mitään koko asiasta, jos se on niin paha paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adoption kautta sisarus on sisarus. Sen sijaan isän vaimon lapsi ei ole sisarus kuten ei myöskään naapurin lapsi ole sisarus eikä koulukaveri ole sisarus. Miehelläni on lapsi ja minulla on lapsi. Nämä ovat tavanneet pari kertaa. Eivät ole sisaruksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.
Olet väärässä.
Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?
Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.
Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.
Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.
Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.
Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.
Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.
Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?
Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.
Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.
Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?
Siis ihanko oikeasti alat tuollaista asiaa ihmettelemään jankkaamaan? Toivottavasti et sentään ihan kaikille. Miten toimit, jos tapaat vaikka ihmisen, kenellä on samaa sukupuolta olevat vanhemmat? Alatko taas?
Miksi koet, että muiden pitäisi selittää asian taustoja sinulle?
Öö. Jos joku mulle kertoo isättömyydestään, mitä mä siinä väärin teen jos jatkan keskustelua?
Jos joku sanoo että on isätön, miksi sinun pitäisi saada tietää lisätietoja?
Teetkö tutkimusta isättömyyden syistä?
Jos mun ystävä sanoo mulle että hänellä on kuukautiskipuja, enkö oleta että hän haluaa puhua niistä? Jos joku sulle sanoo olevansa isätön, säkö sanot että jaa?
Jos työkaverisi sanoo, että hän lähtee tauolle kun hänellä on kuukautiskipuja, sinäkö oletat työkaverisi haluavan puhua niistä kuukautiskivuistaan?
Itse en koe mitään mielenkiintoa muiden ihmisten isättömyyden taustoihin.
Ei kukaan töissä avaa isättömyyttään tai kuukautiskipujaan 😅 Ja jos avaa, ihmiset yleensä reagoi.
Usko tai älä, töissäkin ihmiset voi puhua keskenään. Esimerkiksi perjantaina voi työkaverin kanssa tulla puheeksi viikonloppusuunnitelmat, kun toinen kertoo lähtevänsä vanhempiensa luo. Samalla tämä kysyy käykö toinen usein vanhempiensa luona. Tämä toinen sitten vastaa, että ei, koska äiti asuu kaukana ja isää ei olekaan.
Harva normaali ihminen alkaa siinä kyseenalaistaa toisen sanomisia.
No on niitä inttäjiäkin. Olen maininnut tämän toisessa samantapaisessa ketjussa joskus mutta minulla oli työkaveri, joka alkoi inttämällä inttämään perheen merkityksestä ja siitä että olin "valehdellut" kun satuin pahaa aavistamattomana mainitsemaan että minulla on periaatteessa sisarus. En vain laske tätä sisaruksekseni kun ei olla nähty kuin kerran joku 20v sitten.
Niin tuttua.
Minulla on yksi sisarus, jonka kanssa minulla ei ole yhtään samaa biologista vanhempaa, mutta tällä on toinen yhteinen biologinen vanhempi muiden sisarusteni kanssa. Vanhemmat on adoptoineet hänet tämän biologisten vanhempien kuoleman jälkeen kun olin pieni. Kyseessä siis sisarus.
Joillekin ihmisille tämä on kuitenkin joku ihmeen kovan ymmärtämättömyyden paikka, kun asiasta kuultuaan kommentoivat, että no eihän se ole mikään sun sisarus. Ilmeisesti joidenkin mielestä muut ovat heille tilivelvollisia mm. siitä, miten kukin perheen lapsi on saanut alkunsa. Sitä en toki tiedä, miksi.
Mullakin on yksi sisko, joka ei ole mulle mitään sukua enkä mä kyllä yhtään ihmettele että ihmiset ei tajua kuviota. Sit mä kerron, että niin siis siskoni on isäni nykyisen vaimon lapsi ja mä sanon häntä siskokseni. Ei edes olla asuttu koskaan yhdessä.
Miksi teet ongelman siitä että muut ajattelee sisarusta vähintään sisarpuolena?
Ei se ole ongelma vaan se, että jotkut alkavat inttää että on väärin sanoa tätä henkilöä sisarukseksi.
En koe valvollisuutenani selittää tai perustella perhesuhteitani muille sen kummemmin. Toki jokainen saa tehdä niin jos itse haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Adoption kautta sisarus on sisarus. Sen sijaan isän vaimon lapsi ei ole sisarus kuten ei myöskään naapurin lapsi ole sisarus eikä koulukaveri ole sisarus. Miehelläni on lapsi ja minulla on lapsi. Nämä ovat tavanneet pari kertaa. Eivät ole sisaruksia.
No daa! Jos sit sanoo sitä ei sisarusta sisarukseksi, kai sitä sit selittää tarkemmin? Ja adoptoidusta suurinosa käyttää adoptiosisko tai -veli sanaa, jos ei osaa kertoa kysyjille tarkemmin. Ihmiset kun ei lue ajatuksia tai tiedä automaattisesti mistä puhut.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo sana isätön merkitsee monille jotain muuta. En ymmärrä, miksei alunperinkin voi sanoa vain, ettei ole ollut isään minkäänlaista suhdetta.
No tuollai sanominen vasta aiheuttaakin lisäkysymyksiä.
Helpommalla pääsee, kun sanoo olevansa isätön. Tottakai mullakin on se biologinen isä, mutta hän ei koskaan ollut kiinnostunut luomaan suhdetta minuun. Siksi osa identiteettiäni on tuntea itseni isättömäksi. Vaikka täällä mammat kilpaa hirnuvat kuinka minulla ei ole oikeutta tuntea eikä sanoa noin. Voi teitä kiukkuisia mammoja...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.
Olet väärässä.
Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?
Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.
Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.
Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.
Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.
Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.
Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.
Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?
Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.
Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.
Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?
Siis ihanko oikeasti alat tuollaista asiaa ihmettelemään jankkaamaan? Toivottavasti et sentään ihan kaikille. Miten toimit, jos tapaat vaikka ihmisen, kenellä on samaa sukupuolta olevat vanhemmat? Alatko taas?
Miksi koet, että muiden pitäisi selittää asian taustoja sinulle?
Öö. Jos joku mulle kertoo isättömyydestään, mitä mä siinä väärin teen jos jatkan keskustelua?
Jos joku sanoo että on isätön, miksi sinun pitäisi saada tietää lisätietoja?
Teetkö tutkimusta isättömyyden syistä?
Jos mun ystävä sanoo mulle että hänellä on kuukautiskipuja, enkö oleta että hän haluaa puhua niistä? Jos joku sulle sanoo olevansa isätön, säkö sanot että jaa?
Jos työkaverisi sanoo, että hän lähtee tauolle kun hänellä on kuukautiskipuja, sinäkö oletat työkaverisi haluavan puhua niistä kuukautiskivuistaan?
Itse en koe mitään mielenkiintoa muiden ihmisten isättömyyden taustoihin.
Ei kukaan töissä avaa isättömyyttään tai kuukautiskipujaan 😅 Ja jos avaa, ihmiset yleensä reagoi.
Usko tai älä, töissäkin ihmiset voi puhua keskenään. Esimerkiksi perjantaina voi työkaverin kanssa tulla puheeksi viikonloppusuunnitelmat, kun toinen kertoo lähtevänsä vanhempiensa luo. Samalla tämä kysyy käykö toinen usein vanhempiensa luona. Tämä toinen sitten vastaa, että ei, koska äiti asuu kaukana ja isää ei olekaan.
Harva normaali ihminen alkaa siinä kyseenalaistaa toisen sanomisia.
No on niitä inttäjiäkin. Olen maininnut tämän toisessa samantapaisessa ketjussa joskus mutta minulla oli työkaveri, joka alkoi inttämällä inttämään perheen merkityksestä ja siitä että olin "valehdellut" kun satuin pahaa aavistamattomana mainitsemaan että minulla on periaatteessa sisarus. En vain laske tätä sisaruksekseni kun ei olla nähty kuin kerran joku 20v sitten.
Niin tuttua.
Minulla on yksi sisarus, jonka kanssa minulla ei ole yhtään samaa biologista vanhempaa, mutta tällä on toinen yhteinen biologinen vanhempi muiden sisarusteni kanssa. Vanhemmat on adoptoineet hänet tämän biologisten vanhempien kuoleman jälkeen kun olin pieni. Kyseessä siis sisarus.
Joillekin ihmisille tämä on kuitenkin joku ihmeen kovan ymmärtämättömyyden paikka, kun asiasta kuultuaan kommentoivat, että no eihän se ole mikään sun sisarus. Ilmeisesti joidenkin mielestä muut ovat heille tilivelvollisia mm. siitä, miten kukin perheen lapsi on saanut alkunsa. Sitä en toki tiedä, miksi.
Mullakin on yksi sisko, joka ei ole mulle mitään sukua enkä mä kyllä yhtään ihmettele että ihmiset ei tajua kuviota. Sit mä kerron, että niin siis siskoni on isäni nykyisen vaimon lapsi ja mä sanon häntä siskokseni. Ei edes olla asuttu koskaan yhdessä.
Miksi teet ongelman siitä että muut ajattelee sisarusta vähintään sisarpuolena?
Ei se ole ongelma vaan se, että jotkut alkavat inttää että on väärin sanoa tätä henkilöä sisarukseksi.
En koe valvollisuutenani selittää tai perustella perhesuhteitani muille sen kummemmin. Toki jokainen saa tehdä niin jos itse haluaa.
Tottakai he saavat sanoa että heidän mielestä se on outoa ja väärin sanottu. En mä koe tarvetta selitellä asiaa vaan sanon, että onhan se outoa, mutta mulle sisaruus tarkoittaa eri asiaa. Yleensähän mä sanon heti että mulla on sisko, joka ei ole oikeasti sisko. En mä siinä perhekuviotani avaa vaan tajuan ettei muut voi ymmärtää oikein, jos mä vaan täräyttelen jotain.
Vierailija kirjoitti:
Adoption kautta sisarus on sisarus. Sen sijaan isän vaimon lapsi ei ole sisarus kuten ei myöskään naapurin lapsi ole sisarus eikä koulukaveri ole sisarus. Miehelläni on lapsi ja minulla on lapsi. Nämä ovat tavanneet pari kertaa. Eivät ole sisaruksia.
Riippuu ihan taustoista.
Minulla on sisarus, joka asui meillä ja jonka huoltajia vanhemmat oli olleet useamman vuoden ennen adoptiota. Kyllä minä ainakin sanoin häntä ihan siskoksi jo ennen adoptiota.
Alue: Aihe vapaa
Olet kyllä harvinaisen outo. Tuskin olet koskaan keskustellut kenenkään kanssa jos tuo on jankkaamista sun mielestä.
-eri