Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.

Vierailija
08.01.2023 |

Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.

Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.

Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.

Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.

Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.

Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.

Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.

Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Kommentit (7218)

Vierailija
321/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut vartijoiden käsittely kevyttä. Ensinäkin koulutus pitäisi olla pidempi. Osa vartijoista on jo kuultu. Mitä lie kertoneet. Miksei huomanneet sitä , että nainen ei hengitä. Vihaksi pistää tuollaiset touhut.

Ja varsinkin kun jättivät raskaana olevan naisen heitteille kun huomasivat ettei enää hengitä ja uhri oli siinä 10 min kunnes sivulliset alkoi elvytyksen. Samat sivulliset sanoi myös vartijoille että käyttävät liikaa voimaa mutta vartijat ei siihenkään reagoineet mitenkään. Siis kuka voi olla niin idiootti ja empatiakyvytön että puolustelee vartijoiden toimintaa jonka seurauksena reklamaatiota tekemässä ollut raskaanaoleva nainen kuoli ja hänen kaksi pientä lastaan jäi ilman äitiä.

Kaikki naisiin ja ulkomaalaisiin kohdistuva väkivalta on näistä oikein. Naisen rai*kaaminen on aina naisen vika, samoin ta**o ja ihan kaikki mitä mies vain keksii naista kohtaan tehdä. Samaan aikaan naiset kehtaavat pillittää mie*vihasta ja puolustaa miehiä kaikessa. Tässä taas näette miesten teot. Se on kumma miten selostatte miten naiset ovat susia, mutta miesten pa*kamainen täysin sa*istinen käytös on aina muiden vika. Kätevää palvoa miestä, kun hänen sairas käytöksensä on aina jonkun muun vika.

Miksi miehiä päästetään vartijoiksi, kun he käyttävät tällaista vihalogiikkaa eivätkä kykene ammattimaiseen käytökseen? :D Saanko minäkin listiä ihmisiä töissäni jos he provosoivat? Ihan turha pillittää jostain ulkomaalaisten rikoksista kun valkoiset miehenne saa toilailla näin.

Mies on naiselle susi! Niitä nimiä ei kannata vaihtaa kun miehillä on oikeus tappaa heti jos vähän provosoi. kai sallitte tuon saman logiikan naisille? Mitä jos nainenkin ta**aisi fyysisesti heikompia (tässä tapauksessa lapsia) joka kerta kun he provosoivat tai eivät käyttäydy?

Miksiköhän meillä on sotia? :D Te heterot olette väkivaltaisia pa*koja.

Vierailija
322/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ollut mitään laillista syytä edes raudoittaa tuota naista, kaksi miestä pystyy taluttamaan naisen ulos jos on tarve.

Poliisi kyllä tietää millaisesta otteeta on kyse.

Maahanvienti ja raudoitus oli täysin turhaa. Väitän, että poliiisi ja syyttäjä tulevat olemaan tämän "tutkijan" kanssa täysin eri mieltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
323/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo asian julkisuuteen tuonut Kokoomusaktiivi Miia Autero on twiitannut asiasta nyt aivan pakkomielteisesti eilen ja tänään. Twiittejä joka parin tunnin välein. Huomaa että vaalit tulossa.

En edes tiennyt kuka hän on, mutta nyt todellakin tiedän olla äänestämättä häntä.

Aivan outoa naaman tunkemista joka tuuttiin. Antaisi nyt poliisille tutkimisrauhan, kun havainnotkin tuntuvat muuttuvan eri medioiden versioissaan.

Toivottavasti joutuu oikeuteen kunnianloukkauksista.

Vierailija
324/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aseeton nainen heitettiin maahan niin että jalat heilahtivat ilmassa?

Kuin olisi jokin sarjamurhaaja, joka täytyy kaikin voimin saada maahan ja vääntää toimintakyvyttömäksi. Liioittelua, suurta liioittelua uhkaan verrattuna. Eikö muutkin tajua kysyä mikä suuri uhka nainen oli kenenkään turvallisuudelle jotta piti tuollai toimia?

Vierailija
325/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

varmasti jokainen on kuullut uhrin huudon, ettei tämä saa happea. Kukaan ei siitä huolimatta tehnyt elettäkään auttaakseen uhria,

Erään tunnetun tapauksen jälkeen aivan jokainen kiinniotettava huutaa, ettei saa happea.

No tämä nainenhan ei selvästi saanut hengitettyä, kun hänen naamansakin pidettiin lattiassa. Ja ihminen alkaa vaistomaisesti rimpuilla kun tulee paniikki että tukehtuu. Luulisi että vartijatkin tämän tietäisivät, mutta näköjään ei. Jos ei alistu tukehtumaan liikkumatta, vartijat pitää huolen että kyllä alistut. Jos siinä sitten tukehdut niin se on voi voi.

Sitten kun olet löytänyt kuvan, missä istutaan naisen selän päällä, voit alkaa etsimään kuvaa, jossa hänen naamaansa pidetään lattiassa.

Kun nainen ihmistenkin kuullen huusi ettei saa henkeä, niin ekö olisi pitänyt helpottaa. Kuvat kertoo kaiken. Hyvä että sivulliset kuvasi, niin ei voi valehdella.

Sinähän se ruudin keksit! Kun kiiniotettu huutaa ettei saa happea, vartijoiden kuuluu aina hellittää hallintaotteitaan niin että kiinniotettu pystyy potkimaan, repimään, raapimaan, lyömään ja ehkä jopa puremaankin niitä sikoja ennen kuin riuhtaisee itsensä irti ja lähtee karkuun - tai ottaa teräaseen esiin ja näyttää vartijaparalle, kuka on kulmakunnan kingi.

Kyllä 4 miestä olisi voinut se verran nousta että henki pääsee kulkemaan. Olihan nainen jo raudoissa. Joka mielle oli yksi raaja. Miksi

Vierailija
326/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ikävä tapaus. Annetaan poliisin tutkia ennen kuin jaellaan tuomioita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
327/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keitäs nämä vauvantappajat ovat? Nimiä!

Vierailija
328/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo asian julkisuuteen tuonut Kokoomusaktiivi Miia Autero on twiitannut asiasta nyt aivan pakkomielteisesti eilen ja tänään. Twiittejä joka parin tunnin välein. Huomaa että vaalit tulossa.

En edes tiennyt kuka hän on, mutta nyt todellakin tiedän olla äänestämättä häntä.

Aivan outoa naaman tunkemista joka tuuttiin. Antaisi nyt poliisille tutkimisrauhan, kun havainnotkin tuntuvat muuttuvan eri medioiden versioissaan.

Se oli Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas jonkin aikaa mutta joutui luopumaan siitä kun vertasi sateenkaari-ideologiaa natsismiin. Että sellainen öyhöttäjä.

Ehdokas rinnasti sateenkaaren ja natsismin: “yltiösateenkaarismi” ääripäänä

Kokoomuksen Espoon kuntavaaliehdokas Miia Autero jakoi Twitterissä ensin kuvan, jossa sateenkaarilippu oli tunnuksena yhdistetty muun muassa kansallissosialistien hakaristiin. Jatkotwiitissään Autero rinnasti keskenään kansallissosialismin ihailun sekä “yltiösateenkaarismin”, joita hän piti ääripäinä.

Kuntavaalit ovat nurkan takana ja ehdokkaat sekä puolueet koettavat hankkia itselleen näkyvyyttä kaikin mahdollisin keinoin. Toisinaan keinot ovat tehokkaampia, toisinaan keinot saavat hieman kylmemmän vastaanoton. Tämän sai torstaina kokea Espoossa Kokoomuksen listoilta ehdokkaana oleva Miia Autero (kok.), jonka jakama kuva rinnasti sateenkaaren symbolna hakaristeihin, Yhdysvaltojen Etelävaltioiden sotalippuun sekä juutalaisten symbolina käyttämään daavidintähteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
329/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut mitään laillista syytä edes raudoittaa tuota naista, kaksi miestä pystyy taluttamaan naisen ulos jos on tarve.

Poliisi kyllä tietää millaisesta otteeta on kyse.

Maahanvienti ja raudoitus oli täysin turhaa. Väitän, että poliiisi ja syyttäjä tulevat olemaan tämän "tutkijan" kanssa täysin eri mieltä.

Kyllä oli, videolta näkee että nainen panee hanttiin vartijoille jotka hänet poistavat kaupasta, toinen vartija menee nurin tämän vuoksi, lisäksi silminnäkijä kertoo että nainen uhkaa palata kauppaan myyjän luokse joka pyysi apua ja vartijat pyytävät naista rauhoittumaan.

Ei ole syytön tuo nainen.

Vierailija
330/7218 |

Aivan outoa naaman tunkemista joka tuuttiin. Antaisi nyt poliisille tutkimisrauhan, kun havainnotkin tuntuvat muuttuvan eri medioiden versioissaan.[/quote

Tuo kokkarihan masinoi koko tämän öyhötyksen noilla twiittailuillaan. Yhdessäkään kuvassa ei näy edes yhtä vartijaa naisen päällä, mutta tämähän öyhötti heti kuinka 5 vartijaa ISTUI naisen päällä...

Mikä lie motiivi moiselle vääristelylle ja hysterian lietsomiselle?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
331/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut vartijoiden käsittely kevyttä. Ensinäkin koulutus pitäisi olla pidempi. Osa vartijoista on jo kuultu. Mitä lie kertoneet. Miksei huomanneet sitä , että nainen ei hengitä. Vihaksi pistää tuollaiset touhut.

Ja varsinkin kun jättivät raskaana olevan naisen heitteille kun huomasivat ettei enää hengitä ja uhri oli siinä 10 min kunnes sivulliset alkoi elvytyksen. Samat sivulliset sanoi myös vartijoille että käyttävät liikaa voimaa mutta vartijat ei siihenkään reagoineet mitenkään. Siis kuka voi olla niin idiootti ja empatiakyvytön että puolustelee vartijoiden toimintaa jonka seurauksena reklamaatiota tekemässä ollut raskaanaoleva nainen kuoli ja hänen kaksi pientä lastaan jäi ilman äitiä.

Nainen oli hullu, uhkaili ja käyttäytyi uhkaavasti. Ei uskonut mitä hänelle sanottiin, ei suostunut odottamaan poliiseja vaan rimpuili ja uhosi.

Tuollainen ihminen äiti???? Ei yhtään lasta tuollaiselle joka noin käyttäytyy.

Mitä sitten vaikka tekisi mitä? Sekö ei ole hullua tappaa fyysisesti heikompaa, raskaana olevaa vielä porukalla? Miksi keskitytte naisen hulluuteen ettekä noiden neljän miehen? Miksi tuollaiset ihmiset saavat toimia vartijoina?

JOS UHRI OLISI MIES, EI KUKAAN LÄSSYTTÄISI TÄTÄ. Tehän syytätte naisia mur*asa silloinkin, kun ette tiedä MITÄÄN HÄNEN KÄYTÖKSESTÄÄN. Heteroiden mielestä mur*a ja rai*kaus on aina naisen vika.

Sinulleko pitäisi suoda lapsia, kun kehut ta**ajia jos joku vähän ärsyttää? Mitä jos tape**aisiin vain kaikki ihmiset jotka aukoo suuta? Oletko harkinnut Pohjois-Koreaan muuttamista? :)

Vierailija
332/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Keitäs nämä vauvantappajat ovat? Nimiä!

Nimi on Miia Autero.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
333/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Osaako joku "asiantuntija" sanoa, pääsenkö hengestäni jos sylkäisen vartijaa päin huomenna?

jos haluat itse rautoihin, niin käy ihmeessä kokeilemassa. Miten itse suhtautuisit siihen että joku tulisi kadulla sylkemään sun päälle, kevyenä sivuhuomautuksena vai hyökkäykysenä?

Vierailija
334/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se raskaanaollut nainen oli 13 kertaa sanonut ettei saa henkeä, siinä oli 13 kertaa liikaa. Se tilanne oli pitkä, 4 vartijaa runnomassa 10 minuuttia raskaanaollutta naista maahan ja istumassa selän päällä kunnes nainen lopetti hengittämisen. Ja kun se tilanne oli saanut alkunsa että naisella ei ollut esittää ostoksesta pankkikuittia joka kuitenkin näkyi tilihistoriassa ja myyjä kutsuu natsivartijat jotka ei osaa selvittää tilannetta keskustelemalla vaan siirtyivät voimakeinoihin ja pakkokeinoihin joita ei olisi edes saanut käyttää ja joita ei olisi tarvittu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
335/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nainen raskaana ja vartijat vei molempien hengen... huh huh!

Vierailija
336/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo asian julkisuuteen tuonut Kokoomusaktiivi Miia Autero on twiitannut asiasta nyt aivan pakkomielteisesti eilen ja tänään. Twiittejä joka parin tunnin välein. Huomaa että vaalit tulossa.

En edes tiennyt kuka hän on, mutta nyt todellakin tiedän olla äänestämättä häntä.

Aivan outoa naaman tunkemista joka tuuttiin. Antaisi nyt poliisille tutkimisrauhan, kun havainnotkin tuntuvat muuttuvan eri medioiden versioissaan.

Se oli Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas jonkin aikaa mutta joutui luopumaan siitä kun vertasi sateenkaari-ideologiaa natsismiin. Että sellainen öyhöttäjä.

Ehdokas rinnasti sateenkaaren ja natsismin: “yltiösateenkaarismi” ääripäänä

Kokoomuksen Espoon kuntavaaliehdokas Miia Autero jakoi Twitterissä ensin kuvan, jossa sateenkaarilippu oli tunnuksena yhdistetty muun muassa kansallissosialistien hakaristiin. Jatkotwiitissään Autero rinnasti keskenään kansallissosialismin ihailun sekä “yltiösateenkaarismin”, joita hän piti ääripäinä.

Kuntavaalit ovat nurkan takana ja ehdokkaat sekä puolueet koettavat hankkia itselleen näkyvyyttä kaikin mahdollisin keinoin. Toisinaan keinot ovat tehokkaampia, toisinaan keinot saavat hieman kylmemmän vastaanoton. Tämän sai torstaina kokea Espoossa Kokoomuksen listoilta ehdokkaana oleva Miia Autero (kok.), jonka jakama kuva rinnasti sateenkaaren symbolna hakaristeihin, Yhdysvaltojen Etelävaltioiden sotalippuun sekä juutalaisten symbolina käyttämään daavidintähteen.

Jahans, että tällainen täti tämä "tärisijä".

Vierailija
337/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nämä syytetyt vartijat voivat olla suht. normaaleja miehiä, eivät välttämättä sadisteja, vaan se mikä tilanteessa olleita 4 (vai viittä) vartijamiestä yhdistää, niin se on tyhmyys. 

He eivät älynneet hoitaa tilannetta paremmin, vaikka 1 närkästyneen naisihmisen tilanne olisi pystytty handlaaamaan muutenkin kuin hänet tahattomasti ryhmärunnussa kuolettamalla, ja kohdehan olisi elossa jopa siitä jos hänen tarkistettavissa oleva terveydentilansa olisi otettu asianmukaisesti huomioon. 

Äärimmäiset voimakeinot tulevat viimeisinä, kun muita keinoja on kokeiltu ja nekin tulee _suhteuttaa_ tilanteeseen ja ihmiseen, lisäksi aina pitää huomioida kohteen terveydentila, esim. kysymällä ja tarkistamalla. 

Nämä vartijat menivät liialliseen voimankäyttöön,  tarvetta näin kovaan ryhmärunttuun ei ollut, lisäksi maahanviennissä ja pitämisessä on ilmeisesti syyllistytty ylimitoitettuun vammauttavaan/kuolemantuottavaan otteeseen (liian kova paine liian kauan keuhkoihin, sydämeen, hengitysteihin, ote ei ole ollut suhteutettu vaan käytetty väärin: liiallinen voimankäyttö), jossa kohde ei ole saanut henkeä, ja lisäksi kohteen terveydentilaa ei ole otettu huomioon mitenkään ei edes tämän itsensä sanoessa ettei saa henkeä, JA ilmeisesti kohdetta ei ole laitettu kylkiasentoon eikä elvytystä ole aloitettu.

Tämä kaikki kertoo siitä, että vartijat ovat toimineet törkeän/ huolimattomasti vastuuasemastaan käsin, kun kuitenkin kajosivat kohteen terveyteen ja henkeen (siihen liittyy vastuuta, ei voi vain kokeilla otteita sinne päin ja unohtaa,  että kyse on elävistä ihmisistä), he eivät olleet ammattimaisia vaan tämä meni aivan väärin. 

Edes sivullisten huomauttaminen kohteen hengen kulkemattomuudesta ja tilanteen liiallisuudesta ei saanut yhdenkään vartijan hälytyskelloja soimaan. 

Typeryyttä. Harkinta/arviointikyvyn puutetta. 

Ei siis välttämättä sadismia vaan ihan vaan tyhmyyttä. "Ei tullut mieleen" tyyppistä töhöilyä, joka nyt näyttäytyy kuolemantuottamuksen kautta. 

Koulutuksessa pitäisi olla moneen kertaan sanottuna näille voimankäytön perusasiat ja äärimmäisten keinojen jättäminen viimeisimmiksi keinoiksi, ja se, että muista suhteuttaa voimasi ja keinosi, varmista kohteen kunto, hoida tilanne hyvin.

En ole asiantuntija,  mutta ihan tavan ihminenkin ymmärtää, mikä on ok ja mikä ei.

Vierailija
338/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se raskaanaollut nainen oli 13 kertaa sanonut ettei saa henkeä, siinä oli 13 kertaa liikaa. Se tilanne oli pitkä, 4 vartijaa runnomassa 10 minuuttia raskaanaollutta naista maahan ja istumassa selän päällä kunnes nainen lopetti hengittämisen. Ja kun se tilanne oli saanut alkunsa että naisella ei ollut esittää ostoksesta pankkikuittia joka kuitenkin näkyi tilihistoriassa ja myyjä kutsuu natsivartijat jotka ei osaa selvittää tilannetta keskustelemalla vaan siirtyivät voimakeinoihin ja pakkokeinoihin joita ei olisi edes saanut käyttää ja joita ei olisi tarvittu.

No voi öyh sentään. Vedä nyt happea välillä.

Vierailija
339/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut mitään laillista syytä edes raudoittaa tuota naista, kaksi miestä pystyy taluttamaan naisen ulos jos on tarve.

Poliisi kyllä tietää millaisesta otteeta on kyse.

Maahanvienti ja raudoitus oli täysin turhaa. Väitän, että poliiisi ja syyttäjä tulevat olemaan tämän "tutkijan" kanssa täysin eri mieltä.

Kyllä oli, videolta näkee että nainen panee hanttiin vartijoille jotka hänet poistavat kaupasta, toinen vartija menee nurin tämän vuoksi, lisäksi silminnäkijä kertoo että nainen uhkaa palata kauppaan myyjän luokse joka pyysi apua ja vartijat pyytävät naista rauhoittumaan.

Ei ole syytön tuo nainen.

Ihan sama onko syytön vai ei, ei se oikeuta silti ammatissa ta**amaan. Vai saanko minäkin ta**aa jokaisen ihmisen joka aukoo päätään? ;) Eikö miehet pysty ratkomaan asioita muuta kuin väkivallalla, edes ollessaan ammatissa? Aika surkeaa miesten puolustelua taas.

Te heterot syytätte naisia siitäkin kun mies hyökkää päälle rai*kaamaan. Kaikki on teistä aina naisen vika, vaikka MITÄÄN TODISTEITA naisten käytöksestä ei olisi.

Kannattaa vähän hillitä tuon miespalvonnan kanssa. Sairaita te heterot olette. Lässytätte miten feministit sortaa teitä vaikka miehet vie henkenne.

Vierailija
340/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo asian julkisuuteen tuonut Kokoomusaktiivi Miia Autero on twiitannut asiasta nyt aivan pakkomielteisesti eilen ja tänään. Twiittejä joka parin tunnin välein. Huomaa että vaalit tulossa.

En edes tiennyt kuka hän on, mutta nyt todellakin tiedän olla äänestämättä häntä.

Aivan outoa naaman tunkemista joka tuuttiin. Antaisi nyt poliisille tutkimisrauhan, kun havainnotkin tuntuvat muuttuvan eri medioiden versioissaan.[/quote

Tuo kokkarihan masinoi koko tämän öyhötyksen noilla twiittailuillaan. Yhdessäkään kuvassa ei näy edes yhtä vartijaa naisen päällä, mutta tämähän öyhötti heti kuinka 5 vartijaa ISTUI naisen päällä...

Mikä lie motiivi moiselle vääristelylle ja hysterian lietsomiselle?

Se on ihan hullu akka ja varsinainen öyhöttäjä. Pitkään ollut huono maine. Yrittää varmaan tällä kohulla ratsastaa päästä Kokoomuksen ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä viisi kuusi