Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Keskustelun vaikeus ja sosiaalinen pelko
28.01.2023 |
Olen aiemmin tuskaillut täällä samasta aiheesta. Olen siis juuri aloittanut uudessa työssä ja vanhat pelkoni ovat ottaneet vallan. On todella vaikea luottaa ihmisiin tai itsessäni siihen että pärjäisin ihmisten kanssa.
Haluaisin kahvitellessa osallistua keskusteluihin, mutta jos avaan suuni puhunkin tosi hermostuneesti ja sitten juttu tyssääkin kuin seinään kun en uskallakaan olla äänessä pitempään.
Olen alkanut tulkitsemaan toisten ilmeitä ja kuvittelen jokaisen ilmeen tarkoittavan että he halveksivat minua, he eivät pidä minusta, he vihaavat minua, he kiusaantuvat minusta, he yrittävät parhaansa ottaakseen minut hyvin mukaan mutta minä pilaan kaiken.
Nämä ajatukset valtaavat pääni. Ne ovat osittain vanhoja traumoja ja en pysty näkemään tällä hetkellä mitään muuta skenaariota kuin että nuo kaikki taas toteutuvat.
Olen jo melko vanha kokemaan tällaisia. En tiedä ketään muuta itseni ikäistä joka olisi näin pelokas tai miettisi tällaisia.
Entä jos kukaan ei tule pitämään minusta tuolla?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastaajille. Ajatukset vähän ehkä taas loksahtelevat paremmin paikoilleen. Huomaa sen oman katastrofiajattelunkin kun kirjoittaa sen ylös.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vähän samanlaista. Olen tosin ollut samalla työnantajalla jo monta vuotta, mutta pari kertaa, kun mut on siirretty uuteen ryhmään, jossa en tunne suurinta osaa ihmisistä, on tullut samaa. Kun avaan suuni ja sanon jotain kahvitauolla, niin porukka hiljenee eikä kukaan kommentoi tai sano mitään. Sellaistakin käy, että kun liityn kahviseuraan, niin vilkas puheensorina loppuu ja kaikki hiljenevät. Tulee tunne, ettei kukaan halua olla missään tekemisissä kanssani siellä.
En tiedä, milä mussa on vikana, vai onko tuo ihan normaalia käytöstä työpaikoilla. Se on jäänyt minulle mysteeriksi.
Masennuslääkkeitä minullakin on.
Onneksi työuraa on jäljellä enää muutama vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä tarkkaile itseäsi koko ajan.
Niin, kyllä, mutta mitäs sitten kun muut tarkkailevat ja kommentoivat tai jopa nauravat omaa olemusta ? Sitä on vaikea sen jälkeen olla miettimättä
Luulet, että kaikki tarkkailevat sinua, mutta se ei ole totta. Ownaa se, että olet sosiaalisesti kömpelö, ja yritä miettiä asian humoristisia aspekteja. Ole valmis vaikka tulemaan sen kanssa ulos kaapista. Jännitystä helpottaisi, jos ei olisi sellainen olo, että täytyy koko sjan yrittää peittää sitä. Todellisuudessa ihmiset pitävät sinua varmasti ihan mukavana, mutta ehkä vähän hiljaisena. En itse koskaan ainakaan ajattele mitään pahaa, jos huomaan jonkun jännittävän. Päin vastoin, voin samaistua. Moni muukin meistä on joskus jännittänyt sosiaalisia tilanteita, joten et varmasti ole ainoa. Yritä muuttaa pään sisäistä puhettasi niin, että sen sijaan että valmiiksi ajattelet, että muut suhtautuvat sinuun negatiivisesti, suuntaat ajatuksen siihen, kuinka mukavia työkaverisi varmasti ovat ja on kiva tutustua heihin. Suuntaa ajatukset itsestäsi muihin ja ole aidosti kiinnostunut ympärillä olevista ihmisistä. Kuten joku edellä sanoi, useimmat pitävät enemmän niistä, jotka kuuntelevat mitä muilla on sanottavaa. Näin myös lakkaat koko ajan tarkkailemasta vain itseäsi ja pystyt paremmin rentoutumaan tilanteessa. Ajan kanssa kehitys sosiaalisessa kanssa käymisessä niin, että se käy luonnostaan. Tsemppiä!
Kiitos, hyvä kommentti!
Minulla olisi suuri halu "tulla kaapista" sosiaalisen kömpelyyteni kanssa, mutta se tuntuu ihan äärimmäisen vaikealta. Yksi mikä sitä jarruttaa on ehkä ajatus siitä että se olisi muille jollain tapaa liikaa, ylittäisi jonkun sosiaalisen normin.
Toisaalta se varmasti näkyy ja kuuluu ihan ilman sanomistakin, mutta en tosiaan tiedä miten sen voisi heittää ihan sanoina ilmoille.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samanlaista. Olen tosin ollut samalla työnantajalla jo monta vuotta, mutta pari kertaa, kun mut on siirretty uuteen ryhmään, jossa en tunne suurinta osaa ihmisistä, on tullut samaa. Kun avaan suuni ja sanon jotain kahvitauolla, niin porukka hiljenee eikä kukaan kommentoi tai sano mitään. Sellaistakin käy, että kun liityn kahviseuraan, niin vilkas puheensorina loppuu ja kaikki hiljenevät. Tulee tunne, ettei kukaan halua olla missään tekemisissä kanssani siellä.
En tiedä, milä mussa on vikana, vai onko tuo ihan normaalia käytöstä työpaikoilla. Se on jäänyt minulle mysteeriksi.
Masennuslääkkeitä minullakin on.
Onneksi työuraa on jäljellä enää muutama vuosi.
Siis juuri tämä! Tämä on yksi iso pelkoni ja sitä kyllä myös tapahtuu jossain määrin, (vielä ei niin paljon) kiinnitän siihen myös erityistä huomiota, jolloin varmaan uskon hiljaisuuden johtuvan aina minusta vaikka se ei johtuisikaan.
Tämä on iso mysteeri itselleni myös.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa myös masennukselta- mulla mielialalääkkeet auttaa sos jännitykseen ja noihin ns vainoharhoihin siitä että kaikki vihaa ja inhoaa.
Olen monesti miettinyt että lääkitys voisi olla kokeilemisen arvoista itselleni. Vähän vaan epäilyttää.
Millä tavalla ne lääkkeet auttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä tarkkaile itseäsi koko ajan.
Niin, kyllä, mutta mitäs sitten kun muut tarkkailevat ja kommentoivat tai jopa nauravat omaa olemusta ? Sitä on vaikea sen jälkeen olla miettimättä
Luulet, että kaikki tarkkailevat sinua, mutta se ei ole totta. Ownaa se, että olet sosiaalisesti kömpelö, ja yritä miettiä asian humoristisia aspekteja. Ole valmis vaikka tulemaan sen kanssa ulos kaapista. Jännitystä helpottaisi, jos ei olisi sellainen olo, että täytyy koko sjan yrittää peittää sitä. Todellisuudessa ihmiset pitävät sinua varmasti ihan mukavana, mutta ehkä vähän hiljaisena. En itse koskaan ainakaan ajattele mitään pahaa, jos huomaan jonkun jännittävän. Päin vastoin, voin samaistua. Moni muukin meistä on joskus jännittänyt sosiaalisia tilanteita, joten et varmasti ole ainoa. Yritä muuttaa pään sisäistä puhettasi niin, että sen sijaan että valmiiksi ajattelet, että muut suhtautuvat sinuun negatiivisesti, suuntaat ajatuksen siihen, kuinka mukavia työkaverisi varmasti ovat ja on kiva tutustua heihin. Suuntaa ajatukset itsestäsi muihin ja ole aidosti kiinnostunut ympärillä olevista ihmisistä. Kuten joku edellä sanoi, useimmat pitävät enemmän niistä, jotka kuuntelevat mitä muilla on sanottavaa. Näin myös lakkaat koko ajan tarkkailemasta vain itseäsi ja pystyt paremmin rentoutumaan tilanteessa. Ajan kanssa kehitys sosiaalisessa kanssa käymisessä niin, että se käy luonnostaan. Tsemppiä!
Kiitos, hyvä kommentti!
Minulla olisi suuri halu "tulla kaapista" sosiaalisen kömpelyyteni kanssa, mutta se tuntuu ihan äärimmäisen vaikealta. Yksi mikä sitä jarruttaa on ehkä ajatus siitä että se olisi muille jollain tapaa liikaa, ylittäisi jonkun sosiaalisen normin.
Toisaalta se varmasti näkyy ja kuuluu ihan ilman sanomistakin, mutta en tosiaan tiedä miten sen voisi heittää ihan sanoina ilmoille.Ap
Kiitos ja kiva jos sait siitä jotain hyödyllistä irti! Ajattelen tuon "kaapista ulos tulemisen" ennen kaikkea niin, että asennoituu itse niin, että sitä jännittämistä ei tarvitse salata niin kovasti. Ei tarvitse välttämättä edes sanoa ääneen vaan voi ihan omassa mielessään sanoa, että mä nyt olen tällä hetkellä tällainen :) ja se ei haittaa. Jos kahvikuppi tärisee kädessä, voi naurahtaa, että katsokaa nyt kun on tällainenkin kahvikuppineuroosi. Kun itse hyväksyt ne omat ongelmasi, osa jännityksestä katoaa, koska suuri osa jännityksestä muodostuu siitä, että yrität peitellä. Ei tarvitse tehdä mitää suuria julkisia paljastuksia. Oma hyväksyminen ja se, että on sinut asioiden kanssa on tärkeämpää. Kukapa meistä on täydellinen. Melkein kaikilla on jotain huolia itsensä kanssa. Jo senkään takia muillakaan ei ole niin paljon aikaa tarkkailla muita koko ajan. Sinä olet kuitenkin varmasti hyvä tyyppi. Vastavuoroinenkin, kun vastasit kommenttiini :). Ei jännitys ketään ihmistä huononna.
Edelliseen vielä, muutama tuntemani hyvin koulutettu henkilö yllätyäen myönsi minulle jossain keskustelussa jännittävänsä kauheasti jotain uusia tilanteita. Toinen oli menossa uuteen työpaikkaan ja toinen vaan johonkin tilaisuuteen. Minusta oli tosi viehättävää, että he näyttivät tämän puolen itsestään ja he muuttuivat silmissäni paljon inhimillisemmiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samanlaista. Olen tosin ollut samalla työnantajalla jo monta vuotta, mutta pari kertaa, kun mut on siirretty uuteen ryhmään, jossa en tunne suurinta osaa ihmisistä, on tullut samaa. Kun avaan suuni ja sanon jotain kahvitauolla, niin porukka hiljenee eikä kukaan kommentoi tai sano mitään. Sellaistakin käy, että kun liityn kahviseuraan, niin vilkas puheensorina loppuu ja kaikki hiljenevät. Tulee tunne, ettei kukaan halua olla missään tekemisissä kanssani siellä.
En tiedä, milä mussa on vikana, vai onko tuo ihan normaalia käytöstä työpaikoilla. Se on jäänyt minulle mysteeriksi.
Masennuslääkkeitä minullakin on.
Onneksi työuraa on jäljellä enää muutama vuosi.
Siis juuri tämä! Tämä on yksi iso pelkoni ja sitä kyllä myös tapahtuu jossain määrin, (vielä ei niin paljon) kiinnitän siihen myös erityistä huomiota, jolloin varmaan uskon hiljaisuuden johtuvan aina minusta vaikka se ei johtuisikaan.
Tämä on iso mysteeri itselleni myös.
Ap
Osittain voi johtua siitä, että muut ei keksi sanottavaa tai energia loppuu. Jos tilanteeseen menee itse hyvällä energialla, keskustelu jatkuu.
Ei pidä olla liian herkkähipiäinen näissä tilanteissa. Suomi ei edelleenkään ole mikään small talkin Mekka, joten muillakin voi olla vaikeuksia ylläpitää hyviä kahvipöytäkeskusteluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa myös masennukselta- mulla mielialalääkkeet auttaa sos jännitykseen ja noihin ns vainoharhoihin siitä että kaikki vihaa ja inhoaa.
Olen monesti miettinyt että lääkitys voisi olla kokeilemisen arvoista itselleni. Vähän vaan epäilyttää.
Millä tavalla ne lääkkeet auttaa?
Lääkkeet voi auttaa joillekin, esim. beta salpaajat rauhoittavat hermostoa, mutta lääkkeet ovat vain kuin kainalosauvat. Niitä ei pidä käyttää turhaan eikä liian pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä ala? Naisvaltainen?
Kysymys liittyy mihin?
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä olla liian herkkähipiäinen näissä tilanteissa. Suomi ei edelleenkään ole mikään small talkin Mekka, joten muillakin voi olla vaikeuksia ylläpitää hyviä kahvipöytäkeskusteluja.
Tämä tässä onkin mielenkiintoista, kun kuitenkin löytyy sitten näitä jotka ääneen taivastelee hiljaisia hiirulaisia, vaikka itsekin ovat sellaisia välillä.
Jotenkin tosi ristiriitaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP ja muut täällä.
Mulla on sosiaalisten tilanteiden pelosta kertova kirja pdf-muodossa ja englanniksi, jonka voisin lähettää.
Laittakaa ketjuun anonyymi sähköpostiosoite tai telegram tilin nimi niin laitan tulemaan.
Esim oman mielialalääkitykseni yksi indikaatio on sos tilanteiden jännitys. Kyllä sitä voi syödä ihan niin pitkään kuin tarvitsee- en tiedä tarkkaa mekanismia mutta kaiketi katkaisee sos tilanteissa ilmenevältä ahdistukselta (eli ei pelkältä fyysiseltä jämnitykseltä) pahimman terän. Tällöin on myös helpompi havainnoida ympäristöään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä olla liian herkkähipiäinen näissä tilanteissa. Suomi ei edelleenkään ole mikään small talkin Mekka, joten muillakin voi olla vaikeuksia ylläpitää hyviä kahvipöytäkeskusteluja.
Tämä tässä onkin mielenkiintoista, kun kuitenkin löytyy sitten näitä jotka ääneen taivastelee hiljaisia hiirulaisia, vaikka itsekin ovat sellaisia välillä.
Jotenkin tosi ristiriitaista.
Antaa joidenkin taivastella. Itseäni ärsyttää enemmän sellaiset ihmiset, jotka vievät kaiken hapen huoneesta olemalla koko ajan äänessä. Ihmiset on erilaisia ja kaikki saa olla just niin kuin ovat. Myös tietty nämä tauotta mölisijät. Lähden sitten vaan pois, jos en jaksa kuunnella.
Kannattaa opetella rentoutusharjoituksia ja hengitystä ettei istu paskajäykkänä.kehonkieli kertoo paljon.
Itse SOS tilanteiden kammo enkä omista asioista pysty töissä puhumaan.Ei kukaan oikein tunne mua siellä.olen introvertti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä olla liian herkkähipiäinen näissä tilanteissa. Suomi ei edelleenkään ole mikään small talkin Mekka, joten muillakin voi olla vaikeuksia ylläpitää hyviä kahvipöytäkeskusteluja.
Tämä tässä onkin mielenkiintoista, kun kuitenkin löytyy sitten näitä jotka ääneen taivastelee hiljaisia hiirulaisia, vaikka itsekin ovat sellaisia välillä.
Jotenkin tosi ristiriitaista.Antaa joidenkin taivastella. Itseäni ärsyttää enemmän sellaiset ihmiset, jotka vievät kaiken hapen huoneesta olemalla koko ajan äänessä. Ihmiset on erilaisia ja kaikki saa olla just niin kuin ovat. Myös tietty nämä tauotta mölisijät. Lähden sitten vaan pois, jos en jaksa kuunnella.
Sama onneks moni niistä on lähtenyt,en jaksaisi muuten
.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä olla liian herkkähipiäinen näissä tilanteissa. Suomi ei edelleenkään ole mikään small talkin Mekka, joten muillakin voi olla vaikeuksia ylläpitää hyviä kahvipöytäkeskusteluja.
Tämä tässä onkin mielenkiintoista, kun kuitenkin löytyy sitten näitä jotka ääneen taivastelee hiljaisia hiirulaisia, vaikka itsekin ovat sellaisia välillä.
Jotenkin tosi ristiriitaista.Antaa joidenkin taivastella. Itseäni ärsyttää enemmän sellaiset ihmiset, jotka vievät kaiken hapen huoneesta olemalla koko ajan äänessä. Ihmiset on erilaisia ja kaikki saa olla just niin kuin ovat. Myös tietty nämä tauotta mölisijät. Lähden sitten vaan pois, jos en jaksa kuunnella.
Sama onneks moni niistä on lähtenyt,en jaksaisi muuten
.
Jaksaisi mitä? :)
Alue: Aihe vapaa
Kiitos vastaajille. Ajatukset vähän ehkä taas loksahtelevat paremmin paikoilleen. Huomaa sen oman katastrofiajattelunkin kun kirjoittaa sen ylös.