Lue keskustelun säännöt.
Miten suhtaudutte ihmiseen, joka ei puhu juuri mitään?
28.01.2023 |
Olen itse tällainen ihminen. Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko, ja sen takia toisille ihmisille puhuminen tuntuu vaikealta. Olen ollut elämäni aikana useammassa porukassa, mutta lähes kaikissa olen jäänyt aika ulkopuoliseksi puhumattomuuden takia. Olen monesti miettinyt, mitä muut ihmiset ajattelee minusta. Vihaako ne minua vai olenko heille täysin yhdentekevä?
Kommentit (170)
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen, että hän jättää keskustelun kannattelun minulle, mikä on pidemmän päälle tosi raskasta. Vähän niinkuin siirtää vastuun sosiaalisesta kanssakäymisestä muille. Ei tee omaa osaansa. En siis jaksa kovin kauaa olla tekemisissä sellaisen kanssa.
Minä olen tosi hiljainen, kun aluksi tutustun ihmisiin, mutta ajan kanssa alan kyllä puhua enemmän. On vaan hankala päästä sinne asti, kun osa haluaa, että on heti puhelias jne, ja jos ei ole, niin ei kiinnosta. Tämä vaikeuttaa tutustumista tosi paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen, että hän jättää keskustelun kannattelun minulle, mikä on pidemmän päälle tosi raskasta. Vähän niinkuin siirtää vastuun sosiaalisesta kanssakäymisestä muille. Ei tee omaa osaansa. En siis jaksa kovin kauaa olla tekemisissä sellaisen kanssa.
Onko aina pakko puhua? Entä jos vaan ootte hiljaa? Miksi se on niin kamalaa, vai onko se?
Nyt puhuttiin ihmisestä, joka ei puhu juuri mitään. Kaikissa tilanteissa ei voi koko aikaa vain olla hiljaa. Vai mitä tuumaisit, jos esim. lääkäri olisi ihan hiljaa eikä puhuisi vastaanotolla mitään?
Et taida nyt itse ymmärtää mistä on oikeasti kysymys. Ja olen muuten ollut ainakin kahdella hiljaisella lääkärillä, jotka ei käytännössä ole puhuneet kuin muutaman sanan. Itse silloin sitten kyselin paljon kysymyksiä, joihin toki vastasivat. Hyvin hoitui lääkärillä käynti heidänkin luonaan.
Selektiivinen mutismi eli valikoiva puhumattomuus on ihan todellinen ahdistuksen muoto. Antaisin itse aikaa "lämmetä" osallistumaan sitä tahtia kun puhumaton itse kokisi hyväksi. Pahimpia (lapsille ainakin) on nämä kyselyt, että veikö kissa kielen... Joten en aikuisenkaan kohdalla tekisi numeroa hiljaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen, että hän jättää keskustelun kannattelun minulle, mikä on pidemmän päälle tosi raskasta. Vähän niinkuin siirtää vastuun sosiaalisesta kanssakäymisestä muille. Ei tee omaa osaansa. En siis jaksa kovin kauaa olla tekemisissä sellaisen kanssa.
Onko aina pakko puhua? Entä jos vaan ootte hiljaa? Miksi se on niin kamalaa, vai onko se?
Nyt puhuttiin ihmisestä, joka ei puhu juuri mitään. Kaikissa tilanteissa ei voi koko aikaa vain olla hiljaa. Vai mitä tuumaisit, jos esim. lääkäri olisi ihan hiljaa eikä puhuisi vastaanotolla mitään?
Eikö tässä ole nyt kyse vapaa-ajan vietosta ei ammatilliseen liittyvään puhumiseen. Puhun paljon töissä, mutta en vapaa-ajalla. Eri
Vapaa-ajalla minä ainakin lääkärissä käyn. Ja aika vaikea on diagnooseja tehdä, jos potilas ei sano mitään.
Itseäni ärsyttää hiljaiset ainoastaan silloin, jos ne ainoat sanat ja lauseet on vittuilua muille tai kritisointia siitä että joku tehdään tai sanotaan väärin. Mielestäni silloin ei ole varaa kritisoida, jos itse ei tee yhtään mitään asioille vaan katselee vaan vierestä paheksuen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen, että hän jättää keskustelun kannattelun minulle, mikä on pidemmän päälle tosi raskasta. Vähän niinkuin siirtää vastuun sosiaalisesta kanssakäymisestä muille. Ei tee omaa osaansa. En siis jaksa kovin kauaa olla tekemisissä sellaisen kanssa.
Onko aina pakko puhua? Entä jos vaan ootte hiljaa? Miksi se on niin kamalaa, vai onko se?
Nyt puhuttiin ihmisestä, joka ei puhu juuri mitään. Kaikissa tilanteissa ei voi koko aikaa vain olla hiljaa. Vai mitä tuumaisit, jos esim. lääkäri olisi ihan hiljaa eikä puhuisi vastaanotolla mitään?
Et taida nyt itse ymmärtää mistä on oikeasti kysymys. Ja olen muuten ollut ainakin kahdella hiljaisella lääkärillä, jotka ei käytännössä ole puhuneet kuin muutaman sanan. Itse silloin sitten kyselin paljon kysymyksiä, joihin toki vastasivat. Hyvin hoitui lääkärillä käynti heidänkin luonaan.
Ei se kaikkien potilaiden kohdalla onnistu, että potilas toimii kyselyautomaattina ja lääkäri vain vastaa. Monissa tilanteissa on pakko osata selittää asioita ilman, että toinen erikseen kysyy. Eihän maallikko edes tiedä kaikissa tapauksissa, mitä pitäisi kysyä. Ei voi toimia asiakaspalveluammatissa, jos ei saa suutaan auki.
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi reilua kun sen verran sanoisi, että anteeksi mutta minä olen uusissa tilanteissa hiljainen eikä se johdu sinusta/teistä..itselle tulee tosi vaivaantunut olo jos ei tiedä miksi joku ei puhu..miettii että onko vika itsessä, häivynkö vai yritänkö väkisin keksiä jotain juttua🙂
Milloin tää sitten pitäisi sanoa? Mistä sen tietää että toinen miettii tuollaisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalaisessa kulttuurissahan ihaillaan ihmisiä jotka ovat täysin puhumattomia. Eli olet ideaali.
Aikani yritän pitää keskustelua yllä ja saada sitä toistakin juttelemaan, mutta kuten joku tuossa jo aiemmin sanoi niin niin ei sitä kauhean kauan jaksa monologia pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parempi se kuin koko ajan äänessä. Välillä pitää voida olla hiljaa.
Eikoista, että aika monellekin tässä ketjussa ei ole mitään välimuotoa "koko ajan äänessä" ja "ei puhu juuri mitään" välillä. Miten olisi ihan sellainen tavallinen vuorovaikutus, jossa puolin ja toisin puhutaan, mutta ei papateta koko aikaa?
En sen kummempaa mieti. En jaksa itsekään hirveästi lätistä mitään turhaa, olen kai aika asiakeskeinen tyyppi. Jatkuvasti äänessä olevat koen usein hyvin raskaina tapauksina kun vaativat jatkuvaa huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Selektiivinen mutismi eli valikoiva puhumattomuus on ihan todellinen ahdistuksen muoto. Antaisin itse aikaa "lämmetä" osallistumaan sitä tahtia kun puhumaton itse kokisi hyväksi. Pahimpia (lapsille ainakin) on nämä kyselyt, että veikö kissa kielen... Joten en aikuisenkaan kohdalla tekisi numeroa hiljaisuudesta.
Tätä olen epäillyt meilläkin työelämässä kohtaaman ihmisen kohdalla. Ollaan yritetty olla normaaleja ja puhua kuten muillekin, mutta tilanne ei ole vuoden aikana muuttunut miksikään. Sitten kun tulee reklamaatioita, joudutaan muut ottamaan vastuu asioista ja yrittää selitellä parhain päin, vaikkei edes tiedetä, mitä oikein on tapahtunut ja miksi.
En minäkään mikään suupaltti ole, mutta äkkiä hiipuu sellainen ihmissuhde, jossa toisesta ei saa yhtään mitään irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen, että hän jättää keskustelun kannattelun minulle, mikä on pidemmän päälle tosi raskasta. Vähän niinkuin siirtää vastuun sosiaalisesta kanssakäymisestä muille. Ei tee omaa osaansa. En siis jaksa kovin kauaa olla tekemisissä sellaisen kanssa.
Onko aina pakko puhua? Entä jos vaan ootte hiljaa? Miksi se on niin kamalaa, vai onko se?
Mä voin olla hiljaa yksin kotonakin.
Olin siivoustyössä jota tehtiin parin kanssa, ei kiinnostanut tyhjän lätinä joten olin kuulokkeet korvilla ja kuuntelin musiikkia, työpari ahdistui minusta, sain kenkää ja nyt olen työtön ja sellaisena aion pysyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen, että hän jättää keskustelun kannattelun minulle, mikä on pidemmän päälle tosi raskasta. Vähän niinkuin siirtää vastuun sosiaalisesta kanssakäymisestä muille. Ei tee omaa osaansa. En siis jaksa kovin kauaa olla tekemisissä sellaisen kanssa.
Onko aina pakko puhua? Entä jos vaan ootte hiljaa? Miksi se on niin kamalaa, vai onko se?
Mä voin olla hiljaa yksin kotonakin.
Joillekin se puhuminen voi olla äärimmäisen uuvuttavaa ja haastavaa. Täytyisikö sellaisten venyä rajojensa yli vain siksi että toisella ei olisi tylsää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi reilua kun sen verran sanoisi, että anteeksi mutta minä olen uusissa tilanteissa hiljainen eikä se johdu sinusta/teistä..itselle tulee tosi vaivaantunut olo jos ei tiedä miksi joku ei puhu..miettii että onko vika itsessä, häivynkö vai yritänkö väkisin keksiä jotain juttua🙂
Milloin tää sitten pitäisi sanoa? Mistä sen tietää että toinen miettii tuollaisia?
Yleensä siinä tutustumisen alkuvaiheessa. Näin tulee kaikille heti selväksi, ettet ole ylimielinen tms. vaan enemmänkin ujo tai hitaasti lämpenevä.
Itselle on joidenkin ihmisten juttuja kuunnellessa tullut harvinaisen selväksi, että ei jaeta samoja kiinnostuksen kohteita tai arvoja. Siinä tapauksessa en todellakaan jaksa käyttää yhtään energiaa keskusteluun sen enempää, kuin että kysyn kohteliaisuudesta että miten viikonloppu meni. Se riittää, etenkin jos kyse on työyhteisöstä.
Varaan parhaan itseni ihmisille jotka osaa arvostaa samoja asioita, silloin juttua kyllä riittää. En jaa asioitani selän takana juoruiltavaksi, tiedän kyllä että sitä tapahtuu, en ole tyhmä.
Kunhan työasiat tulee hoidettua, se riittää. Muuten voi pysyä smalltalk -tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhtaudun neutraalisti, mutta en aktiivisesti hakeudu sellaisen seuraan, koska en halua pitää monologia.
Miksi sinun pitäisi pitää monologia? Ole itsekin hiljaa vain. Tuskin se toinen kaveri halua kuunnella sitä sinun monologia.
No jos toinen ei puhu niin silloinhan se on monologi. Helvetin tylsäksi menee, jos 24/7 istutaan tuppisuuna sanomatta mitään. Toki kiva, jos sellainen elämä sinulle sopii. Älä kuitenkaan syyllistä muita, jos he eivät halua liittyä seuraasi mykkäkoulua pitämään.
Etkö sä koskaan nuku? :D :D
Mä taas voisin vaikka joka ilta ottaa jonkun mukaani iltakävelylle, kun vien koiran lenkille. Ei tarvitsisi puhua koko matkalla yhtään mitään. Pidän hiljaisuudesta. Tietty sen verran pitäisi kyetä puhumaan tai edes laittamaan viestiä, että voitaisiin sopia kellonaika ja paikka, milloin ja missä tavataan.
Eikö tässä ole nyt kyse vapaa-ajan vietosta ei ammatilliseen liittyvään puhumiseen. Puhun paljon töissä, mutta en vapaa-ajalla. Eri