Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs muuta kuin valitusta on tämäkin ketju?

Alkoi oikein huvittaa kuvitellessa näitä marisijoita ikääntyneinä. Ihan kamalaa marmatusta, oman navan tuijottelua, pitkäpiimäistä kitinää jo nyt. On se kumma ettei öh... aikuinen ihminen osaa yhtään asettua vanhenevan omaisensa saappaisiin, että voisi kuunnella edes hetken. 

Niinpä. Onneksi tähän ketjuun on kommentoinut myös ihmisiä, joilla ei ole vastaavaa kommunikointiongelmaa oman äitinsä kanssa.

Jälleen kerran tulee mieleen, että millainen vanhempi, sellainen lapsi. Jostain syystä tuota asiaa ei vaan saisi sanoa. Yleensä jos aikuinen lapsi valittaa vanhemmastaan, on vikaa sekä vanhemmassa että siinä aikuisessa lapsessa. Se aikuinen lapsi saattaa syyttää ja syyllistää omaa vanhempaansa siitä ja tästä asiasta, mutta ei ymmärrä oman käytöksensä olevan huonoa ja epäkunnioittavaa. Tällaisissa tilanteissa pitäisi voida sanoa ääneen, että se aikuinen lapsi on huonosti kasvatettu. Siitä useimmiten on kysymys, ja periaatteessa syypää on se vanhempi, mutta käsi sydämelle: eikö nyt keski-ikäistä ihmistä voi vastuuttaa omasta käytöksestään? Ikävä kyllä vain on niin, että jos aikuinen lapsi syyttää vanhempaansa empatiakyvyttömyydestä ja epäkohteliaasta käytöksestä, niin todennäköisesti se aikuinen lapsi on ihan vain kasvatuksen ja mallioppimisen (ehkä vähän genetiikankin?) kautta itse empatiakyvytön ja epäkohtelias. Hyvin harvalla on se tilanne, että se empatiakyvyttömyys ja epäkohteliaisuus kohdistuisi vain siihen omaan vanhempaan, jonka kanssa on joko suoraa skismaa tai jota, kuten ap:n tapauksessa, "ei vain jaksa", jonka asiat eivät kiinnosta. Kyllä nämä ap:n kaltaiset valittajat saattavat olla hyvinkin raskasta seuraa myös muulle lähipiirilleen ja esim. työkavereille. Jos tämän yhtäläisyyden - todennäköisesti toimit samalla tavalla kuin vanhempasi jota niin kovasti haukut - ymmärtäisi ja hyväksyisi, olisi paljon helpompi muuttaa asioita parempaan. Niin kauan kuin oman itsen edessä olevaan peiliin ei haluta katsoa, epäkohteliaisuus ja epäempaattisuus sen kun vain jatkuvat. Pahimmassa tapauksessa tuo sukupolvien välinen dynamiikka siirtyy myös omiin lapsiin.

Jos itse käyttäydyt kohteliaasti ja kunnioittavasti toisia kohtaan - myös läheisiäsi, myös vanhempiasi ja myös lapsiasi kohtaan - niin todennäköisesti sinuunkin suhtaudutaan kohteliaasti ja kunnioittavasti.

Tavallaan olet oikeassa.

Meillä saatiin suvun tapaamiset iloisemmaksi ja miellyttävävämmäksi kun saatiin mummo ymmärtämään että kenellekään ei saa puhua ilkeästi. Siitä käytiin tiukka taisto. Mutta nykyään mummokin on iloisempi. Ehkäpä hänkin nauttii paremmasta ilmapiiristä.

Mikään kohtelias ja ystävällinen käytös häneen ei toiminut. Se sai hänet vain suuttumaan. Syytti meitä siitä että ei haluta puhua ikävistä asioista ja osoitti sitten siitä mieltänsä.

Nykyään hän ilkeilee lääkäreille. En ole vielä keksinyt miten sen saisi loppumaan. Hänellä on aina ollut tarve ilkeillä jollekin. Nyt vuorossa ovat lääkärit.

Väärä kohde ilkeillä lääkäreille.Saa sitten huonoa palvelua.

Olen ollut onnekas sen suhteen, että minulla, 70-kymppisellä, on useita itseäni nuorempia ystäviä. Toivon mukaan he pysyvät elämässäni myöhemminkin. Lapsia ei ole. Valitusta aion välttää kuin myrkkyä. Siis sitä että minusta tulisi Valittaja isolla kirjaimella.

Jos ei suurempaa ongelmaa äidin kanssa ole kuin pitkästyttävät jutut, kannattaa nuoremman ihmisen itse valmistautua paremmin mennessään äitiä tapaamaan. Pullakaupan kautta ja iloisella mielellä hauskoja juttuja tursuten äidin luokse. Molemmilla on hauskaa eikä tarvitse sitten joskus surra sitä, mitä ei koskaan ollut vaikka pienellä vaivannäöllä olisi voinut olla.

Mä en aio alkaa positiiviseksi , koska niin on nyt vain tapana vrt.vaikea on haasteellista, kuulostaa kivemmalta.

En pidä radiossa vinkuvista 4v kuulostavista nais?laulajista.

Suurin osa mainoskanavien ohjelmista on täyttä tubaa, mua nyt ei vaan kiinnostaa kuka p* nee ja ketä .

Olen perusnegatiivinen , siperia opettaa elämän asenteeella. Elämäni ei ole kulunut hellan ja nyrkin välissä 10 lapsen kanssa. Voin olla raskasta seuraa aika ajoin. Olen kiinnostunut ympäröivästä maailmasta alkaen siitä turkkilaisesta diktaattorista Helsingin päivähoidon ongelmiin ja mistään niistä enkä niiden välistä löydä mitään positiivista. Pitäisikö, jotta olisi mukavampaa ? Ei!

70v

Aina Inkeri Ankeinen on aina ajankohtainen dokumenttiohjelma.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei suurempaa ongelmaa äidin kanssa ole kuin pitkästyttävät jutut, kannattaa nuoremman ihmisen itse valmistautua paremmin mennessään äitiä tapaamaan. Pullakaupan kautta ja iloisella mielellä hauskoja juttuja tursuten äidin luokse. Molemmilla on hauskaa eikä tarvitse sitten joskus surra sitä, mitä ei koskaan ollut vaikka pienellä vaivannäöllä olisi voinut olla.

Ai ai, iso virhe, kun edes pullaa ei lapsi ole viitsinyt leipoa ja on tuhlannut rahat turhuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Etköhän sinäkin, ap, ole ollut ihan tarpeeksi hankala lapsena ja murrosiässä, mikä tosin tuntuu jatkuvan edelleen.

Nyt on äitisi vuoro olla hankala, kasva sinä nyt aikuiseksi ja kestä se.

Vanhemmilla on velvollisuus hoitaa, kasvattaa ja elättåä oma lapsi. Lapsella edes aikuisella lapsella ei ole mitään velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsensä kehittäminen on se sana, johon kätkeytyy "onni".

Niin yksinkertaista.

Iäkäskin ihminen voi kysyä itseltään asioita.

Miksi huono tv-ohjelma ahdistaa? - Siksi, kun en osaa sulkea laitetta.

Miksi minä olen uhriutunut? - Siksi, kun en ole koskaan pitänyt puoliani, vaan olen antanut muiden viedä. En ole elänyt omaa elämääni, vaan muiden elämää.

Nyt olen vapaa. Takki päälle ja ulos. Kauppakeskukseen kahville. Juttelen lähimmälle ihmiselle. Kysyn vaikka kaupan kassalta, miten menee ja kiitän hyvästä palvelusta. Kaikki on itsestä kiinni.

Ei sieltä maalta noin vaan lähdetä mihinkään kauppakeskuksiin kahveille. Kun on vaan yksi pitkä maantie yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Niin minne menet. Ei siellä ajankuluksesi ole kuin ristikkolehti. Niin mihin odotat ajan kuluvan. Niin.

Ja se on taas ihan oma valinta että siellä maalla asuu. Olisko kannattanut muuttaa helpompaan paikkaan hyvän sään aikana. Sitten kuulee vielä sitä että ne maatalot on aivan tupaten täynnä sitä vuosikymmeniä hamstrattua roinaa joka aiheuttaa kaikille stressiä. Mistään ei voi luopua. Ei lapset ja lapsenlapset voi iso/vanhemmilleen elämäksi muuttua. Aikuisia ihmisiä on vanhukset ja omien valintojensa kanssa saavat elää.

Siis se juuri että olisi vapaa lähtemään vaikka minne mutta ei, täytyy olla siellä mökissä vailla mitään kunnon sosiaalisia suhteita tai elämää yleensäkään ja sitten valitetaan ja ajatukset alkaa pyöriä tiettyä kehää ympäri ja ämpäri. Oma omaiseni on esim. löytänyt MV-lehden jota siteeraa jatkuvasti. Jos täällä muut mammat olivat kansanradion ihmisiä niin toistakin vaihtoehtoa löytyy...

Joo tämäkin vielä. Itseään sosialistina ja feministinä pitänyt isäni lattiarättinä toiminut äitini on kanssa löytänyt MV:n.

Raikasti rasismia ja oikeistolaisen sovinistista maailmankuvaa, minäkin olen kuulemma naisena "itsekäs ja pilalla", koska olen eronnut. Ex-mieheni on nykyään äidilleni äärimmäisen rakas, vaikka äiti tietää hänen pahoinpidelleen minua.

Mikä ihme tässäkin muuten on. Oma äitini tekee aivan samaa, ja eksälläni on rajaton syytesuoja perheessämme. Sitä vastoin minua voi moittia kaikesta, mutta exää kohdellaan kuin puuttuvaa poikaa, jolla on esikoisen oikeudet. En yhtään ihmettelisi, jos jätkä löytyisi joulupöydästämme vielä joku kerta. 

Olin pudota perxxxlleni eron jälkeen, kun exäni käveli ulos äitini luota samalla ovenavauksella millä itse menin sinne. En ymmärrä. Kun koitin jo ennen eroa saada tukea, niin äitini keksi kaikki keinot selitellä exäni touhut parhain päin, vaikka hän omin silmin näki muutamankin tilanteen. 

Eroomme sotkeutuminen oli myös sellainen farssi, etten tajua mitä äitini siihen osallistui. Ex oli manipuloiva, väkivaltainen ja ilkeä, mutta puolen vuoden sivusuhteesta kuuleminen riitti siihen, että siivosin hänet ulos elämästäni kertarysäyksellä. Mitään ajattelematta heitin hänen luonani olevan omaisuutensa parvekkeelta alas ja totesin että oma on häpeänsä jollei hae niitä.

Tätäkin edelsi kummallinen kissa-hiiri-leikki, eli ex soitteli minulle aamupäivästä, mutta yhtäkkiä häntä ei saanutkaan enää kiinni millään ja hän vastaili puheluihini _teksti_viesteillä. Samalla sen parin tunnin aikana tuli kummallinen tunne, ettei kaikki ole kohdallaan. Ihan sattumalta kaverini laittoi viestiä, että tienkö missä mies on, että se ajeli häntä vastaan joku nainen kyydissä. Puhelun jälkeen minulla napsahti ja heitin miehen tavarat parvekkeelta alas, laitoin hänelle viestiä et pihalla ovat ja good bye. Juttelin kaverin kanssa puhelimessa, kun etsin somesta kuka nainen mahdollisesti on ja sieltähän se löytyi miehen kavereista. Yllätys oli melkoinen kun yhtäkkiä ovikello soi. Hetken luulin, että se on eksäni, mutta se olikin äitini joka seisoo oven takana eksän tavarat käsipuolessaan ja yritti komentaa minua mennä siivoamaan niitä! "Ei naapurit kestä kun siellä on hirveä hävitys". Silloin sain sellaisen raivarin, että äiti ja koko naapurusto kuuli.

Äiti esitti monta viikkoa loukkaantunutta ja levitteli sukulaisille miten epäonnistunut hän on kasvatustyössään kun menin sellaista tyhmää tekemään. Ex oli oli siis soittanut äidilleni eikä ollut vaivautunut edes itse paikalle. Jälkikäteen kuulin, että hänen silloinen kierroksensa oli tiennyt erostamme, mutta hän vain luuli sen tapahtuneen paljon aiemmin, niin ex ei ollut tiennyt sopivaa tapaa saapua paikalle. Oikeastaan olisin halunnut kuulla sen puhelun mihin sävyyn hän on asiansa äidilleni esittänyt. Satuttaa ja loukkaa se, että äiti oli heti menossa exäni juttuihin mukaan noin vahvalla intensiteetillä. 

Minunkin exäni on kuin puuttuva poika äidille, sivusuhteilustaan, taloudellisesta hyväksikäytöstään, viinakatoiluretkistään yms. huolimatta.

Usein kutsuu exäni sukujuhliin ja, jos ei tule paikalle, minulta kyynelsilmin kyselee, missä exäni on.

Minua kohtaan on kylmä ja tuomitseva, vaikka olen tunnollinen ja pitkämielinen, exä on ihana poika teoistaan huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Negatiivisuus myrkyttää oman ja läheisten elämän, siksi on erittäin surullista kun moni vanhus ei osaa ottaa elämää rennommin ja positiivisemmin.

Luepa tämä ketju ja kerro onko positiivisuutta vai negatiivisuutta enemmän.[/quote

Paras on pusertaa negatiivisuus ulos palstalla kuin läheisille😉

Jotkut kommentoijat taas haukkuvat AP:tä ihan turhaan. Olisi kiinnostava nähdä noiden kommentoijien ikä, ovatko samaa ikäpolvea ja samat valituksen aiheet. Täällä tuntuu olevan tabu, että vanhemmat ihmiset ovat joskus hankalia ja ikäviä tavata, ja ihan omasta syystään kun on niin negatiivinen asenne. Vanhempia pitäisi kuitenkin kunnioittaa jne, samantekevää miten vanhemmat kohtelevat sinua.

No, voihan sen aina vanhana kostaa omille lapsilleen, mutta minusta kaiken ikäisten pitäisi osata käyttäytyä, jos haluavat tavata sukulaisia. 

Tuo on ihan luonnollinen prosessi usein vanhan ihmisen elämässä. Se on myös armollinen: se valmistelee luopumaan tästä elämästä. Olisihan se kauhea luopua elämästä, jos se vaikuttaisi ihanalta. Mutta mieli kääntyy useilla luonnostaan siihen, että tosiaan kaikki nykymaailmassa on vialla, jolloin sitä on helpompi valmistautua itse luopumaan elämästä - asia, joka on vääjäämättä vanhuksella edessä. Eikä tämä liity mihinkään dementiaan saati alhaiseen koulutustasoon, se on ihan tavanomainen psyykkinen elämänkaareen liittyvä prosessi joka useimmille tulee. Muistot kultaantuvat ja niitä kautta muodostuu tyytyväisyys omaan elettyyn elämään, ja nykyaika alkaa näyttää sellaiselta, että eipä tätä enää haluaisi kauaa katsellakaan. 

Myös vanhoja ihmisiä pitäisi ymmärtää samalla tapaa kuin lapsia, eli ei ottaa heidän puheitaan samalla tapaa kuin vaikka keski-ikäisen aikuisen puheita. Ymmärtäen, että he ovat tietynlaisessa kehitysvaiheessa, joka saa heidät ajattelemaan ja puhumaan tietyllä tavoin. Ei se ole heidän vika eikä he ole muuttuneet ilkeiksi ja pahoiksi ihmisiksi. Mutta heidän ajattelunsa ja ihan fyysisesti aivonsa muuttuvat, eikä heiltä voi enää odottaa samaa kuin nuorempana. Jossain vaiheessa sen aikuisen lapsen täytyy olla se AIKUINEN suhteessa omaan vanhempaansa, ottaa kiukuttelut vaan vastaan kuin ottaisi uhmaikäiseltä, tyynenä ymmärtäen että ei hän sille mitään voi, sellaista se on tuossa vaiheessa.

Mun äidillä sama, mikään ei ole koskaan enää hyvin. On kurjaa kun ihmiset eroavat kirkosta, hilluvat telkkarissa bikinit päällä, teinitkin saavat lapsia kun nykyään on niin "vapaata". (ihan kuin vapaa seksi olisi tullut vasta viimeisen 10 vuoden aikana) Kaikki ovat vaan netissä jne. jne.

Viimeksi tuli hirveä valitus sukupuolineutraaliudesta ja miten typerää se on, voi hyvänen aika, kaiken maailman sukupuolineutraalit nimetkin. Veli sitten valitsi pojalleen "neutraalin" nimen, se oli äidille vaikea paikka. 

70-vuotiaat eivät oikein enää sopeudu nykymaailmaan eikä sille voi mitään. Mutta ei maailmaa voi heidän mieleisekseen muuttaakaan. Joillakin ihmisillä korostuu negatiiviset ja toisilla positiiviset luonteenpiirteet, kun ikää tulee. Äidilleni kävi kuten AP:n äidille. Toivottavasti olen itse vanhana positiivisempi. 

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Minun 80-vuotias äitini on aika skarppi. Ja ennen kaikkea elämäänsä tyytyväinen.

Me ollaan tosi läheisiä.

Ei kiinnosta edes sen vertaa, että kirjoittaisin kommentin tänne.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ihan luonnollinen prosessi usein vanhan ihmisen elämässä. Se on myös armollinen: se valmistelee luopumaan tästä elämästä. Olisihan se kauhea luopua elämästä, jos se vaikuttaisi ihanalta. Mutta mieli kääntyy useilla luonnostaan siihen, että tosiaan kaikki nykymaailmassa on vialla, jolloin sitä on helpompi valmistautua itse luopumaan elämästä - asia, joka on vääjäämättä vanhuksella edessä. Eikä tämä liity mihinkään dementiaan saati alhaiseen koulutustasoon, se on ihan tavanomainen psyykkinen elämänkaareen liittyvä prosessi joka useimmille tulee. Muistot kultaantuvat ja niitä kautta muodostuu tyytyväisyys omaan elettyyn elämään, ja nykyaika alkaa näyttää sellaiselta, että eipä tätä enää haluaisi kauaa katsellakaan. 

Myös vanhoja ihmisiä pitäisi ymmärtää samalla tapaa kuin lapsia, eli ei ottaa heidän puheitaan samalla tapaa kuin vaikka keski-ikäisen aikuisen puheita. Ymmärtäen, että he ovat tietynlaisessa kehitysvaiheessa, joka saa heidät ajattelemaan ja puhumaan tietyllä tavoin. Ei se ole heidän vika eikä he ole muuttuneet ilkeiksi ja pahoiksi ihmisiksi. Mutta heidän ajattelunsa ja ihan fyysisesti aivonsa muuttuvat, eikä heiltä voi enää odottaa samaa kuin nuorempana. Jossain vaiheessa sen aikuisen lapsen täytyy olla se AIKUINEN suhteessa omaan vanhempaansa, ottaa kiukuttelut vaan vastaan kuin ottaisi uhmaikäiseltä, tyynenä ymmärtäen että ei hän sille mitään voi, sellaista se on tuossa vaiheessa.

Tyytyväisyys omaan elämään? Ketjussa nimenomaan keskustellaan katkeroituneista vanhuksista jotka käyttävät aikuisia lapsiaan likaämpäreinään!

Naulan kantaan!!!

Kaupoissa ja tavarataloissa ilkeimmät ja töykeimmät asiakkaat ovat yleensä yli 60-vuotiaita ja ikääntyneitä ihmisiä. Suurin osa ikääntyneistä ihmisistä käyttäytyy asiallisesti ja hyvin. Pieni osa vanhuksista on hankalia änkyröitä ja he pilaavat muittenkin maineen.

Änkyrävanhukset etuilevat ja tönivät muita ihmisiä ostoskärryillä ja ostoskoreilla. He valittavat aina ja kaikesta ja haukkuvat henkilökuntaa, myyjiä ja kassamyyjiä. Monet vanhukset myös kiroilevat ja puhuvat epäystävällisesti ja töykeästi.

Asiakaspalvelutyötä tekevää henkilökuntaa uhkaillaan. Naispuolisia työntekijöitä on haukuttu hu*"aksi ja mieapuolisia ho**ksi. Valittajat ja uhkailijat ovat yleensä ikääntyneitä asiakkaita. On vakivalittajat, jotka ramppaavat kaupassa luettelemassa ongelmiaan ja ruikuttamassa milloin mistäkin. Jos ongelmia ei ole, niin niitä keksitään.

Ammattivalittajat eivät anna asiallista ja rakentavaa palautetta, vaan valittajien käytös on provosoivaa ja päällekäyvää ja palaute on uhkaavaa. Haukutaan yleisesti matalapalkkaiset myyjät ja kassamyyjät. Tavallista on, että epäasiallisen palautteen ja uhkailun kohteeksi joutuvat etenkin työpaikan nuoret työntekijät ja uudet työntekijät. Työnantajan pitäisi suojata työntekijöitä henkiseltä väkivallalta ja uhkailulta. Jos kohtelias kehotus käyttäytyä asiallisesti ei auta, niin Suomessakin pitäisi laittaa porttikielto ammattivalittajille!

Vierailija kirjoitti:

Työskentelin opiskelujen ohella ikäihmisten vanhainkodilla ja kotihoidossa. Silloin päätin, että ikäihmiset eivät tule olemaan suuntautumisvaihtoehto. Järkyttävää käytöstä ja kielenkäyttöä, ymmärrän tietenkin jos on muistisairaasta kyse, mutta kun kaikki eivät edes olleet niitä muistisairaita. Tuntui toisinaan, että ne muistisairaat osasivat paremmin käyttäytyä.

Pelkkää ilkeilyä, haukkumista ja väkivallan käyttöä. Niin hoitohenkilöstöä kuin omaisia kohtaan. Kotihoidossa ollessa vasta haukkuja saikin siitä, että nuori työntekijä tuli. Jotkut haukkuivat myös läheisiä, kun eivät koskaan käy. Mistähän johtuisi, jos käytös on tuota luokkaa?

Siviilielämässä saa myös todistaa tilanteita, miten vanhemmat ihmiset kuvittelevat olevansa kaiken napa. Valitetaan miten nuoret eivät osaa käyttäytyä, mutta kyllä se toisinpäin menee.

Tulee mieleen oma mummoni. Keskustelut samojen vuosia ja vuosikymmeniä vanhojen ikävien tapahtumien ja koettujen mukavääryyksien vatvomista. Lukee mahdollisimman masentavia ja traumatisoivia kirjoja ja uutisia, joiden aiheuttamassa ahdistuksessa rypee. Paheksuu toisten elämäntapoja ja valintoja, mikään ei kelpaa. Tismalleen samat puheenaiheet tapaamisesta toiseen. Vastavuoroisuus keskusteluista loistaa poissaolollaan, puhetta tulee niin paljon, ettei sanaa saa väliin ja vaikka saisikin, niin mummo puhuu juuri siitä mistä itse haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Missä taas isät ja isoisät?

Kyllä naiselle äidin rooli monivivahteinen ja raskas, jopa elinikäinen käräjät.

Oksennat ja kannat raskauden vaivat, synnytät tuskalla, hoidat ja annat kaiken ajan, valvot yöt ja päivät, ostat ja maksat ja viimeistään murrosiässä kuulet, kuinka olet täydellisesti epäonnistunut äidin tehtävässä.

Ja moni äiti saa kuulla sitä paskaa elinikänsä, kuinka on väärin kasvattanut, antanut vähän syliä, ei osaa keskustella, eikä ole hyvää seuraa koskaan lapselle jne.

Ei armoa eikä anteeksiantoa äidille, vaikka luulen monen äidin yrittävän parhaansa, myös silloin kun lapsi on aikuinen ja elää omaa elämää.

Miksi isiä ei kritisoida tai arvostella, vaan aina äitiä, vaikka lapsi olisi itsekin jo vanha?

Ap. ei sanallakaan maininnut isää. Miten isä on hoitanut isyytensä ja ollut hänelle hyvää tai huonoa seuraa?

Ripustetaan jopa aikuisena vain äitiin ja valitetaan, kuinka huono olet, epäkelvoton ja huonoa seuraa. Paska äiti.

Onko joku äiti onnistunut missään, kun kysyy lapselta?

Tälle palstalle voi kuka vain tehdä oman aloituksen. Mikäli sinulla on aloituksesta jotain moitittavaa, voit ihan itse tehdä oman aloituksen isistä. kukaan ei tätä estä. On aivan luonnollista että eri ketjuissa puhutaan eri asioista, eikä kaikista niistä mistä sinä hluaisit. Jos haluat keskujstella isistä, tee siitä itse aloitus

Ole hyvä.

Pisti silmään aloituksesta, että radiosta tulee vaan rokkia? Neuvo ihmeessä ja hae niitä kanavia joista ei tule rokkia. Äitis ei osaa varmaan hakea. Suomessa on radiokanavia jokaisen " makuun" joten löytyy varmana sellaisia joissa ei soi rock.

Mietin sitäkin, että on ihmisiä joilla on aina negatiivinen asenne ja asia ensimmäisenä mielessä.

Ollut ehkä nuoruudesta saakka. Toisena se mieleen, että valittamiset ovat usein merkki masennuksesta.

Kun ikää tulee ja elämä on tylsää, ei ystäviä tai yhteisöjä joissa tuntisi että tässä elän olen ja jopa nautin niin ei ihme jos mieli alkaa tummumaan.

Jos ikääntynyt ihminen tajuaa, että hänen olisi hyvä saada muiden kohtalotovereiden seuraa, niin hänen pitää niihin hakeutua. Jopa pienilläkin paikkakunnilla on eläkeläisten kerhoja, erinäisiä yhdistyksiä joissa voi kokoontua ja tavata toisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä taas isät ja isoisät?

Kyllä naiselle äidin rooli monivivahteinen ja raskas, jopa elinikäinen käräjät.

Oksennat ja kannat raskauden vaivat, synnytät tuskalla, hoidat ja annat kaiken ajan, valvot yöt ja päivät, ostat ja maksat ja viimeistään murrosiässä kuulet, kuinka olet täydellisesti epäonnistunut äidin tehtävässä.

Ja moni äiti saa kuulla sitä paskaa elinikänsä, kuinka on väärin kasvattanut, antanut vähän syliä, ei osaa keskustella, eikä ole hyvää seuraa koskaan lapselle jne.

Ei armoa eikä anteeksiantoa äidille, vaikka luulen monen äidin yrittävän parhaansa, myös silloin kun lapsi on aikuinen ja elää omaa elämää.

Miksi isiä ei kritisoida tai arvostella, vaan aina äitiä, vaikka lapsi olisi itsekin jo vanha?

Ap. ei sanallakaan maininnut isää. Miten isä on hoitanut isyytensä ja ollut hänelle hyvää tai huonoa seuraa?

Ripustetaan jopa aikuisena vain äitiin ja valitetaan, kuinka huono olet, epäkelvoton ja huonoa seuraa. Paska äiti.

Onko joku äiti onnistunut missään, kun kysyy lapselta?

Tälle palstalle voi kuka vain tehdä oman aloituksen. Mikäli sinulla on aloituksesta jotain moitittavaa, voit ihan itse tehdä oman aloituksen isistä. kukaan ei tätä estä. On aivan luonnollista että eri ketjuissa puhutaan eri asioista, eikä kaikista niistä mistä sinä hluaisit. Jos haluat keskujstella isistä, tee siitä itse aloitus

Ole hyvä.

Sivusta. Minusta oli ihan mielenkiintoinen kommentti. Se oli hänen mielipiteensä, vaikkei ollutkaan sitä mitä sinä halusit. Hyvinhän sivusi aihetta.

Aina ei voi saada sellaisia vastauksia kun itse haluaa. On se niin väärin.

Vierailija kirjoitti:

Ap. Tuollaiseksi tulee kun koko elämänsä laittaa kaikki muut itsensä edelle eikä kehitä lainkaan omaa persoonaansa. Ei tuolla ole tyhminä, tylsinä höperöinä naisia jotka eli itselleen hyvän elämän. Höperönä on ne paremmat naiset ja äidit jotka teki kaiken niin kuin yhteiskunta käski, hyvät äidit ja vaimot mitkä on ikänsä ollut kynnysmattoina ja palvelijoina.

Väärin. Minun äitini on samanlainen itsekäs valittaja, ja hän on aina laittanut itsensä kaikkien muiden edelle mutta syyttänyt muita omasta tyhmyydestään.