Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Aviomiehen kaverinainen

Vierailija
25.01.2023 |

Heräsin jokin aika sitten tajuamaan, että mieheni kaveri, nainen siis, pyyteli miestä jatkuvasti apuun milloin missäkin asiassa. Nainen on siis naimisissa hänkin ja mieheni on myös hänen puolisonsa kaveri. Itse en tunne näitä ihmisiä, joskus nähnyt ohimennen.

Kysyin mieheltä, miksei kaverin mies hoida noita asioita. No ne oli sellaisia ettei hän osannut, it-juttuja esim. Ei siinä mitään. Kunnes alkoi tuntua, että mieheni oli jatkuvasti heillä auttamassa milloin missäkin asiassa. Silloin otin asian esiin ja keskustelimme miehen kanssa. Ei, heillä ei ole koskaan ollut mitään romanttista keskenään, ihan kavereita ovat. Mieheni auttaa mielellään asioissa joissa voi, kuten kaikkia muitakin. Kysyin, onko kyseinen kaveri edelleen miehensä kanssa yhdessä? No, asuvat kuulemma yhdessä mutta eivät välttämättä enää ole yhdessä, mies ei sen kummemmin tiedä.

Tämän jälkeen lähdin sitten itse mukaan kun mies taas auttoi kaveriaan ja heitti hänet autolla jonnekin. Kaveri ei näyttänyt olevan sen enempää kummissaan, että olen mukana, normaalisti jutusteli matkan. Mutta tämän jälkeen ei ole enää tarvinnutkaan mieheni apua erinäisissä asioissa.

Oliko vaistoni ehkä kuitenkin oikeassa ja kyseinen kaveri koitti avun varjolla koettaa, onnistaisiko mieheni kanssa? Jännästi hän ei ole enää tarvinnut joka asiaan miestäni, vaikka aiemmin mieheni kävi heillä auttamassa parikin kertaa viikossa. Ja mieheni on siis joka kerta avoimesti kertonut kun on mennyt siellä käymään eikä ole salaillut mitään. Millaisia ajatuksia muilla heräisi tämmöisestä?

Kommentit (151)

Vierailija
61/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miehenä huomannut että nainen ja kaverinainen ei todellakaan voi olla saman pöydän ääressä. Molemmat vajoaa lapsen tasolle. Tunnelma ei ole mieleinen kun jäätövö tuuli puhaltaa molemmilta puolilta. Muutoin ihan fiksuja naisia, mutta ei enää koskaan yhteisiä illanistujaisia. Joku naisten juttuhan tämä on.

Useimmiten naiset tulee toimeen juurikin keskenään. Kumppani on se, jota pitäisi eniten kuunnella. Tai sitten vaihtaa kumppania, muttei pitää mitään salahaaremia.

Selvä, naiset tulee useinmiten toimeen keskenään, mulle tuo tieto on täysin yhdentekevä, kun tässä tapauksessa tilanne on etteivät tule. Kyseessä ei ole mikään salahaaremi vaan ystävä. Puhut ihan eri asioista, miksi edes vastaat kun sulla ei ole mitään sanottavaa? Jos nainen kieltää kaverit, sehän on todella merkki että on aika erota, ei kai kukaan suostu olemaan sellaisessa suhteessa!

Ok. Meillä ainakin ollaan sellaisessa suhteessa. Eikä tarvi vastata tähän. Siihen ei ole mitään sanottavaa.

Vastaan silti. Se on henkistä väkivaltaa kieltää toiselta ystäviä. Jokainen tavallaan, mutta se ei oli oikein. Fyysinen ja henkinen väkivalta ei ole koskaan oikein, eikä sitä voi oikeuttaa huonolla itsetunnollaan. Parisuhteen tulee perusta luottamukselle, mutta osa ei näytä tajuavan niin yksinkertaista asiaa.

Vierailija
62/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillain on eron tai sen maininkien yhteydessä mahdollisesti vaikeaa eikä silloin oikein jaksa miettiä, miten joku muu näkee asiat.

Mieheni kavereiden (tunsin kyllä myös heidät, mutta emme olleet läheisiä ystäviä vaan näimme silloin tällöin) ero johti siihen, että osapuolen nainen pyysi usein apua mieheltäni, koska ero ei ollut helppo ja jotenkin muut kaverit tuntuivat kaikkoavan kun ei haluttu "valita puolia" tai muuten koettiin asia hankalaksi. Hänen miehensä oli tässä tapauksessa jo uudessa suhteessa, joten avun pyytäminen ex-mieheltä tuntui mahdottomalta. Asiaan ei liittynyt mitään draamaa, mieheni varastamista tms. vaan nainen tunsi, että mieheni pystyi auttamaan häntä hänen hätänsä hetkellä ja pystyi tukemaan häntä. Vähitelleen avunpyynnöt vain lakkasivat kun elämä kääntyi raiteilleen.

Tämäpä juuri. Ehkä itsellä on käynyt hyvä tuuri miesten kanssa, mutta ketään ei ole tarvinnut väkisin köytää mihinkään eikä mitään säätöjä ole ollut. Pyöriikö joillakin elämä oikeasti noin paljon seksin ympärillä, että kaikki toiminta voi olla merkki pettämisestä? Oli sitten kyse lomamatkasta tai kavereiden auttamisesta, aina pitää olla varuillaan jos toinen eksyy vieraaseen sänkyyn?

Meillä hoidetaan lomamatkat ja auttamiset ihan yhdessä. Ei tulisi mieleenkään, että vain toinen lähtee matkalle. Sitä se parisuhde on, yhdessä olemista.

Parisuhde missä ei ole tilaa ystäville on aika erikoinen. Myös se että ystävää ei saa tavata kuin kumppanin kanssa on todella, todella hämmentävä ajatus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olimme olleet parisuhteessa kolmisen vuotta. Asuin suurimman osan aikaa miehen luona (minulla oli vielä myös oma asunto) ja hänen kaverinaisensa vieraili silloin tällöin, kun paikalla oli muitakin kavereita istumassa iltaa. Moikkasimme ja juttelimme aina jotakin.

Kerran yhden kaverin tyttöystävä sitten halusi jonkun baari-illan jälkeen (en ollut itse mukana) tavata minut ja kertoi tämän naisen kourineen ja pussailleen miestäni, joka ei ollut juuri estellyt. Kun otin tämän puheeksi miehen kanssa ja halusin erota, mies puolusti naista ja sanoi, ettei nainen ollut tiennyt hänen olevan parisuhteessa.

Ilmeisesti miehet eivät aina kovin selkeästi kerro suhteensa tilasta itseään kiinnostaville naisille.

Ehkä se mies ''jäätyi'' sellaista voi kuulemma tapahtua.

Vierailija
64/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tervettä olla hereillä näissä asioissa. Miehesi hyväksyi mukaantulosi mikä mielestäni kertoi parhaiten että ainakaan hänellä ei ollut mitään kaveruutta kummempia virityksiä ilmassa. Nainen taas taisi saada vinkin että homma todellakin saa pysyä pelkkänä kaveruutena.

Ihan hyvin hoidettu, huonompi vaihtoehto olisi ollut että olisit jäänyt miettimään missä mennään ja alkanut turhaan epäillä miestäsi naisen käytöksen tähden.

Mielestäni toisen puolison jatkuva 'lainaaminen' ei ole sopivaa. Kohteliasta olisi pyytää sen vastapainoksi teidät molemmat vaikka kahville.

Vierailija
65/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miehenä huomannut että nainen ja kaverinainen ei todellakaan voi olla saman pöydän ääressä. Molemmat vajoaa lapsen tasolle. Tunnelma ei ole mieleinen kun jäätövö tuuli puhaltaa molemmilta puolilta. Muutoin ihan fiksuja naisia, mutta ei enää koskaan yhteisiä illanistujaisia. Joku naisten juttuhan tämä on.

Useimmiten naiset tulee toimeen juurikin keskenään. Kumppani on se, jota pitäisi eniten kuunnella. Tai sitten vaihtaa kumppania, muttei pitää mitään salahaaremia.

Selvä, naiset tulee useinmiten toimeen keskenään, mulle tuo tieto on täysin yhdentekevä, kun tässä tapauksessa tilanne on etteivät tule. Kyseessä ei ole mikään salahaaremi vaan ystävä. Puhut ihan eri asioista, miksi edes vastaat kun sulla ei ole mitään sanottavaa? Jos nainen kieltää kaverit, sehän on todella merkki että on aika erota, ei kai kukaan suostu olemaan sellaisessa suhteessa!

Ok. Meillä ainakin ollaan sellaisessa suhteessa. Eikä tarvi vastata tähän. Siihen ei ole mitään sanottavaa.

Vastaan silti. Se on henkistä väkivaltaa kieltää toiselta ystäviä. Jokainen tavallaan, mutta se ei oli oikein. Fyysinen ja henkinen väkivalta ei ole koskaan oikein, eikä sitä voi oikeuttaa huonolla itsetunnollaan. Parisuhteen tulee perusta luottamukselle, mutta osa ei näytä tajuavan niin yksinkertaista asiaa.

Kyllä se on oikein, jos tilanne on esim. ap:n tilanteen kaltainen. Nainen eronsa jälkeen on todella tiiviissä yhteydessä varattuun mieheen, kun aiemmin oli etäinen. Kutsuu miestä sinne ja tänne, mutta ei koskaan vaimoa. Kyllä se on silloin jotain muuta kuin rehtiä kaveruutta. Minä en sellaiseen alennu. Se on joko ehjä perhe ja koti tai kaveri.

Vierailija
66/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oli sillä naisella mitkä ajatukset hyvänsä ennen tuota, niin oikein teit kun menit mukaan ja oikein teki se nainen myös kun ei miehesi perään enää kysele. 

Kaveruutta voi olla, mutta vain jos rajat ja prioriteetit on kaikille selvät ja ok. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miehenä huomannut että nainen ja kaverinainen ei todellakaan voi olla saman pöydän ääressä. Molemmat vajoaa lapsen tasolle. Tunnelma ei ole mieleinen kun jäätövö tuuli puhaltaa molemmilta puolilta. Muutoin ihan fiksuja naisia, mutta ei enää koskaan yhteisiä illanistujaisia. Joku naisten juttuhan tämä on.

Useimmiten naiset tulee toimeen juurikin keskenään. Kumppani on se, jota pitäisi eniten kuunnella. Tai sitten vaihtaa kumppania, muttei pitää mitään salahaaremia.

Selvä, naiset tulee useinmiten toimeen keskenään, mulle tuo tieto on täysin yhdentekevä, kun tässä tapauksessa tilanne on etteivät tule. Kyseessä ei ole mikään salahaaremi vaan ystävä. Puhut ihan eri asioista, miksi edes vastaat kun sulla ei ole mitään sanottavaa? Jos nainen kieltää kaverit, sehän on todella merkki että on aika erota, ei kai kukaan suostu olemaan sellaisessa suhteessa!

Ok. Meillä ainakin ollaan sellaisessa suhteessa. Eikä tarvi vastata tähän. Siihen ei ole mitään sanottavaa.

Vastaan silti. Se on henkistä väkivaltaa kieltää toiselta ystäviä. Jokainen tavallaan, mutta se ei oli oikein. Fyysinen ja henkinen väkivalta ei ole koskaan oikein, eikä sitä voi oikeuttaa huonolla itsetunnollaan. Parisuhteen tulee perusta luottamukselle, mutta osa ei näytä tajuavan niin yksinkertaista asiaa.

Kyllä se on oikein, jos tilanne on esim. ap:n tilanteen kaltainen. Nainen eronsa jälkeen on todella tiiviissä yhteydessä varattuun mieheen, kun aiemmin oli etäinen. Kutsuu miestä sinne ja tänne, mutta ei koskaan vaimoa. Kyllä se on silloin jotain muuta kuin rehtiä kaveruutta. Minä en sellaiseen alennu. Se on joko ehjä perhe ja koti tai kaveri.

Eron koittaessa on ihan normaalia tukeuta ystäviin. Ei sitä vaimoa 😂😂 No ei sitä vaimoa olekkaan pakko raahata mukana. Se ottaa tietysti koville että miehen elämässä on iloja mitkä ei liity pätkääkään siihen vaimoon. Narsistit toimii usein rajoittamalla. Narsisteille on myös tyypillistä, että he eivät salli sille kumppanilleen iloa tai menestystä jos he eivät itse ole liitettävissä siihen tai hyödy siitä. Tuollainen vaimo pitäisi olla ex-vaimo!

Vierailija
68/151 |

Seurustelevan ihmisen pitäisi tajuta, että oma puoliso ja perhe menee ystävien edelle, ja varsinkin jos ne ystävät on sitä sukupuolta kuin puolisokin. Tämä koskee niin ajankäyttöä kuin muitakin resursseja. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi pösilöt ruokkivat ilmiselvää provoa? Vai itsekö taas aloittaja vastailee itselleen ja höystää.

Vi**u että tällä palstalla pyörii yksinkertaista sakkia.

Vierailija
70/151 |

Jos se seurusteleva ihminen ei tajua, niin seurustelee väärän ihmisen kanssa. Seurustelevan ihmisen pitää myös tajuta ettei toisen kontrollointi ole vaihtoehto. Toista ei voi kieltää, estää, pakottaa, mutta toisesta voi erota.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/151 |

Sama nainen yrittää saada oikeusta henkiselle väkivallalleen ihan joka päivä.

Vierailija
72/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miehenä huomannut että nainen ja kaverinainen ei todellakaan voi olla saman pöydän ääressä. Molemmat vajoaa lapsen tasolle. Tunnelma ei ole mieleinen kun jäätövö tuuli puhaltaa molemmilta puolilta. Muutoin ihan fiksuja naisia, mutta ei enää koskaan yhteisiä illanistujaisia. Joku naisten juttuhan tämä on.

Useimmiten naiset tulee toimeen juurikin keskenään. Kumppani on se, jota pitäisi eniten kuunnella. Tai sitten vaihtaa kumppania, muttei pitää mitään salahaaremia.

Selvä, naiset tulee useinmiten toimeen keskenään, mulle tuo tieto on täysin yhdentekevä, kun tässä tapauksessa tilanne on etteivät tule. Kyseessä ei ole mikään salahaaremi vaan ystävä. Puhut ihan eri asioista, miksi edes vastaat kun sulla ei ole mitään sanottavaa? Jos nainen kieltää kaverit, sehän on todella merkki että on aika erota, ei kai kukaan suostu olemaan sellaisessa suhteessa!

Ok. Meillä ainakin ollaan sellaisessa suhteessa. Eikä tarvi vastata tähän. Siihen ei ole mitään sanottavaa.

Vastaan silti. Se on henkistä väkivaltaa kieltää toiselta ystäviä. Jokainen tavallaan, mutta se ei oli oikein. Fyysinen ja henkinen väkivalta ei ole koskaan oikein, eikä sitä voi oikeuttaa huonolla itsetunnollaan. Parisuhteen tulee perusta luottamukselle, mutta osa ei näytä tajuavan niin yksinkertaista asiaa.

Kyllä se on oikein, jos tilanne on esim. ap:n tilanteen kaltainen. Nainen eronsa jälkeen on todella tiiviissä yhteydessä varattuun mieheen, kun aiemmin oli etäinen. Kutsuu miestä sinne ja tänne, mutta ei koskaan vaimoa. Kyllä se on silloin jotain muuta kuin rehtiä kaveruutta. Minä en sellaiseen alennu. Se on joko ehjä perhe ja koti tai kaveri.

Eron koittaessa on ihan normaalia tukeuta ystäviin. Ei sitä vaimoa 😂😂 No ei sitä vaimoa olekkaan pakko raahata mukana. Se ottaa tietysti koville että miehen elämässä on iloja mitkä ei liity pätkääkään siihen vaimoon. Narsistit toimii usein rajoittamalla. Narsisteille on myös tyypillistä, että he eivät salli sille kumppanilleen iloa tai menestystä jos he eivät itse ole liitettävissä siihen tai hyödy siitä. Tuollainen vaimo pitäisi olla ex-vaimo!

Ymmärrän että harmittaa, kun on ihastunut varattuun. Yritä silti olla fiksu.

Tämä on meidän perheemme, meidän rajamme. Ja se kaveruus yllätus-yllätys ei tosiaankaan ollut tiivistä ennen eroa. Siksi olisi ollut ihan sama myös jutella vaimolle ja kutsua vaimoakin pelkän miehen sijasta. En ole vaimona tuntematon tälle henkilölle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/151 |

Eroa, eroa niin saan hänet itselleni. Niinpä. Hakeudu hoitoon.

Vierailija
74/151 |

Lakkaa keksimästä tarinoita ja käyttämästä niitä argumentteina. Hankkiudu hoitoon tuosta kontrolloinnin tarpeestasi ja hoida itsetuntosi kuntoon. Olet yksinkertaisesti väärässä ja toimit väärin jos rajoitat toisen ystäviä. Pidätkö itseäsi jotenkin parempana mitä miehesi on, koska et kykene luottamaan hänen arvostelukykyynsä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/151 |

Ei kiinnosta sinun tuleva ex-miehesi.

Vierailija
76/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne jörnii ihan selvästi. 

Vierailija
77/151 |

Narsisti pitää aina itseään muita parempana.

Vierailija
78/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo joo. Mee aina mukaan.

Vierailija
79/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ne jörnii ihan selvästi. 

Toivottavasti. Vaimo on henkisesti sairas.

Vierailija
80/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

1. Joko juuri kuten ajattelit

2. On ollut viaton mutta siinä vaiheessa tajusi itsekin miltä asia saattaa vaikuttaa

Itsekin epäilen samaa mitä sinä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kaksi kaksi