Lue keskustelun säännöt.
Miksi 45-60v naisille tulee aina se "alan elää itselleni"-vaihe?
03.01.2023 |
Kun lapset muuttaa kotoa, niin aletaan hehkuttaa tota "nyt on minun aikani!" "nyt alan elää itselleni" jne. :D Lapsettomana en ymmärrä tuota, että onko heillä tavoite alkaa elää itselleen vasta kun ovat vanhempia vai mitä?? Itse olen ainakin elänyt itselleni jo teinistä saakka.
Kommentit (348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerää tehdä lapsia ja väittää etteikö se olisi elämistä itselleen!! Itsekkäistä syistä niitä lapsia tehdään. Kaksoisstandardit tässäkin. Ettekö te nää näitä järjettömyyksiä ollenkaan, vai eikö ego anna myöntää olevansa väärässä?
Totta kai se on valinta, mutta se on 24/7 palvelemista. Vaikka se olisi kuinka kivaa ja "omannäköistä elämää", niin silti sen tarkoituskin on olla vain projekti. Kun se on ohi, voi lopettaa palvelemisen ja muitten miellyttämisen ja alkaa miellyttää vain itseään.
Älä vääristele. Jos lapsia tarvitsee palvella 24/7 ja vielä 18 vuotta, on kasvatuksessa menty aika paljon metsään. Lapsiarki on raskasta muutamia vuosia ja sitten alkaa jäämään aikaa tehdä siinä sivussa melkein mitä vain.
Et tiedä mistä puhut. Tai sitten sulla on lapsia, joista et tiedä mitä ne tekevät.
On minulla ja tiedän varsin hyvin heidän asiansa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään TAAKKA joka estää minua elämästä ja nauttimasta siitä. Todella monet uhriutuu omista lapsistaan ja se oksettaa. Ollaan niin avuttomia, että koko elämä menee solmuun niistä lapsista. Kertoisitko esimerkkejä miten ne lapset estää esim normaaleja harrastuksia?
Ei minullekaan lapset ole koskaan olleet taakka tai estäneet elämästä, tuoneet miljoona kertaa enemmän iloa elämään kuin huolta ja murhetta. Mutta kyllä heidän pois muuttonsa on antanut myös paljon lisää omaa aikaa, jos nyt tapaan heitä kerran kahdessa viikossa muutaman tunnin kun ennen aikaa meni ihan ruokapöydän ympärillä keskusteluun vähintäin puoli tuntia päivässä enemmän kuin nyt yksin istuessa. Ja muutenkin halusin olla kotona kun hekin olivat, harrastukset sovitettiin samiinhin aikoihin ja ihan tuo ruuanlaitto, siihen ei nykyisin paljon aikaa mene, vaikka ennenkin siihen osallistui nuorisokin.
Ehkä helpittavinta oli kun ei enää tarvitse valvoa yötä odottaen nuorisoa kotiin, mutta se on oma luonne kysymys, että pesän on oltava täysi ennenkuin voi nukkua.No siis tuliko sinulle yllätyksenä se että joudut valvomaan kun teit lapsia? Jokainen valitsee itse ja riippumatta valinnan vaikutuksista, ne ovat asioita joista uhriutuminen on suoranaista tyhmyyttä. Se on totta että sitä yksinoloa jää enemmän kun lapset muuttaa pois, mutta jos se on sitä mitä olisi halunnut, ei olisi kannattanut TEHDÄ niitä lapsia. En tarkoita tällä sinua vaan yleisesti tätä itselleen elämistä, kun se lasten tekeminen on mitä suuremmissa määrin itselleen elämistä. Joku ostaa talon huonoilla lainaehdoilla ja uhriutuu siitä että joutuu maksamaan lainanhoitokuluja enemmän kuin toinen, eikä saa taloonsa myytyä, niin että saisi maksettua lainansa pois. Kyse on omista valinnoista, ja niistä uhriutumalla on oman itsensä uhri. Se äitikin on ihan tavallinen pulliainen, ei yhtään enempää kuin kukaan muukaan.
Älä jaksa. Lapsiin, kuten elämään muutenkin, liittyy aina yllätyksiä. Vaikka monia asioita voi ennakoida, ihan kaikkea ei voi. Tai tietysti voi aina odottaa pahinta. Silloin saattaa jäädä aika paljon elämää elämättä ja moni hieno elämys kokematta. Elämä ei ole nynnyjen juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, lapsettomana et tosiaankaan voi ymmärtää, mitä 24/7 äitinä oleminen yhdelle tai useammalle lapselle on. Kiitos siitä, ettet yritä esittää, että ymmärtäisit, vaikka ymmärtämättömyytesi antaakin vähän naiivin ja epäempaattisen käsityksen.
Niin, ymmärrän että se on raskasta jne. Mutta sehän on oma valinta. Voi valita myös helpomman tien, niinkuin minä tein.
Tehtyjä lapsia ei saa tekemättömiksiI. Eihän kukaan sitä paskaa perhe-elämää valitsisi, mikäli etukäteen tietäisi millaiseksi se muodostuu. yleensä tilanne vaan kehittyy pikkuhiljaa huomaamatta siihen, että äiti hoitaa ja järjestää kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppu kirjoitti:
Moni nainen kyllästyy piikana olemiseen. Laiska ukko ei ota tarpeeksi vastuuta kodin töistä. On pakko tehdä itse, jotta talossa voi asua ja perhe saa ruokaa. Äijä huolehtii vain omasta vatsastaan. Nyt 51-vuotiaana olen alkanut suunnitella eroa. En jaksa enää huolehtia lähes yksin taloustöistä ym. palkkatyön lisäksi. Helpompaa olisi asua yksin!
Ihan oikeastiko meinaan ettei miehesi tee mitään? Kukas tekee teillä lumityöt? Nurmikonleikkuun? Polttopuuhommat? Erilaiset pienet rakennus- ja remontointihommat? Painavien tavaroiden siirrot (40 kg ja siitä ylöspäin)? Mattojen tamppaukset? Ilmanvaihtokoneen suodattimenvaihdot?
Ei siinä mitään jos kerran haluat olla yksin, parisuhde on vapaaehtoinen. Mutta veikkaan että aika monessa perheessä se "ei tee mitään" mies tekee noi hommat vaan hän ei tee asiasta numeroa.
Ei jumalauta näitä listoja. Ensinnäkään kerrostalossa eikä rivitalossa noita hommia tule koskaan. Lumitöitä eikä nurmikonleikkuuta ei välttämättä ole moneen viikkoon tehtävänä. Nykyään ei kukaan tamppaa mattoja. Kuinka usein ilmanvaihtokoneen suodattimia vaihdetaan? Ja millaisessa murjussa asutte, jos joka päivälle riittäää remonttia ja rakentamista? Sen sijaan joka ikinen päivä pitää olla ruokaa pöydässä ja puhdasta päällä. Eikä pieniä lapsia voi jättää keskenään.
Ikävä juttu jos pää ei kestä totuutta. Mutta voin kertoa että kaikissa parisuhteissa ensi-ihastus menee ohi ja tilalle tulee jossain vaiheessa arki. Ilmeisesti osalle tämä on kauhistus kun on totuttu saamaan dopamiinipiikkejä koko ajan.
Lumitöitä ja nurmikonleikkuuta tehdään silloin kun on tarpeen, ei muutoin. Mutta se tarve voi tulla myös sinä sunnuntaina kun olisi halunnut nukkua pitkään tai kiireisenä työaamuna, viimeksimainitussa tapauksessa noustaan sitten vaikkapa klo 5:30 tekemään ne lumityöt että ehtii käväistä vielä suihkussa, syödä aamiaisen ja pukeutua ennen töihin lähtöä. Ja tottakai lumitäihin kuuluu lumen vieminen sopivalle paikalle ja lumitäiden jälkeen hiekoittaminen. Mitä kotikadullani katson niin aika harva rouva on aamuvarhain huolehtimassa noista lumitöistä, sen sijaan sitä useampi isäntä on kolan tai lumilapion varressa. Mitä tulee mattojen tamppaukseen niin ei niitä joka viikko tehdä mutta silloin kun tehdään niin pitää jaksaa käsitellä myös ne raskaammat itämaisetkin matot (juu, kyllä nekin voi tampata kun osaa tekniikan eikä ne silloin vaurioidu). Kotikadullani näyttää olevan jokaisen talon pihassa matontamppausteline ja kaikki talot kotikadullani on rakennettu 2010-luvulla. IV-koneen suodattimien vaihto ei ole iso tai raskas homma, tehdään 2-4 kertaa vuodessa, siinä välissä yleensä imuroidaan karkeasuodattimesta isommat roskat kuten kärpäset. Tuo onnistuisi monelta naiselta varsin hyvin mutta aika harva muistaa tuon tehdä, mies tekee sen ilman numeron tekemistä.
Erilaisiin remontteihin ja rakentamiseen liittyy sama kuin lumitöihin, ainoastaan tarpeen mukaan mutta tarve ei aina kysy ajankohtaa. Toki uuden terassin rakentaminen on tietoinen päätös mutta jos jotain vaurioituu (jotain vaikkapa putoaa vesikaton päälle) niin se ei katso kalenteria tai kelloa.
Ruuan laitosta, pyykinpesusta ja lastenhoidosta en osaa sanoa mitään, se on jokaisen perheen oma juttu. Veikkaan ettei ole ylivoimaista yhdellekään miehelle. Mutta jops miehen tapa tehdä asioita ei kelpaa vaimolle (valittu esim väärä potkupuku lapselle) niin voi voi.
Sori, mutta en nyt kykene tuntemaan myötätuntoa tuosta 5:30 nousemisesta, kun herään (nainen) ihan joka aamu tuohon aikaa, jotta pääsen pois töistä aikaisemmin ja saan lapselle lyhyemmän päiväkotipäivän.
Meidän kadulla lumikolan varressa on kyllä aika yhtä usein nainen kuin mieskin. Aika harvassa talossa tosin lumitöitä aamulla tehdään, kyllä pihasta pääsee vaikka ei ois kolattukaan ja aura-auto tänne eksyy ehkä muutaman päivän päästä, kun on tämmöinen pieni katu jossa ei läpikulkuliikennettä.
Ja lisäyksenä, katu sijaitsee pohjois-savossa eli lunta on kyllä ihan riittämiin. Kun olin lapsi, äiti joutui joskus ennen töihin lähtöä kolaamaan kun autotallin katolta tippui lumet oven eteen, mutta itselle ei ikinä ole tullut tilannetta että yöllä sataneen lumen takia olisi pakko kolata päästäkseen liikkeelle. Se on eri asia jos välttämättä _haluaa_ kolata ne lumet jo aamulla, mutta se on sit kolaajan ihan oma valinta.
Voisko tätä polttavaa kolauskysymystä varten perustaa uuden keskustelun?
Kaverini äiti ukkonsa pois heivattuaan (todella v-mäinen tyyppi) kuin puhkesi kukkaan, on itsevarmempi, aloitti uuden alan opiskelun ja muutenkin sanoi olevansa onnellisempi. Sanoi myös olevansa niin iloinen siitä ettei meillä kummallakaan ole miestä. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.
Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .
No eihän siihen nyt koko elämä ole mennyt. Lapsuus ja nuoruus on eletty ihan vain itselle, eli varmaan vasta yli kaksikymppisenä on tehty lapset ja ne menee kaiken edelle. Vähän yli nelikymppisenä sitä voi taas laittaa itsensä etusijalle ja elämää voi olla edessä vielä 40-50 vuotta.
Sitäpaitsi ei se lapsiperhe elämä mitään kamalla ole. Se antaa paljon ja itsellä ainakin parhaat muistot on ajalta, jolloin lapset olivat kotona. Ei ollenkaan sieltä nuoruuden sinkkuelämästä.
No sittenhän sinä olet elänyt itsellesi juuri sen ajan, kun lapset olivat kotona.
Meinaatko, että jos perhe-elämä on hauskaa ja mukavaa, se on eletty itselle, mutta jos se on vaikeata ja haastavaa, se on eletty lapsille? vai mitä selität?
Kyllä ne lapset on pieninä ihan etusijalla vanhempien elämässä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että elämä voi silti olla täydellisen hyvää ja mukavaa. Kun lapset muuttaa pois, voit taas tehdä mitä lystäät, mutta ei se siitä elämästä silti automaattisesti tee parempaa. Mutta toki voit suunnitella menosi vain itsesi mukaan.
Ihminen on oman onnensa seppä ja elämä on sellaista miksi sen teet.
Elämä on harvoin täydellisen hyvää ja mukavaa. Etenkään niiden pienten lasten kanssa.
Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.
Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.
Onhan täällä paljon ketjuja missä naiset katuvat perheen perustamista. Tutkimusten mukaan sinkkunaiset ovat onnellisempia ja terveempiä. En sano kenellekään mitä pitää tehdä mutta juuri tälläisten hehkutusten takia moni noissakin ketjuissa luuli että perhe-elämä olisi hyvää ja koki karvaan pettymyksen. Ihmisten kannattaa miettiä tarkkaan ennenkuin menevät naimisiin ja perustavat perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpa kovaa olla äiti näiden kirjoitusten perusteella. Elämä hukattu siihen. Ja vielä sikamiehen kanssa. Huhhuh. Otan osaa.
Ihmeellistä luettavaa nämä äitien katkerat tilitykset. Nähtävästi isolle osalle on pelkkää esitystä se lapsiperhe-elämän "auvoisuus". Miksi pitää sitten edes esittää? Sen totuuden siitä näkee kuitenkin vaikka siellä "kuuluisassa" Prismassa. Halutaan muutkin naiset samaan ansaan?
Kuitenkin ne lapset on ihan itsekkäistä syistä tehty, niin miten se ei muka ole itselleen elämistä?
Jännän moni täällä myös haukkuu miehiään aivan sumeilematta, ymmärtämättä katsoa peiliin. Kuka sen puolison näille naisille on valinnut??
Ja olisiko ihan itse se, joka valitsee sen puolison kanssa pysyä, tehdä lapsia ja ihan itse tämän pillin mukaan päättää hypätä??
Miksi?
Eikö rahkeet riitä parempaan? Vastauksen tietävät nämä naiset itse.
Helppo kyllä lapsettomana naureskella, kun itsellä on ollut kaikki näiden äitien haaveilemat mahdollisuudet ja projektit koko ajan tavoiteltavissa.
Jos omaa onnellisuuttaan lykkää, kuten katkerista kirjoituksista on pääteltävissä, niin voi se aika jäädä äkkinäisen lyhyeksi. Muutenkin vapaa-ajastaan nauttii elämänsä kunnossa (ja iässä) ollen huomattavasti enemmän, kuin eläkeiässä ja vanhuuden rapauttamana.
Toisille lankeaa uusi orjanrooli ilmaisena lastenvahtina lastenlapsilleen. Haudassa sitten ollaan oman tahdon mukaisessa levossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.
Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .
No eihän siihen nyt koko elämä ole mennyt. Lapsuus ja nuoruus on eletty ihan vain itselle, eli varmaan vasta yli kaksikymppisenä on tehty lapset ja ne menee kaiken edelle. Vähän yli nelikymppisenä sitä voi taas laittaa itsensä etusijalle ja elämää voi olla edessä vielä 40-50 vuotta.
Sitäpaitsi ei se lapsiperhe elämä mitään kamalla ole. Se antaa paljon ja itsellä ainakin parhaat muistot on ajalta, jolloin lapset olivat kotona. Ei ollenkaan sieltä nuoruuden sinkkuelämästä.
No sittenhän sinä olet elänyt itsellesi juuri sen ajan, kun lapset olivat kotona.
Meinaatko, että jos perhe-elämä on hauskaa ja mukavaa, se on eletty itselle, mutta jos se on vaikeata ja haastavaa, se on eletty lapsille? vai mitä selität?
Kyllä ne lapset on pieninä ihan etusijalla vanhempien elämässä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että elämä voi silti olla täydellisen hyvää ja mukavaa. Kun lapset muuttaa pois, voit taas tehdä mitä lystäät, mutta ei se siitä elämästä silti automaattisesti tee parempaa. Mutta toki voit suunnitella menosi vain itsesi mukaan.
Ihminen on oman onnensa seppä ja elämä on sellaista miksi sen teet.
Elämä on harvoin täydellisen hyvää ja mukavaa. Etenkään niiden pienten lasten kanssa.
Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.
Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.
Onhan täällä paljon ketjuja missä naiset katuvat perheen perustamista. Tutkimusten mukaan sinkkunaiset ovat onnellisempia ja terveempiä. En sano kenellekään mitä pitää tehdä mutta juuri tälläisten hehkutusten takia moni noissakin ketjuissa luuli että perhe-elämä olisi hyvää ja koki karvaan pettymyksen. Ihmisten kannattaa miettiä tarkkaan ennenkuin menevät naimisiin ja perustavat perheen.
Mihin tutkimuksiin viittaat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerää tehdä lapsia ja väittää etteikö se olisi elämistä itselleen!! Itsekkäistä syistä niitä lapsia tehdään. Kaksoisstandardit tässäkin. Ettekö te nää näitä järjettömyyksiä ollenkaan, vai eikö ego anna myöntää olevansa väärässä?
Totta kai se on valinta, mutta se on 24/7 palvelemista. Vaikka se olisi kuinka kivaa ja "omannäköistä elämää", niin silti sen tarkoituskin on olla vain projekti. Kun se on ohi, voi lopettaa palvelemisen ja muitten miellyttämisen ja alkaa miellyttää vain itseään.
Älä vääristele. Jos lapsia tarvitsee palvella 24/7 ja vielä 18 vuotta, on kasvatuksessa menty aika paljon metsään. Lapsiarki on raskasta muutamia vuosia ja sitten alkaa jäämään aikaa tehdä siinä sivussa melkein mitä vain.
Et tiedä mistä puhut. Tai sitten sulla on lapsia, joista et tiedä mitä ne tekevät.
On minulla ja tiedän varsin hyvin heidän asiansa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään TAAKKA joka estää minua elämästä ja nauttimasta siitä. Todella monet uhriutuu omista lapsistaan ja se oksettaa. Ollaan niin avuttomia, että koko elämä menee solmuun niistä lapsista. Kertoisitko esimerkkejä miten ne lapset estää esim normaaleja harrastuksia?
Ei minullekaan lapset ole koskaan olleet taakka tai estäneet elämästä, tuoneet miljoona kertaa enemmän iloa elämään kuin huolta ja murhetta. Mutta kyllä heidän pois muuttonsa on antanut myös paljon lisää omaa aikaa, jos nyt tapaan heitä kerran kahdessa viikossa muutaman tunnin kun ennen aikaa meni ihan ruokapöydän ympärillä keskusteluun vähintäin puoli tuntia päivässä enemmän kuin nyt yksin istuessa. Ja muutenkin halusin olla kotona kun hekin olivat, harrastukset sovitettiin samiinhin aikoihin ja ihan tuo ruuanlaitto, siihen ei nykyisin paljon aikaa mene, vaikka ennenkin siihen osallistui nuorisokin.
Ehkä helpittavinta oli kun ei enää tarvitse valvoa yötä odottaen nuorisoa kotiin, mutta se on oma luonne kysymys, että pesän on oltava täysi ennenkuin voi nukkua.No siis tuliko sinulle yllätyksenä se että joudut valvomaan kun teit lapsia? Jokainen valitsee itse ja riippumatta valinnan vaikutuksista, ne ovat asioita joista uhriutuminen on suoranaista tyhmyyttä. Se on totta että sitä yksinoloa jää enemmän kun lapset muuttaa pois, mutta jos se on sitä mitä olisi halunnut, ei olisi kannattanut TEHDÄ niitä lapsia. En tarkoita tällä sinua vaan yleisesti tätä itselleen elämistä, kun se lasten tekeminen on mitä suuremmissa määrin itselleen elämistä. Joku ostaa talon huonoilla lainaehdoilla ja uhriutuu siitä että joutuu maksamaan lainanhoitokuluja enemmän kuin toinen, eikä saa taloonsa myytyä, niin että saisi maksettua lainansa pois. Kyse on omista valinnoista, ja niistä uhriutumalla on oman itsensä uhri. Se äitikin on ihan tavallinen pulliainen, ei yhtään enempää kuin kukaan muukaan.
Älä jaksa. Lapsiin, kuten elämään muutenkin, liittyy aina yllätyksiä. Vaikka monia asioita voi ennakoida, ihan kaikkea ei voi. Tai tietysti voi aina odottaa pahinta. Silloin saattaa jäädä aika paljon elämää elämättä ja moni hieno elämys kokematta. Elämä ei ole nynnyjen juttu.
Älä itse jaksa vetää yllätyskorttia, kun siitä ei nyt ole kyse. Niin ne hienot kokemukset vesittyy todella tehokkaasti kun elää eläämäänsä uhripositiosta. Nynny uhriutuu eikä ota vastuuta omasta hyvinvoinnistaan, vaan on marttyyri ja tässä syyllistää omia lapsiaan elämättömästä elämästä!
Vierailija kirjoitti:
Pitkän elämänkokemukseni perusteella voin kertoa, että suurin osa naisista alistuu tähän kotiorjan rooliin, koska en nyt jaksa/halua alaa riitelemään. Eli eivät viitsi puolustaa oikeuksiaan. Tämä on miina joka pitää naiset pesukoneiden ja hellan välissä. Itsekin sorruin siihen aika pitkälle,sillä mieheni oli puolet vuodesta työmatkoilla. Nyt eläkeiässä on ollut kova duuni saada hänet tekemään lisää kotitöitä oma-aloitteisesti. En anna periksi. Jotkut tuttavanaiset ihmettelevät kun en suostu tekemään aina ruokaa, huolehtimaan pyykeistä ja tekemään kauppalistaa. Pikku hiljaa tilanne on korjaantunut. Tekee kyllä pahaa kun huomaa että hän ei käsitä että ruokaa ei aleta suunnitella vasta sitten kun on nälkä, vaan noin 2 tuntia aiemmin Mutta Siperia opettaa.
Miksi pitää jatkuvasti puolustaa oikeuksiaan ihmiselle jonka kuuluisi välittää ja rakastaa? Mikseivät nämä miehet itse ajattele auttaa ja tehdä oman osansa? Miksi katselette tälläisiä miehiä ylipäätään? Selän takana varmaan sitten valittavat kuinka nalkutatte. Sori mutta en vaan tajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä ihmeestä te naiset löydätte noita miehiä, jotka eivät osaa kotona tehdä mitään... Taidatte itse kouluttaa ne sellaisiksi.
Mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa kovaa olla äiti näiden kirjoitusten perusteella. Elämä hukattu siihen. Ja vielä sikamiehen kanssa. Huhhuh. Otan osaa.
Ihmeellistä luettavaa nämä äitien katkerat tilitykset. Nähtävästi isolle osalle on pelkkää esitystä se lapsiperhe-elämän "auvoisuus". Miksi pitää sitten edes esittää? Sen totuuden siitä näkee kuitenkin vaikka siellä "kuuluisassa" Prismassa. Halutaan muutkin naiset samaan ansaan?
Kuitenkin ne lapset on ihan itsekkäistä syistä tehty, niin miten se ei muka ole itselleen elämistä?
Jännän moni täällä myös haukkuu miehiään aivan sumeilematta, ymmärtämättä katsoa peiliin. Kuka sen puolison näille naisille on valinnut??
Ja olisiko ihan itse se, joka valitsee sen puolison kanssa pysyä, tehdä lapsia ja ihan itse tämän pillin mukaan päättää hypätä??
Miksi?
Eikö rahkeet riitä parempaan? Vastauksen tietävät nämä naiset itse.
Helppo kyllä lapsettomana naureskella, kun itsellä on ollut kaikki näiden äitien haaveilemat mahdollisuudet ja projektit koko ajan tavoiteltavissa.
Jos omaa onnellisuuttaan lykkää, kuten katkerista kirjoituksista on pääteltävissä, niin voi se aika jäädä äkkinäisen lyhyeksi. Muutenkin vapaa-ajastaan nauttii elämänsä kunnossa (ja iässä) ollen huomattavasti enemmän, kuin eläkeiässä ja vanhuuden rapauttamana.
Toisille lankeaa uusi orjanrooli ilmaisena lastenvahtina lastenlapsilleen. Haudassa sitten ollaan oman tahdon mukaisessa levossa.
Miksi tämä asia liikuttaa sinua niin paljon? Onko sinusta väärin että joku ilmaisee tyytymättömyyttään? Pitäisikö mielestäsi kaikkien tehdä kuten sinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.
Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .
Enemmän perhe-elämä antaa kuin ottaa,mutta ei kaikkien mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.
Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .
No eihän siihen nyt koko elämä ole mennyt. Lapsuus ja nuoruus on eletty ihan vain itselle, eli varmaan vasta yli kaksikymppisenä on tehty lapset ja ne menee kaiken edelle. Vähän yli nelikymppisenä sitä voi taas laittaa itsensä etusijalle ja elämää voi olla edessä vielä 40-50 vuotta.
Sitäpaitsi ei se lapsiperhe elämä mitään kamalla ole. Se antaa paljon ja itsellä ainakin parhaat muistot on ajalta, jolloin lapset olivat kotona. Ei ollenkaan sieltä nuoruuden sinkkuelämästä.
No sittenhän sinä olet elänyt itsellesi juuri sen ajan, kun lapset olivat kotona.
Meinaatko, että jos perhe-elämä on hauskaa ja mukavaa, se on eletty itselle, mutta jos se on vaikeata ja haastavaa, se on eletty lapsille? vai mitä selität?
Kyllä ne lapset on pieninä ihan etusijalla vanhempien elämässä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että elämä voi silti olla täydellisen hyvää ja mukavaa. Kun lapset muuttaa pois, voit taas tehdä mitä lystäät, mutta ei se siitä elämästä silti automaattisesti tee parempaa. Mutta toki voit suunnitella menosi vain itsesi mukaan.
Ihminen on oman onnensa seppä ja elämä on sellaista miksi sen teet.
Elämä on harvoin täydellisen hyvää ja mukavaa. Etenkään niiden pienten lasten kanssa.
Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.
Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.
Onhan täällä paljon ketjuja missä naiset katuvat perheen perustamista. Tutkimusten mukaan sinkkunaiset ovat onnellisempia ja terveempiä. En sano kenellekään mitä pitää tehdä mutta juuri tälläisten hehkutusten takia moni noissakin ketjuissa luuli että perhe-elämä olisi hyvää ja koki karvaan pettymyksen. Ihmisten kannattaa miettiä tarkkaan ennenkuin menevät naimisiin ja perustavat perheen.
Tämä on niin totta! Luullaan että se mies ja lapset tekevät onnelliseksi. Ei tee jos ei osaa olla itse onnellinen ja pitää itsestään huolta. Epätervettä on laittaa kaikki omat tarpeet syrjään ja elää pelkästään jollekkin muulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa kovaa olla äiti näiden kirjoitusten perusteella. Elämä hukattu siihen. Ja vielä sikamiehen kanssa. Huhhuh. Otan osaa.
Ihmeellistä luettavaa nämä äitien katkerat tilitykset. Nähtävästi isolle osalle on pelkkää esitystä se lapsiperhe-elämän "auvoisuus". Miksi pitää sitten edes esittää? Sen totuuden siitä näkee kuitenkin vaikka siellä "kuuluisassa" Prismassa. Halutaan muutkin naiset samaan ansaan?
Kuitenkin ne lapset on ihan itsekkäistä syistä tehty, niin miten se ei muka ole itselleen elämistä?
Jännän moni täällä myös haukkuu miehiään aivan sumeilematta, ymmärtämättä katsoa peiliin. Kuka sen puolison näille naisille on valinnut??
Ja olisiko ihan itse se, joka valitsee sen puolison kanssa pysyä, tehdä lapsia ja ihan itse tämän pillin mukaan päättää hypätä??
Miksi?
Eikö rahkeet riitä parempaan? Vastauksen tietävät nämä naiset itse.
Helppo kyllä lapsettomana naureskella, kun itsellä on ollut kaikki näiden äitien haaveilemat mahdollisuudet ja projektit koko ajan tavoiteltavissa.
Jos omaa onnellisuuttaan lykkää, kuten katkerista kirjoituksista on pääteltävissä, niin voi se aika jäädä äkkinäisen lyhyeksi. Muutenkin vapaa-ajastaan nauttii elämänsä kunnossa (ja iässä) ollen huomattavasti enemmän, kuin eläkeiässä ja vanhuuden rapauttamana.
Toisille lankeaa uusi orjanrooli ilmaisena lastenvahtina lastenlapsilleen. Haudassa sitten ollaan oman tahdon mukaisessa levossa.
Miksi tämä asia liikuttaa sinua niin paljon? Onko sinusta väärin että joku ilmaisee tyytymättömyyttään? Pitäisikö mielestäsi kaikkien tehdä kuten sinä?
Luulen että hän tarkoittaa että pitäisi ottaa vastuuta myös siitä omasta hyvinvoinnista, eikä syytellä omasta tilanteestaan muita, kuten on tapana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.
Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.
Lasten onnellistuttava vaikutus on osoitettu tutkimuksissa.
Varmaan koskee niitä, jotka lapsia ovat halunneetkin.
Nykypäivänä lapsia ei tarvitse tehdä muiden kuin niiden jotka ovat halunneet. Mutta vertailussa lapsettomiin (riippumatta syystä), vanhemmat ovat onnellisempia. Yksilötasolla voi tietysti olla toisin, mutta tilastot sanoo näin.
Se mitä tilastot sanovat, eivät välttämättä ole koko totuus. Kuka tahansa voi vastata kyselyihin mitä haluaa. Lapsia hankkineet ehkä haluavat mieltää itsensä onnellisiksi siksi, koska lapsia ei voi perua.
Ja kun ei voida myöntää, sanotaan että aletaan elää vihdoin itseään varten.
Mä olen 50 ja pienten alakoululaisten äiti. Elin itselleni reilut 40 vuotta, oli ihanaa enkä kadu mitään mutta se ei päihitä tätä vanhemmuuden onnea. Parasta mitä olen ikinä saanut aikaan on nuo lapset ja olen nauttinut äitiydestä enemmän kuin osasin edes villeimmissä unelmissani kuvitella. Kannattaa tosiaan elää molemmat vaiheet itselle sopivassa järjestyksessä.
Paitsi toetysti jos tietää haluavansa elää vain toista vaihetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sitten on aikaa itselleen, niin miksi ei sitä käyttäisi?
Ihmeellinen aloitus taas. Eikö nainen saa missään iässä laittaa itseään etusijalle?Kandeis aloittaa jo aikaisemmin eikä olla niin äärimmäinen.
On moni varmaan aloittanutkin mutta sitten sen saa tehdä hyvillä mielin ja luvan kanssa kun lapset on omillaan. Vai eikö saa?
Ei oo tervettä tuntea syyllisyyttä siitä, että pitää huolta itsestään ja omista tarpeistaan.
Aloituksessahan juuri syyllistetään naisia, jotka alkavat pitää huolta itsestään enemmän kun siihen vapautuu aikaa lasten kasvettua.
Ei kun ihmetellään huvittuneina, että miksi vasta silloin. Tuntuvat sitten tosi lapsellisilta, kun +45 iässä villiintyvät.
Kuka villiintyy? Ei ainakaan tuon ikäiset naiset.
Enemminkin miehet kaikesta vapaudestaan huolimatta villiintyvät tuossa iässä.
Naiset vaan alkavat harrastaa, hankkivat vastuullisemman työn, alkavat matkustella tms
Ei se mitään villiintymistä ole vaan uusi elämänvaihe.
Vierailija kirjoitti:
Kaverini äiti ukkonsa pois heivattuaan (todella v-mäinen tyyppi) kuin puhkesi kukkaan, on itsevarmempi, aloitti uuden alan opiskelun ja muutenkin sanoi olevansa onnellisempi. Sanoi myös olevansa niin iloinen siitä ettei meillä kummallakaan ole miestä. :D
Miksi se oli valinnut sen v-mäisen tyypin? Ja miksi ihmeessä ylettää sen vihansa koskemaan muitakin.
Erilaiset toiveet kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.
Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.
Lasten onnellistuttava vaikutus on osoitettu tutkimuksissa.
Varmaan koskee niitä, jotka lapsia ovat halunneetkin.
Nykypäivänä lapsia ei tarvitse tehdä muiden kuin niiden jotka ovat halunneet. Mutta vertailussa lapsettomiin (riippumatta syystä), vanhemmat ovat onnellisempia. Yksilötasolla voi tietysti olla toisin, mutta tilastot sanoo näin.
Se mitä tilastot sanovat, eivät välttämättä ole koko totuus. Kuka tahansa voi vastata kyselyihin mitä haluaa. Lapsia hankkineet ehkä haluavat mieltää itsensä onnellisiksi siksi, koska lapsia ei voi perua.
Ja kun ei voida myöntää, sanotaan että aletaan elää vihdoin itseään varten.
Mä olen 50 ja pienten alakoululaisten äiti. Elin itselleni reilut 40 vuotta, oli ihanaa enkä kadu mitään mutta se ei päihitä tätä vanhemmuuden onnea. Parasta mitä olen ikinä saanut aikaan on nuo lapset ja olen nauttinut äitiydestä enemmän kuin osasin edes villeimmissä unelmissani kuvitella. Kannattaa tosiaan elää molemmat vaiheet itselle sopivassa järjestyksessä.
Paitsi toetysti jos tietää haluavansa elää vain toista vaihetta.
Aikuisen puhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppu kirjoitti:
Moni nainen kyllästyy piikana olemiseen. Laiska ukko ei ota tarpeeksi vastuuta kodin töistä. On pakko tehdä itse, jotta talossa voi asua ja perhe saa ruokaa. Äijä huolehtii vain omasta vatsastaan. Nyt 51-vuotiaana olen alkanut suunnitella eroa. En jaksa enää huolehtia lähes yksin taloustöistä ym. palkkatyön lisäksi. Helpompaa olisi asua yksin!
Ihan oikeastiko meinaan ettei miehesi tee mitään? Kukas tekee teillä lumityöt? Nurmikonleikkuun? Polttopuuhommat? Erilaiset pienet rakennus- ja remontointihommat? Painavien tavaroiden siirrot (40 kg ja siitä ylöspäin)? Mattojen tamppaukset? Ilmanvaihtokoneen suodattimenvaihdot?
Ei siinä mitään jos kerran haluat olla yksin, parisuhde on vapaaehtoinen. Mutta veikkaan että aika monessa perheessä se "ei tee mitään" mies tekee noi hommat vaan hän ei tee asiasta numeroa.
Ei jumalauta näitä listoja. Ensinnäkään kerrostalossa eikä rivitalossa noita hommia tule koskaan. Lumitöitä eikä nurmikonleikkuuta ei välttämättä ole moneen viikkoon tehtävänä. Nykyään ei kukaan tamppaa mattoja. Kuinka usein ilmanvaihtokoneen suodattimia vaihdetaan? Ja millaisessa murjussa asutte, jos joka päivälle riittäää remonttia ja rakentamista? Sen sijaan joka ikinen päivä pitää olla ruokaa pöydässä ja puhdasta päällä. Eikä pieniä lapsia voi jättää keskenään.
Ikävä juttu jos pää ei kestä totuutta. Mutta voin kertoa että kaikissa parisuhteissa ensi-ihastus menee ohi ja tilalle tulee jossain vaiheessa arki. Ilmeisesti osalle tämä on kauhistus kun on totuttu saamaan dopamiinipiikkejä koko ajan.
Lumitöitä ja nurmikonleikkuuta tehdään silloin kun on tarpeen, ei muutoin. Mutta se tarve voi tulla myös sinä sunnuntaina kun olisi halunnut nukkua pitkään tai kiireisenä työaamuna, viimeksimainitussa tapauksessa noustaan sitten vaikkapa klo 5:30 tekemään ne lumityöt että ehtii käväistä vielä suihkussa, syödä aamiaisen ja pukeutua ennen töihin lähtöä. Ja tottakai lumitäihin kuuluu lumen vieminen sopivalle paikalle ja lumitäiden jälkeen hiekoittaminen. Mitä kotikadullani katson niin aika harva rouva on aamuvarhain huolehtimassa noista lumitöistä, sen sijaan sitä useampi isäntä on kolan tai lumilapion varressa. Mitä tulee mattojen tamppaukseen niin ei niitä joka viikko tehdä mutta silloin kun tehdään niin pitää jaksaa käsitellä myös ne raskaammat itämaisetkin matot (juu, kyllä nekin voi tampata kun osaa tekniikan eikä ne silloin vaurioidu). Kotikadullani näyttää olevan jokaisen talon pihassa matontamppausteline ja kaikki talot kotikadullani on rakennettu 2010-luvulla. IV-koneen suodattimien vaihto ei ole iso tai raskas homma, tehdään 2-4 kertaa vuodessa, siinä välissä yleensä imuroidaan karkeasuodattimesta isommat roskat kuten kärpäset. Tuo onnistuisi monelta naiselta varsin hyvin mutta aika harva muistaa tuon tehdä, mies tekee sen ilman numeron tekemistä.
Erilaisiin remontteihin ja rakentamiseen liittyy sama kuin lumitöihin, ainoastaan tarpeen mukaan mutta tarve ei aina kysy ajankohtaa. Toki uuden terassin rakentaminen on tietoinen päätös mutta jos jotain vaurioituu (jotain vaikkapa putoaa vesikaton päälle) niin se ei katso kalenteria tai kelloa.
Ruuan laitosta, pyykinpesusta ja lastenhoidosta en osaa sanoa mitään, se on jokaisen perheen oma juttu. Veikkaan ettei ole ylivoimaista yhdellekään miehelle. Mutta jops miehen tapa tehdä asioita ei kelpaa vaimolle (valittu esim väärä potkupuku lapselle) niin voi voi.
Sori, mutta en nyt kykene tuntemaan myötätuntoa tuosta 5:30 nousemisesta, kun herään (nainen) ihan joka aamu tuohon aikaa, jotta pääsen pois töistä aikaisemmin ja saan lapselle lyhyemmän päiväkotipäivän.
Ja ase ohimolla pakotettiin lisääntymään?
Nauti nyt hyvä ihminen valinnoistasi!
Ja lisäyksenä, katu sijaitsee pohjois-savossa eli lunta on kyllä ihan riittämiin. Kun olin lapsi, äiti joutui joskus ennen töihin lähtöä kolaamaan kun autotallin katolta tippui lumet oven eteen, mutta itselle ei ikinä ole tullut tilannetta että yöllä sataneen lumen takia olisi pakko kolata päästäkseen liikkeelle. Se on eri asia jos välttämättä _haluaa_ kolata ne lumet jo aamulla, mutta se on sit kolaajan ihan oma valinta.