Onko mahdollista, että mielenterveys yms. diagnoosi vain pahentaa asioita?
Jos saat masennusdiagnoosin, alat elää sen mukaan, ja otat masennukseksi osaksi identiteettiä. Alat näkemään itsesi masentuneena ja alakuloisena, ja se taas vaikuttaa myös siihen, miten elät.
Tai jos saat ADHD-diagnoosin alat ajatella, että sinulla on vaikkapa keskittymisongelmia. Muodostat omakuvasi sen mukaan. En selviydy tästä tehtävästä, koska se vaatii sellaista keskittymistä, mitä minulta ei löydy. Resilienssi ei pääse kehittymään, koska et edes yritä.
Tarkoitukseni ei ole vähätellä sairauksia tai häiriöitä tai kieltää niiden olemassaoloa. Mutta eikös diagnoosi pahimmassa tapauksessa kapeuta ihmisen elämää ja estä resilienssin kehityksen?
Kommentit (49)
Olen silti ollut vastuussa omasta elämästäni vaikka oli diagnoosi.
Ihminenhän on lopulta sitä mitä uskoo olevansa.
Ap
Hesarissa oli just tästä väittelyä. Alalla on pohdittu jo pitkään.
Ja vaikka sitten sairastut somaattisesti, ei sinua uskota, vaan kaikki vika on muka päässäsi. Tästä on tutkimusta, mm. sydänkohtauksia pistettiin masennuksen piikkiin. Kannattaa miettiä tarkkaan. Henkivakuutusta et myöskään enää saa.
Voihan toki joskus käydä niin, että ihminen ikään kuin "alistuu diagnoosille" ja rajoittaa itseään turhaan.
Tietenkin on tärkeää tiedostaa haasteensa ja rajoitteensa, jotta niiden kanssa voi toimia.
Masennusdiagnoosin saaneena vastaan, että ei ainakaan omalla kohdallani pidä paikkaansa. Ponnistelen elääkseni ns, normaalia elämää, mutta se masennuksen päälleni heittämä huntu tekee ponnisteluista ajoittain melko vaikeaa.
On mahdollista. Diagnoosi voi estää työpaikan saannin, adoption yms. vaikka olisitkin jo parantunut.
Tutkitusti osa psykiatrisen diagnoosin saaneista kärsii leimasta enemmän kuin itse taudista.
Oon tätä samaa pohtinut itsekin kuin ap ja siitä syystä uskon yhä olevani terve vaikka minullakin skitsofrenia diagnoosi.
Miten voi saada ensin adhd-diagnoosin ja vasta sen jälkeen alkaa ajatella, että mullahan on ongelmia? Tai ensin juokset lääkärissä itkemässä ja valittelemassa kaikenlaisia epämääräisiä pieniä kipuja, eikä mikään enää kiinnosta, etkä jaksa käydä suihkussa jne. Sitten lätkäistään masennusdiagnoosi ja yllättäen alkaa itkettää ja tuntuu pieniä kipuja siellä täällä, etkä enää jaksa käydä suihkussa, eikä mikään tunnu miltään. Siis mitä? Mihin vaivaan saa diagnoosin ensin ja sitten alkaa välittömästi tuntua just siltä?
Olen huomannut, että monet ihmiset elää uskomuksiensa mukaan. Ja jos lääkäri onnistuu uskottelemaan jotain potilaalle, niin monesti nämmä potilaat elää sen todeksi. Tämä ei ole aina hyvä juttu jos lääkäri manailee jotain ikävää, että se toteutuisi. Parempi joskus pitää oma pää ja maalaisjärki...
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että monet ihmiset elää uskomuksiensa mukaan. Ja jos lääkäri onnistuu uskottelemaan jotain potilaalle, niin monesti nämmä potilaat elää sen todeksi. Tämä ei ole aina hyvä juttu jos lääkäri manailee jotain ikävää, että se toteutuisi. Parempi joskus pitää oma pää ja maalaisjärki...
Ja lisäksi lääkärit tekevät töitä liukuhihnalla. Ei ne voi nähdä oikeasti ihmisen kokonaisvaltaista tilannetta.
Oma diagnoosi avasi kyllä silmät ja alkoi taas näkyä mahdollisuuksia. Omista ongelmista tuli käytännön esteitä ja hidasteita, eikä ne enää määrittäneet minua ihmisenä. En siis ollutkaan luuseri enää, vaan vain hieman erilainen ihminen, jonka pitää lähestyä asioita hieman eri kulmasta. Oli kyllä valtava helpotus.
Niin, tuleeko diagnoosista vapaudu vankilasta -kortti?
Osalla diagnoosi voi olla hetkellinen, koneelta saatu tai vääräkin. Ja jos on oikea, silloin se ihminen ehkä itse tiedostaa mikä voisi auttaa tai ei auta. Ihminen ei ole itse se diagnoosi ja joskus lääkkeissä on haittoja. Kannattaa ajatella itse ja tutkia itse asiaa. Silloin jos pystyy.
Vierailija kirjoitti:
Ihminenhän on lopulta sitä mitä uskoo olevansa.
Ap
Millainen sinä itse uskot ihmisenä olevasi?
Tässä:
Mielenterveys | Tutkija: Diagnoosijärjestelmään liittyy merkittäviä eettisiä ongelmia: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008889042.html?share=26f737b77e8d0c7…
EA3 kirjoitti:
Voihan toki joskus käydä niin, että ihminen ikään kuin "alistuu diagnoosille" ja rajoittaa itseään turhaan.
Tietenkin on tärkeää tiedostaa haasteensa ja rajoitteensa, jotta niiden kanssa voi toimia.
Ennen kuin kukaan ymmärtää väärin:
En itsekään vähättele tai kiellä kenenkään sairautta tai toimintarajoitetta. Olen itse neuroepätyypillinen.
Ei ainakaan omalla kohdallani. Minulla on Asperger- ja masennusdiagnoosit, enkä ole ikinä mennyt liikaa piiloon diagnoosieni taakse ja käyttänyt niitä tekosyinä kaikille asioille.
Tuolta toisesta kappaleesta poistettiin jostain syystä lainausmerkit