Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikan perheessä lainakulut nousivat yli tuhannella eurolla ja lähes kaikesta pitää säästää

Vierailija
14.01.2023 |

Iltasanomien seuraava köyhä perhe Espoosta.

Espoolainen Mika asuu vaimonsa ja kolmen kouluikäisen lapsen kanssa hiljattain valmistuneessa omakotitalossa. Vaimo on töissä varhaiskasvatuksen alalla, Mika yksityisellä puolella. Perhe on hieman keskituloista kotitaloutta parempituloinen.
Taloprojektin takia lainaa on paljon, ja lyhennykset ovat nousseet peräti yli tuhat euroa kuukaudessa.

Se on ihan hurjaa. Palkkataso ei ole vastaavasti noussut, mutta esimerkiksi ruuan hinta on. Meidän pitää ihan tosissaan katsoa, mitä ruokakaupasta ostetaan. Ensimmäistä kertaa tällainen tilanne, että tonnikalapurkkeja katselee, no opiskeluaikoina viimeksi.

Jauhelihaa, kanankoipia, ne ovat halpoja. Kirjolohi on valtavan kallista. Joulupöytään jäi savulohi ostamatta.

Kaupparyhmää on vaihdettu halvempaan.

Mika kertoo, että perhe on joutunut säästämään myös vaatehankinnoissa.

En ole paitojakaan hetkeen ostanut. Alkaa kaulukset jo kulumaan, kohta hihat risaisena varmaan mennään tuolla asiakkaiden kanssa, hän heittää.

Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.

Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.

Joskus olemme jouluna lentäneet pohjoiseen, nyt menimme omalla autolla. Eikä menty hotelliin matkan varrella, vaan siskon luona yövyimme.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009322702.html

Kommentit (1482)

Vierailija
1061/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

[/quote] Tämä.

Me ollaan hyvätuloisia mutta tällä hetkellä on kaikki ylimääräinen kulutus jäissä.

Kaikki kulut nousseet: ruoka, bensa, sähkö yms.

Tällä hetkellä eletään niinkuin pienituloiset, ja kaikesta säästetään, koska ei voi tietää kuinka kauan tämä jatkuu..

Harmittaa äärettömästi pienyrittäjien puolesta jotka joutuvat tämän säästämisen vuoksi sulkemaan ovensa.

En ymmärrä miksi jotkut köyhät ilkkuvat ja ovat vahingoniloisia, miksi? Ettekö tosiaan näe nenäänne pidemmälle?[/quote]

Eivät. Siksi ne ovat köyhiä. 

Vierailija
1062/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuminen Espoossa uudessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi suuri ongelma on asumisen hinta. Kahden työssäkäyvän aikuisen keskimääräisillä tuloilla tulisi saada ostettua/rakennettua kohtuullinen talo perheelleen. Ennen tähän pystyttiin yhden palkalla. Vielä tuota aiemmin kaadettiin hirret metsästä ja talo saatiin pystyyn, vaikka säännöllistä tuloa oli ehkä vain savotta-aikaan. 

Mikan perheellä on tilanne hyvä, koska heillä on mahdollista supistaa kulustustaan vielä lisääkin. Vaikka lastensa harrastuksistakin, jos tarve on ja haluavat säilyttää nykyisen kattonsa. He eivät ole tukia ruinaamassa vaan kertomassa, kuinka korkojen ja kaiken muunkin kallistuminen vähentää heidän kulutustaan. Se taasen vähentää työpaikkoja ja verotuloja. Työttömyys lisääntyy, mutta entistä vähemmän on jaettavaa tukina. Joten tukia on leikattava. Pienituloiset kärsivät.  

Ja Mikan tilanne on hyvin yleistettävissä tavalliseen keskituloiseen lapsiperheeseen, jos osaa katsoa kokonaisuutta eikä kiinnitä huomiota yksityiskohtiin kuten rahasummat tai etelänmatkat. Käytännössä tavallisella keskituloisella asuntovelkaisella perheellä on taloudessa noita asioita joista tinkiä, ja niistä nyt sitten tingitään kun elinkustannukset nousee. Lainat saadaan maksettua, mutta jää ne ostokset, kampaajalla ja kahvilassa käynnit ja hotelliyöt välistä. Voin hyvin samaistua Mikaan, vaikka meillä on lainaa varmaan yli puolet vähemmän eikä ole koskaan harrastettu lentomatkailua. Ei meillä mitään oikeaa hätää ole, vakituiset työt julkisella sektorilla jne., mutta kyllä vähän huolestuttaa mihin tämä tilanne vielä etenee.

Pankkienhan on pitänyt jo vuosia tehdä lainanhakijoille ns. stressitesti 5-6% korolla. Miten Mikalla siis voi olla maksuongelmia vai onko Mika alunperinkin valehdellut tulonsa?

Mikalla EI ole maksuongelmia, hän selviää lainasta vähentämällä ylimääräistä kulutustaan. Koronnousun lisäksi hän selviää muistakin nousseista kustannuksista samalla keinolla. Mutta koska hänen perheensä ei ole ainoa rahankäyttöään järkeistävä, on sillä yhteiskunnallisia seurauksia. Tätä kaikki eivät suostu ymmärtämään, vaikka rautalangasta vääntäisi. Huolestuttavaa, jos monien ihmisten sisälukutaito,  ymmärryskyky ja syy-seurausuhteiden käsittäminen ovat näin heikkoja kuin tässäkin viestikejussa. He kuitenkin äänestävät kohta maallemme uudet päättäjät. 

Mikalla on liian suuret sisuskalut ja nyt harmittaa luopua kerskakulutuksesta ja palata perusasioiden ääreen. Tottakai taantuma aiheuttaa työttömyyttä, niin se on tehnyt ennenkin. Toiset voittaa silti, toiset häviää.

Oletteko oikeasti sitä mieltä, että asuminen omakotitalossa, lomamatkat ja muu vastaava on KERSKAkulutusta?

Asuminen Espoossa 500k uudessa omakotitalossa on. Useat vuosittaiset lomamatkat on. Holtiton lisääntyminen on. Ehjät työpaidat ja savulohi jouluna ei ole. Valintoja valintoja.

Heti olis liikuttavampi juttu, mikäli tämä omakotitalo olisi Vantaalla tai Järvenpäässä. Nyt Mika vaikuttaa snobilta kusipäältä. Taatusti vieläpä ajaa Bemarilla.

Niin tähän oli tarkoituksella haluttu varakkaampi perhe, ihan kertomaan että haasteita on nyt joka yhteiskuntaluokassa. Mutta jutun pointti tuntui monella menevän ohi niin että viuhuu, mikä ei toki vauvapalstalla yllätä ollenkaan.

Mika kuuluu yhteiskuntaluokkaan, joka yleensä rakentaa talon Järvenpäähän tai Mäntsälään. Jos hänellä olisi oikeasti riittävästi rahaa rakentaa uusi talo Espooseen, koronnousu ei yllättäisi.

Mistä hemmetistä tiedät paljonko Mika tienaa ja mihin hänen kuuluisi talonsa rakentaa? Lisäksi rakentaminen maksaa tekisi sen vaikka Pattijoelle, Espoossa vaan todennäköisesti on helpompi saada myydyksi se talo sitten hyvään hintaan, jos hätä tulee.

Pattijoelta Mika olisi saanut uuden karhean asunnon perheelleen alle 150k ja Levillekin olisi alle 500 km matkaa.

Mutta jos Mika olisi rakentanut omakotitalon sinne, niin se olisi silti maksanut jotain 300te vähintään ja myydessä siitä sitten saisi just sen 150te, jos saisi myydyksi.

Tämähän pitkälti riippuu siitä, miten SSABllä ja muulla teollisuudella alueella menee

Odotellaan, kyllä vihervassarit saa tyylillään teollisuuden Suomesta lakkautettua. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1063/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä.

Me ollaan hyvätuloisia mutta tällä hetkellä on kaikki ylimääräinen kulutus jäissä.

Kaikki kulut nousseet: ruoka, bensa, sähkö yms.

Tällä hetkellä eletään niinkuin pienituloiset, ja kaikesta säästetään, koska ei voi tietää kuinka kauan tämä jatkuu..

Harmittaa äärettömästi pienyrittäjien puolesta jotka joutuvat tämän säästämisen vuoksi sulkemaan ovensa.

En ymmärrä miksi jotkut köyhät ilkkuvat ja ovat vahingoniloisia, miksi? Ettekö tosiaan näe nenäänne pidemmälle?

Eivät. Siksi ne ovat köyhiä. 

Pitäisikö itkeä vai nauraa, kun köyhiä, joilla on paljon vähemmän rahaa kuin varakkailla haukutaan. Ryhtykää itse köyhiksi, jos se on niin kivaa.

Yllätys yllätys, nousevat hinnat osuvat paljon pahemmin pienituloisiin, joilla ruoka ja muu välttämättömyys vie suuremman osan tuloista.

Vierailija
1064/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luuletteko, että köyhille on eri hinnat kuin rikkaille?

Ei se ole köyhän vika, jos joku on ottanut tuloihin nähden liian suuren lainan tai ei tajua, että Mäntsälässä asuessa jäisi enemmän rahaa savuloheen ja matkailuun. Tai jos kelpaisi Espoosta edes vähän vanhempi kuin tuliterä uutuuttaan kiiltelevä talo.

Vierailija
1065/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä ihmettelen, miten huonoja paitoja tuo mies ostaa, jos kaikki ovat nyt jo ihan kuluneita muutaman kuukauden jälkeen.

Vierailija
1066/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhanan kallistahan kaikki on, mutta lainan kulut eivät ole kasvaneet vielä lähellekään sitä tasoa, millä pankin olisi ainakin pitänyt tehdä stressitesti.

Niin mutta et taida ymmärtää että kaikki muutkin kustannukset on nousseet. Stressitesti olisi pitänyt oikeasti tehdä jollain 10-15% korolla

Tuosta juuri on kyse, KUKAAN ei ennustanut että kun ruoka kallistuu sen 20%, niin sähkön hinta moninkertaistuu. Pelkkä koronnousu on pieni juttu, tämä kokonaisuus se on mikä on mahdoton.

Meillä on vähän sama meno, lainat saadaan varmasti maksettua eikä kotia myydä, mutta kaikki ylimääräinen on jäissä. Syödään halpaa ruokaa, ei matkustella, ei käytetä mitään palveluja. Työpaikan lounasravintola on vain muisto jne. Ja kun tilanne on sama kaikille keskituloisille, niin ongelmia on tiedossa ja juuri pienyrityksille, niille jotka työllistää. 

Jos meillä olisi hyvät päättäjät, he rajaisivat edes sähkönhintaa kohtuulliseksi, se auttaisi jo montaa. Mutta ei, selfietä kyllä pukkaa.

Justhan on tulossa sähkötuki, vaikka talousasiantuntijat vastustavat.

Kumma kun markkinatalous ei kelpaa oikeistolle vaan valtiota huudetaan aina avuksi. Kun on sähköpula, markkinatalouden lakien mukaan sähkön hinta nousee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1067/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä itse laitoin kaiken ylimääräisen kulutuksen jäihin koronan aikoihin eli silloin jäi pois ravintolat,baarit,yleisötapahtumat ja heräteostokset. 

Palkkani menee siis normaaliin ruokaan,laskuihin,asumiseen sekä auton ylläpitoon. Nyt rahaa jää säästöön kuukaudessa 200-500 euroa.

Olen introvertti joten tykkään olla yksin käytännössä kaiken ajan kun töistä pääsen, se ehkä on syy miksi pystyin jättämään nuo pois? 

Vierailija
1068/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Köyhä on paitsi laiska myös tyhmä, se näistä jutuista näkyy. Luuleeko köyhä, että sossun piikki on aina auki? Tällä menolla loppuu maksajat, ja köyhäkin saa opetella laskemaan elintasoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1069/1482 |

Näiden takia vasemmisto on edelleen olemassa. 

Vierailija
1070/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhanan kallistahan kaikki on, mutta lainan kulut eivät ole kasvaneet vielä lähellekään sitä tasoa, millä pankin olisi ainakin pitänyt tehdä stressitesti.

Niin mutta et taida ymmärtää että kaikki muutkin kustannukset on nousseet. Stressitesti olisi pitänyt oikeasti tehdä jollain 10-15% korolla

Tuosta juuri on kyse, KUKAAN ei ennustanut että kun ruoka kallistuu sen 20%, niin sähkön hinta moninkertaistuu. Pelkkä koronnousu on pieni juttu, tämä kokonaisuus se on mikä on mahdoton.

Meillä on vähän sama meno, lainat saadaan varmasti maksettua eikä kotia myydä, mutta kaikki ylimääräinen on jäissä. Syödään halpaa ruokaa, ei matkustella, ei käytetä mitään palveluja. Työpaikan lounasravintola on vain muisto jne. Ja kun tilanne on sama kaikille keskituloisille, niin ongelmia on tiedossa ja juuri pienyrityksille, niille jotka työllistää. 

Jos meillä olisi hyvät päättäjät, he rajaisivat edes sähkönhintaa kohtuulliseksi, se auttaisi jo montaa. Mutta ei, selfietä kyllä pukkaa.

Justhan on tulossa sähkötuki, vaikka talousasiantuntijat vastustavat.

Kumma kun markkinatalous ei kelpaa oikeistolle vaan valtiota huudetaan aina avuksi. Kun on sähköpula, markkinatalouden lakien mukaan sähkön hinta nousee.

Sähkön hintataso on poliittinen päätös, eikä markkinatalous. 

On päätetty että Pohjoismaat tukevat Saksaa näillä korkeammilla hinnoilla. Jos Nordpool palautettaisi vain Pohjoismaita koskevaksi, meillä menisi oikein hyvin.

Nämä sähkötuet ovat älytön himmeli. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1071/1482 |

Me ollaan kaikki vuorineuvoksia, kyllä meillä on pätäkkää maksaa sähköstä neljä kertaa enemmän kuin saksalaiset! Jos ei oo, maksetaan velkarahalla. Sanna ja co hoitaa.

Vierailija
1072/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Luuletteko, että köyhille on eri hinnat kuin rikkaille?

Ei se ole köyhän vika, jos joku on ottanut tuloihin nähden liian suuren lainan tai ei tajua, että Mäntsälässä asuessa jäisi enemmän rahaa savuloheen ja matkailuun. Tai jos kelpaisi Espoosta edes vähän vanhempi kuin tuliterä uutuuttaan kiiltelevä talo.

Onko sinusta siis hyvä asia että kulut nousee? Vai miksi keskituloinen ei saisi asiasta avautua ilman että sinä olet heti huutamassa että muuta Mäntsälään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1073/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotenkin ei nyt heru sympatiaa, kun itse olen katsellut koko ikäni niitä tonnikalapurkkeja. En koskaan mene ruokakauppaan ilman budjettia. Vaatteita ostan kun on täysin pakko, lähinnä UFFilta ja kirpputoreilta. Roskalava-ryhmistä on jotain tullut hankittua. 

Tässä tapauksessa valinta oli Mikan ja vaimon oma, että ottivat sen ison lainan. Minulla ja monella muulla suomalaisella on kyse mt- ja muista terveysongelmista, joita emme ole itse valinneet ja jotka eivät parane. Laina tulee jossain vaiheessa maksetuksi, ja Mika perheineen asuu omakotitalossa, mikä on jo sinänsä luksusta verrattuna monen muun perheen elämään. Ei tuo arki nyt niin kauhean köyhältä kuulosta, kyse on vaan hyvätuloisesta perheestä joka on tottunut ostamaan kaiken tarvittavan helpolla. Mikalla ei ole mitään käsitystä, mitä elämä oikeasti köyhänä on. 

Vierailija
1074/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan että meidän seinien tapetointi ja maalaus sekä lattioiden vaihto ei ole kovin kohtalokasta remontointia ja aiheuta homehtumista. Ja sillä saa tämän ikäiseen taloon jo ihan uuden ilmeen ja arvokin myyntimielessä hieman nousee kun pinnat päivittää.

Seuraavana vuorossa vessan remontti, budjetti reilu 1000e. Ei paha kun itse tekee. Mutta kun uuden olisi rakentanut ja ammattilaiset tekisi olisi hinta varmaan 7000.

Meillä on myös henkivakuutukset molemmilla jos sattuisi toinen kuolemaan. Ihan sen takia että sitten laina lyhentää sillä itseään jos ei ole enää toista maksajaa.

Kaikilla henkilöillä/perheillä, joilla on lainaa, pitäisi olla henkivakuutus. Sen tarkoitus on helpottaa talousasioita, jos toinen kuolee. Pitää vaan katsoa, että edunsaaja on oikein, esim. avoliitossa.

Myös työkyvyttömyyden (sairaus/tapaturma) varalle saa vakuutuksen, jolloin edunsaaja on itse sairastunut tai vammautunut henkilö.

Käsittäkseni pankit tarjoavat näitä lisäturvia.

Ja joita saa myös vakuutusyhtiön jautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1075/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletteko, että köyhille on eri hinnat kuin rikkaille?

Ei se ole köyhän vika, jos joku on ottanut tuloihin nähden liian suuren lainan tai ei tajua, että Mäntsälässä asuessa jäisi enemmän rahaa savuloheen ja matkailuun. Tai jos kelpaisi Espoosta edes vähän vanhempi kuin tuliterä uutuuttaan kiiltelevä talo.

Onko sinusta siis hyvä asia että kulut nousee? Vai miksi keskituloinen ei saisi asiasta avautua ilman että sinä olet heti huutamassa että muuta Mäntsälään.

Ja Mäntsälässä asuvana sitä vituttaisi, kun keskituloisella olisi kivempi kämppä ja vähemmän itseaiheutettuja ongelmia :D Voisi kadehtia sit lähempää.

Vierailija
1076/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ottaa 400+ tonnin lainan miettimättä millä maksaa normaalit korot, on vaikea tuntea empatiaa. Siinä on ihan itse kuoppa kaivettu täysin tietoisesti.

Ylemmyydentunto on niin rasittavaa. Siellä takahikiällä voi olla vaikea ymmärtää, että +400000 ei ole raha eikä mikään pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilla. 

No jos ei siihen 500k taloon Espoossa ei ole varaa niin täytyy tyytyä johonkin vaatimattomampaan Järvenpäässä.

Kyllä, Järvenpäästä saa uuden omakotitalon reilulla 400k. Jos haluaa halvemman tonttimaan niin suosittelen siirtymään esim Mäntsälään.

Vierailija
1077/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan että meidän seinien tapetointi ja maalaus sekä lattioiden vaihto ei ole kovin kohtalokasta remontointia ja aiheuta homehtumista. Ja sillä saa tämän ikäiseen taloon jo ihan uuden ilmeen ja arvokin myyntimielessä hieman nousee kun pinnat päivittää.

Seuraavana vuorossa vessan remontti, budjetti reilu 1000e. Ei paha kun itse tekee. Mutta kun uuden olisi rakentanut ja ammattilaiset tekisi olisi hinta varmaan 7000.

Meillä on myös henkivakuutukset molemmilla jos sattuisi toinen kuolemaan. Ihan sen takia että sitten laina lyhentää sillä itseään jos ei ole enää toista maksajaa.

Olen sitä mieltä, että jos tekee, niin tekee kerralla ja kunnolla. Eihän tollanen pintaremontointi ole edes mitään remontointia, vaan sisustamista. Järkeä laittaa edes se tonni kun kohta joutuu kuitenkin repimään kaikki auki. Jos olisitte oikeasti fiksuja, niin kattelisitte niitä 00-luvun mosaiikkilattoja ja lasitiilejä vielä muutaman vuoden ja sit kerralla kaikki kunnolla kuntoon vähän isommalla rahalla.

Niin tai sit voi toki ostaa jo heti isommalla rahalla asunnon, jota ei tarvitse hetkeen rempata. Voi nauttia vapaa-ajasta ja ottaa riskin koroista. Sellaista se on, elämä on valintoja.

Vierailija
1078/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhä on paitsi laiska myös tyhmä, se näistä jutuista näkyy. Luuleeko köyhä, että sossun piikki on aina auki? Tällä menolla loppuu maksajat, ja köyhäkin saa opetella laskemaan elintasoa.

Laskemaan mihin? Oikeasti köyhät ihmiset - ja Mika ei ole yksi niistä - ostavat jo nyt vain välttämättömimmän. Ei pysty enempää laskemaan, sitten joutuu jo kadulle. Mutta sinunlaistesi ihmisten takia se on varmaan vain hyvä asia, niin ei sun verorahoistasi tartte maksaa. 

Vierailija
1079/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ei nyt heru sympatiaa, kun itse olen katsellut koko ikäni niitä tonnikalapurkkeja. En koskaan mene ruokakauppaan ilman budjettia. Vaatteita ostan kun on täysin pakko, lähinnä UFFilta ja kirpputoreilta. Roskalava-ryhmistä on jotain tullut hankittua. 

Tässä tapauksessa valinta oli Mikan ja vaimon oma, että ottivat sen ison lainan. Minulla ja monella muulla suomalaisella on kyse mt- ja muista terveysongelmista, joita emme ole itse valinneet ja jotka eivät parane. Laina tulee jossain vaiheessa maksetuksi, ja Mika perheineen asuu omakotitalossa, mikä on jo sinänsä luksusta verrattuna monen muun perheen elämään. Ei tuo arki nyt niin kauhean köyhältä kuulosta, kyse on vaan hyvätuloisesta perheestä joka on tottunut ostamaan kaiken tarvittavan helpolla. Mikalla ei ole mitään käsitystä, mitä elämä oikeasti köyhänä on. 

Miksi Mikalla pitäisi olla käsitystä köyhänä olosta kun hän ja vaimonsa tienaavat hyvin?

Vai onko sinusta tosiaan hienoa että kaikki elämisen kulut ovat nousseet näin paljon?

Vierailija
1080/1482 |
16.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Melkein tekisi mieli sanoa, että kärsikää rikkaat. Täälläkin on paljon snobeja, joita ei köyhien ahdinko kiinnosta. Vain hyvätuloisten ongelmista saa huolestua. Mika valitsi itse asua omakotitalossa ja ottaa ison lainan. Jos perhe asuisi vuokralla kerrostalossa, niin riittäisi paremmin rahaa ruokaan ja vaatteisiin. Elämä on valintoja. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme neljä