Miksi jotkut suuttuu, kun sanon olevani isätön?

Älkää isättömät vinkuko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän tuo huonolta ja etäiseltä isäsuhteelta kuin isättömyydeltä kuulostaa.

Sitähän se onkin, mutta ap tarvitsee kyllä omalle ajatukselleen isättömyydestään ymmärrystä ja hänen ei tarvitse ymmärtää muiden ajatuksia.

Sit vielä ihmettelee miksi hänelle suututaan. Olisko siksi että hän ei edes yritä muita kuunnella?

Mutta suututaanko, ihan oikeasti? Jospa hänellä on myös aivan ainutlaatuinen tulkinta sanasta suuttua?

Hän on uniikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?

Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?

Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?

Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.

T. se jonka isä kuoli.

Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?

Hyvä aihe, ja valitettavasti tabu vielä monelta osin. Hyvin pitkään ja usein vanhemmuus on nähty vain biologisena asiana.

Monille ihmisille on ollut arkipäivää joutua selittelemään tai perustelemaan muille ihmisille ihmissuhteitaan. Vaikka näin ei pitäisi olla. Esimerkiksi adoptoidut joutuvat lähes aina jossain vaiheessa elämäänsä tilanteeseen, missä heiltä kysellään jopa tunkeilevasti biologisista vanhemmista, vaikkei henkilöllä itsellään olisi mitään mielenkiintoa asiaan.

Samoin niille kenen vanhempi on sosiaalinen vanhempi koko näiden elämän, on aika usein arkea joutua vastailemaan kysymyksiin ns. oikeasta vanhemmasta. Yhteiskunnassa on myös kauan kyseenalaistettu mm. samaa sukupuolta olevien vanhempien perheet.

Toki ymmärrän, että valtaosa elää biologisten vanhempiensa kanssa, joten se on ollut monelle se ainoa normi mihin ovat kasvaneet sekä kotiympäristössä että yhteiskunnassa.

Mielestäni jokaisen olisi hyvä avata ymmärrystään tämän usein niin tiukkaan rajatun ajattelun ulkopuolelle. Sillä voisi ehkä muiden ymmärtämisen sijaan ymmärtää itseäänkin paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?

Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?

Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?

Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.

T. se jonka isä kuoli.

Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?

Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?

Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.

Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?

Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä aihe, ja valitettavasti tabu vielä monelta osin. Hyvin pitkään ja usein vanhemmuus on nähty vain biologisena asiana.

Monille ihmisille on ollut arkipäivää joutua selittelemään tai perustelemaan muille ihmisille ihmissuhteitaan. Vaikka näin ei pitäisi olla. Esimerkiksi adoptoidut joutuvat lähes aina jossain vaiheessa elämäänsä tilanteeseen, missä heiltä kysellään jopa tunkeilevasti biologisista vanhemmista, vaikkei henkilöllä itsellään olisi mitään mielenkiintoa asiaan.

Samoin niille kenen vanhempi on sosiaalinen vanhempi koko näiden elämän, on aika usein arkea joutua vastailemaan kysymyksiin ns. oikeasta vanhemmasta. Yhteiskunnassa on myös kauan kyseenalaistettu mm. samaa sukupuolta olevien vanhempien perheet.

Toki ymmärrän, että valtaosa elää biologisten vanhempiensa kanssa, joten se on ollut monelle se ainoa normi mihin ovat kasvaneet sekä kotiympäristössä että yhteiskunnassa.

Mielestäni jokaisen olisi hyvä avata ymmärrystään tämän usein niin tiukkaan rajatun ajattelun ulkopuolelle. Sillä voisi ehkä muiden ymmärtämisen sijaan ymmärtää itseäänkin paremmin.

Aika harva näkee isyyden vain biologian kautta ja varsin hyvin tajuaa että on muustakin syystä isättömiä. Sen sijaan sellaista isättömyyttä, joka ei ole sitä minkään mittapuun mukaan, on hyvin ymmärrettävästi vaikea tajuta. Mitä henkilö saa siitä että hän korostaa kokemustaan käyttämällä isätön sanaa esim. apn tilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?

Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?

Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?

Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.

T. se jonka isä kuoli.

Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?

Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?

Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.

Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?

Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.

Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.

Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?

Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?

Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?

Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.

T. se jonka isä kuoli.

Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?

Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?

Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.

Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?

Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.

Miksi keksittyä isättömyyttä pitäisi ymmärtää? Miksi ei saisi sanoa että et sä kyllä isätön ole?

Olisko lapseton helpompi termi? Ymmärtäisitkö kolmen lapsen äitiä, jos hän sanoisi olevansa lapseton? Aivan varmasti hän on saattanut kärsiä lapsettomuudesta ennen lapsia ja sekundaarisesta lapsettomuudesta senkin jälkeen, mutta ei hän lapseton ole.

Kukaan mies ei siitä suutu, jos joku sanoo olevansa isätön. Akat jostain syystä vetää herneen nenään. Luulisi että toisin päin, mutta ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?

Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?

Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?

Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.

T. se jonka isä kuoli.

Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?

Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?

Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.

Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?

Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.

Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.

Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.

Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.

Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?

Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?

Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?

Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?

Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.

T. se jonka isä kuoli.

Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?

Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?

Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.

Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?

Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.

Miksi keksittyä isättömyyttä pitäisi ymmärtää? Miksi ei saisi sanoa että et sä kyllä isätön ole?

Olisko lapseton helpompi termi? Ymmärtäisitkö kolmen lapsen äitiä, jos hän sanoisi olevansa lapseton? Aivan varmasti hän on saattanut kärsiä lapsettomuudesta ennen lapsia ja sekundaarisesta lapsettomuudesta senkin jälkeen, mutta ei hän lapseton ole.

Ei ole keksittyä isättömyyttä, muualla kuin sinun kuvitelmissasi.

Minä kävin luovuttamassa sukusoluja ja niitä on käytetty, eli niistä on mahdollisesti syntynyt lapsi. En silti ole äiti, vaan olen edelleen lapseton.

Mikä se on mikä näiltä muilta on pois, jos muut eivät puhu kuten he toivoisivat? Tämä konsepti on itselleni aina ollut jotenkin vaikea ymmärtää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?

Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?

Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?

Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.

T. se jonka isä kuoli.

Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?

Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?

Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.

Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?

Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.

Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.

Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.

Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.

Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?

Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.

No itsekäshän se toinenkin on, jos toinen ei saa loukkaantua. Sanoilla on merkitystä, en ikinä käyttäisi isätön sanaa heppoisesti enkä ainakaan ajattelisi toisen olevan itsekäs jos hän loukkaantuu. Ei varmasti ole helppoa niin, jos kokee olevansa isätön, ei se silti tee reaktiosta siihen väärää.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?

Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?

Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?

Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.

T. se jonka isä kuoli.

Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?

Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?

Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.

Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?

Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.

Miksi keksittyä isättömyyttä pitäisi ymmärtää? Miksi ei saisi sanoa että et sä kyllä isätön ole?

Olisko lapseton helpompi termi? Ymmärtäisitkö kolmen lapsen äitiä, jos hän sanoisi olevansa lapseton? Aivan varmasti hän on saattanut kärsiä lapsettomuudesta ennen lapsia ja sekundaarisesta lapsettomuudesta senkin jälkeen, mutta ei hän lapseton ole.

Ei ole keksittyä isättömyyttä, muualla kuin sinun kuvitelmissasi.

Minä kävin luovuttamassa sukusoluja ja niitä on käytetty, eli niistä on mahdollisesti syntynyt lapsi. En silti ole äiti, vaan olen edelleen lapseton.

Onko siis ap isätön? Ihan kaikille sanoille on merkitykset, muutoinhan emme voisi edes olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?

Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?

Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?

Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.

T. se jonka isä kuoli.

Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?

Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?

Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.

Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?

Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.

Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.

Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.

Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.

Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?

Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.

Miten niin hän määrittelee isättömyyden? Kyllä se määritelmä on ihan vakiintunut. Se on: vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?

Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?

Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?

Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.

T. se jonka isä kuoli.

Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?

Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?

Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.

Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?

Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.

Miksi keksittyä isättömyyttä pitäisi ymmärtää? Miksi ei saisi sanoa että et sä kyllä isätön ole?

Olisko lapseton helpompi termi? Ymmärtäisitkö kolmen lapsen äitiä, jos hän sanoisi olevansa lapseton? Aivan varmasti hän on saattanut kärsiä lapsettomuudesta ennen lapsia ja sekundaarisesta lapsettomuudesta senkin jälkeen, mutta ei hän lapseton ole.

Ei ole keksittyä isättömyyttä, muualla kuin sinun kuvitelmissasi.

Minä kävin luovuttamassa sukusoluja ja niitä on käytetty, eli niistä on mahdollisesti syntynyt lapsi. En silti ole äiti, vaan olen edelleen lapseton.

Toki olet lapseton. Oliditko edelleen, jos sulla olisi kolme lasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?

Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?

Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?

Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.

T. se jonka isä kuoli.

Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?

Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?

Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.

Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?

Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.

Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.

Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.

Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.

Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?

Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.

Kyllä loukkaantua saa. Kysytään vaihteeksi mitä se on sinulta pois jos kuolleen isän lapsi loukkaantuu siitä että sanot itseäsi isättömäksi? Ei se toisen loukkaantuminen mitätöi sun kokemusta tai todellisuutta mitenkään.

Kukaan ei ole väittänyt että olisi helppoa kasvaa niin kelvottoman isän kanssa, että tuntee kuin ei olisi isää ollenkaan. Kuitenkin sana isätön yleensä ymmärretään niin, ettei isää ole ollut lainkaan elämässä tai isä on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?

Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?

Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?

Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.

T. se jonka isä kuoli.

Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?

Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?

Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.

Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?

Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.

Miksi keksittyä isättömyyttä pitäisi ymmärtää? Miksi ei saisi sanoa että et sä kyllä isätön ole?

Olisko lapseton helpompi termi? Ymmärtäisitkö kolmen lapsen äitiä, jos hän sanoisi olevansa lapseton? Aivan varmasti hän on saattanut kärsiä lapsettomuudesta ennen lapsia ja sekundaarisesta lapsettomuudesta senkin jälkeen, mutta ei hän lapseton ole.

Ei ole keksittyä isättömyyttä, muualla kuin sinun kuvitelmissasi.

Minä kävin luovuttamassa sukusoluja ja niitä on käytetty, eli niistä on mahdollisesti syntynyt lapsi. En silti ole äiti, vaan olen edelleen lapseton.

Hypoteettinen kysymys; onko sukusoluja luovuttanut mies tai nainen edelleen lapseton, jos hän tapaa hänen sukusoluistaan syntyneen ihmisen tietäen että tämä on minun jälkeläiseni?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?

Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?

Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?

Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.

T. se jonka isä kuoli.

Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?

Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?

Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.

Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?

Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.

Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.

Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.

Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.

Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?

Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.

Kyllä loukkaantua saa. Kysytään vaihteeksi mitä se on sinulta pois jos kuolleen isän lapsi loukkaantuu siitä että sanot itseäsi isättömäksi? Ei se toisen loukkaantuminen mitätöi sun kokemusta tai todellisuutta mitenkään.

Kukaan ei ole väittänyt että olisi helppoa kasvaa niin kelvottoman isän kanssa, että tuntee kuin ei olisi isää ollenkaan. Kuitenkin sana isätön yleensä ymmärretään niin, ettei isää ole ollut lainkaan elämässä tai isä on kuollut.

Kyllä ihan jokainen ymmärtää (on tähän asti ymmärtänyt), että olen isätön, vaikka isäni on joskus ollut elämässäni eikä hän ole kuollut. 

Mielestäni loukkantumisjuttu menee niin, että keskustellessa sen asiaa ei lähdetä arvostelemaan turhaan, jonka asiasta puhutaan. Eli jos joku sanoo olevansa isätön, ei aleta kyseenalaista sitä, että mitä häh, oletko nyt ihan varmasti isätön ja paskapää kun sanot noin, ehkä et oikeasti olekaan ja minä olen oikeammin. 

No, ilmeisesti on sellainenkin riski, että kun kuollutta isäänsä sureva kertoo kivustaan, isätön ap sanoo, että kyllä, häntäkin sattuu, kun ei ole isää niin kuolleen isän lapsi loukkaantuu sitten varmaan tuostakin yrityksestä elää rinnalla. 

Joillekin ihmisille ei vaan voi puhua yhtään mitään, kun he triggeröityvät aina kaikesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isän kuolema on niin kova paikka, niin hakekaa apua. Apu ei ole häpeä.

Sen sijaan on naurettavaa purkaa omia traumojaan sättimällä isätöntä ihmistä kiittämättömäksi ja ties miksi ja jankata että kyllähän sulla nyt isä on.

Nostattekobitsenne aina jalustalle muisdakin tilanteissa, jotta voisitte korostaa omia kokemuksianne?

Jos ystävänne hakee adoptiota, niin olette kai ekana muistuttamassa, että eihän se sitten oikeasti teidän lapsi ole, sehän on vaan adoptoitu.

Voi näitä ankeuttajia.

Jos paska isä on noin kova paikka, hakekaa apua. On naurettavaa ulista isättömyydestä henkilölle, joka on isätön oikeasti. Purkakaa traumanne jossain muualla, jos ette kestä sitä että olette tällaisen henkilön mielestä lapsellisia itsenne korostajia.

Oijoi, vai että ihan oikeasti.

Naurettavaa tekstiä ja itsensä jalustalle nostamista.

Kyllä, oikeasti. Jos tuo kokemus on jalustalle nostoa, vielä enemmän sitä on sen leikisti isänsä menettäneen kokemuksen korostaminen.

Eli sinun mielestäsi vain sinun kokemuksesi on ainoa oikea.

Ahhh, minä, minä, minä.

Ei, vaan sen oikeasti isänsä menettäneen kokemus on ihan yhtä tärkeä kuin sen leikisti isättömänkin. On todella naurettavaa sanoa että ensin mainittu ei saa loukkaantua kun mä tässä nyt tarvitsen tilaa. Ymmärrätkö?

Mutta mikä siinä on sellaista, mistä pitää pahoittaa mielensä, jos joku sanoo että on isätön?

Ymmärrän, että vanhemman kuolema surettaa, mutta ei se silti muuta muiden ihmisten elämiä. Kokeeko siinä jotain kateutta toista kohtaan siitä, kun oma isä onkin kuollut? Ikävää varmaan?

Ymmärrätkö sinä, että sinun kokemuksesi vanhemman menettämisestä ei ole se ainoa oikea? On muitakin, jopa eri tavoin, vanhempansa menettäneitä.

T. se jonka isä kuoli.

Olisko vaikka se että henkilö käyttää termiä isätön vaikka hän ei ole isätön? Jos olisin isätön ja joku tulis mulle sanomaan miten kauheeta on olla isätön vainkei hän sitä ole, todellakin loukkaantuisin. Ja saisin loukkaantua eikä hänellä olisi oikeutta siitä mussuttaa. Kokemusten ymmärtäminen toimii molempiin suuntiin. Jos mun täytyy antaa tilaa hänen kokemukselleen, niin pitää hänenkin antaa tilaa mun kokemukselle. Millä oikeudella hän sit sanoisi että katso peiliin ja hanki apua?

Miksi loukkaantuisit siitä, että joku toinen sanoo olevansa isätön vaikkakin eri syystä kuin sinä?

Sinulla olisi varmaan ikävä isääsi. Isäsi ei silti tulisi takaisin muiden ihmisten isästatuksesta huolimatta. Ehkä kokisit jonkinlaista katkeruutta? Katkeruus on ymmärrettävää, mutta siitäkään ei tässä ole mitään hyötyä. Katkeruus on siyäpaitsi kuluttava tunne, mistä kannattaa yrittää ohjautua pois.

Huomaatko, että itse että tee mitään muuta kuin yrität mitätöidä tämän henkilön isättömyyttä väittämällä, että hän ei sitä ole, vain koska sinun mielestäsi asia on näin?

Ei kai tämä toinen alakaan väittää, että sinä et olisi isätön? Hän ei yritä kiistää isättömyyttäsi. Toisin kuin sinä hänen.

Eihän yässä kukaan isättömyydestä loukkaannu vaan siitä että sanotaan vain toiselle että et sä noin saa kokea, et sä saa nyt loukkaantua, koska tää on mun trauma.

Ymmärtäisin oikein hyvin, jos isänsä menettänyt loukkaantuisi siitä että toinen sanoo olevansa isätön vaikka ei ole. Ja saa loukkaantua. Ei se johdu siitä etteikö hyväksyisi toisen kokemusta tai olisi katkera.

Onpas itsekästä ajattelua, että vain minä voin määritellä, kuka saa sanoa olevansa isätön, ja muuten loukkaannun jos joku ei noudata määrittelyäni ja sanoo silti olevansa isätön.

Kannattaisiko muiden syyttelyn sijaan keskittyä itse pääsemään pois noin itsekkäästä ajattelusta?

Ehkä ajattelet, että no joo, onpas tuolla helppoa kun tuo vaan sanoo olevansa isätön. Sinä tunnut näkevän asian vain noin. Todellisuudessa sinulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä se toinen on joutunut kokemaan. Ei kukaan ihan noin vaan huvikseen sano lapsesta asti olevansa isätön.

Kyllä loukkaantua saa. Kysytään vaihteeksi mitä se on sinulta pois jos kuolleen isän lapsi loukkaantuu siitä että sanot itseäsi isättömäksi? Ei se toisen loukkaantuminen mitätöi sun kokemusta tai todellisuutta mitenkään.

Kukaan ei ole väittänyt että olisi helppoa kasvaa niin kelvottoman isän kanssa, että tuntee kuin ei olisi isää ollenkaan. Kuitenkin sana isätön yleensä ymmärretään niin, ettei isää ole ollut lainkaan elämässä tai isä on kuollut.

Ap kertoi, että kotona isä mitätöi hänet täysin eli hän eli vailla isän positiivista läsnäoloa ja kärsi isättömyyden negatiivisista puolista. Jos ap ja isä eivät ole olleet tekemisissä ap:n kotoamuuton jälkeen, näkisin ap:n ihan faktisesti aikalailla isättömäksi. Missä kohtaa hänellä on ollut isä? Aikuisuudessa ei lainkaan ja lapsuudessa ollut joku mykkä tai vaarallinen ihminen kotona, muttei normaalia isää.