Miksi jotkut suuttuu, kun sanon olevani isätön?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.

Olet väärässä.

Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?

Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.

Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.

Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.

Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.

Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.

Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.

Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?

Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.

Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.

Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?

Siis ihanko oikeasti alat tuollaista asiaa ihmettelemään jankkaamaan? Toivottavasti et sentään ihan kaikille. Miten toimit, jos tapaat vaikka ihmisen, kenellä on samaa sukupuolta olevat vanhemmat? Alatko taas?

Miksi koet, että muiden pitäisi selittää asian taustoja sinulle?

Öö. Jos joku mulle kertoo isättömyydestään, mitä mä siinä väärin teen jos jatkan keskustelua?

Jos joku sanoo että on isätön, miksi sinun pitäisi saada tietää lisätietoja?

Teetkö tutkimusta isättömyyden syistä?

Jos mun ystävä sanoo mulle että hänellä on kuukautiskipuja, enkö oleta että hän haluaa puhua niistä? Jos joku sulle sanoo olevansa isätön, säkö sanot että jaa?

Jos työkaverisi sanoo, että hän lähtee tauolle kun hänellä on kuukautiskipuja, sinäkö oletat työkaverisi haluavan puhua niistä kuukautiskivuistaan?

Itse en koe mitään mielenkiintoa muiden ihmisten isättömyyden taustoihin.

Ei kukaan töissä avaa isättömyyttään tai kuukautiskipujaan 😅 Ja jos avaa, ihmiset yleensä reagoi.

Usko tai älä, töissäkin ihmiset voi puhua keskenään. Esimerkiksi perjantaina voi työkaverin kanssa tulla puheeksi viikonloppusuunnitelmat, kun toinen kertoo lähtevänsä vanhempiensa luo. Samalla tämä kysyy käykö toinen usein vanhempiensa luona. Tämä toinen sitten vastaa, että ei, koska äiti asuu kaukana ja isää ei olekaan.

Harva normaali ihminen alkaa siinä kyseenalaistaa toisen sanomisia.

No on niitä inttäjiäkin. Olen maininnut tämän toisessa samantapaisessa ketjussa joskus mutta minulla oli työkaveri, joka alkoi inttämällä inttämään perheen merkityksestä ja siitä että olin "valehdellut" kun satuin pahaa aavistamattomana mainitsemaan että minulla on periaatteessa sisarus. En vain laske tätä sisaruksekseni kun ei olla nähty kuin kerran joku 20v sitten.

Niin tuttua.

Minulla on yksi sisarus, jonka kanssa minulla ei ole yhtään samaa biologista vanhempaa, mutta tällä on toinen yhteinen biologinen vanhempi muiden sisarusteni kanssa. Vanhemmat on adoptoineet hänet tämän biologisten vanhempien kuoleman jälkeen kun olin pieni. Kyseessä siis sisarus.

Joillekin ihmisille tämä on kuitenkin joku ihmeen kovan ymmärtämättömyyden paikka, kun asiasta kuultuaan kommentoivat, että no eihän se ole mikään sun sisarus. Ilmeisesti joidenkin mielestä muut ovat heille tilivelvollisia mm. siitä, miten kukin perheen lapsi on saanut alkunsa. Sitä en toki tiedä, miksi.

Mullakin on yksi sisko, joka ei ole mulle mitään sukua enkä mä kyllä yhtään ihmettele että ihmiset ei tajua kuviota. Sit mä kerron, että niin siis siskoni on isäni nykyisen vaimon lapsi ja mä sanon häntä siskokseni. Ei edes olla asuttu koskaan yhdessä.

Miksi teet ongelman siitä että muut ajattelee sisarusta vähintään sisarpuolena?

Ei se ole ongelma vaan se, että jotkut alkavat inttää että on väärin sanoa tätä henkilöä sisarukseksi.

En koe valvollisuutenani selittää tai perustella perhesuhteitani muille sen kummemmin. Toki jokainen saa tehdä niin jos itse haluaa.

Tottakai he saavat sanoa että heidän mielestä se on outoa ja väärin sanottu. En mä koe tarvetta selitellä asiaa vaan sanon, että onhan se outoa, mutta mulle sisaruus tarkoittaa eri asiaa. Yleensähän mä sanon heti että mulla on sisko, joka ei ole oikeasti sisko. En mä siinä perhekuviotani avaa vaan tajuan ettei muut voi ymmärtää oikein, jos mä vaan täräyttelen jotain.

Miksi joku kokee tarpeelliseksi kertoa, että se on oudosti tai väärin sanottu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuo sana isätön merkitsee monille jotain muuta. En ymmärrä, miksei alunperinkin voi sanoa vain, ettei ole ollut isään minkäänlaista suhdetta.

No tuollai sanominen vasta aiheuttaakin lisäkysymyksiä.

Helpommalla pääsee, kun sanoo olevansa isätön. Tottakai mullakin on se biologinen isä, mutta hän ei koskaan ollut kiinnostunut luomaan suhdetta minuun. Siksi osa identiteettiäni on tuntea itseni isättömäksi. Vaikka täällä mammat kilpaa hirnuvat kuinka minulla ei ole oikeutta tuntea eikä sanoa noin. Voi teitä kiukkuisia mammoja...

Miksi sä sanot ylipäätään mitään isästäsi, jos et siitä halua puhua? Mikä on semmoinen tilanne, jossa sun suustä väkisin pääsee se että olet isätön?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.

Olet väärässä.

Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?

Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.

Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.

Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.

Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.

Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.

Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.

Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?

Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.

Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.

Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?

Siis ihanko oikeasti alat tuollaista asiaa ihmettelemään jankkaamaan? Toivottavasti et sentään ihan kaikille. Miten toimit, jos tapaat vaikka ihmisen, kenellä on samaa sukupuolta olevat vanhemmat? Alatko taas?

Miksi koet, että muiden pitäisi selittää asian taustoja sinulle?

Öö. Jos joku mulle kertoo isättömyydestään, mitä mä siinä väärin teen jos jatkan keskustelua?

Jos joku sanoo että on isätön, miksi sinun pitäisi saada tietää lisätietoja?

Teetkö tutkimusta isättömyyden syistä?

Jos mun ystävä sanoo mulle että hänellä on kuukautiskipuja, enkö oleta että hän haluaa puhua niistä? Jos joku sulle sanoo olevansa isätön, säkö sanot että jaa?

Jos työkaverisi sanoo, että hän lähtee tauolle kun hänellä on kuukautiskipuja, sinäkö oletat työkaverisi haluavan puhua niistä kuukautiskivuistaan?

Itse en koe mitään mielenkiintoa muiden ihmisten isättömyyden taustoihin.

Ei kukaan töissä avaa isättömyyttään tai kuukautiskipujaan 😅 Ja jos avaa, ihmiset yleensä reagoi.

Usko tai älä, töissäkin ihmiset voi puhua keskenään. Esimerkiksi perjantaina voi työkaverin kanssa tulla puheeksi viikonloppusuunnitelmat, kun toinen kertoo lähtevänsä vanhempiensa luo. Samalla tämä kysyy käykö toinen usein vanhempiensa luona. Tämä toinen sitten vastaa, että ei, koska äiti asuu kaukana ja isää ei olekaan.

Harva normaali ihminen alkaa siinä kyseenalaistaa toisen sanomisia.

No on niitä inttäjiäkin. Olen maininnut tämän toisessa samantapaisessa ketjussa joskus mutta minulla oli työkaveri, joka alkoi inttämällä inttämään perheen merkityksestä ja siitä että olin "valehdellut" kun satuin pahaa aavistamattomana mainitsemaan että minulla on periaatteessa sisarus. En vain laske tätä sisaruksekseni kun ei olla nähty kuin kerran joku 20v sitten.

Niin tuttua.

Minulla on yksi sisarus, jonka kanssa minulla ei ole yhtään samaa biologista vanhempaa, mutta tällä on toinen yhteinen biologinen vanhempi muiden sisarusteni kanssa. Vanhemmat on adoptoineet hänet tämän biologisten vanhempien kuoleman jälkeen kun olin pieni. Kyseessä siis sisarus.

Joillekin ihmisille tämä on kuitenkin joku ihmeen kovan ymmärtämättömyyden paikka, kun asiasta kuultuaan kommentoivat, että no eihän se ole mikään sun sisarus. Ilmeisesti joidenkin mielestä muut ovat heille tilivelvollisia mm. siitä, miten kukin perheen lapsi on saanut alkunsa. Sitä en toki tiedä, miksi.

Mullakin on yksi sisko, joka ei ole mulle mitään sukua enkä mä kyllä yhtään ihmettele että ihmiset ei tajua kuviota. Sit mä kerron, että niin siis siskoni on isäni nykyisen vaimon lapsi ja mä sanon häntä siskokseni. Ei edes olla asuttu koskaan yhdessä.

Miksi teet ongelman siitä että muut ajattelee sisarusta vähintään sisarpuolena?

Ei se ole ongelma vaan se, että jotkut alkavat inttää että on väärin sanoa tätä henkilöä sisarukseksi.

En koe valvollisuutenani selittää tai perustella perhesuhteitani muille sen kummemmin. Toki jokainen saa tehdä niin jos itse haluaa.

Tottakai he saavat sanoa että heidän mielestä se on outoa ja väärin sanottu. En mä koe tarvetta selitellä asiaa vaan sanon, että onhan se outoa, mutta mulle sisaruus tarkoittaa eri asiaa. Yleensähän mä sanon heti että mulla on sisko, joka ei ole oikeasti sisko. En mä siinä perhekuviotani avaa vaan tajuan ettei muut voi ymmärtää oikein, jos mä vaan täräyttelen jotain.

Miksi joku kokee tarpeelliseksi kertoa, että se on oudosti tai väärin sanottu?

Miksi ei kokisi? Onhan se oudosti sanottu.

Vierailija kirjoitti:

He eivät ymmärrä ettei kaikilla ole hyvää isää

Kyllä he ymmärtävät. Mutta he ymmärtävät senkin, että kaikilla lapsilla on isä. Se on biologinen fakta. 

APllä on jopa isä asunut samassa huushollissa. Isä se on huonokin isä. Jokainen hoitaa isyyttään niillä eväillä, jotka on saanut. Onkin outoa, että AP, joka vaikuttaa jo aikuiselta, ei ymmärrä tätä asiaa. Pienenä vihjeenä sanoisin hänelle Raamatun viisaan lauseen "älkää tuomitko, jottei teitä tuomittaisi".  Katsos, AP, voi olla että ihan itse olet lapsesi mielestä huono isä, vaikka parhaasi tekisit.  

Ehkä voisit olla tyytyväinen, että hän on tarjonnut edes katon pään päälle, ruokaakin, ja jopa tiedät kuka sinut on siittänyt. Monilta puuttuvat kaikki nämä asiat. 

Jep, AP sinulla on isä. Turha yrittää valehdella. Sen sijaan voit toki sanoa, ettei sinulla ollut läheistä isäsuhdetta tms.  Voisiko olla, että jauhat tätä samaa asiaa ja ihmiset lähelläsi ovat lopen kyllästyneitä, kuten  niin monet yhteen Harryyn joka kitisee joka käänteessä "my mother died".

Itsellä on lähipiirissä yhteensä kaksi perhettä ja kolme lasta, joissa isät on kuolleet joko ennen lasten syntymää tai pian sen jälkeen. Se tuska ja trauma ja hämmennys mikä lapsiin jää kuolleesta isästä on aikuisellekin todella riipaisevaa seurata. Uskon että paskan isän kanssa on vaikea kasvaa eikä häntä koe isäksi, mutta on se silti ihan eri asia kuin että isä on pelkkä kysymysmerkki ja aave, josta on vain kenkälaatikollinen tavaraa jäljellä lapsille.

Jos ap sanoisi, että on kasvanut käytännössä ilman isää, ymmärtäisin. Mutta tuollainen "minulla EI ole koskaan ollutkaan isää ja olen täysin isätön" kun isä de facto on tiedossa ja elossa, loukkaa minua aidosti isättömien lasten puolesta.

Siksi, että "ei ole isää" tarkoittaa itseellistä äitiyttä eli sitä että lapsi on saanut alkunsa hedelmöityshoidoilla siittiöiden lahjoituksen avulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.

Olet väärässä.

Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?

Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.

Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.

Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.

Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.

Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.

Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.

Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?

Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.

Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.

Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?

Siis ihanko oikeasti alat tuollaista asiaa ihmettelemään jankkaamaan? Toivottavasti et sentään ihan kaikille. Miten toimit, jos tapaat vaikka ihmisen, kenellä on samaa sukupuolta olevat vanhemmat? Alatko taas?

Miksi koet, että muiden pitäisi selittää asian taustoja sinulle?

Öö. Jos joku mulle kertoo isättömyydestään, mitä mä siinä väärin teen jos jatkan keskustelua?

Jos joku sanoo että on isätön, miksi sinun pitäisi saada tietää lisätietoja?

Teetkö tutkimusta isättömyyden syistä?

Jos mun ystävä sanoo mulle että hänellä on kuukautiskipuja, enkö oleta että hän haluaa puhua niistä? Jos joku sulle sanoo olevansa isätön, säkö sanot että jaa?

Jos työkaverisi sanoo, että hän lähtee tauolle kun hänellä on kuukautiskipuja, sinäkö oletat työkaverisi haluavan puhua niistä kuukautiskivuistaan?

Itse en koe mitään mielenkiintoa muiden ihmisten isättömyyden taustoihin.

Ei kukaan töissä avaa isättömyyttään tai kuukautiskipujaan 😅 Ja jos avaa, ihmiset yleensä reagoi.

Usko tai älä, töissäkin ihmiset voi puhua keskenään. Esimerkiksi perjantaina voi työkaverin kanssa tulla puheeksi viikonloppusuunnitelmat, kun toinen kertoo lähtevänsä vanhempiensa luo. Samalla tämä kysyy käykö toinen usein vanhempiensa luona. Tämä toinen sitten vastaa, että ei, koska äiti asuu kaukana ja isää ei olekaan.

Harva normaali ihminen alkaa siinä kyseenalaistaa toisen sanomisia.

No on niitä inttäjiäkin. Olen maininnut tämän toisessa samantapaisessa ketjussa joskus mutta minulla oli työkaveri, joka alkoi inttämällä inttämään perheen merkityksestä ja siitä että olin "valehdellut" kun satuin pahaa aavistamattomana mainitsemaan että minulla on periaatteessa sisarus. En vain laske tätä sisaruksekseni kun ei olla nähty kuin kerran joku 20v sitten.

Niin tuttua.

Minulla on yksi sisarus, jonka kanssa minulla ei ole yhtään samaa biologista vanhempaa, mutta tällä on toinen yhteinen biologinen vanhempi muiden sisarusteni kanssa. Vanhemmat on adoptoineet hänet tämän biologisten vanhempien kuoleman jälkeen kun olin pieni. Kyseessä siis sisarus.

Joillekin ihmisille tämä on kuitenkin joku ihmeen kovan ymmärtämättömyyden paikka, kun asiasta kuultuaan kommentoivat, että no eihän se ole mikään sun sisarus. Ilmeisesti joidenkin mielestä muut ovat heille tilivelvollisia mm. siitä, miten kukin perheen lapsi on saanut alkunsa. Sitä en toki tiedä, miksi.

Mullakin on yksi sisko, joka ei ole mulle mitään sukua enkä mä kyllä yhtään ihmettele että ihmiset ei tajua kuviota. Sit mä kerron, että niin siis siskoni on isäni nykyisen vaimon lapsi ja mä sanon häntä siskokseni. Ei edes olla asuttu koskaan yhdessä.

Miksi teet ongelman siitä että muut ajattelee sisarusta vähintään sisarpuolena?

Ei se ole ongelma vaan se, että jotkut alkavat inttää että on väärin sanoa tätä henkilöä sisarukseksi.

En koe valvollisuutenani selittää tai perustella perhesuhteitani muille sen kummemmin. Toki jokainen saa tehdä niin jos itse haluaa.

Tottakai he saavat sanoa että heidän mielestä se on outoa ja väärin sanottu. En mä koe tarvetta selitellä asiaa vaan sanon, että onhan se outoa, mutta mulle sisaruus tarkoittaa eri asiaa. Yleensähän mä sanon heti että mulla on sisko, joka ei ole oikeasti sisko. En mä siinä perhekuviotani avaa vaan tajuan ettei muut voi ymmärtää oikein, jos mä vaan täräyttelen jotain.

Miksi joku kokee tarpeelliseksi kertoa, että se on oudosti tai väärin sanottu?

Koska se on.

Jos on ihan pakko tehdä selväksi että on sitä mieltä, että oma isä on huono, koska ei vastaa tämän aikuisenlapsen toiveita, niin sanokoon silloin asiallisesti, ettei ole läheistä tai oikein minkäänlaista suhdetta isäänsä, jonka toki tuntee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuo sana isätön merkitsee monille jotain muuta. En ymmärrä, miksei alunperinkin voi sanoa vain, ettei ole ollut isään minkäänlaista suhdetta.

No tuollai sanominen vasta aiheuttaakin lisäkysymyksiä.

Helpommalla pääsee, kun sanoo olevansa isätön. Tottakai mullakin on se biologinen isä, mutta hän ei koskaan ollut kiinnostunut luomaan suhdetta minuun. Siksi osa identiteettiäni on tuntea itseni isättömäksi. Vaikka täällä mammat kilpaa hirnuvat kuinka minulla ei ole oikeutta tuntea eikä sanoa noin. Voi teitä kiukkuisia mammoja...

Miksi sä sanot ylipäätään mitään isästäsi, jos et siitä halua puhua? Mikä on semmoinen tilanne, jossa sun suustä väkisin pääsee se että olet isätön?

Vai niin, odotinkin kiukkuisen mamman reagointia.

Esimerkiksi tilanteessa, jossa töissä on kysytty isänpäivän vietosta, vaikka minulla ei ole lapsia. Siihen olen sitten vastannut, että jää viettämättä, koska minulla ei ole isää. Järkevä ihminen ei esitä lisäkysymyksiä eikä kyseenalaista isättömyyttä, vaan vastaa tyyliin ok ja vaihtaa aihetta.

Onneksi myös omista ystävistä löytyy näitä järkeviä ymmärtäväisiä ihmisiä. Ei ole onneksi osunut kohdalle sellaisia ilkimyksiä, mitä jotkut mammat tällä av:lla on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

He eivät ymmärrä ettei kaikilla ole hyvää isää

Kyllä he ymmärtävät. Mutta he ymmärtävät senkin, että kaikilla lapsilla on isä. Se on biologinen fakta. 

APllä on jopa isä asunut samassa huushollissa. Isä se on huonokin isä. Jokainen hoitaa isyyttään niillä eväillä, jotka on saanut. Onkin outoa, että AP, joka vaikuttaa jo aikuiselta, ei ymmärrä tätä asiaa. Pienenä vihjeenä sanoisin hänelle Raamatun viisaan lauseen "älkää tuomitko, jottei teitä tuomittaisi".  Katsos, AP, voi olla että ihan itse olet lapsesi mielestä huono isä, vaikka parhaasi tekisit.  

Ehkä voisit olla tyytyväinen, että hän on tarjonnut edes katon pään päälle, ruokaakin, ja jopa tiedät kuka sinut on siittänyt. Monilta puuttuvat kaikki nämä asiat. 

Jep, AP sinulla on isä. Turha yrittää valehdella. Sen sijaan voit toki sanoa, ettei sinulla ollut läheistä isäsuhdetta tms.  Voisiko olla, että jauhat tätä samaa asiaa ja ihmiset lähelläsi ovat lopen kyllästyneitä, kuten  niin monet yhteen Harryyn joka kitisee joka käänteessä "my mother died".

Semmoset raamattusössöt sieltä.

Sinä et voi tietää, mitä ap:n isä on tehnyt, tai mitä ei ole. Miksi siis pösmötät jotain ihan omia oletuksiasi?

Ei kenelläkään tarvitse olla kiitollinen tyhjästä.

Miksi sinulle on niin kova paikka, että ap sanoo olevansa isätön?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuo sana isätön merkitsee monille jotain muuta. En ymmärrä, miksei alunperinkin voi sanoa vain, ettei ole ollut isään minkäänlaista suhdetta.

No tuollai sanominen vasta aiheuttaakin lisäkysymyksiä.

Helpommalla pääsee, kun sanoo olevansa isätön. Tottakai mullakin on se biologinen isä, mutta hän ei koskaan ollut kiinnostunut luomaan suhdetta minuun. Siksi osa identiteettiäni on tuntea itseni isättömäksi. Vaikka täällä mammat kilpaa hirnuvat kuinka minulla ei ole oikeutta tuntea eikä sanoa noin. Voi teitä kiukkuisia mammoja...

No ei selkeästi ole päässyt helpommalla, koska lisäkysymyksiä on tullut ja vastauksista suututtu. Sehän oli ketjun aihe.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä on lähipiirissä yhteensä kaksi perhettä ja kolme lasta, joissa isät on kuolleet joko ennen lasten syntymää tai pian sen jälkeen. Se tuska ja trauma ja hämmennys mikä lapsiin jää kuolleesta isästä on aikuisellekin todella riipaisevaa seurata. Uskon että paskan isän kanssa on vaikea kasvaa eikä häntä koe isäksi, mutta on se silti ihan eri asia kuin että isä on pelkkä kysymysmerkki ja aave, josta on vain kenkälaatikollinen tavaraa jäljellä lapsille.

Jos ap sanoisi, että on kasvanut käytännössä ilman isää, ymmärtäisin. Mutta tuollainen "minulla EI ole koskaan ollutkaan isää ja olen täysin isätön" kun isä de facto on tiedossa ja elossa, loukkaa minua aidosti isättömien lasten puolesta.

Miksi se loukkaa?

Onko se niiltä kuolleiden isien lapsilta jotenkin pois, jos joku muukin sanoo olevansa isätön?

Millä tavalla?

Kuolleiden isien lapsilla on sentään yleensä mahdollisuus muistella hyvää isäänsä tai ainakin saada jotain tietoja näistä.

Minun isäni kuoli kun olin pieni, mutta ymmärrän ap:n ja muiden tilanteita oikein hyvin. Ei kukaan voi omia isättömyyttä ja väittää, että joku toinen erilaisilla taustoilla ei voisi olla isätön.

Vierailija kirjoitti:

No ehkä heitä hämmentää tuo että olet lapsuutesi elänyt isäsi kanssa saman katon alla, mutta et syystä tai toisesta kelpuuta hänen isyyttään.

Yleensä noin sanotaan jos isää ei ole ollut kuvioissa lainkaan. Sellaista nimittäin on, ja se on ihan eri asia.

Ei saman katon alla asuminen tarkoita isän olemista kuvioissa. Sellaistakin on. Ja aika loukkaavasti sanottu tuo, ettei ko. henkilö KELPUUTA isänsä isyyttä. Miten voit ottaa kantaa isän puolesta tietämättä asioista tarkemmin? No, tuollaisiin ihmisiin törmään itsekin. Isäni on hylännyt minut. Minulle sanotaan, että mene vaan hänen ovelleen ja halatkaa ja alkakaa elää yhdessä onnellista elämää. Just, noinhan se toimii...

Vierailija kirjoitti:

Itsellä on lähipiirissä yhteensä kaksi perhettä ja kolme lasta, joissa isät on kuolleet joko ennen lasten syntymää tai pian sen jälkeen. Se tuska ja trauma ja hämmennys mikä lapsiin jää kuolleesta isästä on aikuisellekin todella riipaisevaa seurata. Uskon että paskan isän kanssa on vaikea kasvaa eikä häntä koe isäksi, mutta on se silti ihan eri asia kuin että isä on pelkkä kysymysmerkki ja aave, josta on vain kenkälaatikollinen tavaraa jäljellä lapsille.

Jos ap sanoisi, että on kasvanut käytännössä ilman isää, ymmärtäisin. Mutta tuollainen "minulla EI ole koskaan ollutkaan isää ja olen täysin isätön" kun isä de facto on tiedossa ja elossa, loukkaa minua aidosti isättömien lasten puolesta.

Hahah, luin ensin, että isästä on jäänyt jäljelle vain kenkälaatikollinen ja ajattelin, että no jopas.

Jos lapsen isä kuolee niin ettei lapsi voi muistaa isäänsä, on muiden aikuisen tehtävä auttaa lapsi eteenpäin tästä kokemuksesta. Kuolleesta isästäkin voi kertoa lapsille, toki ikätason mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuo sana isätön merkitsee monille jotain muuta. En ymmärrä, miksei alunperinkin voi sanoa vain, ettei ole ollut isään minkäänlaista suhdetta.

No tuollai sanominen vasta aiheuttaakin lisäkysymyksiä.

Helpommalla pääsee, kun sanoo olevansa isätön. Tottakai mullakin on se biologinen isä, mutta hän ei koskaan ollut kiinnostunut luomaan suhdetta minuun. Siksi osa identiteettiäni on tuntea itseni isättömäksi. Vaikka täällä mammat kilpaa hirnuvat kuinka minulla ei ole oikeutta tuntea eikä sanoa noin. Voi teitä kiukkuisia mammoja...

Miksi sä sanot ylipäätään mitään isästäsi, jos et siitä halua puhua? Mikä on semmoinen tilanne, jossa sun suustä väkisin pääsee se että olet isätön?

Vai niin, odotinkin kiukkuisen mamman reagointia.

Esimerkiksi tilanteessa, jossa töissä on kysytty isänpäivän vietosta, vaikka minulla ei ole lapsia. Siihen olen sitten vastannut, että jää viettämättä, koska minulla ei ole isää. Järkevä ihminen ei esitä lisäkysymyksiä eikä kyseenalaista isättömyyttä, vaan vastaa tyyliin ok ja vaihtaa aihetta.

Onneksi myös omista ystävistä löytyy näitä järkeviä ymmärtäväisiä ihmisiä. Ei ole onneksi osunut kohdalle sellaisia ilkimyksiä, mitä jotkut mammat tällä av:lla on.

No tuo onkin ihan eri asia kuin se että sanoisit olevasi isätön. Enkä kyllä ymmärrä miksi selität että miksi sä nyt et vietä mitenkään isänpäivää, yleensä sitä kysyttäessä puhutaan omien lasten kanssa vietetystä päivästä, ketään kiinnosta aikuisten omat isät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.

Olet väärässä.

Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?

Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.

Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.

Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.

Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.

Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.

Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.

Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?

Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.

Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.

Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?

Aina ei voi onnistua miellyttämään kaikkia. 

Käytän termejä "ei ole isää", "isä on hengissä, muttei halua olla kanssani tekemisissä", "olen menettänyt isäni lapsena". 

En ole valmis avautumaan jokaiselle vastaantulijalle tarkemmin perhehistoriastani ja normaali ihminen sen myös ymmärtää. Jospa oma äitisi olisi vaikka psykossissa oleva paranoidi skitsofrenikko tai narkki niin haluaisitko itse kertoa sen tuosta vaan ihan jokaiselle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoption kautta sisarus on sisarus. Sen sijaan isän vaimon lapsi ei ole sisarus kuten ei myöskään naapurin lapsi ole sisarus eikä koulukaveri ole sisarus. Miehelläni on lapsi ja minulla on lapsi. Nämä ovat tavanneet pari kertaa. Eivät ole sisaruksia.

No daa! Jos sit sanoo sitä ei sisarusta sisarukseksi, kai sitä sit selittää tarkemmin? Ja adoptoidusta suurinosa käyttää adoptiosisko tai -veli sanaa, jos ei osaa kertoa kysyjille tarkemmin. Ihmiset kun ei lue ajatuksia tai tiedä automaattisesti mistä puhut.

Kutsuuko nämä keinohedelmöityksellä alkunsa saaneita sisaruksiaan koeputkisisaruksiksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.

Olet väärässä.

Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?

Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.

Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.

Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.

Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.

Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.

Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.

Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?

Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.

Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.

Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?

Aina ei voi onnistua miellyttämään kaikkia. 

Käytän termejä "ei ole isää", "isä on hengissä, muttei halua olla kanssani tekemisissä", "olen menettänyt isäni lapsena". 

En ole valmis avautumaan jokaiselle vastaantulijalle tarkemmin perhehistoriastani ja normaali ihminen sen myös ymmärtää. Jospa oma äitisi olisi vaikka psykossissa oleva paranoidi skitsofrenikko tai narkki niin haluaisitko itse kertoa sen tuosta vaan ihan jokaiselle?

Miksi sä kertoisit mitään jokaiselle vastaantulijalle? Jos sä jollekin asiasta kerrot, varmaan olet varustautunut siihen että hän keskustelee asiasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isätön on henkilö jonka isä on kuollut tai jolla ei sitä ole koskaan ollut. Ap ei ole isätön, sillä hänellä on ollut isä. Se ei muutu miksikään sillä, että ei itse hyväksy isänsä suoritusta vanhempana.

Minua henkkoht ärsyttää tällainen sanan väärinkäyttö, sillä vanhemman menettäminen kuolemalle on täysin erilainen trauma. Ja kun kuulen jonkun olevan isätön, oletan että meillä on yhteinen jaettu kokemus. Tämä ei pidä paikkaansa sellaisen kohdalla joka käyttää termiä väärin.

Yhyy.

Et sinä ole mikään määrittelijä, mikä määrää kaikkien muiden elämää.

Ei muiden tarvitse sanoa että heillä on isä vain siksi että sinä koet sen olevan väärin.

Mene muualle kiukuttelemaan.

Ap tekee aloituksen kuullakseen miksi jotkut suuttuvat ja sit ei saisi kommentoida? Hän kommentoi että siksi että käytät sanaa isätön vaikkei se pidä paikkaansa ja antaa oikean termistön käyttöön. Thats it. Sulla taitaa olla kiukku päällä ihan itselläsi.

Ap jos kuka on aidosti isätön.

Kuolleiden isien lapset ei ole isättömiä, vaikka sillä ehkä onkin kiva ratsastella.

Huvittavaa että ap postailee kymmenkunta näitä "kyllä KUOLLEIDEN isien lapsilla on isät, mutta jos isä on paska niin se vasta on TODELLISTA isättömyyttä". Hohhoi. Sopii arvailla mistä ihmiset pahastuvat...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuo sana isätön merkitsee monille jotain muuta. En ymmärrä, miksei alunperinkin voi sanoa vain, ettei ole ollut isään minkäänlaista suhdetta.

No tuollai sanominen vasta aiheuttaakin lisäkysymyksiä.

Helpommalla pääsee, kun sanoo olevansa isätön. Tottakai mullakin on se biologinen isä, mutta hän ei koskaan ollut kiinnostunut luomaan suhdetta minuun. Siksi osa identiteettiäni on tuntea itseni isättömäksi. Vaikka täällä mammat kilpaa hirnuvat kuinka minulla ei ole oikeutta tuntea eikä sanoa noin. Voi teitä kiukkuisia mammoja...

Miksi sä sanot ylipäätään mitään isästäsi, jos et siitä halua puhua? Mikä on semmoinen tilanne, jossa sun suustä väkisin pääsee se että olet isätön?

Olen eri isätön, mutta noin kerran, pari vuodessa tämä asia tulee esille. Vaikka joulunvietosta kysellessä: menetkö vanhemmillesi? En, minulla ei ole vanhempia. 

Minäkin sanon olevani isätön, tai ettei ole isää.

Jos joku siitä loukkaantuu, niin ihan vapaasti. Mutta mahtaa sitten pahoittaa mielensä kaikesta muustakin tässä maailmassa.