Hyvätuloinen sinkkunainen - Helsingin deittimarkkinat olemattomat
Otsikko provokatiivinen, sori siitä.
En halua kuulostaa ylimieliseltä, mutta Helsingin miestarjonta akateemisesti koulutetulle, hyvätuloiselle (ylin tulodesiili) ja varakkaalle sinkkunaiselle on luokattoman huonoa mikäli nainen haluaa tasoisensa miehen. Koulutettuja miehiä ei löydy juuri mistään ja ne vähät koulutetut miehet
- ovat kiinnostuneita ennemminkin yksinkertaisista naisista kuin tasoisistaan yliopistokoulutetuista,
- ovat olleet varattuja opiskeluajoistaan asti tai muutoin löytäneet jo puolisonsa tai
- pyörittävät useita naisia samanaikaisesti.
Olen käynyt muutamilla onnettomilla deiteillä, joilla kaikilla miehen kiinnostus on ennemmin tai myöhemmin lopahtanut kertoessani ammattini. Tämä on onnetonta; missä Helsingissä korkeastikoulutettuja miehiä voi tavata?
-kolmeakymmentä lähestyvä nainen Bulevardin eteläpuolelta
Kommentit (1218)
Olen palstaillut satunnaisesti viimeiset 20v ha en oikeassa elämässä missään kohtaa ole törmännyt tähän akateemisuuden korostamiseen muualla kuin tällä palstalla. Olen itse it-alalla johtavassa asemassa ja mieheni on yritysjohtaja kansainvälisessä pörssiyhtiössä ja etenkään ulkomaalaisten kanssa pyöriessä ketään ei kiinnosta kenenkään maisterintutkinto tai sen puuttuminen. En tiedä mikä kupla täällä vallitsee mutta huvittava se on. Mutta jokainen toki tyylillään, jos tuntuu että on jotenkin oikealla polulla kumppania noilla kriteereillä etsiessä
Ap ei ole kaunis. Kukaan mies ei katoa minnekään, jos näkee akateemisen, rikkaan ja hyvänäköisen naisen. Plus miinus kolmekymppisenä deittailin ja myöhemmin seurustelin suuryritysjohtajan ja IT-miljonäärin kanssa, joilla oli omat tunkintonsa. Deittailin juristia ja dippainssiä. Olet nuori, joten iästä ei kyse. Täytyy olla joku muu syy, ja kun miesten putkiaivoista kyse niin ulkonäkö. Huolimatta omasta tutkinnostani, en milloinkaan lähtökohtasesti pidä ketään viisaampana tai tyhmempänä koulutuksen vuoksi. Itsessään se kertoo jo henkisestä köyhyydestä, että vastaavaa rummuttaa. Jotenkin ap:sta tuli mieleen muutaman vuoden takainen lääkärikäyntini. Nuori (vastavalmistunut, vajaa 30v) naislääkäri mittaili verenpaineita. Se oli korkealla. Hän arvelin tosissaan syyksi, että "valkea takkinsa sen aiheuttaa". Spontaanisti tyrskähdin päin kasvoja, tunnenhan useita lekureitakin kaveripiirissä, että ei se TODELLAKAAN ole syynä mitauslukemiin. Lopun aikaa neito oli naama norsun v..ulla. Nyt on syy peilissä, ei yksin miesten tasossa.
Sinkkunaisina on yli 25-vuotiaan vain ne, joille ei ole perusmies kelvannut. Yli 30-vuotiaat sinkut ovat järjestään supernirsoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet lakinainen niin tekisin suuren kaaren kohdallasi.
Arvaat kai miksiEn osaa arvata, mutta eiköhän tuo olisi Välttelykaaren säännöksissä luettavissa?
Maakaari?

Hmm. Mun miesten "taso", jos siis ap:n kriteereillä eli raha, koulutus ovat nousseet. Alle 25 oli ihan perus autonkorjaaja, nyt neljäkymppäsenä mies varakas ja koulutettu. Et ei se nirsosta (naisella) tai iästä (mies valitsee nuoremman?!) näytä olevan kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Ap ei ole kaunis. Kukaan mies ei katoa minnekään, jos näkee akateemisen, rikkaan ja hyvänäköisen naisen. Plus miinus kolmekymppisenä deittailin ja myöhemmin seurustelin suuryritysjohtajan ja IT-miljonäärin kanssa, joilla oli omat tunkintonsa. Deittailin juristia ja dippainssiä. Olet nuori, joten iästä ei kyse. Täytyy olla joku muu syy, ja kun miesten putkiaivoista kyse niin ulkonäkö. Huolimatta omasta tutkinnostani, en milloinkaan lähtökohtasesti pidä ketään viisaampana tai tyhmempänä koulutuksen vuoksi. Itsessään se kertoo jo henkisestä köyhyydestä, että vastaavaa rummuttaa. Jotenkin ap:sta tuli mieleen muutaman vuoden takainen lääkärikäyntini. Nuori (vastavalmistunut, vajaa 30v) naislääkäri mittaili verenpaineita. Se oli korkealla. Hän arvelin tosissaan syyksi, että "valkea takkinsa sen aiheuttaa". Spontaanisti tyrskähdin päin kasvoja, tunnenhan useita lekureitakin kaveripiirissä, että ei se TODELLAKAAN ole syynä mitauslukemiin. Lopun aikaa neito oli naama norsun v..ulla. Nyt on syy peilissä, ei yksin miesten tasossa.
Mitä ihmettä? Lääkäri arveli että korkea verenpaine johtui tilanteesta - mikä on käsittääkseni erittäin yleistä - ja sinä tulkitset sen aivan käsittämättömällä tavalla?
Kenellä ne tippaleipäaivot oikein onkaan. Te miehet olette kyllä mestareita tulkitsemaan tilanteita aivan päin honkia.
Vierailija kirjoitti:
Olen palstaillut satunnaisesti viimeiset 20v ha en oikeassa elämässä missään kohtaa ole törmännyt tähän akateemisuuden korostamiseen muualla kuin tällä palstalla. Olen itse it-alalla johtavassa asemassa ja mieheni on yritysjohtaja kansainvälisessä pörssiyhtiössä ja etenkään ulkomaalaisten kanssa pyöriessä ketään ei kiinnosta kenenkään maisterintutkinto tai sen puuttuminen. En tiedä mikä kupla täällä vallitsee mutta huvittava se on. Mutta jokainen toki tyylillään, jos tuntuu että on jotenkin oikealla polulla kumppania noilla kriteereillä etsiessä
Naisena et huomaa oikeassa elämässä mitä muut naiset miehiltä vaativat?
Yllättävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei ole kaunis. Kukaan mies ei katoa minnekään, jos näkee akateemisen, rikkaan ja hyvänäköisen naisen. Plus miinus kolmekymppisenä deittailin ja myöhemmin seurustelin suuryritysjohtajan ja IT-miljonäärin kanssa, joilla oli omat tunkintonsa. Deittailin juristia ja dippainssiä. Olet nuori, joten iästä ei kyse. Täytyy olla joku muu syy, ja kun miesten putkiaivoista kyse niin ulkonäkö. Huolimatta omasta tutkinnostani, en milloinkaan lähtökohtasesti pidä ketään viisaampana tai tyhmempänä koulutuksen vuoksi. Itsessään se kertoo jo henkisestä köyhyydestä, että vastaavaa rummuttaa. Jotenkin ap:sta tuli mieleen muutaman vuoden takainen lääkärikäyntini. Nuori (vastavalmistunut, vajaa 30v) naislääkäri mittaili verenpaineita. Se oli korkealla. Hän arvelin tosissaan syyksi, että "valkea takkinsa sen aiheuttaa". Spontaanisti tyrskähdin päin kasvoja, tunnenhan useita lekureitakin kaveripiirissä, että ei se TODELLAKAAN ole syynä mitauslukemiin. Lopun aikaa neito oli naama norsun v..ulla. Nyt on syy peilissä, ei yksin miesten tasossa.
Tulkitsen sen kuten asia oli. Sen jälkeen tämä lääkärinainen suutuksissaan jatkoi tilannetta noloilla kommenteilla, yksityisyydensuojan vuoksi jätetään omaan arvoonsa niin medikaalihistoria kuin tilannekin. Se siitä. Lääkäreillä ei näytä olevan kykyä ymmärtää olevansa asiakaspalveluammatissa. Kuten näiden lääkäriystävienikin kanssa on todettu, onneksi jotkut sosiaalisesti kykeneviä, ammatti siinä kuin muutkin. On hyviä ja huonoja ja nykyisen lääkäripulan takia huonotkin työllistyvät. Julkisen puolen terveyskeskusen vastavalmistunut on sieltä heikommalta puolelta, paremmilla yksityiset työllistäjät, PhD tai oma yritys.
Mitä ihmettä? Lääkäri arveli että korkea verenpaine johtui tilanteesta - mikä on käsittääkseni erittäin yleistä - ja sinä tulkitset sen aivan käsittämättömällä tavalla?
Kenellä ne tippaleipäaivot oikein onkaan. Te miehet olette kyllä mestareita tulkitsemaan tilanteita aivan päin honkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei ole kaunis. Kukaan mies ei katoa minnekään, jos näkee akateemisen, rikkaan ja hyvänäköisen naisen. Plus miinus kolmekymppisenä deittailin ja myöhemmin seurustelin suuryritysjohtajan ja IT-miljonäärin kanssa, joilla oli omat tunkintonsa. Deittailin juristia ja dippainssiä. Olet nuori, joten iästä ei kyse. Täytyy olla joku muu syy, ja kun miesten putkiaivoista kyse niin ulkonäkö. Huolimatta omasta tutkinnostani, en milloinkaan lähtökohtasesti pidä ketään viisaampana tai tyhmempänä koulutuksen vuoksi. Itsessään se kertoo jo henkisestä köyhyydestä, että vastaavaa rummuttaa. Jotenkin ap:sta tuli mieleen muutaman vuoden takainen lääkärikäyntini. Nuori (vastavalmistunut, vajaa 30v) naislääkäri mittaili verenpaineita. Se oli korkealla. Hän arvelin tosissaan syyksi, että "valkea takkinsa sen aiheuttaa". Spontaanisti tyrskähdin päin kasvoja, tunnenhan useita lekureitakin kaveripiirissä, että ei se TODELLAKAAN ole syynä mitauslukemiin. Lopun aikaa neito oli naama norsun v..ulla. Nyt on syy peilissä, ei yksin miesten tasossa.
Mitä ihmettä? Lääkäri arveli että korkea verenpaine johtui tilanteesta - mikä on käsittääkseni erittäin yleistä - ja sinä tulkitset sen aivan käsittämättömällä tavalla?
Kenellä ne tippaleipäaivot oikein onkaan. Te miehet olette kyllä mestareita tulkitsemaan tilanteita aivan päin honkia.
Jep, mahtava esimerkki siitä miten naisviha syövyttää aivot ja lopulta henkilö ajaa omilla virhetulkinnoillaan itsensä ikuiseen sinkkuuteen. (Inb4: Toimii miehiä vihaavilla naisilla ihan samoin.)
Jokaisen kannattaa ensisijaisesti huolehtia omasta katkeroitumisestaan ja pyrkiä välttämään sitä viimeiseen asti. Muiden käytös kannattaa tulkita aina suopeimmalla mahdollisella tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet lakinainen niin tekisin suuren kaaren kohdallasi.
Arvaat kai miksiEn osaa arvata, mutta eiköhän tuo olisi Välttelykaaren säännöksissä luettavissa?
Maakaari?
Vanhassa Maakaaressa oli kyllä siat metsässä mainittu, mutta onhan se törkeätä yleistää sitä koskemaan juristinaisia.
Ap:n taso ei vain riitä. Mitään muuta syytä miehen puutteeseen ei ole.
Vierailija kirjoitti:
No mikä se ammatti on? Itseäni kiinnistavat vain stem-naiset. Sieluttomat kauppis ja oikkislortot roskikseen
Stemmi-naisilla ei ole yhtään sen parempi asema markkinoilla. Sepä miehiä vasta risoo jos on tekniseati taitava nainen jolle ei voi päteä, "katso tässä on sähköä" tyylisesti. Been there, done that, yksin olen jäänyt.
Vierailija kirjoitti:
Ap ei ole kaunis. Kukaan mies ei katoa minnekään, jos näkee akateemisen, rikkaan ja hyvänäköisen naisen. Plus miinus kolmekymppisenä deittailin ja myöhemmin seurustelin suuryritysjohtajan ja IT-miljonäärin kanssa, joilla oli omat tunkintonsa. Deittailin juristia ja dippainssiä. Olet nuori, joten iästä ei kyse. Täytyy olla joku muu syy, ja kun miesten putkiaivoista kyse niin ulkonäkö. Huolimatta omasta tutkinnostani, en milloinkaan lähtökohtasesti pidä ketään viisaampana tai tyhmempänä koulutuksen vuoksi. Itsessään se kertoo jo henkisestä köyhyydestä, että vastaavaa rummuttaa. Jotenkin ap:sta tuli mieleen muutaman vuoden takainen lääkärikäyntini. Nuori (vastavalmistunut, vajaa 30v) naislääkäri mittaili verenpaineita. Se oli korkealla. Hän arvelin tosissaan syyksi, että "valkea takkinsa sen aiheuttaa". Spontaanisti tyrskähdin päin kasvoja, tunnenhan useita lekureitakin kaveripiirissä, että ei se TODELLAKAAN ole syynä mitauslukemiin. Lopun aikaa neito oli naama norsun v..ulla. Nyt on syy peilissä, ei yksin miesten tasossa.
Voi olla kaunis ja vaikka mitä mutta jotain puuttuu, ehkä se lämminsydäminen naisellisuus.
Odotas kun rupsahdat oikein kunnolla kymmenen vuoden päästä, niin sitten et kelpaa edes duunareille.
Naisten vanheneminen on parasta maailmassa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:ta. Vapailla markkinoilla on vain maalta muuttaneita luottotiedottomia duunareita/työttömiä ja hulluja.
Niin on myös Lontoossa, Pariisissa, Tukholmassa, ja kaikissa muissakin länsimaisissa kaupungeissa eli muutto ei auta, ainoastaan kilpasisaret vaihtuu.
Tallinnalais- ja tukholmalaiskaunottaret vievät kyllä paikallisen mieseliitin.Ongelma ei ole maantieteellinen, joten sillä ei ole maantieteellistä ratkaisua.
Sinkuksi jää, ja jos ei ole sinkkukavereita omista piireistä niin yksinäisyyttä on luvassa.
Kyllä hakualueen laajentaminen ainakin minulla on vaikuttanut todella positiivisesti tuloksiin.
Pariutuminen esitetään tällä palstalla usein palikkamaisesti jonkinlaisena markkina-arvoon perustuvana kilpajuoksuna. Todellisuudessa erityisesti fiksujen ihmisten pariutuminen on itselle sopivan kumppanin etsimistä, ja sopivuuteen vaikuttavat tuhannet erilaiset persoonallisuuteen ja historiaan liittyvät tekijät - ei niinkään ko. henkilön haluttavuus muiden ihmisten silmissä. Kun etsii laajemmasta joukosta (jotka perusspeksien osalta ovat itselle sopivia), tällainen sopiva kumppani löytyy totta kai todennäköisemmin.
Tällainen pariutuminen ei ole pakkopullaa, jossa huonoista vaihtoehdoista valitaan kovalla kiireellä vähiten huono sen mukaan mihin oma "markkina-arvo" riittää, vaan kaltaiseni ihmiset elävät tyytyväisinä sinkkuelämää kunnes se ihan oikeasti sopiva kumppani löytyy. Tilannetta ei siis heikennä se, että "kilpailijoita" on enemmän, koska kilpailijoiden määrä ei vaikuta mitenkään minun ja potentiaalisen kumppanin yhteensopivuuteen, ja pari muodostetaan vain aidosti sopivan kanssa.
t. 466
Fiksu viesti ja ajattelen ihan samalla tavalla.
Tosin olet mielestäni ymmärtänyt hiukan väärin tuon markkina-arvon. Sehän ei kerro sopivuudesta yhtään mitään, vaan ainoastaan potentiaalisista kumppaneista eli tarjonnasta. Joillakin on kysyntää enemmän kuin toisilla eli markkina-arvo kuvaa sitä vain.
Hassua on se, että monet palstan markkina-arvoteoreetikoista eivät millään tahdo uskoa, että arvoa ei kukaan määritä itse. Sen tekevät muut, ne "ostajat".
Se on juurikin näin. Ja Tinder (ja vastaavat) laskevat sen sinun puolestasi.
Jos saat paljon matchejä, niin tasosi on korkeampi.
Mutta heteromiehiä ei pidä verrata matchien määrässä heteronaisiin. Ostajathan, jotka määrittävät tasosi, ovat eri henkilöitä.
Siten 1000 matchiä naisella/kk voi vastata esim. 30 matchiä miehellä/kk. Tästä voisi joku tehdä ihan tilastotieteellistä tutkimusta, huomioiden mies/nais epäsuhdan käyttäjämäärissä tietenkin.
Tinder voi tietty olla suuntaa-antava, mutta minusta se ei kuitenkaan ihan täsmälleen kerro MA:sta, vaan vasta livenä tapaaminen. Siihen on monta syytä kuten se, että tietoa biossa on liian vähän eikä se vastaa aina tosiasioita. Käyttäjämäärien epäsuhta ei myöskään anna oikeaa tulosta (enemmän miehiä kuin naisia). Naisten suurempi valikoivuus myös vaikuttaa tulokseen samoin kuin miesten halu aloittaa kevyempi seksisuhde, jolloin tykkäys on herkemmässä.
Siksi minusta ei kannata liikaa masentua eikä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, jos Tinderistä ei löydy ketään. Toki se on ongelma, kun nykyisin kuulemma livenä ei edes ole välttämättä sopivaa lähestyä ketään esimerkiksi baarissa? Näin ainakin olen kuullut väitettävän.
Yksilön osalta tilasto ei tietenkään koskaan kerro mitään, mutta koska dataa on esim. Tinderissä paljon, niin tilastollisesti mainitsemasi datatyypit voidaan huomioida helposti.
Samaahan se Tinderin algoritmi taustalla tekee.
Ette kai te Tinderin käyttäjä oikeasti luule tekevänne jotain valintoja 😂 Ei, teidän profiilin on on algoritmi valinnut esiteltäväksi muille (eli yksilön taso on määritelty taustalla jos valmiiksi)
Luuletteko muuten, että Tinder ei käyttäisi teidän tason määrittelemiseen kaikkia tietolähteitä mitä teillä Internetissä on. Nimittäin käyttää
En ole ikinä käyttänyt Tinderiä, mutta lapseni on. Jos Tinder käyttäisi kaikkia netin tietolähteitä, ei lapseni varmasti käyttäisi sitä, hän on nimittäin koodari.
Miten sun lapsen ammatti mihinkään Tinderiin liittyy. Ei mitenkään. Iso osa koodareista on ihan tavantallaajia, ei ne ymmärrä algoritmeista tai tilastotieteestä mitään - eikä tarvitsekaan.
En monikaan tiedä miten sähköauton voimansiirto toimii, ja silti moni sellaisella autolla ajaa.
Mun lapseni sattuu ymmärtämään juuri noista ja isänsäkin on jälkimmäisen asiantuntija. Mutta siihenhän tää asia ei edes liity, vaan tietoturvaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n taso ei vain riitä. Mitään muuta syytä miehen puutteeseen ei ole.
Deittimarkkinoitahan hän valitteli, ei varsinaista miehen puutetta. Voi olla hyvät miehet käyty läpi ilman parisuhdetarkoitusta.
Sun pitää etsiä ulkomaalaista miestä.
85% suomalaisista miehistä on tavisjuntteja. Ja niistäkin tuon ikäisistä jo puolet varattu.
Jos haluat fiksun, kunnioittavan , koulutustasi ja elämänkokemustasi arvostavan miehen, ei-suomalaisista löydät sen huomattavasti nopeammin.
Elikkä kv-ympyröihin lähde.
Helsingissä ei kyllä ole mitään vientiä myöskään hyvätuloiselle miehelle, jos ei ole komea.
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää etsiä ulkomaalaista miestä.
85% suomalaisista miehistä on tavisjuntteja. Ja niistäkin tuon ikäisistä jo puolet varattu.
Jos haluat fiksun, kunnioittavan , koulutustasi ja elämänkokemustasi arvostavan miehen, ei-suomalaisista löydät sen huomattavasti nopeammin.Elikkä kv-ympyröihin lähde.
Taas joku kertomassa, että ongelma olisi maantieteellinen.
Vinkki: ei ole.
Ei suominaisen ulkonäöllä ole mahdollisuuksia muihin kuin britteihin