Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Aviomiehen kaverinainen

Vierailija
25.01.2023 |

Heräsin jokin aika sitten tajuamaan, että mieheni kaveri, nainen siis, pyyteli miestä jatkuvasti apuun milloin missäkin asiassa. Nainen on siis naimisissa hänkin ja mieheni on myös hänen puolisonsa kaveri. Itse en tunne näitä ihmisiä, joskus nähnyt ohimennen.

Kysyin mieheltä, miksei kaverin mies hoida noita asioita. No ne oli sellaisia ettei hän osannut, it-juttuja esim. Ei siinä mitään. Kunnes alkoi tuntua, että mieheni oli jatkuvasti heillä auttamassa milloin missäkin asiassa. Silloin otin asian esiin ja keskustelimme miehen kanssa. Ei, heillä ei ole koskaan ollut mitään romanttista keskenään, ihan kavereita ovat. Mieheni auttaa mielellään asioissa joissa voi, kuten kaikkia muitakin. Kysyin, onko kyseinen kaveri edelleen miehensä kanssa yhdessä? No, asuvat kuulemma yhdessä mutta eivät välttämättä enää ole yhdessä, mies ei sen kummemmin tiedä.

Tämän jälkeen lähdin sitten itse mukaan kun mies taas auttoi kaveriaan ja heitti hänet autolla jonnekin. Kaveri ei näyttänyt olevan sen enempää kummissaan, että olen mukana, normaalisti jutusteli matkan. Mutta tämän jälkeen ei ole enää tarvinnutkaan mieheni apua erinäisissä asioissa.

Oliko vaistoni ehkä kuitenkin oikeassa ja kyseinen kaveri koitti avun varjolla koettaa, onnistaisiko mieheni kanssa? Jännästi hän ei ole enää tarvinnut joka asiaan miestäni, vaikka aiemmin mieheni kävi heillä auttamassa parikin kertaa viikossa. Ja mieheni on siis joka kerta avoimesti kertonut kun on mennyt siellä käymään eikä ole salaillut mitään. Millaisia ajatuksia muilla heräisi tämmöisestä?

Kommentit (151)

Vierailija
81/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miehenä huomannut että nainen ja kaverinainen ei todellakaan voi olla saman pöydän ääressä. Molemmat vajoaa lapsen tasolle. Tunnelma ei ole mieleinen kun jäätövö tuuli puhaltaa molemmilta puolilta. Muutoin ihan fiksuja naisia, mutta ei enää koskaan yhteisiä illanistujaisia. Joku naisten juttuhan tämä on.

Useimmiten naiset tulee toimeen juurikin keskenään. Kumppani on se, jota pitäisi eniten kuunnella. Tai sitten vaihtaa kumppania, muttei pitää mitään salahaaremia.

Selvä, naiset tulee useinmiten toimeen keskenään, mulle tuo tieto on täysin yhdentekevä, kun tässä tapauksessa tilanne on etteivät tule. Kyseessä ei ole mikään salahaaremi vaan ystävä. Puhut ihan eri asioista, miksi edes vastaat kun sulla ei ole mitään sanottavaa? Jos nainen kieltää kaverit, sehän on todella merkki että on aika erota, ei kai kukaan suostu olemaan sellaisessa suhteessa!

Ok. Meillä ainakin ollaan sellaisessa suhteessa. Eikä tarvi vastata tähän. Siihen ei ole mitään sanottavaa.

Vastaan silti. Se on henkistä väkivaltaa kieltää toiselta ystäviä. Jokainen tavallaan, mutta se ei oli oikein. Fyysinen ja henkinen väkivalta ei ole koskaan oikein, eikä sitä voi oikeuttaa huonolla itsetunnollaan. Parisuhteen tulee perusta luottamukselle, mutta osa ei näytä tajuavan niin yksinkertaista asiaa.

Kyllä se on oikein, jos tilanne on esim. ap:n tilanteen kaltainen. Nainen eronsa jälkeen on todella tiiviissä yhteydessä varattuun mieheen, kun aiemmin oli etäinen. Kutsuu miestä sinne ja tänne, mutta ei koskaan vaimoa. Kyllä se on silloin jotain muuta kuin rehtiä kaveruutta. Minä en sellaiseen alennu. Se on joko ehjä perhe ja koti tai kaveri.

Eron koittaessa on ihan normaalia tukeuta ystäviin. Ei sitä vaimoa 😂😂 No ei sitä vaimoa olekkaan pakko raahata mukana. Se ottaa tietysti koville että miehen elämässä on iloja mitkä ei liity pätkääkään siihen vaimoon. Narsistit toimii usein rajoittamalla. Narsisteille on myös tyypillistä, että he eivät salli sille kumppanilleen iloa tai menestystä jos he eivät itse ole liitettävissä siihen tai hyödy siitä. Tuollainen vaimo pitäisi olla ex-vaimo!

Ymmärrän että harmittaa, kun on ihastunut varattuun. Yritä silti olla fiksu.

Tämä on meidän perheemme, meidän rajamme. Ja se kaveruus yllätus-yllätys ei tosiaankaan ollut tiivistä ennen eroa. Siksi olisi ollut ihan sama myös jutella vaimolle ja kutsua vaimoakin pelkän miehen sijasta. En ole vaimona tuntematon tälle henkilölle.

Lakkaa keksimästä tarinoita ja käyttämästä niitä argumentteina. Hankkiudu hoitoon tuosta kontrolloinnin tarpeestasi ja hoida itsetuntosi kuntoon. Olet yksinkertaisesti väärässä ja toimit väärin jos rajoitat toisen ystäviä. Pidätkö itseäsi jotenkin parempana mitä miehesi on, koska et kykene luottamaan hänen arvostelukykyynsä?

Ongelma ei ole mieheni, vaan sen naisen toiminta ja käyttäytyminen. Ps. Mitä sinä teet nyt, ellet kontrolloi toista (minua). Tiedän että tämä asia on sinullekin henkilökohtainen -kuten minullekin - muutoin et reagoisi noin. Jätä varatut rauhaan.

Vierailija
82/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä palstallahan oli aiemmin keskustelu, jossa nainen valitti että mies ei tee kotona kertakaikkiaan mitään ja pelaa vaan. Naista neuvottiin kutsumaan joku kaverimies kotiin hoitamaan miesten työt, auttamaan huonekalujen siirtämisessä, tapetoinnissa, hyllyn kiinnittämisessä, jne., jos oma mies siitä nolostuisi ja tajuaisi alkaa hoitaa kotihommia.

Ehkä kaverinaisella oli menossa tämän taktiikan kokeilu?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokainen voi miettiä omalle kohdalleen, miltä tuntuu vaimona, kun joku nainen yhtäkkiä pommittaa jatkuvasti omaa miestä. Pelkästään, ei koskaan yhteisesti. Se on huonotapaista ja aika röyhkeää.

Vierailija
84/151 |

Asia ei ole minulle mitenkään henkilökohtainen, toimit vain väärin. Et luota mieheesi ja pidät itseäsi parempana, se on minulle ihan sama, mutta väkivalta jota käytä on VÄÄRIN. Jos olisit mies ja kieltäisit naiselta ystäviä, täällä olisi helvetti irti!

Ai minulla on valtaa kontrolloida nyt sinua? Ok, lopetetaan molemmat kontrolloimenen. Sopiiko se sinulle?

Vierailija
85/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällä palstallahan oli aiemmin keskustelu, jossa nainen valitti että mies ei tee kotona kertakaikkiaan mitään ja pelaa vaan. Naista neuvottiin kutsumaan joku kaverimies kotiin hoitamaan miesten työt, auttamaan huonekalujen siirtämisessä, tapetoinnissa, hyllyn kiinnittämisessä, jne., jos oma mies siitä nolostuisi ja tajuaisi alkaa hoitaa kotihommia.

Ehkä kaverinaisella oli menossa tämän taktiikan kokeilu?

Saako mies kokeilla tätä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miehenä huomannut että nainen ja kaverinainen ei todellakaan voi olla saman pöydän ääressä. Molemmat vajoaa lapsen tasolle. Tunnelma ei ole mieleinen kun jäätövö tuuli puhaltaa molemmilta puolilta. Muutoin ihan fiksuja naisia, mutta ei enää koskaan yhteisiä illanistujaisia. Joku naisten juttuhan tämä on.

Useimmiten naiset tulee toimeen juurikin keskenään. Kumppani on se, jota pitäisi eniten kuunnella. Tai sitten vaihtaa kumppania, muttei pitää mitään salahaaremia.

Selvä, naiset tulee useinmiten toimeen keskenään, mulle tuo tieto on täysin yhdentekevä, kun tässä tapauksessa tilanne on etteivät tule. Kyseessä ei ole mikään salahaaremi vaan ystävä. Puhut ihan eri asioista, miksi edes vastaat kun sulla ei ole mitään sanottavaa? Jos nainen kieltää kaverit, sehän on todella merkki että on aika erota, ei kai kukaan suostu olemaan sellaisessa suhteessa!

Ok. Meillä ainakin ollaan sellaisessa suhteessa. Eikä tarvi vastata tähän. Siihen ei ole mitään sanottavaa.

Vastaan silti. Se on henkistä väkivaltaa kieltää toiselta ystäviä. Jokainen tavallaan, mutta se ei oli oikein. Fyysinen ja henkinen väkivalta ei ole koskaan oikein, eikä sitä voi oikeuttaa huonolla itsetunnollaan. Parisuhteen tulee perusta luottamukselle, mutta osa ei näytä tajuavan niin yksinkertaista asiaa.

Kyllä se on oikein, jos tilanne on esim. ap:n tilanteen kaltainen. Nainen eronsa jälkeen on todella tiiviissä yhteydessä varattuun mieheen, kun aiemmin oli etäinen. Kutsuu miestä sinne ja tänne, mutta ei koskaan vaimoa. Kyllä se on silloin jotain muuta kuin rehtiä kaveruutta. Minä en sellaiseen alennu. Se on joko ehjä perhe ja koti tai kaveri.

Eron koittaessa on ihan normaalia tukeuta ystäviin. Ei sitä vaimoa 😂😂 No ei sitä vaimoa olekkaan pakko raahata mukana. Se ottaa tietysti koville että miehen elämässä on iloja mitkä ei liity pätkääkään siihen vaimoon. Narsistit toimii usein rajoittamalla. Narsisteille on myös tyypillistä, että he eivät salli sille kumppanilleen iloa tai menestystä jos he eivät itse ole liitettävissä siihen tai hyödy siitä. Tuollainen vaimo pitäisi olla ex-vaimo!

Ymmärrän että harmittaa, kun on ihastunut varattuun. Yritä silti olla fiksu.

Tämä on meidän perheemme, meidän rajamme. Ja se kaveruus yllätus-yllätys ei tosiaankaan ollut tiivistä ennen eroa. Siksi olisi ollut ihan sama myös jutella vaimolle ja kutsua vaimoakin pelkän miehen sijasta. En ole vaimona tuntematon tälle henkilölle.

Lakkaa keksimästä tarinoita ja käyttämästä niitä argumentteina. Hankkiudu hoitoon tuosta kontrolloinnin tarpeestasi ja hoida itsetuntosi kuntoon. Olet yksinkertaisesti väärässä ja toimit väärin jos rajoitat toisen ystäviä. Pidätkö itseäsi jotenkin parempana mitä miehesi on, koska et kykene luottamaan hänen arvostelukykyynsä?

Ongelma ei ole mieheni, vaan sen naisen toiminta ja käyttäytyminen. Ps. Mitä sinä teet nyt, ellet kontrolloi toista (minua). Tiedän että tämä asia on sinullekin henkilökohtainen -kuten minullekin - muutoin et reagoisi noin. Jätä varatut rauhaan.

Asia ei ole minulle mitenkään henkilökohtainen, toimit vain väärin. Et luota mieheesi ja pidät itseäsi parempana, se on minulle ihan sama, mutta väkivalta jota käytä on VÄÄRIN. Jos olisit mies ja kieltäisit naiselta ystäviä, täällä olisi helvetti irti!

Ai minulla on valtaa kontrolloida nyt sinua? Ok, lopetetaan molemmat kontrolloimenen. Sopiiko se sinulle?

En luota siihen naiseen, en pidä itseäni parempana, ja emme tee sinun vuoksesi mitään muutoksia. Et ole osa parisuhdettamme saati perhettämme.

Jos et nyt mitenkään ymmärrä, niin kyseessä on eronnut nainen, meille molemmille aiempi pariskuntatuttava. Eronsa jälkeen hän alkoi erittäin tiiviisti pommittaa miestäni. Milloin häntä oli mukama hakattu ja kaipasi ehkä sympatiaa, mutta ei ottanut mieheni asiallisia neuvoja vastaan. Milloin mitäkin muuta, niin että miestänikin jo alkoi ihmetyttää hänen käytöksensä. Sitten hän kutsui miestäni sinne tänne etkoille, keikalle, mutta minulle ei sanottu edes halaistua sanaa. Ei ole ihan asiallista.

Vierailija
88/151 |

Lopetetaanko se kontrollointi ny?

Ihan asiallista. Oletko miettinyt olevasi narsisti?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/151 |

Ei ole, ei ja en. 🙂

Vierailija
90/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehelle ilmaantuu välillä milloin lasten koulukaverin äiti, työkaverinainen tai "ollaan tunnettu jo kauan"-nainen , josta en ole ennen kuullut mitään (sinkkuja kaikki eikä meitä esitellä toisillemme) ja taas on tällä naisella autossa vikaa, talossa ongelmaa ja polkupyörä rikki. Juttelee naisesta mitä hassuja sutkauksia tämä olikaan sanonut ja saa tältä leivonnaisia kotiin. Sitten nämä ämmät taas katoavat jonnekin, ei pullaa, ei rikkinäisiä asioita, ei mitään mainintoja hänestä. Sitten taas seuraava uusi hiton 'kaveri" kierrokseen.

Tämä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/151 |

Olen pahoillani. Tuo viittaa aika vahvasti siihen, että miehesi etsii sivusuhteita. Selittelee sinulle soopaa siltä varalta, että joku näkee heidät yhdessä jossain.

Olen nähnyt, että jotkut tädit tulevat ja menevät ja siinä sivussa jotkut raukat taas pysyvät vähän kauemmin. Kukaan ei tiedä toisistaan mitään.

Vierailija
92/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitäisikö lesbojen ja homojen rajoittaa puolisoidensa ystäviä? Entä jos on bi, nii saako olla ystäviä ollenkaan. Sairasta!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miehenä huomannut että nainen ja kaverinainen ei todellakaan voi olla saman pöydän ääressä. Molemmat vajoaa lapsen tasolle. Tunnelma ei ole mieleinen kun jäätövö tuuli puhaltaa molemmilta puolilta. Muutoin ihan fiksuja naisia, mutta ei enää koskaan yhteisiä illanistujaisia. Joku naisten juttuhan tämä on.

Useimmiten naiset tulee toimeen juurikin keskenään. Kumppani on se, jota pitäisi eniten kuunnella. Tai sitten vaihtaa kumppania, muttei pitää mitään salahaaremia.

Selvä, naiset tulee useinmiten toimeen keskenään, mulle tuo tieto on täysin yhdentekevä, kun tässä tapauksessa tilanne on etteivät tule. Kyseessä ei ole mikään salahaaremi vaan ystävä. Puhut ihan eri asioista, miksi edes vastaat kun sulla ei ole mitään sanottavaa? Jos nainen kieltää kaverit, sehän on todella merkki että on aika erota, ei kai kukaan suostu olemaan sellaisessa suhteessa!

Ok. Meillä ainakin ollaan sellaisessa suhteessa. Eikä tarvi vastata tähän. Siihen ei ole mitään sanottavaa.

Vastaan silti. Se on henkistä väkivaltaa kieltää toiselta ystäviä. Jokainen tavallaan, mutta se ei oli oikein. Fyysinen ja henkinen väkivalta ei ole koskaan oikein, eikä sitä voi oikeuttaa huonolla itsetunnollaan. Parisuhteen tulee perusta luottamukselle, mutta osa ei näytä tajuavan niin yksinkertaista asiaa.

Kyllä se on oikein, jos tilanne on esim. ap:n tilanteen kaltainen. Nainen eronsa jälkeen on todella tiiviissä yhteydessä varattuun mieheen, kun aiemmin oli etäinen. Kutsuu miestä sinne ja tänne, mutta ei koskaan vaimoa. Kyllä se on silloin jotain muuta kuin rehtiä kaveruutta. Minä en sellaiseen alennu. Se on joko ehjä perhe ja koti tai kaveri.

Eron koittaessa on ihan normaalia tukeuta ystäviin. Ei sitä vaimoa 😂😂 No ei sitä vaimoa olekkaan pakko raahata mukana. Se ottaa tietysti koville että miehen elämässä on iloja mitkä ei liity pätkääkään siihen vaimoon. Narsistit toimii usein rajoittamalla. Narsisteille on myös tyypillistä, että he eivät salli sille kumppanilleen iloa tai menestystä jos he eivät itse ole liitettävissä siihen tai hyödy siitä. Tuollainen vaimo pitäisi olla ex-vaimo!

Ymmärrän että harmittaa, kun on ihastunut varattuun. Yritä silti olla fiksu.

Tämä on meidän perheemme, meidän rajamme. Ja se kaveruus yllätus-yllätys ei tosiaankaan ollut tiivistä ennen eroa. Siksi olisi ollut ihan sama myös jutella vaimolle ja kutsua vaimoakin pelkän miehen sijasta. En ole vaimona tuntematon tälle henkilölle.

Lakkaa keksimästä tarinoita ja käyttämästä niitä argumentteina. Hankkiudu hoitoon tuosta kontrolloinnin tarpeestasi ja hoida itsetuntosi kuntoon. Olet yksinkertaisesti väärässä ja toimit väärin jos rajoitat toisen ystäviä. Pidätkö itseäsi jotenkin parempana mitä miehesi on, koska et kykene luottamaan hänen arvostelukykyynsä?

Ongelma ei ole mieheni, vaan sen naisen toiminta ja käyttäytyminen. Ps. Mitä sinä teet nyt, ellet kontrolloi toista (minua). Tiedän että tämä asia on sinullekin henkilökohtainen -kuten minullekin - muutoin et reagoisi noin. Jätä varatut rauhaan.

Asia ei ole minulle mitenkään henkilökohtainen, toimit vain väärin. Et luota mieheesi ja pidät itseäsi parempana, se on minulle ihan sama, mutta väkivalta jota käytä on VÄÄRIN. Jos olisit mies ja kieltäisit naiselta ystäviä, täällä olisi helvetti irti!

Ai minulla on valtaa kontrolloida nyt sinua? Ok, lopetetaan molemmat kontrolloimenen. Sopiiko se sinulle?

En luota siihen naiseen, en pidä itseäni parempana, ja emme tee sinun vuoksesi mitään muutoksia. Et ole osa parisuhdettamme saati perhettämme.

Jos et nyt mitenkään ymmärrä, niin kyseessä on eronnut nainen, meille molemmille aiempi pariskuntatuttava. Eronsa jälkeen hän alkoi erittäin tiiviisti pommittaa miestäni. Milloin häntä oli mukama hakattu ja kaipasi ehkä sympatiaa, mutta ei ottanut mieheni asiallisia neuvoja vastaan. Milloin mitäkin muuta, niin että miestänikin jo alkoi ihmetyttää hänen käytöksensä. Sitten hän kutsui miestäni sinne tänne etkoille, keikalle, mutta minulle ei sanottu edes halaistua sanaa. Ei ole ihan asiallista.

Lopetetaanko se kontrollointi ny?

Ihan asiallista. Oletko miettinyt olevasi narsisti?

Ei ole, ei ja en. 🙂

Tämä viesti kertoo aivan kaiken tarpeellisen. Toivottavasti mies ymmärtää erota ajoissa.

Vierailija
94/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä jotkut ihmiset eivät ole koskaan tulleet petetyksi. Teillä on vielä sellainen sinisilmäisyys noista "kavereista".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ihmiset eivät ole koskaan tulleet petetyksi. Teillä on vielä sellainen sinisilmäisyys noista "kavereista".

Eikä näköjään narsistin pelinappulana. Kyllä sekin sinisilmäisyys katoaa kun eristäminen alkaa.

Vierailija
96/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillain on eron tai sen maininkien yhteydessä mahdollisesti vaikeaa eikä silloin oikein jaksa miettiä, miten joku muu näkee asiat.

Mieheni kavereiden (tunsin kyllä myös heidät, mutta emme olleet läheisiä ystäviä vaan näimme silloin tällöin) ero johti siihen, että osapuolen nainen pyysi usein apua mieheltäni, koska ero ei ollut helppo ja jotenkin muut kaverit tuntuivat kaikkoavan kun ei haluttu "valita puolia" tai muuten koettiin asia hankalaksi. Hänen miehensä oli tässä tapauksessa jo uudessa suhteessa, joten avun pyytäminen ex-mieheltä tuntui mahdottomalta. Asiaan ei liittynyt mitään draamaa, mieheni varastamista tms. vaan nainen tunsi, että mieheni pystyi auttamaan häntä hänen hätänsä hetkellä ja pystyi tukemaan häntä. Vähitelleen avunpyynnöt vain lakkasivat kun elämä kääntyi raiteilleen.

Tämäpä juuri. Ehkä itsellä on käynyt hyvä tuuri miesten kanssa, mutta ketään ei ole tarvinnut väkisin köytää mihinkään eikä mitään säätöjä ole ollut. Pyöriikö joillakin elämä oikeasti noin paljon seksin ympärillä, että kaikki toiminta voi olla merkki pettämisestä? Oli sitten kyse lomamatkasta tai kavereiden auttamisesta, aina pitää olla varuillaan jos toinen eksyy vieraaseen sänkyyn?

Meillä hoidetaan lomamatkat ja auttamiset ihan yhdessä. Ei tulisi mieleenkään, että vain toinen lähtee matkalle. Sitä se parisuhde on, yhdessä olemista.

Toisille on, toisille ei. Oman kokemukseni mukaan nämä 100% yhdessä tekemistä parisuhteelta odottavat on kyllä tavalla tai toisella vähän ongelmatapauksia, mutta varmasti heillekin sopiva kumppani löytyy. 

Meillä voidaan kyllä tehdä reissuja kavereiden kanssa tai vaikka ihan yksinkin jos siltä tuntuu, eikä se parisuhdetta heikennä - oikeastaan pikemminkin päinvastoin. Tietysti aika on aina rajallinen resurssi ja varsinkin silloin kun on pieniä lapsia ne kavereiden kanssa reissaamiset ym jää luonnostaan vähemmällä kun perhe on kuitenkin se ykkönen, mutta toisaalta kyllä se aika makealta maistui kuopuksenkin jälkeen kun alkoi pärjätä viikonlopunkin miehen kanssa kaksin ja mamma pääsi vähän tuulettumaan.

Meillä on toki ollut aina luotto molemminpuolin kunnossa ja muutenkin suhde- ja perhejutuissa kumpikin hoitanut oman leiviskiänsä ja toisaalta myös toista tarvittaessa tukenut vaikka sitten antamalla tilaa ja vähän vapaata silloin kun on tarve. Ehkä olisi eri juttu jos olisi luottamukseen ja molemmipuoliseen kunnioitukseen tullut jotain säröjä joskus.

Vierailija
97/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt näitä apua tarvitsevia "kavereita". Myöhemmin on sitten auttajilla ja avun tarvitsijoilla yhteisiä lapsia.

Jokainen kuitenkin vaihtaa parempaan, ei huonompaan.

Kakkosnaiset ovat aina hopeasijalla. Toki myös mies on roskaa, jos sellaiseen alentaa itsensä. Yknösninenhan se siinö vaihtaa parempaan, ei suinkaan jokainen. ;)

Vierailija
98/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en sallisi miehelleni yhtään ns.kaverinaista. Tuossakin yritettiin aivan selvästi jotain. Ukollani oli tällainen kaverinainen, joka koko ajan kerjäili apuja, mm.kissojen hoitoa. Menimme kahdestaan tämän ns.kaverinaisen kotiin kissoja hoitamaan. Avunpyyntöjä alkoi olla sen verran usein, että mieheni vihelsi pelin poikki. Ja aloin siinä minäkin jo suuttua. Kotonakin oli remontin tarvetta. Nyt on tilanne rauhoittunut. Johtuisiko siitä että se eukko muutti pois.

Vierailija
99/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillain on eron tai sen maininkien yhteydessä mahdollisesti vaikeaa eikä silloin oikein jaksa miettiä, miten joku muu näkee asiat.

Mieheni kavereiden (tunsin kyllä myös heidät, mutta emme olleet läheisiä ystäviä vaan näimme silloin tällöin) ero johti siihen, että osapuolen nainen pyysi usein apua mieheltäni, koska ero ei ollut helppo ja jotenkin muut kaverit tuntuivat kaikkoavan kun ei haluttu "valita puolia" tai muuten koettiin asia hankalaksi. Hänen miehensä oli tässä tapauksessa jo uudessa suhteessa, joten avun pyytäminen ex-mieheltä tuntui mahdottomalta. Asiaan ei liittynyt mitään draamaa, mieheni varastamista tms. vaan nainen tunsi, että mieheni pystyi auttamaan häntä hänen hätänsä hetkellä ja pystyi tukemaan häntä. Vähitelleen avunpyynnöt vain lakkasivat kun elämä kääntyi raiteilleen.

Tämäpä juuri. Ehkä itsellä on käynyt hyvä tuuri miesten kanssa, mutta ketään ei ole tarvinnut väkisin köytää mihinkään eikä mitään säätöjä ole ollut. Pyöriikö joillakin elämä oikeasti noin paljon seksin ympärillä, että kaikki toiminta voi olla merkki pettämisestä? Oli sitten kyse lomamatkasta tai kavereiden auttamisesta, aina pitää olla varuillaan jos toinen eksyy vieraaseen sänkyyn?

Meillä hoidetaan lomamatkat ja auttamiset ihan yhdessä. Ei tulisi mieleenkään, että vain toinen lähtee matkalle. Sitä se parisuhde on, yhdessä olemista.

Toisille on, toisille ei. Oman kokemukseni mukaan nämä 100% yhdessä tekemistä parisuhteelta odottavat on kyllä tavalla tai toisella vähän ongelmatapauksia, mutta varmasti heillekin sopiva kumppani löytyy. 

Meillä voidaan kyllä tehdä reissuja kavereiden kanssa tai vaikka ihan yksinkin jos siltä tuntuu, eikä se parisuhdetta heikennä - oikeastaan pikemminkin päinvastoin. Tietysti aika on aina rajallinen resurssi ja varsinkin silloin kun on pieniä lapsia ne kavereiden kanssa reissaamiset ym jää luonnostaan vähemmällä kun perhe on kuitenkin se ykkönen, mutta toisaalta kyllä se aika makealta maistui kuopuksenkin jälkeen kun alkoi pärjätä viikonlopunkin miehen kanssa kaksin ja mamma pääsi vähän tuulettumaan.

Meillä on toki ollut aina luotto molemminpuolin kunnossa ja muutenkin suhde- ja perhejutuissa kumpikin hoitanut oman leiviskiänsä ja toisaalta myös toista tarvittaessa tukenut vaikka sitten antamalla tilaa ja vähän vapaata silloin kun on tarve. Ehkä olisi eri juttu jos olisi luottamukseen ja molemmipuoliseen kunnioitukseen tullut jotain säröjä joskus.

Suhde jossa on aikuisia terveellä itsetunnolla varustettuna.

Vierailija
100/151 |
26.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä en sallisi miehelleni yhtään ns.kaverinaista. Tuossakin yritettiin aivan selvästi jotain. Ukollani oli tällainen kaverinainen, joka koko ajan kerjäili apuja, mm.kissojen hoitoa. Menimme kahdestaan tämän ns.kaverinaisen kotiin kissoja hoitamaan. Avunpyyntöjä alkoi olla sen verran usein, että mieheni vihelsi pelin poikki. Ja aloin siinä minäkin jo suuttua. Kotonakin oli remontin tarvetta. Nyt on tilanne rauhoittunut. Johtuisiko siitä että se eukko muutti pois.

yllättävän samanaisia viestejä naisilta jotka eivät hyväksy, melkein voisi olla samasta kynästä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kuusi kolme