Milloin tajusit lopullisesti jääväsi yksin?

Jo vähän toisella kymmenellä olin sitä mieltä ja sanoinkin sen.

M50+ sinkku

No nyt ihan viimeistään. 18-v asti ollut täysin yksin. Nyt ikää 34 eikä mikään ole muuttunut. Ei kavereita, ei miestä. Ikisinkkuna hautaan.

Hehe. Vissiin tänään. Pakko lähteä taas. En kykene kestämään miesten käytöstä joten nyt en kiduta enää itseäni enkä vie miehiltä arvokasta aikaa elämässä. N52

Osa täällä kuulostaa siltä, että hyötyisi masennuksen hoidosta. Kyllä se masennukselta kuulostaa, jos ei elämä tunnu elämisen arvoiselta. Ja se voi ihan yhtä hyvin iskeä vaikkei olisi sinkku tai yksinäinen.

Useampi kirjoittaa sosiaaalisesta ahdistuksesta, ja kovasti toivoisin, että siihen hakisitte apua. Ihan jo self help, brene brownin tuotanto ja vertaistuki kantaiso pitkälle. Luottamus kun on kaikkien ihmissuhteiden edellytys, ja siihen sisältyy ristiriita, koska luottamus voi rakentua ja kestää, tai sitten murentua. Lopulta on kyse siitä, että luottaa itseensä: selviän vaikka pettyisin ja se tuntuisi ihan helvetiltä.

Olen 34-v ja totaalisen kyllästynyt. Jotenkin uupunut ja käyttänyt kaiken uteliaisuuden, mitä minulla on ollut romanttisiin suhteisiin. Olen pelännyt yksinjäämistä, mutta nyt ajattelen, että se on itsestä kiinni. Ja vaikka haluaisin parisuhteen, niin este sille on juuri nyt se, etten sitä oikeasti taida nyt haluta. En vain jaksa laittaa itseäni likoon.

En silti ajattele, että tämä kestäisi todennäköisesti loppuelämääni. Jossain vaiheessa sitten taas jotain ainakin.

Mielenterveys ja sosiaaliset taidot on ykkösjuttu. Molempiin voi vaikuttaa päivä kerrallaan pienesti.

Olen vasta 45 vuotaim enkä vielä ole tajunnut, että jäisin täysin yksin  tai edes vaille parisuhdekumppania. - Ehkä tuntemukseni olisi eri, jos olisin nyt kokonaan yksin, kun ainakin toistaiseksi itselläni on niin naisia kuin miehiä kavereina ystävinä ja muina läheisinä. 

En niinkään jäänyt, kuin tein tietoisen päätöksen 35 -vuotiaana että haluan elää loppuelämäni yksin. Olin jo ollut avioliitossa ja saanut kaksi lasta ja se oli nähty. Olen paljon onnellisempi ihminen yksin kuin minkäänlaisessa suhteessa. 

Kyllä olen varmaan jo aika lailla heti täysi-ikäistymisen jälkeen tajunnut, että miestä en tule ikinä kädestä pitämään, enkä naista liioin. Tosin yksinhän tässä välttämättä ei tarvi jäädä, lapsia kun voi nykyään hankkia yksinkin.

Ja saattaahan se mieli muuttuakin, enhän minä nyt 27-vuotiaana tiedä, kuinka kovasti olen ukkojen mieleen vaikka muutaman kymmenen vuoden päästä

En ole tajunnut, olen vähän päälle 30. Olen aina ollut sinut "erakkouteni" kanssa, en karta tai pelkää ihmisiä (tulen ihan hyvin toimeen useimpien kanssa, osaan olla sosiaalinen tarvittaessa jne), mutta samalla oma rauha on todella iso asia minulle... Olen kyllä ollut avoimin mielin, että jos joku sopiva kohdalle osuu, niin voin kyllä heittäytyä, mutta en ole koskaan aktiivisesti hakenut kumppania. Ei esim. ole mitään mielenkiintoa mennä näihin deittiappeihin, vaikka todennäköisesti seuraa sieltä löytäisin. Pointti siinä, että tulen ihan hyvin toimeen ilman 'kumppania'.

Ehkä joskus 18-vuotiaana oli vielä ajatuksia, kai jonkinlaisia haaveita että "10 vuoden päästä asun vakaasti kumppanin kanssa" jne jne. Jotenkin tuntuu että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän joku "molemmilla oma koti" tjsp. järjestely kuulostaa mielekkäältä.

Vierailija kirjoitti:

Onko vastentahtoisesti sinkkuja naisia paljonkin? Tuntuu käsittämättömältä, kun sinkkunaisista kuitenkin on niin suuri kysyntä.

Totta kai olisi kysyntää, jos tilaus on vain sängynlämmittäjälle, taloudenhoitajalle ja omaishoitajalle. Jos haluaa enemmän, valinnan varaa voi olla aika vähän, jos lainkaan.

Nelikymppisenä tajusin, että jään ilman parisuhdetta ja ystäviä. Siihen asti jaksoin vielä toivoa ja yrittää.

Kun päätin erota, niin päätin myös etten uutta kumppania halua ellei jotain ihmeellistä satu sitten. 

Joskus kolmekymppisenä kun deittailu vaan ei jaksanut kiinnostaa eikä seksikään tuntunut miltään.

Numerolle 71

Kiitos nauruista, kun tämä on aika surullinenkin ketju, sanasi ovat totisinta totta omastakin mielestäni, hämmästyneenä tämän usein todennut. Ja siis sinkku itsekin jo 30 vuotta.

Sukulaisnainen löysi ensimmäisen poikaystävän kuusikymppisenä, edelleen ovat tyytyväisinä yhdessä yli 80-vuotiaina. Eli parisuhdetta etsivät, aina on tosiaan toivoa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko vastentahtoisesti sinkkuja naisia paljonkin? Tuntuu käsittämättömältä, kun sinkkunaisista kuitenkin on niin suuri kysyntä.

Totta kai olisi kysyntää, jos tilaus on vain sängynlämmittäjälle, taloudenhoitajalle ja omaishoitajalle. Jos haluaa enemmän, valinnan varaa voi olla aika vähän, jos lainkaan.

Valinnanvaraa on vaikka kuinka ihan kunnollisista miehistä, mutta heidän kanssa ei ole "kemiaa".

Nyt 49 vuotiaana kun mieheni rakkaus loppui 28 yhteisen vuoden jälkeen. Itse rakastin ja luulin, että olemme yhdessä aina.

Hirveintä on tämä yksinäisyys ja etätyöt, ystävillä oma elämä johon mahdun todella huonosti enkä siis enää jaksa yrittää. Alkuun yritin ja jossakin vaiheessa ilmaisin myös, että alkaa pääkoppa hajoamaan tähän yksinäisyyteen, mutta yhtään auttavaa kättä ei ilmestynyt. Enkä ole edes tylsää seuraa, enkä pistä ystäviä kuuntelemaan surkeasta tilanteestani vaan nimenomaan kuuntelen mieluummin muiden asioita. Suren ihan tarpeeksi yksin. Ei ole ketään enää.

Lapsen 17v takia yritän jaksaa, mutta rankkaa on. Suru on valtava ja ikävä, mutta myös se että ei ole ystäviä. Olen nyt 7 kk käynyt leffassa yms yksin, mutta se yksin tekeminenkin alkaa ahdistaa.

Pahalta tuntuu täyttää kuukauden päästä 50v, yksin olen silloinkin, ei juhlia eikä ketään kiinnosta.

18 vuotta siten.

Tämäkin ketju on hyvä muistutus siitä että vaikka sen parisuhteen olisi löytänytkin, ei silti kannata elää pelkästään parisuhde kuplassa, kun ihmiset ihan oikeasti  eroavat , jätetään ja petetään niin puoleen jos toiseenkin, nuorenakin voi kuolla, tulee sairauksia ja onnettomuuksia. Kyllä ystävyyssuhteita kannattaa ylläpitää läpi elämänsä, täältäkin sen huomaa että vaikka olisi niitä lapsiakin, niin kyllä aikuinen ihminen tarvitsee myös niitä aikuisia ystäviä. Ystävyyttä kannattaa vaalia ja ylläpitää, lisäksi lähes kakki yhdistykset kärsivät aktiivisten jäsenien puutteesta, kun ihmiset eivät nykyään vaan jostakin syystä "jaksa". Mutta kyllä esim vapaa-ehtoistyö antaa paljon enemmän kuin ottaa, kun vain saa itsensä lähtemään.

Tsekkaa alueesi seurakunnat, SPR, syöpäyhdistykset , sydänyhdistykset, jne, tai jos yhteiskunnan asiat kiinnostavat, katso erilaiset paikalliset poliittiset osastot, harrastuspiirejä löytyy laidasta laitaan, kansalaisopistosta kursseja niin taiteesta, musiikista kuin arkun teko kursseistakin kielikursseihin ja tietokoneen peruskursseihin. Liikuntajuttuja löytyy niin nuorille kuin vanhoillekin. 

Mutta kukaan ei kotoa hae, itte pitää mennä, muuten jää kyllä helposti yksin.

Kun se ainoa mies, jonka olisin halunnut, kuoli. Viimeistään silloin.