40 vuoden jälkeen alkaa luopuminen!
Koetteko muutkin yli 40 vuotiaat, että on alkanut luopumisen aika monella tapaa. En tiedä kuvittelenko vaan, mutta tuntuu että moni asia on muuttunut.
Vanhemmat alkavat olla jo iäkkäitä ja tietoisuus heidän lähestyvästä poismenosta lisääntyy.
Omat lapset ovat kasvaneet lapsista nuoriksi ja ajatus heidän lähtemisestä tuntuu vieraalta.
Kunto laskee urheilemisesta huolimatta ja paikat on enemmän ja vähemmän rempallaan kokoajan, tekipä mitä tahansa. Palautuminen on jo hidastunut huomattavasti.
Seksihalut ovat vähentyneet selkeästi.
Mitään tunteita ei koe enää yhtä vahvasti kuin ennen. Tuntuu että on kokenut jo niin paljon erilaisia ja samoja asioita.
Ennen niin ihana matkustelu ei enää olekkaan niin ihanaa.
Työelämä on pysähtynyt paikalleen. Ollaan työelämän huipulla ja yritetään pysyä mukana vaikka ei enää jaksaisi samalla tapaa kuin ennen. Aamu heräämiset on entistä vaikeampia.
Ajatuksia muilta yli 40 vuotiailta.
Kommentit (103)
Vierailija kirjoitti:
Olen 45-vuotta ja ap on ihan oikeassa. Tunnistan täysin tuon kaiken. Lisäksi vaikkapa työssä eteneminen ei enää kiinnosta tippaakaan; miksi vaivautua. Pääasia, että raha vaan tulisi suht vaivattomasti. Uuden oppiminen ei kiinnosta: ei työssä eikä oikein muussakaan elämässä. Mikään harrastus ei innosta. Kaikki sellainen on jotenkin plääh. Ja taas vaikkapa joku shoppailu tai itsensä laittaminen - voiko turhempaa ja tylsempää olla? Mitä enää haalimaan turhaa romua ja vaatteilla, mitä on tullut aikoinaan hankittua, pärjää lopun elämää.
Mulla sama, muutaman vuoden vanhempi olen. Mutta tämä ei ole mulla ainakaan mitään masennusta tai ankeaa, vaan ilon löytämistä ihan siistä pienestä arjesta ja yksinkertaisista asioista. Olen tyytyväisempi kuin koskaan, vaikka en juuri enää tavoittele tai kaipaa asioita ulkopuoleltani. Olen pysähtynyt hetkeen ja löytänyt siitä rauhan.
Samoja asioita olen miettinyt, AP.
On se, mielellään vielä kaikkien kuullen jo keskiyöllä ellei ole ollut sitten nukkumassa jo kasista asti. Semmonen ankeuttaja 2.0