Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä

Ap:n teksti on kuin suoraan omasta elämästäni. Oma äitini on juuri samanlainen. Negatiivista asiaa seuraa aina vaan vieläkin negatiivisempi. Hänellä on todellakin lasi aina puolityhjä. Moittii minua ja veljeäni kaikesta, on tehnyt sitä aina. Jännää, miten ihmisellä ei ole koskaan mikään asia hyvin.

Sukulaisten kanssa hän on rikkonut välinsä ja haukkuu heitä aina minulle. On äärimmäisen katkera siitä, että veljensä on elämässä menestynyt ja varakas.

Isäni on taas ihan eri maata. Rauhallinen, osallistuva ukki ja hyvä kuuntelija. Isällä on usein myös ratkaisu erilaisiin pulmiin. Hänen elämänilonsa on tarttuvaa ja lapseni palvovat häntä.

Ei lienee yllätys, että vanhempani ovat eronneet. En ihmettele yhtään, ettei isä kestänyt enää olla äitini kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Negatiivisuus myrkyttää oman ja läheisten elämän, siksi on erittäin surullista kun moni vanhus ei osaa ottaa elämää rennommin ja positiivisemmin.

Luepa tämä ketju ja kerro onko positiivisuutta vai negatiivisuutta enemmän.[/quote

Paras on pusertaa negatiivisuus ulos palstalla kuin läheisille😉

Jos tekoälyä käytetään jo asiakaspalveluun ja puhelinmyyntiin, niin kuka kehittäisi aikuisen tekoälylapsen, jolle vali vali vanhemmat voisivat soittaa valituspuheluitaan. Äänen voisi muokata muistuttamaan oikean henkilön ääntä. Erikoissovelluksena tekoälyminiä anopin puheluita varten 🤣

Juu kyllä anopitkin osaa. Minä olen kuunnellut, miten veli sai uudet luistimet v. 61 ja vieläkin harmittaa. Minkä minä sille voin?

Moni nainen uhraa elämänsä muille, eikä ota itselleen aikaa. Vanhana sitten helposti katkeroituu.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ihan luonnollinen prosessi usein vanhan ihmisen elämässä. Se on myös armollinen: se valmistelee luopumaan tästä elämästä. Olisihan se kauhea luopua elämästä, jos se vaikuttaisi ihanalta. Mutta mieli kääntyy useilla luonnostaan siihen, että tosiaan kaikki nykymaailmassa on vialla, jolloin sitä on helpompi valmistautua itse luopumaan elämästä - asia, joka on vääjäämättä vanhuksella edessä. Eikä tämä liity mihinkään dementiaan saati alhaiseen koulutustasoon, se on ihan tavanomainen psyykkinen elämänkaareen liittyvä prosessi joka useimmille tulee. Muistot kultaantuvat ja niitä kautta muodostuu tyytyväisyys omaan elettyyn elämään, ja nykyaika alkaa näyttää sellaiselta, että eipä tätä enää haluaisi kauaa katsellakaan. 

Myös vanhoja ihmisiä pitäisi ymmärtää samalla tapaa kuin lapsia, eli ei ottaa heidän puheitaan samalla tapaa kuin vaikka keski-ikäisen aikuisen puheita. Ymmärtäen, että he ovat tietynlaisessa kehitysvaiheessa, joka saa heidät ajattelemaan ja puhumaan tietyllä tavoin. Ei se ole heidän vika eikä he ole muuttuneet ilkeiksi ja pahoiksi ihmisiksi. Mutta heidän ajattelunsa ja ihan fyysisesti aivonsa muuttuvat, eikä heiltä voi enää odottaa samaa kuin nuorempana. Jossain vaiheessa sen aikuisen lapsen täytyy olla se AIKUINEN suhteessa omaan vanhempaansa, ottaa kiukuttelut vaan vastaan kuin ottaisi uhmaikäiseltä, tyynenä ymmärtäen että ei hän sille mitään voi, sellaista se on tuossa vaiheessa.

Tuossa on se oletus, että vanhempi olisi aikanaan itse ollut aikuinen suhteessa lapseensa ja ymmärtänyt tyynenä lapsen ja nuoren kehityskaareen kuuluvia juttuja. Jos vanhempi on aidosti näin toiminut, uskon sen vaikuttavan lapsen positiiviseen suhtautumiseen myös vanhempaa ja hänen vaikeuksiaan kohtaan. Se on melko selkeä seuraus.

Mutta hyvin usein on niin, ettei lapsia ole ymmärretty vaan syyllistetty, uhmaikäinen oli vaikea lapsi ja tämä on kerrottu. Ymmärrystä toivotaan kuitenkin itselle. Hyvin, hyvin vaikea sitä on sieltä kaivaa. Kiittämättömyys ei ole niin yleinen juttu kuin ajatellaan, vaan käytännössä puhutaan oletuksesta antaa itse muille mitä ei ole koskaan saanut, paikata muiden vajavaisuuksia yhteisen hyvän nimissä. Pestään itse kädet kaikenlaisesta vastuusta ihmissuhteissa, kaikessa pitäisi muiden tulla vastaan ja antaa armoa sinnepäin. Ei se mitään että olit vajavainen vanhempi, ei se mitään ettet koskaan ole viitsinyt olla ystävällinen, ei se mitään että olet hankala vanhus (tätä ei saa edes sanoa, toisin kuin itse voi kyllä arvostella muut). Ei se kuule mitään, ei se mitään että tästä ymmärtävästä armosta huolimatta et tule sitä koskaan edes esimerkin voimasta muille antamaan. Se on hyvin epäkiitollinen rooli, joku voi kiittämättömyyteen sekoittaa, saman tyyliset termitkin ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noinhan se on. Mutta tuo ei päde vanhusikåisiin miehiin. Ihan normaalia keskustelua politiikasta, urheilusta, joskus naisistakin. Ja äijät yleensä osaavat keskustella, eli ei mitään puolen tunnin monologeja.

No höpö höpö. Vanhat miehet ne vasta itsekeskeisiä ovatkin. En enää jaksa soittaa enkä käydä isäni luona, koska hän ei koskaan kysy mitä kuuluu eikä kuuntele mitään, mitä sanon. Puhelimessakin hänen kanssaan "keskustelu" on hänen monologinsa kuuntelemista, mistä ei tulisi ikinä loppua. Kaikki on pielessä, joka paikkaa kolottaa ja sydämestäkin ottaa, televisio-ohjelmat ovat huonoja, poliitikot ahneita, ruoka pahaa, sähkö kallista, koko maailman kun pitäisi tietenkin pyöriä hänen napansa ympärillä. Sitten selitetään joidenkin epämääräisten sukulaisten (joita en ole edes koskaan tavannut) edesottamuksia. Jos yritän vaihtaa puheenaihetta, hän keskeyttää ja puhuu päälle. Jos kerron jotain olennaista mitä itselleni on tapahtunut, hän jatkaa aiempaa omaa aihettaan rytmin yhtään muuttumatta. Jos sanon, etten halua kuunnella hänen tarinointiaan koska hän ei ole yhtään kiinnostunut minun elämästäni, niin sitten suuttuu.

En vastaa enää hänen soittoihinsa, siinähän ihmettelee miksi.

Kyllä. Vanhat ukot esitelmöi kilpaa. Kukaan ei kuuntele ketään. Välillä turjotetaan hiljaa, sit jokainen palaa omaan teemaansa. Huhhuh.

Ne ovat varmaan olleet konsultteja aikoinaan.

Minulle tekee pahaa lukea tämmöstä vanhusvihaa. Katsooko kirjoittajat koskaan peiliin odottaessaan että kaikki muut, työkaverit, äidit, anopit , sisarukset käyttäytyvät juuri kuin hän tahtoo, paapoisivat pientä viiskymppistä kuin ainakin pientä vähän lapseksi jäänyttä ressukkaa.

Sen myös huomasin ettei tänne kirjoittavat ajattele itsellään olevan mitään vajavaisuutta suhteessa lapsiinsa, mieheensä, sukuunsa.

Kaikki me olemme vajavaisia vanhempinakin, teemme virheitä.

Mutta täällä kirjoittelee erittäin täydelliset viiskymppiset, miten sitten lapsenne aikaan syyttelevät teitä jos heidän haaveensa, elämänsä ei toteutunutkaan umelmien kaltaisena.

[/quote]

Mikset vinkkaa äidillesi tilausmatkoista; esim. bussiyhtiöt tekee oikein kivoja 1-5 päivän matkoja vaikkapa Ahvenanmaalle tai Lappiin, erilaisiin nähtävyyksiin Suomessa, teatterireissuja jne. Matkoilla on mukana paljon yksin olevia, keski-ikä näillä reissulla ehkä 60 v mutta matkassa on 30-80 -vuotiaita. Helppoja matkoja, kaikki järjestetty. Usein saman bussiyhtiön reissuilla kulkee paljon samoja ihmisiä, vuodesta toiseen ja siellä on aina juttuseuraa. Mene vaikka ekalla kertaa äitisi mukaan?[/quote]

Bussimatkat ovat hyvä idea, mutta ne edellyttävät kyllä melko hyvää terveyttä ja omatoimisuuttakin.  Ja onhan se jokaisen persoonallisuudestakin kiinni, haluaako vieraitten ihmisten kanssa reissata...

Te viiskymppiset äidin/ anopin vihaajat olette valinneet vihan elämän kantavaksi voimaksi.

Itse valitsin toisin, vaikka 40- luvulla syntynneenä äärimmäisen köyhästä 10- lapsisesta perheestä lähdin 15- vuotiaana kaupunkiin töihin. Jossain kohtaa häpesin taustaani mutta kun aikuistuin tajusin vanhempienikin elämää. Eivät he voineet valita, kuitenkin vakaampi valinta jäädä pientilalle heidän edellytyksillään.

Vanhoina heistä tuli pehmeämpiä ja leppoisia kun muuttivat kunnan keskustaan kerrostaloon.

Jotkut sisaruksistani jäivät vihaan ja katkeruuteen. Nyt olemme jäljellä me pehmommat sisarukset.

Vanhaksi kyllä elivät hekin jotka eivät edes hautajaisiin tulleet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äidilläni sama ja koen että hän kipuilee nyt elämättä jäänyttä elämäänsä. On laitettu omat tarpeet aina sivuun eikä vielä tässäkään iässä löydetä sinne omiin mielenkiinnon kohteisiin sitten. Valitetaan mutta ei osata tehdä valintoja jotka johtaa ei-harmittavaan elämään. Uskon että seuraavalla sukupolvella tulee menemään paremmin.

Meillä tämä sama. On mulle koko mun aikuisuuteni jaksanut huomauttaa, ihmetellä ja moittia kun elän elämääni kuten haluan. Minun olisi pitänyt olla samanlainen.

Nyt kun on nähnyt, että minulla on hyvä, vuosikymmeniä kestänyt parisuhde ja läheiset lapset siitä huolimatta etten ole istunut kotona odottamassa miestä kotiin, on alkanut haikailemaan sitä elämätöntä elämää. Hän on varmasti nauttinut isosti kun on ollut se kodin hengetär, mutta se että oma elämä jäi kaiken muun taakse, on ihan oma valinta josta syyttää muita. Aika on toki ollut erilainen, mutta jos oletat asioita keskustelematta, niin sitten on kenenkään mahdoton tietää mitä juuri sinä haluat.

Minusta harmillista on se, että hän ei edelleenkään tee niitä voimaa antavia asioita vaan suorittaa koko ajan sellaista jotka väsyttää ja vie energiaa ja jaksamista. Olen ehdottanut että tehtäisiin yhdessä sellaista josta nauttii, mutta ei (aina kuitenkin kun vihdoin lähtee esim. teatteriin, on iloinen ja tyytyväinen jälkeen päin).

Pidän paljon yhteyttä puhelimitse kun en usein ehdi käymään, mutta juurikin kuulen rivien välistä syyllistämistä, kun hän ajatteli että kävisin (aina sovitaan etukäteen). Radiokanavat joita kuuntelee on juurikin niitä joissa vanhempi väki purnaa jostakin joten ei ihme, että oma mieli hänellä yhtä negatiivinen.

Hän siis ei kuitenkaan halua tehdä kanssani yhdessä niitä asioita joita minulle haikailee. Olen kyllä ehdottanut, mutta niin paljon ei seurani kiinnosta. Niin tai näin, aina väärin.[/qtuote]

Vanhuksilta pitäisi oikeasti kieltää Kansanradion kuuntelu. Oletteko koskaan kuunnelleet, se on negatiivisin ohjelma ikinä. Kitkerät vanhukset soittelevat sinne ties mistä epäkohdista tässä maailmassa ja sitä purnaamistakin riittää. Kerran eräs nainen soitti ja valitti kun teeveessä esiintyvillä naisilla on nykyään liikaa huulipunaa ja ohjelmat menevät siitä pilalle. Ja muut mummut ja paapat kuuntelevat, että juu kyllä näin on. Kyllä vähemmästikin ihminen masentuu kun tuollaisia miettii.

Yhden kerran olen kuunnellut ja voi luoja. Ei varmaan toista niin negatiivista ohjelmaa voi olla. Huh huh.

Vierailija kirjoitti:

Juu kyllä anopitkin osaa. Minä olen kuunnellut, miten veli sai uudet luistimet v. 61 ja vieläkin harmittaa. Minkä minä sille voin?

Miten suomalaiset vanhukset jaksavatkin olla noin katkeria. Katkerat ja valittavat ihmiset ovat raskasta seuraa. Tsempit kaikille omaishoitajille ja hoitokotien työntekijöille!

Iltalehdet saisivat muuten lopettaa shokkiuutisoinnit kaikenmaailman vakavien sairauksien mahdollisista oireista ja siitä, mikä esim perinnönjaossa tai viranomaisasioissa tai pankkien ja vakuutusten kanssa voikaan mennä pieleen. Nämä pelästyttävät monia vanhempia ihmisiä todella ja ihan turhaan.

Vierailija kirjoitti:

Voi kun kukaan ei jättäisi omaistaan yksin. Se on kaikkein pahinta.

Tiedän. Mut jätettiin jo 5 vuotiaana yksin. Kyllä tähän yksinäisyyteen jo nyt on tottunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äidilläni sama ja koen että hän kipuilee nyt elämättä jäänyttä elämäänsä. On laitettu omat tarpeet aina sivuun eikä vielä tässäkään iässä löydetä sinne omiin mielenkiinnon kohteisiin sitten. Valitetaan mutta ei osata tehdä valintoja jotka johtaa ei-harmittavaan elämään. Uskon että seuraavalla sukupolvella tulee menemään paremmin.

Meillä tämä sama. On mulle koko mun aikuisuuteni jaksanut huomauttaa, ihmetellä ja moittia kun elän elämääni kuten haluan. Minun olisi pitänyt olla samanlainen.

Nyt kun on nähnyt, että minulla on hyvä, vuosikymmeniä kestänyt parisuhde ja läheiset lapset siitä huolimatta etten ole istunut kotona odottamassa miestä kotiin, on alkanut haikailemaan sitä elämätöntä elämää. Hän on varmasti nauttinut isosti kun on ollut se kodin hengetär, mutta se että oma elämä jäi kaiken muun taakse, on ihan oma valinta josta syyttää muita. Aika on toki ollut erilainen, mutta jos oletat asioita keskustelematta, niin sitten on kenenkään mahdoton tietää mitä juuri sinä haluat.

Minusta harmillista on se, että hän ei edelleenkään tee niitä voimaa antavia asioita vaan suorittaa koko ajan sellaista jotka väsyttää ja vie energiaa ja jaksamista. Olen ehdottanut että tehtäisiin yhdessä sellaista josta nauttii, mutta ei (aina kuitenkin kun vihdoin lähtee esim. teatteriin, on iloinen ja tyytyväinen jälkeen päin).

Pidän paljon yhteyttä puhelimitse kun en usein ehdi käymään, mutta juurikin kuulen rivien välistä syyllistämistä, kun hän ajatteli että kävisin (aina sovitaan etukäteen). Radiokanavat joita kuuntelee on juurikin niitä joissa vanhempi väki purnaa jostakin joten ei ihme, että oma mieli hänellä yhtä negatiivinen.

Hän siis ei kuitenkaan halua tehdä kanssani yhdessä niitä asioita joita minulle haikailee. Olen kyllä ehdottanut, mutta niin paljon ei seurani kiinnosta. Niin tai näin, aina väärin.[/qtuote]

Vanhuksilta pitäisi oikeasti kieltää Kansanradion kuuntelu. Oletteko koskaan kuunnelleet, se on negatiivisin ohjelma ikinä. Kitkerät vanhukset soittelevat sinne ties mistä epäkohdista tässä maailmassa ja sitä purnaamistakin riittää. Kerran eräs nainen soitti ja valitti kun teeveessä esiintyvillä naisilla on nykyään liikaa huulipunaa ja ohjelmat menevät siitä pilalle. Ja muut mummut ja paapat kuuntelevat, että juu kyllä näin on. Kyllä vähemmästikin ihminen masentuu kun tuollaisia miettii.

Yhden kerran olen kuunnellut ja voi luoja. Ei varmaan toista niin negatiivista ohjelmaa voi olla. Huh huh.

Mä en ole kuullut tollasesta. Onko se joku radiokanava vai radio-ohjelma? 😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Negatiivisuus myrkyttää oman ja läheisten elämän, siksi on erittäin surullista kun moni vanhus ei osaa ottaa elämää rennommin ja positiivisemmin.

Luepa tämä ketju ja kerro onko positiivisuutta vai negatiivisuutta enemmän.[/quote

Paras on pusertaa negatiivisuus ulos palstalla kuin läheisille😉

Jos tekoälyä käytetään jo asiakaspalveluun ja puhelinmyyntiin, niin kuka kehittäisi aikuisen tekoälylapsen, jolle vali vali vanhemmat voisivat soittaa valituspuheluitaan. Äänen voisi muokata muistuttamaan oikean henkilön ääntä. Erikoissovelluksena tekoälyminiä anopin puheluita varten 🤣

Nyt keksit oikeasti hyvän käyttökohteen tekoälylle! Ei kun firma pystyyn ja palvelua tuottamaan 🤣

Vierailija kirjoitti:

Te viiskymppiset äidin/ anopin vihaajat olette valinneet vihan elämän kantavaksi voimaksi.

Itse valitsin toisin, vaikka 40- luvulla syntynneenä äärimmäisen köyhästä 10- lapsisesta perheestä lähdin 15- vuotiaana kaupunkiin töihin. Jossain kohtaa häpesin taustaani mutta kun aikuistuin tajusin vanhempienikin elämää. Eivät he voineet valita, kuitenkin vakaampi valinta jäädä pientilalle heidän edellytyksillään.

Vanhoina heistä tuli pehmeämpiä ja leppoisia kun muuttivat kunnan keskustaan kerrostaloon.

Jotkut sisaruksistani jäivät vihaan ja katkeruuteen. Nyt olemme jäljellä me pehmommat sisarukset.

Vanhaksi kyllä elivät hekin jotka eivät edes hautajaisiin tulleet.

"En voi ymmärtää teitä, jotka valitatte negatiivisista, voimat vievistä vanhemmistanne, koska omistani tuli pehmeitä ja leppoisia." Selvä tämä. Oliko muuta?

Vierailija kirjoitti:

Anoppi on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana itsensä ylistäjäksi ja kehuu omia tekojaan eikä kenenkään muun olemiset tai tekemiset ole mitään.

Välillä valittaa, kun ei ole ketään ystäviä... miksiköhän ei kukaan halua kuunnella.

Olen pohtinut onko jotain muisti-tai mielisairautta ym vastaavaa joka tuo esiin tälläistä.

Sama juttu mun ysikymppisellä isällä, jolla on vanhuuden dementiaa alkanut ilmetä. Hän sepittää päässään ihmeellisiä sankaritekoja, joita on nuoruudessa tehnyt, vaikkapa luovuttanut verta pikkutytölle, joka meinasi kuolla tai pelasti junan törmäämästä toiseen. Se on aivojen luonnollista viihdytystoimintaa elämän loppumetreillä, luulen, kun elämässä on niin vähän virikkeitä.

Aikoinaan olin Tukholmassa vanhusten avustajana, ja yksi vanha mummo, joka asui kotonaan sänkypotilaana, katsoi katosta kuin videoita erilaisia tapahtumia oman elämänsä vaiheista. Muuten oli yksin, kolme kertaa päivässä kävi avustaja tunnin tai puoli olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te viiskymppiset äidin/ anopin vihaajat olette valinneet vihan elämän kantavaksi voimaksi.

Itse valitsin toisin, vaikka 40- luvulla syntynneenä äärimmäisen köyhästä 10- lapsisesta perheestä lähdin 15- vuotiaana kaupunkiin töihin. Jossain kohtaa häpesin taustaani mutta kun aikuistuin tajusin vanhempienikin elämää. Eivät he voineet valita, kuitenkin vakaampi valinta jäädä pientilalle heidän edellytyksillään.

Vanhoina heistä tuli pehmeämpiä ja leppoisia kun muuttivat kunnan keskustaan kerrostaloon.

Jotkut sisaruksistani jäivät vihaan ja katkeruuteen. Nyt olemme jäljellä me pehmommat sisarukset.

Vanhaksi kyllä elivät hekin jotka eivät edes hautajaisiin tulleet.

"En voi ymmärtää teitä, jotka valitatte negatiivisista, voimat vievistä vanhemmistanne, koska omistani tuli pehmeitä ja leppoisia." Selvä tämä. Oliko muuta?

Samoja asioitahan hekin jaarittelivat ja kirkonkylän juoruja. Vanhin lapsenlapsi joka jo silloin oli nuori aikuinen, oli rakkain. Mutta poika kyllä sitten paljon huolehtikin heidän kyytejään sun muuta.

Muuthan asuimme kaikki eri kaipungeidsa kaukana.

Toki aloittaja valittaisi heistä, aina ne samat jutut, aina tyrkyttävät kahvia ja ostopullaa, sairauksistaan kertovat.

Kaikesta valittava äiti/anoppi ja hänen tyttärensä/miniänsä ei ole lainkaan valittava ja negatiivinen avautuessaan siitä valituksesta.

Eli kyse onkin kuka saa valittaa , kenelle ja mistä.