Aviomiehen kaverinainen
Heräsin jokin aika sitten tajuamaan, että mieheni kaveri, nainen siis, pyyteli miestä jatkuvasti apuun milloin missäkin asiassa. Nainen on siis naimisissa hänkin ja mieheni on myös hänen puolisonsa kaveri. Itse en tunne näitä ihmisiä, joskus nähnyt ohimennen.
Kysyin mieheltä, miksei kaverin mies hoida noita asioita. No ne oli sellaisia ettei hän osannut, it-juttuja esim. Ei siinä mitään. Kunnes alkoi tuntua, että mieheni oli jatkuvasti heillä auttamassa milloin missäkin asiassa. Silloin otin asian esiin ja keskustelimme miehen kanssa. Ei, heillä ei ole koskaan ollut mitään romanttista keskenään, ihan kavereita ovat. Mieheni auttaa mielellään asioissa joissa voi, kuten kaikkia muitakin. Kysyin, onko kyseinen kaveri edelleen miehensä kanssa yhdessä? No, asuvat kuulemma yhdessä mutta eivät välttämättä enää ole yhdessä, mies ei sen kummemmin tiedä.
Tämän jälkeen lähdin sitten itse mukaan kun mies taas auttoi kaveriaan ja heitti hänet autolla jonnekin. Kaveri ei näyttänyt olevan sen enempää kummissaan, että olen mukana, normaalisti jutusteli matkan. Mutta tämän jälkeen ei ole enää tarvinnutkaan mieheni apua erinäisissä asioissa.
Oliko vaistoni ehkä kuitenkin oikeassa ja kyseinen kaveri koitti avun varjolla koettaa, onnistaisiko mieheni kanssa? Jännästi hän ei ole enää tarvinnut joka asiaan miestäni, vaikka aiemmin mieheni kävi heillä auttamassa parikin kertaa viikossa. Ja mieheni on siis joka kerta avoimesti kertonut kun on mennyt siellä käymään eikä ole salaillut mitään. Millaisia ajatuksia muilla heräisi tämmöisestä?
Kommentit (151)
Vierailija kirjoitti:
Mieheni käy kaverinsa (nainen) kanssa konserteissa koska minua ei kiinnosta lähteä joten on kiva, että hänellä on seuraa noihin. Itselleni live-musiikki/bändit ei ole mitenkään tärkeä elementti enkä pidä isoista massoista ja kovasta äänestä. En ole koskaan edes ajatellut, että takana olisi mitään muuta. Saatan ottaa naisen koirat meille konserttikäynnin ajaksi. Olemme kyllä hänen kanssaan yhdessäkin tekemisissä, auttelemassa muutossa, käydään kylässä tms, joten en kyllä ole koskaan miettinyt, että tässä olisi takana jotain ihmeellistä.
Eihän tuossa olekaan. Taikasana onkin tuo "olemme kyllä hänen kanssaan yhdessäkin tekemisissä".
Meillä ei ole näin. Minua ei kaveri ole koskaan kutsunut mukaan esim illanistujaisiin, joihin on mieheni kutsunut. Enkä ole näitä aiemmin edes miettinyt, ennen kuin nyt kun mieheni onkin pitänyt olla jatkuvasti auttamassa milloin missäkin asiassa.
Mutta minusta tämä ei enää ole ok ja aika moni on samaa mieltä kanssani. Nyt onneksi ei ole kysellyt miestä enää avukseen, eikä muutenkaan käymään.
Ap
Olen miehenä huomannut että nainen ja kaverinainen ei todellakaan voi olla saman pöydän ääressä. Molemmat vajoaa lapsen tasolle. Tunnelma ei ole mieleinen kun jäätövö tuuli puhaltaa molemmilta puolilta. Muutoin ihan fiksuja naisia, mutta ei enää koskaan yhteisiä illanistujaisia. Joku naisten juttuhan tämä on.

No ei tuo ole ihan normaalia. Tietty jos kaverinainen flirttailee avoimesti... Itse en suostuisi miehen ja naisen kahdenväliseen kaveruuteen ko. tapauksessa.

Useimmiten naiset tulee toimeen juurikin keskenään. Kumppani on se, jota pitäisi eniten kuunnella. Tai sitten vaihtaa kumppania, muttei pitää mitään salahaaremia.
Miehelle ilmaantuu välillä milloin lasten koulukaverin äiti, työkaverinainen tai "ollaan tunnettu jo kauan"-nainen , josta en ole ennen kuullut mitään (sinkkuja kaikki eikä meitä esitellä toisillemme) ja taas on tällä naisella autossa vikaa, talossa ongelmaa ja polkupyörä rikki. Juttelee naisesta mitä hassuja sutkauksia tämä olikaan sanonut ja saa tältä leivonnaisia kotiin. Sitten nämä ämmät taas katoavat jonnekin, ei pullaa, ei rikkinäisiä asioita, ei mitään mainintoja hänestä. Sitten taas seuraava uusi hiton 'kaveri" kierrokseen.

Käsi sydämellä: oletko pannut sitä kaverinaista joskus?

Olen pahoillani. Tuo viittaa aika vahvasti siihen, että miehesi etsii sivusuhteita. Selittelee sinulle soopaa siltä varalta, että joku näkee heidät yhdessä jossain.
Vierailija kirjoitti:
Olimme olleet parisuhteessa kolmisen vuotta. Asuin suurimman osan aikaa miehen luona (minulla oli vielä myös oma asunto) ja hänen kaverinaisensa vieraili silloin tällöin, kun paikalla oli muitakin kavereita istumassa iltaa. Moikkasimme ja juttelimme aina jotakin.
Kerran yhden kaverin tyttöystävä sitten halusi jonkun baari-illan jälkeen (en ollut itse mukana) tavata minut ja kertoi tämän naisen kourineen ja pussailleen miestäni, joka ei ollut juuri estellyt. Kun otin tämän puheeksi miehen kanssa ja halusin erota, mies puolusti naista ja sanoi, ettei nainen ollut tiennyt hänen olevan parisuhteessa.
Ilmeisesti miehet eivät aina kovin selkeästi kerro suhteensa tilasta itseään kiinnostaville naisille.
Miksi kaverille pitäisi erityisesti kertoa parisuhteensa tilasta, eihän se kaverisuhteessa ole mitenkään olennainen tieto? Tulee esille joskus sivulauseessa tms jos on tullakseen.

Parisuhde on kuin nimi ja ikä, onko perhettä, perustieto itsestä. Haloo! Pitää tajuta kertoa etenkin toisen sukupuolen edustajalle suhteestaan, muutenhan se saattaa elätellä vaikka mitä toiveita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, kuulostaa tosi selvältä jutulta. Mies ollut vain niin sinisilmäinen, ettei ole tajunnut.
Itsestäni vaikuttaa enemmän siltä ettei kaverinainen välttämättä ole jostain syystä tiennyt että miehesi on oikeasti varattu. Jos kerran avunpyytely loppui kun näki sinut.
Joko tuo tai nainen on ihan oikeasti pyytänyt miestä vain avuksi ja tuon tapauksen jälkeen itse laskenut yksi yhteen, että se näyttää ilmeisesti ap:n silmissä joltain muulta. Mutta toisaalta, mitä se ap:tä enää liikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt näitä apua tarvitsevia "kavereita". Myöhemmin on sitten auttajilla ja avun tarvitsijoilla yhteisiä lapsia.
Jokainen kuitenkin vaihtaa parempaan, ei huonompaan.
Miehet valitsee himo edellä. Ei ole kyse huonommuudesta tai paremmuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelle ilmaantuu välillä milloin lasten koulukaverin äiti, työkaverinainen tai "ollaan tunnettu jo kauan"-nainen , josta en ole ennen kuullut mitään (sinkkuja kaikki eikä meitä esitellä toisillemme) ja taas on tällä naisella autossa vikaa, talossa ongelmaa ja polkupyörä rikki. Juttelee naisesta mitä hassuja sutkauksia tämä olikaan sanonut ja saa tältä leivonnaisia kotiin. Sitten nämä ämmät taas katoavat jonnekin, ei pullaa, ei rikkinäisiä asioita, ei mitään mainintoja hänestä. Sitten taas seuraava uusi hiton 'kaveri" kierrokseen.
Olen pahoillani. Tuo viittaa aika vahvasti siihen, että miehesi etsii sivusuhteita. Selittelee sinulle soopaa siltä varalta, että joku näkee heidät yhdessä jossain.
Siltä se minustakin tuntuu. Olen muutenkin jo kyllästynyt hänen touhuihinsa, niin että loppu on lähellä tässä yhteiselosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari kertaa viikossa on tosi usein, itse en jaksaisi edes omaa kaveria auttaa niin usein🥴
No niin minustakin, siksi aloinkin ihmetellä. Ja nyt tosiaan ei ole enää mieheni apua tarvinnut, kun kerran olin mukana auttamassa.
Ap
No mitä tässä nyt on ihmettelemistä? Ongelma ratkennut. Itse ajattelisin, että jos on tuore ero käsillä niin ehkä siinä on aluksi ollut aika paljon asioita joissa on tarvinnut apua eikä ole halunnut (ex?) mieheltään apua. Ja nyt sitten arki rullaa ja tämä nyt sattui samaan aikaan sinun ilmestymisesi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miehenä huomannut että nainen ja kaverinainen ei todellakaan voi olla saman pöydän ääressä. Molemmat vajoaa lapsen tasolle. Tunnelma ei ole mieleinen kun jäätövö tuuli puhaltaa molemmilta puolilta. Muutoin ihan fiksuja naisia, mutta ei enää koskaan yhteisiä illanistujaisia. Joku naisten juttuhan tämä on.
Useimmiten naiset tulee toimeen juurikin keskenään. Kumppani on se, jota pitäisi eniten kuunnella. Tai sitten vaihtaa kumppania, muttei pitää mitään salahaaremia.
Selvä, naiset tulee useinmiten toimeen keskenään, mulle tuo tieto on täysin yhdentekevä, kun tässä tapauksessa tilanne on etteivät tule. Kyseessä ei ole mikään salahaaremi vaan ystävä. Puhut ihan eri asioista, miksi edes vastaat kun sulla ei ole mitään sanottavaa? Jos nainen kieltää kaverit, sehän on todella merkki että on aika erota, ei kai kukaan suostu olemaan sellaisessa suhteessa!
Vierailija kirjoitti:
Joillain on eron tai sen maininkien yhteydessä mahdollisesti vaikeaa eikä silloin oikein jaksa miettiä, miten joku muu näkee asiat.
Mieheni kavereiden (tunsin kyllä myös heidät, mutta emme olleet läheisiä ystäviä vaan näimme silloin tällöin) ero johti siihen, että osapuolen nainen pyysi usein apua mieheltäni, koska ero ei ollut helppo ja jotenkin muut kaverit tuntuivat kaikkoavan kun ei haluttu "valita puolia" tai muuten koettiin asia hankalaksi. Hänen miehensä oli tässä tapauksessa jo uudessa suhteessa, joten avun pyytäminen ex-mieheltä tuntui mahdottomalta. Asiaan ei liittynyt mitään draamaa, mieheni varastamista tms. vaan nainen tunsi, että mieheni pystyi auttamaan häntä hänen hätänsä hetkellä ja pystyi tukemaan häntä. Vähitelleen avunpyynnöt vain lakkasivat kun elämä kääntyi raiteilleen.
Tämäpä juuri. Ehkä itsellä on käynyt hyvä tuuri miesten kanssa, mutta ketään ei ole tarvinnut väkisin köytää mihinkään eikä mitään säätöjä ole ollut. Pyöriikö joillakin elämä oikeasti noin paljon seksin ympärillä, että kaikki toiminta voi olla merkki pettämisestä? Oli sitten kyse lomamatkasta tai kavereiden auttamisesta, aina pitää olla varuillaan jos toinen eksyy vieraaseen sänkyyn?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miehenä huomannut että nainen ja kaverinainen ei todellakaan voi olla saman pöydän ääressä. Molemmat vajoaa lapsen tasolle. Tunnelma ei ole mieleinen kun jäätövö tuuli puhaltaa molemmilta puolilta. Muutoin ihan fiksuja naisia, mutta ei enää koskaan yhteisiä illanistujaisia. Joku naisten juttuhan tämä on.
No ei tuo ole ihan normaalia. Tietty jos kaverinainen flirttailee avoimesti... Itse en suostuisi miehen ja naisen kahdenväliseen kaveruuteen ko. tapauksessa.
Oli normaalia tai ei, niin näin se nyt vaan on.
Kyse ei ole mistään flirtistä. Näkisin niin että munun kumppanini on vähän tyly tätä kaveria kohtaan. Paras ratkaisu on ollut etteivät he ole tekemisissä keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miehenä huomannut että nainen ja kaverinainen ei todellakaan voi olla saman pöydän ääressä. Molemmat vajoaa lapsen tasolle. Tunnelma ei ole mieleinen kun jäätövö tuuli puhaltaa molemmilta puolilta. Muutoin ihan fiksuja naisia, mutta ei enää koskaan yhteisiä illanistujaisia. Joku naisten juttuhan tämä on.
Useimmiten naiset tulee toimeen juurikin keskenään. Kumppani on se, jota pitäisi eniten kuunnella. Tai sitten vaihtaa kumppania, muttei pitää mitään salahaaremia.
Selvä, naiset tulee useinmiten toimeen keskenään, mulle tuo tieto on täysin yhdentekevä, kun tässä tapauksessa tilanne on etteivät tule. Kyseessä ei ole mikään salahaaremi vaan ystävä. Puhut ihan eri asioista, miksi edes vastaat kun sulla ei ole mitään sanottavaa? Jos nainen kieltää kaverit, sehän on todella merkki että on aika erota, ei kai kukaan suostu olemaan sellaisessa suhteessa!
Ok. Meillä ainakin ollaan sellaisessa suhteessa. Eikä tarvi vastata tähän. Siihen ei ole mitään sanottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillain on eron tai sen maininkien yhteydessä mahdollisesti vaikeaa eikä silloin oikein jaksa miettiä, miten joku muu näkee asiat.
Mieheni kavereiden (tunsin kyllä myös heidät, mutta emme olleet läheisiä ystäviä vaan näimme silloin tällöin) ero johti siihen, että osapuolen nainen pyysi usein apua mieheltäni, koska ero ei ollut helppo ja jotenkin muut kaverit tuntuivat kaikkoavan kun ei haluttu "valita puolia" tai muuten koettiin asia hankalaksi. Hänen miehensä oli tässä tapauksessa jo uudessa suhteessa, joten avun pyytäminen ex-mieheltä tuntui mahdottomalta. Asiaan ei liittynyt mitään draamaa, mieheni varastamista tms. vaan nainen tunsi, että mieheni pystyi auttamaan häntä hänen hätänsä hetkellä ja pystyi tukemaan häntä. Vähitelleen avunpyynnöt vain lakkasivat kun elämä kääntyi raiteilleen.
Tämäpä juuri. Ehkä itsellä on käynyt hyvä tuuri miesten kanssa, mutta ketään ei ole tarvinnut väkisin köytää mihinkään eikä mitään säätöjä ole ollut. Pyöriikö joillakin elämä oikeasti noin paljon seksin ympärillä, että kaikki toiminta voi olla merkki pettämisestä? Oli sitten kyse lomamatkasta tai kavereiden auttamisesta, aina pitää olla varuillaan jos toinen eksyy vieraaseen sänkyyn?
Meillä hoidetaan lomamatkat ja auttamiset ihan yhdessä. Ei tulisi mieleenkään, että vain toinen lähtee matkalle. Sitä se parisuhde on, yhdessä olemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miehenä huomannut että nainen ja kaverinainen ei todellakaan voi olla saman pöydän ääressä. Molemmat vajoaa lapsen tasolle. Tunnelma ei ole mieleinen kun jäätövö tuuli puhaltaa molemmilta puolilta. Muutoin ihan fiksuja naisia, mutta ei enää koskaan yhteisiä illanistujaisia. Joku naisten juttuhan tämä on.
Käsi sydämellä: oletko pannut sitä kaverinaista joskus?
Voi helv..etti! En, enkä muitakaan kavereita. Hän on kaveri, ystävä.