Hgin kaupunki järjestää 6.-9. -luokkalaisille pakollisen sateenkaarityöpajan
Lapset herkässä iässä, menevät ihan sekaisin tuosta.
Kommentit (4449)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea lähes sataa sivua pöyristymisiä läpi, mutta kommentoin yhden asian: minut pistettiin vuosikausiksi uskonnontunneille pakkotuputukseen, eikä ketään kiinnostanut onko lapsen sopiva kuunnella satuja joukkotuhosta, helvetistä, synnistä ja tuomiopäivästä. Eikä koskaan kysytty sitä onko lapsen indoktrinaatio kristillisyyden kulttiin oikein kun lapsi ei voi asiaa itse päättää. Kristillisten tahojen joukkopöyristyminen ja kaksinaismoralismi _yhden_ sateenkaaripäivän vuoksi ei sitten voisi kiinnostaa vähempää.
Minkä ikäinen olet? Tuntuu vaikealta uskoa että koulussa olisi puhuttu helvetistä vuosikymmeniin. Olisiko 70-luvullakaan enää.
Sitä paitsi uskonnollinen vakaumus ja genderismin vastustaminen eivät mene aina yksiin. Ne eivät edellytä toisiaan.
Näin puhuttiin 90-luvulla pohjois-pohjanmaalla. Olin peruskoulussa, päättele siitä ikäni.
Vierailija kirjoitti:
Edellekään en ymmärrä miksi on pakko osallistua. Onko opetusvirasto tai kaupunki perustelleet syyt miksi kaikki pitää olla paikalla. Uskontotunneilla ei pidä olla ja eikä muuten ollut pakko osallistua joku vuosi, kun oli ilmastonmuutos tapahtuma kaupungilla. Oppilaat jotka ei lähtenyt , niin jäivät koululle tekemään tehtäviä.
Perustuslakiimme tuo perustuu, lauseeseen sen alussa:
"IHMISET OVAT YHDENVERTAISET LAIN EDESSÄ".
Myös vakaumuksenvapaus on samassa laissa. Suosittelen lukemaan, vaikka ihan stnan tyhmä ja älyllisesti laiska oletkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Vanhempina meillä on oikeus suojella heitä luonnollista kehitystä häiritsevältä vaikuttamiselta."
Ei se auta mitään vaikka te kasvatatte lapsenne tynnyrissä, eikä vähennä seksuaali ja sukupuoli vähemmistöön kuuluvien määrää.
Nuoret vain jäävät paitsi tiedosta ja tuesta.Mitä tietoa ne sitten nimenomaisesti tarvitsee lisää? Uskallan väittää, että valtaosa joilla on jotain kipuilua tällaisten asioiden kanssa ajattelee, että onkohan ne homoja/lesboja, mitä ne monesti ovatkin. Niin miksi tätä pitäisi muuttaa jotenkin? Ei ne ainakaan onnellisempia tms oo ajatuksineen, jos sinne pitää vielä sotkea sekaan mahdollisuus, että ne on vallan syntyneet "väärään kehoon".
Totuus on kuitenkin se, ettei sellaista ole kuin että olisi "syntynyt väärään kehoon".
Tai voinko minäkin väittää, että haluan isommat tissit ja perseen kun tunnen syntyneeni väärään kehoon ja nyt on yhteiskunnan auttettava ilmaiseksi verorahoilla?
Jos se on DSM-5:ssa. Tottakai. Ja kyllä rintaleikkauksia tehdään ihan julkisella, perseleikkauksia myös silloin kun tarve on.
Ei kukaan saa peppukohotuksia, implantteja ja rintoihin implantteja. Ainoastaan rinnat leikataan jos ne on ylisuuret ja haittaa elämää ja työskentelyä.
Jos transihmiset saa leikkauksia koska "luulevat olevansa väärässä kehossa", mikä ei tosin ole totta, niin kyllä sitten muidenkin pitäisi saada. Tasa-arvo.
Sä et vissiin ihan vähään aikaan ole lueskellut mitään muuta kuin öyhötystä transsukupuolisuudesta. Ei se mitään, kuvitelmasi on sun oikeus.
Jos et kykene argumentoimaan millään tavalla, kun kirjoittamalla tälläisiä tyhjänpäiväisiä tekstejä, niin jätä kirjoittelematta. Ei meinaa tehoa minuun tälläiset tyhjät passiiviaggressiiviset kommentit.
Miksi argumentoisin jotain noin lapselliseen kommenttiin? Sulle sanottiin jo perustelut siihen miksi transhoidot on ihan eri asia kuin sun perseongelmasi. Sen tulisi riittää. Mutta ei, sä vaan jatkat sun naurettavaa lässytystä. Ja tämä oli nyt ihan suoraa vittuilua, ei passiivisagressiivista kommentointia.
Vasemmistohan se on näyttänyt aina, etteivät he kykene mistään keskustelemaan vaan aina pitää heittää kaikki vittuiluksi ja passiiviaggressivisiksi kommenteiksi. Siitä näkee sen, miksi koko aate on lasten vetämää karusellia.
Miksi transihmisen kokema "väärä keho" olisi muka eri, jos nainen tuntee kehonsa "vääräksi", koska se ei ole tietyn muotoinen? Niin, sinun mukaasi vain transihmisten tunteilla on väliä mutta ei muiden ja vain transihmisten pitäisi saada näitä yhteiskunnan etuuksia, mutta ei muiden. Epätasa-arvoa tuo on ja jokainen joka kritisoi tälläistä epätasa-arvoa niin sinä sanot olevan lässytystä.
Käsitit (ehkä tahallasi) ihan väärin. En koe transin kokemusta väärästä kehosta tai hoidoista oikeutetummaksi. Totesin vain että transsukupyolisuus on DSM-5 ja hoidot saadakseen tarvitsee diagnoosin. Tällöin se on ihan eri asia kuin sun väärä keho-tuntemuksesi.
DSM:n psykiatriset diagnoosit ovat tunnetusti erittäin leväperäisiä, ilman kunnon lääketiedettä pohjalla. Jonka lisäksi niiden määrä on räjähtänyt kattamaan käytännössä kaiken mitä voi kuvitella. Jonka lisäksi diagnooseja ei tehdä, kuten muussa lääketieteessä, minkään fyysisten mittareiden perusteella, vaan pelkästään potilaan itse kuvailemiensa tunteiden pohjalta, jotka psykiatri sitten tulkitsee oman tulkintansa mukaan. DSM:ssä on esimerkiksi diagnoosina psykiatrisesta sairaudesta bibliofilia, eli kirjoista pitäminen ja niiden keräily.
Joten periaatteessa olisi täysin mahdollista lobata diagnoosia, jonka mukaan naisen tyytymättömyys kehoonsa on psykiatrinen sairaus, joka oikeuttaa kauneusleikkauksiin julkisella ´puolella sen korjaamiseksi. Ja en nyt puhu mistään rintojen pienennysleikkauksista, vaan Kim Kardashian -tyyppisistä kauneusoperaatioista. Sinänsä olisi jopa loogista, että tällaiset korvattaisiin esimerkiksi masennusdiagnoosin perusteella, sillä siihen monesti kuuluu tyytymättömyys omaan ulkonäköön.
No nyt! Elämämkoulun maisterismies siellä selvästi.
Yksinkertaisia lääketieteellisen alan faktoja.
Jokainen voi tsekata diagnoosikriteerit itse DSM-5:stä. Kuten nimikin kertoo, kehodysforiassa (gender dysphoria) on kyse on tunnetilasta. Dysphoria (kreikasta) tarkoittaa tätä kirjaimellisesti. Dysphoria is a profound state of unease or dissatisfaction. Eli syvä epämukavuuden tai tyytymättömyyden tila.
Diagnoosi tehhdään jos kaksi tai useampi seuraavista tunnetiloista on kestänyt vähintään 6 kuukautta:
A marked incongruence between one’s experienced/expressed gender and primary and/or secondary sex characteristics (or in young adolescents, the anticipated secondary sex characteristics)
A strong desire to be rid of one’s primary and/or secondary sex characteristics because of a marked incongruence with one’s experienced/expressed gender (or in young adolescents, a desire to prevent the development of the anticipated secondary sex characteristics)
A strong desire for the primary and/or secondary sex characteristics of the other gender
A strong desire to be of the other gender (or some alternative gender different from one’s assigned gender)
A strong desire to be treated as the other gender (or some alternative gender different from one’s assigned gender)
A strong conviction that one has the typical feelings and reactions of the other gender (or some alternative gender different from one’s assigned gender)
https://www.psychiatry.org/psychiatrists/diversity/education/transgende…
Niin? Mikä tästä tekee vääränlaisen diagnoosin? On paljon häiriöitä, joihin ei ole sen kummempia mittareita tai testejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset pajat todellakin sekoittavat lapsen pään. Meidän ala-asteikäinen poika totesi aikoinaan, että on varmaan bi, kun tykkää kavereistaan, jotka ovat siis poikia. Juteltiin vielä kotona asiasta ja sitten vasta avautui lapselle, mitä se oikeasti tarkoittaa.
Juuri tätähän se pajakin tekee. Vastaa kysymyksiin, joita lapsella identiteetin kanssa herää.
Ette te nyt oikeasti voi olla sitä mieltä että lapsenne identiteetti on niin hauras että kuullessaan jotakin, hän muuttuu sellaiseksi? Sama kun väittäisitte ettei lapsenne saa kuulla olemassa olevan psyykkisesti sairaita ihmisiä, kun sit hekin sairastuvat.
Ettehän aidosti kuvittele näin?
Sinulla ei selkeästi ole mitään käryä pienten lasten identiteetistä ja miten helppoa siihen on vaikuttaa. Toivottavasti et ole näitä pajanpitäjiä.
Siis hetkinen? Miten sä kuvittelet lapsesi identiteetin rakentuvan? Pusketko sinä sitä johonkin suuntaan keskustelemalla? Pidätkö lapsesi eristyksissä muista vai miten sä estät ettei identiteetin kehitykseen mikään vaikuta? Onko lapsen identiteetti vakiintunut, jos se ei rakennu lainkaan vuorovaikutuksessa?
Olen todella hämmentynyt 🤔
-eriPidän huolen, että esim. Setan kaltaiset ideologiset ryhmittymät eivät julista höpötyksiään lapsilleni. Nuori ei pääasiassa tarvitse identiteettinsä rakentumiseen mitään vuorovaikutusta Setan kanssa.
Onko suomessa eheytysleirejä? Aiotko hylätä lapsesi jos he kertovat olevansa homoja?
Seta eheyttää sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevista nuorista transheteroita ja painostaa lesbotyttöjä seksiin transidentifioituvien miesten kanssa. Setan materiaaleissa puhutaan miesten kanssa seksiä harrastavista lesboista. Mitä muuta se on kuin eheyttämistä? Seta on viimeinen taho, joka pitäisi päästää homoseksuaalisten nuorten kimppuun.
Seta ei voi sovittaa transien vaatimuksia ja homoseksuaalien oikeuksia saman katon alle. Homoseksuaalien seksuaalinen suuntautuminen kohdistuu biologiseen sukupuoleen, kun taas transit vaativat kohtaamaan itsensä identiteetti-ilmoituksen mukaisesti jopa seksuaalisesti. Miten voi samaan aikaan ajaa homoseksuaalien oikeuksia ja sopottaa peniksestä naisen sukupuolielimenä, josta kieltäytyvä lesbo on transfobinen genitaalifetisisti ja seksuaalinen rasisti? Käytännössä Seta on valinnut puolensa jo vuosia sitten.
Harva trans vaatii keneltäkään yhtään mitään, suurin osa haluaa elää rauhassa. Ei edelleenkään kannata rakentaa näkemyksiä jonkun twitter-meluajien perusteella
Twitter-meluajilla on kuitenkin merkittävää yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, kuten Setan ja transaktivistien muotoilema translakiuudistus osoittaa. Setan omissa materiaaleissa on määritelty seksuaalinen suuntautuminen identiteettiin kohdistuvaksi ja transsukupuolisuus on sukupuolen epätyypillistä ilmaisua. Materiaaleissa puhutaan myös miesten kanssa seksiä harrastavista lesboista. Setalla ei ole ollut vuosikausiin homoseksuaaleille kohdennettua omaa ohjelmaa ja ryhmiä. Vihervasemmistonkin mielestä transsukupuoliset tulisi kohdata kaikissa tilanteissa sukupuolifantasiansa perusteella, jopa seksuaalisesti.
Elos Musk tajusi heittää Twitteristä helvettiin kaikki vihervassarit ym. mussuttajat ja päästi kaikki woke viruksen riivaamien bannaamat takaisin. Pitäkööt omat kokoontusmisajonsa mastodonissa.

Kyse kaikissa noissa diagnostisissa on tunnetiloista. Koetuista tunteista, toiveista ja vakaumuksista. Niistä mitään ei ole mahdollisesti eksaktisti tai fyysisesti mitata.
Masennustakaan ei voi mittaamalla todeta. Silti aika moni on masentunut.
Niinhän minä alkuperäisessä viestissäni kirjoitin, että suurin osa psykiatrisista diagnooseista on sellaisia, jotka perustuvat potilaan itse kertomiin tuntemuksiin ja psykiatrin tulkintoihin. Ja diagnostinen manuaali DSM elää jatkuvasti, koska sinne lisätään diagnooseja ja muutetaan kriteerejä.
Äärioikeiston voisi laittaa hiekottamaan lapiolla kevyen liikenteen väyliä. Siihen niillä ehkä kyvyt riittäisivät ainakin jos työtä johtaa joku fiksu.

Niin tutkimustiedon varassa, ei sinne heitellä mitään liian pieni perse-syndroomia.

Kuten Trumpin ja naisvihaprofeetan? Eivätkös he ole äärioikeistoa, kuten sinäkin, joka et osaa edes Elon Muskin nimeä kirjoittaa :D

Luepa mitä kirjoitin alunperin. Totesin, että kehodysforian diagnoosissa, samoin kuin useimmissa muissa psykiatrisissa diagnooseissa, diagnoosi perustuu potilaan tunteisiin ja kertomaan sekä psykiatrin tulkintoihin niistä. En sanonut mitään siitä, että se olisi väärä tapa diagnosoida. Mutta se on tunnetun epävarma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mustan Orkidean blogi on kiinnostava, kannattaa tutustua: https://mustaorkidea.blogspot.com/
Kuvaus bloginpitäjästä:
Olen -87 syntynyt lesbonainen, joka piti aiemmin itseään transsukupuolisena miehenä ja kävi läpi transprosessin naisesta mieheksi niin juridisesti kuin lääketieteellisestikin. Tajusin sen kuitenkin olleen virhe, ja halusin palata takaisin naiseksi (=detransitioiduin). ENTJ, kansallismielinen, konservatiivi ja klassisti. Kyllästynyt poliittiseen korrektiuteen, uhriutumiseen ja käsitteiden/todellisuuden hämärtämiseen. Olen Seta-vastainen, ja en pidä LGBT-/pride -liikkeestä lainkaan sen nykyisessä muodossa. En ole feministi. Jaan tässä blogissa ajatuksiani, kokemuksiani sekä löytämääni tietoa.
Itsekin tätä seurailin ja lueskelin joskus. Ikävä tapaus tosiaan, mutta tällaiset katujathan ovat pieni vähemmistö
Miksi tuo on mielestäsi ikävä tapaus? Eikö olekaan hyvä, että ihminen etsii omaa identiteettiään ja tekee itse hyväksi kokemansa muutokset? Noin niinkuin boksin ulkopuolelta, kuten tuo yksi käytti supervanhaa ja kulunutta kliseetä. Eikö tällainen ole juuri sitä haetaan, että jokainen olisi vapaa löytämään oman identiteettinsä?
On. Mä en yhtään ymmärrä miksi hänen kokemuksensa nostetaan esiin muka esimerkkinä. Hän ryhtyi hoitoihin ja myöhemmin selvisi että hän olikin muuta kuin trans. Mitä sitten?
Hän myös vierittää liikaa syytä omasta tilanteestaan hoitohenkilökunnalle. Kuten toinen transhoidot läpikäynyt ihminen sanoi, eihän ketään pakoteta niihin.
Vakavista mt-ongelmista kärsivä henkilö ei voi antaa tietoista suostumusta. Myöskään kovin nuori henkilö ei voi tehdä tietoista päätöstä hedelmällisyytensä, terveytensä ja seksuaalisuutensa menettämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Tekisi ihan hyvää myös persuaikuisille. Heillä kun näkyy olevan vaikeuksia tajuta, että ihmisiä on muunkinlaisia kuin tyhmiä, läskejä rasistimiehiä ja -tätejä.
Kunnioita toisia ihmisiä. Suomessa ihmisillä on oikeus uskoa ja ajatella, miten he tahtovat, koska Suomi on vapaa maa. Täällä ei hallitse diktatuuri, eikä tyrannia. Jos ihmiset kokevat, että välitetty ideologia ei vastaa heidän vakaumustaan, heillä on oikeus kieltäytyä sen kuuntelusta. Kukin voi käydä kuuntelemassa Setan ilosanomaa omalla ajallaan, mutta kouluun se ei kuulu. Koulussa opetuksesta vastaavat koulutetut ja puolueettomat opettajat, eivät minkään ideologisen järjestön hihhulit.
Mainitus saa s ta1se n h0_ m0 humpan karu seuraus on PISA-tulosten heikkeneminen.
Vierailija kirjoitti:
Äärioikeiston voisi laittaa hiekottamaan lapiolla kevyen liikenteen väyliä. Siihen niillä ehkä kyvyt riittäisivät ainakin jos työtä johtaa joku fiksu.
Näetkö useinkin äärioikeistoainesta henkilöissä, jotka eivät jaa sinun suppeaa ja puusilmäistä maailmankuvaasi?
Taas on näköjään pienten, vajaiden poikien vihatyöpajapäivä. Pilluton perjantai enää muutaman tunnin päässä, sen jälkeen vituton viikonloppu😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Vanhempina meillä on oikeus suojella heitä luonnollista kehitystä häiritsevältä vaikuttamiselta."
Ei se auta mitään vaikka te kasvatatte lapsenne tynnyrissä, eikä vähennä seksuaali ja sukupuoli vähemmistöön kuuluvien määrää.
Nuoret vain jäävät paitsi tiedosta ja tuesta.Mitä tietoa ne sitten nimenomaisesti tarvitsee lisää? Uskallan väittää, että valtaosa joilla on jotain kipuilua tällaisten asioiden kanssa ajattelee, että onkohan ne homoja/lesboja, mitä ne monesti ovatkin. Niin miksi tätä pitäisi muuttaa jotenkin? Ei ne ainakaan onnellisempia tms oo ajatuksineen, jos sinne pitää vielä sotkea sekaan mahdollisuus, että ne on vallan syntyneet "väärään kehoon".
Totuus on kuitenkin se, ettei sellaista ole kuin että olisi "syntynyt väärään kehoon".
Tai voinko minäkin väittää, että haluan isommat tissit ja perseen kun tunnen syntyneeni väärään kehoon ja nyt on yhteiskunnan auttettava ilmaiseksi verorahoilla?
Jos se on DSM-5:ssa. Tottakai. Ja kyllä rintaleikkauksia tehdään ihan julkisella, perseleikkauksia myös silloin kun tarve on.
Ei kukaan saa peppukohotuksia, implantteja ja rintoihin implantteja. Ainoastaan rinnat leikataan jos ne on ylisuuret ja haittaa elämää ja työskentelyä.
Jos transihmiset saa leikkauksia koska "luulevat olevansa väärässä kehossa", mikä ei tosin ole totta, niin kyllä sitten muidenkin pitäisi saada. Tasa-arvo.
Sä et vissiin ihan vähään aikaan ole lueskellut mitään muuta kuin öyhötystä transsukupuolisuudesta. Ei se mitään, kuvitelmasi on sun oikeus.
Jos et kykene argumentoimaan millään tavalla, kun kirjoittamalla tälläisiä tyhjänpäiväisiä tekstejä, niin jätä kirjoittelematta. Ei meinaa tehoa minuun tälläiset tyhjät passiiviaggressiiviset kommentit.
Miksi argumentoisin jotain noin lapselliseen kommenttiin? Sulle sanottiin jo perustelut siihen miksi transhoidot on ihan eri asia kuin sun perseongelmasi. Sen tulisi riittää. Mutta ei, sä vaan jatkat sun naurettavaa lässytystä. Ja tämä oli nyt ihan suoraa vittuilua, ei passiivisagressiivista kommentointia.
Vasemmistohan se on näyttänyt aina, etteivät he kykene mistään keskustelemaan vaan aina pitää heittää kaikki vittuiluksi ja passiiviaggressivisiksi kommenteiksi. Siitä näkee sen, miksi koko aate on lasten vetämää karusellia.
Miksi transihmisen kokema "väärä keho" olisi muka eri, jos nainen tuntee kehonsa "vääräksi", koska se ei ole tietyn muotoinen? Niin, sinun mukaasi vain transihmisten tunteilla on väliä mutta ei muiden ja vain transihmisten pitäisi saada näitä yhteiskunnan etuuksia, mutta ei muiden. Epätasa-arvoa tuo on ja jokainen joka kritisoi tälläistä epätasa-arvoa niin sinä sanot olevan lässytystä.
Käsitit (ehkä tahallasi) ihan väärin. En koe transin kokemusta väärästä kehosta tai hoidoista oikeutetummaksi. Totesin vain että transsukupyolisuus on DSM-5 ja hoidot saadakseen tarvitsee diagnoosin. Tällöin se on ihan eri asia kuin sun väärä keho-tuntemuksesi.
DSM:n psykiatriset diagnoosit ovat tunnetusti erittäin leväperäisiä, ilman kunnon lääketiedettä pohjalla. Jonka lisäksi niiden määrä on räjähtänyt kattamaan käytännössä kaiken mitä voi kuvitella. Jonka lisäksi diagnooseja ei tehdä, kuten muussa lääketieteessä, minkään fyysisten mittareiden perusteella, vaan pelkästään potilaan itse kuvailemiensa tunteiden pohjalta, jotka psykiatri sitten tulkitsee oman tulkintansa mukaan. DSM:ssä on esimerkiksi diagnoosina psykiatrisesta sairaudesta bibliofilia, eli kirjoista pitäminen ja niiden keräily.
Joten periaatteessa olisi täysin mahdollista lobata diagnoosia, jonka mukaan naisen tyytymättömyys kehoonsa on psykiatrinen sairaus, joka oikeuttaa kauneusleikkauksiin julkisella ´puolella sen korjaamiseksi. Ja en nyt puhu mistään rintojen pienennysleikkauksista, vaan Kim Kardashian -tyyppisistä kauneusoperaatioista. Sinänsä olisi jopa loogista, että tällaiset korvattaisiin esimerkiksi masennusdiagnoosin perusteella, sillä siihen monesti kuuluu tyytymättömyys omaan ulkonäköön.
No nyt! Elämämkoulun maisterismies siellä selvästi.
Yksinkertaisia lääketieteellisen alan faktoja.
Jokainen voi tsekata diagnoosikriteerit itse DSM-5:stä. Kuten nimikin kertoo, kehodysforiassa (gender dysphoria) on kyse on tunnetilasta. Dysphoria (kreikasta) tarkoittaa tätä kirjaimellisesti. Dysphoria is a profound state of unease or dissatisfaction. Eli syvä epämukavuuden tai tyytymättömyyden tila.
Diagnoosi tehhdään jos kaksi tai useampi seuraavista tunnetiloista on kestänyt vähintään 6 kuukautta:
A marked incongruence between one’s experienced/expressed gender and primary and/or secondary sex characteristics (or in young adolescents, the anticipated secondary sex characteristics)
A strong desire to be rid of one’s primary and/or secondary sex characteristics because of a marked incongruence with one’s experienced/expressed gender (or in young adolescents, a desire to prevent the development of the anticipated secondary sex characteristics)
A strong desire for the primary and/or secondary sex characteristics of the other gender
A strong desire to be of the other gender (or some alternative gender different from one’s assigned gender)
A strong desire to be treated as the other gender (or some alternative gender different from one’s assigned gender)
A strong conviction that one has the typical feelings and reactions of the other gender (or some alternative gender different from one’s assigned gender)
https://www.psychiatry.org/psychiatrists/diversity/education/transgende…
Kyse kaikissa noissa diagnostisissa on tunnetiloista. Koetuista tunteista, toiveista ja vakaumuksista. Niistä mitään ei ole mahdollisesti eksaktisti tai fyysisesti mitata.
Masennustakaan ei voi mittaamalla todeta. Silti aika moni on masentunut.
Niinhän minä alkuperäisessä viestissäni kirjoitin, että suurin osa psykiatrisista diagnooseista on sellaisia, jotka perustuvat potilaan itse kertomiin tuntemuksiin ja psykiatrin tulkintoihin. Ja diagnostinen manuaali DSM elää jatkuvasti, koska sinne lisätään diagnooseja ja muutetaan kriteerejä.
Niin tutkimustiedon varassa, ei sinne heitellä mitään liian pieni perse-syndroomia.
Kuka kelpaa sinulle lääketieteen auktoriteetiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äärioikeiston voisi laittaa hiekottamaan lapiolla kevyen liikenteen väyliä. Siihen niillä ehkä kyvyt riittäisivät ainakin jos työtä johtaa joku fiksu.
Näetkö useinkin äärioikeistoainesta henkilöissä, jotka eivät jaa sinun suppeaa ja puusilmäistä maailmankuvaasi?
Samaa mieltä. Eiköhän suurin osa ketjussa Setaa vastustavista ole meitä valveutuneita feministinaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äärioikeiston voisi laittaa hiekottamaan lapiolla kevyen liikenteen väyliä. Siihen niillä ehkä kyvyt riittäisivät ainakin jos työtä johtaa joku fiksu.
Näetkö useinkin äärioikeistoainesta henkilöissä, jotka eivät jaa sinun suppeaa ja puusilmäistä maailmankuvaasi?
Näen äärioikeiston vihakampanjoimassa vähemmistöjä vastaan, sinä suppea, Mensaan, opiskeluun ja töihin kelpaamaton puusilmä.
Mahtavaa, toivottavasti nämä aloitetaan pian kaikkialla muuallakin.