Sinä jonka mielestä perheen jokaisella lapsella pitää olla oma huone

No en tietenkään ole sitä mieltä. Miksi joku on tuota mieltä? Perustelut. 

Asuin lapsena ahtaasti kahden sisaruksen kanssa.

Haluan omille lapsilleni parempaa.

Ok-taloissa, kerrostalossa ja rivarissa ja sitten taas ok-talossa. Kuin? Mitä hyötyä siitä tiedosta?

Olin ennen sitä mieltä.

Asuin koko lapsuuteni omakotitalossa maalla. Lapsuudessani oli ihan itsestäänselvyys että kaikilla on oltava omat huoneet, minulla ja sisaruksillanikin. Jos koulussa kävi ilmi ettei jollakulla ollut kotona omaa huonetta niin sitä ihmeteltiin.

Sitten muutin kaupunkiin ja saatiin neljä lasta. Muuttui myös suhtautumiseni siihen että kaikilla lapsilla pitäisi olla omat huoneet, kun niitä viiden makuuhuoneen asuntoja ei löytynytkään niin helposti.

Olen aina sitä mieltä ja en muuta mielipidettä. Jos suostuu ajatukseen että jokainen asuu ahtaasti ja tekee päälle liikaa lapsia, se ei voi toimia lasten kannalta. Kallista on nyt joka paikassa, siitä voi keskustella lisää.

Olen asunut lapsena 5 huoneen + keittiön omakotitalossa kaksilapsisessa perheessä. Sitten aikuisena ensin vuoden kaksiossa puolison kanssa, sitten lähes vuosikymmenen puolison ja lopuksi vauvan kanssa kolmiossa, nyttemmin 6 h + keittiö ja kaksi lasta.

Mieheni, joka on lapsena jakanut huoneensa sisaruksen kanssa, on samaa mieltä, että jokainen lapsi tarvitsee oman huoneen.

Vierailija kirjoitti:

No en tietenkään ole sitä mieltä. Miksi joku on tuota mieltä? Perustelut. 

No esim minä olen . Olen lapsuuteni asunut rintamamiestalossa 11 sisarukseni kanssa (ei tosin oltu kaikki yhtä aikaa kotona,  mutta yläkerrassa oli lasten huoneita ja monta nukkui samassa huoneessa)

Silloin kaipasin yksityisyyttä. 

Itsellä 4 lasta ja kaikilla omat huoneet. Alunperin talossamme oli kolme makkaria, mutta jatkoimme taloa ja teimme kaksi makuuhuonetta lisää, kun lapset olivat syntyneet. 

Nyt lapset jo pois kotoa ja talo on tietenkin suuri kahden asuttavaksi, siltikin tuntuu, ettei tilaa ole liikaa, ja  silloin kun nuoriso tulee kotiin juhlapyhiksi/loma-aikoina kaikilla on edelleen omat huoneet .

Kätevää.

Ostettiin ok-talo, jossa jokaisella lapsella oma huone. Hengailevat usein, toistensa huoneissa ja korona-aikaan keksivät myös yökyläillä toisillaan. Kuitenkin tarvittaessa löytyy oma rauha. Mikäs tässä.

Vierailija kirjoitti:

Olin ennen sitä mieltä.

Asuin koko lapsuuteni omakotitalossa maalla. Lapsuudessani oli ihan itsestäänselvyys että kaikilla on oltava omat huoneet, minulla ja sisaruksillanikin. Jos koulussa kävi ilmi ettei jollakulla ollut kotona omaa huonetta niin sitä ihmeteltiin.

Sitten muutin kaupunkiin ja saatiin neljä lasta. Muuttui myös suhtautumiseni siihen että kaikilla lapsilla pitäisi olla omat huoneet, kun niitä viiden makuuhuoneen asuntoja ei löytynytkään niin helposti.

Taitaa olla maaseudulla yleisempääkin.

Me muutettiin äidin ja veljen kanssa etelä-suomalaisen kunnan sivukylään kun olin ala-asteella. Löydettiin sopiva asunto kylän ainoasta kerrostalosta. Asunnossa oli kaksi makuuhuonetta ja olohuone ja keittiö erikseen, neliöitä yli 80.

Suunnilleen ensimmäinen ihmetyksenaihe koulussa oli se, että veljelläni ja minulla ei ollut ikiomia huoneita, vaan yhteinen jaettu huone. Miks sulla ei oo omaa huonetta -kyselyt tuntui hassulta, koska olimme aiemmin asuneet paljon pienemmässä asunnossa, missä ei ollut edes vessaa ja kylppäriä erikseen. Mutta toki lapset oli tottuneet siihen, että kaikki asuu vain omakotitaloissa ja tilaa ja huoneita riittää.

Jotkut lapset ei edes olleet ikinä käyneet kertostalossa aikaisemmin. Yksikin kaveri koputteli rapun ulko-oveen ja ihmetteli miksei kukaan avaa, ennen kuin huomasin ja menin vastaan kaveria.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina sitä mieltä ja en muuta mielipidettä. Jos suostuu ajatukseen että jokainen asuu ahtaasti ja tekee päälle liikaa lapsia, se ei voi toimia lasten kannalta. Kallista on nyt joka paikassa, siitä voi keskustella lisää.

Ahtaasti asuminen on hyvin suhteellista.

En koe asuvani ahtaasti, vaikka meidän perheen kolmesta lapsesta kaksi jakaa saman huoneen, yhdellä on oma.

Helppohan omakotitalosta on huudella.

Lapsuuden omakotitalossa. Nukuttiin kyllä ennen kouluikää kaikki kolme samassa huoneessa mutta kouluun mennessä saatiin omat huoneet.

Opiskelemaan lähtiessä kaksiossa, kunnes lapsen syntymän jälkeen muutettiin paritaloon.

Menkääpä asumaan vaikka Britanniaan, missä rakennuskanta on verrattain vanhaa ja satavuotiaat talot ihan tavallista.

Totta kai isojakin taloja ja asuntoja löytyy, mutta esimerkiksi rivitaloissa usein on 2-3 makuuhuonetta. Hinta silti 1-2 miljoonaa.

Isossa talossa on myös kulut isot.

Vierailija kirjoitti:

Asuin lapsena ahtaasti kahden sisaruksen kanssa.

Haluan omille lapsilleni parempaa.

Miksi olet sitä mieltä? Ei perusteluksi riitä että musta tuntuu siltä, koska lapsena jaoin huoneeni? Miksi muilla pitää olla niin? Ja minkä ikäisellä lapsella pitää olla oma huone, jo vauvalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin lapsena ahtaasti kahden sisaruksen kanssa.

Haluan omille lapsilleni parempaa.

Miksi olet sitä mieltä? Ei perusteluksi riitä että musta tuntuu siltä, koska lapsena jaoin huoneeni? Miksi muilla pitää olla niin? Ja minkä ikäisellä lapsella pitää olla oma huone, jo vauvalla?

Olen käytännössä tehntt kaiken vanhemmuudessani toisin kuin vanhempani. Lapsiluvusta lähtien.

10 vuotiaaksi asti asuin 65 m2 kerrostalokolmiossa. Ikäeroa mulla ja siskollani on 6 vuotta. Alkuun jaoin pienen makuuhuoneen siskoni kanssa, mutta myöhemmin vanhempieni makuuhuoneesta jaettiin mulle kirjahyllyllä pieni osa. Sängyn ja kirjahyllyn välissä mulla onli noin 80 cm levyinen käytävä, jossa piti pystyä leikkimään. Siihen aikaan (siis 1960-luvulla) tosin oli ihan tavallista, että lapset leikkivät kavereineen ulkona eikä sisällä. Sitten muutettiin 120 m2 kerrostaloasuntoon. Molemmille lapsille omat huoneet plus lisäksi isälleni työhuone. Lapsuudenkodistani muutin hetkeksi aikaa silloisen poikaystäväni kanssa HOAS:in asuntoon, joss aoli pieni makuuhuone sekä tupakeittiö. En enää muista neliöiden määrää. Sieltä  muutin yksin 56 m2 kerrostalokaksioon, jossa asuin vielä esikoiseni synnyttyäkin muutaman vuoden. Alussa lapsi nukkui mun kanssani makkarissa, mutta myöhemmin lapsi sai makkarin omaksi huoneekseen ja mä jaoin olohuoneen kirjahyllyllä siten, että hyllyn taakse mahtui 120 cm leveä sänkyni. Kun aloin odottaa toista lastani, muutin 90 m2 rivitalokolmioon. Tässä asunnossa oli toisessa kerroksessa eräänlainen halli, johon laitettiin kattoon verhokiskot ja saatiin eristettyä yksi huone lisää. Siitä asunnosta sitten muutin tähän 98 m2 rivitaloasuntoon, jossa olohuoneen lisäksi 3 makuuhuonetta eli molemmille lapsilleen oli omat huoneet. Nyt lapseni ovat jo aikuisia ja asun tässä edelleen. 

Aina omakotitalossa, ainoa lapsi joten aina oli oma huone.

Lapsena jouduin jakamaan huoneen veljen kanssa. Kakskymppiseksi asti.

Mun lapsella on aina ollut oma huone. Ja aikuisilla oma huone. Olohuoneessa ei nukuta.

Lapsuudenkodissani meillä oli rintsikan yläkerrassa yksi pieni ja yksi iso makkari.

Jostain merkillisestä syystä minä en ikinä saanut sitä erillistä pientä vaan ensin siinä oli isoveli, sitten isosisko ja sitten pikkusisko. Minä olin ja pysyin siinä isossa jossa aina asui siis joku kanssani. Pikkusiskon saatua oman huoneen, isosisko muutti takaisin samaan huoneeseen.

Olin aamuvirkku ja kouluaamut tosi aikaisia. Olisin halunnut mennä ajoissa nukkumaan mutta ei.