Ahdistaako teitä muita vanheneminen?

Ei ahdista vanheneminen. Enemmän ahdistaisi herätä joku aamu 27 vuotiaana kaiken kokemani jälkeen. Ei enää ikinä uusiksi elämäni ensimmäistä 40 vuotta.

Kyllä se vaivaa vaikka hyännäköinen vieläkin olen mutta näen rapistumisen. 

Ahdisti hieman nuorempana, viisikymppisenä olen tyytyväinen enkä oikeastaan mieti miten joku minut näkee. Kelpaan itselleni ja tiedän pärjääväni, nautin omasta rauhasta. Oli naurettavaa pilata päiviään miettimällä omaa haluttavuuttaan. Parempaakin tekemistä.

Vituttaahan se, mutta vaihtoehto on vielä paskempi.

Hoidan hampaitani.Rumempaa kuin ruskeat kuluneet hampaat ja hammaskaula joka on ruskea ja pistää silmään . Vanhettaa todella. 

Hieman botoxia niin kyllä se siitä ,Mutta mitä tehdä vanhettuvalle kaulalle. Se se vasta ruma on. 

Kannattaa ihan järjellä miettiä miesten sanomisia. Heidän mukaansa nainen on kelvollinen jotain 16-25 vuotiaana. Eli ikävuodet 26-86 nainen on kelvoton. 10 vuotta kelvollisuutta ja 70 vuotta kelvottomuutta. Eikö ole naurettavaa?

Jos haluaa välttää ahdistuksen, on pakko alkaa elää itselleen ja unohtaa muiden miellyttäminen. Elämässä on niin paljon muutakin ja paljon parempaa kuin kelpaavuutensa miettiminen ja todistelu, ja suurin osa elämästä menee kuitenkin tuon muun parissa.

En mitenkään ymmärrä teitä jotka ahdistuvat ikääntymisestä. Sehän on osa luonnollista lajin selviytymisen kiertoa.

Ei ainakaan vielä

Muistakaamme että vanheneminen on mahdollista pysäyttää, se keino tosin on hieman kolkko

Tuo ahdistus laimenee vanhetessa ja hiipuu kokonaan viimeistään eläkeiässä. 

Eihän me ihmiset olla tänne synnytty pelkästään sileää naamaa esittelemään.

Olen 45-vuotias. Vanheneminen ei ahdista siinä mielessä, että harmittelisin jotain ryppyjä tai kadonnutta keskivartaloa, tai haikailisin festariviikonloppujen perään. En ole ikinä ollut sillä tavalla kaunotar, että hyvä ulkonäkö olisi ollut jotenkin keskeinen osa identiteettiäni ja nuorena tuli kyllä todellakin bailattua niin paljon, että yökerhot on nyt jo nähty. 

 Omassa lähipiirissä on aika traagisia esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat hyvin sairaita, mutta eivät pääse täältä pois, vaan esim. halvaantumisesta huolimatta pysyvät hengissä ja ovat saattaneet asua vanhainkodissa vuosikausia. Jokainen tietää, ettei se hoito siellä ole nykyresursseilla kovin kummoista. Olisi hirveä ajatus, että elämäni viimeiset kahdeksan vuotta makaisin sängyssä kattoon tuijottaen, vaipoissa, suihkutettaisiin jossain laverilla kerran viikossa, kiireisten hoitajien kurkatessa huoneen ovesta sisään muutaman kerran päivässä.

Olen miettinyt Kaari Utrion tapaan sitä, että minusta ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus päättää itse oma elämänsä siinä vaiheessa, kun se ei enää elämisen arvoista ole.

Minua ahdistaa, kun suuri osa kavereista alkaa dementoitua ja sisarukset melkein kuolleita tai kokonaan kuolleita.

Hoidan nykyään kolmen dementikon asioita ja yhden lapsenlapsen hoitoa siinä sivussa.

Olisi kiva heittäytyä pois noista velvollisuuksista.

Lapsen jaksan hyvin, mutta ikävä sanoa, että vanhusten kanssa on vaikeaa ja pelkään, että minua ei varmaan kukaan huolla ja hoida😥

T.74 v mummo

Vierailija kirjoitti:

Hieman botoxia niin kyllä se siitä ,Mutta mitä tehdä vanhettuvalle kaulalle. Se se vasta ruma on. 

Mulla on poolopaitoja aina😅

Ei ole ikinä ahdistanut ikä, täytän kohta 61 v:) hyvää aikaa tämä elämässä, nautin täysin rinnoin.

Vanheneminen on ihanaa! Tulee perspektiiviä nuihin pinnallisiin juttuihin. Elämänlaatu paranee.

Potki villisti tyhjää! potki niin että kintut vispaa!

Ahdistaa ihan suunnattomasti. Ei niinkään ulkoisesti vaan ajatus siitä että elämä lähenee loppuaan😥 nainen 26v.

älä lihota ittees,ei tuu kaksoisleukaa

Ei ahdista, mukavan seesteistä ja ei pikkuasiat enää hetkauta.