Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?

Kumppani avautui jo varhaisessa vaiheessa hyvin henkilökohtaisista asioista. Kiintyi nopeasti ja halusi edetä suhteessa nopeaan tahtiin.

Ristiriitatilanteissa kauhean räjähdysherkkä.

Puhumattomuus. Ei pystynyt puhumaan mieltä painavista asioista silloin kun olisi pitänyt.

Alkuun jotenkin olin sokea kaikille ongelmille, luulin että minä itse en jotenkin vain osaa elää suhteessa. Myöhemmin ymmärsin, että toisella osapuolella on hyvin suuria henkisiä ongelmia.

Valitettavasti tähän vierähti yli vuosikymmen. Kaikkeen jotenkin tuntuu ja tottuu.

Minun mieheni puhui paljon ensimmäisillä treffeillä. Siis to-del-la paljon. En saanut suunvuoroa.

Laittoi viestiä perään ja pahoitteli, koska kuulemma puhuu paljon kun jännittää.

Ei ollut jännityksestä kyse, vaan oikeasti mies puhuu aivan taukoamatta tunnetilasta riippumatta. Yleensä joko hyvää itsestään tai vaihtoehtoisesti pahaa muista.

Oli paljon muutakin, mutta näille kuudellekymmenelle sivulle on tallennettu sellaisia kokemuksia, että tulisi vain toistoa.

Appivanhemmat ja heidän ajatusmaailma ja arvot.

Sitä että olin lohdutuspalkinto, en se kenet olisi alunperin halunnut.

Sen korostaminen, ettei ole alkoholisti. Silti vähintään joka toinen viikonloppu veti ihan perseet. Pikkuhiljaa huomasin, että ryyppääminen oli kaikkein tärkeintä, muuta ei voinut suunnitella. Itselle tuo tahti on liikaa, varsinkin kun ei oltu enää ihan nuoria.

Pakko muuten myöntää, että moni täällä lueteltu asia on koskettanut itseäni, olen ollut se huono kumppani. Ja myös valinnut niitä huonoja kumppaneita. Kun tajusin jälkimmäisen, annoin mahdollisuuden kunnolliselle miehelle. Suhde ei olisi kuitenkaan kestänyt, ellen olisi hakeutunut terapiaan. Siellä todettiin epävakaa persoonallisuushäirö, jota menestyksekkäästi hoidettiin :)

Ursis kirjoitti:

Silloinen kumppani pahoinpiteli minut jo toisella tapaamiskerralla. Silti jatkoin suhdetta usemman vuoden koska hänessä oli "sitä jotain", uutta ja ihmeellistä mitä muut olevinaan eivät voineet tarjota.

Jälkikäteen ajatellen olin lapsellinen idiootti joka havahtui asiaan vasta itsemurhayrityksen jälkeen sairaalavuoteella.

Bloody hell! Karsee stoori. Miten sulla menee nykyään? Toivottavasti paremmin.

Juoksi muiden perässä minkä ehti ja jaksoi.

Säälittää ettei nähnyt miten kallisarvoinen oma perhe on. Emotionaalisesti köyhä elämä on tällä hepulla.

Lipevä ja puhui koko ajan itsestään. Liian energinen ja lupaili asioita nopeasti miettimättä tarkemmin. Yhtä nopeasti seuraavana päivänä lupaukset eivät pitäneet. Väitti ettei ole mitään luvannutkaan. Levoton. Tuuliviiri. Keskustelu pinnallista. Perfektionisti. Kaiken piti mennä hänen ehdoillaan. Jos ei mennyt niin alkoi mykkäkoulu. Viesteihin ei vastailtu eikä järkeviä selityksiä koskaan saanut. Salaa pyöritti muita naisia siinä sivussa. Antoi alussa itsestään ihan toisenlaisen kuvan kuin mitä oli.

Todella itsekeskeinen.

Vierailija kirjoitti:

Sen korostaminen, ettei ole alkoholisti. Silti vähintään joka toinen viikonloppu veti ihan perseet. Pikkuhiljaa huomasin, että ryyppääminen oli kaikkein tärkeintä, muuta ei voinut suunnitella. Itselle tuo tahti on liikaa, varsinkin kun ei oltu enää ihan nuoria.

Pakko muuten myöntää, että moni täällä lueteltu asia on koskettanut itseäni, olen ollut se huono kumppani. Ja myös valinnut niitä huonoja kumppaneita. Kun tajusin jälkimmäisen, annoin mahdollisuuden kunnolliselle miehelle. Suhde ei olisi kuitenkaan kestänyt, ellen olisi hakeutunut terapiaan. Siellä todettiin epävakaa persoonallisuushäirö, jota menestyksekkäästi hoidettiin :)

Miten pääsit terapiaan ja mikä hoito auttoi? (Itsellä taitaa olla kans jotain saman suuntaista)

Olimme seurustelleet pari kuukautta, kun olin illalla tyttöystävän luona. Hän sai päähänsä, että lähteekin baariin. Itse kun en jaksanut lähteä, hän käski minun lähteä omaan kotiin nukkumaan. Oli 20 astetta pakkasta ja matkaan meni bussilla yht. n. 40 min. Tilanne oli minulle nöyryyttävä. Jälkeenpäin mietin, että hän ilmeisesti ihan nautti toisen nöyryyttämisestä. Ei se suhde onneksi kestänyt kauan! 

Rikkinäisestä perheestä, puhumattomuus, ei kyennyt keskustelemalla selvittämään erimielisyyksi, vaan poistui tilanteesta. Ei kokaan huomioinut merkkipäiviä tai juhlapyhiä, mutta hänen merkkipäivät piti huomioida. Jos koin jonkun muun puolelta vääryyttä, ei koskaan puolustanut minua omaa perheenjäsentään, vaan asettui vastapuolelle. Päreet paloi herkästi sadasosa sekunnissa, jos joku ei mennyt mielensä mukaan. Mitä ikinä mokasikaan, niin syy käännettiin minuun.

Huh, 40 vuotta tätä. Kaikkeen sitä ihminen tottuu ja sopeutuukaan. Sukkuloimaan sekä luovimaan toisen rinnalla. 

Ei kohdellut mua hyvin, niinkuin rakasta ihmistä. Ajattelin silloin, alitajuisesti, etten ansaitse sen parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä, ettei ikinä pyydä anteeksi.

Hyvä poiminta! Näitä ihmisiä on paljon ja tiivis yhteiselo on kyllä käytännössä mahdotonta jos tämä taito puuttuu. Siinäkin tuntuu olevan yhteys että ne ketkä eivät ikinä pyydä anteeksi, ovat juuri niitä jotka tekevät usein jotain toista loukkaavaa.

Tohon vielä, ettei koskaan sanottu mitään kiintymyksestä, tyyliin "rakastan Sinua" tms.

Seksin käyttäminen kauppatavarana, kiristämisen, palkitsemisen ja lahjonnan välineenä.

Naisen on helppo langeta näihin toimiviin aseisiin, mutta ne kyllä tuhoavat suhteen ennen pitkää.

Vierailija kirjoitti:

Mykkäkoulu. En koskaan saanut tietää, mitä olin tehnyt väärin. Arvailu kalvoi ja nakersi itsetunnon.

Taidan olla harvinainen mies tässä keskustelussa, joten ehkä kommentistani on hyötyä:

Jos haluaa keskustelua, pitää pystyä kuuntelemaan. Siis tietysti ihan antamalla suunvuoro, mutta myös siten että ei saa valkohehkuista raivokohtausta tai vajoa syvään masennukseen asiallisen mielipiteen ilmauksen takia. Miehen puhetta ei saa käyttää marttyyriyden, raivon ja itsesäälin narsistisena materiaalina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen piheys.

Sietämätön piirre nyt kun seurustellaan. En jätä sillä muuten hyvä, mut joskus esim voisi ostaa jonkun yllätyslahjan... tai viedä ulos. Mut ei. Kuin lapsi tarhassa. Kaikki pihan yhteisetkin lelut on mun IKIOMIA. Mä olen tienannut nämä ITSE. "en irrota näistä, vaikken ees pysty leikkii kaikilla näillä viidellä lapiolla samaanaikaan."

Nuo yllätyslahjat tai ettei vie ulos on todella pieniä virheitä, jos edes ovat virheitä ihmisessä.

Jos haluat ulos, vie itse miehesi ulos, sama se on kumpi vie, tai se vie kumpi sinne ulos haluaa. 

Me oltu 40 vuotta yhdessä, eikä mies ole koskaan vienyt "ulos", enkä nää sitä suurena harmina. Jos reissussa pysähdytään huoltsikalle, minä tarjoa siellä miehelle. 

Enkä muista että olisin ikinä saanut "yllätyslahjoja", mutta mies muistaa syntymäpäivän ja antaa joululahjan ja se riittää hyvin. 

Oletko koskaan sanonut miehelle, että haluat "yllätyslahjoja"? Ehkei hän ole tullut tuollaista asiaa ajatelleeksi. Ei tiedä, että haluat lahjoja silloin tällöin. Kaikki kun ei lahjoja halua, eikä niistä piittaa.

Yllätyslahjat ja "ulos vieminen" kuulostavat vähän 50-luvun amerikkalaiselta elokuvalta. Mielestäni ei nykyaikaisessa suomalaisessa tasa-arvoisessa suhteessa ei sellaisia tarvita. 

Chinaski kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen piheys.

Sietämätön piirre nyt kun seurustellaan. En jätä sillä muuten hyvä, mut joskus esim voisi ostaa jonkun yllätyslahjan... tai viedä ulos. Mut ei. Kuin lapsi tarhassa. Kaikki pihan yhteisetkin lelut on mun IKIOMIA. Mä olen tienannut nämä ITSE. "en irrota näistä, vaikken ees pysty leikkii kaikilla näillä viidellä lapiolla samaanaikaan."

Nuo yllätyslahjat tai ettei vie ulos on todella pieniä virheitä, jos edes ovat virheitä ihmisessä.

Jos haluat ulos, vie itse miehesi ulos, sama se on kumpi vie, tai se vie kumpi sinne ulos haluaa. 

Me oltu 40 vuotta yhdessä, eikä mies ole koskaan vienyt "ulos", enkä nää sitä suurena harmina. Jos reissussa pysähdytään huoltsikalle, minä tarjoa siellä miehelle. 

Enkä muista että olisin ikinä saanut "yllätyslahjoja", mutta mies muistaa syntymäpäivän ja antaa joululahjan ja se riittää hyvin. 

Oletko koskaan sanonut miehelle, että haluat "yllätyslahjoja"? Ehkei hän ole tullut tuollaista asiaa ajatelleeksi. Ei tiedä, että haluat lahjoja silloin tällöin. Kaikki kun ei lahjoja halua, eikä niistä piittaa.

Yllätyslahjat ja "ulos vieminen" kuulostavat vähän 50-luvun amerikkalaiselta elokuvalta. Mielestäni ei nykyaikaisessa suomalaisessa tasa-arvoisessa suhteessa ei sellaisia tarvita. 

Lähinnä luulen että näissä lahjoissa ja toisen syntymäpäivien ym. muistamisella tarkoitetaan sitä huomion osoittamista vastavuoroisesti. Jos ei koskaan saa mitään huomiota toiselta ja sinun toiveesi sekä tarpeesi aina ohitetaan on se silloin epätervettä.

Chinaski kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen piheys.

Sietämätön piirre nyt kun seurustellaan. En jätä sillä muuten hyvä, mut joskus esim voisi ostaa jonkun yllätyslahjan... tai viedä ulos. Mut ei. Kuin lapsi tarhassa. Kaikki pihan yhteisetkin lelut on mun IKIOMIA. Mä olen tienannut nämä ITSE. "en irrota näistä, vaikken ees pysty leikkii kaikilla näillä viidellä lapiolla samaanaikaan."

Nuo yllätyslahjat tai ettei vie ulos on todella pieniä virheitä, jos edes ovat virheitä ihmisessä.

Jos haluat ulos, vie itse miehesi ulos, sama se on kumpi vie, tai se vie kumpi sinne ulos haluaa. 

Me oltu 40 vuotta yhdessä, eikä mies ole koskaan vienyt "ulos", enkä nää sitä suurena harmina. Jos reissussa pysähdytään huoltsikalle, minä tarjoa siellä miehelle. 

Enkä muista että olisin ikinä saanut "yllätyslahjoja", mutta mies muistaa syntymäpäivän ja antaa joululahjan ja se riittää hyvin. 

Oletko koskaan sanonut miehelle, että haluat "yllätyslahjoja"? Ehkei hän ole tullut tuollaista asiaa ajatelleeksi. Ei tiedä, että haluat lahjoja silloin tällöin. Kaikki kun ei lahjoja halua, eikä niistä piittaa.

Yllätyslahjat ja "ulos vieminen" kuulostavat vähän 50-luvun amerikkalaiselta elokuvalta. Mielestäni ei nykyaikaisessa suomalaisessa tasa-arvoisessa suhteessa ei sellaisia tarvita. 

Itse naisena olisi kiva joskus saada yllätyksenä vaikka kukkia. Mutta varsinaiset yllätyslahjat ahdistaa. Olen huono keksimään lahjoja muille tai järjestämään mitään yllätyksiä. Yllätyslahjan saaminen toisi paineita keksiä itse vastaavasti jotain kivaa. En vain osaa enkä ole sen tyypinen. Kukat olisi riittävä yllätys ja vastaavasti voisi tuoda vaikka suklaata tms. toiselle. Se olisi ihan riittävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä tulee varmasti joku alapeukuttamaan, mutta omalla kohdalla oli näin.

Enää en ottaisi miestä, jolla on miehenä huono itsetunto eikä kokemusta naisista ole. Exäni oli tällainen tapaus, olin hänen ensimmäinen seurustelukumppaninsa. Muutimme myöhemmin yhteen ja menimme naimisiin. 

Exäni sai nostettua miehistä itsetuntoaan ollessaan kanssani parisuhteessa. Parisuhteen edetessä miestä alkoi kaihertaa se, ettei hänellä ollut koskaan ollut muita seksikumppaneita. Itsetunnon kohoaminen ja kiinnostus aidan toisella puolella olevaan ruohoon teki sen, että mies päätyi hankkimaan selkäni takana sivusuhteen alle vuosi häistämme. Lopulta mies sai sanottua, ettei hän haluakaan sitoutua avioliittoon näin nuorena, vaan haluaa liihottaa vapaana. Erosimme.

Nykyinen aviomieheni oli onneksi ollut parisuhteessa ennenkin (tapasimme kolmekymppisinä), joten tuota riskiä ei enää ollut, että elämätön elämä alkaisi kaihertaa.

Mutta onko se miehen vika, ettei hänellä ollut aiemmin kokemusta parisuhteista? Totta kai ekassa parisuhteessa tulee virheitä, mutta on totta että oli oikein erota. Pettämistä ei tule sietää.

Kaikkien täytyy aloittaa jostakin parisuhde-elämisen harjoitteleminen.

Ymmärrän ettei kokemusta ole ennen kuin sitä tulee ja kerta se on ensimmäinenkin.

Mutta, ei siitä kokemuksen puutteesta tosiaan ainakaan ketään muuta voi syyttää. Jos jotain niin miestä itseään, mutta mitkään naiset esim. eivät ole mitenkään syyllisiä miehen kokemattomuuteen.

Chinaski kirjoitti:

Yllätyslahjat ja "ulos vieminen" kuulostavat vähän 50-luvun amerikkalaiselta elokuvalta. Mielestäni ei nykyaikaisessa suomalaisessa tasa-arvoisessa suhteessa ei sellaisia tarvita. 

Yllätyslahjoja on vaikeampi ostaa, varsinkin jos siitä tulee oletus ja paineita että pitäisi säännöllisesti yllättää. 

Ulos vieminen taasen on parasta touhua mitä voi tehdä ja helppoa kuin mikä. Pyytää toista laittamaan tietyt vaatteet päälle, mennään tänään ulos syömään. Ihmisen parasta aikaa ja piristää arkea. Ei tarvitse olla kynttiläillallisia, menee vaikka naughty burgeriin kaljan/viinin/veden kanssa nauttimaan. Rahaa kyllä vaatii mutta normaalilla työssäkäyvällä kyllä budjetti riittää.

Vierailija kirjoitti:

Nymfomaanin piirteet. Itse en lopulta jaksanut sitä loputonta nylkytystä.

🤭