Mikä on elämäsi suurin virhe jonka olet tehnyt?
Itselläni se että irtisanouduin 48 vuotiaana tyhjän päälle työpaikasta jossa minua kiusattiin ja rankasti. Olisi vaan pitänyt enemmän purra hammasta ja jatkaa.
Nyt on kaikki mennyttä. Työ, rahat, terveys ja kohta mies ja kotikin.
Kommentit (174)
En osaa sanoa. Kaikki on lopulta suttaantunut parhain päin.
Vierailija kirjoitti:
En äänestänyt oikeaa puoluetta eli perussuomalaisia.
Tämän takia heitä ei voi äänestää. Lapsellinen usko siihen, että yksi "se oikea", sokean ideologinen puolue kääntää jotenkin taikaiskusta koko maailman suunnan. EI. Pysykööt oppositiossa.
Vierailija kirjoitti:
Raiskauksesta alkunsa saaneen lapsen synnyttäminen.
Se etten vastaavassa tilanteessa muuttanut jonnekin kauas ettei lapsen "isä" olisi saanut tietää raskaudesta. Ja tyhmänä vielä suostuin isyystesteihin ja isyyden tunnustamiseen. Lasta en kadu, mutta minulle ja lapselle olisi parempi jos lapsi olisi virallisesti isätön eikä siittäjä tietäisi lapsesta.
Hahmotin elämää noin 20 vuotiaaksi hyvin mutta sitten meni jotakin metsään. Kunnianhimo katosi ja kaikki mureni käsiin johtuen omasta tyhmyydestä. Eli pakko sanoa että elämäni suurin pettymys on minä itse.
Jätin opiskeluaikoina verkostoitumatta. Tilaisuuksia olisi ollut mutta itse en alkoholia juurikaan tuolloin käyttänyt ja kaikki toiminta oli tavalla tai toisella tekosyy tai peruste ryyppäämiselle. Laajemmasta tuttava- ja ystäväpiiristä olisi myöhemmin ollut apua elämässä.
Edellinen parisuhde. Meinasin menettää mielenterveyden ja menetin rahani. Mutta toisaalta ajattelen niin että ilman sitä suhdetta ja eroa en olisi ollut sinkku oikeaan aikaan ja en olisi löytänyt nykyistä miestäni joka on parasta mitä minulle on tapahtunut <3
18 vuotta tapahtuneen jälkeen tämä harmittaa.
Eli lukioiässä menin ihastumaan koulukaveriin, hyvin tultiin juttuun kavereinakin ja jos koulun ulkopuolella nähtiin vaikka kaupassa tai joskus täysi-ikäiseksi tullessa vaikka jollain keikalla livemusiikkia kuuntelemassa niin aina tultiin juttuun, mulla kuitenkin kyti vahvemmat tunteet pinnan alla mitä en vaan ujona tyyppinä saanut sanottua. Lopulta kun sain ja senkin kierrelleen niin hän pahastui ja katkaisi välit ja muutenkin sen jälkeen kadonnut jäljettömiin, ei edes aikansa koulukaverit paljoa tiedä hänen myöhemmistä liikkeistä.
Välillä tämä asia unohtuu, mutta aika ajoin myös palautuu mieleen ja tosiaan syksyllä tulee 18 vuotta välirikosta. Kuitenkin toivoo kun aikaa mennyt, että tulisi tilaisuus selvittää menneet jos tämä tyyppi vielä on olemassa ja tässä maassa tai maapallolla vaikuttaa. Vaikka nekin ajatukset mielessä, että oliko lopulta tosiystävää hän kun noin reagoi silloin, siltikin toivoo jos asiat voisi vielä selvittää. Pidin silloin tätä paljastusta suurena virheenä ja tiedä millaiset välit oisi meillä sittemmin ollut. Oltaisiinko edelleen kavereita vai olisiko jäänyt hyvän päivän tuttavuudeksi eli satunnaisesti vaikka kaupungilla vastaan tullessa oltaisi hetki mukavia juteltu.
Vierailija kirjoitti:
Huonot opiskeluvalinnat. Korkeakouluun olisi pitänyt hakea ja mennä nuorena. Ei tarvitsisi nyt elää kädestä suuhun matalapalkkahommassa, joka ei kiinnosta yhtään. Pienituloisuus karsinut myös potentiaalisia kumppaniehdokkaita aikalailla pois ja yksinään saa elämäänsä elää.
Minä taas kadun, että en ennen yliopistoon menoa opiskellut jotain parin vuoden helppoa tutkintoa. Siihen aikaan yo-merkonomiksi kesti kaksi vuotta. Se ei olisi ollut iso vaiva. Olisin ehkä jo opiskeluaikana saanut sillä keskiasteen tutkinnolla töitä, mutta ainakin olisi joku ammattisuuntautunut todistus plakkarissa. En tajunnut, että yliopistotutkinnolla on työnhaussa vessapaperin arvo, vaikka se on työläämpi kuin keskiasteen koulu. Meillä ei pääse läheskään aina edes oman alan töihin alan opinnoilla, vaikka ne ovat siihen tosi hyvät, vaan niihinkin hommiin otetaan joku tradenomi.
Korkeakoulu kannattaa silloin, jos ala on työllistävä tai jos on ennestään joku hyvä työllistävä tutkinto. Kyllähän sinne vanhanakin voi mennä.
Etten tehnyt itsestäni lapsena lastensuojeluilmoitusta ja että pidin vanhemmat kaikesta ankeudesta ja kaltoinkohtelusta huolimatta elämässäni 30-vuotiaaksi asti.
Jäin asumaan nykyiselle kotipaikkakunnalleni, vaikka täällä ei ollut silloinkaan alani töitä tarjolla. Olisi pitänyt lähteä työn perässä, kun olin vielä nuori ja terve. Nyt en työllisty enää millekään muullekaan paikkakunnalle.
Aloitin mielialalääkkeet nuorena, joista aiheutui vakava autoimmuunisairaus, johon haen nyt hoitoa vaikka väkisin. Terveys on tärkeintä.
Tapasin kiinnostavan miehen joka oli käymässä täällä peräkylässä. Olisi ollut ihan täydellinen, ja jättipotti koska lähestulkoon kaikki vapaat miehet täällä ovat alkkiksia.
Nuoruuden hölmöyksissäni päätin "pelata" vähän, eli flirttasin leikkimielisesti yhden hölmön tutun kanssa samalla kun vinkkailin miehelle silmää, ja ajattelin että koska molemminpuolista kiinnostusta oli, tämä saisi miehen tekemään aloitteen ja jatkettaisiin minun asunnolle niin kuin oltiin jo vihjailtu.
Mies sitten vain kohautti olkapäitään ja poistui taksista kaverinsa. Meni yöksi kaverilleen.
Itkin aamuyöhön saakka. Nähdään aina välillä, aivan upea mies ja tietysti jo varattu. En voi kertoa hänelle asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Tapasin kiinnostavan miehen joka oli käymässä täällä peräkylässä. Olisi ollut ihan täydellinen, ja jättipotti koska lähestulkoon kaikki vapaat miehet täällä ovat alkkiksia.
Nuoruuden hölmöyksissäni päätin "pelata" vähän, eli flirttasin leikkimielisesti yhden hölmön tutun kanssa samalla kun vinkkailin miehelle silmää, ja ajattelin että koska molemminpuolista kiinnostusta oli, tämä saisi miehen tekemään aloitteen ja jatkettaisiin minun asunnolle niin kuin oltiin jo vihjailtu.
Mies sitten vain kohautti olkapäitään ja poistui taksista kaverinsa. Meni yöksi kaverilleen.
Itkin aamuyöhön saakka. Nähdään aina välillä, aivan upea mies ja tietysti jo varattu. En voi kertoa hänelle asiasta.
Heh. Noin on tapahtunut minulle, olen siis mies.
"Tässä olen, tule ottamaan" on iso turn-off. Sellainen nainen katselee ihan eri tyyppistä miestä, jonka kanssa voi leikkiä metsästäjä ja saalis-leikkejä.
En hakenut apua masennukseen.
Se vei n. 15 vuotta elämästä. Kävin töissä mutta vain osapäiväisesti, ja asuin katopaikalla.
Nyt on parempi, mutta tuntuu kuin elämä olisi mennyt hukkaan.
Lähdin uusioperhe kuvioon mukaan. Harmittaa välillä vieläkin menetetyt vuodet.