Lue keskustelun säännöt.
Te joilla pikkulapsiarki on takana päin; kaipaatteko koskaan vauva-aikaa tmv?
18.01.2023 |
Vai oletteko lähinnä helpottuneita lasten ollessa isompia? Miten parisuhde kesti, millainen suhde nyt on?
Kommentit (273)
En kaipaa. En edes lastenlasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haluaisi enää takaisin sinne, nautin siitä, kun lapset kasvaneet. Mutta lämmöllä muistelen, vaikka ei se helpointa aikaa ollut.
Ja menen aina ihan höpelöksi, kun näen jonkun vauvan jossain (siis en toki tyyliin tuntemattomalle kaupassa, vaan jossain sosiaalisessa tilanteessa tuttavan kanssa).
En kaipaa, en yhtään! Minulla on 2 alakouluikäistä lasta ja tämä on ihan mahtavaa aikaa elämässä. Vauva- ja pikkulapsiaika oli myös, silloin aiemmin, mutta en yhtään haikaile ajassa taaksepäin. Lapseni olivat alusta asti hyviä nukkumaan ja nautin kotona olemisesta, pari vuotta kunkin kanssa, joten mitään varsinaista ongelmaa ei ollut.
Mutta miten sitovaa se olikaan - mihinkään ei voinut lähteä ilman että lapsille on joku hoitopaikka. Puolison kanssa piti aina vuorotella ja sukulaisista ei ollut mitään apua. Aina se päiväkotirumba. Ei tuollaista ikuisesti jaksaisi, hyvä kun loppui. Onneksi parisuhde kesti sen vaikka olimme tosi yksin (kaksin) ja oli rankkaa.
Nyt tuntuu että alamme lasten kanssa jatkuvasti lähentyä toisiamme harrastuksissa, musiikkimaussa jne. Katsotaan jo hyvin pitkälle samoja tv-ohjelmia ja elokuvia. Pelataan ihan kunnon lautapelejä. Jutellaan kaikenlaisesta.
En muuten koskaan pitänyt lastenelokuvista ja katsoin niitä vain velvollisuudesta. Kaikki ne lastentapahtumat ynnä muut nykyään olen helpottunut kun ei tarvitse - vaikka muistan toki, että ennen vanhaan kävimme niissä itsekin. Sanonta aika aikaansa kutakin osuu ihan nappiin.
Nykyään lapsemme lähettävät meille hauskoja whatsapp-viestejä, giffejä, videoita jne. Heistä alkaa kuoriutua ihan uskomattoman hauskoja huipputyyppejä. Heillä on hienoja omia mielipiteitään ja valistavat meitä vanhempia. Pärjäävät hyvin parikin tuntia keskenään kotona, joten pääsemme aikuisten kesken asioille tosi helposti. Heistä on muutenkin paljon apua arjessa. Sanon usein omille lapsillenikin, että ihanaa kun he ovat niin isoja ja fiksuja. Odotan innolla myös tulevia vuosia, sillä selvästi lapset vain paranevat vanhetessaan :)
Vierailija kirjoitti:
En kaipaa, en yhtään! Minulla on 2 alakouluikäistä lasta ja tämä on ihan mahtavaa aikaa elämässä. Vauva- ja pikkulapsiaika oli myös, silloin aiemmin, mutta en yhtään haikaile ajassa taaksepäin. Lapseni olivat alusta asti hyviä nukkumaan ja nautin kotona olemisesta, pari vuotta kunkin kanssa, joten mitään varsinaista ongelmaa ei ollut.
Mutta miten sitovaa se olikaan - mihinkään ei voinut lähteä ilman että lapsille on joku hoitopaikka. Puolison kanssa piti aina vuorotella ja sukulaisista ei ollut mitään apua. Aina se päiväkotirumba. Ei tuollaista ikuisesti jaksaisi, hyvä kun loppui. Onneksi parisuhde kesti sen vaikka olimme tosi yksin (kaksin) ja oli rankkaa.
Nyt tuntuu että alamme lasten kanssa jatkuvasti lähentyä toisiamme harrastuksissa, musiikkimaussa jne. Katsotaan jo hyvin pitkälle samoja tv-ohjelmia ja elokuvia. Pelataan ihan kunnon lautapelejä. Jutellaan kaikenlaisesta.
En muuten koskaan pitänyt lastenelokuvista ja katsoin niitä vain velvollisuudesta. Kaikki ne lastentapahtumat ynnä muut nykyään olen helpottunut kun ei tarvitse - vaikka muistan toki, että ennen vanhaan kävimme niissä itsekin. Sanonta aika aikaansa kutakin osuu ihan nappiin.
Nykyään lapsemme lähettävät meille hauskoja whatsapp-viestejä, giffejä, videoita jne. Heistä alkaa kuoriutua ihan uskomattoman hauskoja huipputyyppejä. Heillä on hienoja omia mielipiteitään ja valistavat meitä vanhempia. Pärjäävät hyvin parikin tuntia keskenään kotona, joten pääsemme aikuisten kesken asioille tosi helposti. Heistä on muutenkin paljon apua arjessa. Sanon usein omille lapsillenikin, että ihanaa kun he ovat niin isoja ja fiksuja. Odotan innolla myös tulevia vuosia, sillä selvästi lapset vain paranevat vanhetessaan :)
Hyvin todettu tuosta sitovuudesta pienten kanssa. Aina tosi iso säätö, jos haluaisi mennä yksin tai puolison kanssa jonnekkin. Eikä sitä tajua kunnolla ennenkuin on itse siinä tilanteessa. Tosiaan aika aikaansa kutakin, onneksi muksut kasvavat. Paljon hyviä puolia siinä ajassa kun ovat pieniä, tosi paljon sitten niitä rankkojakin puolia. 😄
Minä kaipaan vaan sitä, että sai katsoa lastenohjelmia ja -elokuvia. Ei niitä yksin ole kiva katsoa. Ja mummoksi en toivo tulevani, en vaan jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus tulee tunteita, että voi kun olisivat vielä pieniä, et saispa elää vaikka viikon sitä aikaa uudelleen.
Monta asiaa tekisin toisin.
Mutta on ihana kun lapset on isoja, teini-ikä onkin ihan oma hommansa...
Parisuhde, no, se meni penkin alle. Mutta ehkä parasta aikaa siinäkin oli kun olin kotona lasten kanssa, lasten ollessa pieniä. Sitä mukaa kun lapset kasvo ja mies joutu ottaa vastuuta ku menin töihin jne. Alko pahemmat riidat. Enää ei olla yhdessä.
Mutta ehdottomasti olen sitä mieltä että vuodet kotona lasten kanssa oli parhautta. Ei todellakaan aina helppoa, mutta niin antoisaa. Tekisin saman uudelleen jos valinnan paikka eteen tulisi.
Pienet lapset ovat välittömiä ja rakastavat vanhempiaan aidosti. Jo yksivuotiaat virittelevät keskustelua vanhemman tai kyläilijän kanssa: osoittavat jotakin ja odottavat aikuisen kertovan lisää aiheesta. Oli tosi mukavia hetkiä lasten kanssa hoitovapaalla. Päiväkotirumba taas oli rankkaa: pienet lapset ja aikataulut eivät sovi yhteen.
Nyt lapset ovat sulkeutuneita teinejä. Poika tuijottaa p*rnoa kännykästään huoneessaan eikä lähde mihinkään oma-aloitteisesti. Tyttö puuhaa muita hämäriä juttuja ja tiuskii vastaukseksi. Koskahan saataisiin jotain säätelyä puhelimiin, ettei nuoriso menisi ihan sekaisin. Kaipaan perheen yhteistä aikaa. Välillä hirveän väännön jälkeen se onnistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kaipaa. Aika aikaansa kutakin. Nyt lähinnä odotan, että kolmas "elinkautinen" päättyisi, kuopus aikuistuisi ja muuttaisi omilleen ja pääsisin tästäkin vastuusta. Ja tämä siis ihan täysin huumorilla ja pilke silmäkulmassa. Uutta kierrosta en todellakaan haluaisi enää.
Vauva aikaa on mukavaa muistella/kuvia katsella mutta ei, en kaipaa kuitenkaan. Tyttö 6v ja poika 7v joten ovat oikein mukavassa iässä molemmat. Osaavat kuitenkin olla ja tehdä itsenäisesti vaikka mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja vielä ihmetellään ja syyllistetään veloja
En todellakaan kaipaa ja nyt kun poika teini-ikäinen niin kaikki on helpompaa. Poika oli lapsena paljon omaehtoisempi ja nyt teininä on rauhoittunut. Oikeastaan on hienoa seurata kasvavaa sanavalmista nuorta. Sukulaisilla kun on pieniä lapsia niin odotan kun pääsen kodin rauhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun nuorempi lapsi on vielä aika pieni (4,5v), mutta ainakin nyt tuntuu että ihanaa kun pikkulapsiajat on pian takana päin. En yhtään kaipaa vauva- ja taaperoaikaa valvomisineen. Saa toki nähdä mitä haasteita sitten koululaisten kanssa tulee, ainakin esikoisella on koulu alkanut tosi hyvin ja sujuvasti.
Mä kaipaan, vauva-aika oli suurelta osin ihanaa. Nyt muksu on jo 8-vuotias koululainen, ihanaa tämä äitiys on nytkin, mutta olisin mielelläni elänyt vauva-ajan uudestaankin. Oltiin vaan niin iäkkäitä vanhempia ettei ehditty saada kuin yksi lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kaipaa. Parisuhde ei kestänyt, mies hommasi itselleen uuden tyttöystävän kun kolmas lapsi (jota minä en halunnut) oli 1v. Vanhimmat lapset oli 5 ja 2.
Se mitä kaipaan on että olis vielä nuorimmalle se pikkusisarus jonka kanssa touhuta jos harrastuspaikkoja vieressä on kiva leikkipuisto :D siihen ehti niin tottua. Mutta aikansa kutakin, koululaisten vanhempanakin on kivaa ja kieltämättä hieman helpompaa kun ei lapsilla ole erityisempää haasteita tällä,hetkellä koulussa tai kaveripiirissä. Parisuhde tietysti on tärkeä pitää kunnossa pikkulapsiaikana, toisaalta sillä on mahdollisuus siinä myös kehittyä ja lujittua, kun sen eteen tehdään töitä.
Nyt kun katson tytärteni pikkulapsiarkiaikaa niin en tosiaankaan kaipaa. Olin unohtanut kuinka hirvittävän raskasta se on yövalvomisineen, sairasteluineen päivineen
Kaipaan sitä, että sain olla kotona vauvan kanssa ja käydä vaunulenkeillä ja puistossa, aikatauluista vapaana. En potenut ollenkaan mitään yksinäisyyttä tmv. Mieskin oli ja on. Parisuhde kesti yhden pienokaisen, ehkä se olisi joutunut kovemmalle koetukselle, jos olisimme tehneet useampia lapsia.
Kyllä ollaan helpottuneita 😄 Saimme lapsemme siinä parikymppisinä, jopa vähän alle. Nyt kolmenkympin tienoilla meidän ystävät ja sisarukset ovat alkaneet perustaa perheitä. Ei siinä mitään, me tykätään kyllä olla ja viettää aikaaheidän pienten lasten kanssa, mutta sen jälkeen on ihanaa palata kotiin ja arkeen meidän teinien kanssa 🙂 Vuosi vuodelta ollaan aina vain tyytyväisempiä siitä että hankittiin meidän lapset nuorina. Jokaisella toki on omanlaisensa tie kuljettavana ja kirjoitettavana tässä maailmassa ja se on just hyvä niin!
Me kasvettiin yhdessä aikuisiksi ja vanhemmiksi ja meidän suhde on kestänyt sen hyvin. Nyt pikkuhiljaa tulevina vuosina aletaan tutkia, että mitä kaikkea jännää keksitään elämässä, kun on enemmän aikaa meille yhdessä ja tietty erillään myös 😊
Kaipaan ihan hulluna, se oli elämäni parasta aikaa. Olin onnellinen joka päivä, ei kiirettä tai paineita, kunhan köllöteltiin ja puuhailtiin. Itse löysin äitikavereita, jotka ovat vieläkin mukana elämässäni. Parisuhde kesti oikein hyvin, vaikka itselläni olikin parin vuoden haluttomuuskausi juuri raskauksien ja imettämisten aikoihin.
Lapset jo aikuisia ja muuttaneet pois. Olen jollain tasolla kaivannut vauva-aikaa siitä lähtien kun kuopus oli n.4v. Toivon, että musta tulisi kohta mummo ja toivon, että se olisi edes puoliksi yhtä ihanaa kuin omien vauvojen kanssa.