Miksi jotkut suuttuu, kun sanon olevani isätön?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on isä.

Eri asia sitten, onko hän ollut osallisena lapsensa elämässä tai onko hengissä.

Kaikki ovat saaneet alkunsa sukusoluista, mutta se ei tarkoita, että kaikilla olisi isää.

Isä voi myös olla joku muu kuin henkilö, jonka sukusolu on ollut mukana hedelmöityksessä. Esimerkiksi minulla on näin.

Kaikilla on isä. Se ei ole mielipidekysymys eikä mikään muukaan fiilistelyasia.

Kun tehdään sinusta sukutaulu, siinä näkyy isä ja äiti ja heidän isänsä ja äitinsä ja niin edelleen. Halusit tai et. 

Isejä voi olla sitten monenlaisia, paskoja ja välinpitämättömiä, hulluja ja niin edelleen. Mutta kaikilla on isä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Samalla tavallahan se itsensä isättömäksi kokeva purkaa omia traumojaan loukkaantuessaan kun hänelle ei voi sanoa, että mua loukkaa kun sanot noin. Tämä koettu isättömyyskö nyt on sit pyhälehmä ja ei lainkaan itsensä korostamista?

Missä kohtaa isätön on loukkaantunut siitä kun kuolleen isän lapsi on sanonut isätön?

Ainakin tässä keskustelussa mielensä pahoittaminen on vain ja ainoastaan näiden ammattiloukkaantujien puolelta, jotka kokee voivansa määritellä kuka on isätön ja kuka ei.

Ei toki hän siitä ole loukkaantunut vaan siitä että hänen kokemustaan ei ymmärretä kuten hän haluaa se ymmärrettävän eikä hän saa koko tilaa kun pkl se isänsä menettänyt aina jauhaa siitä asiastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin mieluummin kuolleen isän lapsi kuin sellaisen, joka yritti tappaa minut ollessani lapsi. Hän kuoli vasta myöhemmin.

Mutta toki näiden kylläsullaision-vänkääjien mielestä minun olisi pitänyt sanoa tyyliin, että minulla on huonot väkit isän kanssa tjsp, vain koska heidän herkät mielensä ei kestä ajatusta, että jollain ei ole isää.

Kyse ei ole siitä, ettei "herkät mielet kestä" sitä että sanot itseäsi isättömäksi. Voit sanoa niin ja suurin osa ketjussa on samaa mieltä siitä, että isätön voi olla monella tapaa ja monesta syystä. Se, mikä ihmisiä loukkaa ja voi suututtaakin, on tuo "olisin mieluummin kuolleen isän lapsi" asenne. Sinulla on oikeus olla sitä mieltä. Mutta ei voi tulla yllätyksenä, että se saattaa loukata heitä, joiden isä todella on kuollut heidän ollessa lapsia tai vielä kohdussa.

Jos se loukkaa, kannattaa muiden syyllistämisen sijaan mennä itseensä ja pohtia, miksi se loukkaa.

Jos ei vieläkään selviä, niin apua on kyllä saatavilla. Mutta vaihtoehto ei voi olla, että muiden pitää aina elää tämän loukkaantujan mielen mukaan.

Kerrotko miten syyllistin muita tai vaadin muita elämään mieleni mukaan? Kannattaisiko sinunkin mennä itseesi ja miettiä, mikä viestissäni aiheutti noin hyperbolisen vastauksen. Onko täysin mahdotonta pohtia asiaa toisenkin näkökulmasta?

Miksi joiltain isänsä kuolemalle menettäneiltä ei onnistu ajatella asiaa muiden kuin itsensä kannalta?

Isäni on kuollut. Ystäväni on isätön toisesta syystä. Olemme molemmat samaa mieltä siitä, että olisi hänelle helpompaa, jos hänenkin isänsä loisi kuollut jo kauan sitten.

No olen tuo kenelle vastaat, ja ei minulle ole mitenkään vaikeaa ajatella tätä monelta kannalta. Oma biologinen isäni on elossa ja olen häneen väleissä. Lähipiirissä sen sijaan tosiaan on sekä sellaisia perheitä, joista isät ovat kuolleet aivan liian varhain, että sellaisia perheitä, joissa isä on ollut huono, kadonnut kuvioista tai itse laittanut välit poikki lapsiin. Monenlainen isättömyys on siis minulle tuttua läheisten kautta, ja siksi myös tämä ketju kiinnostaa ja osuu lähelle. Mielestäni viestistäni ei välittynyt, että näkisin asian vain yhdeltä kantilta.

Todella uskon, että jos isä on aivan kamala, ajattelee että olisi helpompaa jos isä olisi kuollut, ja niin on ihan täysi oikeus tuntea. Mutta unohtuuko joiltain, että joillekin isän kuolema on todella paha rasti? Minulle läheiset pienet lapset menettivät ihanan isän, ja vanhempi heistä muuttui pysyvästi isän kuoleman aiheuttamasta traumasta. Tällaista(kin) läheltä seuranneena minun on todella vaikea ymmärtää, miten jotkut eivät voi uskoa että joistakin voi tuntua pahalta tuollaiset "olisipa isäni kuollut" "he keiden isä on kuollut ovat onnekkaampia kuin he keiden isä on kamala" kommentit. Ja edelleen, niin on täysi oikeus tuntea ja sanoa, mutta jotkut vain tuntevat eri tavalla, ja senkin luulisi olevan ymmärrettävää.

Lähipiiristä toki sen olen oppinut, ettei huono isä ole sen parempi kuin kuollut eikä toisaalta kuolleesta isästä ole harmia samalla lailla kuin huonosta isästä.

Menkääpä isättömät isienne luo itkemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Onkohan joidenkin isät kuolleet häpeään, kun lapset on niin noloja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Rauhoittukaa.

Isäni on kuollut, ja se oli kamalaa. Mutta käsitän myös, että joku voi olla isätön jostain toisesta syystä. Ihmeen itsekästä ajattelua, jos sitä ei pystyisi käsittämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.

Olet väärässä.

Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?

Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.

Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.

Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.

Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.

Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.

Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.

Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?

Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.

Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.

Sinänsä turhaa lähteä inttämään, ja kokemus isättömyydestä on varmasti oikea. Kommunikaatio kuitenkin perustuu siihen, että ihmiset esittävät asiansa niin, että sen voi toinen ymmärtää oikein.

Minä tunnen ihmisen joka puhuu kannettavasta tietokoneesta pöytäkoneena, koska hän käyttää sitä pöydällä. Arvaa vaan, kun hän soittaa tekniseen tukeen, kun he kysyvät onko kone kannettava vai pöytäkone, alkaako keskustelu aika äkkiä mennä väärille raiteille? Ja tämä tyyppi on juuri niitä, jotka vain inttävät sitä omaa asiaansa, eivätkä hyväksy sitä, että muu maailma ymmärtää termistön siten kuin se on tarkoitettu, eikä siten miten juuri hän sitä käyttää. Ja loukkaantuu ja suuttuu siitä että häntä ei ymmärretä oikein.

Ap saa ihan vapaasti kokea olevansa isätön. Hän voisi kuitenkin miettiä miten asian ilmaisee niin, että ei ihan tahallaan aiheuta väärinymmärryksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?

Näin muuten kuolleen äidin lapsena minua ei edelleenkään ahdistaisi sekään, jos joku toivoisi oman äitinsä vaikka olevan kuollut. Toki tämä on kai rajumpi tabu, mutta näin esimerkkinä.

Ihan oikeasti tiedän itse, että näin kuolleen vanhemman (itselleni jopa sen ainoan, todellisen vanhemman) lapsena joillain on sen elävän vanhempansa kanssa silti paljon huonompi tuuri kuin minulla omani. Kuollut hyvä vanhempi on aina parempi kuin elävä oikeasti kelvoton. Kuollutta voi sentään rakastaa ja kaivata ja kuollut sentään rakasti joskus. Sellainen vanhempi, jolle olit kasa koirankakkaa kengän pohjassa on todellakin sellainen oikeasti materialisoitunut ei-vanhempaa tilanne. Silloin tiedät, ettei kukaan koskaan rakastanut ja halunnut olla vanhempasi eikä tule koskaan olemaan. Kuollut, jota on rakastettu ja joka rakasti on yhden maailman verran enemmän vanhempi kuin tuollainen. Jotenkin ajattelen, että sellaisessa tuntemattomassakin voi olla jokin toivon ajatus sen kaiken surun lisäksi. Että ehkä se olisi halunnut ja tykännyt, jos olisi tiennyt? Sitten tietysti ei mitään, jos tiesi ja kiinnosti. Vanhempi, joka ei halua olla vanhempi ei sitä oikeasti myöskään ole, on se kukkahattu päässä kuinka vaikea tahansa ymmärtää.

Minullekin joku kerran rääkäisi, että sehän on sun ainoa isäsi! (ulkopuolinen mistään mitään tietämätön). Siihen vaan, että joo. kerro kuule sille älä minulle. Minusta tuli orpo silloin, kun äitini kuoli ja siitä asti olen ollut. Isäni elossaolo tai olematta olo ei siihen mitään vaikuta.

Näistä asioista on niin turhaa yleensä puhua niille, joilla on kokemus vain asiallisesta vanhemmasta. Tuokin, jonka isä yrittänyt tappaa, oikeasti ei voi kuin harmitella, ettei se isän irvikuva kuollut itse ennen kuin yritti. Normaalit ihmiset tappaa itsensä jos täytyy eikä käy lastensa kimppuun. Ei sellaisilla kukaan mitään tee, missään eikä ikinä, jotka käyvät.

Enemmän tuo huonolta ja etäiseltä isäsuhteelta kuin isättömyydeltä kuulostaa.

Lapsellinen ja harhainen uhriutujan aloitus. Kun on niin vaikeaa eikä kellään muulla ole.

Vierailija kirjoitti:

Enemmän tuo huonolta ja etäiseltä isäsuhteelta kuin isättömyydeltä kuulostaa.

Sitähän se onkin, mutta ap tarvitsee kyllä omalle ajatukselleen isättömyydestään ymmärrystä ja hänen ei tarvitse ymmärtää muiden ajatuksia.

Sit vielä ihmettelee miksi hänelle suututaan. Olisko siksi että hän ei edes yritä muita kuunnella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?

Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?

Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?

Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.

T. se jonka isä kuoli.

Vierailija kirjoitti:

Näin muuten kuolleen äidin lapsena minua ei edelleenkään ahdistaisi sekään, jos joku toivoisi oman äitinsä vaikka olevan kuollut. Toki tämä on kai rajumpi tabu, mutta näin esimerkkinä.

Ihan oikeasti tiedän itse, että näin kuolleen vanhemman (itselleni jopa sen ainoan, todellisen vanhemman) lapsena joillain on sen elävän vanhempansa kanssa silti paljon huonompi tuuri kuin minulla omani. Kuollut hyvä vanhempi on aina parempi kuin elävä oikeasti kelvoton. Kuollutta voi sentään rakastaa ja kaivata ja kuollut sentään rakasti joskus. Sellainen vanhempi, jolle olit kasa koirankakkaa kengän pohjassa on todellakin sellainen oikeasti materialisoitunut ei-vanhempaa tilanne. Silloin tiedät, ettei kukaan koskaan rakastanut ja halunnut olla vanhempasi eikä tule koskaan olemaan. Kuollut, jota on rakastettu ja joka rakasti on yhden maailman verran enemmän vanhempi kuin tuollainen. Jotenkin ajattelen, että sellaisessa tuntemattomassakin voi olla jokin toivon ajatus sen kaiken surun lisäksi. Että ehkä se olisi halunnut ja tykännyt, jos olisi tiennyt? Sitten tietysti ei mitään, jos tiesi ja kiinnosti. Vanhempi, joka ei halua olla vanhempi ei sitä oikeasti myöskään ole, on se kukkahattu päässä kuinka vaikea tahansa ymmärtää.

Minullekin joku kerran rääkäisi, että sehän on sun ainoa isäsi! (ulkopuolinen mistään mitään tietämätön). Siihen vaan, että joo. kerro kuule sille älä minulle. Minusta tuli orpo silloin, kun äitini kuoli ja siitä asti olen ollut. Isäni elossaolo tai olematta olo ei siihen mitään vaikuta.

Näistä asioista on niin turhaa yleensä puhua niille, joilla on kokemus vain asiallisesta vanhemmasta. Tuokin, jonka isä yrittänyt tappaa, oikeasti ei voi kuin harmitella, ettei se isän irvikuva kuollut itse ennen kuin yritti. Normaalit ihmiset tappaa itsensä jos täytyy eikä käy lastensa kimppuun. Ei sellaisilla kukaan mitään tee, missään eikä ikinä, jotka käyvät.

Ah, olen erittäin samaa mieltä.

Ehkä heitä ei kiinnosta toimia terapeuttinasi. Kyllähän sinulla on ollut isä, mutta KOET että ei ole ollut, kaksi eri asiaa. Aika harvan ihmisen isäongelmat kiinnostavat minua, suuttuisin siitä että minua yritetään käyttää likaämpärinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Niin, katsos kun sanalle isätön on ihan virallinenkin määritelmä. Se on sitä oikeasti isättömyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsellinen ja harhainen uhriutujan aloitus. Kun on niin vaikeaa eikä kellään muulla ole.

Mitäs tuollaisen aloituksen luit?

Vai keksitkö siihen itse lisää sisältöä?

Minusta aloitus on erittäin aiheellinen, ja ilmeisesti pitää paikkansa.

Ei täällä muuten olisi sivukaupalla rääkymistä siitä, miten joku saa tai ei saa sanoa olevansa isätön.