Lue keskustelun säännöt.
Onko mahdollista, että mielenterveys yms. diagnoosi vain pahentaa asioita?
18.01.2023 |
Jos saat masennusdiagnoosin, alat elää sen mukaan, ja otat masennukseksi osaksi identiteettiä. Alat näkemään itsesi masentuneena ja alakuloisena, ja se taas vaikuttaa myös siihen, miten elät.
Tai jos saat ADHD-diagnoosin alat ajatella, että sinulla on vaikkapa keskittymisongelmia. Muodostat omakuvasi sen mukaan. En selviydy tästä tehtävästä, koska se vaatii sellaista keskittymistä, mitä minulta ei löydy. Resilienssi ei pääse kehittymään, koska et edes yritä.
Tarkoitukseni ei ole vähätellä sairauksia tai häiriöitä tai kieltää niiden olemassaoloa. Mutta eikös diagnoosi pahimmassa tapauksessa kapeuta ihmisen elämää ja estä resilienssin kehityksen?
Kommentit (49)
Ai, tämä oliki tällainen kysymys, ajattelin että kysytään että huonontaako dg elämää sillä tavalla että sen jälkeen sinua ei oteta enää todesta jos vaikak saat sydänoireita, vaan ne katsotaan päältäpäin ja paperit lukemalla psyykkisiksi, ja tulin sanomaan että kyllä huonontaa, lapseni on pariin kertaan yritetty tap baa eväämällä tarvittava hoito sen perusteella että lapsellanion adhd. Tämä siis aikuisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla joku yksittäinen tyyppi, tottakai, mutta noin muuten asia on kyllä toisin päin.
Lapset ja heidän erilaiset tarpeensa pitää ottaa huomioon jo alusta asti, jolloin he pääsevät loistamaan siinä missä ovat hyviä. Nythän heiltä karsitaan kaikki missä he kehittyisivtä hyväksi, istutetaan penkkiin ja solvataan päivittäin siitä kun he eivät pysty siinä penkissä istumaan niin kuin muut.
Kun kaiken tämän kärsimyksen jälkeen vihdoin tunnustetaan että lapsessa ei olekaan mitään vikaa vaan hänelle ovat aikuiset tehneet vägivaltaa koko hänen elämänsä ajan, niin se on pelkästään helpottavaa, eikä todellakaan aiheuta sitä että sitten rupeaa elämään kun diagnoosinsa. Noin voi väittää vain täysin infantiili yksilö, jolla ei ole mitään tajua oikein mistään.
Mutta toiset on tuollaisia, on huomattu kyllä, että he haluavat vain kiusata muita. Sillä tavalla tuntevat olonsa jotenkin voimakkaaksi, kun halveeraavat ja esittävät täysin keksittyjä ja perättömiä olettamuksia kanssaihmisistä. Samaa sarjaa misogynistien ja lä-skivihhaajien kanssa.
Ihmiselle jonka elämän on yhteiskunta pilannut, kuuluu kunnon korvaus siitä, ja iso anteeksipyyntö.
EA3 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosit on alunperin kehitetty ammattilaisten väliseksi tavaksi kommunikoida, eli diagnoosi pakkaa suuren määrän tietoa yhteen määreeseen. Valitettavasti diagnoosit voivat kuitenkin johtaa diagnoosin mukaiseen elämään. Ehkä osittain myös siksi, että tuolloin ihminen saa kaipaamaansa huomiota ja hoivaa, toisin kuin ilman diagnoosia ihminen joutuu pärjäämään demoniensa kanssa yksin.
Terve ihminen oppii elämään erilaisten ongelmiensa kanssa. Toiset oppivat kääntämään heikkouden vahvuudeksi. Esimerkkinä ADHD voi olla todella hyvä asia joissakin yhteyksissä. Toisinaan voi myös pohtia onko esimerkiksi ADHD-lääkitys muotia, sillä niin moni päihdesairas haluaisi itselleen diagnoosin, ei hoidon vuoksi, vaan lääkkeiden vuoksi.
ADHD-lääkkeet eivät ole mitään bilehuumeita, vaan ne voivat ihan oikeasti helpottaa ADHD-henkilön elämää.
Myös diagnosoimaton ADHD voi altistaa riippuvuuksille.
Voi helpottaa, mutta aika outoa on se, että venkulat ostavat ADHD-nappeja kadulta ja toteavat saavansa niillä pään sopivan sekaisin, jolloin hakeudutaan ADHD-tutkimuksiin ja näytellään siten, että saadaan diagnoosi ja virallinen resepti. Usein yhteiskunta maksaa lääkkeet, esimerkiksi apteekkisopimuksella, joka tuottaa apteekeille erinomaista lisäkatetta.
Riippuu diagnooseista. Jos puhutaan vaikka autisminkirjosta ja masennuksesta, niin tietysti ne tarvitsee omat diagnoosinsa, ovat täysin eri asioita, eka diagnoosi voi auttaa ymmärtämään itseään ja toinen diagnoosi mahdollistaa avunsaamisen sairauteen josta pyritään parantumaan.
Minulla nuorempana diagnosoitiin keskivaikea ja joskus vaikea masennus. Ne tulivat tarpeen ja sain apua. Kun käy keskusteluterapiassa ja lääkärin kanssa kokeillaan erilaisia lääkkeitä, niin kyllä siinä vuosien varrella tulee vahva "mielenterveyspotilas" -identiteetti. Jossain kohtaa sain yhden persoonallisuushäiriö diagnoosin, mutta sille on myöhemmin pari lääkäriä pyöritellyt silmiään ja sanonut suoraan ettei minulla sitä ole, kyllä he sen tunnistaisivat ja aika nopeastikin. Taisi jossain vaiheessa olla ahdistuneisuushäiriökin.
Kun erään lääkärin kanssa oli puhetta unettomuudestani, hän sanoi että kyllähän minulla unettomuushäiriö on mutta hän ei aio sitä diagnoosia laittaa, koska turha niitä kaikkia ongelmia on eritellä ja unettomuus monesti kuuluu jo masennukseen, ja että diagnoosien listaaminen vaan lisää sitä "mielenterveyspotilas" -identiteettiä ja tekee masennuksesta toipumisen vain vaikeammaksi. Mielestäni se oli häneltä oikein hyvin tehty.
Nimim. masennuksesta vapaa yli 5 vuotta.
EA3 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosit on alunperin kehitetty ammattilaisten väliseksi tavaksi kommunikoida, eli diagnoosi pakkaa suuren määrän tietoa yhteen määreeseen. Valitettavasti diagnoosit voivat kuitenkin johtaa diagnoosin mukaiseen elämään. Ehkä osittain myös siksi, että tuolloin ihminen saa kaipaamaansa huomiota ja hoivaa, toisin kuin ilman diagnoosia ihminen joutuu pärjäämään demoniensa kanssa yksin.
Terve ihminen oppii elämään erilaisten ongelmiensa kanssa. Toiset oppivat kääntämään heikkouden vahvuudeksi. Esimerkkinä ADHD voi olla todella hyvä asia joissakin yhteyksissä. Toisinaan voi myös pohtia onko esimerkiksi ADHD-lääkitys muotia, sillä niin moni päihdesairas haluaisi itselleen diagnoosin, ei hoidon vuoksi, vaan lääkkeiden vuoksi.
ADHD-lääkkeet eivät ole mitään bilehuumeita, vaan ne voivat ihan oikeasti helpottaa ADHD-henkilön elämää.
Myös diagnosoimaton ADHD voi altistaa riippuvuuksille.
Voi altistaa mm. itsemurhalle, alkoholismille, huumeidenkäytölle, ylipainolle, taloudellisilla ongelmille, burn outille, masennukselle, stressille yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
EA3 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosit on alunperin kehitetty ammattilaisten väliseksi tavaksi kommunikoida, eli diagnoosi pakkaa suuren määrän tietoa yhteen määreeseen. Valitettavasti diagnoosit voivat kuitenkin johtaa diagnoosin mukaiseen elämään. Ehkä osittain myös siksi, että tuolloin ihminen saa kaipaamaansa huomiota ja hoivaa, toisin kuin ilman diagnoosia ihminen joutuu pärjäämään demoniensa kanssa yksin.
Terve ihminen oppii elämään erilaisten ongelmiensa kanssa. Toiset oppivat kääntämään heikkouden vahvuudeksi. Esimerkkinä ADHD voi olla todella hyvä asia joissakin yhteyksissä. Toisinaan voi myös pohtia onko esimerkiksi ADHD-lääkitys muotia, sillä niin moni päihdesairas haluaisi itselleen diagnoosin, ei hoidon vuoksi, vaan lääkkeiden vuoksi.
ADHD-lääkkeet eivät ole mitään bilehuumeita, vaan ne voivat ihan oikeasti helpottaa AD
Kyllä ne apteekkisopimuslaiset maksaa itse lääkkeensä, ellei ole kelan maksaria.
Apteekki ei hyödy tuosta mitään muuta kun lääkkeen myymisen katteen, muuten teettää vaan lisätyötä ilman korvausta
Itsellä OCD eikä se diagnoosi muuta elämääni mitenkään. Yhtä sietämätöntä oli diagnoosia tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei, kyllä se olo on vaan kurja. Olen lääkinnyt itseäni, lopettanut lääkityksen, koittanut parantua, vaihtanut lääkettä. Ja taas sama rumba uudestaan. Aina mieli on surkea ilman lääkettä. Minulla on pysyvä masennus. Näin 30 vuotta.
Ei voi syyttää yrittämisen puutteesta. Ainoa on, että meni pitkään, että tiesin, mikä minulla on. Ei lääkärit sitä kertoneet.
Ehkä diagnoosista on tullut sellaista self-help-hakuisuutta. Ikäänkuin ostetaan se kirja eli diagnoosi, joka kertoo mikä sinussa on vialla ja mitä pitää tehdä. Ja sitä kirjaa voi jotkut lukea kuin Raamattua. Että tämmönen mää olen, identiteetti tulee ulkoapäin, vaikka pitäisi osata tulkita sisältöä omaan elämään ja myös kyseenalaistaakin ja soveltaa.