Miksi 45-60v naisille tulee aina se "alan elää itselleni"-vaihe?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvaamasi ilmiö kuuluu elämänkaaren psykologiaan riippumatta siitä, onko lapsia vai ei. Noin viisikymppisenä ihminen alkaa kasvaa yhä enemmän omaksi itsekseen ja tutustuu myös omiin varjopuoliinsa. Tämä kasvu edellyttää kykyä tehdä töitä itsensä kanssa.

Miehet ratkaisevat yleensä asian ottamalla eron lihoneesta ja rupsahtaneesta vaihdevuosihullusta vaimostaan ja ottamalla uuden, itseään puolta nuoremman kauniin ja timmin vaimon. Jotkut myös ostavat harrikan tai lähtevät maailmanympäripurjehdukselle.

Nainen rupsahtaa, jos mies tekee hänet onnettomaksi. Onneksi oma puolisoni on aina tuonut esiin sen, että olen hänen silmissään seksikäs upea nainen. En ole lihonut yhtään liittomme aikana. Meillä on aina ollut myös omat harrastukset ja liikunta on säilynyt osana elämääni nuoruudesta lähtien. Olen myös tasaisen tyytyväinen, kun tässä suhteessa on hyvä olla. Olemme jo 50+. Happy Wife -happy life.

Lapset on aina etusijalla. Kun lapset on aikuisia niin voi itse tehdä mitä haluaa. Mutta ethän sinä lapsettomana sitä ymmärrä.

Naiset happanee kuin vanha maito viidenkympin korvilla. Niistä kannattaa silloin pysyä erossa.

Vierailija kirjoitti:

Naiset happanee kuin vanha maito viidenkympin korvilla. Niistä kannattaa silloin pysyä erossa.

Taitaapa se hapantuminen tapahtua miehissä, kun testosteronitasot romahtavat. Itse olin ainakin ruuhkavuosina kireä ja nyt 50+ ikäisenä onnellinen ja huoleton.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä osa tekee lapsia saavuttakseen satatusta. Sitten kun lapset lentävät pesästä uhriudutaan siitä omasta valinnasta ja kovaan ääneen meuhkataan, että NYT minä alan elämään itselleni. Ei tajuta että on eletty itselle koko ajan. Omista valinnoista uhriutuminen on vähän huvittavaa.

Totta turiset. Esitetään asia niin, että lapsia oli pakko tehdä ja nyt se on lusittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loppu kirjoitti:

Moni nainen kyllästyy piikana olemiseen. Laiska ukko ei ota tarpeeksi vastuuta kodin töistä. On pakko tehdä itse, jotta talossa voi asua ja perhe saa ruokaa. Äijä huolehtii vain omasta vatsastaan. Nyt 51-vuotiaana olen alkanut suunnitella eroa. En jaksa enää huolehtia lähes yksin taloustöistä ym. palkkatyön lisäksi. Helpompaa olisi asua yksin!

Ihan oikeastiko meinaan ettei miehesi tee mitään? Kukas tekee teillä lumityöt? Nurmikonleikkuun? Polttopuuhommat? Erilaiset pienet rakennus- ja remontointihommat? Painavien tavaroiden siirrot (40 kg ja siitä ylöspäin)? Mattojen tamppaukset? Ilmanvaihtokoneen suodattimenvaihdot?

Ei siinä mitään jos kerran haluat olla yksin, parisuhde on vapaaehtoinen. Mutta veikkaan että aika monessa perheessä se "ei tee mitään" mies tekee noi hommat vaan hän ei tee asiasta numeroa.

Olen nainen ja asun yksin omakotitalossa. Leikkaan nurmikon, teen lumityöt ja pilkon polttopuut. Rakennus-ja remonttihommista vastaa ammattilaiset, joille maksan palkan. Olen lääkäri, en kirvesmies. . Painavien tavaroiden siirtoa ei ole tullutkaan eteen, mutta eikö sellaiseen voi tilata muuttofirman.

Hyvä, sitten sinä olet tietoinen asiasta ja pärjäät sen kanssa. Kaikki muut eivät ole samassa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne on varmaan ne stressaavat meta työt!

Koitapa sitten tehdä niitä.

Sana metatyö on harhaanjohtava. Loppuviimein kyse on vastuun ottamisesta siitä, että oleelliset asiat tulevat hoidetuksi. Eli nainen on usein parisuhteen toimitusjohtaja, ja mies usein "vain töissä täällä".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvaamasi ilmiö kuuluu elämänkaaren psykologiaan riippumatta siitä, onko lapsia vai ei. Noin viisikymppisenä ihminen alkaa kasvaa yhä enemmän omaksi itsekseen ja tutustuu myös omiin varjopuoliinsa. Tämä kasvu edellyttää kykyä tehdä töitä itsensä kanssa.

Miehet ratkaisevat yleensä asian ottamalla eron lihoneesta ja rupsahtaneesta vaihdevuosihullusta vaimostaan ja ottamalla uuden, itseään puolta nuoremman kauniin ja timmin vaimon. Jotkut myös ostavat harrikan tai lähtevät maailmanympäripurjehdukselle.

Nainen rupsahtaa, jos mies tekee hänet onnettomaksi. Onneksi oma puolisoni on aina tuonut esiin sen, että olen hänen silmissään seksikäs upea nainen. En ole lihonut yhtään liittomme aikana. Meillä on aina ollut myös omat harrastukset ja liikunta on säilynyt osana elämääni nuoruudesta lähtien. Olen myös tasaisen tyytyväinen, kun tässä suhteessa on hyvä olla. Olemme jo 50+. Happy Wife -happy life.

Onkohan se todellakin niin, että nainen on aivoton ja hänen elämänsä ja ulkonäkönsä riippuu siitä miehestä? Mä olen jotenkin pitänyt naisia vähän parempina, vaikka vastuu omista asioista yritetään usein ulkoistaa sille miehelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.

Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.

Lasten onnellistuttava vaikutus on osoitettu tutkimuksissa.

Varmaan koskee niitä, jotka lapsia ovat halunneetkin.

Nykypäivänä lapsia ei tarvitse tehdä muiden kuin niiden jotka ovat halunneet. Mutta vertailussa lapsettomiin (riippumatta syystä), vanhemmat ovat onnellisempia. Yksilötasolla voi tietysti olla toisin, mutta tilastot sanoo näin.

Se mitä tilastot sanovat, eivät välttämättä ole koko totuus. Kuka tahansa voi vastata kyselyihin mitä haluaa. Lapsia hankkineet ehkä haluavat mieltää itsensä onnellisiksi siksi, koska lapsia ei voi perua.

Ja kun ei voida myöntää, sanotaan että aletaan elää vihdoin itseään varten.'

Mä olen kyllä ollut vilpittömän onnellinen ja iloinen lapsistani aina. Olen itse ainokainen joten halusin elämää ja hulinaa ympärilleni. Vaikka on joskus ollut taloudellisesti tiukkaa - hyvinkin vaikeita aikoja, lapset on olleet mulle suuri ilo. Ja tietty rakas mies jonka kanssa tämä sirkus on jaettu:) Nyt nautimme kahdestaan olosta ja ns omasta elämästä johon lapset ja lastenlapset toki tiiviisti kuuluvat. Mutta meidän ei enää tarvitse miettiä koulujen lomia tms kun suunnittelemme omia menojamme. Ystävien merkitys on korostunut ja vanhoja ystävyyssuhteita herätelty henkiin uudelleen uusien lisäksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.

Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.

Lasten onnellistuttava vaikutus on osoitettu tutkimuksissa.

Varmaan koskee niitä, jotka lapsia ovat halunneetkin.

Nykypäivänä lapsia ei tarvitse tehdä muiden kuin niiden jotka ovat halunneet. Mutta vertailussa lapsettomiin (riippumatta syystä), vanhemmat ovat onnellisempia. Yksilötasolla voi tietysti olla toisin, mutta tilastot sanoo näin.

Se mitä tilastot sanovat, eivät välttämättä ole koko totuus. Kuka tahansa voi vastata kyselyihin mitä haluaa. Lapsia hankkineet ehkä haluavat mieltää itsensä onnellisiksi siksi, koska lapsia ei voi perua.

Ja kun ei voida myöntää, sanotaan että aletaan elää vihdoin itseään varten.

'

Mä olen kyllä ollut vilpittömän onnellinen ja iloinen lapsistani aina. Olen itse ainokainen joten halusin elämää ja hulinaa ympärilleni. Vaikka on joskus ollut taloudellisesti tiukkaa - hyvinkin vaikeita aikoja, lapset on olleet mulle suuri ilo. Ja tietty rakas mies jonka kanssa tämä sirkus on jaettu:) Nyt nautimme kahdestaan olosta ja ns omasta elämästä johon lapset ja lastenlapset toki tiiviisti kuuluvat. Mutta meidän ei enää tarvitse miettiä koulujen lomia tms kun suunnittelemme omia menojamme. Ystävien merkitys on korostunut ja vanhoja ystävyyssuhteita herätelty henkiin uudelleen uusien lisäksi Niin olet elänyt itseäsi varten, vaikka sinulla on ollut lapsia. Olet halunnut hulinaa ympärillesi, se on sitä itseään varten elämistä kun tekee sitä mitä haluaa, kyllä tähän kuuluu myös ne lapset, ne tehdään itsekkäistä syistä. Jos lapsiaan katuu, niin sitten niistä voi kai uhriutuakkin, vaikka sekin kuullostaa hölmöltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, sinä olet elänyt koko elämäsi vain itsellesi, ja et ymmärrä, miksi joku, joka ei ole elänyt koko elämäänsä vain itselleen, haluaa jossain vaiheessa elää vain itselleen? Ovat hekin varmaan nuorina, ennen lasten syntymää, eläneet vain itselleen. Mutta sitten tuli se elämänvaihe, jolloin keskityttiin lapsiin, ja omat tarpeet jäivät ikään kuin sivuun.

Tosin minä suurperheen äitinä ihmettelen, miksi se "itselleen eläminen" pitää aloittaa vasta lasten muutettua omilleen. Minulla kuopus on 10v, ja olen jo lisännyt sitä itselleni elämistä jonkin verran. Eli pystyn jo ottamaan aika paljon omaa aikaa. Onneksi mieheni ymmärtää elämänmuutostarpeeni, joten häntä minun ei tarvitse jättää.

Tuohan on tyhmää järjestää itsensä tilanteeseen, jossa omat tarpeet jää sivuun. Miksi ei voi elää normaalisti niin, että muiden ja omat tarpeet pysyy tasapainossa?

Ja mitenhän tämäkin onnistuu?

Siten, että jättää ne kakarat hankkimatta, jos se tuntuu itselle epämieluisalta ja raskaalta taakalta. Olemme jo vuosikymmeniä eläneet maassa ja yhteiskunnassa, jossa lisääntyminen on täysin vapaaehtoista ja ehkäsyä on saatavilla ihan jokaiselle.

Vanhemmuus on aina lähtökohtaisesti raskasta. Sulla on vuosikausia olentoja, jotka takertuvat sinuun ja vaativat jatkuvasti kaikenlaista fyysistä ja psyykkistä palvelua. Etkä sä voi hylätä niitä, koska se on vastoin kaikkea sitä mitä ympäristö ja sinä itsekin odotatte sinulta. On pakko vaan kestää, vaikka 40 asteen kuumeessa kaitsea sitä lapsilaumaa. Ja se miespuolinen aikuinen voi perheessä helposti vetäytyä sivuun ja jättää kaikki vaimolle, koska kulttuurisesti häntä ei samalla tavalla syyllistetä itsekkyydestä. Siitä huolimatta minä kuten moni muukin halusi välttämättä käydä sen läpi. En yhtään kadu viiden lapsen hankkimista ja hyvin raskaita vuosia. Mutta nyt kun he eivät enää tarvitse minua, niin mies ilmestyy vinkumaan, että nyt täytyy hänelle tarjota täydelliset siivous- ja seksipalvelut. Viimeksi mainituista ei saa itse mitään irti, äijä haluaa vaan maata selällään ja hoidattaa kaikki hommat minulla. Juu ei, nyt elän todellakin vain itselleni ja toi äijä saa jäädä. Näin siitä huolimatta, että olen uskovainen ja pidän avioeroa syntinä. Mutta mielenterveys ei kestä alistua paskaan suhteeseen. Mies ei ole vauva, jota minun pitäisi alistua hoitamaan.

Raamatussa on kohta missä sanotaan että huono liitto ei ole pyhä eikä sellaiseen pidä jäädä. Liitolla on siunaus vain silloin kun kumpikin sitä kunnioittaa, joten sinun ei tarvitse tältä kantilta ainakaan murehtia. Miehesi on jättänyt oman sopimuksensa pitämättä. Teet oikein.

Semmoista kohtaa Raamatussa ei ole, paitsi pettäminen on ainoa poikkeus :D  Jeesus kielsi seuraajiaan eroamasta aika kategorisesti.  Kaiken lainen puolison vaihtaminen on "huorintekemistä" ja Jumala vihaa hylkäämistä. Paavali lievensi, että jos eroaa niin sitten pysyköön naimattomana tai palatkoon yhteen. Tuota viimeistä aion noudattaa, eli selibaatti seuraa loppuelämäksi. Vaikka periaatteessa vapautuisin avioliitosta, jos mies solmii uuden seksisuhteen, mutta koen silti, että oikeutta uuteen suhteeseen ei ole. Ei silti, että olisi suuria halujakaan ottaa uutta miestä vaivoiksi!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne on varmaan ne stressaavat meta työt!

Koitapa sitten tehdä niitä.

Sana metatyö on harhaanjohtava. Loppuviimein kyse on vastuun ottamisesta siitä, että oleelliset asiat tulevat hoidetuksi. Eli nainen on usein parisuhteen toimitusjohtaja, ja mies usein "vain töissä täällä".

Lapsien myötä tilanne muuttuu usein niin. Valitettavasti myös miehellä on usein hankalaa ottaa vastuuta, kun tekee väärin ja naisen tapa on se ainoa oikea. Jos samaan aikaan seksikin on kiven alla, se on todella huonoa johtamista sitten. On todella typerää antaa vauvan täyttää kaikki tila ja sivuuttaa se parisuhde kokonaan. Kohtuus kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, sinä olet elänyt koko elämäsi vain itsellesi, ja et ymmärrä, miksi joku, joka ei ole elänyt koko elämäänsä vain itselleen, haluaa jossain vaiheessa elää vain itselleen? Ovat hekin varmaan nuorina, ennen lasten syntymää, eläneet vain itselleen. Mutta sitten tuli se elämänvaihe, jolloin keskityttiin lapsiin, ja omat tarpeet jäivät ikään kuin sivuun.

Tosin minä suurperheen äitinä ihmettelen, miksi se "itselleen eläminen" pitää aloittaa vasta lasten muutettua omilleen. Minulla kuopus on 10v, ja olen jo lisännyt sitä itselleni elämistä jonkin verran. Eli pystyn jo ottamaan aika paljon omaa aikaa. Onneksi mieheni ymmärtää elämänmuutostarpeeni, joten häntä minun ei tarvitse jättää.

Tuohan on tyhmää järjestää itsensä tilanteeseen, jossa omat tarpeet jää sivuun. Miksi ei voi elää normaalisti niin, että muiden ja omat tarpeet pysyy tasapainossa?

Ja mitenhän tämäkin onnistuu?

Siten, että jättää ne kakarat hankkimatta, jos se tuntuu itselle epämieluisalta ja raskaalta taakalta. Olemme jo vuosikymmeniä eläneet maassa ja yhteiskunnassa, jossa lisääntyminen on täysin vapaaehtoista ja ehkäsyä on saatavilla ihan jokaiselle.

Vanhemmuus on aina lähtökohtaisesti raskasta. Sulla on vuosikausia olentoja, jotka takertuvat sinuun ja vaativat jatkuvasti kaikenlaista fyysistä ja psyykkistä palvelua. Etkä sä voi hylätä niitä, koska se on vastoin kaikkea sitä mitä ympäristö ja sinä itsekin odotatte sinulta. On pakko vaan kestää, vaikka 40 asteen kuumeessa kaitsea sitä lapsilaumaa. Ja se miespuolinen aikuinen voi perheessä helposti vetäytyä sivuun ja jättää kaikki vaimolle, koska kulttuurisesti häntä ei samalla tavalla syyllistetä itsekkyydestä. Siitä huolimatta minä kuten moni muukin halusi välttämättä käydä sen läpi. En yhtään kadu viiden lapsen hankkimista ja hyvin raskaita vuosia. Mutta nyt kun he eivät enää tarvitse minua, niin mies ilmestyy vinkumaan, että nyt täytyy hänelle tarjota täydelliset siivous- ja seksipalvelut. Viimeksi mainituista ei saa itse mitään irti, äijä haluaa vaan maata selällään ja hoidattaa kaikki hommat minulla. Juu ei, nyt elän todellakin vain itselleni ja toi äijä saa jäädä. Näin siitä huolimatta, että olen uskovainen ja pidän avioeroa syntinä. Mutta mielenterveys ei kestä alistua paskaan suhteeseen. Mies ei ole vauva, jota minun pitäisi alistua hoitamaan.

Raamatussa on kohta missä sanotaan että huono liitto ei ole pyhä eikä sellaiseen pidä jäädä. Liitolla on siunaus vain silloin kun kumpikin sitä kunnioittaa, joten sinun ei tarvitse tältä kantilta ainakaan murehtia. Miehesi on jättänyt oman sopimuksensa pitämättä. Teet oikein.

Semmoista kohtaa Raamatussa ei ole, paitsi pettäminen on ainoa poikkeus :D  Jeesus kielsi seuraajiaan eroamasta aika kategorisesti.  Kaiken lainen puolison vaihtaminen on "huorintekemistä" ja Jumala vihaa hylkäämistä. Paavali lievensi, että jos eroaa niin sitten pysyköön naimattomana tai palatkoon yhteen. Tuota viimeistä aion noudattaa, eli selibaatti seuraa loppuelämäksi. Vaikka periaatteessa vapautuisin avioliitosta, jos mies solmii uuden seksisuhteen, mutta koen silti, että oikeutta uuteen suhteeseen ei ole. Ei silti, että olisi suuria halujakaan ottaa uutta miestä vaivoiksi!!

Et sinäkään kovin helpolta tapaukselta kuulosta 🙄

Vierailija kirjoitti:

Typerää tehdä lapsia ja väittää etteikö se olisi elämistä itselleen!! Itsekkäistä syistä niitä lapsia tehdään. Kaksoisstandardit tässäkin. Ettekö te nää näitä järjettömyyksiä ollenkaan, vai eikö ego anna myöntää olevansa väärässä?

Totta kai se on valinta, mutta se on 24/7 palvelemista. Vaikka se olisi kuinka kivaa ja "omannäköistä elämää", niin silti sen tarkoituskin on olla vain projekti. Kun se on ohi, voi lopettaa palvelemisen ja muitten miellyttämisen ja alkaa miellyttää vain itseään.

Helppojen teinien kanssa elän monella tapaa elämäni parasta aikaa. On vapautta, kun lapset osaavat jo pitkälti huolehtia itsestään, mutta silti kotona on ihmisiä, joille minä olen tärkeä ja jotka ovat elämäni keskipiste. Minusta tämä voisi jatkua ikuisesti. 

Yhteinen tekeminen on aikuisempaa: katsotaan telkkarista samoja sarjoja, laitetaan yhdessä ruokaa, jutellaan maailman tapahtumista. Jos käydään uimassa tai hiihtämässä saan keskittyä omaan tekemiseen, en säätää lapsen asioita. Matkustaessa kaikkien ei ole pakko liikkua yhdessä, minä voin käydä aamulla kävelyllä ja illalla voidaan käydä esikoisen kanssa kahdestaan "yömyssyillä". 

Samalla teinien toilailut, itsekeskeisyys ja ajoittainen kyvyttömyys ottaa vastuuta kiristää hermoa. Minä olen äiti ja lopullisessa vastuussa, vaikka tyypit lähestyy aikuisuutta kovaa vauhtia. Ensisijainen tehtäväni on valaa uskoa heidän kykyynsä selvitä elämässä. Ja siihen että minäkin pärjään yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Naiset happanee kuin vanha maito viidenkympin korvilla. Niistä kannattaa silloin pysyä erossa.

Kas kun mun mies ei tee noin. Tapasimme vuosi sitten.

52v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvaamasi ilmiö kuuluu elämänkaaren psykologiaan riippumatta siitä, onko lapsia vai ei. Noin viisikymppisenä ihminen alkaa kasvaa yhä enemmän omaksi itsekseen ja tutustuu myös omiin varjopuoliinsa. Tämä kasvu edellyttää kykyä tehdä töitä itsensä kanssa.

Miehet ratkaisevat yleensä asian ottamalla eron lihoneesta ja rupsahtaneesta vaihdevuosihullusta vaimostaan ja ottamalla uuden, itseään puolta nuoremman kauniin ja timmin vaimon. Jotkut myös ostavat harrikan tai lähtevät maailmanympäripurjehdukselle.

Nainen rupsahtaa, jos mies tekee hänet onnettomaksi. Onneksi oma puolisoni on aina tuonut esiin sen, että olen hänen silmissään seksikäs upea nainen. En ole lihonut yhtään liittomme aikana. Meillä on aina ollut myös omat harrastukset ja liikunta on säilynyt osana elämääni nuoruudesta lähtien. Olen myös tasaisen tyytyväinen, kun tässä suhteessa on hyvä olla. Olemme jo 50+. Happy Wife -happy life.

Onkohan se todellakin niin, että nainen on aivoton ja hänen elämänsä ja ulkonäkönsä riippuu siitä miehestä? Mä olen jotenkin pitänyt naisia vähän parempina, vaikka vastuu omista asioista yritetään usein ulkoistaa sille miehelle.

Onneton ihminen ei jaksa pitää huolta itsestään. Mies vetää viinaa vitutukseen, nainen useammin suklaata. Parempi niin, mutta eihän se hyvää ulkonäölle tee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, sinä olet elänyt koko elämäsi vain itsellesi, ja et ymmärrä, miksi joku, joka ei ole elänyt koko elämäänsä vain itselleen, haluaa jossain vaiheessa elää vain itselleen? Ovat hekin varmaan nuorina, ennen lasten syntymää, eläneet vain itselleen. Mutta sitten tuli se elämänvaihe, jolloin keskityttiin lapsiin, ja omat tarpeet jäivät ikään kuin sivuun.

Tosin minä suurperheen äitinä ihmettelen, miksi se "itselleen eläminen" pitää aloittaa vasta lasten muutettua omilleen. Minulla kuopus on 10v, ja olen jo lisännyt sitä itselleni elämistä jonkin verran. Eli pystyn jo ottamaan aika paljon omaa aikaa. Onneksi mieheni ymmärtää elämänmuutostarpeeni, joten häntä minun ei tarvitse jättää.

Tuohan on tyhmää järjestää itsensä tilanteeseen, jossa omat tarpeet jää sivuun. Miksi ei voi elää normaalisti niin, että muiden ja omat tarpeet pysyy tasapainossa?

Ja mitenhän tämäkin onnistuu?

Siten, että jättää ne kakarat hankkimatta, jos se tuntuu itselle epämieluisalta ja raskaalta taakalta. Olemme jo vuosikymmeniä eläneet maassa ja yhteiskunnassa, jossa lisääntyminen on täysin vapaaehtoista ja ehkäsyä on saatavilla ihan jokaiselle.

Vanhemmuus on aina lähtökohtaisesti raskasta. Sulla on vuosikausia olentoja, jotka takertuvat sinuun ja vaativat jatkuvasti kaikenlaista fyysistä ja psyykkistä palvelua. Etkä sä voi hylätä niitä, koska se on vastoin kaikkea sitä mitä ympäristö ja sinä itsekin odotatte sinulta. On pakko vaan kestää, vaikka 40 asteen kuumeessa kaitsea sitä lapsilaumaa. Ja se miespuolinen aikuinen voi perheessä helposti vetäytyä sivuun ja jättää kaikki vaimolle, koska kulttuurisesti häntä ei samalla tavalla syyllistetä itsekkyydestä. Siitä huolimatta minä kuten moni muukin halusi välttämättä käydä sen läpi. En yhtään kadu viiden lapsen hankkimista ja hyvin raskaita vuosia. Mutta nyt kun he eivät enää tarvitse minua, niin mies ilmestyy vinkumaan, että nyt täytyy hänelle tarjota täydelliset siivous- ja seksipalvelut. Viimeksi mainituista ei saa itse mitään irti, äijä haluaa vaan maata selällään ja hoidattaa kaikki hommat minulla. Juu ei, nyt elän todellakin vain itselleni ja toi äijä saa jäädä. Näin siitä huolimatta, että olen uskovainen ja pidän avioeroa syntinä. Mutta mielenterveys ei kestä alistua paskaan suhteeseen. Mies ei ole vauva, jota minun pitäisi alistua hoitamaan.

Raamatussa on kohta missä sanotaan että huono liitto ei ole pyhä eikä sellaiseen pidä jäädä. Liitolla on siunaus vain silloin kun kumpikin sitä kunnioittaa, joten sinun ei tarvitse tältä kantilta ainakaan murehtia. Miehesi on jättänyt oman sopimuksensa pitämättä. Teet oikein.

Semmoista kohtaa Raamatussa ei ole, paitsi pettäminen on ainoa poikkeus :D  Jeesus kielsi seuraajiaan eroamasta aika kategorisesti.  Kaiken lainen puolison vaihtaminen on "huorintekemistä" ja Jumala vihaa hylkäämistä. Paavali lievensi, että jos eroaa niin sitten pysyköön naimattomana tai palatkoon yhteen. Tuota viimeistä aion noudattaa, eli selibaatti seuraa loppuelämäksi. Vaikka periaatteessa vapautuisin avioliitosta, jos mies solmii uuden seksisuhteen, mutta koen silti, että oikeutta uuteen suhteeseen ei ole. Ei silti, että olisi suuria halujakaan ottaa uutta miestä vaivoiksi!!

Et sinäkään kovin helpolta tapaukselta kuulosta 🙄

No olenko niin väittänyt. Mutta ei Raamatun noudattaminen tee minua sen vaikeammaksi kuin olen ihmisenä. Raamattu on vaan periaate, jota haluan noudattaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne on varmaan ne stressaavat meta työt!

Koitapa sitten tehdä niitä.

Sana metatyö on harhaanjohtava. Loppuviimein kyse on vastuun ottamisesta siitä, että oleelliset asiat tulevat hoidetuksi. Eli nainen on usein parisuhteen toimitusjohtaja, ja mies usein "vain töissä täällä".

Lapsien myötä tilanne muuttuu usein niin. Valitettavasti myös miehellä on usein hankalaa ottaa vastuuta, kun tekee väärin ja naisen tapa on se ainoa oikea. Jos samaan aikaan seksikin on kiven alla, se on todella huonoa johtamista sitten. On todella typerää antaa vauvan täyttää kaikki tila ja sivuuttaa se parisuhde kokonaan. Kohtuus kaikessa.

Valitettavasti ne hankaluudet on vain voitettava, kuten naisenkin. Kun perheeseen syntyy vauva, molemmat ovat uuden edessä ja opettelevat kaiken alusta saakka. Ja kuten meille kauan sitten neuvolantäti sanoi, viisas mies tekee isyytensä ihan itse, eikä odota vaimonsa tekevän sitä hänelle.

Mä olen aina ollut sinkku ja vela, ja mullekin on tullut se vaihe :D Siinä mielessä, että 45 v. jälkeen on alkanut tietynlainen tiukkapipoisuus ja ulkoa asetettujen ihanteiden mukaan eläminen rapista. Elin nuorempana käytännössä vanhempieni ihannetta. Suoritin koulutuksen jota he ihailivat ja toivoivat, sitten loin uraa, hankin heidän odottamaansa statukseen sopivan asunnon ja auton jne. Ainoa missä en onnistunut, etten löytänyt koskaan miestä enkä saanut lapsia. Eikä siinä mitään, kyllä itsekin usein nautin siitä hektisestä omien rajojen kokeilusta työelämässä. 

Mutta keski-iässä on alkanut vähemmän kiinnostaa, mitä muut minusta ajattelee. En enää koe, että minun täytyy näyttää itselleni, vanhemmilleni tai maailmalle mihin pystyn. Voin ottaa rennomminkin, keskittyä jopa boheemiin nautiskeluun. Nyt 48 v. iässä harkitsen ulkomaille lämpimämpään ilmastoon muuttoa, koska olen aina inhonnut kylmää ja pimeää talvea. Ei ole varmaan "järkevää", mutta ei tarvikaan olla. Aion nauttia elämästäni nyt enkä aina tehdä vaan mitä on olevinaan pakko tai järkevää tms.  Samoin liiallinen säästäväisyys ja huoli esim. eläkeiän pärjäämisestä on alkanut hävitä ja olen alkanut luottaa että kyllä elämä kantaa, ei tarvitse olla niin tiukkis.