Naiset hukkuvat matcheihin - miehet eivät saa ketään
Nettideittailu on kääntynyt nopeasti sellaiseksi, että se on helppoa lähinnä naisille. Nainen kuin nainen saa monta matchia per päivä, ehkä jopa kymmeniä, ja ongelmaksi jää lähinnä se että kenelle näistä komistuksista sitten juttelee.
Miehillä tarina on päinvastainen. Miehen tehtävä on saada edes yksikin nainen kiinnostumaan ja tehdä kaikkensa että hän ei hyppää seuraavaan ukkoon - mikä on vaikeaa, kun suurin osa käyttäjistä on miehiä ja jokainen heistä lupailee Kuun taivaalta. Naisten profiilitekstit ovatkin usein vaatimuksia, tyyliin "haluan ison miehen", "jos et omista autoa swaippaa vasemmalle" siinä missä miesten profiilitekstit ovat tarjouksia "hei! olen rehti työssäkäyvä mies", "minulla on oma talo ja auto" jne. Miesten profiileissa ei ole vaatimuksia naisen ulkonäön tai muunkaan suhteen, mutta nainen saa vaatia isoa miestä.
Kaikesta tästä huolimatta, minä kuitenkin löysin hiljattain naisen deittiappista. Vaihdettiin ihan rehellisesti kokemuksia siitä. Hän sanoi että oli ensimmäistä päivää siellä kun löysi minut. Myönsin, että minulla oli swaippausta takana jo 10 kuukautta. Hän kertoi, että sai hirveästi matcheja vaikka oli vain yhden päivän siellä. Puhuin tästä miespuoliselle kaverilleni ja hän kertoi samaa tarinaa: hänen naisensa oli ollut 15 minuuttia deittipalvelussa kun he tapasivat, mies oli ollut siellä 3 vuotta.
Tästä ei puhuta, eikä siitä saa puhua, mutta se on totta. Netti on tehnyt deittailusta epätasa-arvoista.
Väitän, että miesten pariutuminen tulee vaikeutumaan vuosittain ja kohta meillä on puolet kansan miehistä peräkammarin poikina, kun he eivät yksinkertaisesti saa deittiappista enää ketään.
Kommentit (652)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat Tinderissä? Siitä ei saa kuin pahaa mieltä. Plus miesten taktiikka yrittää saada jokainen nainen parikseen (välittämättä kiinnostaako nainen vai ei) on aika mielenkiintoinen.
Tinderissä roikutaan sovelluksen lypsettävänä. Kultatilistä maksellaan kun ei tajuta, että kyse on määrätietoisesta bisneksestä eikä säälittävien tyyppien ihmissuhteista.
Tinder on tyhmille ja epätoivoisille suunnattu tuottava "rakkaushuijaus". Globaalia bisnestä.
https://www.mikrobitti.fi/uutiset/tinderin-perustajat-ostettiin-ulos-pi…
Pitäis profiilissa näkyä onko ostanu kulta tai muita maksullisia palveluita niin ne tyypit voi skipata idiootteina
Tää olis mahtava ominaisuus niin nuo tinder pro tyypit sais nopsaa heitettyä roskiin
Korjataan otsikkoa, että naiset ehkä saa tykkäyksiä enemmän kuin miehet, ei matcheja. Itse menin vuosi sitten Tinderiin ja otin sen maksullisen version ja päätin, että katsotaan nyt, mistä kaikki kohkaa. 1500 tykkäystä tuli vuorokaudessa, matcheja 2 viikon aikana 14. Näistä jokaiselle laitoin viestin samantien matchin jälkeen. Ja kyllä siinä saa mies katsoa peiliin, jos ihmettelee miksi mitään ei synny, jos kolmas viesti on jo sellainen läähpuuhtäälläoissaunanpuhdasta.
Mua ei ainakaan kiinnosta puhua seksistä sen kummemmin, jos en ole koko tyyppiä edes tavannut kertaakaan. Seksiä tulee kyllä sitten kun homma on jotakuinkin vakavampaa ja siihen kumpikin haluaa sitoutua. Yhden illan juttuja saa baareista, jos sellaista kaipaa.
Summasummaarum; ekana päivänä tullut match oli sitten se oikea, ja olemme nyt muuttamassa yhteen kuun vaiheessa. Ikääkin meillä jo 50v ja 47v, eli mitään junnuja ei olla.

No kiva sulle. Ite en ala tinderistä maksamaan.
Olen silti pitänyt profiilin päällä nyt kolmisen vuotta, saanut 8 tykkäystä ja 0 mätsiä. Yhtään läähpuuh viestiä en laittaisi (tai edes voisi laittaa koska 0 mätsiä)
Kerrotko vielä uudestaan kuinka mahtavaa sulla oli siellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korjataan otsikkoa, että naiset ehkä saa tykkäyksiä enemmän kuin miehet, ei matcheja. Itse menin vuosi sitten Tinderiin ja otin sen maksullisen version ja päätin, että katsotaan nyt, mistä kaikki kohkaa. 1500 tykkäystä tuli vuorokaudessa, matcheja 2 viikon aikana 14. Näistä jokaiselle laitoin viestin samantien matchin jälkeen. Ja kyllä siinä saa mies katsoa peiliin, jos ihmettelee miksi mitään ei synny, jos kolmas viesti on jo sellainen läähpuuhtäälläoissaunanpuhdasta.
Mua ei ainakaan kiinnosta puhua seksistä sen kummemmin, jos en ole koko tyyppiä edes tavannut kertaakaan. Seksiä tulee kyllä sitten kun homma on jotakuinkin vakavampaa ja siihen kumpikin haluaa sitoutua. Yhden illan juttuja saa baareista, jos sellaista kaipaa.
Summasummaarum; ekana päivänä tullut match oli sitten se oikea, ja olemme nyt muuttamassa yhteen kuun vaiheessa. Ikääkin meillä jo 50v ja 47v, eli mitään j
Kirjoitinko, että se oli mahtavaa? En, vaan kerroin mikä kokemus siitä itselläni on.

Sulla on kyllä niin ankea asenne, että ehkä se heijastuu jotenkin ulospäinkin
Miten sellaista ihmistä voi ottaa vakavasti elämänkumppania etsiväksi, joka ei edes maksa sovelluksesta?

Summasummaarum; ekana päivänä tullut match oli sitten se oikea, ja olemme nyt muuttamassa yhteen kuun vaihee

Hienosti menee sulla asenne (ei näy kyllä profiilista mitenkään) ja turhautuminen sekaisin.
Tosiaanko luulet että tinderiin mennessä olin yhtä turhautunut tuohon "palveluun". Jos sitä ei olisi olemassa voisi ihmisiin tutustua niinkuin ennenkin eli naamatusten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korjataan otsikkoa, että naiset ehkä saa tykkäyksiä enemmän kuin miehet, ei matcheja. Itse menin vuosi sitten Tinderiin ja otin sen maksullisen version ja päätin, että katsotaan nyt, mistä kaikki kohkaa. 1500 tykkäystä tuli vuorokaudessa, matcheja 2 viikon aikana 14. Näistä jokaiselle laitoin viestin samantien matchin jälkeen. Ja kyllä siinä saa mies katsoa peiliin, jos ihmettelee miksi mitään ei synny, jos kolmas viesti on jo sellainen läähpuuhtäälläoissaunanpuhdasta.
Mua ei ainakaan kiinnosta puhua seksistä sen kummemmin, jos en ole koko tyyppiä edes tavannut kertaakaan. Seksiä tulee kyllä sitten kun homma on jotakuinkin vakavampaa ja siihen kumpikin haluaa sitoutua. Yhden illan juttuja saa baareista, jos sellaista kaipaa.
Summasummaarum; ekana päivänä tullut match oli sitten se oikea, ja olemme nyt muuttamassa yhteen kuun vaihee
Kirjoitinko, että se oli mahtavaa? En, vaan kerroin mikä kokemus siitä itselläni on.
Luulitko että olin kirjaimellinen.
Mahtavalta tuo kuulostaa kun katsoo eri näkökulmasta. Sait nopeaa useita joista löytyiki se oikea. Itse en ole pitkänkään ajan saanut vaihtoehto joista se oikea voisi löytyä.
Vierailija kirjoitti:
Miten sellaista ihmistä voi ottaa vakavasti elämänkumppania etsiväksi, joka ei edes maksa sovelluksesta?
En voi ottaa tosissaan tinder käyttäjää joka maksaa siitä tai mistään IAP:sta sovelluksesta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Miten sellaista ihmistä voi ottaa vakavasti elämänkumppania etsiväksi, joka ei edes maksa sovelluksesta?
Ehkä jostain löytyy tilasto josta voi verrata kuinka suuri osuus maksavista käyttäjistä on miehiä ja naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisihan sitä lähteä ihan baariin iskemään naisia, niinkuin ennen tehtiin.
Nykyaikana naiset haluavat olla baarissa rauhassa ystäviensä kanssa ilman miesten iskuyrityksiä. Paitsi tietysti jos mies on supliikki ja komea eli sellainen, joka saisi tinderissäkin kasan matcheja hetkessä.
Ja mikäs tuossa on mielestäsi muuttunut erityisesti menneisyyteen? Noinhan se on aina ollut.

Rumat sönköt ei ole koskaan kelvanneet naisille.
Suomalainen nainen on itse hylkeen poikanen ja kuvittelee olevansa kuumempi kuin onkaan. Ollaan ylpeitä, koppavia, huono käytöksisiä ja ihan liian yli itsevarmoja. Miehille piiiiiitkä lista toivomuksia ja aina pitäisi toimia pelkkänä lompakkona tai remonttireiskana kaikissa raskaissa töissä tai rakentamisessa. Ei kiitos jätän väliin. Dinderissä ja treffeillä on tullut huomattua, että nainen ei pysty minkäänlaiseen keskusteluun. Tavallista arkea ei kestetä ja viiniä pitäisi lipittää ja matkalle päästä jatkuvasti.

Sithän se on hyvä ettei kukaan heistä halua sinua. Kaikki voittavat
Miksi tinder keskusteluissa aina tuntuu olevan asenne se että miehet on surkeita luusereita jotka kaikki on pitkäaikaistyöttömiä juoppoja hakemassa seksiä ja naiset taas upeita uranaisia ja maailman hoteimpia missejä.
Normaalissa elämässä huomannut että miesten mielestä naiset ovat VÄHINTÄÄN kiinnostavia ja usein jopa haluttavia ja naisten mielestä miehet ovat ENINTÄÄN harmittomia mutta usein ällöttäviä.

Näinpä, vois jokanen vähä säätää kalibrointia. Kaikki naiset ei oo tinderissä tykkäyksen arvosia ja kaikki miehet ei oo hylkäyksen arvosia.
Näin naisilla kevenis se tykkäysvyöry ja miehet sais ees vähä enemmän mahollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Kuolisin tylsyyteen jo swaippailuvaiheessa, jos profiileissa lukee jotain taloista ja autoista. Vasemmalle kaikki jotka kirjoittavat "olen rehti työssäkäyvä" tai "minulla on oma talo ja auto".
Joku rehteys ja työssäkäymisen pitäisi olla ihan perusoletuksena, eikä mitään erityisen ylpeilyn aihetta. Suurin osa ihmisistä käy töissä. Se, että listaat omistamiasi asioitasi ei myöskään anna kovin fiksua kuvaa sinusta.

Ei kait tuollaista laita kuin ne jotka lukee naisten profiileja joissa on lista vaatimuksia taloista ja autoista. En jaksa itse tuollaisia hehkuttaa vaikka kaikki olisikin kunnossa mutta vaatimuksena naisilla olen nähnyt noitan ihan siinä missä pituutta tai tuuheaa tukkaa.
Kiitos huolenpidostasi, olen ihan tiukasti pariutunut perheenisä (en wt-ameeban kanssa).
Kunhan nyt kommentoin täältä sivusta.