Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä kyllä luulen, että tämän päivän 20-40 vuotiaista vasta katkeria tuleekin vanhana. He ovat ehtineet nähdä, että 2010 ja osin 2020 luvulla ihmisillä oli vakituista työtä, omaisuutta oli vielä mahdollista kerryttää, sään ääri-imiöitä ei vielä ollut niin paljon kuin heidän vanhetessaan tulee, polarisaatio oli vielä jotenkuten hallinnassa ja eliniän odote oli hyvällä tasolla.

Kaikki tulee olemaan toisin näille nykyisille 20-40 vuotiaille, kun he saavuttavat vanhuusiän. Puhumattakaan heitä nuoremmista.

M53

Tämä on niin totta. Nykyisillä vanhuksilla oli toivoa tulevasta ja erilailla mahdollisuuksia, kuin nykyisillä nuorilla tulee olemaan. Työpaikkojen määrä vähenee ja tulevaisuudessa suurin osa joutuu tekemään huonosti palkattua työtä. Työn uusijako johtaa siihen, että harvemmille tulee hyvin palkattuja töitä, enemmistölle huonosti palkattuja töitä, Nykyisenkaltainen keskituloisten ryhmä poistuu kokonaan työelämästä. 

Voin vain kuvitella millaisia myrskyjä ja paahtavia kesiä Suomessakin tulee olemaan tulevaisuudessa. Yhteiskunnalliset ongelmatkin ovat varmasti ihan eri luokkaa, kuin nyt on. Ei käy kateeksi, todellakaan.

Siis anteeksi? Työpaikkoja on enemmän kuin tekijöitä. Eli kannattaa laittaa suu soukemmalle. Kohtaanto-ongelma on vaan voimassa eli työpaikat ja tekijät eivät kohtaa helpolla..tarvetta om eri aloilla ja tekijät ovat toisaalla.

No sen mitä olen talouslehtiä lukenut meiltä ja maailmalta, niin työpaikkojen määrä tulee ihan lähiaikoina reilusti vähenemään. Ihmisiä ei tarvita töihin ja tosiaan keskituloiset työt loppuu kokonaan. Jäljelle jää huonosti palkattuja hommia joita tekoäly ei voi hoitaa ja pienelle osalle jää hyväpalkkaisia töitä. Siihen väliin ei jää mitään. Nothing! Se kohtaanto-ongelma on nyt ja tässä, mutta ei enää lähitulevaisuudessa. Se on kyllä ikävä tosiasia, josta tulee kärsimään nykyiset nuoret.  

Eikö keskituloisia ole esimerkiksi opettajat ja hoitajat? Nekö työt on loppumassa?

Ovat nyt, mutta ei kohta enää. Nekin tulevat olemaan matalapalkka-aloja jatkossa. Robotiikka ja tekoäly tulee näihinkin mukaan enenevässä määrin. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on pöyristyttävä.

Mistä aikuiset lapset ovat saaneet oikeuden, puuttua vanhempiensa elämään ja muuttaa heitä itsensä kaltaiseksi. Tai päättää vanhempiensa elämästä, miten heidän tulisi käyttäytyä, elää tai tehdä tai elää elämäänsä.

Ihanko oikeasti käyttäydytte samalla tavalla ja puututte myös naapurien ja työkavereiden elämään, jos se ei mielyllytä teitä tai katsotte heidän elävän vääränlaista elämään..

Niin kauan, kun vanhempanne ei ole holhouksen alainen, josta päättävät lääkärit, hän saa olla lapsillern sellaista seuraa kuin on tai tehdä mitä haluaa, ellei se ole vaaraksi itselleen tai ympäristölle.

Ja mistä mielikuva, että teidän pitäisi jotenkin "auttaa" vanhempianne? Tai puuttua heidän elämään, muuttamalla heidän elämänlaatua teidän arvojen vastaiseksi.

Suomessa jo laki velvoittaa viranomaisia huolehtimaan vanhuksista, ei sitä lapset tarvitse tehdä.

Jokainen vanhus kun käy lääkärissä, lääkärit arvioivat vanhuksen voimat ja tarvitseeko hän kotipalvelua tai muuta ja ne viedään vaikka 50km päähän tarvittaessa.

Hankkikaa hyvät ihmiset arvoistanne seuraa ja jättäkää iäkkäiden vanhempia kiusaaminen.ja arvojenne tuputtaminen.

Ne vanhemmat yrittävät puuttua aikuisten lastensa elämään. Minun piti suuttua ihan kunnolla, kun äitini rupesi kertomaan, mitä minun mieheni pitää ja mitä ei pidä tehdä. Äidille ei voinut kertoa edes meidän lomasuunnitelmia, niistäkin hän löysi moitittavaa. Siitä se vasta elämä nousi, kun kerran jätin kertomatta ja hän kuuli siitä siskoltaan jälkikäteen. Samoin jos minun elämässä sattui jotain vastoinkäymisiä, ne oli hänelle henkilökohtaisia loukkauksia.

Ne auttamispyynnöt tai ennemmin käskyt kyllä tulee suoraan. Sinulla on harhaluulo, että kotiapua saa minne tahansa. Kunnallista kotiapua ei todellakaan saa minnekään 50 kilometrin päähän. Kotihoitajilla ei ole aikaa käyttää tuntikausia yhden ihmisen luona käymiseen. Tuossa vaiheessa pitää muuttaa palvelujen lähelle tai tilata yksityiseltä. Siinä tulee käynnille hintaa kilometrikorvauksineen.

Olen 71 v. Useimmat samanikäisistä.tutuistani.ovat reippaita ja positiivisia. Äitini ja tötini, 90+, kuuluvat valittajiin. Sairaudet ja yksinäisyys ja käsittelemättömät traumat saavat tämän aikaan. Yritän vähitellen kääntää puhetta mukavampiin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemusten perusteella toivon, että osaan keskustella muistakin asioista vanhana kuin omista ja tuttujen sairauksista. Ei paljon kiinnosta kuunnella, miten joku mulle tuntematon tyyppi on joutunut käymään sairaalassa tai lääkärissä. Sen ainakin tietää, että olipa itsellään vaikka vain haava sormessa, sitä en anopille kerro, ellen halua koko läänin siitä haavasta kuulevan. Tavoista kamalin, toisten sairauksilla mässäily. 

Tuo on tosi surullista jotenkin, mutta ymmärrettävää. Siinä vaiheessa kun ne sairaudet ja kivut täyttää suurimman osan ajasta, voi olla ehkä vaikeaa kääntää ajatuksia mihinkään muuhun. Ei sitä ymmärrä, jos ei ole itse samassa tilanteessa. Kannattaa silti aina yrittää viedä keskustelua myös johonkin muuhunkin (mukavaan) asiaan, ettei puhelut ja vierailut ole pelkkiä sairauskertomusten kuuntelua. Toki sairausjuttujen kuuntelemiseen pitää varata aikaa, koska vanhukset nyt vaan haluavat puhua siitä omasta olostaan ja toisaalta niitähän omaisten pitää kuunnellakin, jotta tiedetään onko syytä huolestua ja neuvoa vaikka varaamaan aikaa lääkärille.

Samaa mieltä kyllä tuosta, että vieraiden ihmisten sairauksista ei tarvitsisi raportoida, nehän ei muille kuulu. Mutta hyvä, jos vanhus jossain määrin puhuu siitä omasta/puolison voinnista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".

Niin yksinkertaista.

Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.

Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.

Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.

Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.

Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.

Ylöspäin on tilaa. Ukso on luksusta kun ihminen vanhenee. On aina seuraa ja saa hyvän mielen. Seurakunnista voi muuten kyselä jos diakoni kävisi  äitiä moikkaamassa silloin tällöin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitetaan kun toinen ihminen valittaa tai on negatiivinen. Ihan samaa valitusta on nämä palstatkin täynnä. Tosin kirjallisessa muodossa. Siis valitusvirsiä sitten luetaan päivät pitkät ja avaudutaan kuka kurjemmilla kommenteilla.

Valitetaan siitä kun joku valittaa. Ihan sama lopputulos. Tuskin on positiivista myöskään.

Veitpä sanat suustani! Surkuhupaisaa, ap alottaa ketjun, jossa valittaa, kuinka hänen äitinsä valittaa. Sukuvika?

Etkö näe eroa siinä, että toinen kirjoittaa aiheesta nimettömänä nettipalstalle ja toinen valittaa lapselleen suoraan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti istuu kylässä ja ihan yllättäen alkaa "muistella" ja suurennella elettyä elämäänsä ja luettelemaan tekemiään asioita kuin ne olisivat jotain ihmetekoja joihin kukaan muu ei ole pystynyt. Eikä noilla muistelmilla ole edes mitään totuuspohjaa. Saattaa sanoa vaikka opettaneensa koko kylän tytöt virkkaamaan vaikka oikeasti kyseessä oli minä ja kaverini. Ja se vielä sanotaan oikein rehentelevästi "Sepä olin minä kun opetin koko kylän tytöt virkkaamaan!" Sitten omahyväisesti hymyillen siinä odottaa kehuja muilta kuulijoilta...

Onko hän hieman tai paljonkin yksinkertainen? Meinaan mun anoppi kertoili just noin paisutellen omia asioitaan, loputtomiin.

Ehkä henkilö kaipaa arvostusta. Onko kukaan arvostanut häntä sen johdosta, mitä hän on tehnyt tisten hyväksi tai muuten elämänsä aikana? Lapsuudenkodissa, kouluaikana, avioliitossa, ystäväpiirissä...

Niin että kaikkeni minä uhrasin ja yöni valvoin teidän takianne tässäkö on kiitos .... jankuti, jankuti loputtomiin?

Kuvitteleeko joku synnyttäneensö itselleen orjan ja seuralaisen, kun omat taidot/kyvyt ei enää riitä sosiaaliseen kanssakäymiseen?

Äitini oli niin menevä, että hänestä ei ole ihan hirveästi lapsuusmuistoja... nyt on sitten valittamassa 24/7/365

Vierailija kirjoitti:

Meillä onneksi molempien pariskuntien puolisot ovat hengissä, valittakoot toisillensa.

Paljo puhetta sairauksista, kuuntelen ja samalla mietin omiani.

Minä jouduin kuuntelemaan yhden kollegan sairauksista työpaikalla. Joka päivä ruokatauolla hän puhui sairauksista ja tutkimuksista, joista en todellakaan olisi halunnut tietää. Sitten meidän siirrettiin eri puolille taloa. Vähän myöhemmin ilmestyi toinen kollega ja hänelläkin oli murheita, joista halusi avautua. Kun itse puhuin joskus omista, todella vakavista huolenaiheistani, hän haukkui minut pataluhaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs se vaihdevuosiaan kipuileva ap sielä taas kitisee. Tohon ikään ei ole vielä elämän perusasioita oppinut. Äidilläsi tuntuu sentään lanttu vielä leikkaavan, sen puolesta kattava repertuaari keskustelunaiheita.

Yhdessä asiassa olet tullut äitiisi, arvaatko missä?

Ei ne sinunkaan geenit niin loistavilta vaikuta.

Hän ei ole onneksi päässyt jakamaan niitä eteenpäin... 😌

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äidilläni sama ja koen että hän kipuilee nyt elämättä jäänyttä elämäänsä. On laitettu omat tarpeet aina sivuun eikä vielä tässäkään iässä löydetä sinne omiin mielenkiinnon kohteisiin sitten. Valitetaan mutta ei osata tehdä valintoja jotka johtaa ei-harmittavaan elämään. Uskon että seuraavalla sukupolvella tulee menemään paremmin.

Meillä tämä sama. On mulle koko mun aikuisuuteni jaksanut huomauttaa, ihmetellä ja moittia kun elän elämääni kuten haluan. Minun olisi pitänyt olla samanlainen.

Nyt kun on nähnyt, että minulla on hyvä, vuosikymmeniä kestänyt parisuhde ja läheiset lapset siitä huolimatta etten ole istunut kotona odottamassa miestä kotiin, on alkanut haikailemaan sitä elämätöntä elämää. Hän on varmasti nauttinut isosti kun on ollut se kodin hengetär, mutta se että oma elämä jäi kaiken muun taakse, on ihan oma valinta josta syyttää muita. Aika on toki ollut erilainen, mutta jos oletat asioita keskustelematta, niin sitten on kenenkään mahdoton tietää mitä juuri sinä haluat.

Minusta harmillista on se, että hän ei edelleenkään tee niitä voimaa antavia asioita vaan suorittaa koko ajan sellaista jotka väsyttää ja vie energiaa ja jaksamista. Olen ehdottanut että tehtäisiin yhdessä sellaista josta nauttii, mutta ei (aina kuitenkin kun vihdoin lähtee esim. teatteriin, on iloinen ja tyytyväinen jälkeen päin).

Pidän paljon yhteyttä puhelimitse kun en usein ehdi käymään, mutta juurikin kuulen rivien välistä syyllistämistä, kun hän ajatteli että kävisin (aina sovitaan etukäteen). Radiokanavat joita kuuntelee on juurikin niitä joissa vanhempi väki purnaa jostakin joten ei ihme, että oma mieli hänellä yhtä negatiivinen.

Hän siis ei kuitenkaan halua tehdä kanssani yhdessä niitä asioita joita minulle haikailee. Olen kyllä ehdottanut, mutta niin paljon ei seurani kiinnosta. Niin tai näin, aina väärin.

Vanhuksilta pitäisi oikeasti kieltää Kansanradion kuuntelu. Oletteko koskaan kuunnelleet, se on negatiivisin ohjelma ikinä. Kitkerät vanhukset soittelevat sinne ties mistä epäkohdista tässä maailmassa ja sitä purnaamistakin riittää. Kerran eräs nainen soitti ja valitti kun teeveessä esiintyvillä naisilla on nykyään liikaa huulipunaa ja ohjelmat menevät siitä pilalle. Ja muut mummut ja paapat kuuntelevat, että juu kyllä näin on. Kyllä vähemmästikin ihminen masentuu kun tuollaisia miettii.

Sehän on sitten kuin tämä palsta. Vai suosittelisitteko, että siirtyisivät tänne valittamaan nuorempien valittajien seuraksi

Älkää pilkatko ja kiusatko vanhoja vanhempianne. He olivat aikoinaan kuin sinä ja eräänä päivä sinäkin olet vanha ja kuin he. Jotkut puuttuvat jopa vanhempiensa ruokailutottumuksiin, pitäisi syödä linssiä, soijaa ja papuja sekä maissia ja paprikaa, lisäksi smoothia päivittäin. Eikö nuori polvi sen vertaa tiedä, että iäkkääksi kun tulee, ruoansulatuskin muuttuu ja hidastuu? Perunoita syömme emmekä sushia halua. Itse olen 73 v. enkä jaksa jos puheenaiheena ovat vain sairaudet ja lääkäreissä käynnit. Olen kyllä siinä mielessä onnekas, ettei ole kuin muutama tuollainen ent. työkaveri, joilla ei muuta puheenaihetta löydy. Mielestäni 73 v. ei ole vanha mutta Suomessa tuon ikäisen lapset jo vaativat, että palvelutaloon tai hoitokotiin olisi mentävä. Miksi ihmeessä näin, jos 70 plus ihminen on edelleen hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Täällä Italiassa ja myös entisessä "kotimaassani" Saksassa elelevät sankoin joukoin edelleen 80-90 vuotiaat omissa kodeissaan ja pärjäävät. Miksei muka Suomessa pärjäisi? Poislukien monisairaat ja liikuntakyvyttömät tietenkin. Itselläni on Suomessa kaksi setää, edesmenneen isäni nuoremmat veljet, molemmat leskiä ja elävät yksin kodeissaan ovat 80 ja 86 v. - kirjoitellaan sähköposteja usein, pärjäävät ja ovat hyvin virkeitä pappoja jatkuvasti liikkeellä jossain uimahallissa ja senioritilaisuuksissa. 

Vierailija kirjoitti:

Negatiivisuus myrkyttää oman ja läheisten elämän, siksi on erittäin surullista kun moni vanhus ei osaa ottaa elämää rennommin ja positiivisemmin.

Monella vanhuksella on kipuja. Sairauksia. Lääkitykset masentaa ihan oikeasti tai välillisesti.  Nämä ovat osa vanhentumisen kipua. Luopua niin monista ennen iloa tuottaneista asioista. Vaikeaa aikaa monelle. Vaikka olisi ok eläke (2000e kk) siitä voi helposti mennä lääkkeisiin yms 500-1000e kk.  Nämä ovat usein pelon ja surun aiheuttajia jotka sitten heijastuvat kuin huomaamatta myös kskusteluihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".

Niin yksinkertaista.

Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.

Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.

Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.

Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.

Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.

Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.

Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?

Varmaan ei olekaan. Ja vanhuksetkin lukevat lehteä tai katsovat uutisia. Heitä pelottaa uutisointi huonokuntoisten omakotitalojen vioista ja kuinka ostajat myöhemmin vaativat takaisin talon kauppahintaa ja oikeuskuluja. Kuinka yksin asuva vanbus, jolla ei ole varallisuutta, uskaltaisi myydä vanhan talon nykyaikana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".

Niin yksinkertaista.

Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.

Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.

Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.

Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.

Vieraille ihmisille ei paljon kannata puhua julkisella paikalla. Tuntematon kuulija siirtyy pelokkaan näköisenä kauemmaksi ja joku muu lähellä oleva virnistelee pilkallisesti. Kaupan kassalle on lähes aina jonoa ja ihmisillä on kiire eteenpäin. Kassa ei ehdi huolehtia asiakkaan yksinäisyyden aiheuttamasta surusta..

Kyllä tulisi varmaan huoli-ilmoituksia jos tässäkin talossa alkaisin tuntemattomille juttelemaan . Jonkinlainen dementishan on jos estotta höpisee vaikka siellä kauppakeskuksen kahviossa muille ihmisille ja kyselee mitä kuuluu tai kaupan kassalle.

Miksi joku antaa vanhuksille noin älyttömiä neuvoja. Onneksi meillä on vielä järki päässä ja hyvät tavat, emme häiriköi tuntemattomia.

Toki kynnys sillä lailla alenee että jossain odotushuoneessa voidaan keskustella ilmoista tms. Itse jaksan kuunnella jos joku minua vanhempi haluaa avautua monista vaivoistaan tai kertoo nuoruudenmuistelmia. Toki tällä 76 v virkeydellä tajuan hänen olevan myös yksinäinen ja sen verran taantunut jotta ne sotavuodet ( teininä) tulee muistoihin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Negatiivisuus myrkyttää oman ja läheisten elämän, siksi on erittäin surullista kun moni vanhus ei osaa ottaa elämää rennommin ja positiivisemmin.

Monella vanhuksella on kipuja. Sairauksia. Lääkitykset masentaa ihan oikeasti tai välillisesti.  Nämä ovat osa vanhentumisen kipua. Luopua niin monista ennen iloa tuottaneista asioista. Vaikeaa aikaa monelle. Vaikka olisi ok eläke (2000e kk) siitä voi helposti mennä lääkkeisiin yms 500-1000e kk.  Nämä ovat usein pelon ja surun aiheuttajia jotka sitten heijastuvat kuin huomaamatta myös kskusteluihin.

Suomessa on lääkkeisiin lääkekatto. Aika harvalla on sellainen lääkitys, joka ei kuulu lääkekattoa kerryttäviin. Jokaisen pitää osata kysyä asiasta lääkäriltä, kun hän kirjoittaa reseptiä.

Mitenkä toimisitte äidin kanssa, joka on syyllistänyt sinua pienestä asti ja kehunut sinulle kuinka paljon parempia veljesi ja siskosi ovat? Lisäksi haukkuu sinut koko suvulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini kuoli vuodenvaihteessa. Loppuvuosina hänen elämänsä oli aika kurjaa, kivuliasta, muista riippuvaista. Järki pelasi mutta kroppa hajosi alta, pala palalta. Tietysti hän oli negatiivinen ja katkera, harva tuossa tilanteessa - kroonisessa kiputilassa - mikään pyhimys on.

Olen murehtinut sitä, että enkö jaksanut olla tarpeeksi kärsivällinen, kuunnella tarpeeksi, olla tarpeeksi läsnä ja yrittää tuoda jotain iloa elämään vaikka äiti olisi ollut kuinka negatiivinen.

Näemmä ei syytä huoleen, sillä olin kaikesta huolimatta ainakin 100x kärsivällisempi ja kuuntelevampi kuin keskiverto AV-palstalainen.

No minun äidilläni ei ole sairauksia tai kroonisia kipuja, vaikka vanha onkin. Ei ollenkaan tajua, kuinka onnekas ikäisekseen on, vaan valittaa ja haukkuu muita.

Minulla on sairauksia ja kroonisia kipuja. En kuitenkaan valita niistä.

Silloin kun sairastuin, murehdi niitä kauheasti. Vietin vuoden elämästäni peläten sairauttani ja tarttuen jokaiseen negatiiviseen asiaan, minkä sairaus toi tullessaan.

Mutta sitten pysähdyin. Mietin, että elämäni on kaksinverroin vaikeampi jos keskityn vain vaikeuksiin ja alan katkeroitumaan jo parikymppisenä. Siksi aloin väkisellä elämään elämääni (pelkän murheilun sijaan) ja suuntaamaan huomioni hyviin asioihin. Pikkuhiljaa sain käännettyä elämäni paremmalle raiteelle. Sairautta se ei parantanut, mutta teki elämästä miellyttävämpää.

Osa sukulaisista kauhistui uutta elämääni. Se ei heidän mielestään sopinut sairaalle ihmiselle. Minun olisi muka pitänyt suunnitella pyörätuolin ostamista eikä matkustelua. Ainakaan zumbaan en olisi saanut mennä, vaikka jalat vielä toimivat.

Nyt, 30 v myöhemmin kävelen edelleen omilla jaloillani, vaikka se sattuukin :)

Pahoittelut pitkästä viestistä. Haluan vain sanoa, että ei sairauden tai kipujen takia pidä kääntää selkäänsä elämälleen ja katkeroitua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".

Niin yksinkertaista.

Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.

Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.

Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.

Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.

Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.

Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.

Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?

Varmaan ei olekaan. Ja vanhuksetkin lukevat lehteä tai katsovat uutisia. Heitä pelottaa uutisointi huonokuntoisten omakotitalojen vioista ja kuinka ostajat myöhemmin vaativat takaisin talon kauppahintaa ja oikeuskuluja. Kuinka yksin asuva vanbus, jolla ei ole varallisuutta, uskaltaisi myydä vanhan talon nykyaikana?

Se on sitten heidän lastensa ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Mä kyllä luulen, että tämän päivän 20-40 vuotiaista vasta katkeria tuleekin vanhana. He ovat ehtineet nähdä, että 2010 ja osin 2020 luvulla ihmisillä oli vakituista työtä, omaisuutta oli vielä mahdollista kerryttää, sään ääri-imiöitä ei vielä ollut niin paljon kuin heidän vanhetessaan tulee, polarisaatio oli vielä jotenkuten hallinnassa ja eliniän odote oli hyvällä tasolla.

Kaikki tulee olemaan toisin näille nykyisille 20-40 vuotiaille, kun he saavuttavat vanhuusiän. Puhumattakaan heitä nuoremmista.

Joo, lisäks heidän pitäs kuolla työn ääreen. Kiva heidän kuulla ku 60 vuotiaana, 20 vuotta eläkettä tähän päivään nauttineet, valittavat eläkkeen pieneyttä. Ymmärrän hyvin jos heitä v.ituttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".

Niin yksinkertaista.

Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.

Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.

Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.

Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.

Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.

Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.

Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?

Miten ei olisi varaa? Jos ihan varaton on niin kela maksaa muuttokulut ja tekee takuuvuokraa varten maksusitoumuksen. Meillä on asumistukijärjestelmä joka korvaa osan vuokrasta. Kyllä varaa on, haluja ei taida olla

Kaikki ei halua olla kelan elättejä kuten sinä.

Ja hyvä niin, meille kaikille.

Tukien anominen on tehty digiaikana äärimmäisen vaikeaksi. Sen takana on luultavasti ajatus, että siten saadaan kansalaiset luopumaan avustusten hakemisesta. Tämän siis sanoi sosiaalivirkailija uutisissa.  Samoin yksi heistä myönsi Suomen  tukiviidakon olevan niin vaikeaselkoinen, että hekään eivät aina ymmärrä sitä.