Lue keskustelun säännöt.
Miten suhtaudutte ihmiseen, joka ei puhu juuri mitään?
28.01.2023 |
Olen itse tällainen ihminen. Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko, ja sen takia toisille ihmisille puhuminen tuntuu vaikealta. Olen ollut elämäni aikana useammassa porukassa, mutta lähes kaikissa olen jäänyt aika ulkopuoliseksi puhumattomuuden takia. Olen monesti miettinyt, mitä muut ihmiset ajattelee minusta. Vihaako ne minua vai olenko heille täysin yhdentekevä?
Kommentit (170)
Suhtautumiseni johonkuhun ei perustu puhumattomuuteen/puhumiseen käytännössä ollenkaan.
Miten hän kohtelee muita ihmisiä? Jollain lailla ystävällinen, hyväksyvä, huomioiva, lempeäkin voi olla vaikka täysin sanattomasti.
Ihmisillä on kovin erilaisia sosiaalisia persoonallisuuksia, erilaista yksityisyyden tai oman tilan tarvetta, erilaista ärsykkeiden sietokykyä.
Mikään noista ei vie pois lähtökohtaista kunnioitustani ja hyväksyntääni toista ihmistä kohtaan.
Ilkeys tai hyökkäävyys esimerkiksi vie.
Olen lempeällä tavalla ekstrovertti, suht puhelias, kontaktin ottamisessa ja esittäytymisessä yleensä aktiivisempi kuin satunnainen toinen osapuoli.
Mulla on kavereissa mm. mykkä kuulovammainen ja psykoosisairaudesta toipunut ujo, hiljainen, varautunut henkilö. Seurustelen paniikkihäiriön oireita saavan hiljaisen ja rauhallisen miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole tullut ajatelleeksi asiaa aiemmin mutta minua ei oikeastaan haittaa lainkaan. Olen itsekin hiljaa viihtyvä mutta tottunut tarvittaessa keskustelemaan paljonkin. Jos joku joukossa haluaa keskittyä lähinnä kuuntelemaan, siinä ei mielestäni ole mitään ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumattomat kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella. Kommentit "en jaksa jutella turhanpäiväisiä" kertovat juurikin siitä, että kuvitellaan sen oman elämän olevan niin helvetin kiinnostavaa, että muiden kanssa ei pysty ollenkaan puhumaan. Surullista, että elämä on joillain niin minäkeskeistä, ettei pysty kiinnostumaan muiden näkemyksistä.
Mm. minä kirjoitin noin, mutta tarkoitin sillä kyllä VÄSYMISTÄ eli en jaksa = energia ei riitä ja väsyn. Sekin tuli kyllä viestistä selväksi. Ja turhanpäiväisellä en tarkoittanut toisen ihmisen asioita vaan jotain millä vain täytetään tyhjää tilaa. Aina pitää yrittää vääntää kaikki väkisin ja vaikka valheellisestikin negatiiviseksi ja alkaa haukkumaan päälle.
Kerron sinulle salaisuuden: Tuossa ei nyt puhuttu sinusta. Maailmassa on muitakin ihmisiä kuin sinä. Siksi on turha vetää hernettä nenukkin, jos puhutaan yleisellä tasolla eikä suoraan sanota, että sinä olet sitä tai tätä.
Olen eri, mutta ensimmäiseen kommenttiin vastatakseni; siinä lukee melko suppea näkökulma siitä mitä turhanpäiväisistä puhuminen voi joillekin merkitä. Eiköhän ihmiset ihan vaan pidä turhanpäiväisistä puhumista turhana ja tyhjänä, ilman että sillä olis tekemistä sen näin kokijan henkilökohtaisen elämän kanssa. Niinkö esim säästä puhuminen harvemmin antaa oikein mitään. Se on lähinnä lämpimikseen puhumista, jossa sisältö ei ole kovin informaatiorikasta tai tarkoituksellista
Monissa tilanteissa se on hyvinkin tarkoituksellista, että puhutaan säästä. Se voi olla myös informaatiorikasta. Pitää vain osata hahmottaa, että asiat, jotka eivät itsestä tunnu kiinnostavilta voivat silti olla merkityksellisiä. Itse teen myyntityötä ja small talk on keskeinen osa asiakkaan "lämmittelyprosessia", jonka kautta päästään itse asiaan eli myyntiin. Juttelemalla ensin niitä näitä voitetaan asiakkaan luottamus ja tulee vähemmän todennäköisesti välitöntä tyrmäystä, joka on aikalailla vakio, jos rupean heti "osta osta osta" linjalle. Jutustelun lomassa saan myös ongittua asiakkaalta tietoja, joita voin käyttää myyntiargumenteissa perusteluina. "Niin, tuossa kerroit, että teillä on tapana katsella elokuvia. Siinä tapauksessa suosittelisin tätä nopeampaa nettiä, jotta kuva pyörii paremmin" jne. jne.
No tuossa sinun esimerkissä on aika selkeä asetelma, jossa on päämäärä ja tarkoitus aseteltuna, jota kohti keskustelulla edetään. Tälleen normikanssakäymisessä se säästä puhuminen voi silti vaikuttaa erittäin merkityksettömältä joillekin.
Voi toki, jos ei ole kykyä hahmottaa sosiaalisen kanssakäymisen kuvioita. Sellaista keskustelua ei olekaan, jossa ei ole päämäärää ja tarkoitusta. Ihan sama, onko se tarkoitus myydä laajakaista vai esim. tutustua uuteen ihmiseen tai ihan vain jutella mukavia naapurin mummolle.
Voi kun olisikin aina joku päämäärä, mutta voi olla, ettei sellaista ole ollenkaan. Tiedän kokemuksesta, että aivan oikeasti voi olla tilanne, jossa henkilöllä ei ole ollenkaan intentiota toista kohtaan. Onko se sitten mainitsemaasi sosiaalisen kanssakäymisen hahmottamattomuutta, vai ihan vaan kiinnostamattomuutta tai tarpeettomuutta
Anna konkreettinen esimerkki tuollaisesta tilanteesta niin katsotaan, mikä on sen päämäärän tilanne.
Ei siitä vielä voi päätellä ihmisen luonnetta. Se tulee muuta kautta näkyviin. Hiljaisetkin ihmiset, joita esim. Suomessa on runsaanpuoleisesti, ovat erityyppisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitoksia kaikille vastanneille. Oli mielenkiintoista lukea. En siis tahallani ole hiljaa, vaan minulla on ahdistuneisuushäiriö, joka vaikeuttaa ihmisten kanssa olemista. Olen koettanut etsiä apua tähän ongelmaan ammattiauttajilta, mutta ei minua ole osattu auttaa. Sanotaan vaan, että minun pitäisi siedättää itseäni ja vain mennä sosiaalisiin tilanteisiin. No, sitten kun menen, niin ahdistuksen takia käyttäydyn oudosti, ja saan siitä negatiivista palautetta. Olen mieluummin hiljaa kuin puhun outoja. Vai olisiko outojen puhuminen parempi asia kuin tuppisuuna oleminen? T. ap
Riippuu toki kuinka hurjia outojen puhumisia saattaa tapahtua. Mutta ei sellaiset vähän höpsöt tai oudot puheet oo huono asia, tai muutenkaan vakava virhe tai sellainen hurjan välteltävä asia. Keskustelut on kuitenkin vain keskustelua, ei niitä tarvi pitää suurena ja vakavana asiana.
Yksi esimerkki tulee mieleen outojen puhumisesta. Mietin että olin liian tarkkana jostain asiasta ja ajattelin, että miten sanoisin sen. Ajattelin, että en voi sanoa "minä nussin pilkkua". Päätin korvata sanan "nussia" sanalla "piip". Oli siis tarkoitus sanoa "minä piip pilkkua", mutta kuulin itseni sanovan "minä piip pillua". Tämä sanojen sekoittuminen johtui siis ahdistuneisuudesta. Mahtoivatkohan muut pitää minua outona lesbona... En siis ole lesbo. T. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mitenkään. En tunne noin sulkeutuneita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Tulee kiusallinen olo. Ei niinkään itseni, vaan sen puhumattoman takia, kun ei tiedä, haluaako hän, että hänelle ylipäätään puhutaan mitään. Kun vastauksena on joo tai ei, ja hyvässä tapuksessa jopa kaksi sanaa. Ja ennen kuin saat edes lausetta kunnolla päätökseen, toinen on jo menossa.
Tässä tapauksessa ei ole kyseessä ystävä vaan työhön liittyvä ihminen. Ja kun on pakko asioita selvittää, niin voin sanoa, että hankalaa on. Koskaan ei tiedä, onko asia edes mennyt perille, kun vastauksena on nyökkäys tai joo, ei koskaan eikä ikinä mitään tarkentavaa kysymystä. Yritän olla normaali ja jutella kuten muillekin, mutta kyllä se ponnisteluja vaatii ja mieluummin välttelee kohtaamisia. Valitettavasti.
Jos hän saa sinusta sellaset fibat että sua ottaa päähän tää tyyppi niin sulkeutuu vielä enemmän ja vetäytyy/välttelee. Monet, jotka on hiljaisia, jännittää toisia ihmisiä. Usein ovat herkkiä, sisältä voi löytyä kiltti ihminen.
On tietysti psykopaatteja jotka ei vaan välitä susta ja sun jutuista, mutta nämä ovat sosiaalisesti lahjakkaita, itsevarmoja eikä heillä ole estoja, jos haluavat niin puhuvat mitn paljon vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli joskus pomo, joka sanoi työpäivän aikana korkeintaan pari lausetta. Nekin ainoastaan, jos oli töiden takia aivan pakko puhua. Ei ollut ujoutta tai mitään, oli vaan sellainen äärimmäisen sulkeutunut tyyppi, ei minkäänlaista ihmisläheisyyttä. Ei kuitenkaan mikään ihmisvihaajaakaan. Tavallaan erakko, mutta silti oli vaimo hänellä. En tiedä puhuiko vaimonsakin kanssa sitten pari lausetta päivässä vai miten. Ja muille oli samanlainen, ei ollut mistään henkilökohtaisesta kyse. En oikein jaksanut ymmärtää miksi hankkiutua esimiesasemaan, jos puhuminen on niin vastenmielistä. Täytyy sanoa, että mukavempiakin pomoja on tullut nähtyä. No, sinä tuskin sellainen olet, mutta yritän kai tuoda esille sitä että hiljaisia ihmisiä on monenlaisia. Ja sitä, että tämä nimenomainen tyyppi kummittelee päässäni vielä viisitoista vuotta myöhemminkin.
No en minä vihaa hiljaisia ihmisiä ja jos ei toinen halua puhua niin ei siinä mitään. Tottakai jos on esim. töissä tämmöinen työkaveri niin aluksi saattaa itsellä olla vaivaantunut olo jos ei toinen sano halaistua sanaa, koskaan eikä missään tilanteessa. Mun mielestä olisi ihan kiva jos tämä hiljainen kertoisi ihan yhdellä, kahdella lauseella ettei ole kovin sosiaalinen, ainakin tulisi selväksi ettei ole kyse ylimielisyydestä tai siitä että minä olen rasittava/ärsyttävä. Mutta siis hiljaiset saavat mun mielestä olla hiljaisia, kaikki ovat omansalaisia.
No, joskus vuosia sitten tuli uusi työntekijä ja mun piti perehdyttää hänet. Oli kyllä vaikeeta kun se ei puhunut mitään, ei kysynyt mitään ei kommunikoinut kuinkaan. Tämä ärsytti suunnattomasti, kun ei tiennyt ymmärsikö ohjeita vai ei ja mikä yleensä meni perille. Vaikka kuinka olisi sosiaalisten tilanteiden pelko niin voi opetella edes vastaamaan ja kysymään kun kysyttävää on.
"Siedätys" tai altistaminen pitäisi aloittaa helpoimmista tilanteista ja asteittain edetä kohti haastavimpia. Ei hypätä kylmiltään kaikkein vaikeimpaan tilanteeseen ja kuvitella, että pystyisi kuin taikaiskusta toimimaan "normaalisti". Hyvä olisi, jos harjoitellessa voisi samantien myös purkaa niin hyvät kuin huonot kokemukset toisen kanssa, jotta ne eivät jää vaivaamaan mieltä eivätkä laske itsetuntoa entisestään.