Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että paljastatte millaisia hirviöitä olette sisimmältänne, totuus tulee ilmi.
Ja vielä parempi, kuinka paljon sivullisilla on hallussaan kuva-, video-, ja äänitallenteita, joita on poliisin halussa ja somessa. Jos vartijat tunnistettavissa ja henkilöllisyys tiedossa. Ja ne säilyvät somessa ikuisesti. Jokainen heistä on julkisesti leimattu ja käytetään heitä vastaan.
Onneksi noissa se kuvanlaatu on niin suttuinen ja surkea ettei niistä tunnista ketään.
Vierailija kirjoitti:
Herkät paniikkihäiriönaiset, ne jotka pelkäävät vähän kaikkea ja ahdistuvat usein. Joskus sitä vain toivoo että syttyisi sota ja saisivat samanlaisen kohtelun kuin Ukrainan Butsassa.
Oletko poliisin tarkkailussa?
Vierailija kirjoitti:
mies ja isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te olette melkoisen yksinkertaisia naisia jos teidän mielestä häirikön pitäisi saada antaa olla paikan päällä eikä sitä saa viedä pois.
Jos viet parkuvan vauvan häirikkönä pois vanhemmaltaan vartijan tai järjestyksenvalvojan työtehtävänä ja tapat sen, saat taatusti siitä ehdottoman vankeustuomion, jopa siinä tapauksessa että vauva jäisi käsittelystäsi eloon.
Onko sulla kuule kaikki ihan hyvin??
Ei tietenkään ole, koska suomessa ihan oikeasti toimii järjestyksen valvojia jotka tulkitsevat https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151085
pykälää 42 kolmatta kohtaa :
"42 § Henkilön poistaminen ja kiinniottaminen
Järjestyksenvalvojalla on oikeus poistaa toimialueeltaan henkilö, joka:
3) uhkaavasti esiintyen, meluamalla, väkivaltaisuudella taikka muulla käyttäytymisellään häiritsee järjestystä; tai
Jos paikalta poistaminen on ilmeisesti riittämätön toimenpide eikä häiriötä tai vaaraa voida muutoin poistaa, järjestyksenvalvojalla on oikeus ottaa henkilö kiinni,"
siten, että ovat oikeutettuja käskyttämään vauvanhoitohuoneessa parkuvia vauvoja, ja käymään käsiksi jos eivät tottele. Koska niinhän tuossa kohdassa lukee. Todellisuudessa on muitakin lakeja ja niissä muita pykäliä, joita myös tulee noudattaa, mutta sen ymmärtäminen on joillekuille aivan liikaa, ei vaan ÄO siihen riitä. Asenne on täysin samanlainen kuin Wagnerin porukallakin.
Järjestysmiehiltä fyysiset oikeudet pois, koska käyttävät niitä aivan liian herkästi.
Ymmärrän ettei heiltä voi koulutuksen lyhyysen ja ilmeisesti uksipuolisiiden takia odottaa enempää. Mutta sitä suuremmalla syyllä oikeuksien kaventaminen on paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies ja isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te olette melkoisen yksinkertaisia naisia jos teidän mielestä häirikön pitäisi saada antaa olla paikan päällä eikä sitä saa viedä pois.
Jos viet parkuvan vauvan häirikkönä pois vanhemmaltaan vartijan tai järjestyksenvalvojan työtehtävänä ja tapat sen, saat taatusti siitä ehdottoman vankeustuomion, jopa siinä tapauksessa että vauva jäisi käsittelystäsi eloon.
Onko sulla kuule kaikki ihan hyvin??
Ei tietenkään ole, koska suomessa ihan oikeasti toimii järjestyksen valvojia jotka tulkitsevat https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151085
pykälää 42 kolmatta kohtaa :
"42 § Henkilön poistaminen ja kiinniottaminen
Järjestyksenvalvojalla on oikeus poistaa toimialueeltaan henkilö, joka:
3) uhkaavasti esiintyen, meluamalla, väkivaltaisuudella taikka muulla käyttäytymisellään häiritsee järjestystä; tai
Jos paikalta poistaminen on ilmeisesti riittämätön toimenpide eikä häiriötä tai vaaraa voida muutoin poistaa, järjestyksenvalvojalla on oikeus ottaa henkilö kiinni,"
siten, että ovat oikeutettuja käskyttämään vauvanhoitohuoneessa parkuvia vauvoja, ja käymään käsiksi jos eivät tottele. Koska niinhän tuossa kohdassa lukee. Todellisuudessa on muitakin lakeja ja niissä muita pykäliä, joita myös tulee noudattaa, mutta sen ymmärtäminen on joillekuille aivan liikaa, ei vaan ÄO siihen riitä. Asenne on täysin samanlainen kuin Wagnerin porukallakin.
😂Hyvä huomio vauva-asiasta.
Uskon että ongelma on johdossa, koska eivät vedä tiukkaa rajaa kiinni ottoihin yms. Käytäntö on vain liukunut, että missä tahansa tilanteessa voidaan huutaa "vastustaa" ja sitten tehdä ihan mitä vain.
En ymmärrä tätä ajattelumaailmaa, että jos vartijat eivät saa käydä käsiksi keneen tahansa, niin he eivät sitten käy käsiksi myöskään oikeasti vaaraa aiheuttamassa oleviin henkilöihin. MITÄ?!
Vallan mukana tulee myös vastuu ja äärimmäiseen voimankäyttöön on oikeus vain hyvin harvoin.
Mokia sattuu ja siksi niin vartijat kuin jopa poliisit ovat saaneet tuomioita, kun ylilyöntejä on tullut.
Ainoa oikea reaktio ja kommentti turvallisuusalan edustajilta olisi tässä ollut pahoittelu kammottavasta virheestä ja siitä käsittämättömästä seikasta, että eivät tienneet mahallaan makuuttamisen olevan vaarallista. Ja tuo tietämättömyys kertoo siitä, miten osaamattoman porukan käsissä vartiointiala on.
Mutta jos ei perehdytä asioihin ja seurata tutkimuksia tai vaikka kokeilla itse, miltä kyseinen pakkokeino tuntuu, niin ehkä sitten voi osiaan käydä niin, että alan kouluttajakaan ei tiedä eikä ymmärrä opettaimiensa toimien vaikutusta.
Ja jos ei keskitytä pitämää huolta voimatoimien kohteena olevan henkilön hyvinvoinnista tai esimerkiksi katsota häntä kertaakaan kasvoihin, niin voihan siinä näemmä sitten käydä niin, että on tarrattu ja ruhjottu ihmistä joka ohhoh, onkin ollut jo 10 minuuttia kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että paljastatte millaisia hirviöitä olette sisimmältänne, totuus tulee ilmi.
Miksi haukut tuolla tavalla toisia hirviöiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että paljastatte millaisia hirviöitä olette sisimmältänne, totuus tulee ilmi.
Ja vielä parempi, kuinka paljon sivullisilla on hallussaan kuva-, video-, ja äänitallenteita, joita on poliisin halussa ja somessa. Jos vartijat tunnistettavissa ja henkilöllisyys tiedossa. Ja ne säilyvät somessa ikuisesti. Jokainen heistä on julkisesti leimattu ja käytetään heitä vastaan.
En ymmärrä tuollaista julkista leimaaminen tarvetta. Enkä ymmärrä mikä tarve on jakaa oikeutta ilman oikeudenkäyntiä. Eiköhän tuo tapaus mene oikeuteen kaikkien osapuolten takia.
Mutta itse haluan puhua yleisesti vartiointikulttuurin ongelmista, joita he tai kouluttajat tai luvan antajat ilmeisesti eivät sisältäpäin näe. Siihen pitää tulla iso muutos ja nopeasti. Kukaan ei väitä etteikö olisi kauhea ammatti rikollisten ja seköpäisten asiakkaiden takia. No ammattikunnan ei missään nimessä pidä täyttää samoja ominaisuuksia. Ei se seköpäinen rikollinen ansaitse suoraa pamputusta ilman oikeuksia.

Jos olet lukenut uutisia, niin ongelma on suurempi kuin tämä yksi tapaus . Ja vaikuttaa että mitään vastuuta tai kynnystä siihen kiinnikäymiseen ei ole.
Itselleni on tullut mielikuva, että kyse on paljon egoilusta. Kukaan ei saa vartijalle sanoa mielipidettään tai selitystään. Se katsotaan vastustamiseksi. Tämä siis on vain oma mielikuvani , mutta en usko olevani ainoa joka näin kuvittelee. Vaikka mielikuva olisi omasta mielikuvituksestani, kannattaa alan tehdä jonkinlaista imagon puhdistusta.
Kyse ei todellakaan ole vain tästä kammottavasta yksittäistapauksesta, vaan paljon suuremmasta ongelmasta. Jo se, että on tultu kertomaan kaiken menneen koulutetun mukaisesti on aivan järkyttävää. Ja kouluttajat ovat nyt kiiruhtaneet kieltämään kertomasta koulutuksen sisällöstä. Ja ne jotka ovat siitä kuitenkin kertoneet, ovat tuoneet julki sen, että koulutuksessa keskitytään takomaan päähän sitä, että vartijalla on aina OIKEUS. Täysin on unohdettu, että on äärimäisen tärkeää seurata voimatoimien kohteena olevan terveydentilaa. Ja sitähän ei tässä tapauksessa tehty ja nainen ehti olla minuuttitolkulla kuolleena puristuksissa. Ja nämä jepet toteavat, että meni oppikirjan mukaisesti.
Onhan tästä nyt jo tullut oikeusoppineiden kommentteja, joissa on todettu, että vartijoilla ei ollut alun alkaenkaan oikeutta poistaa naista eikä varsinkaan käydä häneen käsiksi. Täällä keskustelupalstoilla kuka tahansa voi kirjoitella mitä tahansa, mutta painavampi merkitys on niidem kommenteilla, jotka asioista jotain tietävät. Mm. asianajaja Markku Fredman ja oikeustieteen tohtori ja poliisioikeuden dosentti Henri Rikander ovat huomauttaneet oikeuksien ylittämisestä ja laiminlyönneistä.
Asia ratkaistaan aikanaan käräjäoikeudessa enkä pysty näkemään mitään muuta ratkaisua kuin tuomitseminen vähintään perusmuotoisesta kuolemantuottamuksesta.
Oleellisinta jatkon kannalta on tietenkin vääränlaisen koulutuksen muuttaminen ja se, että vartijoille opetetaan myös kohdehenkilön terveydentilan tarkkailua.
Toivottavasti vankeinhoitolaitoksessa Mr. Hilibili Turja poika hurja, Botswanasta hoonaa poikia huolella kakkoseen vaikka he taitavat pitää siitä.
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei todellakaan ole vain tästä kammottavasta yksittäistapauksesta, vaan paljon suuremmasta ongelmasta. Jo se, että on tultu kertomaan kaiken menneen koulutetun mukaisesti on aivan järkyttävää. Ja kouluttajat ovat nyt kiiruhtaneet kieltämään kertomasta koulutuksen sisällöstä. Ja ne jotka ovat siitä kuitenkin kertoneet, ovat tuoneet julki sen, että koulutuksessa keskitytään takomaan päähän sitä, että vartijalla on aina OIKEUS. Täysin on unohdettu, että on äärimäisen tärkeää seurata voimatoimien kohteena olevan terveydentilaa. Ja sitähän ei tässä tapauksessa tehty ja nainen ehti olla minuuttitolkulla kuolleena puristuksissa. Ja nämä jepet toteavat, että meni oppikirjan mukaisesti.
Kyse on ammatinvalinnasta. Jos et rauhallisesti kestä ihmisiä ja kykene asettautumaan asian yläpuolelle, niin älä hakeudu vartijaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että paljastatte millaisia hirviöitä olette sisimmältänne, totuus tulee ilmi.
Ja vielä parempi, kuinka paljon sivullisilla on hallussaan kuva-, video-, ja äänitallenteita, joita on poliisin halussa ja somessa. Jos vartijat tunnistettavissa ja henkilöllisyys tiedossa. Ja ne säilyvät somessa ikuisesti. Jokainen heistä on julkisesti leimattu ja käytetään heitä vastaan.
En ymmärrä tuollaista julkista leimaaminen tarvetta. Enkä ymmärrä mikä tarve on jakaa oikeutta ilman oikeudenkäyntiä. Eiköhän tuo tapaus mene oikeuteen kaikkien osapuolten takia.
Mutta itse haluan puhua yleisesti vartiointikulttuurin ongelmista, joita he tai kouluttajat tai luvan antajat ilmeisesti eivät sisältäpäin näe. Siihen pitää tulla iso muutos ja nopeasti. Kukaan ei väitä etteikö olisi kauhea ammatti rikollisten ja seköpäisten asiakkaiden takia. No ammattikunnan ei missään nimessä pidä täyttää samoja ominaisuuksia. Ei se seköpäinen rikollinen ansaitse suoraa pamputusta ilman oikeuksia.
Olen eri,mutta miksi sitten uhri ei saanut sitä oikeutta ja turvaa, mitä hänelle Suomen laki antaa? Viimeisillä voimillaan aneli vielä poliisia paikalle, mutta senkin oikeuden vartijat ottivat pois.
Onko naiset ja lapset yleistä riistaa? Ja naiset ansaitsevstkin tulla kuolluksi.
Ja tutkimusten mukaan, myös kansainvälisesten, Suomi on toiseksi vaarallisin maa naiselle, kohdata väkivaltaa ja tulla tapetuksi, suomalaisen miehen käden kautta. Ja suurin osa jää pimentoon.
Ja tätä vielä puolustellaan ja ihannoidaan. Tuokaan nainen ei todistettavasti häirinnyt ketään, vaan syyksi kiinniottoon ja tappamiseen riitti, kun joku mies kuvitteli tunteneensa häirityksi, ilman että molempia osapuolia olisi kuultu asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän tätä casea mietin (aivot sulaa), sitä todennäköisemmältä vaikuttaa, että ilmoituksen vaksille on tehnyt joku kiusallaan. Onko sitten se Eveliinalta lähestymiskiellon saanut mies tai joku vastaava hörhö.
Perustelut tälle. Miten itse toimin/toimit seuraavassa tilanteessa: feissari ahdistelee ja roikkuu hihassa, mitä teen, jatkan matkaani. En soita vartijoita. Liittymämyyjä ahdistelee, jatkan matkaani. Juoppo tai narkki pummaa rahaa, jatkan matkaani. Uskovainen haluaa puhua uskostaan ja tarjoaa esitettään, jatkan matkaani. Häirikkö tönäisee ruuhkassa, alkaa sättiä, jatkan matkaani, pois tilanteesta. Missään näissä tapauksissa ei tule mieleen soittaa poliisia tai vartijoita. Vain jos näen selkeän tappelun, voisin vartijalle vinkata.
Tässä on varmasti takana jotain muuta kuin mitä nyt tiedossa. Ja poliisi on varovainen tiedottamisessa, ettei kansalaisten raivo lähde lapasesta.
En tiedä oletko mies vai nainen, mutta tapasi suhtautua on tyypillistä meille naisille. Näitä tilanteita tulee viikoittain niin paljon, ettei niitä edes rekisteröi enää, saati että hälyttäisi joka kerta vartijaa.
Useille miehille tilanne voi olla eri. Heitä ei välttämättä lähestytä tai häiritä julkisessa tilassa. Joten kynnys puuttua lieväänkin häirintään voi olla matalampi, koska tilanne on niin yllättävä.
Hesarissa oli muistaakseni juttu sukupuolensa vaihtaneesta miehestä, joka kertoi ymmärtävänsä tämän nyt vasta miehenä. Hän oli alkanut esim. muuttaa käytöstään siten, että piti ilta-aikaan etäisyyttä kotiin käveleviin naisiin, koska tunnisti pelon ja tiesi entisenä naisena, miltä tuo pelko tuntuu.
Meidän talossa on juuri sellainen miehiä pelkäävä yksinäinen nainen. Se lähtee pois ulko-ovelta koiransa kanssa jos kukaan mies on siihen kävelemässä ja kadulla menee tien toiselle puolelle 😄 joskus on pakko aina uudestaan katsoa sitä vihaisesti niin näkee joka kerta sen katseen väistelyn
Ja mitähän hauskaa ja vitsikästä tuossa muka on??
No onhan tuo ihan naurettavaa miten aikuinen ihminen pelkää toisia ihmisiä. Onkohan sillä edes kaikki ihan kotona 😅
Viimeisessä Suomen sodassa moni mies pelkäsi jokaista ripsausta, tuntemattoia miehiä, jopa vuosikymmeniä ja moni ei toipuut koskaan. Väkivalta jättää jäljet.
Juttele asiasta jonkun sotaveteraanin kanssa. Heille ei tule nauru, vaan kyynel. Oletko koskaan lukeut Adolf Ehrnrooth kirjallisuutta. Siinä rahvaskin mies voi olla heikko.
Tämä just. Eikä ollut mikään vähäinen asia tai yksittäinen tapaus, vaan niin merkittävä, että mekin jotka ei sodasta tiedetä mitään, ollaan se kuultu, on kirjoitettu aiheesta kirjoja, laulukin tulee mieleen, Wiskarin Tuntematon Potilas. Itse huomaan kyllä miltä väkivallan pelko kropassa tuntuu. Tästä keskustelupalstasta olen toki tehnyt huomion että kaikki ei pelkää väkivaltaa, jotkut jopa pitää siitä, mutta sukupuolesta riippumatta väkivalta voi satuttaa, pelottaa, ahdistaa.
Me ollaan kaikki erilaisia, joillakin ei ole mitään pelkoja, ok, mutta pitääkö sitten aiheuttaa pelkoja niille jotka ovat herkempiä?
Vierailija kirjoitti:
Te olette melkoisen yksinkertaisia naisia jos teidän mielestä häirikön pitäisi saada antaa olla paikan päällä eikä sitä saa viedä pois.
Toivon että puliukko lyö teitä pullolla tai joku nisti tulee ja sylkee hepatiitit naamalle.
Tapettu ei tainnut olla nisti eikä puliukko?
Miten Suomen kaltaisessa sivistys- ja oikeisvaltiossa voi olla vartijointi alalla näin vaatimaton ja ala-arvoinen koulutus, kun huomioi miten paljon heillä lainsäädännössä annetaan oikeuksia ja valtaa, yksityisiin henkilöihin. Myös ihmisen tappamiseen. Ja mikä pöyristyttävää, vartijointi yritys voi itse kouluttaa työntekijänsä, eikä sitä kukaan valvo. Kuka tahansa voi perustaa vartijointi firman ja kouluttaa vartijat.
Koulutus kestää 2 viikkoa (80h) ja osa tunneista voi suorittaa etänä.
Vartijan koulutus 80h
Securitas Oy
Kesto
80 tuntia

Ja noissa "koulutuksissa" ne muistaa painottaa sitä, että kiinniotettu on laitettava heti mahalleen maahan, ja myös pidettävä siinä. Monta vartijaa painamaan polvilla kiinniotettua maata vasten. Ja kädet tottakai rautoihin selän taakse. Siinä ei niiden mukaan ole mitään vaarallista.
Miksi ne vartijat ovat vapaana? Jos ne ei olisi tehnyt noin niin Eveliina olisi ollut hengissä.
Ei kukaan kestä 4 miestä yksin. Ei edes yksi mies. Lapset kin tietää että ei hypätä monta yhden kimppuun. Miten ne edes ajattelin kun ne teki noin?
Onko tämä laillista?