Ajatus elämästä ilman miestä tuntuu helpommalta kuin jatkaa liitossa tai olla suhteessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan normaali tunne naisille, kun lapset on tehty. Lähes jokainen nainen tuntee samoin. Poikkeuksena ne joiden mies välittää parisuhteesta niin paljon, että jaksaa säännöllisesti huomioida vaimoaan.

Meillä on tosiaan yksi lapsi, kuusivuotias. Se mutkistaa eroajatusta. Mutta ajatus yksinhuoltajanakin olemiselta alkaa tuntumaan helpommalta kuin mies hankaloittamassa arkea. Ap

2 eri asuntoa?

Minulle se olisi ihanne, mies ei suostu edes harkitsemaan.

Ap

Kuulostaa huolestuttavalta. Ehkä sinun kannattaisi hommata se oma asunto, mies tulee sinne käymään jos parhaaksi näkee.

Jos ei ole varaa kahteen talouteen yhtä aikaa, mieti pystytkö kustantamaan oman elämäsi itse.

Miksi sinusta kuulostaa huolestuttavalta, että joku eli mieheni ei halua asua erillään, kun ollaan naimisissa ja on lapsi?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sama koskee myös toisin päin. Monesti olisi helpompaa olla yksin, ilman jankuttavaa riippakivenä olevaa naista.

Mikä sinun mielestä sitten tekee naisesta riippakiven?

Koska itse koen, että mies tuntuu usein riippakiveltä siksi, että asuessa miehen kanssa joudun tekemään paljon enemmän kotitöitä kuin asuessani yksin, joudun laittamaan enemmän ja useammin ruokaa, siivoamaan myös toisen sotkuja eli enemmän siivoamista ja lisäksi elämä tulee minulle kallimmaksi. Minulla ihan oikeasti sinkkuaikoina jäi palkasta selvästi enemmän rahaa säästöön. Ap

Tuohan kertoo vain, että olet mokannut parinvalinnassa, ei mitään siitä että universaalisti yksin olisi parempi kuin yhdessä. Jo ihan normaalissa parisuhteessa kun kulut jaetaan reilusti, on mahdotonta hävitä taloudellisesti ellei sitten ole merkittävästi kovatuloisempi kuin kumppaninsa. Ja mikään ei pakota valitsemaan puolisoa, joka ei osaa siivota paitsi omia jälkiään, niin säännöllisesti myös minun jälkiäni.

Hmm. Parisuhteissani on ns. yhteiset kulut maksettu suunnilleen puoliksi. Ja tulotaso ollut suunnilleen sama.

Itse olen melko säästäväinen ihminen, joka pyrkii ostamaan asiat tarjouksesta tai alennusmyynnistä. Miehet, joiden kanssa olen ollut, eivät ole olleet tällaisia. Lisäksi kaikki tuntemani miehet syövät paljon enemmän kuin minä. Tämän vuoksi parisuhteessa ollessa minulla kuluu ruokaan enemmän rahaa. Tuntuisi tyhmältä alkaa laskea, että sinä söit enemmän niin maksa enemmän. Suunnilleen puoliksi maksaminen on ollut helpointa.

Ja itse pärjäisin ilman autoa, kun asutaan hyvien yhteyksien äärellä, mies haluaa että meillä on kallis auto. Hän ajaa sillä pääosin yksin, minä hyvin harvoin. Bensaan menee paljon perheemme rahoja.

Ja asumisen suhteen miehellä on tiettyjä vaatimuksia, jotka nostaa asumisen hintaa verrattuna siihen minä minulle riittäisi.

Miehellä on kalliita harrastuksia, minulla ei. Ne hän maksaa itse, mutta käytännössä niistä tulee minulle kuitenkin jonkin verran piilokuluja.

Jne.

Ja nämä ei koske vain nykyistä miestäni, vaan saman ilmiöt on olleet kaikissa elämäni parisuhteissa.

Ap

Maksat miehen elintason.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sama koskee myös toisin päin. Monesti olisi helpompaa olla yksin, ilman jankuttavaa riippakivenä olevaa naista.

Mikä sinun mielestä sitten tekee naisesta riippakiven?

Koska itse koen, että mies tuntuu usein riippakiveltä siksi, että asuessa miehen kanssa joudun tekemään paljon enemmän kotitöitä kuin asuessani yksin, joudun laittamaan enemmän ja useammin ruokaa, siivoamaan myös toisen sotkuja eli enemmän siivoamista ja lisäksi elämä tulee minulle kallimmaksi. Minulla ihan oikeasti sinkkuaikoina jäi palkasta selvästi enemmän rahaa säästöön. Ap

Tuohan kertoo vain, että olet mokannut parinvalinnassa, ei mitään siitä että universaalisti yksin olisi parempi kuin yhdessä. Jo ihan normaalissa parisuhteessa kun kulut jaetaan reilusti, on mahdotonta hävitä taloudellisesti ellei sitten ole merkittävästi kovatuloisempi kuin kumppaninsa. Ja mikään ei pakota valitsemaan puolisoa, joka ei osaa siivota paitsi omia jälkiään, niin säännöllisesti myös minun jälkiäni.

Hmm. Parisuhteissani on ns. yhteiset kulut maksettu suunnilleen puoliksi. Ja tulotaso ollut suunnilleen sama.

Itse olen melko säästäväinen ihminen, joka pyrkii ostamaan asiat tarjouksesta tai alennusmyynnistä. Miehet, joiden kanssa olen ollut, eivät ole olleet tällaisia. Lisäksi kaikki tuntemani miehet syövät paljon enemmän kuin minä. Tämän vuoksi parisuhteessa ollessa minulla kuluu ruokaan enemmän rahaa. Tuntuisi tyhmältä alkaa laskea, että sinä söit enemmän niin maksa enemmän. Suunnilleen puoliksi maksaminen on ollut helpointa.

Ja itse pärjäisin ilman autoa, kun asutaan hyvien yhteyksien äärellä, mies haluaa että meillä on kallis auto. Hän ajaa sillä pääosin yksin, minä hyvin harvoin. Bensaan menee paljon perheemme rahoja.

Ja asumisen suhteen miehellä on tiettyjä vaatimuksia, jotka nostaa asumisen hintaa verrattuna siihen minä minulle riittäisi.

Miehellä on kalliita harrastuksia, minulla ei. Ne hän maksaa itse, mutta käytännössä niistä tulee minulle kuitenkin jonkin verran piilokuluja.

Jne.

Ja nämä ei koske vain nykyistä miestäni, vaan saman ilmiöt on olleet kaikissa elämäni parisuhteissa.

Ap

Maksat miehen elintason.

Tiedän tämän. Se on yksi syy siihen, miksi ei kiinnostaisi enää yhtään asua hetkeäkään kenenkään miehen kanssa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan normaali tunne naisille, kun lapset on tehty. Lähes jokainen nainen tuntee samoin. Poikkeuksena ne joiden mies välittää parisuhteesta niin paljon, että jaksaa säännöllisesti huomioida vaimoaan.

Meillä on tosiaan yksi lapsi, kuusivuotias. Se mutkistaa eroajatusta. Mutta ajatus yksinhuoltajanakin olemiselta alkaa tuntumaan helpommalta kuin mies hankaloittamassa arkea. Ap

2 eri asuntoa?

Minulle se olisi ihanne, mies ei suostu edes harkitsemaan.

Ap

Kuulostaa huolestuttavalta. Ehkä sinun kannattaisi hommata se oma asunto, mies tulee sinne käymään jos parhaaksi näkee.

Jos ei ole varaa kahteen talouteen yhtä aikaa, mieti pystytkö kustantamaan oman elämäsi itse.

Miksi sinusta kuulostaa huolestuttavalta, että joku eli mieheni ei halua asua erillään, kun ollaan naimisissa ja on lapsi?

Ap

Koska se sopisi sinulle parhaiten, mutta miehesi on täysin toista mieltä kuten kerroit.

Sehän koko keskustelun pointti on: sinä joustat jaksamisesi kustannuksella, mies ei.

Eihän kukaan pakota saman katon alle, vaikka olisi naimisissa ja lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sama koskee myös toisin päin. Monesti olisi helpompaa olla yksin, ilman jankuttavaa riippakivenä olevaa naista.

Mikä sinun mielestä sitten tekee naisesta riippakiven?

Koska itse koen, että mies tuntuu usein riippakiveltä siksi, että asuessa miehen kanssa joudun tekemään paljon enemmän kotitöitä kuin asuessani yksin, joudun laittamaan enemmän ja useammin ruokaa, siivoamaan myös toisen sotkuja eli enemmän siivoamista ja lisäksi elämä tulee minulle kallimmaksi. Minulla ihan oikeasti sinkkuaikoina jäi palkasta selvästi enemmän rahaa säästöön. Ap

Tuohan kertoo vain, että olet mokannut parinvalinnassa, ei mitään siitä että universaalisti yksin olisi parempi kuin yhdessä. Jo ihan normaalissa parisuhteessa kun kulut jaetaan reilusti, on mahdotonta hävitä taloudellisesti ellei sitten ole merkittävästi kovatuloisempi kuin kumppaninsa. Ja mikään ei pakota valitsemaan puolisoa, joka ei osaa siivota paitsi omia jälkiään, niin säännöllisesti myös minun jälkiäni.

Hmm. Parisuhteissani on ns. yhteiset kulut maksettu suunnilleen puoliksi. Ja tulotaso ollut suunnilleen sama.

Itse olen melko säästäväinen ihminen, joka pyrkii ostamaan asiat tarjouksesta tai alennusmyynnistä. Miehet, joiden kanssa olen ollut, eivät ole olleet tällaisia. Lisäksi kaikki tuntemani miehet syövät paljon enemmän kuin minä. Tämän vuoksi parisuhteessa ollessa minulla kuluu ruokaan enemmän rahaa. Tuntuisi tyhmältä alkaa laskea, että sinä söit enemmän niin maksa enemmän. Suunnilleen puoliksi maksaminen on ollut helpointa.

Ja itse pärjäisin ilman autoa, kun asutaan hyvien yhteyksien äärellä, mies haluaa että meillä on kallis auto. Hän ajaa sillä pääosin yksin, minä hyvin harvoin. Bensaan menee paljon perheemme rahoja.

Ja asumisen suhteen miehellä on tiettyjä vaatimuksia, jotka nostaa asumisen hintaa verrattuna siihen minä minulle riittäisi.

Miehellä on kalliita harrastuksia, minulla ei. Ne hän maksaa itse, mutta käytännössä niistä tulee minulle kuitenkin jonkin verran piilokuluja.

Jne.

Ja nämä ei koske vain nykyistä miestäni, vaan saman ilmiöt on olleet kaikissa elämäni parisuhteissa.

Ap

Valitin jo tuossa, että teen lähes kaikki kotityöt. Mies saattaa joskus roskapussin viedä...

Mutta nuokin pointit on niin tuttuja. Miehen ruokailuihin menee enemmän rahaa, haluaa myös kalliita ruokia ja syödä ulkona. Olen sanonut, ettei mulla ole varaa, mutta pyytelee minua joskus tarjoamaan. Raivostuttavaa.

Jos sun mielestä ette tarvitse autoa, niin ei sun siitä pitäisi maksaakaan, ainakaan yhtä paljon kuin miehesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan normaali tunne naisille, kun lapset on tehty. Lähes jokainen nainen tuntee samoin. Poikkeuksena ne joiden mies välittää parisuhteesta niin paljon, että jaksaa säännöllisesti huomioida vaimoaan.

Meillä on tosiaan yksi lapsi, kuusivuotias. Se mutkistaa eroajatusta. Mutta ajatus yksinhuoltajanakin olemiselta alkaa tuntumaan helpommalta kuin mies hankaloittamassa arkea. Ap

2 eri asuntoa?

Minulle se olisi ihanne, mies ei suostu edes harkitsemaan.

Ap

Kuulostaa huolestuttavalta. Ehkä sinun kannattaisi hommata se oma asunto, mies tulee sinne käymään jos parhaaksi näkee.

Jos ei ole varaa kahteen talouteen yhtä aikaa, mieti pystytkö kustantamaan oman elämäsi itse.

Miksi sinusta kuulostaa huolestuttavalta, että joku eli mieheni ei halua asua erillään, kun ollaan naimisissa ja on lapsi?

Ap

Koska se sopisi sinulle parhaiten, mutta miehesi on täysin toista mieltä kuten kerroit.

Sehän koko keskustelun pointti on: sinä joustat jaksamisesi kustannuksella, mies ei.

Eihän kukaan pakota saman katon alle, vaikka olisi naimisissa ja lapsi.

Me muutettiin yhteen ennen avioliittoa ja lasta.

Ja kyllä, tiedän, että minä joustan jaksamiseni kustannuksella, mies ei. Mutta en ole yli 40-vuotisen elämäni ja useamman parisuhteen aikana löytänyt sellaista ratkaisua, että en joutuisi joustamaan, mutta parisuhde olisi silti mahdollinen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan normaali tunne naisille, kun lapset on tehty. Lähes jokainen nainen tuntee samoin. Poikkeuksena ne joiden mies välittää parisuhteesta niin paljon, että jaksaa säännöllisesti huomioida vaimoaan.

Meillä on tosiaan yksi lapsi, kuusivuotias. Se mutkistaa eroajatusta. Mutta ajatus yksinhuoltajanakin olemiselta alkaa tuntumaan helpommalta kuin mies hankaloittamassa arkea. Ap

2 eri asuntoa?

Minulle se olisi ihanne, mies ei suostu edes harkitsemaan.

Ap

Kuulostaa huolestuttavalta. Ehkä sinun kannattaisi hommata se oma asunto, mies tulee sinne käymään jos parhaaksi näkee.

Jos ei ole varaa kahteen talouteen yhtä aikaa, mieti pystytkö kustantamaan oman elämäsi itse.

Miksi sinusta kuulostaa huolestuttavalta, että joku eli mieheni ei halua asua erillään, kun ollaan naimisissa ja on lapsi?

Ap

Koska se sopisi sinulle parhaiten, mutta miehesi on täysin toista mieltä kuten kerroit.

Sehän koko keskustelun pointti on: sinä joustat jaksamisesi kustannuksella, mies ei.

Eihän kukaan pakota saman katon alle, vaikka olisi naimisissa ja lapsi.

Me muutettiin yhteen ennen avioliittoa ja lasta.

Ja kyllä, tiedän, että minä joustan jaksamiseni kustannuksella, mies ei. Mutta en ole yli 40-vuotisen elämäni ja useamman parisuhteen aikana löytänyt sellaista ratkaisua, että en joutuisi joustamaan, mutta parisuhde olisi silti mahdollinen.

Ap

Suomessa on joitakin fiksuja ja tasa-arvoa kannattavia miehiä, mutta minunkin kokemuksen mukaan enemmistö miehistä on itsekkäitä ja saavat mielestään tehdä mitä lystäävät, mutta odottavat naiselta alistumista ja liiallista kiltteyttä. Niin heidät vain on kasvatettu, ei ole tarvinnut kotonakaan kotitöitä tehdä ja ajattelumallit ovat muinaisia. Harva mies kestää naista, joka on yhtä suorapuheinen ja rajoistaan kiinni pitävä kuin mitä miehet ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan normaali tunne naisille, kun lapset on tehty. Lähes jokainen nainen tuntee samoin. Poikkeuksena ne joiden mies välittää parisuhteesta niin paljon, että jaksaa säännöllisesti huomioida vaimoaan.

Meillä on tosiaan yksi lapsi, kuusivuotias. Se mutkistaa eroajatusta. Mutta ajatus yksinhuoltajanakin olemiselta alkaa tuntumaan helpommalta kuin mies hankaloittamassa arkea. Ap

2 eri asuntoa?

Minulle se olisi ihanne, mies ei suostu edes harkitsemaan.

Ap

Kuulostaa huolestuttavalta. Ehkä sinun kannattaisi hommata se oma asunto, mies tulee sinne käymään jos parhaaksi näkee.

Jos ei ole varaa kahteen talouteen yhtä aikaa, mieti pystytkö kustantamaan oman elämäsi itse.

Miksi sinusta kuulostaa huolestuttavalta, että joku eli mieheni ei halua asua erillään, kun ollaan naimisissa ja on lapsi?

Ap

Koska se sopisi sinulle parhaiten, mutta miehesi on täysin toista mieltä kuten kerroit.

Sehän koko keskustelun pointti on: sinä joustat jaksamisesi kustannuksella, mies ei.

Eihän kukaan pakota saman katon alle, vaikka olisi naimisissa ja lapsi.

Me muutettiin yhteen ennen avioliittoa ja lasta.

Ja kyllä, tiedän, että minä joustan jaksamiseni kustannuksella, mies ei. Mutta en ole yli 40-vuotisen elämäni ja useamman parisuhteen aikana löytänyt sellaista ratkaisua, että en joutuisi joustamaan, mutta parisuhde olisi silti mahdollinen.

Ap

Suomessa on joitakin fiksuja ja tasa-arvoa kannattavia miehiä, mutta minunkin kokemuksen mukaan enemmistö miehistä on itsekkäitä ja saavat mielestään tehdä mitä lystäävät, mutta odottavat naiselta alistumista ja liiallista kiltteyttä. Niin heidät vain on kasvatettu, ei ole tarvinnut kotonakaan kotitöitä tehdä ja ajattelumallit ovat muinaisia. Harva mies kestää naista, joka on yhtä suorapuheinen ja rajoistaan kiinni pitävä kuin mitä miehet ovat.

Minun kokemuksen mukaan mies voi vaikuttaa useamman vuoden seurustelun ajan ennen yhteenmuuttoa tasa-arvoiselta. Mutta yhteenmuuton jälkeen tilanne muuttuu. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan normaali tunne naisille, kun lapset on tehty. Lähes jokainen nainen tuntee samoin. Poikkeuksena ne joiden mies välittää parisuhteesta niin paljon, että jaksaa säännöllisesti huomioida vaimoaan.

Meillä on tosiaan yksi lapsi, kuusivuotias. Se mutkistaa eroajatusta. Mutta ajatus yksinhuoltajanakin olemiselta alkaa tuntumaan helpommalta kuin mies hankaloittamassa arkea. Ap

2 eri asuntoa?

Minulle se olisi ihanne, mies ei suostu edes harkitsemaan.

Ap

Kuulostaa huolestuttavalta. Ehkä sinun kannattaisi hommata se oma asunto, mies tulee sinne käymään jos parhaaksi näkee.

Jos ei ole varaa kahteen talouteen yhtä aikaa, mieti pystytkö kustantamaan oman elämäsi itse.

Miksi sinusta kuulostaa huolestuttavalta, että joku eli mieheni ei halua asua erillään, kun ollaan naimisissa ja on lapsi?

Ap

Koska se sopisi sinulle parhaiten, mutta miehesi on täysin toista mieltä kuten kerroit.

Sehän koko keskustelun pointti on: sinä joustat jaksamisesi kustannuksella, mies ei.

Eihän kukaan pakota saman katon alle, vaikka olisi naimisissa ja lapsi.

Me muutettiin yhteen ennen avioliittoa ja lasta.

Ja kyllä, tiedän, että minä joustan jaksamiseni kustannuksella, mies ei. Mutta en ole yli 40-vuotisen elämäni ja useamman parisuhteen aikana löytänyt sellaista ratkaisua, että en joutuisi joustamaan, mutta parisuhde olisi silti mahdollinen.

Ap

Suomessa on joitakin fiksuja ja tasa-arvoa kannattavia miehiä, mutta minunkin kokemuksen mukaan enemmistö miehistä on itsekkäitä ja saavat mielestään tehdä mitä lystäävät, mutta odottavat naiselta alistumista ja liiallista kiltteyttä. Niin heidät vain on kasvatettu, ei ole tarvinnut kotonakaan kotitöitä tehdä ja ajattelumallit ovat muinaisia. Harva mies kestää naista, joka on yhtä suorapuheinen ja rajoistaan kiinni pitävä kuin mitä miehet ovat.

Minun kokemuksen mukaan mies voi vaikuttaa useamman vuoden seurustelun ajan ennen yhteenmuuttoa tasa-arvoiselta. Mutta yhteenmuuton jälkeen tilanne muuttuu. Ap

Tässä on koko homman pihvi:  jossain miesten kosmisessa yhteistajunnassa on päätetty, että kun taloudessa asuu nainen ja mies, nainen palvelee miestä ja nainen joustaa, mies ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan normaali tunne naisille, kun lapset on tehty. Lähes jokainen nainen tuntee samoin. Poikkeuksena ne joiden mies välittää parisuhteesta niin paljon, että jaksaa säännöllisesti huomioida vaimoaan.

Meillä on tosiaan yksi lapsi, kuusivuotias. Se mutkistaa eroajatusta. Mutta ajatus yksinhuoltajanakin olemiselta alkaa tuntumaan helpommalta kuin mies hankaloittamassa arkea. Ap

2 eri asuntoa?

Minulle se olisi ihanne, mies ei suostu edes harkitsemaan.

Ap

Kuulostaa huolestuttavalta. Ehkä sinun kannattaisi hommata se oma asunto, mies tulee sinne käymään jos parhaaksi näkee.

Jos ei ole varaa kahteen talouteen yhtä aikaa, mieti pystytkö kustantamaan oman elämäsi itse.

Miksi sinusta kuulostaa huolestuttavalta, että joku eli mieheni ei halua asua erillään, kun ollaan naimisissa ja on lapsi?

Ap

Koska se sopisi sinulle parhaiten, mutta miehesi on täysin toista mieltä kuten kerroit.

Sehän koko keskustelun pointti on: sinä joustat jaksamisesi kustannuksella, mies ei.

Eihän kukaan pakota saman katon alle, vaikka olisi naimisissa ja lapsi.

Me muutettiin yhteen ennen avioliittoa ja lasta.

Ja kyllä, tiedän, että minä joustan jaksamiseni kustannuksella, mies ei. Mutta en ole yli 40-vuotisen elämäni ja useamman parisuhteen aikana löytänyt sellaista ratkaisua, että en joutuisi joustamaan, mutta parisuhde olisi silti mahdollinen.

Ap

Suomessa on joitakin fiksuja ja tasa-arvoa kannattavia miehiä, mutta minunkin kokemuksen mukaan enemmistö miehistä on itsekkäitä ja saavat mielestään tehdä mitä lystäävät, mutta odottavat naiselta alistumista ja liiallista kiltteyttä. Niin heidät vain on kasvatettu, ei ole tarvinnut kotonakaan kotitöitä tehdä ja ajattelumallit ovat muinaisia. Harva mies kestää naista, joka on yhtä suorapuheinen ja rajoistaan kiinni pitävä kuin mitä miehet ovat.

Minun kokemuksen mukaan mies voi vaikuttaa useamman vuoden seurustelun ajan ennen yhteenmuuttoa tasa-arvoiselta. Mutta yhteenmuuton jälkeen tilanne muuttuu. Ap

Joo, kärjistin vähän liikaa. Suomessa ollaan suhteellisen tasa-arvoisia kyllä. Mutta tutkimuksetkin kertovat, että Suomessakin juuri kotityöt ja hoivavastuu kasautuvat edelleen enemmän naisille kuin miehille.

Mieheni oli huomaavainen seurusteluaikana, mutta yhteenmuuton jälkeen näytti itsestään uuden ikävän puolen. Tiedän toki, että erilaisiakin miehiä on olemassa ja sinkkuna olisin niin kauan kunnes löytäisin aivan uudenlaisen miehen, jonka kanssa ei tarvitsisi yhteen muuttaa ja joka ei odottaisi minulta liikoja, eikä määräilisi minua missään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan normaali tunne naisille, kun lapset on tehty. Lähes jokainen nainen tuntee samoin. Poikkeuksena ne joiden mies välittää parisuhteesta niin paljon, että jaksaa säännöllisesti huomioida vaimoaan.

Meillä on tosiaan yksi lapsi, kuusivuotias. Se mutkistaa eroajatusta. Mutta ajatus yksinhuoltajanakin olemiselta alkaa tuntumaan helpommalta kuin mies hankaloittamassa arkea. Ap

2 eri asuntoa?

Minulle se olisi ihanne, mies ei suostu edes harkitsemaan.

Ap

Kuulostaa huolestuttavalta. Ehkä sinun kannattaisi hommata se oma asunto, mies tulee sinne käymään jos parhaaksi näkee.

Jos ei ole varaa kahteen talouteen yhtä aikaa, mieti pystytkö kustantamaan oman elämäsi itse.

Miksi sinusta kuulostaa huolestuttavalta, että joku eli mieheni ei halua asua erillään, kun ollaan naimisissa ja on lapsi?

Ap

Koska se sopisi sinulle parhaiten, mutta miehesi on täysin toista mieltä kuten kerroit.

Sehän koko keskustelun pointti on: sinä joustat jaksamisesi kustannuksella, mies ei.

Eihän kukaan pakota saman katon alle, vaikka olisi naimisissa ja lapsi.

Me muutettiin yhteen ennen avioliittoa ja lasta.

Ja kyllä, tiedän, että minä joustan jaksamiseni kustannuksella, mies ei. Mutta en ole yli 40-vuotisen elämäni ja useamman parisuhteen aikana löytänyt sellaista ratkaisua, että en joutuisi joustamaan, mutta parisuhde olisi silti mahdollinen.

Ap

Suomessa on joitakin fiksuja ja tasa-arvoa kannattavia miehiä, mutta minunkin kokemuksen mukaan enemmistö miehistä on itsekkäitä ja saavat mielestään tehdä mitä lystäävät, mutta odottavat naiselta alistumista ja liiallista kiltteyttä. Niin heidät vain on kasvatettu, ei ole tarvinnut kotonakaan kotitöitä tehdä ja ajattelumallit ovat muinaisia. Harva mies kestää naista, joka on yhtä suorapuheinen ja rajoistaan kiinni pitävä kuin mitä miehet ovat.

Minun kokemuksen mukaan mies voi vaikuttaa useamman vuoden seurustelun ajan ennen yhteenmuuttoa tasa-arvoiselta. Mutta yhteenmuuton jälkeen tilanne muuttuu. Ap

Tässä on koko homman pihvi:  jossain miesten kosmisessa yhteistajunnassa on päätetty, että kun taloudessa asuu nainen ja mies, nainen palvelee miestä ja nainen joustaa, mies ei. 

Tältä se vaikuttaa. Ja kun asiaa ottaa puheeksi, niin mikään ei silti muutu, siksi ero on alkanut tuntua ainoalta vaihtoehdolta saada muutosta asiaan. Kun kerran edes erilliset asunnot, mutta yhdessä jatkaen ei kelpaa miehelle. Ja hän siis tietää, että mietin erillisiä asuntoja. On sanonut, että silloin se on suoraan ero, hän haluaa joko asua vaimonsa kanssa tai olla sitten eronnut. Ap

Ja olin sinkkuna riittävän pitkään kohdatakseni myös sellaisia miehiä, jotka eivät halunneet koskaan asua yhdessä naisen kanssa. Mutta heistä paljastui aika pian, että eivät olleet avoimin kortein liikkeellä sitoutumismielessä, vaan halusivat esimerkiksi avoimen suhteen, mutta sillä säännöllä, että vain he saa pitää muitakin naisia, oman naisen olisi pitänyt sitoutua vain häneen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan normaali tunne naisille, kun lapset on tehty. Lähes jokainen nainen tuntee samoin. Poikkeuksena ne joiden mies välittää parisuhteesta niin paljon, että jaksaa säännöllisesti huomioida vaimoaan.

Meillä on tosiaan yksi lapsi, kuusivuotias. Se mutkistaa eroajatusta. Mutta ajatus yksinhuoltajanakin olemiselta alkaa tuntumaan helpommalta kuin mies hankaloittamassa arkea. Ap

2 eri asuntoa?

Minulle se olisi ihanne, mies ei suostu edes harkitsemaan.

Ap

Kuulostaa huolestuttavalta. Ehkä sinun kannattaisi hommata se oma asunto, mies tulee sinne käymään jos parhaaksi näkee.

Jos ei ole varaa kahteen talouteen yhtä aikaa, mieti pystytkö kustantamaan oman elämäsi itse.

Miksi sinusta kuulostaa huolestuttavalta, että joku eli mieheni ei halua asua erillään, kun ollaan naimisissa ja on lapsi?

Ap

Koska se sopisi sinulle parhaiten, mutta miehesi on täysin toista mieltä kuten kerroit.

Sehän koko keskustelun pointti on: sinä joustat jaksamisesi kustannuksella, mies ei.

Eihän kukaan pakota saman katon alle, vaikka olisi naimisissa ja lapsi.

Me muutettiin yhteen ennen avioliittoa ja lasta.

Ja kyllä, tiedän, että minä joustan jaksamiseni kustannuksella, mies ei. Mutta en ole yli 40-vuotisen elämäni ja useamman parisuhteen aikana löytänyt sellaista ratkaisua, että en joutuisi joustamaan, mutta parisuhde olisi silti mahdollinen.

Ap

Suomessa on joitakin fiksuja ja tasa-arvoa kannattavia miehiä, mutta minunkin kokemuksen mukaan enemmistö miehistä on itsekkäitä ja saavat mielestään tehdä mitä lystäävät, mutta odottavat naiselta alistumista ja liiallista kiltteyttä. Niin heidät vain on kasvatettu, ei ole tarvinnut kotonakaan kotitöitä tehdä ja ajattelumallit ovat muinaisia. Harva mies kestää naista, joka on yhtä suorapuheinen ja rajoistaan kiinni pitävä kuin mitä miehet ovat.

Minun kokemuksen mukaan mies voi vaikuttaa useamman vuoden seurustelun ajan ennen yhteenmuuttoa tasa-arvoiselta. Mutta yhteenmuuton jälkeen tilanne muuttuu. Ap

Tässä on koko homman pihvi:  jossain miesten kosmisessa yhteistajunnassa on päätetty, että kun taloudessa asuu nainen ja mies, nainen palvelee miestä ja nainen joustaa, mies ei. 

Ja mies tottakai loukkaantuisi verisesti, jos nainen ei yhtäkkiä joustaisikaan kaikessa. Naisten palvelualttiuden odotetaan vielä muualla maailmassa olevan paljon korkeampi kuin Suomessa.

No sillä tavalla! Onpa tullut selväksi, että jos nainen haluaa olla yksin asuva, niin se on 

se ainoa oikea tapa, koska miehet ovat niin vastenmielisiä.

Jos mies haluaa asua yksin, niin mitään syytä ei voi olla naisessa, koska miehet ovat vastenmielisiä.

Kun lapset on synnytetty, niin miehen voi jättää.

Puhut vain kotitöistö ja rahasta, Et jäisi kaipaamaan läheisyyttä ja kumppanuutta?

Vierailija kirjoitti:

No sillä tavalla! Onpa tullut selväksi, että jos nainen haluaa olla yksin asuva, niin se on 

se ainoa oikea tapa, koska miehet ovat niin vastenmielisiä.

Jos mies haluaa asua yksin, niin mitään syytä ei voi olla naisessa, koska miehet ovat vastenmielisiä.

Kun lapset on synnytetty, niin miehen voi jättää.

Jos on kaikkensa yrittänyt parisuhteen eteen ja vuosia vain palvellut miestä ja lapsia, eikä mies oikein millään tavalla tule vastaan tai anna yhtä paljon suhteeseen, mielestäni ero on moraalisesti hyväksyttyä.

Vierailija kirjoitti:

Puhut vain kotitöistö ja rahasta, Et jäisi kaipaamaan läheisyyttä ja kumppanuutta?

Jos ei tee omaa osaansa kotitöistä tai tekee raha-asiat vaimolle hankaliksi, on se mielestäni arvostuksen puutetta, eikä oikein tunnu kumppanuudelta ja saa haluamaan läheisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Puhut vain kotitöistö ja rahasta, Et jäisi kaipaamaan läheisyyttä ja kumppanuutta?

Kirjoitin myös niistä ainakin yhdessä kommentissani. Että myös henkisesti parisuhde ottaa enemmän kuin antaa.

Toki saan joissain asioissa kumppanuutta, mutta siitä saatu ilo ei ole niin suuri, että se peittoaisi arjen raskauden tuoman väsymyksen ja välillä jopa ärsytyksen. Ehkä kumppanuutta ei sitten ole riittävästi tai riittävän hyvää. Tai ehkä olen liian itsenäinen luonne kaivatakseni kumppanuutta. En tiedä.

Ap

Minulla on takana 20 v suhde ja nyt 10 vuotinen meneillään. Juu, ymmärrän kyllä, mistä ap puhuu. Kyllä minä annan suhteeseen enemmän, kun mietitään kotitöitä tai yleensä kodin hengen luomista. Ja se on ok, jos mies tulee vastaan omalta osaltaan, ettei kummallekaan tule oloa hyväksikäytöstä.

Nykyisesessä avioliitossani mies kompensoi rahalla. Se on hänelle tyypillistä. Eli jos valitan siivoamisesta, hän palkkaa siivooja, jos valitan ruoan tekemisestä, vie hän minut ulos syömään. Jne.

Vierailija kirjoitti:

Puhut vain kotitöistö ja rahasta, Et jäisi kaipaamaan läheisyyttä ja kumppanuutta?

Ihan näin sivusta, mitä kumpppanuutta on antaa puolisonsa uupua? Eikö se ole nimenomaan kumppanuuden puuttumisen merkki? Yksikään uupunut ei jaksa läheisyyttä vaan haluaa levätä ja mahdollisuuden siihen. Läheisyys on puuhaa mihin riittää levänneillä ihmisillä energiaa. Uupuneet ihmiset vain yrittää selvitä seuraavaan päivään asti.