Lue keskustelun säännöt.
Te joilla pikkulapsiarki on takana päin; kaipaatteko koskaan vauva-aikaa tmv?
18.01.2023 |
Vai oletteko lähinnä helpottuneita lasten ollessa isompia? Miten parisuhde kesti, millainen suhde nyt on?
Kommentit (273)
Mun lapseni ovat jo aikuisia, joten pikkulapsiajasta on jo aikaa, ja mulla olis se mummuaika toiveissa. JA voisi väittää, että aika vaan kultaa höperön muistot, mutta kyllä minä niitä toisinaan kaipaan. Ja tykkäsin lasteni vauva-ajasta ja pikkulapsivuosista. Ja aikuisina ne ovat niin fiksuja ja mukavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaan, vaikka olikin raskasta. Nyt todella tajuan sanonnan pienet lapset, pienet murheet, isot lapset, isot murheet..
En todellakaan halua enää lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En. Katson lähinnä säälien vasta aloittelevia äitejä.
Jep
Kyllä kaipaan. Olen jo vanhus, mutta silti välillä tuon miehen kanssa pohdimme, josko voisimme tarjota semmoista iltapäivämummolaa jonkun pienokaisille. Eskari tai alakoululaisille.
Omat lapsenlapset jo nuoria aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vielä kaipaa, koska elän keskellä lapsiperhearkea. Tulin lukemaan keskustelua jos joku olisi vastannut ap:n kysymykseen miten se parisuhde tenava-ajan jälkeen voi.
Palautuuko parisuhde? Löytyykö siihen uusi innostava kulma? Miten miehisyydelle käy lapsiperhearjessa? Varsinkin siitä löytyy vähän infoa.
Kaipaan miestäni, ja hän sanoo kaipaavansa itseään. Valtaosa ajasta hurahtaa lasten, kodin, arjen velvoitteiden parissa ja ihanasti rakkaudella, lämmöllä ja lempeydellä. Siinä on vanhempien omat intohimon kohteet, harrastukset ja riennot jääneet vuosiksi taka-alalle tärkeämmän tieltä ja näin olemme valinneet ollaksemme lapsille enemmän läsnä.
Jos itse kuitenkin sitten äitinä hukkasin itseni tähän lapsiarkeen, hukkasiko isäkin itsensä? Milloin oma identiteetti muodostuu uudestaan? Voi, löytäisimmepä myös toisemme uudestaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaan. Mutta onhan nyt helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kaipaa. Tosin nyt on kolme teinityttöä talossa eikä sekään aina helppoa ole. Mutta plussana meillä on miehen kanssa omaa aikaa, voidaan nauttia rauhassa viikonloppuaamuista, kun teinit nukkuu puoleen päivään, eivät halua käydä meidän kanssa missään, joten voidaan kahdestaan käydä museoissa ja leffassa. Positiivisena voi sanoa että heillä on kaikilla kolmella sen verran aikaa vievät harrastukset että pysyvät onneksi pois pahanteosta, eikä tarvitse jatkuvasti olla huolehtimassa että missä ne luuhaa.
Silti välillä pysähdyn katsomaan noita äsken niin pikkuisiani ja ihmettelen mihin se kaikki aika on mennyt. Vauva ja pikkulapsiaikaa muistelee mielellään mutta en missään nimessä palaisi takaisin.
Vierailija kirjoitti:
En. Katson lähinnä säälien vasta aloittelevia äitejä.
Niin
Vierailija kirjoitti:
En. Katson lähinnä säälien vasta aloittelevia äitejä.
Niin
En suoranaisesti. Lapset 21 ja 24. Mutta joskus toki haikeana muistelen, kun pieni lapsi halusi olla äidin vieressä, istua sylissä, nukkui samalla tyynyllä jne. Ennen kaikkea sitä, että itse olin nuorempi, rypyttömämpi, elämää enemmän edessä. Tavallaan tähän sekoittuu tietynlainen suru myös oman elämän kulumisesta ja vanhenemisesta.
Miten sitä sitovuutta voi kaivata? Kun toinen tarvitsee koko ajan valvojaa vierelle?