Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tekee pahaa lukea tämmöstä vanhusvihaa. Katsooko kirjoittajat koskaan peiliin odottaessaan että kaikki muut, työkaverit, äidit, anopit , sisarukset käyttäytyvät juuri kuin hän tahtoo, paapoisivat pientä viiskymppistä kuin ainakin pientä vähän lapseksi jäänyttä ressukkaa.

Minua ei ole kukaan muu kutsunut h***aksi toistuvasti kuin oma äiti. Sen lisäksi minua uhkailtiin kotoa pois heittämisellä monta kertaa kunnes sitten yksi päivä isä toteutti uhkauksen. Olin silloin lukiolainen. Oli kyllä surkea olo, kun tyhjin käsin lähdin kävelemään pakkaseen ja mietin, minne menisin. Olen kyllä hyvin kiittämätön ja pitkävihainen, kun en kykene unohtamaan. Äiti on kieltäytynyt puhumasta menneistä, koska " hän ei halua velloa negatiivisuudessa vaan keskittyy positiiviseen". Ei vaan näy missään.

Et ole kiittämätön ja pitkävihainen, eikä sinun ole pakko unohtaa. Olet selvästi mennyt eteenpäin, joskus koittaa se aika että äitisi kykenee jopa pyytämään anteeksi. Sinun tehtäväsi se ei ole, älä ole katkera elämä kyllä kantaa. Jos äitisi tuottaa sinulle tuskaa,  sinun ei ole pakko olla hänen kanssaan. Pidä huolta itsestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse yli 70 v, mutta en jaksa sitä valitusta kuunnella yhtään. Moni ns ystävyys on loppunut, kun kaveri valittaa tunnin puhelimessa ja sanoo lopuksi, että olipa kiva jutella.

Itse pääsin sanomaan moi ja heippa🤣

Eipä silti, nämä valittajat valittivat kyllä jo työikäisinäkin.

Luen ihan hitokseen kirjoja ja olen kaikenlaisessa lastenlapsille apuna, kun on milloin mitäkin koulujuttuja ja vanhemmat eivät kuulemma osaakaan jotain käsityöasiaa yms.

On mullakin aihetta valitella, mutta ei se auta, että paasaan sitä tuntitolkulla.

 ****

Olen myös yli 70 vuotias, leskimies. En ole käpertynyt kotiin tv:n orjaksi. Joka päivä jonnekin, ainakin kirjastoon. Vielä muutama vuosi autolla ,sitten bussilla tai rollalla.

Lapsiin ja lapsenlapsiin pidän jatkuvasti yhteyttä, käymällä, puhelimella ja WA:lla. Erityisesti pienet kertovat juttujaan papalle, tiedän joskus juttuja ennen vanhempia.

Mitään vaatimusta en ole esittänyt tyyliin 'teidän pitää sitten hoitaa minua kun olen vanha'. Vävyt ja isommat lapsenlapset hoitavat mulle kodin koneitten asennukset ja huonekalujen kasaukset, sekä auton renkaiden vaihdon. Maksan myös näistä töistä tekijälle, ei mitään pakkotyötä.

Tiedän lasteni ja puolisoiden töistä, samoin lastenlasten kouluista.

Työajan kavereihin pidetään yhteyttä, tapaamisia säännöllisesti, vaihdetaan kuulumisia ja muistellaan työelämää.

Kaupungilla jutellessa kannattaa jutella ihmisten kanssa, vaikka lyhyt tervehdyskin tekee hyvää kummallekin.

Vanhukset, älkää käpertykö kotiinne, liikkukaa, käykää kotinne ulkopuolella, jos ette pääse itse liikkeelle, vaatikaa KELAlta tai kunnalta taksikortti, se on lakisääteinen oikeus. Olemme aikanaan maksaneet meitä edellisten ikäluokkien taksikortit, nyt meidän kortit maksaa töissä olijat.

Vierailija kirjoitti:

Säkin olet jo keski-iässä. En tiedä. Yleensä ihminen alkaa silloin hiffata miksi vanhat on sellaisia kuin on.

Mutta sun tuuletus kuulostaa max 25n tekstiltä.

Voisitko vähän yrittää kaivaa itsestäsi ymmärtämystä kuitenkin?

No sitä minäkin ajattelin, kun luin tuon 48 v ap:n valittavaa litaniaa. - No tätä se nyt on sitten, kun nuo katsovat olevansa niitä valmiita, kaiken osaavia ja kaiken tietäviä, maata pystyssä pitäviä ihmisiä, niitä oikeita naisia.

Tietää mikä odottaa jos äiti on ikääntynyt jo ennenaikaisesti kun noita puheita odottaa lähinnä jo yli 80 vuotiaita?

Vierailija kirjoitti:

Murrosikä jatkuu joillakin koko ajan. Minkähän takia ne äidit jättäneet oman elämän sivuun? Ehkä 70+ olleet vielä vastuuntuntoisia, työt, koti, lapset on hoidettu eikä ajateltu omaa viihtymistä kuntosaleissa, baareissa, omissa harrastuksissa.

No minäpä kerron, miksi se oma elämä on jäänyt sivuun. Siksi, että puoliso elää kuin sinkku ja erotakaan ei voi. Siksi. Sitä kun on äiti, puoliso ja tytär koko ajan, ja vielä kotityöt ja palkkatyö. Yh:nä omassa perheessään. Ei siinä ehdi edes miettiä "omaa" elämää.

Miksi ei saa olla kotona? Minulle koti on aina ollut paras paikka, ensin syntymäkoti, ja sitten omat kodit. Toistenkin kodeissa olen viihtynyt ja jopa hurjan hyvin viihdyin anoppilassa. Koti on aina niin viihtyisä, kuin sen tekee. Isovanhempani ja vanhempani ovat kuolleet kotiin, koska niin halusivat.

Koti .

Ei aleta heittelemään, ja sontaa kylvämään, Tässä maassa on paljon murheita,  josko ajateltaisiin edes hetki kauniisti toinen toisistamme. Yksi osaa yhden asian ja toinen toisen, aina on opittavaa meillä kaikilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säkin olet jo keski-iässä. En tiedä. Yleensä ihminen alkaa silloin hiffata miksi vanhat on sellaisia kuin on.

Mutta sun tuuletus kuulostaa max 25n tekstiltä.

Voisitko vähän yrittää kaivaa itsestäsi ymmärtämystä kuitenkin?

No sitä minäkin ajattelin, kun luin tuon 48 v ap:n valittavaa litaniaa. - No tätä se nyt on sitten, kun nuo katsovat olevansa niitä valmiita, kaiken osaavia ja kaiken tietäviä, maata pystyssä pitäviä ihmisiä, niitä oikeita naisia.

Niin ja eivätkä valita ollenkaan. Sekin vielä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helpottavaa lukea tätä palstaa. Suurinpiirtein kaikilla samanlaiset valittaja ja marttyyri äidit.

Minulla on vähän erilainen äiti. Hänkin nimittäin on kyllä erittäin negatiivinen, mutta on pikemminkin pessimisti kuin valittaja. Toisin sanoen kaikki on koko ajan huonosti ja mikään ei koskaan onnistu, mutta se ei ikään kuin ole minkään nimettävissä olevan tahon syytä, vaan asiat ovat luonnostaan niin. Itse koko todellisuus on jotenkin aina jo valmiiksi huono.

Tämä puhetapa on siinä mielessä erilainen kuin katkerien valittajavanhusten puhetapa, että siihen ei liity minkäänlaista kaunaa, vahingoniloa tms. negatiivisia tunteita, vaan pääasiallinen tunne on sellainen jonkinlainen... no, "suru" on ehkä sopivin sana sille. Sen sijaan että koko ajan tykättäisiin huonoa, koko ajan pelätään pahinta.

Oman aikansa kasvatuksen tulos. Ennen 70-lukua lasta piti alistaa ja nöyryyttää, ettei hänestä tule ylpeä.

Ruumiillinen kuritus oli yleistä.

Lapsia ei pidetty sylissä tai annettu hellyyttä, koska lapsi oppii siihen. Myös hyvään käytökseen kuului, ettei tunteita näytetä, eikä itketty.

Englannin kuningatar tästä on hyvä esimerkki, kun palasi pitkältä valtiovierailulta, ei hän suinkaan halannut lapsiaan vaan tervehti virallisesti käsipäivällä, kuten muitakin. Ja sitä sen ajan vanhemmat ihailivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei. Oletteko ihmiset oikeesti noin tyhmiä, että kuvittelette vanhusten luonteen muuttuvan negatiiviseksi "huvikseen"? Muistisairaudet alkavat luonteen muutoksella!!! No, parissa vuodessa ovat unohdettuna laitoksissa, niin voitte sitten keskittyä omaan napaanne ihan kokonaan. Surullinen olo tuli tästä aloituksesta. Vanhus on niin yksinäinen, että katkeroituu ja puhuu negatiivisia. Mitäs, jos yritettäis olla heidän kanssaan vielä, kun ehtii. Haudalla käynti ei enää heitä piristä.

Juuri näin. Ja suurin osa tänne kirjoittajista, jos ovat yli 25v ovat itse menossa kohti vanhuutta, kroppa rapistuu, avoissa tapahtuu muutoksia jne

Ja joku 70v on jo pitkällä, kun on saanut elää pitkän elämän. Aivolohkoissa jo paljon harmaita alueita, luusto ja hampaat haurastuneet, nivelet kuluneet, liikkeet hitaammat, reagointikyky alentunut jne. vaikka olisi perusterve.

He ovat riski liikenteessä ja siksi viimeistään 70v on iässä, auton ajo-oikeus lääkäri tarkistaa, ovatko edes kykeneviä ajamaan autoa, toisaalta monet roikkuvat vielä iäkkäissä vanhemmissa ja hoidattavat lapset ja lemmikit, vaikka he eivät ikänsä ja terveytensä puolesta kykeneviä. Ja nyt vielä vaaditaan hyvää seuraa ja puhekaveria.

Ja kyllä, 70v on oman aikansa lapsi, niin kuin jokainen tänne kirjoittava. Nykyään ihannoidaan nuoruutta ja vaaditaan 70v samaa seuraa kuin 30v vaikka molemmat oman aikansa lapsia.

Ja taas joku 15v kokevat 30v ikälopuksi ja vanhaksi mummoksi, jotka eivät murkuille ole kivaa seuraa, kun vuorot vaihtuvat

Ihanaa kun halunne ymmärtää "vanhuksia" on loputon. Muistisairaus on teille itselle kivempi selitys kuin luonnevika, joillain sitä harmaata ei aivolohkoista löydy vaikka kuinka monesti päätä kuvattaisiin. Ennen myös hommattiin noille rasittaville muoreille seuraneiti, ei ne omaiset silloinkaan jaksaneet olla jatkuvasti sylkykuppina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Murrosikä jatkuu joillakin koko ajan. Minkähän takia ne äidit jättäneet oman elämän sivuun? Ehkä 70+ olleet vielä vastuuntuntoisia, työt, koti, lapset on hoidettu eikä ajateltu omaa viihtymistä kuntosaleissa, baareissa, omissa harrastuksissa.

No minäpä kerron, miksi se oma elämä on jäänyt sivuun. Siksi, että puoliso elää kuin sinkku ja erotakaan ei voi. Siksi. Sitä kun on äiti, puoliso ja tytär koko ajan, ja vielä kotityöt ja palkkatyö. Yh:nä omassa perheessään. Ei siinä ehdi edes miettiä "omaa" elämää.

Peilistä löytyy syyllinen omaan kurjuuteen. Kukas kissan hännän nostaa jos ei kissa itse.

Tiesittekö, että keski-ikä on noin 40 vuotta? 50 v on jo reilusti yli keski-ikäinen.

Ihminen elää noin 80 vuotiaaksi. Ja viimeiset 10 vuotta on aika hidasta elämää, liikuntakyvyn huonotessa, ei enää välttämättä ajokorttia jne.

Poikkeuksia toki on, mutta älkää pitääkö sitä itsestäänselvänä teille itsellenne. Ei kaikki ole nuorekkaita 80 v, ei ollenkaan.

Niille jotka sanoo että puheenaiheen voi kääntää muuksi kuin valitukseksi: joo, kyllähän sen voi, mutta siihen aiheeseen valittava vanhus kuitenkin palaa noin kahden lauseen jälkeen. Tai jopa seuraavalla lauseella tyyliin "Niin, mutta", eli tarkoituksellisesti palaa aina vaan ja uudestaan siihen valitukseen.

Ja niille jotka sanovat että valittajalle voi sanoa ettei halua puhua negatiivisesta asiasta, silloin valittaja loukkaantuu tyyliin "Jaa, ettenkö saa edes omia mielipiteitäni enää sanoa" tai muuta vastaavaa.

Oma äitini täyttää keväällä 70, hänellä alkava dementia (tutkimuksiin häntä ei ole vielä saatu koska eihän hänessä ole mitään vikaa, muutkin unohtelevat asioita, kuuluu vanhuuteen, jne.) on alkanut muuttaa häntä perusiloisesta ihmisestä ilkeäksi valittajaksi, joka ottaa hyvin nopeasti itseensä jos aihetta yrittää kääntää mukavammaksi. Toistaiseksi vielä toimii se, että pyydän häntä kertomaan ajasta jota olin liian pieni muistamaan, esim. omista vauva-ajoistani. Niistä ajoista puhuessaan hän on yhä sama iloinen ihminen. Pelottaa etukäteen se, milloin tämä konsti lakkaa toimimasta.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen valittavia vanhuksia, mutta suhtaudun heihin armollisesti. Ei kaikilla ole voimavaroja positiivisuuteen. Kannattaa miettiä omalla kohdallaan, jos vaikka sairastuisi vakavasti tai masentuisi pahasti, olisiko silloin muille innostavaa seuraa? 

Ehkä voisi kääntää puheenaiheita vanhuksen kanssa johonkin positiivisempaan? Hänellä on varmasti taitoja ja kykyjä. Vaikka sukan neulomisessa. Voi piristää toista muistuttamalla hänen taidoistaan. Ehkä hän saa siitä jotain potkua elämään ja pystyy paremmin olemaan läsnä muidenkin tarpeille.

Monelle se valittaminen on harrastus ja mielenkiinnon kohde. Se on heidän tapansa olla sosiaalinen ja vuorovaikutuksessa, eivätkä he enää osaa muuta. Mistään ei tällainen ihminen saisi enemmän potkua ja hyvää mieltä kuin siitä, että löytäisi ystävän, jonka kanssa valittaa kieli ruvella ja puhua pahaa muista.

"Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä"

Älä hyvä ihminen kuuntele 70 plus äitisi valitusta! Vanha äitisi pitää Sinua ilmeisesti likasankona, johon hän kaataa kaiken negatiivisuuden, valituksen ja kuonan. Lopeta uhriutuminen ja laita vanhalle äidillesi rajat!

Kun kyläily jossain kyläpaikassa menee jatkuvasti omalle epämukavuusalueelle, niin nämä kyläilyt kannattaa laittaa pitkälle tauolle tai lopettaa kokonaan.

Älä suostu vanhan äidin likasangoksi! Pidä kyläilyssä reilua taukoa. Katsotaan sitten keväämmällä. Tai vasta ensi kesänä. Jos vanha äiti terrorisoi kotirauhaasi puhelimella, soittaa joka päivä tai jopa monta kertaa päivässä ja lähettää jatkuvasti viestejä, niin laita puhelimeen estot puheluille ja viesteille.

Vanhan äidin, isän, anopin ja appiukon rajattomuus jatkuu tasan niin kauan, kun Sinä lapsena, miniänä tai vävynä hyväksyt rajattomuuden ja yli kävelyn!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen valittavia vanhuksia, mutta suhtaudun heihin armollisesti. Ei kaikilla ole voimavaroja positiivisuuteen. Kannattaa miettiä omalla kohdallaan, jos vaikka sairastuisi vakavasti tai masentuisi pahasti, olisiko silloin muille innostavaa seuraa? 

Ehkä voisi kääntää puheenaiheita vanhuksen kanssa johonkin positiivisempaan? Hänellä on varmasti taitoja ja kykyjä. Vaikka sukan neulomisessa. Voi piristää toista muistuttamalla hänen taidoistaan. Ehkä hän saa siitä jotain potkua elämään ja pystyy paremmin olemaan läsnä muidenkin tarpeille.

Monelle se valittaminen on harrastus ja mielenkiinnon kohde. Se on heidän tapansa olla sosiaalinen ja vuorovaikutuksessa, eivätkä he enää osaa muuta. Mistään ei tällainen ihminen saisi enemmän potkua ja hyvää mieltä kuin siitä, että löytäisi ystävän, jonka kanssa valittaa kieli ruvella ja puhua pahaa muista.

Valittaminen ei kuitenkaan ole sukupuoli tai ikäkysymys, koska sitä esiintyy kaikissa ryhmissä.

Ja tämä haukkuminen, valittaminen ja syyllistäminen ei auta ketään, eikä poista ongelmaa. Ainoastaan jokainen voi etsiä itsensä arvoista seuraa ja jättää tämän huomomman aineksen huomiotta.

Mutta onko sekään ratkaisu, kun oikeassa elämässä joudutaan tulemaan kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen, oli sitten kysymus vanhemmista, suvusta, naapurista tai työyhteisöstä.

Minusta muutos lähtee itsestä, oppia sietämään erilaisia ihmisiä ja persoonia ja kun vielä todenmäköisestä, muut valittavat sinusta itsestään, etkä voi mielyttää kaikkia, mutta toimeen pitää tulla kaikkien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

"Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä"

Älä hyvä ihminen kuuntele 70 plus äitisi valitusta! Vanha äitisi pitää Sinua ilmeisesti likasankona, johon hän kaataa kaiken negatiivisuuden, valituksen ja kuonan. Lopeta uhriutuminen ja laita vanhalle äidillesi rajat!

Kun kyläily jossain kyläpaikassa menee jatkuvasti omalle epämukavuusalueelle, niin nämä kyläilyt kannattaa laittaa pitkälle tauolle tai lopettaa kokonaan.

Älä suostu vanhan äidin likasangoksi! Pidä kyläilyssä reilua taukoa. Katsotaan sitten keväämmällä. Tai vasta ensi kesänä. Jos vanha äiti terrorisoi kotirauhaasi puhelimella, soittaa joka päivä tai jopa monta kertaa päivässä ja lähettää jatkuvasti viestejä, niin laita puhelimeen estot puheluille ja viesteille.

Vanhan äidin, isän, anopin ja appiukon rajattomuus jatkuu tasan niin kauan, kun Sinä lapsena, miniänä tai vävynä hyväksyt rajattomuuden ja yli kävelyn!!!

Suomessa nyt sattuu olemaan kulttuuri, jossa vaaditaan tulemaan kaikkien kanssa toimeen ja puheväleissä. Sitä arvostetaan ja sitä vaaditaan jo päiväkodissa jo parivuotiaalta.

Eihän tämä rajojen laittaminen voi koskea ainoastaan vanhuksia, vaan se pitäisi koskea silloin kaikenikäisiä, sukupuolesta riippumatta, oli sitten kysymus päiväkodista, koulusta, työyhteisöstä, harrastuspiiristä, julkisista palveluista jne. jos naama ja puhetyyli ei satu miellyttämään, pitäisi olla oikeus tehdä rajat ja eristää yhteisöstä, iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Onko tässä vaarana jonkun käyttävän valtaa ja yksi syy mahdollisuus henkiseen väkivaltaan ja kiusaamiseen. Kaikilla kun ei ole hyviä sosiaalisia taitoja tai verkostoja ja tulevat eri sosiaaliluokista ja taustoista.

Äitini alkoi valittamaan kaikista asioista vanhuuden tullen mutta kertoi sitten syyksi että hänen maailmansa oli muuttunut liikaa entisajoista. Nykyään hän tunsi itsensä 'vanhaksi töppöseksi joka oli siirretty syrjään ja jonka sanomisia ja mielipiteitä ei enää kuunneltu kuin ennen.' Ymmärrän kyllä että on vaikeaa vuosikymmeniä kestäneen ajan jälkeen jossa on ollut se tekevä ja järjestävä jotenkin yht'äkkiä huomata että on kadottanut asemansa. Sanoin vain että älä välitä äiti, näin se menee ja seuraavana sitten aikanaan on minun vuoroni totutella samaan..

Vierailija kirjoitti:

Äitini alkoi valittamaan kaikista asioista vanhuuden tullen mutta kertoi sitten syyksi että hänen maailmansa oli muuttunut liikaa entisajoista. Nykyään hän tunsi itsensä 'vanhaksi töppöseksi joka oli siirretty syrjään ja jonka sanomisia ja mielipiteitä ei enää kuunneltu kuin ennen.' Ymmärrän kyllä että on vaikeaa vuosikymmeniä kestäneen ajan jälkeen jossa on ollut se tekevä ja järjestävä jotenkin yht'äkkiä huomata että on kadottanut asemansa. Sanoin vain että älä välitä äiti, näin se menee ja seuraavana sitten aikanaan on minun vuoroni totutella samaan..

Onhan se noinkin, toisaalta ja toisaalta... Mutta kannattaako sitä liikaa haikailla jotain, mitä ei enää ole. Toiset osaa ja ennenkaikkea jaksavat rakentaa nykyisyydestään itselleen siedettävän ja muita rasittamattoman. Täytyy tietenkin myös huomioida terveydentila. Sille ei varsinkaan vanhetessa aina mitään voi.

Minusta aloittajan äiti puhui ihan asiaa. Hänelle nyt oli negatiivisia asioita tapahtunut. Ja kyllähän ne tv-ohjelmatkin on mitä on, pelkkiä uusintoja. Jos et olisi kestänyt kuunnella, niin olisit itse puhunut suu vaahdossa, että hän ei olisi saanut suunvuoroa.

Mutta usein on niin, ettei haluta puhua omasta elämästä mitään. Mennään kuitenkin kyläilemään, istutaan tuppisuuna. Vaivaannuttavaa sekin on. Hyvä, että joku sentään jotain puhuu.

Antaisin neuvoksi, että älä enää kyläile jos on niin raskasta. Vielä raskaampaa tulee jos dementoituu. Voin kertoa, että siinä on omaiset helisemässä. Kaikki ei vaan kykene eikä halua jättää omaistaan heitteille. Ei se yhteiskunta niin vaan koppia ota vanhuksesta, vaan kyllä siinä omaisetkin joutuu asioita järjestelmään ja sietämään erilaisia tilanteita. Mutta jos omatunto sallii eikä ole koskaan ollut läheistä suhdetta niin siitä vaan.