Miksi 45-60v naisille tulee aina se "alan elää itselleni"-vaihe?

Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.

Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.[/quote]

Lasten onnellistuttava vaikutus on osoitettu tutkimuksissa.

Vierailija kirjoitti:

Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.

Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.

Lasten onnellistuttava vaikutus on osoitettu tutkimuksissa.

Varmaan koskee niitä, jotka lapsia ovat halunneetkin.

Minun onnellisuuteni lisääntyi merkittävästi, kun jätin lasten isän. Elämä on niin paljon helpompaa, kun olemme lasten kanssa keskenämme suurimman osan ajasta. Kotona on rauhallinen ja hyvä olla. Lisäksi saan tehdä täysin omia juttujani joka toinen viikonloppu, kun lapset ovat isällään. Aiemmin ne todellakaan saanut edes yhtenä iltana mennä kuten olisin halunnut.  En todellakaan olisi jaksanut sitä passaamista vielä reilun kymmenen vuoden ajan, että lapset olisivat olleet aikuisia. Olisivat lapsetkin saaneet todella sairaan parisuhdemallin.

Vierailija kirjoitti:

Kuvaamasi ilmiö kuuluu elämänkaaren psykologiaan riippumatta siitä, onko lapsia vai ei. Noin viisikymppisenä ihminen alkaa kasvaa yhä enemmän omaksi itsekseen ja tutustuu myös omiin varjopuoliinsa. Tämä kasvu edellyttää kykyä tehdä töitä itsensä kanssa.

Miehet ratkaisevat yleensä asian ottamalla eron lihoneesta ja rupsahtaneesta vaihdevuosihullusta vaimostaan ja ottamalla uuden, itseään puolta nuoremman kauniin ja timmin vaimon. Jotkut myös ostavat harrikan tai lähtevät maailmanympäripurjehdukselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.

Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .

Ei ole mitään surullista siinä, että huolehtii lapsistaan. se on palkitsevaa ja lasten kanssa eläminen, heidän hoitamisensa ja kasvattamisensa on myös palkitsevaa. Mutta kun lapset kasvavat isoiksi, jää aikaa muihin juttuihin ja alkaa uusi vaihe elämässä.

Jokaisessa vaiheessa on omat haasteensa ja ilonsa. En tiedä saatko lapsettomana ajatuksesta kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvaamasi ilmiö kuuluu elämänkaaren psykologiaan riippumatta siitä, onko lapsia vai ei. Noin viisikymppisenä ihminen alkaa kasvaa yhä enemmän omaksi itsekseen ja tutustuu myös omiin varjopuoliinsa. Tämä kasvu edellyttää kykyä tehdä töitä itsensä kanssa.

Miehet ratkaisevat yleensä asian ottamalla eron lihoneesta ja rupsahtaneesta vaihdevuosihullusta vaimostaan ja ottamalla uuden, itseään puolta nuoremman kauniin ja timmin vaimon. Jotkut myös ostavat harrikan tai lähtevät maailmanympäripurjehdukselle.

Niin, haaveissaan. Todellisuus on toista, jätetty mies alkoholisoituu. Noin se menee.

Mulla se tuli jo nelikymppisenä ainokaisen lähtiessä maailmalle. Kolme vuotta sen jälkeen on oikeasti helpottanut, nepsylapsi on vähän vedettävä ja työnnettävä aikuisenakin, ja sairas mies ei vastaa tervettä taakanjaossa, vaikka rakas onkin. Nyt on aikaa omille jutuille, aina ei ole ollut. Työssä käyn tietysti, mutta paljon vähemmän kuin silloin, kun vielä oli asuntolaina. Pakko on melkoinen motivaattori moneen asiaan, myös itsensä jättämiseen viimeiseksi näennäisen loputtomalla to do -listalla. That too did pass.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvaamasi ilmiö kuuluu elämänkaaren psykologiaan riippumatta siitä, onko lapsia vai ei. Noin viisikymppisenä ihminen alkaa kasvaa yhä enemmän omaksi itsekseen ja tutustuu myös omiin varjopuoliinsa. Tämä kasvu edellyttää kykyä tehdä töitä itsensä kanssa.

Miehet ratkaisevat yleensä asian ottamalla eron lihoneesta ja rupsahtaneesta vaihdevuosihullusta vaimostaan ja ottamalla uuden, itseään puolta nuoremman kauniin ja timmin vaimon. Jotkut myös ostavat harrikan tai lähtevät maailmanympäripurjehdukselle.

Viidenkympin villitys! On muuten ihmeellisen yleistä nykyisin.

Vierailija kirjoitti:

Miehillä se aika on n. Vuodet 5-95.

Paskanmarjat. Miehet tekee tilastollisesti jo kaikkia töitä vähintään yhtä paljon + maanpuolustusvelvollisuus ja sukupuolittuneeimmat hommat kaatuu yleensä miehille.

Voi jo lopettaa tuon perusteettoman paskan jauhannan.

Normaalit ihmiset kykenee terveeseen tasapainoon. Sit on tuollaisia oman elämän sannamarineja, joita ei vois vanhemmuus vähempää kiinnostaa, tai toisaalta jotain marttyyrimammoja, jotka suunnittelee elämänsä alkavan, kun saa lapset kasvatettua ja hoidettua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämmentävä ketju kaikin puolin.

Olen 48 ja mulle ei ole ainakan vielä tullut tuota voimaantumista että elän vain itselleni. Ei ehkä koskaan tulekaan.

Sillä ihmisen elämän tehtävä ja tarkoitus on palvella toisia ihmisiä (ei vain omaa perhettä vaan ylipäätään lähimmäisiä) ja ihmiskuntaa. Ei täällä sitä varten olla että rohmutaan itselle kaikki ja hedonistisesti laitetaan itsensä etusijalle.

Mutta joo, tiedän että nykyajassa harva ihminen ajattelee samoin, näinä itsekkyyden aikoina useimmat miettii asioista aina että mitä mä tästä saan ja hyödyn.

No, toteutan silti sitä sananlaskua että ole itse se muutos jonka maailmassa haluat nähdä.

Tokkopa kukaan lapsia tehnyt haluaa elää 100% itselleen muuttuen itsekkääksi (kuspääksi), kyllä aikuisia lapsia tuetaan ja vietetään aikaa yhdessä jne. Minusta kukaan ei ole kuitenkaan kenenkään palvelija ja jokaisen ihmisen tulee itse ottaa vastuu omasta elämästään. Toki lähimmäistä pitää auttaa jos on oikea hätä mutta ei saa suostua hyväksikäytettäväksi. Kilteille naisille valitettavasti käy usein niin. Minusta on täysin tervettä että kasvatustyön (ja miehen passauksen) jälkeen saa laittaa omat tarpeet ykköseksi. Jokainen nainen ansaitsee olla itsellensä ykkönen elämän suurimman urakan jälkeen!

Ei lasten pitäisi olla naisen elämän suurin urakka.

Vaan mikä sitten?

Niin se kuitenkin on. Huolehdit ja kasvatat 24/7 toisia ihmisiä semmonen 20 vuotta. Ja vielä senkin jälkeen neuvot ja tuet tarvittaessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.

Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .

No onhan sitä vielä elämää jäljellä jos keski-iässä tajuaa muuttaa asioita. Sitä osaa ehkä erilailla arvostaakin itseään ja omaa vapauttaan kun se ei ole ollut itsestäänselvyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne on noita naisia jotka uhraavat kaiken toisten eteen, hoitavat jopa miehen pyykit ja ruuat ja sukulaislasten joululahjat. Eivät voi kuvitellakaan menevänsä esim.hotelliin nukkumaan yöksi ja jättävänsä lapsia miehelle. Hukkuvat äitiyteen epäterveellä tavalla. Yleensä naimisissa ns.lapsimiehen kanssa joka joko laiska tai osaamaton. Näille naisille on suuri yllätys että toisenlaisiakin miehiä on olemassa.

Perheen pyykit. Ei se mies mikään perheestä erillinen otus ole. Kaikkien pyykit pestään.

Niin. Tässä puhutaan nyt marttyyriäideistä, jotka pitkälti vastaavat arjen pyörittämisestä ja se mies ei pese niitä perheen pyykkejä.

Pesukone saa olla pyörimässä 24/7 jos aletaan ihmisten pyykkejä eritellä sen mukaan mistä perheenjäsenestä on kysymys. Täysiä koneellisia pestään, ihan sama mitä siellä on.

Nii? Ja sen työn voi myös jakaa niin, että joku muu kuin nainen pesee koko perheen pyykit.

Joo sen nimi on pesukone.

Onko teillä pyykkikone, joka lajittelee pyykin, ottaa itse pyykit sisälleen, annostelee pesuaineen ja valitsee itse ohjelman sen mukaan, millaista pyykkiä sisälleen otti? Ja tietenkin pesee ja kuivattaa ne ja viikkaa ne, vie puhtaat vaatteet oikeisiin kaappeihin?

Toki se teidän pyykinpesukone tilaa pesuaineet nettikaupasta, noutaa ja avaa paketin. Myös hanan se avaa itse, ja sulkee, kun pyykit on pesty?

Tämä teidän pesukoneenne myös seuraa sitä, kuinka paljon pyykkiä on kertynyt pyykkikoriin, jotta tietää, milloin on aika pyykätä? Vai kerääkö se likaiset vaatteet sieltä, mihin te ne kulloinkin satutte jättämään?

Kylläpä sinä saat kuulostamaan asiat työläältä. 

Olen ollut myös sinkku, ja tiedän, ettei pyykinpesu ole sinkkuna mitenkään työlästä. Mutta kun perheessä on kaksi aikuista, ja useampi lapsi, on pyykkiä jo huomattavan paljon enemmän. Ei mahdu viikon pyykit kerralla koneeseen, vaikka on 9 kg kone.

Moni nainen kyllästyy piikana olemiseen. Laiska ukko ei ota tarpeeksi vastuuta kodin töistä. On pakko tehdä itse, jotta talossa voi asua ja perhe saa ruokaa. Äijä huolehtii vain omasta vatsastaan. Nyt 51-vuotiaana olen alkanut suunnitella eroa. En jaksa enää huolehtia lähes yksin taloustöistä ym. palkkatyön lisäksi. Helpompaa olisi asua yksin!

Se on savuverho viimeiselle käyttöpäivälle kun parasta ennen päiväys on jo ajat sitten mennyt.

Elikkä rupsahtanut niin pahasti, ei kelpaa miehille, mutta naisen logiikan mukaan se onkin "alan elää itselleni" vaihe.

Saa suuttua! Kerron vain totuuden!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.

Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.

Lasten onnellistuttava vaikutus on osoitettu tutkimuksissa.

Varmaan koskee niitä, jotka lapsia ovat halunneetkin.

Nykypäivänä lapsia ei tarvitse tehdä muiden kuin niiden jotka ovat halunneet. Mutta vertailussa lapsettomiin (riippumatta syystä), vanhemmat ovat onnellisempia. Yksilötasolla voi tietysti olla toisin, mutta tilastot sanoo näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.

Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .

No enpä tiedä... olla täällä maailmassa muille avuksi. Itse minusta ihan hyvä lähtökohta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, sinä olet elänyt koko elämäsi vain itsellesi, ja et ymmärrä, miksi joku, joka ei ole elänyt koko elämäänsä vain itselleen, haluaa jossain vaiheessa elää vain itselleen? Ovat hekin varmaan nuorina, ennen lasten syntymää, eläneet vain itselleen. Mutta sitten tuli se elämänvaihe, jolloin keskityttiin lapsiin, ja omat tarpeet jäivät ikään kuin sivuun.

Tosin minä suurperheen äitinä ihmettelen, miksi se "itselleen eläminen" pitää aloittaa vasta lasten muutettua omilleen. Minulla kuopus on 10v, ja olen jo lisännyt sitä itselleni elämistä jonkin verran. Eli pystyn jo ottamaan aika paljon omaa aikaa. Onneksi mieheni ymmärtää elämänmuutostarpeeni, joten häntä minun ei tarvitse jättää.

Tuohan on tyhmää järjestää itsensä tilanteeseen, jossa omat tarpeet jää sivuun. Miksi ei voi elää normaalisti niin, että muiden ja omat tarpeet pysyy tasapainossa?

Ja mitenhän tämäkin onnistuu?

Siten, että jättää ne kakarat hankkimatta, jos se tuntuu itselle epämieluisalta ja raskaalta taakalta. Olemme jo vuosikymmeniä eläneet maassa ja yhteiskunnassa, jossa lisääntyminen on täysin vapaaehtoista ja ehkäsyä on saatavilla ihan jokaiselle.

Eikö saisi käyttää noin 20 vuotta perheeseen, kun loput 60 vuotta elää huollettavana tai itselleen? Tuolla itselleen elämisellä kuvataan uutta elämänvaihetta, joka tuntuu ihanalta parin vuosikymmenen perhe-elämän jälkeen. Ei se poista sitä, ettäkö ei olisi lapsia halunnut jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.

Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.

Lasten onnellistuttava vaikutus on osoitettu tutkimuksissa.

Varmaan koskee niitä, jotka lapsia ovat halunneetkin.

Nykypäivänä lapsia ei tarvitse tehdä muiden kuin niiden jotka ovat halunneet. Mutta vertailussa lapsettomiin (riippumatta syystä), vanhemmat ovat onnellisempia. Yksilötasolla voi tietysti olla toisin, mutta tilastot sanoo näin.

Oudot tilastot. Vähän epäilen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.

Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.

Lasten onnellistuttava vaikutus on osoitettu tutkimuksissa.

Varmaan koskee niitä, jotka lapsia ovat halunneetkin.

Nykypäivänä lapsia ei tarvitse tehdä muiden kuin niiden jotka ovat halunneet. Mutta vertailussa lapsettomiin (riippumatta syystä), vanhemmat ovat onnellisempia. Yksilötasolla voi tietysti olla toisin, mutta tilastot sanoo näin.

Se mitä tilastot sanovat, eivät välttämättä ole koko totuus. Kuka tahansa voi vastata kyselyihin mitä haluaa. Lapsia hankkineet ehkä haluavat mieltää itsensä onnellisiksi siksi, koska lapsia ei voi perua.