Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi jotkut suuttuu, kun sanon olevani isätön?
28.01.2023 |
Minulla ei ole koskaan ollut isää, vaikka se ihminen samassa asunnossani asuikin silloin kun olin lapsi. Mutta sitä ihmistä ei voi tekojensa takia sanoa isäksi, enkä ole varhaislapsuuden jälkeen sanonutkaan. Meillä ei ole koskaan ollut mitään vanhemman ja lapsen välisen suhteen kaltaista suhdetta, täysin vieras ihminen.
Miksi silti jotkut suuttuu siitä kun sanon, että minulla ei ole ollut koskaan isää?
Yleensä nämä ovat sellaisia, joilla on ainakin ollut molemmat hyvät vanhemmat.
Kommentit (907)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.
Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.
Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?
Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.
Voi näitä ankeuttajia.
Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.
Oijoi, vai että ihan oikeasti.
Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.
Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.
Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.
Ahhh, minä, minä, minä.
Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?
Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?
Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?
Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.T. se jonka isä kuoli.
Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?
Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?
Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?
Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.
Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.
Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.
Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.
Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?
Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.
Kyllä loukkaantua saa. Kysytään vaihteeksi mitä se on sinulta pois jos kuolleen isän lapsi loukkaantuu siitä että sanot itseäsi isättömäksi? Ei se toisen loukkaantuminen mitätöi sun kokemusta tai todellisuutta mitenkään.
Kukaan ei ole väittänyt että olisi helppoa kasvaa niin kelvottoman isän kanssa, että tuntee kuin ei olisi isää ollenkaan. Kuitenkin sana isätön yleensä ymmärretään niin, ettei isää ole ollut lainkaan elämässä tai isä on kuollut.
Kyllä ihan jokainen ymmärtää (on tähän asti ymmärtänyt), että olen isätön, vaikka isäni on joskus ollut elämässäni eikä hän ole kuollut.
Mielestäni loukkantumisjuttu menee niin, että keskustellessa sen asiaa ei lähdetä arvostelemaan turhaan, jonka asiasta puhutaan. Eli jos joku sanoo olevansa isätön, ei aleta kyseenalaista sitä, että mitä häh, oletko nyt ihan varmasti isätön ja paskapää kun sanot noin, ehkä et oikeasti olekaan ja minä olen oikeammin.
No, ilmeisesti on sellainenkin riski, että kun kuollutta isäänsä sureva kertoo kivustaan, isätön ap sanoo, että kyllä, häntäkin sattuu, kun ei ole isää niin kuolleen isän lapsi loukkaantuu sitten varmaan tuostakin yrityksestä elää rinnalla.
Joillekin ihmisille ei vaan voi puhua yhtään mitään, kun he triggeröityvät aina kaikesta.
Eli isätön ap on molemmissa tapauksissa oikeassa ja toinen loukkaantuu turhaan. Ensin isättömyyskokemuksessa (ja toinen on paskapää) ja sit rinnallakulkijana (ja toinen on taaspaskapää) Just. Ehkä sulle ei kukaan ole edes halunnut sanoa mitään, kun tietävät mikä siellä on vastassa.
Minulle ei ole koskaan kukaan suuttunut, vaikka olen elävän isän isätön lapsi. Tämä keskustelu on outo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.
Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.
Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?
Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.
Voi näitä ankeuttajia.
Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.
Oijoi, vai että ihan oikeasti.
Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.
Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.
Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.
Ahhh, minä, minä, minä.
Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?
Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?
Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?
Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.T. se jonka isä kuoli.
Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?
Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?
Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?
Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.
Miksi keksittyä isättömyyttä pitäisi ymmärtää? Miksi ei saisi sanoa että et sä kyllä isätön ole?
Olisko lapseton helpompi termi? Ymmärtäisitkö kolmen lapsen äitiä, jos hän sanoisi olevansa lapseton? Aivan varmasti hän on saattanut kärsiä lapsettomuudesta ennen lapsia ja sekundaarisesta lapsettomuudesta senkin jälkeen, mutta ei hän lapseton ole.
Ei ole keksittyä isättömyyttä, muualla kuin sinun kuvitelmissasi.
Minä kävin luovuttamassa sukusoluja ja niitä on käytetty, eli niistä on mahdollisesti syntynyt lapsi. En silti ole äiti, vaan olen edelleen lapseton.
Hypoteettinen kysymys; onko sukusoluja luovuttanut mies tai nainen edelleen lapseton, jos hän tapaa hänen sukusoluistaan syntyneen ihmisen tietäen että tämä on minun jälkeläiseni?
Tottakai on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.
Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.
Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?
Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.
Voi näitä ankeuttajia.
Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.
Oijoi, vai että ihan oikeasti.
Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.
Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.
Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.
Ahhh, minä, minä, minä.
Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?
Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?
Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?
Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.T. se jonka isä kuoli.
Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?
Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?
Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?
Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.
Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.
Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.
Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.
Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?
Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.
Kyllä loukkaantua saa. Kysytään vaihteeksi mitä se on sinulta pois jos kuolleen isän lapsi loukkaantuu siitä että sanot itseäsi isättömäksi? Ei se toisen loukkaantuminen mitätöi sun kokemusta tai todellisuutta mitenkään.
Kukaan ei ole väittänyt että olisi helppoa kasvaa niin kelvottoman isän kanssa, että tuntee kuin ei olisi isää ollenkaan. Kuitenkin sana isätön yleensä ymmärretään niin, ettei isää ole ollut lainkaan elämässä tai isä on kuollut.
Kyllä ihan jokainen ymmärtää (on tähän asti ymmärtänyt), että olen isätön, vaikka isäni on joskus ollut elämässäni eikä hän ole kuollut.
Mielestäni loukkantumisjuttu menee niin, että keskustellessa sen asiaa ei lähdetä arvostelemaan turhaan, jonka asiasta puhutaan. Eli jos joku sanoo olevansa isätön, ei aleta kyseenalaista sitä, että mitä häh, oletko nyt ihan varmasti isätön ja paskapää kun sanot noin, ehkä et oikeasti olekaan ja minä olen oikeammin.
No, ilmeisesti on sellainenkin riski, että kun kuollutta isäänsä sureva kertoo kivustaan, isätön ap sanoo, että kyllä, häntäkin sattuu, kun ei ole isää niin kuolleen isän lapsi loukkaantuu sitten varmaan tuostakin yrityksestä elää rinnalla.
Joillekin ihmisille ei vaan voi puhua yhtään mitään, kun he triggeröityvät aina kaikesta.
Eli isätön ap on molemmissa tapauksissa oikeassa ja toinen loukkaantuu turhaan. Ensin isättömyyskokemuksessa (ja toinen on paskapää) ja sit rinnallakulkijana (ja toinen on taaspaskapää) Just. Ehkä sulle ei kukaan ole edes halunnut sanoa mitään, kun tietävät mikä siellä on vastassa.
Minulle ei ole koskaan kukaan suuttunut, vaikka olen elävän isän isätön lapsi. Tämä keskustelu on outo.
Tässä nyt ei enää puhuta isättömyydestä vaan siitä miten vain apn tai elävän isän isätön lapsi syyttää muita loukkaantumisesta vaikka itse ei jousta mihinkään suuntaan tai kykene asettumaan toisen asemaan vähääkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.
Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.
Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?
Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.
Voi näitä ankeuttajia.
Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.
Oijoi, vai että ihan oikeasti.
Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.
Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.
Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.
Ahhh, minä, minä, minä.
Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?
Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?
Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?
Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.T. se jonka isä kuoli.
Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?
Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?
Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?
Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.
Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.
Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.
Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.
Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?
Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.
Kyllä loukkaantua saa. Kysytään vaihteeksi mitä se on sinulta pois jos kuolleen isän lapsi loukkaantuu siitä että sanot itseäsi isättömäksi? Ei se toisen loukkaantuminen mitätöi sun kokemusta tai todellisuutta mitenkään.
Kukaan ei ole väittänyt että olisi helppoa kasvaa niin kelvottoman isän kanssa, että tuntee kuin ei olisi isää ollenkaan. Kuitenkin sana isätön yleensä ymmärretään niin, ettei isää ole ollut lainkaan elämässä tai isä on kuollut.
Kyllä ihan jokainen ymmärtää (on tähän asti ymmärtänyt), että olen isätön, vaikka isäni on joskus ollut elämässäni eikä hän ole kuollut.
Mielestäni loukkantumisjuttu menee niin, että keskustellessa sen asiaa ei lähdetä arvostelemaan turhaan, jonka asiasta puhutaan. Eli jos joku sanoo olevansa isätön, ei aleta kyseenalaista sitä, että mitä häh, oletko nyt ihan varmasti isätön ja paskapää kun sanot noin, ehkä et oikeasti olekaan ja minä olen oikeammin.
No, ilmeisesti on sellainenkin riski, että kun kuollutta isäänsä sureva kertoo kivustaan, isätön ap sanoo, että kyllä, häntäkin sattuu, kun ei ole isää niin kuolleen isän lapsi loukkaantuu sitten varmaan tuostakin yrityksestä elää rinnalla.
Joillekin ihmisille ei vaan voi puhua yhtään mitään, kun he triggeröityvät aina kaikesta.
Eli isätön ap on molemmissa tapauksissa oikeassa ja toinen loukkaantuu turhaan. Ensin isättömyyskokemuksessa (ja toinen on paskapää) ja sit rinnallakulkijana (ja toinen on taaspaskapää) Just. Ehkä sulle ei kukaan ole edes halunnut sanoa mitään, kun tietävät mikä siellä on vastassa.
Minulle ei ole koskaan kukaan suuttunut, vaikka olen elävän isän isätön lapsi. Tämä keskustelu on outo.
Tässä nyt ei enää puhuta isättömyydestä vaan siitä miten vain apn tai elävän isän isätön lapsi syyttää muita loukkaantumisesta vaikka itse ei jousta mihinkään suuntaan tai kykene asettumaan toisen asemaan vähääkään.
Ihanan nykyaikaisia ja tiedettä vastustavia uusia termejä. Mikäs se aiempi olikaan, koettu isättömyys. Sit on tää elävän isän isätön lapsi. Ai että. Sit nää samat määkyy toisaalla miten transnainen ei ole nainen 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.
Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.
Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?
Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.
Voi näitä ankeuttajia.
Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.
Oijoi, vai että ihan oikeasti.
Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.
Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.
Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.
Ahhh, minä, minä, minä.
Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?
Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?
Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?
Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.T. se jonka isä kuoli.
Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?
Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?
Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?
Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.
Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.
Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.
Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.
Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?
Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.
Kyllä loukkaantua saa. Kysytään vaihteeksi mitä se on sinulta pois jos kuolleen isän lapsi loukkaantuu siitä että sanot itseäsi isättömäksi? Ei se toisen loukkaantuminen mitätöi sun kokemusta tai todellisuutta mitenkään.
Kukaan ei ole väittänyt että olisi helppoa kasvaa niin kelvottoman isän kanssa, että tuntee kuin ei olisi isää ollenkaan. Kuitenkin sana isätön yleensä ymmärretään niin, ettei isää ole ollut lainkaan elämässä tai isä on kuollut.
Loukkaantua saa toki vaikka ja mistä, mutta eri asia, onko se aiheellista.
Ydinkysymysjä tässä on se, että miksi jotkut rajaavat isättömyyden vain heitä miellyttävin rajoin, ja asettavat jo lähtökohtaisesti itsensä siihen loukkaantumisen oikeutus rooliin?
Täällä on kuitenkin ollut monenlaisia isättömiä kertomassa aiheesta. Oikeastaan vain pieni vähemmistö täällä on huutanut pää punaisena siitä, miten jotkut tietyt eivät heistä saa sanoa olevansa isättömiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.
Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.
Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?
Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.
Voi näitä ankeuttajia.
Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.
Oijoi, vai että ihan oikeasti.
Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.
Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.
Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.
Ahhh, minä, minä, minä.
Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?
Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?
Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?
Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.T. se jonka isä kuoli.
Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?
Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?
Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?
Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.
Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.
Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.
Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.
Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?
Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.
No itsekäshän se toinenkin on, jos toinen ei saa loukkaantua. Sanoilla on merkitystä, en ikinä käyttäisi isätön sanaa heppoisesti enkä ainakaan ajattelisi toisen olevan itsekäs jos hän loukkaantuu. Ei varmasti ole helppoa niin, jos kokee olevansa isätön, ei se silti tee reaktiosta siihen väärää.
-eri
Minä olen isätön.
Minulle on ihan hevonhännän sama, loukkaantuu joku kuolleen isän lapsi tästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.
Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.
Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?
Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.
Voi näitä ankeuttajia.
Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.
Oijoi, vai että ihan oikeasti.
Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.
Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.
Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.
Ahhh, minä, minä, minä.
Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?
Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?
Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?
Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.T. se jonka isä kuoli.
Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?
Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?
Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?
Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.
Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.
Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.
Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.
Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?
Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.
Kyllä loukkaantua saa. Kysytään vaihteeksi mitä se on sinulta pois jos kuolleen isän lapsi loukkaantuu siitä että sanot itseäsi isättömäksi? Ei se toisen loukkaantuminen mitätöi sun kokemusta tai todellisuutta mitenkään.
Kukaan ei ole väittänyt että olisi helppoa kasvaa niin kelvottoman isän kanssa, että tuntee kuin ei olisi isää ollenkaan. Kuitenkin sana isätön yleensä ymmärretään niin, ettei isää ole ollut lainkaan elämässä tai isä on kuollut.
Kyllä ihan jokainen ymmärtää (on tähän asti ymmärtänyt), että olen isätön, vaikka isäni on joskus ollut elämässäni eikä hän ole kuollut.
Mielestäni loukkantumisjuttu menee niin, että keskustellessa sen asiaa ei lähdetä arvostelemaan turhaan, jonka asiasta puhutaan. Eli jos joku sanoo olevansa isätön, ei aleta kyseenalaista sitä, että mitä häh, oletko nyt ihan varmasti isätön ja paskapää kun sanot noin, ehkä et oikeasti olekaan ja minä olen oikeammin.
No, ilmeisesti on sellainenkin riski, että kun kuollutta isäänsä sureva kertoo kivustaan, isätön ap sanoo, että kyllä, häntäkin sattuu, kun ei ole isää niin kuolleen isän lapsi loukkaantuu sitten varmaan tuostakin yrityksestä elää rinnalla.
Joillekin ihmisille ei vaan voi puhua yhtään mitään, kun he triggeröityvät aina kaikesta.
Eli isätön ap on molemmissa tapauksissa oikeassa ja toinen loukkaantuu turhaan. Ensin isättömyyskokemuksessa (ja toinen on paskapää) ja sit rinnallakulkijana (ja toinen on taaspaskapää) Just. Ehkä sulle ei kukaan ole edes halunnut sanoa mitään, kun tietävät mikä siellä on vastassa.
Minulle ei ole koskaan kukaan suuttunut, vaikka olen elävän isän isätön lapsi. Tämä keskustelu on outo.
Tässä nyt ei enää puhuta isättömyydestä vaan siitä miten vain apn tai elävän isän isätön lapsi syyttää muita loukkaantumisesta vaikka itse ei jousta mihinkään suuntaan tai kykene asettumaan toisen asemaan vähääkään.
Mihin se kuolleen isän toisen isättömyydestä loukkaantuva lapsi sitten joustaa?
Ei mihinkään. Hänelle tärkeintä on ilmeisesti päästä loukkaantumaan siitä, että joku toinen käyttää itsestään sanaa, minkä hän olisi halunnut omia itselleen.
Rankka maailma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.
Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.
Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?
Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.
Voi näitä ankeuttajia.
Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.
Oijoi, vai että ihan oikeasti.
Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.
Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.
Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.
Ahhh, minä, minä, minä.
Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?
Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?
Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?
Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.T. se jonka isä kuoli.
Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?
Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?
Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?
Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.
Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.
Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.
Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.
Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?
Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.
Kyllä loukkaantua saa. Kysytään vaihteeksi mitä se on sinulta pois jos kuolleen isän lapsi loukkaantuu siitä että sanot itseäsi isättömäksi? Ei se toisen loukkaantuminen mitätöi sun kokemusta tai todellisuutta mitenkään.
Kukaan ei ole väittänyt että olisi helppoa kasvaa niin kelvottoman isän kanssa, että tuntee kuin ei olisi isää ollenkaan. Kuitenkin sana isätön yleensä ymmärretään niin, ettei isää ole ollut lainkaan elämässä tai isä on kuollut.
Loukkaantua saa toki vaikka ja mistä, mutta eri asia, onko se aiheellista.
Ydinkysymysjä tässä on se, että miksi jotkut rajaavat isättömyyden vain heitä miellyttävin rajoin, ja asettavat jo lähtökohtaisesti itsensä siihen loukkaantumisen oikeutus rooliin?
Täällä on kuitenkin ollut monenlaisia isättömiä kertomassa aiheesta. Oikeastaan vain pieni vähemmistö täällä on huutanut pää punaisena siitä, miten jotkut tietyt eivät heistä saa sanoa olevansa isättömiä.
Mä en ole nähnyt yhtäkään kommenttia siitä etteikö saisi sanoa olevansa isätön (Haistanko loukkaantumisen?) Useamman sellaisen kommentin toki, jossa sanotaan että et sä kyllä isätön ole, mutta anna mennä. Enpä usko että tuo on loukkaantumisesta johtuvaa tai oman kokemuksen tuomaa, eiköhän se ole ihan puhtaasti sitä että he ei arvosta minkään sanan käyttöä väärin. Arvostaisitko jos joku avautuisi sulle kohtukuolemasta tarkoittaen sitä että sai tytön kun halusi pojan?
Jos isukin kuolema ottaa niin koville, että täytyy vetää itkupotkuraivarit sen takia, että joku muukin sanoo olevansa isätön, suosittelen jotain apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.
Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.
Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?
Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.
Voi näitä ankeuttajia.
Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.
Oijoi, vai että ihan oikeasti.
Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.
Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.
Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.
Ahhh, minä, minä, minä.
Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?
Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?
Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?
Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.T. se jonka isä kuoli.
Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?
Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?
Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?
Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.
Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.
Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.
Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.
Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?
Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.
Kyllä loukkaantua saa. Kysytään vaihteeksi mitä se on sinulta pois jos kuolleen isän lapsi loukkaantuu siitä että sanot itseäsi isättömäksi? Ei se toisen loukkaantuminen mitätöi sun kokemusta tai todellisuutta mitenkään.
Kukaan ei ole väittänyt että olisi helppoa kasvaa niin kelvottoman isän kanssa, että tuntee kuin ei olisi isää ollenkaan. Kuitenkin sana isätön yleensä ymmärretään niin, ettei isää ole ollut lainkaan elämässä tai isä on kuollut.
Loukkaantua saa toki vaikka ja mistä, mutta eri asia, onko se aiheellista.
Ydinkysymysjä tässä on se, että miksi jotkut rajaavat isättömyyden vain heitä miellyttävin rajoin, ja asettavat jo lähtökohtaisesti itsensä siihen loukkaantumisen oikeutus rooliin?
Täällä on kuitenkin ollut monenlaisia isättömiä kertomassa aiheesta. Oikeastaan vain pieni vähemmistö täällä on huutanut pää punaisena siitä, miten jotkut tietyt eivät heistä saa sanoa olevansa isättömiä.
Mä en ole nähnyt yhtäkään kommenttia siitä etteikö saisi sanoa olevansa isätön (Haistanko loukkaantumisen?) Useamman sellaisen kommentin toki, jossa sanotaan että et sä kyllä isätön ole, mutta anna mennä. Enpä usko että tuo on loukkaantumisesta johtuvaa tai oman kokemuksen tuomaa, eiköhän se ole ihan puhtaasti sitä että he ei arvosta minkään sanan käyttöä väärin. Arvostaisitko jos joku avautuisi sulle kohtukuolemasta tarkoittaen sitä että sai tytön kun halusi pojan?
Logiikallasi on myös ihan ok sanoa kuolleen isän lapselle, että et sä mikään isätön ole. Sulla on ollut isä ja se vaan kuoli.
Ei ole kyse mistään sanan väärinkäytöstä vaan siitä, että jotkut kuolleiden isien lapset on jostain syystä keksineet, että isätön tarkoittaa vain heitä, ja sitten kiukkuavat kaikille muille itsestään samaa sanaa käyttäville.
Lapsellista.
Vierailija kirjoitti:
Jos isukin kuolema ottaa niin koville, että täytyy vetää itkupotkuraivarit sen takia, että joku muukin sanoo olevansa isätön, suosittelen jotain apua.
Oisko isukilta revennyt aortta silkasta verenpaineesta? Tai mennyt muuten hermot?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.
Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.
Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?
Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.
Voi näitä ankeuttajia.
Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.
Oijoi, vai että ihan oikeasti.
Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.
Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.
Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.
Ahhh, minä, minä, minä.
Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?
Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?
Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?
Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.T. se jonka isä kuoli.
Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?
Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?
Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?
Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.
Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.
Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.
Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.
Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?
Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.
Kyllä loukkaantua saa. Kysytään vaihteeksi mitä se on sinulta pois jos kuolleen isän lapsi loukkaantuu siitä että sanot itseäsi isättömäksi? Ei se toisen loukkaantuminen mitätöi sun kokemusta tai todellisuutta mitenkään.
Kukaan ei ole väittänyt että olisi helppoa kasvaa niin kelvottoman isän kanssa, että tuntee kuin ei olisi isää ollenkaan. Kuitenkin sana isätön yleensä ymmärretään niin, ettei isää ole ollut lainkaan elämässä tai isä on kuollut.
Kyllä ihan jokainen ymmärtää (on tähän asti ymmärtänyt), että olen isätön, vaikka isäni on joskus ollut elämässäni eikä hän ole kuollut.
Mielestäni loukkantumisjuttu menee niin, että keskustellessa sen asiaa ei lähdetä arvostelemaan turhaan, jonka asiasta puhutaan. Eli jos joku sanoo olevansa isätön, ei aleta kyseenalaista sitä, että mitä häh, oletko nyt ihan varmasti isätön ja paskapää kun sanot noin, ehkä et oikeasti olekaan ja minä olen oikeammin.
No, ilmeisesti on sellainenkin riski, että kun kuollutta isäänsä sureva kertoo kivustaan, isätön ap sanoo, että kyllä, häntäkin sattuu, kun ei ole isää niin kuolleen isän lapsi loukkaantuu sitten varmaan tuostakin yrityksestä elää rinnalla.
Joillekin ihmisille ei vaan voi puhua yhtään mitään, kun he triggeröityvät aina kaikesta.
Eli isätön ap on molemmissa tapauksissa oikeassa ja toinen loukkaantuu turhaan. Ensin isättömyyskokemuksessa (ja toinen on paskapää) ja sit rinnallakulkijana (ja toinen on taaspaskapää) Just. Ehkä sulle ei kukaan ole edes halunnut sanoa mitään, kun tietävät mikä siellä on vastassa.
Minulle ei ole koskaan kukaan suuttunut, vaikka olen elävän isän isätön lapsi. Tämä keskustelu on outo.
Tässä nyt ei enää puhuta isättömyydestä vaan siitä miten vain apn tai elävän isän isätön lapsi syyttää muita loukkaantumisesta vaikka itse ei jousta mihinkään suuntaan tai kykene asettumaan toisen asemaan vähääkään.
Mihin se kuolleen isän toisen isättömyydestä loukkaantuva lapsi sitten joustaa?
Ei mihinkään. Hänelle tärkeintä on ilmeisesti päästä loukkaantumaan siitä, että joku toinen käyttää itsestään sanaa, minkä hän olisi halunnut omia itselleen.Rankka maailma.
Loukkaantuuko hän sen toisen isättömyydestä? Enpä usko, uskon hänen loukkaantuvan siksi, että hän kokee loukkaavana sen että elävän isän isätön lapsi selostaa hänelle isättömyydestä. Mutta joo, voihan sille tietysti myös nauraa tai sit vaan todeta että onpas ikävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.
Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.
Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?
Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.
Voi näitä ankeuttajia.
Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.
Oijoi, vai että ihan oikeasti.
Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.
Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.
Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.
Ahhh, minä, minä, minä.
Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?
Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?
Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?
Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.T. se jonka isä kuoli.
Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?
Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?
Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?
Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.
Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.
Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.
Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.
Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?
Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.
Kyllä loukkaantua saa. Kysytään vaihteeksi mitä se on sinulta pois jos kuolleen isän lapsi loukkaantuu siitä että sanot itseäsi isättömäksi? Ei se toisen loukkaantuminen mitätöi sun kokemusta tai todellisuutta mitenkään.
Kukaan ei ole väittänyt että olisi helppoa kasvaa niin kelvottoman isän kanssa, että tuntee kuin ei olisi isää ollenkaan. Kuitenkin sana isätön yleensä ymmärretään niin, ettei isää ole ollut lainkaan elämässä tai isä on kuollut.
Loukkaantua saa toki vaikka ja mistä, mutta eri asia, onko se aiheellista.
Ydinkysymysjä tässä on se, että miksi jotkut rajaavat isättömyyden vain heitä miellyttävin rajoin, ja asettavat jo lähtökohtaisesti itsensä siihen loukkaantumisen oikeutus rooliin?
Täällä on kuitenkin ollut monenlaisia isättömiä kertomassa aiheesta. Oikeastaan vain pieni vähemmistö täällä on huutanut pää punaisena siitä, miten jotkut tietyt eivät heistä saa sanoa olevansa isättömiä.
Mä en ole nähnyt yhtäkään kommenttia siitä etteikö saisi sanoa olevansa isätön (Haistanko loukkaantumisen?) Useamman sellaisen kommentin toki, jossa sanotaan että et sä kyllä isätön ole, mutta anna mennä. Enpä usko että tuo on loukkaantumisesta johtuvaa tai oman kokemuksen tuomaa, eiköhän se ole ihan puhtaasti sitä että he ei arvosta minkään sanan käyttöä väärin. Arvostaisitko jos joku avautuisi sulle kohtukuolemasta tarkoittaen sitä että sai tytön kun halusi pojan?
Logiikallasi on myös ihan ok sanoa kuolleen isän lapselle, että et sä mikään isätön ole. Sulla on ollut isä ja se vaan kuoli.
Ei ole kyse mistään sanan väärinkäytöstä vaan siitä, että jotkut kuolleiden isien lapset on jostain syystä keksineet, että isätön tarkoittaa vain heitä, ja sitten kiukkuavat kaikille muille itsestään samaa sanaa käyttäville.
Lapsellista.
No isätön nyt tarkoittaa isätöntä, toki kokea saa vaikka mitä. Saat ihan rauhassa kokea olevasi vaikka kuolleen koiran kissalapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en kans ymmärrä ketä kiinnostaa koko sun isäs tai isättämyytesi kokemus. Saati että joku suuttuis.
Jos ihmiset hermostuu paremminkin sun jankutukseen ja ikuiseen avautumistarpeeseen?
En kyllä näe mitään syytä, miksi joku haluaisi loukkaantua siksi, että joku sanoo olevansa isätön ja myös käyttää tätä sanaa.
Ihan ihme uhriutumista.
Minun isäni kuoli kun olin koululainen. Olin tosin lähes isätön jo ennen hänen kuolemaansa, ja aivan takuulla olisin myös sanonut olevani isätön, jos meillä ei olisi ollut mitään isän ja lapsen välistä suhdetta. Pikkusiskoni on isätön, vaikka isä oli elossa vielä sen jälkeen kun hän oli syntynyt. Hänellä ei kuitenkaan ollut koskaan mitään muistoja isästä tai isäsuhdetta häneen. En koe tarvetta raivota pikkusiskolle, kun tämä sanoo olleensa aina isätön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.
Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.
Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?
Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.
Voi näitä ankeuttajia.
Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.
Oijoi, vai että ihan oikeasti.
Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.
Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.
Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.
Ahhh, minä, minä, minä.
Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?
Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?
Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?
Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.T. se jonka isä kuoli.
Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?
Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?
Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?
Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.
Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.
Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.
Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.
Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?
Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.
Kyllä loukkaantua saa. Kysytään vaihteeksi mitä se on sinulta pois jos kuolleen isän lapsi loukkaantuu siitä että sanot itseäsi isättömäksi? Ei se toisen loukkaantuminen mitätöi sun kokemusta tai todellisuutta mitenkään.
Kukaan ei ole väittänyt että olisi helppoa kasvaa niin kelvottoman isän kanssa, että tuntee kuin ei olisi isää ollenkaan. Kuitenkin sana isätön yleensä ymmärretään niin, ettei isää ole ollut lainkaan elämässä tai isä on kuollut.
Kyllä ihan jokainen ymmärtää (on tähän asti ymmärtänyt), että olen isätön, vaikka isäni on joskus ollut elämässäni eikä hän ole kuollut.
Mielestäni loukkantumisjuttu menee niin, että keskustellessa sen asiaa ei lähdetä arvostelemaan turhaan, jonka asiasta puhutaan. Eli jos joku sanoo olevansa isätön, ei aleta kyseenalaista sitä, että mitä häh, oletko nyt ihan varmasti isätön ja paskapää kun sanot noin, ehkä et oikeasti olekaan ja minä olen oikeammin.
No, ilmeisesti on sellainenkin riski, että kun kuollutta isäänsä sureva kertoo kivustaan, isätön ap sanoo, että kyllä, häntäkin sattuu, kun ei ole isää niin kuolleen isän lapsi loukkaantuu sitten varmaan tuostakin yrityksestä elää rinnalla.
Joillekin ihmisille ei vaan voi puhua yhtään mitään, kun he triggeröityvät aina kaikesta.
Eli isätön ap on molemmissa tapauksissa oikeassa ja toinen loukkaantuu turhaan. Ensin isättömyyskokemuksessa (ja toinen on paskapää) ja sit rinnallakulkijana (ja toinen on taaspaskapää) Just. Ehkä sulle ei kukaan ole edes halunnut sanoa mitään, kun tietävät mikä siellä on vastassa.
Minulle ei ole koskaan kukaan suuttunut, vaikka olen elävän isän isätön lapsi. Tämä keskustelu on outo.
Tässä nyt ei enää puhuta isättömyydestä vaan siitä miten vain apn tai elävän isän isätön lapsi syyttää muita loukkaantumisesta vaikka itse ei jousta mihinkään suuntaan tai kykene asettumaan toisen asemaan vähääkään.
Mihin se kuolleen isän toisen isättömyydestä loukkaantuva lapsi sitten joustaa?
Ei mihinkään. Hänelle tärkeintä on ilmeisesti päästä loukkaantumaan siitä, että joku toinen käyttää itsestään sanaa, minkä hän olisi halunnut omia itselleen.Rankka maailma.
Loukkaantuuko hän sen toisen isättömyydestä? Enpä usko, uskon hänen loukkaantuvan siksi, että hän kokee loukkaavana sen että elävän isän isätön lapsi selostaa hänelle isättömyydestä. Mutta joo, voihan sille tietysti myös nauraa tai sit vaan todeta että onpas ikävää.
Minuakin naurattaa kun joku kuolleen isän lapsi väittää olevansa isätön, vaikka hänellä on ollut isä vuosikausia. Ihme valitusta ja tyhjästä mankumista. No, saapahan nauraa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.
Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.
Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?
Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.
Voi näitä ankeuttajia.
Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.
Oijoi, vai että ihan oikeasti.
Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.
Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.
Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.
Ahhh, minä, minä, minä.
Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?
Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?
Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?
Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.T. se jonka isä kuoli.
Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?
Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?
Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?
Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.
Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.
Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.
Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.
Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?
Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.
Kyllä loukkaantua saa. Kysytään vaihteeksi mitä se on sinulta pois jos kuolleen isän lapsi loukkaantuu siitä että sanot itseäsi isättömäksi? Ei se toisen loukkaantuminen mitätöi sun kokemusta tai todellisuutta mitenkään.
Kukaan ei ole väittänyt että olisi helppoa kasvaa niin kelvottoman isän kanssa, että tuntee kuin ei olisi isää ollenkaan. Kuitenkin sana isätön yleensä ymmärretään niin, ettei isää ole ollut lainkaan elämässä tai isä on kuollut.
Loukkaantua saa toki vaikka ja mistä, mutta eri asia, onko se aiheellista.
Ydinkysymysjä tässä on se, että miksi jotkut rajaavat isättömyyden vain heitä miellyttävin rajoin, ja asettavat jo lähtökohtaisesti itsensä siihen loukkaantumisen oikeutus rooliin?
Täällä on kuitenkin ollut monenlaisia isättömiä kertomassa aiheesta. Oikeastaan vain pieni vähemmistö täällä on huutanut pää punaisena siitä, miten jotkut tietyt eivät heistä saa sanoa olevansa isättömiä.
Mä en ole nähnyt yhtäkään kommenttia siitä etteikö saisi sanoa olevansa isätön (Haistanko loukkaantumisen?) Useamman sellaisen kommentin toki, jossa sanotaan että et sä kyllä isätön ole, mutta anna mennä. Enpä usko että tuo on loukkaantumisesta johtuvaa tai oman kokemuksen tuomaa, eiköhän se ole ihan puhtaasti sitä että he ei arvosta minkään sanan käyttöä väärin. Arvostaisitko jos joku avautuisi sulle kohtukuolemasta tarkoittaen sitä että sai tytön kun halusi pojan?
Logiikallasi on myös ihan ok sanoa kuolleen isän lapselle, että et sä mikään isätön ole. Sulla on ollut isä ja se vaan kuoli.
Ei ole kyse mistään sanan väärinkäytöstä vaan siitä, että jotkut kuolleiden isien lapset on jostain syystä keksineet, että isätön tarkoittaa vain heitä, ja sitten kiukkuavat kaikille muille itsestään samaa sanaa käyttäville.
Lapsellista.
No isätön nyt tarkoittaa isätöntä, toki kokea saa vaikka mitä. Saat ihan rauhassa kokea olevasi vaikka kuolleen koiran kissalapsi.
Isätön tarkoittaa isätöntä, ei sitä että isä olisi kuollut. Mutta voit toki uskotella itsellesi niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isukin kuolema ottaa niin koville, että täytyy vetää itkupotkuraivarit sen takia, että joku muukin sanoo olevansa isätön, suosittelen jotain apua.
Oisko isukilta revennyt aortta silkasta verenpaineesta? Tai mennyt muuten hermot?
Isä otti ja kuoli, kun kyllästyi lapsiinsa ja näiden typeriin juttuihin.
Vierailija kirjoitti:
Mikä se on mikä näiltä muilta on pois, jos muut eivät puhu kuten he toivoisivat? Tämä konsepti on itselleni aina ollut jotenkin vaikea ymmärtää.
Jos kokee puhuvansa suomea, mutta keskustelukumppanilla onkin aivan omat ja hyvin latautuneet merkitykset kaikille normaaleille sanoille, niin onhan se raskasta.
Tässä pitäisi nyt jotenkin osata kuun asennosta tulkita, että mitä mikäkin sana jollekin random ihmiselle merkitsee. Jos tämä ihminen ja hänen henkilökohtainen historiansa ei erityisemmin kiinnosta, niin eihän tällaista jaksa kukaan. Ei kiinnosta pyöriä jonkun tyypin henkisen napanöyhdän ympärillä, ei sitten vähääkään.
Alue: Aihe vapaa
Eli isätön ap on molemmissa tapauksissa oikeassa ja toinen loukkaantuu turhaan. Ensin isättömyyskokemuksessa (ja toinen on paskapää) ja sit rinnallakulkijana (ja toinen on taaspaskapää) Just. Ehkä sulle ei kukaan ole edes halunnut sanoa mitään, kun tietävät mikä siellä on vastassa.