Helsingin WC-vainaja: Eikö kaupungin virastojen vessoja siivota edes kerran viikossa?
Kuollut oli arvelujen mukaan ollut viraston ruokalan vessassa jopa viikon.
Kommentit (172)
Jos tapaus oli esim. joulun aikaan, voiko olla, että siivousväliä harvennettu?
Tai sitten kun nyt on parjattu jo vartiointiala, niin tasapuolisuuden nimissä todettakoot, että alalla kuin alalla on työntekijöitä, jotka tekee työnsä "niillä välineillä ja resursseilla mitä on käyttöön annettu".
Tunnolliset siivoojat palavat työtaakan alla loppuun, jos haluavat tehdä viimeisen päälle hyvää jälkeä.
Kaikki on nykyään mitoitettu niin minimiin, jopa mahdottomaksi, että jos haluaa yrittää tehdä työt jotakuinkin työajan puitteissa, joutuu karsimaan täydellisyydestä.
Niitä tunnutaan suosivan töihin, jotka tekee "sinne päin" eli mitoitusten rajoissa.
En ihmettelisi, jos töissä on ollut siivooja, mutta on ehkä vain sitten jättänyt tuon väliin ajatellen, että ei häiritse.
Tai sitten vain on jäänyt vahingossa väliin.
En kuitenkaan lähtisi ketään tästä syyttelemään.
Kuka nyt töissä vahtii toisten vessakäyntejä ja menemisiä. Hyvin voin kuvitella, että ajattelisin työkaverin häipyneen lääkäriin ja sairaslomalle, jos on valittanut huonoa oloa. Esimies nyt on ainoa joka olisi voinut ihmetellä, miksi ei ole töissä vai onko ollut useinkin ilmoittamatta poissa. Toisaalta jos ei työajanseurantaa ja voi olla vaikka etänä niin helposti itsenäistä tai liikkuvaa työtä tekevä voisi olla viikon pois kenenkään huomaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siivoojan pitää raportoida eteenpäin, jos kohteessa on jotain huomauttamista. Olkoon sitten vaikka että wc-koppiin ei päästy. Tai pönttö on halki. Kun samaa huomautusta tulee useita kertoja, jonkun pitäisi tajuta tarkastaa kohde.
Eikö siellä kulje vartija läpi talon virastoajan ulkopuolella tarkastamassa ettei ole asiattomia piileskelemässä? Vai ollanko siellä töissä yötä myöten?
Voi jestas, syytä nyt vartijaa tästäkin...
Kuule, ihan riippuu sopimuksesta, mitä sinne on asiakasyritys itse tilannut ja miten kattavasti määritellyt kierrokset.
Voit myös alkaa itse vartijaksi, jos osaat paremmin.
Vierailija kirjoitti:
tämä voi tulla naisille yllätyksenä, mutta käykääpä katsomassa miesten vessoja. niitä ei todellakaan paljon siivota.
Täällä Ruotsissa olemme niin tottuneita yhteisvessoihin ja ikuinen kusen haju seuraa joka paikkaan.Miten miesten virtsa haisee niin pahalle. Oksettaa yhteisvessat eli kuten Laurovo sanoi että tämä on kamalaa ,kun kävi Ruotsissa.
Pitäisikö tässä enemmän huolestua työnantajan työnseurannasta. Viikkoon työntekijä ei ole hengissä, eikä sitä kukaan huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan mieti että jos työkaveri lähtee huonovointisena eikä tule takaisin viikkoon, voisi vähän huolestua että missä on?
Kertoo jotain julkisen puolen työilmapiiristä. Ketään ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siivoojan pitää raportoida eteenpäin, jos kohteessa on jotain huomauttamista. Olkoon sitten vaikka että wc-koppiin ei päästy. Tai pönttö on halki. Kun samaa huomautusta tulee useita kertoja, jonkun pitäisi tajuta tarkastaa kohde.
Eikö siellä kulje vartija läpi talon virastoajan ulkopuolella tarkastamassa ettei ole asiattomia piileskelemässä? Vai ollanko siellä töissä yötä myöten?
Voi jestas, syytä nyt vartijaa tästäkin...
Kuule, ihan riippuu sopimuksesta, mitä sinne on asiakasyritys itse tilannut ja miten kattavasti määritellyt kierrokset.
Voit myös alkaa itse vartijaksi, jos osaat paremmin.
Nyt varmaankin pitäisi vaatia vartioille lisää liksaa, jotta saataisiin parempaa sakkia töihin. Kyllä yhteiskunta auttaa, jos rahasta tulee pula.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siivoojan pitää raportoida eteenpäin, jos kohteessa on jotain huomauttamista. Olkoon sitten vaikka että wc-koppiin ei päästy. Tai pönttö on halki. Kun samaa huomautusta tulee useita kertoja, jonkun pitäisi tajuta tarkastaa kohde.
Eikö siellä kulje vartija läpi talon virastoajan ulkopuolella tarkastamassa ettei ole asiattomia piileskelemässä? Vai ollanko siellä töissä yötä myöten?
Voi jestas, syytä nyt vartijaa tästäkin...
Kuule, ihan riippuu sopimuksesta, mitä sinne on asiakasyritys itse tilannut ja miten kattavasti määritellyt kierrokset.
Voit myös alkaa itse vartijaksi, jos osaat paremmin.
Mikä se sellainen vartija on, joka ei tarkasta vartioimaansa kohdetta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan mieti että jos työkaveri lähtee huonovointisena eikä tule takaisin viikkoon, voisi vähän huolestua että missä on?
Kertoo jotain julkisen puolen työilmapiiristä. Ketään ei kiinnosta.
Menee huonovointisena vessaan, soitetaan ja tyyppi korisee. Mitä tehdään... Ei mitään.
Mahtava asenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siivoojan pitää raportoida eteenpäin, jos kohteessa on jotain huomauttamista. Olkoon sitten vaikka että wc-koppiin ei päästy. Tai pönttö on halki. Kun samaa huomautusta tulee useita kertoja, jonkun pitäisi tajuta tarkastaa kohde.
Eikö siellä kulje vartija läpi talon virastoajan ulkopuolella tarkastamassa ettei ole asiattomia piileskelemässä? Vai ollanko siellä töissä yötä myöten?
Voi jestas, syytä nyt vartijaa tästäkin...
Kuule, ihan riippuu sopimuksesta, mitä sinne on asiakasyritys itse tilannut ja miten kattavasti määritellyt kierrokset.
Voit myös alkaa itse vartijaksi, jos osaat paremmin.
Siivoojiahan tästä koitetaan enemmän syyllistää. Mutta heidän ammattiin ei sentään kuulu kyttäys, niin kuin vartijoiden.

Mikä fantasiatarina tämä nyt on?
Kyllä naistenkin vessat ovat joskus niin törkyisiä että pyörtää ovelta.
Yhdessä lääkärikeskuksen vessassa oli sitä itseään yltympäriinsä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan mieti että jos työkaveri lähtee huonovointisena eikä tule takaisin viikkoon, voisi vähän huolestua että missä on?
Näköjään tuossa porukassa ei paljoa hommat paina jos voi kadota viikoksi ennen kuin joku rupeaa ihmettelemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan mieti että jos työkaveri lähtee huonovointisena eikä tule takaisin viikkoon, voisi vähän huolestua että missä on?
Kertoo jotain julkisen puolen työilmapiiristä. Ketään ei kiinnosta.
Menee huonovointisena vessaan, soitetaan ja tyyppi korisee. Mitä tehdään... Ei mitään.
Mahtava asenne.
Mikä fantasiatarina tämä nyt on?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009320083.html
KUOLLEEN miehen kerrotaan tunteneen olonsa huonovointiseksi työpaikkalounaalla, ja lähteneen käymään vessassa kesken ruokailun. Hän ei selviytynyt sieltä takaisin.
Helsingin Uutisten haastattelema työntekijä kertoo kuulleensa pöytäseurueelta, että miehen perään oli yritetty soittaa.
– Puhelimesta oli kuulunut kuulema korinaa ja yhteys oli katkennut. Seurue arveli hänen menneen sairaalaan, työntekijä kertoi lehdelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea tilanne. Oikeasti koska vaan voisi käydä näin että työkaveri menee vessaan tai jonnekin ja itse menee jonnekin muualle autuaan tietämättömänä että työkaveri on saamassa sairaskohtausta. Voimia sinne kaikille.
meni vessaan koska voi huonosti . olisin huolestunut mihin mies jäi mutta ei ilmeisesti vaivannut muita.
Ei viikkoon vaivannut.tekivätköhän poliisi ilmoituksen kun ei tullut töihinkään. Tässä näkee välinpitämättömyyden .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan mieti että jos työkaveri lähtee huonovointisena eikä tule takaisin viikkoon, voisi vähän huolestua että missä on?
Kertoo jotain julkisen puolen työilmapiiristä. Ketään ei kiinnosta.
Menee huonovointisena vessaan, soitetaan ja tyyppi korisee. Mitä tehdään... Ei mitään.
Mahtava asenne.
Mikä fantasiatarina tämä nyt on?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009320083.html
KUOLLEEN miehen kerrotaan tunteneen olonsa huonovointiseksi työpaikkalounaalla, ja lähteneen käymään vessassa kesken ruokailun. Hän ei selviytynyt sieltä takaisin.
Helsingin Uutisten haastattelema työntekijä kertoo kuulleensa pöytäseurueelta, että miehen perään oli yritetty soittaa.
– Puhelimesta oli kuulunut kuulema korinaa ja yhteys oli katkennut. Seurue arveli hänen menneen sairaalaan, työntekijä kertoi lehdelle.
Olisin soittanut poliisit työkaverina.Koska voi olla että on joutunut pieksetyksi tai ryöstetyksi.
Meillä siivotaan kerran viikossa. Esimies on etänä, itse etänä, ei aina viikkopalavereita jne. Voi olla parikin viikkoa että olen esimiehen kanssa yhteydessä, itsenäinen työ.
Mutta ne työkaverit?? Ihmettelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan mieti että jos työkaveri lähtee huonovointisena eikä tule takaisin viikkoon, voisi vähän huolestua että missä on?
Kertoo jotain julkisen puolen työilmapiiristä. Ketään ei kiinnosta.
Menee huonovointisena vessaan, soitetaan ja tyyppi korisee. Mitä tehdään... Ei mitään.
Mahtava asenne.
Julkisella puolella on kaikki hyvin. Ei mitään parannettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siivoojan pitää raportoida eteenpäin, jos kohteessa on jotain huomauttamista. Olkoon sitten vaikka että wc-koppiin ei päästy. Tai pönttö on halki. Kun samaa huomautusta tulee useita kertoja, jonkun pitäisi tajuta tarkastaa kohde.
Eikö siellä kulje vartija läpi talon virastoajan ulkopuolella tarkastamassa ettei ole asiattomia piileskelemässä? Vai ollanko siellä töissä yötä myöten?
Voi jestas, syytä nyt vartijaa tästäkin...
Kuule, ihan riippuu sopimuksesta, mitä sinne on asiakasyritys itse tilannut ja miten kattavasti määritellyt kierrokset.
Voit myös alkaa itse vartijaksi, jos osaat paremmin.
Siivoojiahan tästä koitetaan enemmän syyllistää. Mutta heidän ammattiin ei sentään kuulu kyttäys, niin kuin vartijoiden.
Jos siivouskierros on päiväsaikaan niin ne kopperot saattaa tosiaan olla käytössä sen minuutin minkä siivooja siellä vessassa touhuaa. Illalla olisi voinut ihmetyttää enemmän, mutta ehkä siivooja vaan kuvitteli että joku humoristi on lukinnut oven takalukkoon eikä hänelle kuulu sen oven avaus.