Lue keskustelun säännöt.
Te joilla pikkulapsiarki on takana päin; kaipaatteko koskaan vauva-aikaa tmv?
18.01.2023 |
Vai oletteko lähinnä helpottuneita lasten ollessa isompia? Miten parisuhde kesti, millainen suhde nyt on?
Kommentit (273)
Vierailija kirjoitti:
En kaipaa yhtään. Vihasin vaunulenkkejä, leikkipuistoja, päiväkotirumbaa ym. Sitten kun lapset meni kouluun niin alkoi helpottamaan. Nyt lapset 15- ja 11-vuotiaat ja elämä on tosi kivaa. Meillä ei ole ollut koskaan tukiverkkoja ja varsinkin pikkulapsiaika oli raskasta osittain myös siksi. Jos oli keskellä päivää vaikka oma lääkäri tms, niin älytön sumpliminen, miten järjestetään. Mitään omia yhteisiä menoja ei puolison kanssa ollut juuri ikinä. Meillä on kuitenkin ollut aina hyvä parisuhde siitä huolimatta.
Näen välillä painajaisia, että olen raskaana, ja pikkulapsiarki alkaisi taas pyörimään uudelleen.
Aina jos vierailen perheessä, jossa pieniä lapsia, tunnen suurta helpotusta kun pääsen taas oman kodin rauhaan.
Huh vaunulenkit.. Kyllä helpottui suunnattomasti elämä kun lapsen kanssa pystyi taittamaan pikkumatkoja ihan kävellen ilman vaunuja. Inhosin vaunuilua myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset on nyt lukiossa ekalla ja seiskalla.
Lukion seiskalla? Tuon täytyy olla jo jonkun tason ennätys lukiossa lorvimisesta?
Olen eri ja eihän kauaa mennyt, kun lillukanvarsissa kompuroitiin.
Ymmärsin kommentista, lapsi on lukion ekalla ja toinen lapsi peruskoulun seiskalla, kun tämä on keskustelupalsta, eikä kieliopin näytetyö.
Se kuuluisa luetun ymmärtäminen. Ja eka-sana tarkoittaa ensimmäistä ja seiska seitsemää.
Kuopus on jo yläkoulussa. Kaipaan vauva -taapero- leikki-ikää. Ihanaa aikaa oman perheen kanssa! Rakkaita muistoja. Nauttikaa niistä vuosista, ne on niin äkkiä ohi.
En kaipaa.nautin nyt elämän helppoudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kaipaa vauva-aikaa enkä tmv = tai muutakaan vitutusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka sitä kaipaa ihan oikeasti?
En todellakaan. Muistan kerran nähneeni unta, että olen raskaana ja muistan miettineeni jopa siinä unessa, että MIKSI? Oli helpotus herätä siitä unesta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä kaipaan. Kaipaan samalla tosi paljon sitä ydinperhe-elämää. Mekin erottiin lasten tultua kouluikään, ja niin tuntuu tapahtuneen joka toiselle tutulle. Elämä on nykyään sitä viikko-viikko-arkea, ja minusta tämä on kolkkoa. Ote lapsista/nuorista on paitsi heidän kasvamisen myös eron myötä jotenkin luisunut. Lapset on lainaa vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kaipaa, mutta muistelen ihanana aikana.
Tämä.
Höperö hymy tulee, kun kattoo vauvakuvia. Nyt lapsi omillaan ja hyvä niin. Päivääkään en vaihtaisi pois, mutta ei niistä uusintaa kaipaa.
Sama täällä,kaikelle on aikansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka kaipaan, niin en jaksaisi enää aloittaa alusta. Lapset ovat nyt 10-14v. Varmasti jaksaisin vielä vaikka sen vauvavuoden, mutta siihen ne muut 17 vuotta päälle, ei kiitos.
Nykyvanhemmuus on kaikissa ikäluokissa todella sitovaa ja kokonaisvaltaista. Ei siis maagisesti helpotu, eri asiat vaan sitoo eri vaiheissa. En kuitenkaan myöskään odota heidän aikuistumistaan. Kaikki aikanaan. Nyt on hyvä näin.
Satunnaisesti noin 5 minuutin ajan, mutta se johtuu täysin siitä, että aika on 23 vuodessa kullannut muistot. Keikka synnyttäneiden osastolle parantaa nostalgiakohtauksen äkkiä (tuttavillakaan ei enää ole vauvoja).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kaipaa. Lapset on nyt yläkoulussa, ihania teinejä. On ne ihania mussukoita olleet aina, mutta nyt on paljon vähemmän arjen säätöä ja silti saa haleja.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan kaipaa sitä aikaa. Kauhulla olen ajatellut, että jos tuo vaimo potkaisee minut ulos ja seuraavalla kierroksella kyytiin tarttuisi nainen, joka haluaisi vielä lapsia.
Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Usein miehille tulee uudelleen vauvakuume 40-50-vuotiaana vaikka heillä olisi jo ennestään isoja lapsia.
En muuten kaipaa, mutta kun katson lasten kuvia ja videoita kun he olivat pieniä, niin tekisi mieli ottaa syliin se ihana hassuttelija ja pusutella niitä pulleita poskia loputtomiin. Odotan nyt että pääsisin isoäidiksi, ja olisi taas ihania pieniä joita pitää sylissä ja hemmotella kivoilla jutuilla, ja vieläpä niin, että päävastuu on lapsen vanhemmilla.
En kaipaa. Kaiholla ja lämmöllä muistelen, mutta takaisin en halua. Paljon on myös aika kullannut muistoja, ei se aina niin ihanaakaan ollut. Ihania muistoja kuitenkin niiltä ajoilta. Lapset ovat yhtä ihania edelleen, vaikka ovat jo aikuisia.
En aidosti kaipaa. Sekunnin sadasosan voin katsoa suloisen vauvan kuvaa ja haluta nuuhkaista päätä, mutta siihen se jää.
Hyvä että asiat kääntyi parempaan päin.