Lue keskustelun säännöt.
40 vuoden jälkeen alkaa luopuminen!
16.01.2023 |
Koetteko muutkin yli 40 vuotiaat, että on alkanut luopumisen aika monella tapaa. En tiedä kuvittelenko vaan, mutta tuntuu että moni asia on muuttunut.
Vanhemmat alkavat olla jo iäkkäitä ja tietoisuus heidän lähestyvästä poismenosta lisääntyy.
Omat lapset ovat kasvaneet lapsista nuoriksi ja ajatus heidän lähtemisestä tuntuu vieraalta.
Kunto laskee urheilemisesta huolimatta ja paikat on enemmän ja vähemmän rempallaan kokoajan, tekipä mitä tahansa. Palautuminen on jo hidastunut huomattavasti.
Seksihalut ovat vähentyneet selkeästi.
Mitään tunteita ei koe enää yhtä vahvasti kuin ennen. Tuntuu että on kokenut jo niin paljon erilaisia ja samoja asioita.
Ennen niin ihana matkustelu ei enää olekkaan niin ihanaa.
Työelämä on pysähtynyt paikalleen. Ollaan työelämän huipulla ja yritetään pysyä mukana vaikka ei enää jaksaisi samalla tapaa kuin ennen. Aamu heräämiset on entistä vaikeampia.
Ajatuksia muilta yli 40 vuotiailta.
Kommentit (103)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuntui että luopuminen alkoi kun täytti 50 vuotta. Joka paikka kropassa tuntuu olevan hajalla enempi tai vähempi. Lapset on jo aikuisia eivätkä enää tunnu tarvitsevan itseä ja omilla vanhemmilla ties mitä iän tuomaa vaivaa. Työ on stressaavaa ja jopa matkailu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40-60 vuodet olivat huippuaikaa. Aktiivista ja energistä. Nyt yli kuusikymppisenä olen huomannut, että haluaa pikkuhiljaa luopua tavarasta . Yksinkertaistaa elämää. Mutta muuten menee hyvin, kunto mainio ja tekemistä paljon.
Ilmeisesti et ole menettänyt läheisiä koska on niin huippuaikaa.
Sä luulet, etkä oikeastaan tiedä kenenkään menetyksistä yhtään mitään. Multa on ensimmäinen läheinen ihminen kuollut 55 vuotta sitten. Viimeisin kuoli nyt huhtikuussa, ja useita siinä välissä. Mutta jokainen päivä on huippuaikaa, ollut liki 65 vuotta. Jotta. Noloa tuommoinen "ilmeisesti".
Sen jo tiedän, että joskus 7-kymppisenä pitäisin naurettavana sitä, että nelikymppisenä "luovuin elämästä".
Oli sulla tuollaista jo 30-35 vuotiaana? vähän pelottaa jos tuollaista jo 40v kun olen tehnyt kaiken elämässä ns. "jälkikäteen" . Aloin seurustella ekan kerran 30v. Matkustin ensimmäisen lentokoneessa kerran 33v. :D Mulla ei ole mitään "työuraa" pätkätöitä vain ollut. tuntuu et vielä oisi paljon tekemistä, mutta jos ei jaksakaan enää sitten 40v? Vai onko hyvä että ehkä olen tehnyt omaa tahtia juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sen jo tiedän, että joskus 7-kymppisenä pitäisin naurettavana sitä, että nelikymppisenä "luovuin elämästä".
Joo. Omat vanhemmat 80 vee ja pitävät nyt naurettavana sitä, että luopuivat seitsenkymppisenä monista asioista, esim. matkustelusta, kun olivat olevinaan niin vanhoja. Nyt ovat lähtemässä pitkästä aikaa matkoille uudestaan heinäkuussa. Eikä kuulemma lopeta ennen kuin kunto ja terveys pakottaa. Tuota taustaa vasten näyttää hassulta, että täällä keski-ikäiset kokee olemansa ihan elämänsä ehtoopuolella eikä mitään enää voi oikein tehdäkään.
Kyllä se on niin että 45v on nuori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensi vuonna 50v ja olen juuri aloittamassa ihan uudessa roolissa työelämässä, eli etenen uralla ihan kivasti. Mulla on aika tuore parisuhde ja nuorin lapsi on vielä alakoulussa. On harrastuksia, ystäviä, suunnitelmia, en mä kyllä ole mistään luopumassa
Vierailija kirjoitti:
Oli sulla tuollaista jo 30-35 vuotiaana? vähän pelottaa jos tuollaista jo 40v kun olen tehnyt kaiken elämässä ns. "jälkikäteen" . Aloin seurustella ekan kerran 30v. Matkustin ensimmäisen lentokoneessa kerran 33v. :D Mulla ei ole mitään "työuraa" pätkätöitä vain ollut. tuntuu et vielä oisi paljon tekemistä, mutta jos ei jaksakaan enää sitten 40v? Vai onko hyvä että ehkä olen tehnyt omaa tahtia juttuja.
Aika monella on 40 ja 50 välillä jonkinlainen keski-iän kriisi, josta osa on hormonaalista, osa mielen prosesseihin liittyvää. Itsekin jossain 44-vuotiaana valitin kurjaa, tuhlattua elämääni, vanha nainen, en jaksa, en pysty. Nyt 53 vee eikä mitään jaksamis- tai mielialaongelmia enää ole. Ja ihan tutkimustenkin mukaan ihminen on onnettomin 40-50-vuotiaana, mutta sen jälkeen lähtee käyrä ylöspäin ja eläkkeelle päästessä ollaan keskimäärin jo hyvin onnellisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo urheiluasia on niin totta. Voi vitsit.. Vaikka kuinka treenaa, suorituskyky laskee. Läski ei lähde, paino nousee. Vanhemmat vanhenevat ja sairastavat. Lapset ovat jo nuoria. Toisaalta on minulla on paljon unelmia ja olen tosi hyväkuntoinen. Kaikki on suhteellista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
40v on hyvä paikka miettiä asioita vähän uusiksi eli kannattaako jatkaa samassa oravanpyörässä niin kuin muutkin vai arvostaako oikeasti vähän muunlaista elämää..että onko more is more tai less is more. Elääkö jäätävässä suorituskierteessä ja tavaramäärässä vai haluaako mieluummin vähän vaatimattomammat puitteet mutta enemmän henkistä vapautta.
Koko elämähän on luopumista tavallaan, mutta ei luopumisen tarvi olla mitenkään negatiivinen asia. Se on vaan osa elämää, sen voi hyväksyä ja nauttia elämästä silti. Suruja tulee ja menee, elämä jatkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo urheiluasia on niin totta. Voi vitsit.. Vaikka kuinka treenaa, suorituskyky laskee. Läski ei lähde, paino nousee. Vanhemmat vanhenevat ja sairastavat. Lapset ovat jo nuoria. Toisaalta on minulla on paljon unelmia ja olen tosi hyväkuntoinen. Kaikki on suhteellista!
t. n45
Ei tässä muuta mutta tuo vanhempien nopea vanheneminen ja kuolema kyllä ahdistaa. Ovat kohta 70v eli hyvä jos 10 vuotta vielä kuvioissa.
Eilen oli nuoruus kaikilla. Mihin ihmeeseen se meni 16 vuodessa, haihtui. Vaihtuiko vaivat toisiin vaivoihin. Terveenä moni olisi onnellinen.
Olen 45-vuotta ja ap on ihan oikeassa. Tunnistan täysin tuon kaiken. Lisäksi vaikkapa työssä eteneminen ei enää kiinnosta tippaakaan; miksi vaivautua. Pääasia, että raha vaan tulisi suht vaivattomasti. Uuden oppiminen ei kiinnosta: ei työssä eikä oikein muussakaan elämässä. Mikään harrastus ei innosta. Kaikki sellainen on jotenkin plääh. Ja taas vaikkapa joku shoppailu tai itsensä laittaminen - voiko turhempaa ja tylsempää olla? Mitä enää haalimaan turhaa romua ja vaatteilla, mitä on tullut aikoinaan hankittua, pärjää lopun elämää.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu kun mennään yli 50?
Ruvetaan suunnittelemaan pikkuhiljaa mitä kivaa eläkkeellä tekee! Oikein mukavaa aikaa sekin elämässä.
Ap kuulutko ihmisryhmään joka sanoo/kirjoittaa, että kesä meni jo kun Juhannus on juhlittu?
Mulla on alkanut jo alle 30-vuotiaana.