Lue keskustelun säännöt.
Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä
N 48
15.01.2023 |
Mikään asia ei ole hyvin.
"Radiosta tulee vain rokkia. Televisiokanavat pitäisi yhdenmukaistaa. Kolmelta kanavalta ei saisi tulla samaan aikaan suomenkielistä ohjelmaa kun yhtäkään niistä ei pysty seuraamaan! Missä on Putous-ohjelma? Sinä olet lihonut yli viisi kiloa! Söisit nyt edes hernesoppaa! Missä on joulunamit? Sellon etsivät ovat törkeitä! Miksi Putin ei mene itse sinne pommittamaansa taloon? Miltä asemalta tulee Kansanradion uusinta? Ulkomaalainen lääkäri määräsi Opamoksia ja nyt se lukee netissä ja en voi mennä toiselle lääkärille kun en tiedä mitä se ajattelee!"
Tätä jaksoin parituntisen ja keskustelun kääntyessä henkilökohtaisuuksiin nousin ylös ja lähdin menemään. Sinne se jäi tippa linssissä vilkuttamaan ja toivottamaan, että soitellaan. Meinaa ottaa nuo vierailut lujille...
Kommentit (711)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs muuta kuin valitusta on tämäkin ketju?
Alkoi oikein huvittaa kuvitellessa näitä marisijoita ikääntyneinä. Ihan kamalaa marmatusta, oman navan tuijottelua, pitkäpiimäistä kitinää jo nyt. On se kumma ettei öh... aikuinen ihminen osaa yhtään asettua vanhenevan omaisensa saappaisiin, että voisi kuunnella edes hetken.
Niinpä. Onneksi tähän ketjuun on kommentoinut myös ihmisiä, joilla ei ole vastaavaa kommunikointiongelmaa oman äitinsä kanssa.
Jälleen kerran tulee mieleen, että millainen vanhempi, sellainen lapsi. Jostain syystä tuota asiaa ei vaan saisi sanoa. Yleensä jos aikuinen lapsi valittaa vanhemmastaan, on vikaa sekä vanhemmassa että siinä aikuisessa lapsessa. Se aikuinen lapsi saattaa syyttää ja syyllistää omaa vanhempaansa siitä ja tästä asiasta, mutta ei ymmärrä oman käytöksensä olevan huonoa ja epäkunnioittavaa. Tällaisissa tilanteissa pitäisi voida sanoa ääneen, että se aikuinen lapsi on huonosti kasvatettu. Siitä useimmiten on kysymys, ja periaatteessa syypää on se vanhempi, mutta käsi sydämelle: eikö nyt keski-ikäistä ihmistä voi vastuuttaa omasta käytöksestään? Ikävä kyllä vain on niin, että jos aikuinen lapsi syyttää vanhempaansa empatiakyvyttömyydestä ja epäkohteliaasta käytöksestä, niin todennäköisesti se aikuinen lapsi on ihan vain kasvatuksen ja mallioppimisen (ehkä vähän genetiikankin?) kautta itse empatiakyvytön ja epäkohtelias. Hyvin harvalla on se tilanne, että se empatiakyvyttömyys ja epäkohteliaisuus kohdistuisi vain siihen omaan vanhempaan, jonka kanssa on joko suoraa skismaa tai jota, kuten ap:n tapauksessa, "ei vain jaksa", jonka asiat eivät kiinnosta. Kyllä nämä ap:n kaltaiset valittajat saattavat olla hyvinkin raskasta seuraa myös muulle lähipiirilleen ja esim. työkavereille. Jos tämän yhtäläisyyden - todennäköisesti toimit samalla tavalla kuin vanhempasi jota niin kovasti haukut - ymmärtäisi ja hyväksyisi, olisi paljon helpompi muuttaa asioita parempaan. Niin kauan kuin oman itsen edessä olevaan peiliin ei haluta katsoa, epäkohteliaisuus ja epäempaattisuus sen kun vain jatkuvat. Pahimmassa tapauksessa tuo sukupolvien välinen dynamiikka siirtyy myös omiin lapsiin.
Jos itse käyttäydyt kohteliaasti ja kunnioittavasti toisia kohtaan - myös läheisiäsi, myös vanhempiasi ja myös lapsiasi kohtaan - niin todennäköisesti sinuunkin suhtaudutaan kohteliaasti ja kunnioittavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas poika soittaa lähes päivittäin, muttei kumpikaan valiteta, vaan kerrotaan kuulumisia. Tunne on ainakin minun puoleltani, että hän välittää aidosti, mitä elämääni kuuluu. Uskon myös hänen kokevan samoin.
Oi. Kateellista huokailua täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
Miten ei olisi varaa? Jos ihan varaton on niin kela maksaa muuttokulut ja tekee takuuvuokraa varten maksusitoumuksen. Meillä on asumistukijärjestelmä joka korvaa osan vuokrasta. Kyllä varaa on, haluja ei taida olla
Kaikki ei halua olla kelan elättejä kuten sinä.
Ja hyvä niin, meille kaikille.Mutta sitten kuitenkin odotetaan että omat lapset jättävät oman elämänsä ja alkaa passaajiksi? Mielummin mä verorahoilla omia vanhuksia/köyhiä hyysään kuin että annetaan avokätisesti muualta tulleille. Mutta se onkin sitten toinen tarina ja nuo tarinathan poistetaan täältä välittömästi.
No eipä ole yhtään liikaa vaadittu, että omat lapset auttavat mahdollisuuksien mukaan tai edes kuuntelevat.
Lapsi päättää siitä mikä on liikaa vaadittu, ei se vaatija. Nimenomaan mahdollisuuksien mukaan, mutta kun työelämä vaatii (ei ole varaa jäädä siitä pois, huom meille työelämässä nyt oleville ei ole eläkkeitä luvassa kuin manulle illallinen kuten näille tämän hetken vanhuksille) ja omat lapset vaatii osansa. Kenenkään voimavarat ei ole rajattomat.
Jep jep, ja sepä onkin oiva tekosyy olla edes kuuntelematta.
Jos ei omilla lapsilla aikaa muuten auttaa, niin pitäisivät edes yhteyttä, kuuntelisivat ja hankkisivat niille vanhoille apua tarvittaessa, jos itse ei kykene konkreettisesti auttamaan.
Minä aion pitää huolen, ettei omalta äidiltäni puutu mitään. Jos hän tarvitsee siivousapua, sitä hommataan. Jos hän tarvitsee ruuanlaittoon apua, sitä hommataan. Ja niin edelleen. Tarvittaessa otan hänet vaikka meille.Yli tunti harhaluuloisen (diagnosoitu) höpinää puhelimessa ihan sekopäisiä juttua aiheuttaa sen, että omat yöunet menee, jonka jälkeen onkin rytmihäiriöt.
Monella vanhuksella on joko mt ongelma tai dementia. Useimmat lapset käyvät töissä ja heillä on omatkin lapset huolehdittavana.
Sovitut kotihoidon käynnit hän peruu itse.Juu tiedetään, ruokapalvelut ja kotihoidon käynnit perutaan, mutta sitten ne tilataan uudelleen niin monta kertaa että tottuu.
Ja lasten pikkulapsiaika on lyhyt, ei ne lapset sen jälkeen jatkuvaa huolehtimista tarvitse. Kyllä voit kuunnella tunnin höpinää puhelimessa.
Edellinen kommentoija ei ehkä tajua, että hänelläkin on samoja geenejä kuin sillä hankalalla vanhuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kuoli vuodenvaihteessa. Loppuvuosina hänen elämänsä oli aika kurjaa, kivuliasta, muista riippuvaista. Järki pelasi mutta kroppa hajosi alta, pala palalta. Tietysti hän oli negatiivinen ja katkera, harva tuossa tilanteessa - kroonisessa kiputilassa - mikään pyhimys on.
Olen murehtinut sitä, että enkö jaksanut olla tarpeeksi kärsivällinen, kuunnella tarpeeksi, olla tarpeeksi läsnä ja yrittää tuoda jotain iloa elämään vaikka äiti olisi ollut kuinka negatiivinen.
Näemmä ei syytä huoleen, sillä olin kaikesta huolimatta ainakin 100x kärsivällisempi ja kuuntelevampi kuin keskiverto AV-palstalainen.
No minun äidilläni ei ole sairauksia tai kroonisia kipuja, vaikka vanha onkin. Ei ollenkaan tajua, kuinka onnekas ikäisekseen on, vaan valittaa ja haukkuu muita.
Minulla on sairauksia ja kroonisia kipuja. En kuitenkaan valita niistä.
Silloin kun sairastuin, murehdi niitä kauheasti. Vietin vuoden elämästäni peläten sairauttani ja tarttuen jokaiseen negatiiviseen asiaan, minkä sairaus toi tullessaan.
Mutta sitten pysähdyin. Mietin, että elämäni on kaksinverroin vaikeampi jos keskityn vain vaikeuksiin ja alan katkeroitumaan jo parikymppisenä. Siksi aloin väkisellä elämään elämääni (pelkän murheilun sijaan) ja suuntaamaan huomioni hyviin asioihin. Pikkuhiljaa sain käännettyä elämäni paremmalle raiteelle. Sairautta se ei parantanut, mutta teki elämästä miellyttävämpää.
Osa sukulaisista kauhistui uutta elämääni. Se ei heidän mielestään sopinut sairaalle ihmiselle. Minun olisi muka pitänyt suunnitella pyörätuolin ostamista eikä matkustelua. Ainakaan zumbaan en olisi saanut mennä, vaikka jalat vielä toimivat.
Nyt, 30 v myöhemmin kävelen edelleen omilla jaloillani, vaikka se sattuukin :)
Pahoittelut pitkästä viestistä. Haluan vain sanoa, että ei sairauden tai kipujen takia pidä kääntää selkäänsä elämälleen ja katkeroitua.
Eihän sitä pitäisikään kutistaa elämäänsä ja katkeroitua, jos se vain suinkin on mahdollista.
Mutta minun äitini joutui jo 10 vuotta sitten pyörätuoliin, ja ihan loppuaikoina menetti liikuntakykynsä kokonaan.
Huomasin, että siinä katkeroituu ihminen ihan eri tavalla. Kroonisia kipuja hänellä oli ennen pyörätuoliin joutumistakin, mutta asenne niihin oli ihan erilainen, kun pystyi vielä kävelemään omilla jaloillaan.
Kipujen lisäksi se avuttomuus lannistaa. Enkä minä osannut häntä henkisesti auttaa sen lannistuneisuuden kanssa. En tiedä mitä minä tekisin jos joutuisin samanlaiseen kuntoon, sairaus on osittain perinnöllinen. Minulla ei ole edes ketään auttamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini, yli 90 v, ei ollut koskaan negatiivinen, vaikka aihetta olisi ollut!
Eli omaa, aika pientä elämäänsä, tyytyväisenä.
Joillain ihmisillä vaan on se lasi aina puolityhjä eli negaation kautta liikkeelle. Raskasta seuraa ovat.
Samaa mieltä! Ei se ole iästä kiinni!
Jep, ja todennäköisesti ap:stä tulee hyvin nopeasti samanlainen kuin minä äitiään nyt pitää. Jos jo viiskymppisenä on tuollainen valittaja. Jos tämä palsta on vielä parin-kolmenkymmenen vuoden päästä olemassa, todennäköisesti - jos vielä itse olemme elossa - saamme lukea täältä ap:n lasten vuodatusta äidistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina pelännyt juuri tätä vanhuuden katkeroitumista. Pelkään, että se vain tulee eikä siihen voi vaikuttaa.
Vanhemmalla ei ole mitään oikeutta puuttua aikuisten lastensa ja aikuisten lastensa perheiden elämään. Ei ole aikuisen lapsen tehtävä toimia äitinsä, isänsä, anoppinsa ja appiukkonsa ilmaisena kotiapulaisena, autonkuljettajana, taksina, siivoojana, kokkina, keittäjänä, puutarhurina ja hoitajana. Ja vielä vähemmän aikuisen lapsen tehtävänä on toimia omien vanhempiensa ja/tai appivanhempiensa vastentahtoisena omaishoitajana ja terapeuttina.
Suomessa vanhuksille maksetaan eläkettä, jolla vanhus voi ostaa kotiinsa apua ja palveluja. Jos vanhus tarvitsee kotiapua, niin hän hakee kunnalliselta tai yksityiseltä puolelta tarvitsemaansa apua kotiinsa ja itselleen. Jos vanhus ei pärjää kotiavun ja kotihoidon turvin enää kotona, niin hänelle pitää hakea asuntoa yhteisökodista tai hoitopaikkaa hoivakodista tai hoitokodista.
Hoitovastuu vanhuksista ei kuulu Suomessa aikuisille lapsille mitenkään. Jos joku haluaa auttaa omasta halustaan ja vapaaehtoisesti sukulaisiaan, niin se on jokaisen oma valinta. Meillä on omat lapset, oma perhe, oma koti ja työt hoidettavana. Me emme ehdi ajella toiselle puolelle Suomea hoitamaan 24/7 eläkkeellä olevien ihmisten asioita.
Ja ennen puukkojen selkään heittämistä tarkennan vielä, että me emme saa tuntiakaan vuodessa apua lastenhoitoon, kodinhoitoon tai mihinkään muuhunkaan kummankaan sukulaisilta. Me emme ole niitä isovanhempien hyväksikäyttäjiä - nuoria ja terveitä vanhempia - jotka hoidattavat omat lapsensa ja kotinsa isoäideillä ja isoisillä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on pöyristyttävä.
Mistä aikuiset lapset ovat saaneet oikeuden, puuttua vanhempiensa elämään ja muuttaa heitä itsensä kaltaiseksi. Tai päättää vanhempiensa elämästä, miten heidän tulisi käyttäytyä, elää tai tehdä tai elää elämäänsä.
Ihanko oikeasti käyttäydytte samalla tavalla ja puututte myös naapurien ja työkavereiden elämään, jos se ei mielyllytä teitä tai katsotte heidän elävän vääränlaista elämään..
Niin kauan, kun vanhempanne ei ole holhouksen alainen, josta päättävät lääkärit, hän saa olla lapsillern sellaista seuraa kuin on tai tehdä mitä haluaa, ellei se ole vaaraksi itselleen tai ympäristölle.
Ja mistä mielikuva, että teidän pitäisi jotenkin "auttaa" vanhempianne? Tai puuttua heidän elämään, muuttamalla heidän elämänlaatua teidän arvojen vastaiseksi.
Suomessa jo laki velvoittaa viranomaisia huolehtimaan vanhuksista, ei sitä lapset tarvitse tehdä.
Jokainen vanhus kun käy lääkärissä, lääkärit arvioivat vanhuksen voimat ja tarvitseeko hän kotipalvelua tai muuta ja ne viedään vaikka 50km päähän tarvittaessa.Hankkikaa hyvät ihmiset arvoistanne seuraa ja jättäkää iäkkäiden vanhempia kiusaaminen.ja arvojenne tuputtaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse yli 70 v, mutta en jaksa sitä valitusta kuunnella yhtään. Moni ns ystävyys on loppunut, kun kaveri valittaa tunnin puhelimessa ja sanoo lopuksi, että olipa kiva jutella.
Itse pääsin sanomaan moi ja heippa🤣
Eipä silti, nämä valittajat valittivat kyllä jo työikäisinäkin.
Luen ihan hitokseen kirjoja ja olen kaikenlaisessa lastenlapsille apuna, kun on milloin mitäkin koulujuttuja ja vanhemmat eivät kuulemma osaakaan jotain käsityöasiaa yms.
On mullakin aihetta valitella, mutta ei se auta, että paasaan sitä tuntitolkulla.
Kiitos! Olipa ihana lukea napakka ja täyttä asiaa sisältävä kommenttisi. Olisi hienoa, jos kirjoittaisit saman tekstin vaikka Hesarin mielipideosastolle. Ehkä se saisi jonkun ihmisen havahtumaan. Arvelisin, että moni yksinäisyyttä kokeva on ehkä tuollainen entinen valittaja; entinen siis siinä merkityksessä, että ei voi enää valittaa kun ei ole enää ketään halukasta kuuntelemaan.
Olisi hyvä, jos jo lapset ja nuoret opetettaisiin meillä olemaan miettimättä asioita aina sen kaikkein negatiivisimman kautta tai olemaan keskittymättä niihin asioihin, jotka ovat huonosti. Sillä jostakin ne tulevat ne keski-ikäiset valittajatkin.
Jos lähtökohta elämään on uteliaan optimistinen ja asenne tuo, että "on aihetta valitella, mutta ei auta että paasaa sitä tuntitolkulla", on elämä valoisampaa ja todennäköisesti tuollaisen ihmisen kanssa myös muut haluavat olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti istuu kylässä ja ihan yllättäen alkaa "muistella" ja suurennella elettyä elämäänsä ja luettelemaan tekemiään asioita kuin ne olisivat jotain ihmetekoja joihin kukaan muu ei ole pystynyt. Eikä noilla muistelmilla ole edes mitään totuuspohjaa. Saattaa sanoa vaikka opettaneensa koko kylän tytöt virkkaamaan vaikka oikeasti kyseessä oli minä ja kaverini. Ja se vielä sanotaan oikein rehentelevästi "Sepä olin minä kun opetin koko kylän tytöt virkkaamaan!" Sitten omahyväisesti hymyillen siinä odottaa kehuja muilta kuulijoilta...
Onko hän hieman tai paljonkin yksinkertainen? Meinaan mun anoppi kertoili just noin paisutellen omia asioitaan, loputtomiin.
Ei välttämättä yksinkertaisuuden aiheuttamaa, vaan ovat elämässään aina huomiotta jääneitä, joilla on kauhea vajaus kehuista ja ihan vaan kivana ihmisenä pitämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs muuta kuin valitusta on tämäkin ketju?
Alkoi oikein huvittaa kuvitellessa näitä marisijoita ikääntyneinä. Ihan kamalaa marmatusta, oman navan tuijottelua, pitkäpiimäistä kitinää jo nyt. On se kumma ettei öh... aikuinen ihminen osaa yhtään asettua vanhenevan omaisensa saappaisiin, että voisi kuunnella edes hetken.
Niinpä. Onneksi tähän ketjuun on kommentoinut myös ihmisiä, joilla ei ole vastaavaa kommunikointiongelmaa oman äitinsä kanssa.
Jälleen kerran tulee mieleen, että millainen vanhempi, sellainen lapsi. Jostain syystä tuota asiaa ei vaan saisi sanoa. Yleensä jos aikuinen lapsi valittaa vanhemmastaan, on vikaa sekä vanhemmassa että siinä aikuisessa lapsessa. Se aikuinen lapsi saattaa syyttää ja syyllistää omaa vanhempaansa siitä ja tästä asiasta, mutta ei ymmärrä oman käytöksensä olevan huonoa ja epäkunnioittavaa. Tällaisissa tilanteissa pitäisi voida sanoa ääneen, että se aikuinen lapsi on huonosti kasvatettu. Siitä useimmiten on kysymys, ja periaatteessa syypää on se vanhempi, mutta käsi sydämelle: eikö nyt keski-ikäistä ihmistä voi vastuuttaa omasta käytöksestään? Ikävä kyllä vain on niin, että jos aikuinen lapsi syyttää vanhempaansa empatiakyvyttömyydestä ja epäkohteliaasta käytöksestä, niin todennäköisesti se aikuinen lapsi on ihan vain kasvatuksen ja mallioppimisen (ehkä vähän genetiikankin?) kautta itse empatiakyvytön ja epäkohtelias. Hyvin harvalla on se tilanne, että se empatiakyvyttömyys ja epäkohteliaisuus kohdistuisi vain siihen omaan vanhempaan, jonka kanssa on joko suoraa skismaa tai jota, kuten ap:n tapauksessa, "ei vain jaksa", jonka asiat eivät kiinnosta. Kyllä nämä ap:n kaltaiset valittajat saattavat olla hyvinkin raskasta seuraa myös muulle lähipiirilleen ja esim. työkavereille. Jos tämän yhtäläisyyden - todennäköisesti toimit samalla tavalla kuin vanhempasi jota niin kovasti haukut - ymmärtäisi ja hyväksyisi, olisi paljon helpompi muuttaa asioita parempaan. Niin kauan kuin oman itsen edessä olevaan peiliin ei haluta katsoa, epäkohteliaisuus ja epäempaattisuus sen kun vain jatkuvat. Pahimmassa tapauksessa tuo sukupolvien välinen dynamiikka siirtyy myös omiin lapsiin.
Jos itse käyttäydyt kohteliaasti ja kunnioittavasti toisia kohtaan - myös läheisiäsi, myös vanhempiasi ja myös lapsiasi kohtaan - niin todennäköisesti sinuunkin suhtaudutaan kohteliaasti ja kunnioittavasti.
Omat vanhemmat ovat arvostelleet minua, keski-käistä työssäkäyvää perheellistä naista, mm. syömisistä, painosta, vapaa-ajan käytöstä, rahan käytöstä, harrastuksista, ystävistä, pukeutumisesta ja jopa siitä, mitä mieheni tekee omilla palkkatuloillaan. Äitini käyttää minua myös henkisenä likasankonaan, olen joutunut kuuntelemaan hänen parisuhdeongelmiaan ja naapureiden arvostelua. Varsinkin nuo parisuhdeongelmat on ollut iso ongelma, meni monta vuotta ennen kuin äiti uskoi, että en halua niistä kuulla. Kun kielstin äitiäni puhumasta niistä, äiti sanoi "kerron minä silti". Tuohon auttoi vain puehlun katkaiseminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini, yli 90 v, ei ollut koskaan negatiivinen, vaikka aihetta olisi ollut!
Eli omaa, aika pientä elämäänsä, tyytyväisenä.
Joillain ihmisillä vaan on se lasi aina puolityhjä eli negaation kautta liikkeelle. Raskasta seuraa ovat.
Samaa mieltä! Ei se ole iästä kiinni!
Jep, ja todennäköisesti ap:stä tulee hyvin nopeasti samanlainen kuin minä äitiään nyt pitää. Jos jo viiskymppisenä on tuollainen valittaja. Jos tämä palsta on vielä parin-kolmenkymmenen vuoden päästä olemassa, todennäköisesti - jos vielä itse olemme elossa - saamme lukea täältä ap:n lasten vuodatusta äidistään.
Silti sinä haluat lukea noita ketjuja silloinkin. Miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyiset teinit - 40vee on huonoa vuosikertaa. Valittavat koko ajan. Eivät ole oppineet sitä että elämässä herkut ei putoa itsekseen suuhun, että kaikkea ei saa, eikä varsinkaan heti.
Ne valitti koronasulusta kun oli muka yksinäistä, nyt ne valittaa kun on pakko mennä luennolle ja olla sosiaalinen vaikkei millään jaksa. Ne on lihavia ja kömpelöitä liikunnan puutteesta ja roskaruoan puputtamisesta. Heistä kasvaa sukupolvi jolla on vanhempiaan kehnompi terveys ja lyhyempi elinajanodote. Tajuavatkohan he sen?
Eniten hirvittää tän nuoren sukupolven ylpeily siitä miten siistiä on kun oikeastaan mitään ei tarvitse tehdä. Siis mikä vaatisi aivojen tai lihasten käyttöä tai vielä pahempaa, taitojen opettelua. Jokin aika sitten nämä asiat tehtiin nappia painamalla, nyt ei tartte tehdä sitäkään.
Oli silmiä avaavaa lukea vuolaita hätäilyjä kun nuoret aikuiset kohkasivat siitä että on vaarallista sytyttää kynttilöitä sähkökatkon aikana. Yksimielisyys vallitsi. Ei kynttilöitä. Mun mielestä siihen kiteytyy heidän heidän osaamattomuutensa ja pelokkuutensa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla toisin päin. Parikymppinen tyttäreni vaittaa puhelimessa lähes joka päivä. Ikinä ei mikään ole hyvin, ja kaikista asioita löytyy huono puoli. Hän soittee lähes joka päivä, ja haluaisin sanoa että että en jaksa puhua kuin kerra nviikkoon, mutta en uskalla, koska hänellä ei mene kovin hyvin, ja hän kaipaa "juttukaveria". Vaikka eihän tuo minun päälle kaataminen mitään juttelua edes ole.
Mitään ei voi tehdä koska voi käydä huonosti, eikä "jaksa" ja sitten ei ole mitään tekemistä ja on niin tylsää.
Aika erikoinen asenne, että itse kasvattamansa nuoren aikuisen murheita ei jaksaisi kuunnella. Jokin on mennyt sinulla kasvattajana pieleen, jos tilanne on tuollainen kuten kuvaat. Täällä yritetään sysiä aikuisen lapsen vastuuta iäkkäästä vanhemmastaan pois, mikä on väärin (joskin joissain tilanteissa ymmärrettävää), mutta sitä että oma äiti pitää tyttärensä puheluita "päälle kaatamisena" kertoo jostain aivan kamalasta. Ei ihme, jos tyttäresi voi huonosti, jos sinun äidin asenne häneen, hänen elämäänsä ja ongelmiinsa on tuollainen. Kasvatusvastuu on sinulla, ja toivon, että yrität korjata tilanteen. Aloita ensin omasta asenteestasi. Sen jälkeen tarjoudu maksamaan tyttäresi terapia, kun hän on siihen valmis. Hän nimittäin tarvitsee ammattiapua tuollaisen äitisuhteen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmilla ihmisillä ei ole mukavaa kun yhteiskunta on tehty nuoria varten. Tylsää on kun ikää tulee. Ei ole ystäviä. Ukko on impotentti ainakin melkein. Rahasta pulaa. En käy oikeen missään muualla kun kaupassa. Palvelut kaukana. Ikäihmisillä on oikeus valittaa asioista. Tv syytää nuorisolle ohjelmia. Nakuiluohjelmia ja muuta skeidaa.
Vierailija kirjoitti:
Minun äidilläni sama ja koen että hän kipuilee nyt elämättä jäänyttä elämäänsä. On laitettu omat tarpeet aina sivuun eikä vielä tässäkään iässä löydetä sinne omiin mielenkiinnon kohteisiin sitten. Valitetaan mutta ei osata tehdä valintoja jotka johtaa ei-harmittavaan elämään. Uskon että seuraavalla sukupolvella tulee menemään paremmin.
Seuraavalla sukupolvella menee samanlaisesti. Nuorempi polvi pitää sitä itseään huonompana ja jälkeenjääneenä. Kannattaa muistaa, kun omia vanhempiaan arvostelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini ei kyllä 66v:nä ole yhtään tuollainen. Tuota elämättömän elämän surua on kyllä havaittavissa (nyt hän pystyisi kyllä matkustelemaan jo jos vain haluisi, mutta seuraa puuttuu).
Mikset vinkkaa äidillesi tilausmatkoista; esim. bussiyhtiöt tekee oikein kivoja 1-5 päivän matkoja vaikkapa Ahvenanmaalle tai Lappiin, erilaisiin nähtävyyksiin Suomessa, teatterireissuja jne. Matkoilla on mukana paljon yksin olevia, keski-ikä näillä reissulla ehkä 60 v mutta matkassa on 30-80 -vuotiaita. Helppoja matkoja, kaikki järjestetty. Usein saman bussiyhtiön reissuilla kulkee paljon samoja ihmisiä, vuodesta toiseen ja siellä on aina juttuseuraa. Mene vaikka ekalla kertaa äitisi mukaan?
Olen eri, mutta ehdottanut äidille, että osallistuisi käsityö/askartelukerhoihin joita ikäihmisille järjestetään, kun on aina pitänyt niistä ja tehnyt paljon.
Ei halua kun siellä on muita eläkeläisiä eikä halua viettää heidän aikaa, "kun ovat semmoisia". Ikää äidillä 84... Eli ei itsekään pidä kaltaistensa seurasta. Olen ehdottanut, että tehtäisiin yhdessä jotain, teatteria, elokuvia, lyhyitä matkoja jne. Ei kelpaa, haluaa että käyn ja olen paljon yhteyksissä mutta ei kuitenkaan halua viettää kanssani aikaa. Yritin siksikin, että noilla reissuilla se negatiivisuus vaihtuisi yleiseen asioiden ihmettelyyn kun ollaan poissa kotiympäristöstä ja sitä kautta löydettäisiin toistemme seura uudelleen positiivisella tavalla, mutta ei.
Tämä! Itsekin ajattelin, että poistuminen kotiympyröistä parantaisi suhdettani äitiini ja loisi uusia puheenaiheita, ehkä luonnollisempaa kommunikaatiota. Ei äiti halunnut lähteä, ajatuskin selvästi ahdisti häntä. Niin me sitten vaan istuttiin tuntitolkulla siellä hänen tuvassaan, ja minua se ahdisti.
Mutta tämä oli ilmeisesti äidillesi tärkeä ja iloinen asia. Se, että istuit hänen luonaan kaikessa rauhassa ja jutustelitte keskenänne. Hän oli kaivannut sitä eikä keinotekoisia retkiä. Tässä ketjussa moitiskellaan nyt vanhoja naisia, mutta viime aikoina on mediassa kerrottu, että nuoret ihmiset joutuivat kärsimään pandemian aikana ja heille monille tuli masennusta ja yksinäisnen olo. Arvelen, että myös he, sukupuolesta riippumatta, ovat tällä hetkellä alakuloisia ja vähemmän positiivista/hauskaa seuraa kenellekään. Eli paljon riippuu myös ihmisen olosuhteista. Ei niinpäin, että ihminen on valinnut olla vähemmnä iloinen henkilö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".
Niin yksinkertaista.
Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.
Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.
Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.
Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.
Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole varaa muuttaa helpompaan paikkaan?
On tullut mieleen. Edelleen, täällä hyvinvointivaltiossa kaikki on lopulta itsestä kiinni. Olisivat muuttaneet sillon nuorena kun oli vielä paukkuja rakentaa sitä omaa elämää. Elämä on valintoja, niitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.
No mitä sä ehdotat? Että ihminen ei muka ole vastuussa itse omasta elämästään ja omista valinnoistaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun kukaan ei jättäisi omaistaan yksin. Se on kaikkein pahinta.
Niin, töitä on tehtävä, lapset hoidettava ja välillä myös nukuttava.
Ja netissä on roikuttava ja tv:tä katsottava.
Nuerethan pääsee eläkkeelle kun vähänkin masentaa.
En voi uskoa, että joku todella kirjoittaa noin.