Ajatus elämästä ilman miestä tuntuu helpommalta kuin jatkaa liitossa tai olla suhteessa

Vierailija kirjoitti:

#miesvihanäkyväksi

Ei saisi valittaa parisuhteestaan?

Vierailija kirjoitti:

#miesvihanäkyväksi

Toivoin fiksua keskustelua, ja tuo ei ole sellaista.

Ja tähän keskusteluun on osallistunut myös miehiä, joita rasittaa naisen kanssa asuminen. Aloitukseni on avoinna yhtälailla myös heille.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

#miesvihanäkyväksi

Ei saisi valittaa parisuhteestaan?

Ei pitäisi kärsiä vain. Ilmoitin kommentin naisvihana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhut vain kotitöistö ja rahasta, Et jäisi kaipaamaan läheisyyttä ja kumppanuutta?

Kirjoitin myös niistä ainakin yhdessä kommentissani. Että myös henkisesti parisuhde ottaa enemmän kuin antaa.

Toki saan joissain asioissa kumppanuutta, mutta siitä saatu ilo ei ole niin suuri, että se peittoaisi arjen raskauden tuoman väsymyksen ja välillä jopa ärsytyksen. Ehkä kumppanuutta ei sitten ole riittävästi tai riittävän hyvää. Tai ehkä olen liian itsenäinen luonne kaivatakseni kumppanuutta. En tiedä.

Ap

Ok, eli suhteesi ei tuo mitään lisäarvoa elämään. Minäkin teen kotitöitä enemmän, mutta kyllä kumppanuus kompensoi sitä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhut vain kotitöistö ja rahasta, Et jäisi kaipaamaan läheisyyttä ja kumppanuutta?

Kirjoitin myös niistä ainakin yhdessä kommentissani. Että myös henkisesti parisuhde ottaa enemmän kuin antaa.

Toki saan joissain asioissa kumppanuutta, mutta siitä saatu ilo ei ole niin suuri, että se peittoaisi arjen raskauden tuoman väsymyksen ja välillä jopa ärsytyksen. Ehkä kumppanuutta ei sitten ole riittävästi tai riittävän hyvää. Tai ehkä olen liian itsenäinen luonne kaivatakseni kumppanuutta. En tiedä.

Ap

Ok, eli suhteesi ei tuo mitään lisäarvoa elämään. Minäkin teen kotitöitä enemmän, mutta kyllä kumppanuus kompensoi sitä.

Ap

Äh, en ole mikään ap, vaan piti kirjoittaa, että edellinen kirjoittaja

Ihan hyvää pohdintaa. Yksi juttu mitä kannattaa miettiä on se, että yksin lapsen kanssa oleminen ei välttämättä ole niin herkkua, kuin miltä se nyt kuvitelmissa vaikuttaa. Se voi olla myös tosi raskasta aikaa. Toki jos olet energinen ja on hyvät verkostot, ehkä se kannattaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan normaali tunne naisille, kun lapset on tehty. Lähes jokainen nainen tuntee samoin. Poikkeuksena ne joiden mies välittää parisuhteesta niin paljon, että jaksaa säännöllisesti huomioida vaimoaan.

Meillä on tosiaan yksi lapsi, kuusivuotias. Se mutkistaa eroajatusta. Mutta ajatus yksinhuoltajanakin olemiselta alkaa tuntumaan helpommalta kuin mies hankaloittamassa arkea. Ap

2 eri asuntoa?

Minulle se olisi ihanne, mies ei suostu edes harkitsemaan.

Ap

Kuulostaa huolestuttavalta. Ehkä sinun kannattaisi hommata se oma asunto, mies tulee sinne käymään jos parhaaksi näkee.

Jos ei ole varaa kahteen talouteen yhtä aikaa, mieti pystytkö kustantamaan oman elämäsi itse.

Miksi sinusta kuulostaa huolestuttavalta, että joku eli mieheni ei halua asua erillään, kun ollaan naimisissa ja on lapsi?

Ap

Koska se sopisi sinulle parhaiten, mutta miehesi on täysin toista mieltä kuten kerroit.

Sehän koko keskustelun pointti on: sinä joustat jaksamisesi kustannuksella, mies ei.

Eihän kukaan pakota saman katon alle, vaikka olisi naimisissa ja lapsi.

Me muutettiin yhteen ennen avioliittoa ja lasta.

Ja kyllä, tiedän, että minä joustan jaksamiseni kustannuksella, mies ei. Mutta en ole yli 40-vuotisen elämäni ja useamman parisuhteen aikana löytänyt sellaista ratkaisua, että en joutuisi joustamaan, mutta parisuhde olisi silti mahdollinen.

Ap

Suomessa on joitakin fiksuja ja tasa-arvoa kannattavia miehiä, mutta minunkin kokemuksen mukaan enemmistö miehistä on itsekkäitä ja saavat mielestään tehdä mitä lystäävät, mutta odottavat naiselta alistumista ja liiallista kiltteyttä. Niin heidät vain on kasvatettu, ei ole tarvinnut kotonakaan kotitöitä tehdä ja ajattelumallit ovat muinaisia. Harva mies kestää naista, joka on yhtä suorapuheinen ja rajoistaan kiinni pitävä kuin mitä miehet ovat.

Suomessa ei nyt ole niin pitkään eletty kaupungistumisen aikaa, että tasa-arvo parisuhteessa toteutuisi. Edelleen tunkkaiset parisuhde- ja perhemallit vaikuttavat taustalla ja aktivoituvat viimeistään silloin, kun pariskunta saa lapsen. Osa jaksaa esittää roolinsa loppuun, vaikka ymmärtääkin, miten huono diili parisuhde- ja perhe-elämä naiselle on. Ne, jotka eivät jaksa, eroavat. Ei liene sattumaa, että juuri naiset laittavat erot alulle. Miehet eroavat vain, jos on uusi nainen katsottuna. 

Samanlaisia mietintöjä täällä. Jaksaisin tätä, jos mies antaisi vastineeksi romantiikkaa ja seksiä ja tunteen, että pitää minua haluttavana ihanana naisena. Mutta mies ei halua viettää yhtään aikaa yhdessä, eikä halua seksiä ja arvostelee ulkonäköäni. Yksi syy, miksi mietin eroa on, että voisi sinkkuna saada edes satunnaisesti näitä asioita joltain mieheltä. Ostin juuri sijoitusasunnon, joka on nyt vuokralla, mutta taustalla sitä valitessani oli ajatus, että voisin nähdä itseni muuttavan siihen asumaan yksin. Tuntuu hyvältä, että se on varalla olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhut vain kotitöistö ja rahasta, Et jäisi kaipaamaan läheisyyttä ja kumppanuutta?

Kirjoitin myös niistä ainakin yhdessä kommentissani. Että myös henkisesti parisuhde ottaa enemmän kuin antaa.

Toki saan joissain asioissa kumppanuutta, mutta siitä saatu ilo ei ole niin suuri, että se peittoaisi arjen raskauden tuoman väsymyksen ja välillä jopa ärsytyksen. Ehkä kumppanuutta ei sitten ole riittävästi tai riittävän hyvää. Tai ehkä olen liian itsenäinen luonne kaivatakseni kumppanuutta. En tiedä.

Ap

Ok, eli suhteesi ei tuo mitään lisäarvoa elämään. Minäkin teen kotitöitä enemmän, mutta kyllä kumppanuus kompensoi sitä.

Ap

Juu saat anteeksi, että vahingossa allekirjoitit ap, minullekin on joskus jossain toisessa ketjussa käynyt niin kun nopeasti kirjoittaa.

Kiinnostaisi kuulla lisää tuosta kumppanuuden tunteesta, jota kuvasit. Kun minulla on oli, että suhteen alkuaikoina sitä meillä oli paljonkin ja tasapuolisesti, mutta yhteenmuuton, avioliiton ja lapsen myötä asia on kääntynyt niin, että mies odottaa minulta kumppanuutta itselleen, mutta ei vastavuoroisesti tarjoa sitä enää asioihin, joihin minä sitä kaipaisin.

Ap

Tuttu tunne, ollut jo lapsuudesta saakka, mitä tulee tuohon miehen/ miesten kanssa asumiseen. Mies saa olla "apuri" kuin joku lapsi tai ihan toimeton kodissaan, kun naisen pitäisi mahdollistaa kaikille hotellitasoinen palvelu. Ja tietysti se on naisen syytä, ettei kodissa ole siivottu tai sisustusta ei ole uusittu viimeiseen 20 vuoteen. 

Kunhan et jättäydy tukien varaan ja muiden elätettäväksi etkä kylän pyöräksi niin siitä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvää pohdintaa. Yksi juttu mitä kannattaa miettiä on se, että yksin lapsen kanssa oleminen ei välttämättä ole niin herkkua, kuin miltä se nyt kuvitelmissa vaikuttaa. Se voi olla myös tosi raskasta aikaa. Toki jos olet energinen ja on hyvät verkostot, ehkä se kannattaa.

Hoidan lapsen nytkin suurimmaksi osaksi yksin. Olen tuota miettinyt, mitä sanoit, mutta en lopulta tiedä. Mikä siitä tekisi nykytilannetta raskaampaa? En ole kovin energinen nytkään, mutta jotenkin tässä selvitään. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sama koskee myös toisin päin. Monesti olisi helpompaa olla yksin, ilman jankuttavaa riippakivenä olevaa naista.

Mikä sinun mielestä sitten tekee naisesta riippakiven?

Koska itse koen, että mies tuntuu usein riippakiveltä siksi, että asuessa miehen kanssa joudun tekemään paljon enemmän kotitöitä kuin asuessani yksin, joudun laittamaan enemmän ja useammin ruokaa, siivoamaan myös toisen sotkuja eli enemmän siivoamista ja lisäksi elämä tulee minulle kallimmaksi. Minulla ihan oikeasti sinkkuaikoina jäi palkasta selvästi enemmän rahaa säästöön. Ap

Taas tätä perus av-meininkiä, että mies on niin riippuvainen naisesta, mutta naisella on kaikki hyvin ilman miestä. Mä voin omalta osaltani sanoa, että olen paljon onnellisempi sinkkumiehenä kuin mitä olen ollut parisuhteissa. Mielenkiintoisinta on se, että vaikka nainen on ollut hyväkin tyyppi, niin se silti ne jotenkin syö liikaa sitä energiaa ja ennen kaikkea rahaa. Ja ne lukuisat kompromissit. Toisaalta olen siinä mielekäs onnekas mies, että mä aidosti osaan elää hyvin rikasta elämää ilman naista. Joku voisi mulle kertoa, että mitä lisäarvoa se nainen tuo miehen elämään, että plussat ylittää miinukset? Ehkä mulla sitten vaakakupissa painaa liikaa se DI -logiikka, että mietin asioita liikaa järjen kautta.

Kyllä musta olis ihana jakaa elämä luotettavan hyvän kumppanin kanssa. Tietenkin rakkaus on se syy miksi näin haluaisin tehdä. On tuki ja turva siinä elämässä, läheisyyttä ja seksiä, kumppani jonka kanssa suunnitella matkoja ja muuta kivaa tekemistä, voi asua leveämmin ja jakaa arjen kulut. Tienaan kyllä poikkeuksetta kaikkia miesehdokkaita paremmin joten elättäjää en etsi.

Eron häneen (2v) oon elänyt yksin joka toisen viikon ja todellakin haluaisin vielä saada avopuolisoksi rakastamani miehen, etenkin kun lapset muuttaa pois kotoa parin vuoden sisään.

Mulla on silti paljon omaa elämää, kavereita ja työmatkoja niin sitä omaa aikaa tulee paljon kummallekin.

Tähän mun ajatteluun vaikuttaa varmaan myös se että mulla on nyt sellainen miesystävä josta olisi varmasti em. listan toteuttajaksi. En tiedä mennäänkö koskaan siihen, hänelle tuntuu olevan hyvä näinkin enkä halua painostaa.

N45

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sama koskee myös toisin päin. Monesti olisi helpompaa olla yksin, ilman jankuttavaa riippakivenä olevaa naista.

Mikä sinun mielestä sitten tekee naisesta riippakiven?

Koska itse koen, että mies tuntuu usein riippakiveltä siksi, että asuessa miehen kanssa joudun tekemään paljon enemmän kotitöitä kuin asuessani yksin, joudun laittamaan enemmän ja useammin ruokaa, siivoamaan myös toisen sotkuja eli enemmän siivoamista ja lisäksi elämä tulee minulle kallimmaksi. Minulla ihan oikeasti sinkkuaikoina jäi palkasta selvästi enemmän rahaa säästöön. Ap

Taas tätä perus av-meininkiä, että mies on niin riippuvainen naisesta, mutta naisella on kaikki hyvin ilman miestä. Mä voin omalta osaltani sanoa, että olen paljon onnellisempi sinkkumiehenä kuin mitä olen ollut parisuhteissa. Mielenkiintoisinta on se, että vaikka nainen on ollut hyväkin tyyppi, niin se silti ne jotenkin syö liikaa sitä energiaa ja ennen kaikkea rahaa. Ja ne lukuisat kompromissit. Toisaalta olen siinä mielekäs onnekas mies, että mä aidosti osaan elää hyvin rikasta elämää ilman naista. Joku voisi mulle kertoa, että mitä lisäarvoa se nainen tuo miehen elämään, että plussat ylittää miinukset? Ehkä mulla sitten vaakakupissa painaa liikaa se DI -logiikka, että mietin asioita liikaa järjen kautta.

Ymmärrän ihan hyvin, että ajattelet noin, ei tämä sukupuolta katso vaan voi olla kumminkin päin. Voi olla niinkin, että luonteeltaan itsenäiset ja introvertit, kuten minä ja ilmeisesti sinä viihtyy paremmin sinkkuna tai ainakin yksin asuen.

En osaa omasta miehestäni sanoa, oliko hän onnellisempi sinkkuna vai nyt avioliitossa perheellisenä. Ainakaan hän ei halua erota eikä asua eri asunnoissa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvää pohdintaa. Yksi juttu mitä kannattaa miettiä on se, että yksin lapsen kanssa oleminen ei välttämättä ole niin herkkua, kuin miltä se nyt kuvitelmissa vaikuttaa. Se voi olla myös tosi raskasta aikaa. Toki jos olet energinen ja on hyvät verkostot, ehkä se kannattaa.

Tämä on ihan turhaa maalailua ja tämän ajattelun vuoksi itsekin lykkäsin eroa pitkään. Olin todella uupunut eikä verkostojakaan ollut. Siksi olin erityisen pettynyt mieheen. Lopulta puristin itsestäni sen verran, että laitoin eron vireille ja muutin lasten kanssa pois. Eron jälkeen olen vain pohtinut, että miksi en eronnut jo aiemmin! Nyt kun ei ole passattavaa kivirekeä perässä, jonka toimintaan saa jatkuvasti pettyä niin energiaa kyllä riittää! Lasten isä ottaa joka toinen viikonloppu lapset luokseen, joten oma aika on moninkertaistunut. Yritin jo parisuhteemme aikana kertoa, että kaipaan enemmän omaa aikaa ja lopulta uhkasin jo erolla. Mitään ei tapahtunut. Nyt olen vapaa ja arki lasten kanssa on ihanaa. 

Kannattaa harkita, josko etäsuhde helpottaisi. Nähdään vuoronperään kummankin luona. Väliaikana kumpikin hoitaa huushollinsa itse ja viettää aikaansa vain itse haluamallaan tavalla. Minulla on ihana itsenäinen mies, joka hoitaa kotinsa hyvin, laittaa ruokaa ja harrastaa. On hänellä lapsiakin. Toisella kierroksella ollaan ja etänä eletään.

Kuulostaa siltä, että monien parisuhteiden ja pettymysten jälkeen lähdit vastahakoisesti "vielä yhteen yritykseen". Miehesi on töiden takia paljon poissa, eikä todellista (keskustelu)yhteyttä ole, etkä sinä sitä edes kaipaa.

Parisuhteenne on typistynyt "kuka korjaa astiat pöydältä ripeämmin ja maksaa enemmän?"-tasolle.

Kilpailette keskenänne - ette toistenne kunnioittamisesta - vaan siitä, kumpi on enemmän riippakivi toiselle.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa harkita, josko etäsuhde helpottaisi. Nähdään vuoronperään kummankin luona. Väliaikana kumpikin hoitaa huushollinsa itse ja viettää aikaansa vain itse haluamallaan tavalla. Minulla on ihana itsenäinen mies, joka hoitaa kotinsa hyvin, laittaa ruokaa ja harrastaa. On hänellä lapsiakin. Toisella kierroksella ollaan ja etänä eletään.

Tähän kommentoinkin jo aiemmin, että minulle tuo olisi varmaan ihannetilanne, mutta miehelle ei käy, hän haluaa asua yhdessä edelleen.

Ap.

Haluaako ap kuolla yksinäisenä yksinään, löydetään kuukauden päästä kun raato haisee naapuriin?

Mieti nyt tarkkaan, haluatko oikeasti olla yksin elämäsi.